Espanjan talouskriisi osa 1½: Seuraava askel on demokraattinen vallankumous

”Irtisanoudu, Rajoy!” Teksti on alun perin julkaistu espanjaksi aikakauslehti Diagonalin numerossa 191 (helmikuussa 2013) ja sittemin Madrilonian ja Universidad Nómadan verkkosivuilla.

 

Vaikuttaa selvältä, että Espanjassa 15. toukokuuta 2011 alkanut vanhan vallan syrjäyttävä, destitutiivinen vaihe kiirehtii kohti viimeisiä – epäilemättä vaikeimpia ja ennalta arvaamattomimpia – kohtauksiaan. Tilanteen herkkyys ei kuitenkaan estä meitä kuvailemasta sitä ja luonnostelemasta ratkaisevia suunnitelmia.

Aiheeseen liittyen sopii harkita seuraavia seikkoja:

1. Vuoden 1978 jälkeisen hallinnon kyky uusiutua on käytännössä täysin mitätön. Kaikki perustulailliset instituutiot ovat lopullisesti menettäneet oikeutuksensa ja joutuneet täyden halvauksen, moraalinrappion ja sisäisen vastakkainasettelun vangeiksi.

2. Tukahduttamisen ja neutralisoinnin kyky on heikoimmillaan sitten perustuslaillisen hallintomuodon alun. Vielä tullaan turhaan kiljumaan fasismin ja taantumuksellisten voimien noususta, mutta mikään sen tyyppinen aloite ei tällä hetkellä ole todennäköinen, johtuen sekä demokraattisen liikkeen vahvuudesta että protofasististen ja/tai vallankaappausta aikovien tahojen koordinoinnin puutteesta, marginaalisuudesta ja laittomuudesta. Samaa sopii sanoa teknokraattihallituksista tai kansallisista yhteenliittymistä: täällä ei ole “monteja” jotka kestäisivat nykyisenkaltaista tilannetta, eikä “berlusconeja” sopivaksi tekosyyksi. Sosiaalidemokraatti–oikeisto-hallitus, jolla edelleen olisi kansan tuki, siis “PPSOE kreikkalaisittain” ei tule kysymykseen. Ei ole mahdollisia parlamentaarisia ratkaisuja.

3. Tämän onnen johdosta olosuhteet rauhanomaiseen kansalaisten vallankumoukseen ovat parhaat sitten perustuslaillisen kauden alun. Tämä sopii ymmärtää yhtämittaisena liikekannalla olona lakkoineen, valtauksineen ja kansalaistottelemattomuuksineen. Se ei sulje ulos väkivallan ja vastakkainasettelun jaksoja, mutta pitää ne elämän ja henkilöiden koskemattomuuden kunnioituksen rajojen sisäpuolella. Mikä tahansa väkivaltaisuus, jonka maan sisäisesti jakautunut poliisi suorittaa legitimiteettinsä menettäneen komentoketjunsa alaisuudessa, kykenee ainoastaan vauhdittamaan hallinnon loppua. Poliisilla ei missään muussa kuin merkittävän konstitutiivisten voimien tekemän virheen tapauksessa ole kykyä jakaa liikettä osiin tai liittää sitä uudelleen muutoksen vastaisiin voimiin.

4. Tämä demokraattinen vallankumous perustuu kahteen seikkaan: nykyisten yhteiskunnallisten liikeiden autonomiaan ja demokraattiseen radikalisoitumiseen sekä kykyyn saada aikaan konstitutiiviset, uuden perustuslain luovat vaalit.1 Nämä kaksi päämäärää ovat erottamattomat. Ne ovat seurausta nykyisen perustuslaillisen vallan (kuolonkankeudeksi paljastuneesta) jäykkyydestä ja periksiantamattomuudesta 15M:n lähes kaksi vuotta sitten avaaman syrjäyttävän, destitutiivisen vaiheen edessä.

5. Ilman dynaamista vastavallan verkostoa, joka kykenee strategisesti määrittämään konstitutiivisen prosessin ja asettamaan sille ratkaisevat ehdot, voimme odottaa tilanteelle ainoastaan näennäistä päätöstä. Ainoastaan mikäli ehtojen määrittämisessä epäonnistutaan, odotettavissa voi olla konstitutiivisen (vasta)vallan jakaantuminen ja hajoaminen, mikä saattaisi avata ovet erilaisille populistisille, autoritaarisille ja epäilemättä vahvasti repressiivisille hallinnoille. Tästä johtuen niin liikkeen temaattisten mobilisaatioryhmien, aaltojen, kuin asuntovelallisten organisaation (PAH) tulee jatkaa haltuunottojen, itseorganisaation ja julkisten rakenteiden uudelleen keksimisen dynamiikkaansa – ilman niiden toimintaa mikä tahansa konstitutiivinen parlamentti olisi voimaton ja välittömästi vaarassa hajota.

6. Niin Yhdistynyt vasemmisto -puoluetta (IU) kuin nationalistisia ja separatistisia vasemmistopuolueita näyttäisi nyt kohtaavan historiallinen vastuu. Seurauksena niiden perustuslaillisesta marginaalisuudesta ne ovat parhaiten valmistautuneet toimimaan siltana, joskin kyseenalaisena, vanhan ja uuden välillä. Toistakaamme vielä: jos, niin perustuslaillisen marginaalisuutensa vuoksi ennemmin kuin puolueohjelmansa tai kokoonpanonsa vuoksi. Niiden on pakko järjestää omat konstitutiiviset, kaikille avoimet esivaalinsa, tai ne jäävät pelkäksi tukkeeksi ja tuottavat prosessin sisäisiä jakolinjoja.

7. Konstitutiivisessa prosessissa, jonka tulee laittaa piste Espanjan kuningaskunnalle, pelissä on Euroopan (ja sikäli myös EU:n) demokratian ja rauhan nykyhetki ja välitön tulevaisuus.

 

Raúl Sanchez Cedillo

 1 Vaalien on mahdollista olla konstitutiiviset kahdessa merkityksessä: a) koska sellaisina ne on kutsuttu pidettäviksi, tyytyen tavalliseen vaalitapaan, jotta valitut edustajat ottaisivat ensisijaiseksi tavoitteekseen uuden perustuslaillisen tekstin kirjoittamisen tai nykyisen perustuslain syvällisen uudistamisen; b) vaikka vaaleja ei kutsuttaisi koolle erityisinä konsitutiivisina vaaleina, niiden tulos, – joka tulee olemaan voittoisa nykyisen hallinnon ulkopuolisten ja hallinnon vastaisille voimille – tekee vaaleista konstitutiiviset. (Tietyssä mielessä näin tapahtui Espanjan toisen tasavallan julistamisen kanssa 1931. Tasavalta julistettiin tasavaltalaisten voimien voitettua kunnallisvaaleissa – ja ainoastaan suurimmissa kaupungeissa, – mutta monarkistiset voimat olivat niin loppuun palaneet, etteivät voineet estää uutta perustuslakia. Surkea esimerkki tietenkin, jos otetaan huomioon, kuinka tasavalta päättyi…). Luulenkin, että millaiset tahansa vaalit tulevatkaan olemaan – ja sitä varmemmin mitä enemmän aikaa ennen niitä kuluu, – niillä tulee olemaan konstitutiivinen luonne. On epätodennäköistä, että populistipuolue PP tai sosiaalidemokraattinen PSOE tulevat voittamaan, eivätkä paikallisen tason kansallismieliset oikeistopuolueetkaan menesty alueillaan. Kaikissa tapauksissa nykyinen hallinto on lopussa. Jos taloudellista kasvua ei tapahdu, ei yksikään teknokraattihallitus tai ”kansalliseen yhtenäisyyteen” vetoava hallitus ole mahdollinen niin kauan kun sen tehtävänä on hyvinvointivaltion alasajo, julkisten rakenteiden ryövääminen ja työlainsäädännön tuhoaminen. Vaikka talous lähtisi kasvuun (mikä on käytännössä mahdotonta alkaneena ja tulevana vuonna), on uusliberaali leikkauspolitiikka silti herättänyt jatkuvasti kasvavan ja koko yhteiskunnan läpäisevän vihan, joka ylittää oikeisto–vasemmisto-akselin ja luokkajaon keskiluokka–prekariaatti–alistetut.
Raúl Sánchez Cedillo
Kirjoittaja toimii Espanjan autonomisessa nomadiyliopistossa Universidad Nómadassa, jossa myös tämän tekstin alkuperäisversio julkaistiin.
Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *