Joonas Laine – Duunari tekee puolet työpäivästä ilmaiseksi


Kaikki arvo syntyy työstä, sillä osakesalkun päällä istuminen ei tuota mitään uutta maailmaan – osakkeiden kaupassa ainoastaan omistusoikeudet vaihtuvat kädestä toiseen. Kun omistamisen perusteella pörsseissä kuitenkin jaetaan rahaa ja yritykset jakavat johtajilleen muhkeita bonuksia, niin herää kysymys: mistä tuo raha on peräisin, ellei työstä? Ja kenen työstä?

Kansaneläkelaitoksen tutkija Pertti Honkanen on laskenut, kuinka suuren arvon tunnin työ on keskimäärin luonut. Honkanen on verrannut kansantaloudessa syntyneen nettoarvonlisäyksen ja tehtyjen työtuntien lukumäärää, ja hänen suuntaa-antavien mutta talouden eri sektoreilla vuosina 1975-2004 hyvin samansuuntaisia tuloksia antavien laskelmiensa mukaan vuonna 2004 koko Suomen kansantalouden näkökulmasta 1,94 minuutin työ synnytti yhden euron verran uutta arvoa. (Honkanen 2007, 264-269). Vastaavan suuruisia tuloksia on muualtakin, ja esimerkiksi taloustieteilijä Paul Cockshottin mukaan kaksi minuuttia eurooppalaista keskimääräistyötä tuottaa noin yhden euron arvon (Cockshott 2011).

Jos työläiset saisivat itselleen koko luomansa arvon, olisi jokaisen työläisen tuntipalkan pitänyt vuonna 2004 olla noin 31 euroa. Työn tuottavuuden kasvun seurauksena tulisi tuntipalkan vuonna 2012 luonnollisesti olla suurempi. Kun teknologiateollisuudessa maksettu keskipalkka vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä oli vain noin 14 euroa tunnilta (Teknologiateollisuus 2008), niin se merkitsee, että työntekijöiden työpäivästä vähän yli puolet on mennyt suoraan omistavan luokan hyväksi.

Kolmen kympin tuntipalkasta osa olisi tietysti kerättävä veroina pois, (ilmaisten) julkisten palvelujen rahoittamiseksi sekä työtä tekemättömien tahojen – kuten vanhusten, vammautuneiden jne. – ylläpitämiseksi. Mutta vaikka veroaste olisi 30 prosenttia (kuten tänä vuonna 3 200€/kk ansaitsevilla, ks. Veronmaksajat ry 2012) tai enemmänkin, niin käteen jäävän palkan osuus olisi siltikin yli kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.

Ainoastaan hyvin pieni osa väestöstä nauttii yli 25 euron tuntipalkoista (4 000 €/kk tai enemmän). Tilastokeskuksen tietojen mukaan yksityisen sektorin tuntipalkkalaisista vain muutama prosentti ansaitsi tätä enemmän vuoden 2010 lopulla (Tilastokeskus 2010a); kuntasektorin tuntipalkkalaisista yksikään ammattiryhmä ei päässyt lähellekään näitä ansioita. (Tilastokeskus 2010c.)

Kuntasektorin kuukausipalkkalaisista vain erilaiset johtajat sekä lääkärit ansaitsivat keskimäärin yli 4 000 euroa kuukaudessa – kaikki muut ansaitsivat vähemmän. (Tilastokeskus 2010b.) Yksityisen sektorin kuukausipalkkalaisten osalta tilanne oli pitkälle sama: vuonna 2010 suurin osa johtajista, noin puolet erityisasiantuntijoista ja viitisentoista prosenttia asiantuntijoista ansaitsi 4 000 €/kk tai enemmän. (Tilastokeskus 2010d.)

Epäilemättä suuri osa yli 4000 € kuukaudessa ansaitsevista vastustaisi tasa-arvoiseen 31 euron tuntipalkkaukseen siirtymistä. Heidän lisäkseen vastustavalla kannalla olisivat tietenkin omistavan luokan edustajat miltei kokonaisuudessaan, sillä tasa-arvoisen palkkausjärjestelmän edellytyksenä on, että omaisuustulot lakkautetaan. Kaikkien muiden etu kuitenkin olisi, että kaikki työllä luotu arvo koituu sen tekijöiden, ei omistajien, hyväksi – tunti tunnista, joko suorana palkkana, tai verotuksella poiskerätyn osuuden kautta ilmaisina julkisina palveluina.

Tämän valossa voi miettiä, tulisiko työväenliikkeen ja erityisesti – syystä tai syyttä – ”päänavaajana” pidetyn, parhaillaan liittokokousvaalejaan käyvän Metalliliiton pitää näkyvästi esillä muitakin tavoitteita kuin muutaman prosentin palkankorotuksia ja sinänsä tärkeitä parannuksia joihinkin työehtosopimusten tekstikysymyksiin. Nykyisellään ei ole suoriuduttu kovin vahvasti edes tällä saralla: yhteiskunnallisen tulonjaon suunta on 1990-alusta lukien ollut pääoman eduksi ja palkansaajia tappioksi, niin että palkkatyön ja pääoman tulonjako oli vuonna 2009 samalla tasolla kuin se oli 1970-luvun alussa. (Savela 2011, 6.) Tämän kehityksen muuttaminen ei varmaankaan ole yhden ammattiliiton asia, mutta suunnanmuutosta tuskin syntyy, ellei asioita pidetä näyttävästi esillä julkisuudessa, tarvittaessa esimerkiksi hallitukseen kohdistuvan poliittisen lakon voimin – sellaisen järjestämistähän ei rajoita työrauhavelvollisuus, vaan ainoastaan häveliäisyys.

Joonas Laine on ehdolla Metalliliiton vuoden 2012 edustajakokousvaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä numerolla 105.

Lähteet

Cockshott, Paul. 2011. Ajatuksia johtajuudesta ja demokratiasta. Sosialismi.net.

Honkanen, Pertti. 2007. Työttömyys ja arvoteoria. Tutkielma työttömyydestä, talousteorioista ja sosiaalipolitiikasta. Turku: Turun yliopisto.

Teknologiateollisuus. 2008. Teknologiateollisuuden palkkatilasto. IV vuosineljännes. Helsinki: Teknologiateollisuus ry.

Tilastokeskus. 2010a. Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansio oli vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä 14,59 euroa.

Tilastokeskus. 2010b. Kuntasektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio nousi 2,1 prosenttia vuonna 2010.

Tilastokeskus. 2010c. Liitetaulukko 8. Kuntasektorin tuntipalkat toimialaluokituksen mukaan 2010.

Tilastokeskus. 2010d. Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 255 euroa lokakuussa 2010.

Savela, Olli. 2011. Maksaako köyhä vähästäänkin? (PowerPoint -esitys)

Veronmaksajat ry. 2012. Palkansaajan tulo- ja marginaaliveroprosentit vuonna 2012.

Facebook-kommentit
5 Comments
  1. Oletko huomioinut, että omistajan ja duunarin ero on siinä, että duunarilla ei ole pennin jeniä yrityksessä kiinni. Omistajalla on varmasti lainaa ja vakuutena vaikka oma asunto. Toisekseen jos palkkaan kirvesmiehen 15e/h niin sosiaalikuluineen se maksaa minulle n.25e/h.. monesti yrittäjä joutuu teettämään nollaurakoita ihan vaan pitääkseen duunarinsa. Kukas ottaa lisää lainaa, jos tulee pakollisia investointeja esim. jotain tärkeätä hajoaa? Esim firman auto. Jos tehdään konkurssi niin kelle jää velat?

  2. Hei antikommunisti, ehkäpä tällaiset asiat on otettu huomioon silloin, kun puhutaan *tuotetusta arvosta*.

  3. Hapuileva kysymys, mutta mietityttää, miten oletetaan, että raha mittaa työn arvoa objektiivisesti?

  4. Jukka
    Ei raha tietysti mittaa työn arvoa objektiivisesti: raha on huntu. Työajan rahailmaus on kuitenkin objetiivinen yhteiskunnallinen suhde – tai objektiivisen yhteiskunnallisen suhteen kvantitatiivinen ilmaus (jos halutaan olla saatanan pedantteja). Arvon mitta on yhteiskunnallisesti välttämätön työaika (kuten fraasi kuuluu). Arvo siis mittautuu yhteiskunnallisen työnjaon huokosissa – liittyen kysymykseen yhteiskunnallisen uusintamisen objektiivisesta ehdoista: kuinka vaikeaa (kuinka paljon työaikaa kuluu) on tuon-ja-tuon tuotteen valmistaminen!

    Kaikki propsit Joonakselle ja antikommunistille tiedoksi, että toisten työn riistämisen mahdollisuus on tietysti kapitalistien toiminnan tärkein kannustin riippumatta riskistä tai velasta.

  5. Ylläolevassa (tai sen pohjana olevissa Honkasen laskelmissa) ei oleteta, että kansantalouden tilinpidon tietojen pohjalta saadaan tarkka kuva siitä, missä suhteessa eri työlajit ovat toisiinsa (Honkanen itse kutsuu yllä käyttämääni laskelmaa ”brutaaliksi variantiksi”). Mutta suuntaa niistä saa kyllin.

    Tasapalkkaisuus per työtunti perustuu oletukselle, että suurin osa kaikesta työstä on sellaista, että asianmukaisen koulutuksen jälkeen siihen pystyy melkein kuka tahansa (jos koulutus- tai opiskeluajalta maksetaan palkkaa kuten mistä tahansa muusta yhteiskunnallisesti hyödylliseksi katsotusta toiminnasta, ei ole perusteita vaatia korkeamman koulutuksen vuoksi enemmän palkkaa). Kaikesta huolimatta on varmasti pieni joukko töitä, joista suoriutuakseen vaaditaan ehkä jotain erityistä lahjakkuutta, tai sitten kyseinen työ on sellaista, ettei sitä kukaan haluaisi tehdä ilman lisäetuja (tai jota tehdään alueilla, joille kukaan ei haluaisi muuttaa). Voi myös olla, että on tilapäistä puutetta jostakin työlajista, jolloin kyseisen lajin taitajat voivat vaatia ”maankorkoa” omille taidoilleen.

    Tämä saattaa johtaa jonkinsuuruisiin palkkaeroihin, joiden suurista linjoista olisi päätettävä kansanäänestyksellä. Vastaava etu voidaan myöntää myös alentamalla ikää, jossa tietystä työtehtävistä pääsee eläkkeelle. (Tämä olisi omasta mielestäni parempi tapa kuin työtuntikohtaiset palkkaerot.)

    Mitä yrittämiseen tulee: siinä määrin kuin yrittäjä todella tekee itsekin työtä yrityksessään (sorvin ääressä tai toimistossa, ihan sama), hän on tietenkin oikeutettu tuloihin samalla tavoin kuin kuka tahansa muukin (tekemiensä tuntien mukaan). Jos taas on puhe suurten yritysten toiminnasta, niin siitä on ”yrittäminen” kaukana.

    Mutta tärkeämpää on havaita, että koko harjoituksen tarkoitus ei suinkaan ole vaatia vain koko arvoa työn tekijöille sekä omaisuustulojen lakkauttamista, ja jättää muu järjestelmä silleensä; jos nykyjärjestelmän toiminnalle keskeiset ”kannustimet” ja mekanismit poistetaan, on jotakin asetettava tilalle, tai yhteiskunta halvautuu. (Itse lähden siitä, että tilalle asetetaan sosialistinen suunnitelmatalous.) Samaan tyyliin jos patenttisuoja poistettaisiin (mikä sinänsä on oikea vaatimus), voisi osoittautua esim. että lääkeyhtiöiden ei enää kannattaisi käyttää rahaa lääkkeiden kehittämiseen (kehittämistyö on kallista mutta ratkaisun löydyttyä lääkkeen valmistus halpaa). Jos patenttisuoja poistetaan, on asetettava tilalle jokin toinen mekanismi, jotta lääkkeiden kehittäminen voisi jatkua. Tästä huolimatta patenttioikeuden heikentäminen tai kumoaminen on oikea vaatimus – se vain vaatii kaverikseen tarkennuksia ja lisäperusteluja (joita ylläolevan kirjoituksen kaltaisissa muutaman tuhannen merkin kiihotusteksteissä ei ole mahdollista käsitellä).

    Tarkemmin aihepiiriä on käsitelty juuri ilmestyneessä kirjassa:
    http://sosialismi.net/uusi-sosialismi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *