Molempien elokuvien keskeiset toimijat ovat nuoria naisia, jotka rimpuilevat psykoosin ja todellisuuden välissä. Läntisen elokuvatuotannon mykät pakot lienevät sanelleet niiden lähtökohdaksi mielisairaan väkivallan yhdistettynä nuorten naisten haluihin ja seksuaalisuuteen.
Isiksen sotilaat eivät tule ainoastaan Raqqasta. Isis on globaali ilmiö. Keskeinen väline Isiksen jihadissa ovat Hollywood-tyylillä tuotetut teloitusvideot, jotka radikalisoivat nuoria Lähi-idän ulkopuolella.
Brutalismi on etiikkaa, ei estetiikkaa. Jos sen eettinen pohja putoaa, jää vain karkea betoni, teräs, lasi ja tiili. Tämä teki brutalismista ironisesti täydellisen syntipukin. Kun hyvinvointiyhteiskunta muuttui dysfunktionaaliseksi, sen kasvot olivat brutalistiset. Brutalistinen estetiikka – joka siis ei ollut tarkoitettu estetiikaksi – muuttui symboliksi uuden poliittis-taloudellisen kehityksen konkreettisille vaikutuksille. Sanottiin, että betonilähiöt aiheuttivat apatiaa, addiktioita ja rikollisuutta, kaikkea mahdollista pahaa. Niinhän vieläkin sanotaan.
Martin McGuinness (1950-2017) eteni derryläisestä katutason aktivistista ja IRA:n vapaaehtoisesta tasavaltalaisen liikkeen merkittäväksi poliittiseksi johtajaksi. McGuinnessin perintöä määrittävät vahvasti saavutukset Irlannin rauhanprosessissa. Hänen eroamisensa johtotehtävistä sekä pian tämän jälkeen tapahtunut menehtyminen ajoittuvat ristiriitaiseen tilanteeseen: yhtäältä Sinn Féinin suureen vaalimenestykseen ja toisaalta vakavaan pattitilanteeseen Irlannin pohjoisosan poliittisissa instituutioissa.
Ken Loach on yksi harvoista kiinnostavista elossa olevista elokuvaohjaajista. 1960-luvulta saakka ohjanneen Loachin uusin työ käsittelee työnsä terveydellisistä syistä lopettanutta miestä, joka joutuu eräänlaiseen hallinnolliseen välitilaan, yhtäältä liian työkykyisenä ja toisaalta ei tarpeeksi työkyvyttömänä. Vanhemmanpuoleisen leskimiehen ahdingon lisäksi Loach käsittelee myös brittiläisten työvoimapalveluiden tilaa kritiikillä, joka on monin paikoin osuvaa myös suomalaisen systeemin kohdalla.
“Valeuutisista” ja “totuuden jälkeisestä ajasta” on huolestuttu osittain siksi, että valtavirtatiedotusvälineiden rooli julkisen keskustelun portinvartijana on murenemassa. Craig Gentin mukaan valtamedian pyrkimys erottaa toisistaan “valeuutiset” ja “oikeat uutiset” on elitistinen ja ongelmallinen projekti.
Huoli ”valeuutisista” on kasvanut Suomessakin Donald Trumpin voitettua presidentinvaalit. Keskustelussa on kuitenkin sivuutettu se, että myös valtavirtaiset tiedotusvälineet levittävät harhaanjohtavia tai suoranaisen virheellisiä väitteitä, joilla on vakavia poliittisia seurauksia. Adam Johnsonin artikkeli valaisee asiaa Washington Postin uutisoinnin kautta.
Euroopan johtajien toimenpiteissä toistuu sama looginen kaava: ensin asia kielletään ja sitten se toteutetaan. Toimenpiteisiin ryhdytään vasta, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Tätä toimintaa ei ilmeisesti voida selittää rationaalisesti vaan käyttöön on otettava freudilaiset käsitteet: kieltäminen ja toistopakko!
Revalvaatio pyysi toimittaja Atlas Saarikoskea pohtimaan, mikä tekee elokuvasta feministisen.
Keskusteluun osallistuivat Michael Arceneaux, Sesali Bowen, Wade Davis, Cassie da Costa, Melissa Harris-Perry, Blair LM Kelley, Jamilah Lemieux, Collier Meyerson, Joy-Ann Reid, Doreen St. Felix ja Quita Tinsley. Esipuheen kirjoittanut Lori Adelman.