Alternative für Deutschlandin haaste vasemmistolle

AFD

Saksassa äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puolue menestyi kolmissa osavaltiovaaleissa. Vasemmistopuolue Die Linken osavaltioiden parlamenttiryhmien puheenjohtajien kokouksen julkilausumassa (9.4.2016) todettiin, että puolue ei kyennyt yhdessäkään osavaltiossa saavuttamaan tavoitettaan.

Vasemmisto kokonaisuudessa oli osavaltiovaaleissa suurin häviäjä. Baden-Wüttembergissä sosiaalidemokraattien (SPD) äänimäärä lähes puolittui 12,7 prosenttiin (23,1 % vuonna 2011). Rheinland-Pfalzissa SPD säilytti suurimman puolueen aseman saavuttaen 36,2 % äänistä (kasvua 2 %). Linke jäi molemmissa osavaltioissa alle 3 prosentin kannatuksen ja ilman parlamenttipaikkoja. Saksi-Anhaltissa Linke sai 16,3 % (laskua 7 prosenttiyksikköä). SPD kärsi kovan vaalitappion saaden 10,6 prosenttia ja äänimäärä puolittui (vuonna 2011 kannatus oli vielä 23,1 %).

Linken puheenjohtaja Bernd Riexingerin mukaan AfD:n vaalivoitto on ”varoitussignaali” vasemmistolle ja koko yhteiskunnalle. Vaalit asettavat Saksan kummankin vasemmistopuolueen vakavien kysymysten eteen. Onko SPD vaipumassa pysyvästi pienpuolueeksi? Onko AfD ottamassa SPD:n paikan niin sanottuna koko kansan puolueena? Laskeeko Linken kannatus alle 5 prosenttiin, jolloin se ei ylitä äänikynnystä? AfD:n nousu vaarantaa vuoden 2017 parlamenttivaaleissa Linken olemassaolon. Puoleen ongelman ja haasteen voi esittää ennen kaikkea seuraavan kysymyksen muodossa: Miksi äärioikeistolainen Alternative für Deutschland onnistui mobilisoimaan kymmenen kertaa enemmän työläisiä kuin Linke Baden-Württembergissa tai viisi kertaa enemmän työttömiä Rheinland-Pfalzissa kuin Linke?

Artikkelissa käydään lyhyesti läpi Linken sisäistä keskustelua AfD:n vaalivoitosta. Puolueen sisällä on toistaiseksi ehdotettu 1) liittoutumista oikeiston kanssa, 2) keskittymistä sosiaaliseen kysymykseen, 3) EU:n ja SPD:n antikapitalistista kritiikkiä, 4) puolueen muuttumista protestipuolueesta tarjouspuolueeksi sekä 5) pakolaiskiintiöiden käyttöönottoa.

AfD-äänestäjät ja vasemmiston haaste

Vuoden 2013 parlamenttivaaleissa AfD äänisaalis oli 4,7 prosenttia äänistä. Se jäi siis alle 5 prosentin äänikynnyksen. Puolue sai vaalisosiologisen tutkimuksen mukaan 430 000 äänestäjää liberaalipuolueelta, 340 000 Linken riveistä, 290 000 kristillisdemokraateilta (CDU), 180 000 SPD:ltä, 90 000 vihreiltä ja 210 000 nukkuvien puolueesta. AfD:n äänestäjistä 37 % ilmoitti äänestäneensä puoluetta, koska olivat tyytymättömiä muihin puolueisiin. Noin 80 % AfD-äänestäjistä uskoi, että euro on tuonut Saksalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaikista äänestäjistä 42 % oli samaa mieltä.

Vuoden 2016 osavaltiovaalien osalta vaalianalyytikko Roberto Heinrich totesi AfD:n menestyksen taustalla olevan ”sosiaalisesti tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten lisääntyvä mobilisaatio”. AfD:tä äänesti Baden-Württembergissa 32 % työttömistä. Mannhein-Schönaussa, joka oli SPD:n perinteinen tukilinnake, äänesti vielä 2000-luvun vaihteessa 50 % demareita. Nyt AfD:n ehdokas sai 30,1 % äänistä, mikä oli SPD:lle täydellinen shokki – AfD:n ehdokkaalla ei ollut alueella ainoatakaan infotiskiä eikä puolue järjestänyt yhtään vaalitilaisuutta alueella.

Saksi-Anhaltissa äärioikeistoa äänesti 38 % työttömistä. Rheinland-Pfalzissa vain SPD sai enemmän työläisten ja työttömien ääniä kuin AfD. Linken puheenjohtaja Riexinger onkin todennut, että AfD:stä tullut työläisten ja työttömien puolue. Monet ay-liikkeen jäsenet antoivat myös äänensä äärioikealle. Baden-Württembergissa 15 % ja Saksi-Anhaltissa 24 % ay-liikkeen jäsenistä äänesti AfDtä.

Kaikkiaan AfD:n valitsijat ovat ennen kaikkea miehiä työväestöstä ja työttömistä. Vaalianalyysin mukaan Baden-Württembergissa ja Saksi-Anhaltissa puolue on suurin työväestön ja työttömien keskuudessa. Saksi-Anhaltissa AfD on suurin puolue miespuolisten ja alle 45-vuotiaiden äänestäjien keskuudessa. AfD:sta on tullut työläisten ja alemman keskiluokan puolue.

I Liittoutuminen oikeiston kanssa

Joachim Bishoff (ND 15.3.2016) korosti yhteiskunnan yleisen oikeistolaisen ilmapiirin merkitystä vaalitulokselle. Hänen mukaansa noin 70 prosenttia AfD:n kannattajista voisi äänestää oikeistoporvarillisen CSU:n poliittisen enemmistökulttuurin mukaan. Hänen mukaansa oikeistopopulismi ei ole mikään köyhien liike, vaan alempien keskikerrosten liike hyvinvoivassa kapitalistisessa yhteiskunnassa. Bishoffin mukaan he taistelevat saadakseen ”menetetyn paratiisin” takaisin.

David Bebnowskin (ND 15.3.2016) mukaan AfD:n vaalivoiton taustalla oli kuukausia kestänyt ulkoparlamentaarinen toiminta ja rasistinen mobilisaatio kaduilla. Vuonna 2015 äärioikeisto yhdessä Pegidan kanssa järjesti yhteensä 590 mielenosoitusta, joihin osallistui virallisen arvion mukaan lähes 100 000 ihmistä. Näin Pegidan avustuksella AfD onnistui mobilisoimaan kannatuksensa tueksi yhteiskunnassa vellovan vihan ja pelon.

Linken sisällä keskustelu on kiivasta. Puolueen keskeisen voimahahmon Gregor Gysin mielestä vasemmiston ainoa vastaus voi olla yhteistyö ”modernin demokraattisen oikeiston” kanssa äärioikeistoa vastaan. Hänen mukaansa nykytilanne on niin vakava, että on tehtävä yhteistyötä SPD:n ja vihreiden lisäksi myös CDU:n kanssa. Hänen ajatuksensa taustalla on näkemys siitä, että puna-puna-vihreän hallituskoalitio ei vaalitappion vuoksi enää ole mahdollinen. Tulevaisuudessa poliittisen tilanteen muuttamiseksi tarvitaan yhteistyötä konservatiivien kanssa. Gysi toteaa: ”CDU:n ei vielä tarvitse kulkea tätä tietä, mutta sen ja Linken on ajateltava, että niiden tulee tehdä yhteistyötä.” Hänen mukaansa Euroopan radikaali oikeiston eteneminen edellyttää yhteistä rintamaa tämän trendin pysäyttämiseksi. Gysin mukaan vaihtoehtoja ei ole: ”Ellemme tee sitä, silloin teemme historiallisesti vakavan virheen”.

Puolueessa ei ole suuremmin lämmetty Gysin linjaukselle. Hänelle on huomautettu, että nykyisessä historiallisessa tilanteessa, jossa finanssi- ja maailmantalous on huojuva talo, ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi nykyhallituksen uusliberalistisen talouspolitiikan arvostelun lopettamista ja sosiaalisen kysymyksen merkityksen vähättelemistä poliittisessa taistelussa.

SPD:n johtohenkilö Stefan Grönebaum varoittaa omaa puoluettaan, että kaikista mahdollisista vastauksista AfD:n haasteeseen poliittisesti tuhoisin olisi puolueen siirtyminen oikealle Ranskan sosialistien mallin mukaan. Ranskassa sosialistit vetivät viime joulukuun aluevaalien toisella kierroksella ehdokkaansa pois niiltä alueilta, joissa Front Nationale oli voittamassa, ja kehoittivat äänestämään konservatiiviehdokkaita.

II Keskittyminen sosiaaliseen kysymykseen

Linke-puolueen toinen puheenjohtaja Katja Kipplingin mukaan vasemmiston tulee ennen kaikkea keskittyä ”sosiaalisiin kysymyksiin”. Linken parlamenttiryhmien puheenjohtajien kannanotossa painotettiin myös, että puolueen kritiikin ydin on ja tulee olla ”köyhien ja rikkaiden välisen kuilun jatkuvassa kasvussa”. Uusimpien tutkimusten mukaan omaisuuserot ovatkin kasvaneet Saksassa lähes yhtä suuriksi kuin Yhdysvalloissa. Tämä on tulosta Gerhard Schröderin puna-vihreän hallituksen aloittamasta uusliberalistisesta talous-ja yhteiskuntapolitiikasta. Edelleenkään SPD johto ei halua irtisanoutua tästä katastrofaalisesta politiikasta.

Tom Strochscheider kirjoittaa Linke-puolueen päälehdessä: ”Koska vuosikymmeniin ei tässä maassa ole annettu vastausta sosiaaliseen kysymykseen, uskoo kasvava osa äänestäjistä, että he voisivat hyötyä vastauksen nationalistis-etnisestä vaihtoehdosta.” Tämän lisäksi kova kysymys on Linken sisällä suhde pakolaispolitiikkaan. Linken ei pidä lähteä keskustelemaan pakolaisten määrän ylärajasta. ”Jos olisimme tehneet kevyt-AfD:n, olisi meidän puhuttava aivan toisenlaisesta vaalituloksesta”, toteaa Kippling.

SPD:n osalta Stefan Grönebaum toteaa, että puolueen ja vasemmiston päävastustaja ei voi olla pakolaiset, vaan se yksi prosentti, jonka taskuun on virrannut viime vuosina taloudellisen kasvun tulokset. Hän toteaa, että yksi tärkeimpiä tehtäviä vasemmistolla olisikin puuttua ”lailliseen verosuunnitteluun”, joka Euroopan unionin mittakaavassa merkitsee vuosittain 130 miljardin euron tappioita valtioiden verotuloihin.

III EU:n ja SPD:n antikapitalistinen kritiikki

Linken sisällä vaikuttava antikapitalistinen ryhmittymä (Antikapitalistische Linke) korostaa omassa kannanotossaan. että vastaus äärioikeiston menestykseen voi olla ainoastaan vasemmistolainen politiikka (ND 25.3.2016). Heidän analyysinsä mukaan hallitsevien puolueiden legitimaatiokriisi on tosiasia. AfD:n äänestäminen ei merkitse murrosta suhteessa hallitsevaan politiikkaan ja sitä ajaviin puolueisiin. He korostavat pitkälti Bishofin tavoin AfD:n ja konservatiivien politiikan samankaltaisuutta: ”Yksistään EU:n kohdalla AfD:n näkemykset vastaavat vain pienen osan saksalaisen pääoman poliittisten edustajien tavoitteita. Kaikissa muissa kysymyksissä on AfD välittömästi yhdistettävissä CDU:n, CSU:n ja vihreiden enemmistön tavoitteiden kanssa.” Heidän mukaansa AfD on ”klassinen oikeisto-nationalistinen mobilisaatio”, joka on luonteeltaan protofasistinen (vor-faschistisch). AfD:n ja Pegidan oikeistolainen ”roskaväki” saavat tukea keskiluokan piiristä, jotka pelkäävät köyhtymistä ja yhteiskunnallista syöksyä alas sekä etsivät syntipukkia kriisipeloilleen.

Antikapitalistisen vasemmiston mukaan sosiaalidemokratian kriisi on johtanut siihen, että SPD:ssä ei enää ole ”vasemmistolaista siipeä”. Heidän mukaansa SPD:n alamäki on yhteydessä Schröder-Fischer-hallituksen toteuttamaan uusliberalistiseen Agenda 2010 -reformeihin sekä sosiaalivaltion alasajoon. Heidän mielestä Linken ongelmana on edelleen kuvitelma, että SPD:n piirissä olisi voimia, jotka olisivat valmiita toimimaan uuden sosiaalisen politiikan puolesta, ehkä jopa voitettavissa sosialististen ajatusten taakse. Heidän mukaansa Gysin ajatus yhteisestä rintamassa demarien, vihreiden ja kristillisdemokraattien kanssa ei toimi, koska kyseiset puolueet ovat sitoutuneet uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan ja militarismiin.

Osavaltiovaaleissa keskeisesti olivat esillä kansainväliset teemat. Niissä nousivat esiin kysymykset ”ylärajasta pakolaisten määrälle”, ”EU:n tulevaisuudesta” ja ”päivänpolttavien kysymysten eurooppalaisesta ratkaisusta”. Antikapitalistisen vasemmiston näkemyksen mukaan Linke epäonnistui, koska sen piirissä edelleen pidetään Euroopan unionia ”vasemmistolaisena ideana” eikä nähdä sitä kapitalistisena talous- ja voitonvarmistusliittona.

Pakolaispolitiikan osalta antikapitalisinen vasemmisto on pitkälti puolueen johdon linjoilla. Ehkä selväsanaisemmin he korostavat, että pakolaisilla on oikeus tulla Saksaan ja rikkaaseen Eurooppaan sekä vaatia takaisin murto-osaa siitä mitä kapitalistinen maailmantalous on heiltä ryöstänyt. He kritisoivat Linke-puolueen piirissä puhetta ”pakolaiskriisistä”, joka heidän mielestään merkitsee kaikkien patojen avaamista rasisteille ja äärioikeistolle. Heidän mielestä se, joka puhuu äärioikeistoa vastaan, ei voi eikä saa vaieta kapitalismista.

Antikapitalistinen vasemmiston analyysi päättyy toteamukseen: ”Saksalaisen vasemmiston suuri osa uskoo, että politiikka, luokkataistelu jne. olisivat ensisijaisesti tilaisuuksissa puhumisen ja kirjoittamisen alueella tapahtuvaa toimintaa.” Heidän mukaansa radikaalin vasemmiston on ”löydettävä tie jokapäiväiseen kamppailuun tehtaissa, kaupunginosissa ja erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä.”

IV Protestipuolueesta tarjouspuolueeksi

Linken sisällä vaikuttava Demokraattisen sosialismin foorumin keskeiset toimijat Luise Neuhaus-Wartenberg ja Halina Wawzyniak lähtevät omassa analyysissään (ND 2.4.2016) kysymyksellä: ”Protestipuolue vai tarjouspuolue (Angebotspartei)”?

Heidän näkökulmansa lähtökohtana ovat DDR ja siihen liittyvä historia ja heidän analyysinsä osittain keskittyy ennen kaikkea niihin yli 45-vuotiaisiin äänestäjiin, jotka ovat aktiivisesti eläneet DDR:n ajan. Heidän mielestä näiden äänestäjien käyttäytymistä leimaa kasvaminen autoritaarisessa, ei-demokraattisissa rakenteissa, jossa mielipiteiden pluralismi ei ollut mahdollista. He olivat äänestäneet ensin Linke-puoluetta protestipuolueena, koska Saksojen yhdentyminen ei tuonutkaan hyvinvointia. He ovat nyt ”pelokkaita muutoksen edessä” ja ovat alttiita kaikenlaiselle populismille ja vastavalistuksen ajatuksille. He nostavat kysymyksen: ”Haluammeko puolustaa olemassa olevaa yhteiskuntaa autoritaarisia hyökkäyksiä vastaan, jotta kehittäisimme sitä vaiko itse hyökätä sitä vastaan kumotaksemme sen?”

Neuhaus-Wartenbergin ja Wawzyniakin mukaan Linken on toimittava solidaarisemman, rauhanomaisemman ja demokraattisemman yhteiskunnan puolesta kohti parempaa Eurooppaa. He haluavat muuttaa Linken protestipuolueesta eräänlaiseksi tarjouspuolueeksi, jolla olisi positiivista tarjottavaa eri väestöryhmille tiellä ei-kapitalistiseen yhteiskuntaan. Tosin konkreettisia poliittisia vaatimuksia tai strategista linjausta on turha hakea. Heidän painopisteensä on ennen kaikkea näkyvyyden lisäämisessä sosiaalisessa mediassa, jotka heidän mielestään toimivat ”koko maata kattavana informaatiokanavana”. He vaativat Twitterin ja Facebookin ymmärtämistä ”keskustelufoorumeina”.

V ”Kaikki pakolaiset eivät voi tulla Saksaan”

Eniten keskustelua Linken ja sen ulkopuolella ovat kuitenkin herättäneet Oskar Lafontainen ja hänen vaimonsa Sahra Wagenknechtin linjaukset. Heidän mukaansa on olemassa ”väestön kapasiteettirajat ja rajat vastaanottovalmiudelle” (Wagenknecht). Johtopäätös kuuluu: ”kaikki pakolaiset eivät voi tulla Saksaan.” Heidän mukaansa Merkelin pakolaispolitiikka on luonut ilmapiirin, jonka tuloksena AfD saattoi voittaa, koska sen kautta on syntynyt ”epävarmuutta ja pelkoja”. Tätä linjausta uusin Antifasistisches Infoblatt kritisoi ”oikeistopopulismina Linke-puolueessa”. Telepolis-nettilehdessä (17.3.2016) kysyttiin: ”Kansallisen sosialismin teemoilla AfD:tä vastaan?” AfD:n johtava poliitikko Alexander Gauland on todennut olevansa ”iloinen, että Linke näkee tämän (pakolaiskysymyksen) nyt samalla tavalla kuin AfD.” Tämän on käynnistänyt keskustelun siitä, onko Linkessä nationalistinen siipi. Lafontaine ja Wagenknecht ovat vastanneet kysymällä, etteikö asioista voi keskustella ilman, että heti työnnetään äärioikeiston ja rasistien nurkkaan.

Joka tapauksessa vain kuusi Linken parlamenttiryhmän jäsentä on antanut varovaisen tukensa Lafontainen ja Wagenknechtin linjalle. Muut ovat tuominneet sen näkemyksenä, joka ei edusta heidän mielestään vasemmiston politiikkaa. Reaktiona Lafontaine-Wagenknecht-linjalle Linken parlamenttiryhmä hyväksyi 8-kohdan-julistuksen, jossa tuomittiin selvästi pyrkimykset koventaa maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan linjaa. Puolueen parlamenttiryhmien puheenjohtajien julkilausumassa todetaan: ”Erityisesti pakolaiset, työttömät, yksinhuoltajat, matalapalkka-alalla työskentelevät sekä sairaat ja eläkeläiset tarvitsevat samalla tavalla tukeamme.”

Antifasistisches Infoblattin artikkelissa todettiin, että ”kaikkiaan epäyhtenäisyys, puuttuvat konseptiot ja osittain oikeistolaisten tunnusten hyväksyminen johtaa siihen, että parlamentaarinen vasemmisto ei toimi tällä hetkellä vastavoimana ajankohtaiselle rasistiselle politiikalle.”

Lopuksi

Tilanteen vakavuuden tiivistää Albrecht von Lucke uudessa Blätter für Deutsche und Internationale Politik -lehdessä (4/2016) toteamukseen: ”SPD taistelee olemassaolostaan kansanpuolueena (Volkspartei)” ja Linke-puolueen osalta kysymys on ”suoraan poliittisesta olemassaolosta”. Linken politiikan ongelman hän tiivistää seuraavasti: ”Ilmeisesti puolue ei ole onnistunut yhdistämään suurta ihmisoikeudellista vaatimustaan pakolaiskysymyksessä taloudellisen alamäen pelkojen kanssa, jotka vallitsevat osassa sen kannattajakuntaa.”

Facebook-kommentit
One Comment
  1. Pingback: Euro vai ei II: Sosiaalinen Eurooppa ja keskiluokan tärinä | www.anttironkainen.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *