Juho Karvinen – Evoluutiometafora taloudessa

1 Johdanto

Kaupallisten intressien asettamilla ehdoilla tuotetut innovaatiot ovat, ehkä ase- ja avaruusvarustelun kaltaisten julkisten ponnistusten ohella, merkittävin teknologista muutosta aiheuttava yhteiskunnallinen voima. Yhteiskuntaa koskevassa ajattelussa teknologista muutosta taas on moneen otteeseen käytetty selittävänä tekijänä ilman että sille itselleen on annettu mitään selitystä: teknologia kehittyy omia aikojaan ja muuttaa yhteiskuntaa. Tällaista teknologista determinismiä ei tarkoituksella kannata kukaan, kyse on lähinnä tarkoituksettomasta lipsumisesta ja kysymysten asettamisesta niin, ettei teknologisen muutoksen syyt ole kiinnostuksen kohteina. Yksisilmäisyyden välttäminen vaatii kuitenkin kahta silmää: teknologian kehityksellä on yhteiskunnallisten seurauksien lisäksi yhteiskunnallisia syitä. Sen toisen silmän raottaminen innovaatiotutkimuksen ja evoluutiobiologiasta käsitteitä lainaavan evolutionaarisen taloustieteen näkökulmasta on tämän tekstin ensimmäinen päätarkoitus.

Evoluutiota on käytetty metaforana muuallakin kuin taloudessa, ja viime vuosina suomalainen populaaritieteellinen keskustelu on ollut varsin aktiivista vuoden 2009 Tieteen päivien ja Charles Darwinin 200-vuotisjuhlavuoden siivittämänä. Ajattelen, että metaforassa on perää, ja että samanlaisia systeemisia ominaisuuksia tai systeemistä muutosta voidaan havaita biologisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissakin ilmiöissä. Tämän tekstin toinen päätarkoitus onkin tunnustella ja koetella evoluutiometaforan kantavuutta, jonka vuoksi käsittelen ennen varsinaista evolutionaarisen taloustieteen esittelyä evoluution perusmekanismeja yleisemmällä tasolla.

On ehkä vielä syytä korostaa, että innovaatiot empiirisenä ilmiönä on eri asia kuin innovaatiopoliittinen puhe, jolla erilaiset valtionhallinnon ja elinkeinoelämän edustajat ahdistelevat esimerkiksi yliopistoja. Vaikka tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus sinänsä on ihan laajasti kannatettu vaatimus (vrt. Marx Feuerbach-teeseissään: ”Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen”), myös kuvailevalla ja selittävällä tieteellä on epäilemättä paikkansa. Tässä tekstissä on tarkoitus pysytellä enimmäkseen kuvailussa.

Innovaatio tarkoittaa sananmukaisesti uudistusta tai uutuutta, mutta se on vakiintunut tarkoittamaan kaupallisesti menestynyttä ja siten taloustieteellisin termein hyödyllistä keksintöä. Uuden tuotteen lisäksi uudistus voi koskea myös tuotantomenetelmää tai tuotannon organisointia.

2 Evoluutio mekanismina

Biologiassa lajin evoluutio on sen sopeutumista ympärillä vallitseviin olosuhteisiin. Muuttuva yksikkö on siis populaatio ja sen geeniallas (eli kaikkien populaatiossa esiintyvien geenien kokonaisuudesta) eikä yksilö, vaikka muutokset perustuvatkin yksilötason ominaisuuksiin. Evoluution kolme perusmekanismia ovat periytyvyys, vaihtelu ja valinta. Periytyvyys tarkoittaa, että yksilöiden ominaisuudet periytyvät sukupolvelta toiselle. Vaihtelu taas tarkoittaa sitä, että populaatiossa yksilöiden välillä esiintyy vaihtelua ominaisuuksissa. Valinta tarkoittaa sitä, että rajallisten resurssien olosuhteissa vaihtelu karsiutuu tiettyjen periaatteiden mukaisesti.

