Agora99 – Euroopan ja Välimeren alueen liikkeiden tapaaminen: velka, oikeudet & demokratia

banner-3

Revalvaatio julkaisee kutsun toista kertaa järjestettävään Euroopan ja Välimeren alueen liikkeiden tapaamiseen Agora99:n. Lisätietoja ja tarkempia sisältöjä julkaistaan tapaamisen sivustolla osoitteessa 99agora.net sitä mukaa kun materiaalia tuotetaan osallistuvien maiden ryhmien kesken. Alla olevasta kutsusta selviää kuinka tapaamiseen voi osallistua – tervetulleita ovat niin ryhmät kuin yksilöinä osallistuvat henkilöt.

Mistä on kyse?

Agora99 on Euroopan ja koko Välimeren alueen liikkeiden tapaaminen, jonka aihealueita ovat velka, oikeudet ja demokratia. Tapaamisen tavoitteena on tuottaa laaja prosessi yhteisen Euroopan rakentamiseksi. Agora99 järjestettiin ensimmäistä kertaa 1.–4. marraskuuta 2012 Madridissa, aloitteen synnyttyä vuoden 2012 Blockupy Frankfurtin kansainvälisessä kokouksessa. Seuraava Agora99 järjestetään 1.–3. marraskuuta 2013 Roomassa.*

Miksi toinen Agora99?

Tärkeiden ympäri Eurooppaa järjestettävien mielenosoitusten ja toimintapäivien lisäksi on pyrittävä jatkuvasti avaamaan tilaa keskustelulle Euroopan ja Välimeren alueen muutoksista. Vaikka leikkausohjelmat, köyhtyminen, sosiaalisten oikeuksien menetys ja rasismin nousu ovat syvästi haavoittaneet aluetta, ei mureneva linnake-Eurooppa ole ainoastaan kriisiytynyt tila Troikan panttivankina. Se on myös muotoaan muuttava, jatkuvasti liikkeessä oleva tila, jota pitävät hengissä lukuisat moniaalla samanaikaisesti versovat taistelut, jotka vaativat oikeuksia ja demokratiaa velkaorjuuden sijaan.

Viime vuosien aikana 99% on noussut ympäri maailman vastustamaan kansallisia hallituksia ja finanssimarkkinoiden valtaa. Nykytilanteessa pelissä on näiden lukuisten taisteluiden artikuloiminen yhteiseksi konstitutiiviseksi prosessiksi joka kykenee muuttamaan pelin säännöt.

Mitä varten?

Agora99:n tavoitteena on kysyä itseltämme ja toisiltamme mikä on se eurooppalainen tila, jossa nyt elämme, ja kuinka voimme muuttaa sitä yhdessä. Pääteemat velka, demokratia ja oikeudet ovat kolme suuntaa kompassissa, jonka haluaisimme yhdessä koota kasaan. Aloitamme kompassin kokoamisen niistä erilaisista käytännöistä, joita olemme oppineet ja kehittäneet paikallisissa taisteluissa. Kompassin magneetti on yhteisresurssien ja yhteisen varallisuuden idea ja käytännöt – se auttaa meitä suunnistamaan yhdessä. Haluamme rakentaa avoimen tilan, joka muodostuu eroista ja yhtäläisyyksistä – tilan, jossa voimme toimia yhteistyössä suunnitellen niitä työkaluja, käytäntöjä ja strategioita, joita tarvitsemme rakentaaksemme haluamamme Euroopan.

Miten tapaamisessa työskennellään?

Agora99 sisältää kolmenlaisia työskentelyn tiloja.

Pyöreät pöydät: Tiloja keskustelulle tarkemmin määritellyistä aiheista, jotka kytkeytyvät kolmeen pääteemaan – velkaan, oikeuksiin ja demokratiaan – tiedon ja näkemysten jakamiseksi ja yhteisten näkökulmien kehittämiseksi.

Työpajat: Tiloja paikallisten kokemusten ja käytäntöjen jakamiselle sekä yhteisten työkalujen ja strategioiden kehittämiselle.

Yleiskokoukset: Tiloja pyöreissä pöydissä ja työpajoissa tehdyn työn jakamiselle kaikkien kesken ja yhteisten johtopäätösten ja toimintaehdotusten jatkokäsittelylle.

Kuinka tapaaminen on organisoitu?

Ylikansallinen valmistelutyö on koordinoitu eurooppalaisen, englanninkielisen sähköpostilistan transcollab@lists.so36.net kautta. Lista avattiin Blockupy Frankfurtin 2012 kansainvälisessä kokoontumisessa ja sitä on kehitetty eteenpäin ensimmäisestä, Madridissa järjestetystä Agora99:sta lähtien. Lista järjestää säännöllisesti kokouksia Mumblen palvelimella tomalaplaza.net.

Tapahtuman järjestämistyö Roomassa on koordinoitu paikallisen, italiankielisen sähköpostilistan roma99agora@europa99.cc kautta. Avoimista valmistelukokouksista Roomassa tiedotetaan tällä paikallisella listalla.

Kuinka voin osallistua?

Agora99 ei tapahtumana ole pakettimatka eikä konferenssi. Sen ei myöskään ole tarkoitus toimia klassisena liikkeiden verkostoitumisen tilana. Se on avoin prosessi, joka toimii ainoastaan eri tahojen aktiivisen osallistumisen ja yhteistyön avulla.

Tapahtuman ohjelma muodostetaan työpajaehdotuksista, joita kaikki osallistuvat ryhmät voivat lähettää. Kaikki seuraavan Agora99:n työpajojen ehdottamiseen tarvittava tieto julkaistaan pian osoitteessa 99agora.net. Sillä välin rohkaisemme lukemaan verkkosivuilla jo olemassa olevaa materiaalia ja tutustumaan tähän mennessä tuotettuihin sisältöihin ja metodologiaan.

*Ilmainen majoitus tarjotaan lokakuun 31. päivästä 3. marraskuuta saakka. Lisätietoja julkaistaan pian.

Facebook-kommentit
One Comment
  1. Pingback: Agora99 – Euroopan ja Välimeren alueen liikkeiden tapaaminen: velka, oikeudet & demokratia | Uutissivusto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *