Harmaan talouden valoisa tulevaisuus

taxh_2017367c

EU, OECD ja G20 ovat heränneet eurokriisin myötä verokikkailuun. Samaan aikaa Suomen hallitus ratkoo veronkiertoa ja harmaata taloutta verokilpailulla. Pankkisalaisuus horjuu, mutta ratkaisu ongelmiin löytyy edelleen verotuksesta.

”Verokilpailu ei sinänsä ole pahasta, kunhan se on reilua.” –pääministeri Jyrki Katainen

Aloitetaanpa kerrankin hyvillä uutisilla. Konsulttiyritys Boston Consulting Groupin (BCG) vuosittaisen raportin mukaan meillä menee oikein älyttömän kivasti: maailman yhteenlaskettu yksityis omaisuus kasvoi viime vuonna 7,8 prosenttia 135,5 tuhanteen miljardiin dollariin eli biljoonaan. Eniten miljonäärejä on Yhdysvalloissa, jota seuraa Japani ja Kiina. Euroopan miljonääripörssiä johtaa Britannia, jota seuraavat fantastisesti Saksa ja Sveitsi.

Sitten huonoihin uutisiin. Raportista käy ilmi hieman ikävämpi fakta: veroparatiiseihin sijoitetun omaisuuden määrä kasvoi viime vuonna 6,1 prosenttia. Tämä tarkoittaa 8,5 biljoonaa dollaria. Herran vuonna 2012 veroparatiiseihin siirtyi maailman varallisuudesta 6,3 prosenttia. Veroparatiiseihin siirretystä rahasta 2,7 biljoonaa on peräisin Länsi-Euroopasta, 2,1 biljoonaa Itä-Aasiasta ja 1,6 biljoonaa Lähi-idästä ja Afrikasta, BCG:n raportti paljastaa. Biljoonassa on kaksitoista nollaa.

Maintaining_Momentum_SidebarEx_lg_tcm80-135331

Keskustelu veroparatiiseista sai tulta munille Tax Justice Networkin (TJN) julkaistua viime kesänä ekonomisti ja veroparatiisiasiantuntija James Henryn tutkimustulokset. Henry penkoi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) dataa ja arvioi veroparatiisien tileillä lepäävän pelkästään yksityistä varallisuutta 21-32 biljoonan dollarin edestä. Melkoinen heitto etenkin, kun perässä on edellä mainitut kaksitoista nollaa.

Muutama nolla myöhemminkin veroparatiiseista elää romantisoitu stereotypia banaanivaltiosta, jonka aurinkorannoilla rikkaat ja tyylikkäät nauttivat duunarin kyynelillä maustettuja cocktaileja pankkien pursutessa veristä käteistä. Tämä mielikuva ei pidä aivan paikkaansa. On toki aurinkoisia kohteita ja cocktaileja, mutta varat ovat jossain muualla. Nicholas Shaxson kirjoittaa kirjassaan Aarresaaret – Miehet, jotka ryöstivät maailman kahden suuren veroparatiisin todellakin olevan saaria, mutta ei klassisen stereotypian kaltaisia. Kaksi maailman suurinta veroparatiisia ovat City of London ja Manhattan, joista molemmat todellakin sijaitsevat saarilla.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoo Voiman haastattelussa Shaxsonin Aarresaarten olevan loistava, ”maailmankuvaa muuttava” kirja. Suomen hallituksen toilailua veronkierron ja harmaan talouden ympärillä seuratessa on syytä kysyä, onko mikään muuttunut?

Suomen malli

”Lopullinen tavoite on, että päästään eroon veroparatiiseista.” – valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Suomen hallitus on lähtenyt valtiovarainministerin arvokkuudella harmaan talouden torjuntatalkoisiin. Huhtikuussa 2012 käynnistyi Harmaa talous – Musta tulevaisuus –kampanja. Hallintarekisteri lepää Urpilaista siteeraten ”telakalla” ja Suomi jatkoi kahdenvälisiä neuvotteluja uusien tiedonvaihtosopimusten allekirjoittamiseksi. Vaikuttaa paljolta, mutta tekoja on lopulta vähän. Vaikka Urpilainen on useaan otteeseen nostanut kissan pöydälle, aihe hiertää hallitusrivejä kipeästi. Voimalle vuodetun muistion mukaan rkp ja kokoomus koettivat sivuuttaa eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvityksen Suomen harmaan talouden tilasta. Kuten Kataisen kommentti alussa osoittaa, päähallituspuolueiden näkemykset veronkierrosta ovat kovin erilaiset.

Tarkastusvaliokunnan varovaisen arvion mukaan Suomi menettää pelkästään kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvän harmaan talouden takia 800 miljoonaa euroa verotuloja joka vuosi. Valiokunta arvioi karmaisevan 90 prosentin kansainvälisen sijoitustoiminnan tuotoista jäävän ilmoittamatta valtiolle. Jos tarkastusvaliokunnan luku pitää alkuunkaan paikkaansa, hallintorekisteri ainoastaan siirtää ongelman kansainvälisestä kansalliseksi. Mitä kahdenvälisiin sopimuksiin tulee, kyse on yhtä lailla toimeenpanosta, ei pelkästään oikeutuksesta. Suomi on vuodesta 2009 tehnyt ainoastaan kourallisen tietopyyntöjä. Sopimuksia siis on, mutta verokarhu on hampaaton.

eurasian-brown-bear-01

Kansainvälinen sijoitustoiminta ja suurpääoman veronkierto eivät tunnu hallitusta kiinnostavan. Veroviranomaisten käsityksen mukaan aikapankit ovat rötösherrojen bulvaaneja, joita pitäisi verottaa samaan aikaan, kun jopa valtion liikelaitokset suhmuroivat Neitsytsaarten lämmössä. MOT sai käsiinsä kansainvälisen tutkivan toimittajaverokoston materiaalia, joka paljasti Itellan tytäryhtiöt sekä Kyproksella että Neitsytsaarilla. Listalta löytyi myös vanha kunnon Pöyry Consulting, joka ei listasijoituksia vierasta. Etenkään mustien listojen.

Kun kansalaisia kummastuttaa veronkierto, yritysmaailmassa kohistaan verosuunnittelusta. Siitä asti, kun rahastoyhtiö Tritonin osti Suomen Lähikaupan, Siwa ja Valintalo ovat olleet yllättävän kaukana. Aina Jerseyn saarella saakka.

Mikäli vallankahvaan astuu seuraavaksi oikeistohallitus, hallintarekisteri nousee pöydälle samalla kun harmaan talouden torjuntaa käytettäviä resursseja leikataan. Friedrich Schneiderin, harmaaseen talouteen erikoistuneen itävaltalaistutkijan mukaan, paras lääke harmaaseen talouteen on läpinäkyvyys ja talouskasvu. Valitettavasti jo pelkän läpinäkyvyyden kanssa riittää valtiovarainministeriössäkin petrattavaa, kuten Kreikan toisen tukipaketin vakuuksiin liittyvät asiakirjat osoittivat. Retoriikan sijaan tarvitsemme konkreettisia tekoja.

Yksi nuorille suunnattu asennekampanja ei veroparatiiseja selätä.

Tamin prinsiipit

Veroparatiiseista keskusteltaessa on syytä muistaa muutama prinsiippi.

Termillä veroparatiisi viitataan yleensä alhaisen verotuksen maihin. Todellisuudessa veroparatiisi takaa useita palveluja, joista alhainen veroaste on monesti se merkityksettömin. Aika, jolloin veroparatiisit kiinnostivat pelkästään prosentin takia, ovat muisto vain. Monesti alhainen veroaste on laiha tekosyy siirtää varat verottajan ulottumattomiin pankkisalaisuuden suojiin. Näin verosuunnittelusta on tullut laitonta veronkiertoa.

Kaikki varat, jotka makaavat veroparatiisien tileillä eivät ole rikollista rahaa. Suurimmaksi osaksi eettisesti erittäin kyseenalaista ja tutkimisen arvoista toki, muttei automaattisesti rikollista. Veronkierto ja verosuunnittelu eivät ole sama asia, vaikka ero on monesti häilyvä. Myöskään kaikki yhtiöt, joilla on tytäryhtiöitä veroparatiiseissa, eivät automaattisesti kierrä veroja. Suurin osa toki, mutta poliisi tutkii ja oikeuslaitos hutkii. Vaikka niitä tietopyyntöjä olisikin ainoastaan kourallinen.

Keskusteltaessa veronkierrosta ja verosuunnittelusta laillisen ja laittoman raja on veteen piirretty viiva. Edellä mainitut Pöyry ja Itella harjoittavat pääasiassa täysin laillista bisnestä. MOT:n juttu paljastaa, miten hankala talousrikos on osoittaa tapahtuneeksi. Vaikka tietopyyntö lähetettäisiinkin, tutkinta katkeaa yleensä tilien, rahastojen ja bulvaanien nimiä kysellessä seinään nimeltä pankkisalaisuus.

Pankkisalaisuus

”The origin of Swiss banking secrecy … is really a professional secrecy like that of a doctor or a lawyer,” Michel DeRobert, Association of Swiss Private Bankersin johtaja

_67722516_67722515

Helpoin tapa ymmärtää veroparatiisijärjestelmää on ymmärtää pankkisalaisuuden merkitys itse järjestelmälle. BCG:n raportin mukaan eniten varoja veroparatiiseista kahmi Sveitsi, jonka tileille vuonna 2012 kilahti 2,2 biljoonaa dollaria yksityistä varallisuutta. Sveitsi on perustellut pankkisalaisuuttaan muun muassa juutalaisten rahojen turvaamisella Toisen Maailmansodan myrskyissä, vaikka todellisuudessa vuoden 1934 pankkilaki luotiin turvaamaan asiakkaiden salaisuudet muutaman ranskalaisen poliitikon ja liikemiehen jäätyä kiinni kansainvälisestä verokikkailusta. Syy erittäin tiukkaan pankkisalaisuuteen, joka määrittää pelkästään tietojen pyytämisen rikolliseksi, johtuu yksinkertaisesta syystä: kilpailuedusta. Sveitsi tarjoaa jotain, mitä muut eivät ja tämä jokin ei ole alhainen veroaste tai korkeat talletuskorot vaan pankkisalaisuus.

Luxemburg on Britannian, Hollannin, Sveitsin, Irlannin ja Kyproksen ohella Euroopan keskeisiä veroparatiiseja. Vuosien pokkuroinnin jälkeen Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker ilmoitti vihdoin, että pikkuruinen pankkiholvi alkaa jakaa tietoja ulkomaalaisten veroviranomaisten kanssa. Samaan aikaan Sveitsi ja Yhdysvallat vääntävät kättä pankkisalaisuudesta. Sveitsin senaatti hyväksyi kesäkuun alussa vastentahtoisesti pitkän painostuksen tuloksena lain, jonka turvin pankkisalaisuus pystyttäisiin kiertämään. Parlamentin alahuone hylkäsi esityksen viikkoa myöhemmin. Sveitsiä on painostanut Yhdysvaltojen lisäksi Euroopan unioni, OECD ja siten koko G20, mutta tulokset ovat jääneet lupausten tasolle.

Pankkisalaisuudesta alkaa pikkuhiljaa muodostua alppivaltiolle kiusallinen diplomaattinen ja poliittinen ongelma. Unioni on erittäin kalliin eurokriisin myötä kääntänyt katseensa omiin veroparatiiseihinsa, jotka lihoivat talouskasvun vuosina. Komissio arvioi, että Eurooppa menettää vuosittain biljoonan euron edestä veroja veronkierron ja veropetosten seurauksena. Tämä on valtava summa jopa verrattuna eurokriisin kustannuksiin. EU:n lisäksi asialle on lähtenyt G20, joka OECD:n siittämänä synnytti  vuonna 2009 nimihirviön The Global Forum on Transparency and Exchange of Information for Tax (Global forum), elimen, jonka on tarkoitus ajaa globaalia läpinäkyvyyttä ja hävittää pankkisalaisuus. Järjestelmä perustuu sen allekirjoittajamaiden kahdenvälisiin sopimuksiin, joita on solmittu Global Forumin perustamisen jälkeen 374.

Kun varallisuus ja omistaja irroitetaan toisistaan, on mahdotonta sanoa, kenen kuuluu veroja maksaa. Veroparatiisijärjestelmän uloimmalla renkaalla ovat Englannin kanaalisaaret, puoli Karibiaa ja Yhdysvaltain osavaltiot kuten Delaware, joissa paikallinen lainsäädäntö on joustavaa ja läpinäkyvyys olematonta. Esimerkiksi Neitsytsaarilla asuu ainoastaan 25 000 asukasta, mutta se on 800 000 yrityksen koti. Käytännössä veroparatiisi on harmaa bulvaani, jonka yhdessä arkistokaapissa asuu satoja yrityksiä. Paperilla asiakkaat ovat Bahamalla, vaikka käytännössä varat kiertävät sisärenkaalla vauhdittaen maailman suurimpien yritysten eli pankkien liikevaihtoa ja maailman rikkaimpien vaurastumista köyhimpien köyhtyessä.

Finanssikapitalismia as usual.

Köyhyys

”Tax havens cause poverty.” – Transparency International

Laittomat pääomavirrat ovat etenkin kehitysmaiden vitsaus. Transparency Internationalin arvion mukaan kehitysmaista vuotaa vuosittain jopa biljoona dollaria laittomina pääomavirtoina. Summa on jälleen varovainen arvio. Kyse ei ole pelkästään veronkierrosta vaan laittomasta varallisuudesta, joka kätketään veroparatiiseihin. Puhuttaessa korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta pankkisalaisuus ja veroparatiisit ovat keskeinen osa ongelmaa. Kyse on jälleen varojen ja omistajan irrottamisesta toisistaan. Aluksi laittomat varat katoavat veroparatiisijärjestelmän uloimmalle renkaalle, mistä ne jatkavat sisemmälle. Kun kysymme, missä diktaattorin rahat ovat, voimme katsoa peiliin. Ne ovat yllättävän lähellä. Kuten Siwakin.

Veroparatiisijärjestelmän edessä on helppo kyynistyä. TJN:n julkaistessa raporttinsa asuin Indonesiassa. Sain mahdollisuuden keskustella veronkierrosta erään korkea-arvoisen veroasiantuntijan kanssa. Tämä kertoi, että kyseessä on loputon kissa ja hiiri –leikki, jossa virkavalta on aina askeleen perässä. Indonesiassa tilanne on poikkeuksellisen synkkä, kiitos vuosikymmenten korruption, mutta silti vaihtoehtoja on. Pankkisalaisuus on varsin tiukka, kuten lähes poikkeuksetta korkean korruption maissa. Ilkeät kielet tiesivät kertoa, että kun hallitus alkoi kokeiluluontoisesti tarkkailla virkamiesten tilitietoja, ensimmäisinä jäi kiinni koko poliisin ylin johto, ja kokeilu katosi vaivihkaa maailman kartalta.

gu_wealth-offshore-02 (1)

Jeffrey Sachs arvioi bestsellerissään End of Poverty, että 175 miljardia dollaria vuodessa seuraavan 20 vuoden ajan lopettaisi köyhyyden. Tämä tarkoittaa 3,5 biljoonan dollarin laskua. En pureudu syvemmin köyhyyteen, mutta kyseenalaistan instrumentaalisen lähestymistavan, jossa pelkän rahan ilman rakennemuutoksia uskotaan ratkaisevan itse ongelman. Lienee myös syytä kysyä, miksi käyttäisimme varat tällä kertaa köyhiin, vaikka samaan aikaan keskustelemme kehitysavun leikkaamisesta.

Todellisuus on, että kehitysmaille riittäisi pelkkä veroparatiisijärjestelmän lakkauttaminen, ei kehitysavun kasvattaminen. Rikkaudet valuvat harvoille. Jokaista kymmentä Afrikkaan sijoitettua dollaria kohden maanosasta katoaa sata dollaria laittomina pääomavirtoina. Ongelma on viime kädessä korruptiossa – ei järjestelmässä, jota ei alunperin ole ollutkaan – ja ainoa lääke siihen on pankkisalaisuuden purkaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen.

Kadetin malli

The Economist –lehti julkaisi helmikuussa artikkelin, joka käsitteli veroparatiiseja ja kansainvälisiä rahavirtoja. Artikkelin pohjalta toimitus sai useita ehdotuksia ongelman ratkomiseksi. Economist julkaisi lupaavimpana – ja kenties rehellisimpänä – pitämänsä yliopisto-opettaja Jeffery Kadetin ehdotuksen. Washingtonin yliopistossa lakia opettava Kadet tuntee veroparatiisit, sillä tämä työskenteli aikaisemmin Arthur Andersen -nimisessä kirjanpitofirmassa – yhdessä ”viidestä suuresta”, jotka tarjosivat ja tarjoavat edelleen verosuunnittelua maailman suurimmille yrityksille. Arthur Andersen kaatui Enron-skandaalin myötä ja liitettiin pääosin tilintarkastusyhtiö KPMG:een. Andersen Consultingin jäänteet kummittelevat edelleen esimerkiksi Suomessa nimellä Accenture.

Kadetin ehdotus verokikkailun lopettamiseksi on varsin yksinkertainen. Hän ehdottaa, että verottaisimme kansainvälisten yritysten kaikkia tuottoja eli myös ulkomaisten tytäryhtiöiden voittoja emoyhtiön kotimaan kansallisella yritysveroprosentilla. Tämä lopettaisi verokikkailun seinään kuten pankkisalaisuus rikostutkinnan.

Kansainvälisten yhtiöiden verotuksen voi tiivistää kahteen yleisimpään malliin. On lykkääviä ja alueellisia veromalleja, joista jälkimmäinen on tunnustetumpi aikamme veroideologiassa ja perustuu pitkälti kahdenvälisiin sopimuksiin. Alueellisen verotuksen mallissa yhtiö maksaa samaa tai osin matalampaa veroa ulkomailla tehdyistä osingoista ja voitoista, kun taas lykkäävässä mallissa tuloista maksetaan verot vasta kun osingot on julkaistu tai maksettu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että verot jäävät maksamatta tapauksissa, joissa osinkoja ei julkaista tai makseta. ”Järjestelyä” parhaimmillaan. Oma lukunsa ovat varat, joiden omistajuus on kätketty veroviranomaisten ulottumattomiin.

infographics-locations_in_offshore_tax_jurisdictions_info

Toteutti maa sitten alueellista tai lykkäävää mallia, on selvä, että molemmat kannustavat verosuunnitteluun alhaisemman prosentin takaamiseksi ja ”kaksoisverotuksen” välttämiseksi. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että verotuksen välttäminen kokonaan tuntuisi olevan kaksoisverotusta yleisempi lieveilmiö. Kadetin ehdotuksen ilmeinen ongelma on, että yritykset karkaavat alhaisen verotuksen maihin, jotka eivät mallia adoptoi. Kadet sivuuttaa kritiikin epäolennaisena, sillä ainoastaan suurimpien talouksien, jotka ovat suurimpien kansainvälisten yhtiöiden kotimaita ja samalla suurimpia verosaatavien menettäjiä, tarvitsee soveltaa mallia. Taloudellinen etu ajaa jokaisen maan, johon verokeinottelijat siirtyvät, siirtymään malliin.

On totta, että ihanteellisissa olosuhteissa sekä yhtiön että valtion etu toteutuu, mutta ainoastaan ihanteellisissa olosuhteissa. Laboratorio-olosuhteissa. Valitettavasti suurimmassa osassa kolmannesta maailmasta ja isossa osassa kehittyvistä talouksista olosuhteet ovat kaukana ihanteellisista. Suhmurointi on arkipäivää yrityksissä, jotka toimivat korkean korruption maissa. Jos hallitus tai yksittäiset kansanedustajat ovat ostettavissa lupauksilla investoinneista tai laittomin keinoin, mallin ei pitäisi enää toimia? Kadet kuitenkin muistuttaa, että tämä tarkoittaisi lisää verotuloja kehittyviin maihin. Suhteessa kansantalouden kokoon veronkierto ja laittomat rahavirrat puraisevat kipeimmin kaikista köyhimpiä. Kadetin malli ei siis automaattisesti tarkoittaisi vähemmän investointeja vaan automaattisesti kasvavia verotuloja. Tuskin kaikista epäonnistuneimmissa valtioissa, mutta etenkin BRICS-maissa.

Kadetin malli kauneus ja kauheus piilee sen käsittämättömässä naivismissa. Se on hiukan liian yksinkertainen, helppo ja hyvä ollakseen totta. Se on kuitenkin malli, josta on keskusteltu yllättävän vähän ja josta vastalobbauksesta ja -argumenteista huolimatta soisi keskusteltavan paljon enemmän.

_______________

Lopulta kaikki on kiinni yleisestä mielipiteestä, poliittisesta tahdosta ja kulttuurin muutoksesta. Pelkkä pankkisalaisuuden purkaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen ei riitä. Ongelma on siinä, että OECD:n, G20:n, EU:n ja Suomen ratkaisut keskittyvät kahdenvälisiin sopimuksiin. Nämä sopimukset on solmittu Global Forumin sanelemien periaatteiden pohjalta, mutta ne ovat edelleen luonteeltaan kahdenvälisiä ja siten alueellisia. On alueita ja osapuolia, jotka eivät sopimuksia allekirjoita, mikä puolestaan houkuttelee hallituksia edelleen verokilpailuun ja yhtiöitä verosuunnitteluun.

destroy

Kahdenväliset sopimukset eivät automaattisesti avaa tietoja, ne ainoastaan mahdollistavat tietojen pyytämisen. Tämä ei ole suoranainen pelote etenkään Suomessa, missä tietopyynnöt ovat harvinaisempia kuin saimaannorppa. Pankkisalaisuuden poistuminen on ottanut lupaavia ensiaskelia, mutta paljon on avaamatta. Pelkkä läpinäkyvyys ei ole kuitenkaan kuin puolivälin maali. Se ei poista itse järjestelmää, vaikka tekeekin sen toiminnasta entistä hankalampaa. Tärkeämpää olisi esittää malleja, jotka poistavat kokonaan tarpeen verosuunnittelulle ja suorille rikoksille. Yksi näistä voisi olla Kadetin malli.

Suomalaiset ovat rehellistä kansaa ja haluavat maksaa veroja. Ylen selvityksen mukaan yli 50 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan lisää veroja. Näyttääkin siltä, että kaikista haluttomimpia veronmaksajia ovat kokoomus, rkp, yritykset ja elinkeinoelämä, joille yritysveron lasku oli lottovoitto. Trendi ei ole lupaava. Veronkiertoon puututaan tehokkaimmin julkisella painostuksella ja keskustelulla. Lupauksiin luottamalla pelkästään käytännöt muuttuvat rakenteiden pysyessä entisellään. Julkisen keskustelun ohella tarvitsemme konkreettisia ratkaisuja kuten pankkisalaisuuden purkamista ja verotuksen harmonisoimista.

Veroparatiisit eivät katoa hetkeen mihinkään. Olemme päinvastoin astuneet verokilpailun tielle alentamalla yritysveroa. Jos vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee, vippaskonsteja on turha keksiä. Valitettavasti tämänhetkisin ratkaisuin ainoastaan luodaan lailliset puitteet “verojärjestelylle”. Sopimukset ja pakotteet eivät puutu itse verokilpailuun, joka on ongelman alku ja juuri.

Veroparatiisit katoavat ainoastaan verottamalla.

Lähteet:

Nicholas Shaxson – Treasure Islands, Tax Havens and the Men who Stole the World

Jeffrey Sachs – The End of Poverty

Attac – Veroparatiisien maailmantalous

OECD – The global forum on transparency and exchange of information for tax purposes

Tax Justice Network – The price of offshore revisited

Facebook-kommentit
One Comment
  1. Pingback: TL1 Harmaa talous | maa16

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *