Helsingin Sanomat talouskeskustelun portinvartijana

Reilu kaksi viikkoa sitten Pressiklubin FB-sivu räväytti naamalleni huvittavan ja nolottavan Alexander Stubbin twiitin.

Eurooppaministerimme siinä osallistui EU:n talouspolitiikasta käytävään keskusteluun vihjailemalla talousnobelisti Paul Krugmanin johtavan tilastoilla ihmisiä harhaan. Oli pakko tsekata, mistä Krugmanin edellispäivän torakkablogauksessa olikaan kyse.

Lyhyesti ja suomeksi: Krugman syytti Rehniä torakka-ajattelusta, koska tämä vääristeli totuutta. Rehn oli kiistänyt EU:n kriisinhoitopolitiikkaan kohdistuvan kritiikin sanomalla, ettei John Maynard Keynes olisi keynesläinen nykyään, koska EU:n keskimääräinen valtionvelka ylittää 90 prosentin rajan. Krugman puolestaan osoitti esittämällään graafilla Iso-Britannian valtionvelasta, että Rehn puhuu paskaa. Keynesin esittäessä talouspoliittiset näkemyksensä 1930-luvulla valtionvelka oli jatkuvasti yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Stubbin twiitti taas ampuu näyttävästi ohi koko keskustelun. Joko ministerillä ei ole kärsivällisyyttä lukea vajaan 3000 merkin kolumnia kokonaan ennen mielipiteidensä laukomista tai sitten hän haluaa tarkoituksellisesti johtaa keskustelua harhaan.

Media ei tarttunut Stubbin twitteröintiin. Sen sijaan Helsingin Sanomat ryhtyi aktiivisesti puolustamaan EU:n ja Suomen talouspoliittista linjaa, ja syyttämään sen kriitikoita todellisuudesta vieraantuneiksi teoreetikoiksi.

https://twitter.com/jmpentikainen/status/311705905198690305

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Paavo Raution Krugman-kritiikki tuli minulle ensimmäisenä vastaan Facebookissa kiertäneestä Antti Ronkaisen ja Joel Kaitilan vastauksesta siihen. Ronkaisen mukaan he olivat tarjonneet kahta tekstiä aiheeseen liittyen Helsingin Sanomien mielipidepalstalle. Toinen oli luvattu jo julkaista, mutta sitä ei näkynyt. Raution kolumnin ilmestyttyä Ronkainen ja Kaitila kirjoittivat suomettumistekstinsä suoraan Uuden Suomen blogiin.

Päätin kysyä päätoimittajalta, että missä keskustelua tulisi käydä, kun mielipiteitä ei julkaista, ja vinkkasin Kansan Uutisten jutun, jossa kerrottiin, ettei Hesari ollut julkaissut Ronkaisen ja Kaitilan kirjoituksia.

https://twitter.com/jmpentikainen/status/311890967080882178

Pentikäinen ei ilmeisesti linkkiä vaivautunut klikkaamaan ja muutenkin vastaus toi mieleen Lapinlahden lintujen sketsin ylimielisestä stadilaisesta, joka neuvoo maajussia ratikan käytössä.

Vaikka olenkin juntti pohjoisesta, ymmärrän silti, miten HS:n mielipidepalsta ja kommenttiketjut toimivat. Jatkoin Pentikäiselle twittuilua, koska vastaan tuli Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Pertti Haaparannan varsin asiantunteva ja laadukas kritiikki Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla julkaistuja tekstejä kohtaan.

https://twitter.com/jmpentikainen/status/313598187627749377

https://twitter.com/ilpox/status/313601169152950273

Miten Helsingin Sanomat uutisoi talouspolitiikan arvostelun?

Pentikäisen vastaukset eivät tyydyttäneet tiedonjanoani, koska olin ymmärtänyt, ettei HS julkaissut esimerkiksi Ronkaisen ja Kaitilan mielipidepalstalle lähettämiä tekstejä. Päätin selvittää, miten Krugmanin torakkablogauksesta lähtenyt keskustelu oli Helsingin Sanomissa uutisoitu.

Olen nyt käynyt läpi kaikki paperi-Hesarit 4. maaliskuuta lähtien, ja listannut taulukkoon linkkeineen kaikki jutut, jotka käsittelivät  EU:n talouspolitiikkaa kohtaan esitettyä kritiikkiä ja Krugmanin blogauksesta käynnistynyttä keskustelua.

Tämän perusteella Helsingin Sanomat  ei ole koko aikana julkaissut ainuttakaan mielipidekirjoitusta, jossa aihetta olisi käsitelty. Sen sijaan esimerkiksi Himas- ja Hautala-kohua käsitteleviä mielipidekirjoituksia oli useita päivässä. On vaikea ymmärtää, millä perusteella Ronkaisen ja Kaitilan tekstit on hyllytetty, kun ylitarjontaa aiheeseen liittyen ei selvästikään ole ollut.

Paperi-Hesarissa on tarkasteluajanjakson kuluessa julkaistu kaksi uutisjuttua, joissa EU:n talouspolitiikan kohtaama kritiikki on tuotu esiin. Ensimmäinen on julkaistu maanantaina 4.3., samana päivänä kuin Krugman julkaisi blogauksensa Olli Rehnistä EU-komission torakka-ajattelijana. Elina Kervisen artikkeli tuo esiin sen saman Paul De Grauwen ja Yoemei Jinin julkaiseman tutkimusraportin, jonka mukaan EU:n tämänhetkiset talousongelmat ovat osin EU:n itse kriisipolitiikallaan aiheuttamia, ja johon myös Krugman torakkablogauksessaan viittaa.

Seuraavan kerran kritiikkiä EU:n kriisinhoitopolitiikkaa kohtaan esitellään 6.3. Katja Boxbergin artikkelissa. Artikkelin mukaan suomalaiset talousasiantuntijat ovat EU:n kriisinhoitopolitiikasta kriitikoiden kanssa osin samaa mieltä. Huomioni Boxbergin artikkelissa kiinnitti myös se, että jutun kuvatekstissä mainitaan, että ”Krugman vertasi Rehniä tiistaina torakkaan”. Vertaus oli tosin tapahtunut maanantaina, mutta kiinnostavampaa tässä on se, ettei Krugmanin blogauksen asiasisältöä tuoda lainkaan esiin, vaan tärkeimmäksi on nostettu juuri torakkavertaus.

Krugman itse tarkensi torakkakirjoitustaan myöskin keskiviikkona 6.3. Paperi-Hesarissa asian varsinainen käsittely alkaa kuitenkin vasta seuraavan viikon tiistaina. Nyt Rehnille on annettu tilaa vastata Krugmanin syytöksiin, joiden asiasisältöä Hesarin paperiversiossa ei ole missään vaiheessa tuotu esiin. Eikä niitä esitellä tässäkään jutussa. Sen sijaan juttu käynnistyy torakkavertauksen ruotimisella. Katja Boxberg ei edes yritä kysyä Rehniltä esimerkiksi siitä, miksi hän katsoo, ettei Keynes olisi keynesiläinen tänä päivänä ja miten valtion velka tähän liittyy. Varsinainen talouspoliittinen asia käydään läpi jutun loppupuolella.

”Komissiota on moitittu liian nopeasta julkisten talouksien tasapainottamisesta. Arvostelijoiden mukaan hitaampi tahti olisi ollut kansalaisille inhimillisempi.”

Siis taloustieteilijät ovat moittineet EU:ta siitä, että sen oma kriisinhoitopolitiikka on syventänyt kriisiä.

Kritiikin varsinainen kärki on päädytty esittämään tässäkin jutussa epämääräisesti. Rehniä, Hesaria ja Stubbia yhdistää se, että nämä eivät  halua ottaa huomioon, että kriisipolitiikasta huolimatta tai sen seurauksena velkaantuminen kasvaa, työttömyys kasvaa ja euroalue on ollut taantumassa jo 15 kuukautta.

Olli Rehnin kabinetin Juho Romakkaniemi esittelee vastauksiaan EU:n kriisinhoitopolitiikan kritiikille. Kärki on siinä, että arvostelu on akateemista ja todellisuudessa oli vain yksi vaihtoehto – menojen leikkaukset ja verojen korotukset.

Keskiviikkona Hesari jysäyttää pihalle Raution kolumnin, jossa EU:n kriisinhoito-politiikkaa puolustellaan ja kriitikoita syytetään liiasta akateemisuudesta. Raution argumentit ovat samat, joilla Rehnin kabinetin kokoomuslainen avustaja Juho Romakkaniemi pätee Twitterissä ja Facebookissa.

Lisäksi keskiviikon lehdessä on Katja Boxbergin kirjoittama juttu ”Rehn vastaan Krugman”, jossa herrojen ajattelua vertaillaan ranskalaisilla viivoilla. Keskustelun kannalta olennainen torakkavertaus tuodaan jälleen hyvin esille, mutta Krugmanin kritiikin asiallista kärkeä ei niinkään.

Hesarin toimituskunnan arvostelu kriitikoiden kritiikkiä kohtaan saa jatkoa vielä perjantaina, kun Saska ”salalittojen vastustaja” Saarikoski heittää ilmoille ajatuksen, että Krugmanin kaunainen ”kiukuttelu” kumpuaa todellisuudessa Olli Rehnin vuoden 1996 väitöskirjan yhdestä lauseesta. Saskan päättelyketju ei vaikuta ihan aukottomalta, mutta silti kolumni on päätetty julkaista HS:n pääkirjoitussivulla. Hienoa journalismia kerrassaan!

Saarikosken kolumnin jälkeen aihetta on sivuttu enää parissa jutussa. Pääkirjoitus ”Muiden säännöt ja meidän eurot” esittää virallisen Rehninkin suusta kuullun dogmin siitä, että jakolinja talouskasvua ja talouskuria kannattavien välillä on keinotekoinen, koska molemmat kannattavat molempia. Sunnuntain pieneen uutisjuttuun on taas tiivistetty maininta siitä, että Krugman jatkaa arvosteluaan. Tämä oli ensimmäinen paperi-Hesarin juttu, jossa on ensisijaisesti esitetty Krugmanin arvostelua.

Analyysin yhteenveto

On ollut tiedossa, että Helsingin Sanomat on Mikael Pentikäisen vetämänä selvästi asettunut ajamaan kaikkia mahdollisia menokuureja lehden virallisena linjana. Pentikäinen on itse korostanut julkisten menojen leikkausten tärkeyttä ja verojenkorotusten vaarallisuutta johdonmukaisesti vuodesta 2010, jolloin hän aloitti päätoimittajana.

Se vähän yllätti, että Hesarin poliittinen linja on niin vahva, että se aktiivisesti vaimentaa linjaansa kohtaan esitetyn kritiikin. En keksi tätä päästäni, koska vastaavasta – jopa sensuurista – on höpisty Hesarin suhteen viime päivinä enemmänkin.

Helsingin Sanomat julkaisi tarkastelmani ajanjakson aikana kaksi toimituksellista mielipidekirjoitusta, joissa EU:n kriisipolitiikan arvostelijoita kritisoitiin ja toisessa vieläpä todella kyseenalaisella henkilöön menevällä argumentillä. Jos toimituksessa harrastettaisiin politikoinnin sijaan journalismia, se ehkä antaisi Krugmanille ainakin yhden kolumnipaikan puolustaa näkemyksiään. Näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan Krugmania lyödään hänen tietämättään suomenkielellä.

Jos journalistisesti keskeinen kysymys on, että mistä rahat, kuten Stubb ja Rehnin kabinetti ongelman on muotoillut, niin miksei vastauksia tähän kysymykseen kysytä kriitikoilta? Vastauksiakin on nimittäin annettu.

Kriitikoille tilaa ei ole annettu edes mielipidepalstalla. Pentikäinen toivoisi, että keskustelu käytäisiin HS.fin keskustelupalstalla.

On olemassa syitä, miks HS.fin keskustelupalsta ei ole houkuttelevin alusta vuoropuhelulle. Monestiko esimerkiksi Helsingin Sanomien päätoimittaja ja pääkirjoitustoimittajat osallistuvat HS.fin keskusteluihin? Kuinka paljon keskusteluihin kommentoituja hyviä kommentteja jaetaan sosiaalisessa mediassa? Kunka moni edes jaksaa HS:n jutun luettuaan lukea siihen tulleita kommentteja?

Itse en ole noita keskusteluja ikinä lukenut, eikä kukaan ole ikinä suositellut niitä lukemaan. Ennemmin on suositeltu pysymään mahdollisimman kaukana niistä.

– Ilpo Puhakka

Vapaa toimittaja, työskennellyt myös HS:ssä

Facebook-kommentit
10 Comments
  1. Hyvää lyttäystä Ilpo. Itselleni oli hieman yllätys kuin sain lukea Elina Kervisen jutun lehdestä. Sen sisältö ei vastannut pääkirjoitussivujen sisältöä.

  2. Kiitos, Ilpo, tosi hienosta kirjoituksesta. Poliitikointi on niin hämmentävää puuhaa, että on tosi ihmeellistä, että Suomen johtava sanomalehti menee siihen mukaan. Mitä ne hyötyy siitä? Se on mielenkiintonen kysymys. Hesari on kai semi liemessä kun niiden tilausmäärä laskee eikä kukaan (toivottavasti) maksa niiden verkkosivujen lukemisesta. Hämmentävää kamaa kaiken kaikkiaan, ja puhe ”akateemisuuden” ja ”todellisen maailman” eroista on niin lapsellista retoriikkaa, että se voi mennä läpi vain maassa jossa ei ole totuttu julkisuudessa puhumaan taloudesta muuten kuin siten, että kuinka paljon rahaa laitetaan puolustusvoimiin ja kuinka paljon koulutukseen ja terveydenhoitoon. Taloustiede on todella mielenkiintoinen tieteenala ja ongelma on pikemminkin se, että ei puhuta akateemisesti vaan nimenomaan ”tosielämän” tapaan. Mitä se tosielämä on? Väkisin läpivietyjä poliittisia päätöksia arvatenkin. Ja mitä politiikka on? Se on, kuten Helsingin yliopiston mainio luennoitsija Kari Paakkunainen totesi: ”pejoratiivista” – suomeksi siis taistelua. Politiikan luonteeseen kuuluu taistelu vallasta, ei niinkään hyvien ratkaisujen tekeminen. Siksi demokratia on oxymoron, eli sana joka on sisäisesti ristiriitainen. Demokratia politiikassa on mahdotonta, ja juuri siksi sitä pitää edesauttaa kaikin tavoin, esimerkiksi aktiivisella ja hyvin informoidulla julkisella keskustelulla. Tätä Hesari ei tunnu tekevän, päinvastoin. Kysyn siis uudestaan: Mitä he saavat siitä?

  3. Hesarin päätoimittajat muiden valtamedian kollegoidensa tavoin ympäri maailman juoksevat Bilderberg kokouksissa ottamassa mahtikäskyjä. Itse David Rockefeller on asian kiteyttänyt näin – tarviiko tässä enää ihmetellä uutisoinnin tasoa?:

    Quote:

    ”We are grateful to the Washington Post, the New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years.”

    He went on to explain:

    ”It would have been impossible for us to develop our plan for the world if we had been subjected to the lights of publicity during those years. But, the world is more sophisticated and prepared to march towards a world government. The supranational sovereignty of an intellectual elite and world bankers is surely preferable to the national autodetermination practiced in past centuries.”

    — David Rockefeller, Speaking at the June, 1991 Bilderberger meeting in Baden, Germany (a meeting also attended by then-Governor Bill Clinton and by Dan Quayl

  4. Pingback: Miten voitat häviämittä? Arvio kehysriihestä

  5. Pingback: Uusklassisen teorian raunioilla: Reinhart ja Rogoff

  6. Pingback: Journalismin laadun syöksykierre

  7. Pingback: www.anttironkainen.fi

  8. Pingback: Uusklassisen teorian raunioilla: Reinhart & Rogoff | www.anttironkainen.fi

  9. Meitä on paljon, joiden juttuja ei julkaista! Sanomat Oyj ja Yle ovat pahimmat sensuroijat, eikä heidän sensuroinneissaan ole mitään logiikkaa! Valvojat saavat ilmeisesti mellastaa ihan oman päänsä mukaan ja läpi pääsee ihan sen mukaan, kuka sattuu olemaan vuorossa! Ainoa looginen tosiaan on se, ettei Sanomia ja Yleä saa kritisoida mitenkään ja rikollisia pitää suojella! Hyvä että ovat sentään tunnustaneet julkisesti, etteivät ole enää puolueettomia!
    Viimeisin repäisy on tosiaan ollut se, että kaikista Suomea koskevista uutisista, jotka jotenkin liittyvät rikoksiin tai rikollisiin, on poistettu kommentointimahdollisuus!
    Että tällaista sananvapautta tälläkertaa!

Vastaa käyttäjälle Viracocha Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *