Takkirauta – Clausewitz ja talous

Carl von Clausewitz – konfliktiteoreetikko, jota yleensä ymmärretään vähintään yhtä pahasti väärin kuin Sun Tzutakin – toteaa kirjassaan, että sota on politiikan jatkamista muilla keinoin, fyysisen väkivallan keinoin. Sotaa on siis mahdotonta erottaa muusta politiikan tekemisestä; väkivalta on vain yksi politiikanteon muoto.

Mutta Clausewitz toteaa myös:

Sota ei kuulu tieteiden tai taiteiden alaan, vaan se on osa sosiaalista elämää. Se on suurten intressien ristiriita, jonka ratkaisu on verinen, ja vain viimeksi mainitussa suhteessa se eroaa muista sosiaalisen elämän ilmiöistä. Paremmin kuin mihinkään taiteeseen se on verrattavissa kauppaan, joka samoin on inhimillisten intressien ja toimintojen ristiriitaa, ja paljon lähempänä sitä on politiikka, jota puolestaan voidaan verrata kauppaan laajemmassa mittakaavassa.

Ja näinhän se on: sodankäynti on rinnastettavissa liiketoimintaan – tai kuten bullsh*t-bingossa puhuttaisiin kampanjoista, strategioista ja H-hetkistä.

Clausewitz toteaa, toisin kuin Sun Tzu, että sotaa ei voi käydä valmiiden kaavojen ja konseptien mukaan, vaan mukana on aina yllätysmomentti, sattuma ja se, mistä anglosaksinen kirjallisuus käyttää nimeä fog of war. Sotatiede siis Clausewitzin mukaan ei ole eksakti tiede, sillä taistelukenttä on kaoottinen, jatkuvan hämmennyksen vallassa, ja tilanne elää ja muuttuu jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sodassa eivät tietyt peruslainalaisuudet ja strategian ja taktiikan säännöt pitäisi paikkaansa; se tarkoittaa sitä, että sota ei ole eksaktia elintarvikekemiaa vaan kokemuspohjaista ruoanlaittoa. Tai kuten Helmut von Moltke olisi todennut: yksikään sotasuunnitelma ei ole kestänyt viittä minuuttia viholliskontaktia. Keep It Simple, Stupid. Tai kuten isukilla on tapana sanoa: ohjesääntö on ohje viisaalle ihmiselle ja sääntö typerykselle. Typerys takertuu ohjesääntöihin ja totuttuihin metodeihin kuin takiainen tai kultisti – tai sitten ei piittaa niistä ja rikkoo niitä vain rikkomisen vuoksi. Viisas ihminen käyttää niitä ohjeena ja osaa soveltaa luovuutta tarvittaessa.

Mutta jos kerran sodankäynti on rinnastettavissa talouteen, niin onko talous sitten sotaa? Vastaus on kyllä. Jokaisessa liiketoimessa pyritään voiton maksimoimiseen ja mahdollisimman suureen henkilökohtaiseen hyötyyn. Ainoa ero on, että sodankäynti on luonteeltaan destruktiivista kun taas talous on konstruktiivista, mutta molemmissa kyse on psyyken vaikuttamisesta toiseen psyykeen ja vastapuolen pakottamisesta tottelemaan omaa tahtoa. Ei muuria niin korkeaa, etteikö kultakuormaa kantava aasi pääsisi sen yli, totesi Filippos II.

Jos kerran sodankäyntiä ei voi käydä minkään luonnonlakien mukaan eikä sitä voida matemaattisesti mallintaa – vain approksimoida – niin päteekö sama talouteen? Onko taloustiedekin vain pelkkää suurten linjojen maalailua?

Vastaus on: Kyllä. Taloustiede, kuten sotatiede, ei ole eksakti tiede. Siinä on lukuisia keskenään riidassa olevia koulukuntia, joista yksikään ei ole totaalisen oikeassa eikä totaalisen väärässä, jotka kaikki ovat pelkkiä teoreettisia konstruktioita – ja joista yksikään ei toimi täydellisesti reaalimaailmassa. Helmut von Moltke voisi todeta aivan yhtä hyvin: yksikään talousteoria ei ole kestänyt viittä minuuttia tosielämää. Voimme vain approksimoida taloutta, mutta emme selittää sitä eksaktisti.

Taloustieteessä, aivan kuin sotatieteessäkin, nousee vuorotellen dominoivaan asemaan erilaisia koulukuntia, jotka nostetaan kanonisoituun asemaan, jotka selittävät asiat jotenkin, joita sovelletaan käytäntöön ja muutaman vuoden päästä tilalle nousee uusi koulukunta. Hyvin usein mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kuitenkin vain se, mikä todella toimii käytännössä, on minkään arvoista, sillä käytäntö on teorian koetinkivi.

Ruukinmatruuna kritisoi masuuninlaskussaan Mollisointuja Motownissa voimakkaasti valvomatonta laissez-fairea ja hillitöntä rakennemuutosta ja siteerasi Adam Smithin vähemmän tunnettuja sitaatteja. Niinpä häneltä kysyttiin, kannattaako hän protektionismia. Hän vastasi:

Protektionismi ei sellaisenaan ole hyvä eikä paha asia. Se on, kuten väkivaltakin, vain pelkkä keino, ja kuten väkivaltaa, sitä tulee välttää mutta joskus sen käyttö on perusteltua.

Protektionismi tuottaa lyhyellä aikavälillä hyviä tuloksia, mutta se on pitkällä aikavälillä tuhoisaa. Silti kukaan ei voi kiistää, etteikö sillä voitaisi saada tuloksia. Koko Aasian talousihme perustuu toisaalta protektionismille ja toisaalta täydelliselle piittaamattomuudelle patenteista, mallisuojista ja intellektuaalisesta pääomasta ja toisaalta häikäilemättömälle dumppaamiselle ja valuuttakurssin keinotekoiselle aliarvostamiselle. Kaikki keinoja, joiden kohdalla perinteiset taloustieteen oppikirjat nostavat äläkän, mutta talous on sotaa. Vain lopputulos merkitsee, eivät käytetyt keinot. Voimme olla Keynesistä mitä mieltä tahansa, mutta aina todellisen hädän tullen hänen oppinsa kaivetaan esiin. Miksi? Koska se toimii ja tuottaa tuloksia tässä ja nyt. Pitkällä aikavälillä tunnetusti olemme kaikki kuolleita.

Clausewitz ei ole profeetta omalla maallaan, ja sir Basil Liddell Hart on kritisoinut häntä voimakkaasti. Mutta samoin kuin Sun Tzu, Sodasta on kirja, jonka moni on lukenut mutta harva ymmärtänyt, ja Clausewitzia voi soveltaa talouteen ja liiketoimintaan varsin hyvin.

Aivan kuin sodassakin, meidän on oltava valmiita toimenpiteisiin, jotka ovat vakiintuneiden tai kanonisoituneiden teorioiden vastaisia – mikäli ne vain tuottavat tuloksia. Taloudessa, kuten konflikteissakin, ohjesääntö on typerykselle sääntö ja viisaalle ohje. Sama pätee talousteorioihin; ne ovat vain suurten linjojen maalailua ja inhimillisiä käsityksiä, miten asiat voisivat toimia kun kaikkia muita muuttujia pidetään vakioina ja kiinnitetään huomio vain yhteen asiaan. Todellisuus on kuitenkin aina teoriaa ihmeellisempää, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Typerykset noudattavat talousteorioita pilkuntarkasti; viisaat ihmiset tietävät, milloin ne on aika heittää romukoppaan ja toimia oman järjen mukaisesti.

Clausewitz erottaa varsin hyvin toisistaan absoluuttisen sodankäynnin, joka on siis puhdas teoreettinen konstruktio, reaalisesta sodankäynnistä, joka tapahtuu reaalimaailmassa. Samoin on olemassa ”absoluuttinen talous”, joka on olemassa talousteoreetikkojen mielissä, ja sitten reaalitalous. Sen enempää absoluuttista sodankäyntiä kuin absoluuttista talouttakaan eivät rajoita sellaiset pikkuseikat kuten ihmisluonto, käytännöt, poliittiset päämäärät, kulttuuri, sosiaalinen konteksti ja sattuma. Nuo kaikki muuttujat kuitenkin ovat olemassa reaalimaailmassa. Kapitalismi ja sosialismi edustavat kumpikin absoluuttista taloutta. Toinen lähtee siitä, että toimijat ovat täysin moraalittomia psykopaatteja. Toinen lähtee siitä, että he ovat täysin altruistisia pyhimyksiä. Reaalimaailmassa sekä puhdas kapitalismi että puhdas sosialismi saavat katastrofin aikaan. Eri tavoin, mutta kuitenkin.

Ja tästä on kyse. Ei siitä, miten asioiden kuuluisi teoriassa olla, vaan siitä, miten ne toimivat reaalimaailmassa.

* * *

Teksti on julkaistu alunperin 3.1.2011 Takkiraudan omassa tiheään päivittyvässä blogissa, jota Revalvaatio suosittelee varauksetta kaikille sodasta ja taloudesta ja monesta muustakin kiinnostuneelle!

Facebook-kommentit
7 Comments
  1. Ihan hauska ja ajatuksia herättävä teksti. Oikeastaan vielä jatkaisin samasta aiheesta toteamalla, että suurin tulkintavirhe yleensä talousteorioiden kohdalla tehdään ottamalla niiden esittämät matemaattiset tasapainomallit kirjaimellisesti. Eli kun talouden tasapaino esitetään esim. x-y-akselistolla kahden muuttujan välisenä optimaalisena pisteenä, on vulgaaritulkinta siitä että tämä teoria pyrkii kuvaamaan jotain todellista asiantilaa, vaikka kyse on nähdäkseni weberiläisestä ideaalityyppisestä mallista. Monesti itseäni on taloustieteen hahmottamisessa helpottanut ajatus, että sen esittämät mallit ovat aivan samanlaisia kuin sosiologian tai politiikan teorian abstraktit, luonnollisella kielellä esitetyt tulkinnat yhteiskunnan mahdollisista tiloista, mutta talouden esittämiskieli on vain toinen. Kuitenkin sekin on kieli, tiedon siirtoon tarkoitettu järjestelmä, jolla on omat sääntönsä ja soveltamisalueensa. Kuten joku fiksu on joskus sanonut esim. Marxin voiton suhdeluvun laskutendenssimallista, se ei ole mikään täydellisen pätevä kuvaus kapitalismin liikelaista, vaan hyvä lähtökohta tulkinnalle. Todellisuus on, kuten tekstistä käy hienosti ilmi, huomattavasti monisyisempi ja herkempi inhimillisille sekä sattumanvaraisille muuttujille.

    Se miten kuitenkin ehkä hieman kritisoisin tekstin lähtöasetelmaa, on kahden melko toisistaan poikkeavan tilanteen samastaminen toisiinsa. Vaikka rinnastus on oivaltava ja antaa avaimia ajattelulle, nähdäkseni sodassa on kysymys enemmän _poikkeustilasta_, jossa mahdollisuudet ennakoida ja odottaa tiettyä mallin mukaista toimintaa ovat huomattavasti alhaisemmat kuin tietyn lainsäädännön ja rakneteellisten puitteiden mukaan toimivassa yhteiskunnassa. Tämä voi tietty johtua omasta melko turvatusta ja länsimaisesta positiostani, josta tarkastelen asiaa. Ehkä tämä saivartelu ei ole muutenkaan tekstin pointin kannalta kovin olennaista mutta aina voi myös miettiä sitä markkinoiden perustoimintaa, jonka puitteissa ns. arkipäiväinen puuhastelu tapahtuu. Se pitää sisällään huomattavan määrän ennakoitavia muuttujia ja tietyn rakenteen, joka pakottaa toimijat tiettyyn käyttäytymiseen. Markkinoiden ekspansiota jatkava imperialismiinkin rinnastettu kapitalismin pakkokasvattaminen on varmaan enemmän sitä poliittista (”sotilaallista”) toimintaa, jossa uusia aloja ja alueita jatkuvasti tuotetaan ja pakotetaan niiden markkinoiden ”sääntöjen” piiriin, joita taloustieteilijät sitten ajattelevat tulkitsevansa. Kuinka paljon sitten kaikesta taloudellisesta toiminnasta on tätä ns. rakenteellista arkitoimintaa ja kuinka paljon tätä ekspansiivista väkivaltaista toimintaa – mene ja tiedä.

    Kiitos kuitenkin kiinnostavasta ja oivaltavasta avauksesta!

  2. Vaikka rinnastus on oivaltava ja antaa avaimia ajattelulle, nähdäkseni sodassa on kysymys enemmän _poikkeustilasta_, jossa mahdollisuudet ennakoida ja odottaa tiettyä mallin mukaista toimintaa ovat huomattavasti alhaisemmat kuin tietyn lainsäädännön ja rakneteellisten puitteiden mukaan toimivassa yhteiskunnassa.

    Nykyinen talouskriisi on nimenomaan tällainen sodan kaltainen poikkeustila, jota moderni taloustiede ei kyennyt ennakoimaan, eikä edes yhdistämään talouden ylikuumenemiseen liittyviä ilmiöitä aikaisempiin kriiseihin. Kuten todettua, myös nousukaudella päteneet tuotto- ja riskinarviointimallit ovat osoittautuneet kriisin puhjetessa todellisuutta vääristäviksi. Suurin osa nousukauden aikana päteneistä malleista on kriisinhoidossa ja elvytyksessä menettänyt merkityksensä ja elvytyksestä päättävät pankkiirit ja poliitikot joutuvat nyt tekemään kylmiä ratkaisuja, joiden seurauksista ei kukaan tiedä. Maailman johtavat keskuspankit ovat joutuneet sooloilemaan kuten sodassakin ja käyttämään mekanismeja, joista on puhuttu vain teoriassa jos sielläkään, eikä näiden hätäratkaisujen toimivuudesta tai seurauksista toistaiseksi ole mitään hajua – esimerkkinä käy vaikka Fedin päätös alkaa hätälainaamaan pankkien lisäksi myös kaikenlaisille pankkiiriliikkeille ja jopa yrityksille.

    Talouslasku ja markkinoiden paniikki ollaan ehkä saatu pysähtymään, mutta toistaiseksi talous ei ole lähtenyt kasvamaan kuin keinotekoisesti, minkä lisäksi näiden toimenpiteiden ansiosta rahoitusjärjestelmässä on vielä paljon mätäpesäkkeitä, joiden ei olla annettu poistua järjestelmästä, koska pankkien ei olla annettu mennä konkurssiin. Ongelma on siis edelleen olemassa, mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä, kuinka suurena. Roubinia tässä joulunpyhiä lukeneena alkaa tuntua, että kriisitaloustiede on itse asiassa paljon todellisempi, yhteiskunnallisempi ja historiallisempi taloustieteen suuntaus kuin moderni taloustiede.

  3. Hyvä kommentti Antti, ja nimenomaan tällaisen kriisin syitä, seurauksia ja etenemistä käsittelevissä tulkinnoissa pitää kiinnittää huomiota tämän kaltaisiin avauksiin. Sitä voi nimenomaan halutessaan vielä ajatuksena entistä pidemmälle, kuinka ”poikkeustila” tällainen kriisi sitten onkaan.

    Se mitä tuossa katsonnassasi hieman ottaisin käsittelyyn, on tuo kommentti ”Nykyinen talouskriisi on nimenomaan tällainen sodan kaltainen poikkeustila, jota moderni taloustiede ei kyennyt ennakoimaan, eikä edes yhdistämään talouden ylikuumenemiseen liittyviä ilmiöitä aikaisempiin kriiseihin.”

    Etkö nyt edusta sitä ennakkoluuloa jotain yksiselitteistä ”modernia taloustiedettä” kohtaan, jota tekstissäkin yritetään kritisoida? Kuitenkin jo Jenkkienkin valtamediassa käytiin pari vuotta ennen kriisin puhkeamista keskustelua talouden näkymistä ja esim. Peter Schiff esitti 2006 kuuluisat ennustuksensa kriisin alkamisesta, jotka menivät kuukauden tarkkuudella oikein. Tämä implikoi vain sitä, että sitä keskustelua on ihan varmasti myös taloustieteen piirissä käyty ympätri maailman, muuta sitä ettei se ole päässyt kunnolla julkisuuteen ja sen yksipuolisuus on ehkä näkynyt vaikkapa yliopistojen curriculumissa on tietty kritisoimisen arvoinen asia. Tässäkin kohtaa haluaisin vielä sitäkin korostaa, että talouden ainakin jonkinlainen rakenteellienn ennustettavuus perustuu nimeomaan siihen historialliseen materialismiin, jota voitaisiin kutsua vaikka infrastruktuuriksi. Eli siis että talous on materiaalista toimintaa jonka reunaehtoja määrittää taodellisen maailman todelliset ihmisten organisoimat järjestelyt, jotka ovat riippuvaisia siitä ympäristöstä ja sopimuksista, jotka ihmiset ovat rakentaneet ja sopineet. Nämä asiat ovat myös edellytyksiä sille, että mitään voidaan tässä mittakaavassa ja tällä tehokkuudella tuottamaan.

    Mielestäni tämä nykyinen julkinen/poliittinen talouspuhe (politiikan sfääri) on enemmän tyyliltään sellaista, jossa yritetään niputtaa kaikki taloudellinen toiminta yhden nimikkeen alle. Tämä on taas ideologista vaikuttamista, jonka voi juuri katsoa olevan talouden ja politiikan rajalla olevaa välittävää toimintaa. Näin yksinkertaistaen ja abstraktisti ilmaistuna. Eli en tekisi noin rajua väitettä modernin taloustieteen olemuksesta ja sen ennustamiskyvystä (sikäli mikäli nyt kristallipalloa keltään löytyy sinänsä), vaan ottaisin tässäkin tarkastelussa mukaan sellasia ulottuvuuksia, jotka eivät perinteisesti ole taloustieteilijöiden peruskauraa, kuten ideologista välittyneisyyttä politiikan ja talouden verkostoissa jne.

    Se mitä jäi itsekltä aikaisemmassa viestissä sanomatta on se, että itsekin tietty tarkoitin niillä jutuilla melko ideaalityyppisiä ilmauksia. Siis jotkut stabiilit mallit vs. ”konjunkturaalinen” sotatila, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain selventää sitä perusajatusta siitä, millä akselistolla liikutaan:

    Stabiili/rakenteistunut Poikkeustila/sotatila
    markkinakäyttäytyminen ennustamattomat olosuhteet
    – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

    Jos ääripäät ovat nuo, on asian tila noiden määreiden puitteissa jotain yhteiskunnallisista olosuhteista riippuen jotain tuolta väliltä. Tähän kun tällätään mukaan koko joukko muita muuttujia, saadaan malliin lisää sisältöä mutta periaatteessa jonkun stabiiliuden ja ennustetavuuden kannalta voidaan katsoa jollain tasolla, että mitä lähempänä ollaan jotain stabiilia tilannetta, nousee käyttäytymisen ennustettavuus varmastui suhteessa mihin tahansa poikkeustilanteeseen.

    Miten tämä liittyy mihinkään? No varmaan yritän vaan sanoa, että nyt ollaan käppyrän siellä päässä, jossa kuten Antti sanoit, ”Ongelma on siis edelleen olemassa, mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä, kuinka suurena”. Mutta mitä tulee tähän: ”Roubinia tässä joulunpyhiä lukeneena alkaa tuntua, että kriisitaloustiede on itse asiassa paljon todellisempi, yhteiskunnallisempi ja historiallisempi taloustieteen suuntaus kuin moderni taloustiede.”, niin en ehkä soveltaisi ajatusta ihan alusta loppuun. Edelleen katsoisin, että jos olisi joku tulkintatyökalu, jonka puitteissa voisi katsoa, että kuinka paljon tietyssä taloudellisessa tilanteessa on tuntemattomia muuttujia ja millaisin instrumentein talouden ja politiikan suhde rakentuu, voisi tämä kertoa meille mihin kohtaa tuota hienoa asteikkoa milloinkin asetutaan.

  4. Mitä tulee ”poikkeustilaan” niin en suinkaan ole sitä mieltä, että tämä kriisi olisi poikkeustila kapitalismin yleisessä kehityksessä – päinvastoin kriisit kuuluvat kuvioon. Puhuin poikkeustilasta siinä mielessä kuin taloustiede (ja varmaan myös suurin osa yhteiskuntatieteistä) hahmottaa talouskasvun normaalitilana, jolloin mallit toimivat suhteellisen ennustettavasti ja poikkeustilasta eli romahduksesta, jolloin nämä taloustieteilijöiden itse kehittämät mallit menettävät melkein kaiken merkityksensä.