Populaation geenialtaan muutos perustuu siis siihen, että geenit ovat periytyviä, että geneettisellä vaihtelulla on taipumus lisääntyä satunnaisesti esimerkiksi mutaatioiden (epätarkkuudet geenien kopioitumisessa) ja rekombinaation (yksilö perii osan geeneistään isältä ja osan äidiltä) kautta ja että samanaikaisesti geneettiset ominaisuudet karsiutuvat systemaattisesti luonnonvalinnan eli kelpoisimman selviytymisen seurauksena. Yksilöiden perityt, geneettiset ominaisuudet (erotuksena hankituista tai ympäristön tuottamista ominaisuuksista) tuottavat eroja myös fysiologisissa ja neurologisissa ominaisuuksissa, jotka puolestaan heijastuvat edelleen käyttäytymiseen ja sen mahdollisuuksiin. Luonnonvalinta tarkoittaa rajallisten resurssien olosuhteissa tapahtuvaa prosessia, jossa ympäristöön parhaiten soveltuvilla geneettisillä ominaisuuksilla on taipumus lisääntyä geenialtaassa pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uhkilta suojautumista, ravinnon hankkimista ja suvun jatkamista edesauttavia ominaisuuksia. Jotkut ominaisuudet lisäävät lähinnä yksilön omaa selviytymiskykyä, toiset taas lisäävät koko populaation sopeutumista ympäristöönsä. Tällaisia ovat erityisesti vuorovaikutukseen, sosiaalisuuteen ja yhteistyöhön liittyvät ominaisuudet. Teoriassa eli ympäristön olosuhteiden pysyessä samana populaation sopeutumista lisäävät ominaisuudet lisääntyvät sukupolvesta toiseen. Käytännössä tietenkin ympäristön ominaisuudet saattavat muuttua nopeastikin, jolloin yleensä seuraa ekologinen kriisi ja populaatioon kohdistuva valinta on voimakkaampaa. Nopeat ja radikaalit muutokset ympäristössä voivat johtaa populaation tuhoutumiseen.

3 Metaforan käyttö taloudessa

Evoluution voi tulkita laajasti niin, että siinä on kysymys ensinnäkin olion ominaisuuksien pysyvyydestä ajassa (olion ominaisuudet hetkellä T1 määräävät voimakkaasti sen ominaisuuksia hetkellä T2), toiseksi ominaisuuksien taipumuksesta lisääntyä ajassa sekä kolmanneksi ominaisuuksien valikoitumisesta niin, että sopeutumisen kannalta parhaat ominaisuudet säilyvät. Tällaisia prosesseja näyttää olevan joka puolella ja monella tasolla. Kun esimerkiksi teknologian tai talouden muutosta tarkastellaan tämän kehyksen läpi, pitää ilmiöt ikään kuin sijoittaa kaavaan. Evolutionaarisessa taloustieteessä tarkastellaan eliöpopulaatioiden sijaan usein laajojen teknis-taloudellisten järjestelmien tai teollisuudenalojen muutosta. Biologista yksilöä vastaa silloin yritys. Geenille on esitetty monenlaisia vastineita, joista ehkä mielekkäin on yrityksessä oleva “käytäntö” (ks. Lemola 2000, 156).

Näin esimerkiksi autoteollisuudessa (populaatio) on olemassa tietty määrä yrityksiä (yksilöitä) ja moninainen kokonaisuus erilaisia käytäntöjä (geeni). Autoteollisuudelle relevanttiin ympäristöön kuuluvat esimerkiksi erilaiset kansalliset ja kansainväliset lait, säädökset ja sopimukset, sekä kulutuskysyntä ja kilpailevat teollisuudenalat kuten rautatieteollisuus ja polkupyöräteollisuus. Teollisuudenalan konkreettiset aktiviteetit voidaan jäsentää evoluutioprosessin mukaisesti. Käytännöt sopeutuvat ajan myötä osittain ympäristön paineisiin, toisaalta autoteollisuus on itse myös aktiivinen ympäristöönsä nähden (esimerkiksi markkinoimalla ja lobbaamalla). Myös evoluutioon kuuluva hitaus tai pysyvyys on näkyvissä, eli “laivan kääntäminen on hidasta”. Jouduttuaan uhattuun asemaan (vaikkapa, kun tietoisuus ilmastonmuutoksesta kasvaa kuluttajien ja lainsäätäjien keskuudessa) autoteollisuus yrittää vaikuttaa olosuhteisiinsa mahdollisuuksiensa mukaan, mutta saattaa joutua myös sellaisten valintapaineiden kohteeksi, että myös käytäntöjen on muututtava. Innovaatioista parhaiten uuteen tilanteeseen sopivat selviävät. Jos innovaatioita ei synny, koko teollisuudenala saattaa tuhoutua (vrt. ekologinen kriisi biologiassa).

Metaforan (“X on niin kuin Y”) tarkoitus on helpottaa tuntemattoman ilmiön (X) jäsentämistä, mutta siihen tulee suhtautua tietenkin tieteellisellä varovaisuudella. Ylipäätään metaforan ymmärtämisen kannalta on olennaista, että vertauksen toinen puoli (Y), tässä evoluutiobiologia, on suhteellisen hyvin tunnettu. Metaforien vaarana tieteessä on, että niitä käytetään jonkin ennakkoluulon oikeuttamiseen. Luonnontiede on yleisesti ottaen deskriptiivisempää kuin yhteiskuntatiede, ja vertauskuvassa saattaa hukkua, mikä olikaan faktaa ja mikä normatiivista kannanottoa. Tästä voitaisiin ehkä syyttää joitain sosiobiologian tai evoluutiopsykologian innokkaita kannattajia. Toisaalta metaforan kommunikoiminen ei onnistu, jos kuulija ei ymmärrä vertauskohdetta (Y) tai sen ympärillä käytettävää kieltä. Tällainen tilanne saattaisi esimerkiksi muodostua, jos kuulija ymmärtää evoluutiopuheen normatiivisena edistyspuheena.

4 Evolutionaarisesta taloustieteestä

4.1 Innovaatioiden synty ja leviäminen

Evolutionaarisen taloustieteen edustajien mukaan uusklassinen taloustiede ei kykene käsittelemään teknologista muutosta, vaikka se talouskasvun keskeinen tekijä teorian mukaan onkin (ks. esim. Pekkarinen & Sutela 1996, 151-154; uudesta kasvuteoriasta ks. myös Leiponen & Ylä-Anttila 2000). Lähestymistavan keskeisimpänä klassikkona pidetään Joseph Schumpeteriä, joka kritisoi aikansa uusklassista taloustiedettä sekä kehitti institutionaalisen ja taloudellisen muutoksen teoriaa. Keskeinen käsite on siis innovaatio, joka tarkoittaa kaupallisesti menestynyttä keksintöä. Periaatteessa innovaatiot voidaan jakaa tuote- ja prosessi-innovaatioihin, joista ensimmäinen on uusi tuote markkinoilla ja jälkimmäinen uudenlainen tuotantoväline. Toisaalta voidaan puhua enemmän tai vähemmän radikaaleista innovaatioista sen perusteella, miten paljon ne poikkeavat aiemmasta. Käytännössä rajat ovat häilyviä. (Lemola 2000, 149-153.)

Yritysten innovaatiotoiminta on seuraus monopolivoittojen tavoittelusta. Uuden hyödyllisen tuotteen tai tuotantoprosessin [1] kehittäjällä on kilpailijoihinsa nähden kilpailuetu, kunnes innovaatio leviää niillekin. Leviämistä voi hidastaa esimerkiksi tekijänoikeuksin ja patentein, mutta nekin ovat tilapäisiä tai ennen pitkää mahdollista kiertää. Innovaatiotoiminta johtaa uusien käytäntöjen syntymiseen, siis evoluutiotermein vaihtelun lisääntymiseen. Kilpailullisissa olosuhteissa se tarkoittaa samalla sitä, että kaikkien yritysten on selviytyäkseen ennen pitkää omaksuttava hyödylliset innovaatiot ja hylättävä vanhentuneet käytännöt (vrt. valinta evoluutiossa). Teollisuudenalan “käytäntöpooli” muuttuu ja se säilyttää selviytymiskykynsä markkinoilla. Schumpeteriä seuraten tällaista teknis-taloudellista muutosta voidaankin kutsua luovaksi tuhoksi (Lemola 2000, 152). Ympäristössä, jossa muut uudistuvat, vanhoissa käytännöissä pitäytyvä yritys jää jalkoihin.

Sikäli kun innovaatio on selkeä irtiotto aiemmasta teknologisesta järjestelmästä tai kuluttajien elämäntavasta (radikaali innovaatio), sen menestys on epävarmaa, mahdollisia kehityssuuntia ja käyttötapoja on paljon. Vähitellen se menestyessään integroituu teknologisesti ja kulttuurisesti yhä tiiviimmin osaksi yhteiskuntaa. Hevosten sijaan moottorilla eteenpäin kulkeva kärry toimikoon jälleen esimerkkinä. Moottorivaihtoehtoja oli alkuvaiheessa useampia, mutta bensiinimoottorin voitettua autoiluun liittyvä infrastruktuuri huoltoasemineen on rakentunut bensiinimoottorin ympärille (ks. Lemola 2000, 161). Se, miten tämä valikoituminen ja integroituminen tapahtui, on moninaisten intressikamppailujen tulosta. Joka tapauksessa koko järjestelmän muuttaminen toisenlaiseksi on nykyisin paljon suuremman työn takana. Teknologisen integraation lisäksi autoista on tullut osa kulttuuria, ihmisten tottumuksia ja arkisia käytäntöjä. On tietenkin selvää, etteivät kaikki radikaalit innovaatiot menesty näin hyvin, vaan ne saattavat unohtua jo alkuvaiheessa (esim. Betamax) tai korvautua uusilla innovaatioilla (esim. VHS).

4.2 Innovaatiojärjestelmät ja polkuriippuvuus

Käytäntöjen muuttumisen hitautta on teknologiantutkimuksessa ja evolutionaarisessa taloustieteessä käsitelty polkuriippuvuuden käsitteen kautta (ks. Lemola 2000, 161-162). Kuten aiemmin autoteollisuusesimerkistä kävi ilmi, innovaatiotoimintaa harrastavat yritykset ovat monella tavalla riippuvaisia myös muunlaisista toimijoista. Innovaatiojärjestelmien teorian kehitystä on motivoinut havainto, että kansantalouksien kyvyt tuottaa innovaatioita vaihtelevat, ja yritysten lisäksi julkisilla organisaatioilla (mukaan lukien yliopistoilla) tuntuu olevan vaikutus noihin kykyihin. Tämä on poliittisesti relevantti aihe siksi, että kansalliset innovaatiopolitiikat ovat usein tavalla tai toisella teorian informoimia (Lemola 2000, 165-169). Siinä missä yritysten käytännöt muuttuvat hitaasti, niin tekevät varmasti myös julkisten toimijoidenkin. Näin ollen polkuriippuvuuden käsitettä voi hyvin käyttää myös kansallisten innovaatiojärjestelmien yhteydessä.

Innovaatiojärjestelmän käsitteen alle on sijoitettu moninaisia tekijöitä, kuten yritysten sisäinen viestintä, laatujärjestelmät, työvoiman kierto, tuottajien ja kuluttajien vuorovaikutus, teknologiset mahdollisuudet, koulutusjärjestelmät, kommunaatiosuhteet, palkitsemisjärjestelmät, yhteistoimintasuhteet sekä tietoinen tutkimus- ja kehitystoiminta yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa (Lemola 2000, 166). Näyttää selvältä, että kyseessä ei ole kovin hyvin määritelty käsite, mutta olennaisinta lienee, että kysymys on kansallisten instituutioiden, organisaatioiden ja vuorovaikutussuhteiden kokonaisuus sikäli, kuin se on innovaatioiden tuottamisen kannalta relevanttia.

Polkuriippuvuus niin teollisuudenalan kuin kansallisen innovaatiojärjestelmänkin tasolla johtuu ainakin osittain erikoistumisesta ja käytettävissä olevista resursseista. [2] Erikoistuminen rajoittaa ja mahdollistaa toimintaa samanaikaisesti, kuten rakenteilla on tapana. Patologisessa muodossaan erikoistuminen johtaa ongelmiin, joita nähdään vaikkapa yhden vientituotteen varassa olevilla talouksilla. Uudet innovaatiot eivät ole mahdollisia, koska kaikki voimavarat kuluvat yhden tuotteen valmistamiseen. Tietynlainen polkuriippuvuuden takaama vakaus on kuitenkin tarpeellista innovaatioiden synnylle, sillä se mahdollistaa pitkäjänteisemmän suunnittelun.

5 Lopuksi: suhtautuminen innovaatioihin

Vaikka alussa teinkin pesäeroa politiikkaan, on selvää, että pelkkä tutkiskelu ja tarkastelu ei riitä. Innovaatiot ovat todellisen maailman ilmiöitä, mutta maailman kohtaaminen ja maailmassa oleminen ei ole pelkkää ulkopuolelta katselua vaan myös toimintaa, osallistumista ja kannan ottamista. Innovaatioihin pätee sama kuin muutokseen ylipäätään: sitä ei voi toivoa pois, mutta sen suuntaan ja sisältöön ehkä voi vaikuttaa. Se on innovaatiopoliittista toimintaa.

Viitteet

[1] Hyödyllisyys on tässä taloustieteellinen käsite: tuote on hyödyllinen, jos se menee kaupaksi, tuotantoprosessi taas, jos se vähentää tuotannon kustannuksia.

[2] Tässä tulee mieleen analogia yksittäiseen työntekijään, joka erikoistuessaan sulkee itseltään muita ovia. Ilman erikoistumista hän taas jättää astumatta mistään ovesta.

Kirjallisuusviitteet

Leiponen, Aija & Ylä-Anttila, Pekka (2000) Teknologia ja talouskasvu. Uuden kasvuteorian näkymiä. Teoksessa Lemola (toim.) Näkökulmia teknologiaan. Helsinki: Gaudeamus.

Lemola, Tarmo (2000) Evolutionaarinen taloustiede. Teoksessa Lemola (toim.) Näkökulmia teknologiaan. Helsinki: Gaudeamus.

Pekkarinen, Jukka & Sutela, Pekka (1996) Kansantaloustiede. Helsinki: WSOY.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *