Kaksi yhdysvaltalaista feministiä on vastikään esittänyt samansuuntaisen argumentin: että toisen aallon feminismi, jolla viitataan 1960-70-luvulla kehittyneeseen feministiseen liikkeeseen, on (tahtomattaan) toiminut uusliberalistisen nousun merkittävänä ideologisena rakennuspalikkana ja edesauttanut globaalin kapitalismin kehitystä viime vuosikymmeninä. Mistä on kyse? Hester Eisensteinin mukaan kysymys on feminististen ideoiden kaappauksesta ja hyväksikäytöstä sekä joidenkin feministien houkuttelusta ja osin tahattomasta hyppäämisestä uusliberalismin kelkkaan. Nancy Fraser taas esittää, että osana toisen aallon feminismin laajoja ääriviivoja ja kokonaisvaikutuksia on ollut joidenkin liikkeen ihanteiden häiritsevä yhtyminen uusliberalistisen kapitalismin vaatimuksiin. Onko toisen aallon feminismi kenties tarjonnut keskeisen ainesosan ”kapitalismin uudelle hengelle”, Fraser kysyy Boltanskiin ja Chiapelloon viitaten. 

Kapitalismin kriisi ja vasemmiston kykenemättömyys vastata siihen ovat tehneet selväksi, että sekä puoluekentällä harjoitettu poliittisen toiminnan tapa, että vasemmistoteoreetikkojen harrastama käsitteiden pyörittely ovat tulleet tiensä päähän. On aloitettava uudelleen alusta.

Vasemmisto on kadottanut kykynsä tutkia vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Se tarvitsee uutta luokkakantaista politiikan tekemisen tyyliä, johon voidaan saada aineksia seurailemalla parjatun, väheksytyn ja demonisoidun Leninin askeliaⁱ. Hän oli nimittäin eräs Zürichin ja Pietarin parhaimmista tanssijoista.