Itsenäisen oppiaineen statuksella on merkitystä.

http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=89:mikko-jakonen-puhe&catid=37:blogi&Itemid=50

Muun muassa tuossa puheessa kirjoittaja pyrkii perustelemaan, miksi näin on. Samoin tässä tekstissä kirjoitimme, että oppiaineen erityinen merkitys on siinä, että se opettaa "ajattelemaan". Tämä tarkoittaa - ei sitä että naistutkimus olisi vallankumouksellista siinä mielessä, että se osoittaisi, miten asiat "ihan oikeasti ovat". Se ei myöskään ole tärkeää siksi, että se olisi jollain lailla vain naisten omaa - naistutkimusta tekevät myös miehet.

Sen sijaan naistutkimus on tärkeää, mahdollisesti emansipoivaa ja opettavaista siinä mielessä, että se asettaa kysymyksiä kaikkien tieteiden tekemisen tavoista ja teorioiden ja väitteiden implikaatioista. Toisin sanoen silloin kun naistutkimus etsii eri tieteistä ja ilmiöistä sitä, mikä jää usein näkymättömiin, se samalla asettaa metodeja ja välineitä tällaisen kriittisen ajattelun toteuttamiselle muutenkin ja muissakin yhteydessä. Ideaalina on siis se, että ajattelun taidoilla on "siirtovaikutusta" (oppimisen teoretisoinnissa tätä kutsutaan transferiksi).

Jos naistutkimusta ei ole olemassa itsenäisenä oppiaineena, jossa näitä ajattelun välineitä kehitetään ja ilmiöitä tuodaan yksityiskohtaiseen tarkasteluun, ei ole ilmiselvää, miten sukupuolinäkökulma käytännössä saadaan "lisättyä" useisiin aineisiin. Vaarana on, että näkökulma jää sivulauseeksi ja yksittäiseksi ja irralliseksi steitmentiksi, joka on yhtä helppo sivuuttaa kuin se oli lauseeseen lisätäkin.

Naistutkimuksella on siis vähintään kaksi tasoa tieteissä. Yksi on yleisempi metodi ja positio, josta tieteitä tarkastellaan, ja ehkä myös "puretaan". Toinen taso on arkisempi, sosiologinen ja tilastoiva tieto ja sen analyysi, jonka avulla katsotaan, minkälaisia sukupuolittuneita ilmiöitä yhteiskunnassamme tällä hetkellä on olemassa.

Kuitenkin. Esität äärimmäisen tärkeän huomion ja uhan naistutkimukselle. Tästä aiheesta olisi kirjoitettava omia tekstejänsä, ja arvioitava naistutkimus uudelleen, ja erittäin tarkasti.

Se, mikä tekee naistutkimuksesta arvokasta ja mistä se saa tietonsa, ja miten se legitimoi itsensä, on yhteys liikkeeseen. Naistutkimus  ei ole itseisarvoista. Päinvastoin, naistutkimus on lähtenyt yhteiskunnallisen epätasa-arvon konkreettisista muodoista, äänestysoikeudesta, käsitellyt avioliiton sisällä tapahtuvia raiskauksia ja nyttemmin työn feminisoitumista...

Jos naistutkimus jää a) akatemian sisään b) naistutkijoiden väliseksi teoretisoinniksi c) naisten välillä ja kesken käytäväksi keskusteluksi - on helppoa nähdä, miksi naistutkimusta vastaan on helppoa hyökätä ja miksi se on myös helppoa tuhota. Eristäytyminen ja keskustelusta kieltäytyminen tuhoavat minkä tahansa tieteenalan.

Jos naistutkimus ei pysty vastaamaan sille esitettyihin haasteisiin, jos se ei pysty perustelemaan tieteenä olemassaolonsa oikeutusta selväsanaisesti, ja jos se ei pysty asettamaan vaateita ja kritiikkiä vallitseville olosuhteille (joita se näennäisesti kenties kritisoi), niin naistutkimus joutaakin tuhoutua.

Olisi erittäin tärkeää, että naistutkimuksen kriittiset näkökulmat ja metodit tuotaisiin perinteisen tieteenharjoittamisen sisään. Muutama vuosi sitten Osmo Tammisalon ja Jussi K. Niemelän pamfletti "Keisarinnan uudet (v)aatteet" herätti polemiikkia kyllä naistutkijoiden parissa, mutta pamflettia ei kuitenkaan pystytty lyttäämään. Naistutkijat eivät pystyneet laittamaan jauhoja suuhun tähän keskusteluun. Tällainen ei voi toistua. Ja jossain mielessä tämä pamfletti, kärkevästi, esitti samansuuntaista kritiikkiä kuin mitä sinäkin.

Toimituskunta