    Ei kyse ole siitä, etteikö taloustieteen piiristä olisi tullut paljon hyviä ja kriittisiä puheenvuoroja, esimerkkinä käy vaikka Roubini, Krugman ja mainitsemasi Schiff. Myös monet meklarit, sijoittajat ja pankkiirit Alan Greenspania myöten ovat ottaneet ainakin vähän sanojaan takaisin. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei taloustieteen meinstriimi ole ollut kovinkaan kiinnostunut itsereflektioon saati muuttamaan omia lähtöoletuksiaan talouskasvusta tai vapaista markkinoista. Tietenkin on vulgääriä esittää näin suoraviivaisia väitteitä, jotka eivät ota kaikkea yksityiskohtia huomioon, mutta tuntuisi, että taloustiede on lähentynyt ennemminkin psykologiaa (behaviorismi ja ei-rationaalisen tominnan tutkimus) kuin yhteiskuntatieteitä tän kriisin myötä.

    Eikä tämä finanssikriisi ole ensimmäinen, uusliberalismin aikana rahoituskriisit ja kuplat ovat tulleet säännöksi, jotka toistuvat muutaman vuoden välein jossain päin maailmaa, tää nykyinen vaan sattuu olemaan kaikkia näitä aikaisempia vakavampi. En siis kiellä, etteikö taloustieteestä tulisi myös paljon hyvää enkä edes ole asettamassa modernia taloustiedettä ja jotain yhteiskunnallista kriisitaloustiedettä mihinkään antagonismiin vaan pointtina ainoastaan se, että moderni taloustiede on niin ikään osa tuota mainitsemaasi ideologiakoneistoa ja vieläpä niin että modernilla taloustieteellä on erityisen suuri merkitys siinä, miten tästä kriisistä ponnistetaan eteenpäin ja kornia on juuri se, miten taloustieteilijöiden asiantuntija-asema ei edelleenkään horju, vaikka viime aikoina niin monissa asioissa ollaan oltu huolimattomia. Minusta taloustieteen puolustukseksi ei riitä se, että voidaan osoittaa, että siellä täällä on ollut myös niitä kriittisiä ääniä, jotka ovat havainneet kehityksen. Väittäisin vielä, että nämä kriitikot ovat ammentaneet taloustieteestä ymmärrystä vallitsevaa rakennelmaa, ajattelu- ja kielijärjestelmää yms. kohtaan ja kritiikkinsä jostain aivan muualta, kuten vaikka maalaisjärjestä.

  5. Antti, helppo olla kaikesta tuosta hyvin pitkälle samaa mieltä. Esim. poliittisen taloustieteen radikaali elvyttäminen ja entistä jyrkempi talouskasvua sekä muita perinteisiä talouteen liitettyjä, itsestään selvyyksinä otettuja lähtöoletuksia pitäisi pystyä nyt kyseenalaistamaan. Onneksi sitäkin duunia tässä tehdään. Ehkä siellä täällä ja pienessä mittakaavassa mutta silti.

  6. Takkiraudan kirjoituksen pointtina on ilmeisesti se, että eri taloustieteelliset koulukunnat kykenevät konstruoimaan todellisuuden omista lähtökohdistaan käsin konsistentilla tavalla. Tällöin eri teorioiden väliltä ei voi tehdä valintaa yksin rationaalisin perustein, vaan mukana on aina arvoja ja ideologiaa. Silti eri tilanteissa eri viitekehykset voivat olla käyttökelpoisia.

    Takkirauta määrittelee käsitteitä välillä vähän omituisesti. Esimerkiksi kapitalismi on määritelty väärin, samoin sosialismi. Eihän historiallisten prosessien seurauksena muotoutuneella talousjärjestelmällä ole mitään oletuksia ihmisluonnon suhteen. Talousjärjestelmä pitää erottaa ideologiasta. Klassisen liberalismin ihmiskuva voi olla virheellinen, mutta vasemmistolaisuuteen taas ei taida edes kuulua mitään hirveän selkeää ihmiskuvaa.

  7. Pingback: Aseita fasismin vastaiseen taisteluun | Ajatusjalostamo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *