Home Category Blog luulo ei ole tiedon väärti
luulo ei ole tiedon väärti PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut hiekkis   
21.01.2010 12:36
Syy siihen miksi naistutkimus on eriytynyt omaksi oppiaineekseen on ollut pitkälti myös siinä, että käytännössä sen pitäminen mukana muissa oppiaineissa on ollut vaikeaa. Se on ollut osa-alue, joka on ollut helppo unohtaa tai ohittaa "vähemmän tärkeänä". Kunkin oppiaineen henkilökunnan kiinnostuksesta riippuu, kuinka paljon em. aineen feministiteoreetikoita esitellään. Myös graduvaihessa oleva opiskelija on saattanut huomata jäävänsä kokonaan yksin, jos naistutkimuksellista gradun aihetta on pidetty vähäpätöisenä tai triviaalina tai jos hänen on ollut vaikea löytää ohjaajaa, joka tuntisi sitä teoriaperinnettä, jota opiskelija haluaa käyttää. Lyhyesti sanottuna: ihan hyvä idea, että naistutkimus olisi integroitu johonkin tai joihinkin perinteisiin tieteisiin, mutta käytännössä sitä tuntuu olevan vaikeaa saada toimimaan. "Naistutkimuksen omilla kursseillakin opetetaan, että naistutkimus ei ole eikä pyrikään objektiivista tiedettä, vaan sen perusta on ideologinen vaikuttaminen." Onko tämä nyt sitä artikkelissakin mainittua huhua vai ainoastaan kirjoittajansa omiin luuloihin tai väärinymmärryksiin perustuvaa? Naistutkimus on kyseenalaistanut tieteenteon objektiivisuusvaatimukset kiinnittämällä huomiota siihen, että jokainen tieteentekijä tekee tutkimustaan aina jostakin paikasta tai näkökulmasta käsin. Siten objektiivisuus - tai ainakin siihen pyrkiminen - syntyy oikeastaan vasta omien subjektiivisuuksiensa tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Naistutkimus ei suinkaan hylkää tieteen kriteerejä, vaan kiinnittää huomiota niihin prosesseihin, joissa tieto on synnytetty. Jyväskylän naistutkimuksen tuloksia löytänee, kun etsii kätösiinsä laitoksella tehtyjä graduja, väikkäreitä ja tieteellisiä artikkeleja. "Merkittäviä tieteellisiä löytöjä" tehdään ihan koko Suomen tasolla oppiaineesta riippumatta hyvin vähän. Riippuu toki ennen kaikkea siitä miten "merkittävä" määritellään. Lisäksi voi lukea ylläolevan artikkelin vielä ihan ajatuksen kanssa läpi. Siellähän todetaan, että Jyväskylän naistutkimus on perinteisesti tarjonnut runsaasti sivuaineopetusta ja palvellut siten koko yliopistoa. Naistutkimusta opiskellaan sivuaineena yli tiedekuntarajojen. Yliopiston omasta tuloslaskentasysteemistä johtuen sivuaineiden opintopisteet eivät näy suorina tuloksina, kuten muissa yliopistoissa. Tästä johtuen tuloksekkaimmilta näyttävät ne oppiaineet, jotka tuottavat mahdollisimman monta maisteria mahdollisimman lyhyessä ajassa. Mutta korvaako määrä laadun?