Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista

John Maynard Keynes luonnehti eräässä kirjoituksessaan 1930-luvun lamaa “nykyajan suurimmaksi sellaiseksi katastrofiksi, joka johtui lähes yksinomaan taloudellisista syistä” (An Economic Analysis of Unemployment, 1931). Tästä lausahduksesta voidaan johtaa ”taloudellisen katastrofin” käsite, jonka avulla voisi luokitella joitakin historian tapahtumia. Esimerkiksi sosialismin romahdus 1990-luvun alussa johti useissa maissa jyrkkään tuotannon ja kulutuksen supistumiseen sekä sosiaalisten ongelmien ja vastakohtaisuuksien vyöryyn. Näitä prosesseja voisi hyvinkin luonnehtia taloudellisiksi katastrofeiksi.

Taloudelliset (tai yhteiskunnalliset) katastrofit voi rinnastaa luonnonkatastrofeihin, jotka aiheuttavat ihmisille eri puolella maapalloa aika ajoin suurta kärsimystä laajoille ihmisjoukoille, kuten esimerkiksi maanjäristykset ja tsunamit. Marx käytti talouskriisejä kuvatessaan usein luonnonkatastrofeja vertauskuvina: vedenpaisumus, rajuilma, kataklysmi. Mutta talouskatastrofeista ei voi syyttää luontoa. Ne ovat ihmisen aiheuttamia. Bertolt Brechtin näytelmässä ”Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho”, jossa kuvitteellinen amerikkalainen kaupunki on hurrikaanin kourissa, verrataan luonnon ja ihmisen aiheuttamia tuhoja. ”Hurrikaani on katala, taifuuni on katala, mutta ihminen on katalampi”, on yksi näytelmän vuorosanoista, ja sama idea toistuu: ”Emme tarvitse hurrikaania, emme tarvitse taifuunia, niiden tuottamat kauhut voimme itse tuottaa.”

On myös esimerkkejä siitä, että ihmisen toiminta on voinut pahentaa luonnonkatastrofin vaikutuksia. Brittiläinen tutkija Mike Davis rinnastaa englantilaisten siirtomaaisäntien toiminnan Intiassa 1800-luvun lopulla holokaustiin. Kun kuivuus aiheutti maassa miljoonien ihmisten kuolemaan johtaneen nälänhädän 1870-luvulla ja myöhemmin 1890-luvulla, brittiläinen hallinto noudatti liberalistia talousoppeja, joiden mukaan köyhien auttaminen on väärin, ja omilla toimillaan pahensi tilannetta. (Mike Davis: Late Victorian Holocausts, 2002).

Eurokriisin ja siihen liittyvien poliittisten ratkaisujen tuloksia kriisimaissa voi myös luonnehtia taloudelliseksi katastrofiksi. Tämä pätee varsinkin Kreikkaan ja melko suuressa määrin myös muihin kriisimaihin.

Talouskehityksen kuvaamiseen on monia mittareita. Yksi melko hyvin väestön elintason muutoksia kuvaava mittari on vähittäiskaupan määrän muutos. Se kuvastaa koko väestön kulutustason kehitystä ja siihen vaikuttaa reaalipalkkojen kehitys, sosiaaliturva, verotus, hintojen muutokset, työllisyys ja jopa maastamuutto. Vähittäiskaupan tilastoja tuotetaan useissa maissa melko nopealla aikataululla.

Oheisissa kuvioissa on esitetty vähittäiskaupan määrän sekä työllisyyden muutos OECD:n ja EU:n tilastojen mukaisesti vuoden 2007 lopusta (4. neljännes) vuoden 2013 loppuun 36 maassa. Vuoden 2007 lopulla globaali finanssikriisi ei vielä sanottavammin vaikuttanut maailmantalouteen, vaikka siitä oli jo enteitä USA:ssa. Näin vertailu antaa kuvan muutoksesta ajasta ennen kriisiä nykypäivään.

vahittaiskauppa

Kreikkalaisten kulutuksessa 40 prosentin romahdus

Kreikassa vähittäiskaupan romahdus on ollut jopa 40 prosenttia. Suuri 20-30 prosentin pudotus on koettu Espanjassa, Islannissa ja Latviassa. Merkittävää pudotus on ollut myös Portugalissa, Liettuassa, Virossa, Italiassa, Irlannissa ym. Tämän tilaston valossa myös Alankomaat ja Tanska voitaisiin lukea kriisimaihin.

Jotakuinkin pinnalla ovat pysyneet Saksa ja muutamat muut keskeiset euromaat kuten Itävalta, Suomi ja Belgia samoin kuin USA, Iso-Britannia ja Japani. Sitten Ranskan jälkeen omassa kasvusarjassaan ovat sellaiset euroalueen ulkopuoliset maat kuin Ruotsi, Norja, Sveitsi, Kanada, Etelä-Korea ja kriisistä melko hyvin selvinnyt Puola. Aivan omassa yksinäisyydessään porskuttaa Luxemburg.

Kuvio työllisyyden muutoksista on samankaltainen, mutta miinusmerkkinen muutos on tapahtunut useammassa maassa, myös esimerkiksi Suomessa ja USA:ssa.

tyollisyys

Vähittäiskaupan myynnin määrä tai työllisyys ovat tietenkin rajallisia kriisipolitiikan mittareita. Kuvan ulkopuolelle jäävät esim. julkiset palvelut, joita säästö- ja leikkauspolitiikka on monessa maassa supistanut. Tulojen ja varallisuuden jakautumisesta eri väestöryhmien kesken nämä tilastot eivät sano mitään.

Yksi päätelmä tästä tilastosta on kuitenkin Euroopan sisäisten tuloerojen merkittävä kasvu. Muutamat vauraat Keski-Euroopan maat kuten Saksa ja Itävalta ovat säilyttäneet yleisen kulutustason jokseenkin kriisiä edeltävällä tasolla, mutta monissa kriisimaissa ja Euroopan köyhemmissä maissa on koettu kulutustason huomattava, ja Kreikassa jopa katastrofaalinen pudotus. Toisaalta sellaisissa rikkaissa maissa kuten Sveitsissä, Norjassa ja Luxemburgissa yleinen vauraus näyttää edelleen kasvaneen kriisistä huolimatta.

Eurojärjestelmän ja integraation luvattiin lähentävään eri maita ja supistavan niiden välisiä eroja. Nyt on käynyt monessa suhteessa päinvastoin. Kuilut rikkaan ja köyhän Euroopan välillä ovat leventyneet.

Toisaalta näiden lukujen valossa väitteet, että EU:n kriisipolitiikassa olisi lopulta toteutunut ”sijoittajavastuu”, tuntuvat vähintäänkin liioittelevilta. Pankkiirien ja suursijoittajien puuhamaat Sveitsi ja Luxemburg ovat parhaiten kriisistä selvinneitä maita. Zürichin, Luxemburgin, Frankfurtin ja Lontoon pankkikortteleista ei ole kriisin aikana kuulunut kovinkaan paljon hätähuutoja.

Finanssi- ja eurokriisi yritetään jo unohtaa EU-johtajien puheissa ja talouslehtien kolumneissa. Myönteisiä muutoksia nähdään yhdessä jos toisessakin asiassa: Irlannin ja Portugalin valtiot hankkivat jälleen lainarahaa markkinoilta. Kasvun merkkejä on siellä ja täällä. Mielellään kuitenkin vaietaan elintason romahduksesta ja siitä sosiaalisesta hinnasta, joita kriisimaissa vielä pitkään maksetaan troikan (EU:n komissio, Euroopan keskuspankki, IMF) kriisipaketeista.

Kyse ei ole vain varsinaisista eurokriisimaista, vaan esimerkiksi nyttemmin euroon liittyneestä Latviasta, jossa IMF:n määräyksillä toteutettua vyönkiristystä on kuvattu menestystarinaksi. Tätä menestystä himmentää yli 20 prosentin pudotus kulutuksessa, edelleen lähes 12 prosentin työttömyys ja osaavan työvoiman maastamuutto. Työllisten määrä Latviassa on kriisivuosina supistunut jopa enemmän kuin Kreikassa, yli 21 prosenttia. Siitä, että Latviassa julkinen velka on pidetty pienenä ja valuuttakurssi on pidetty kiinteänä euroon sidottuna, Latvian kansa on joutunut maksamaan kalliisti. Latvia on yksi esimerkki ”sisäisen devalvaation” politiikasta, joka on eurojärjestelmään sisäänrakennettu.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *