Kaksi yhdysvaltalaista feministiä on vastikään esittänyt samansuuntaisen argumentin: että toisen aallon feminismi, jolla viitataan 1960-70-luvulla kehittyneeseen feministiseen liikkeeseen, on (tahtomattaan) toiminut uusliberalistisen nousun merkittävänä ideologisena rakennuspalikkana ja edesauttanut globaalin kapitalismin kehitystä viime vuosikymmeninä. Mistä on kyse? Hester Eisensteinin mukaan kysymys on feminististen ideoiden kaappauksesta ja hyväksikäytöstä sekä joidenkin feministien houkuttelusta ja osin tahattomasta hyppäämisestä uusliberalismin kelkkaan. Nancy Fraser taas esittää, että osana toisen aallon feminismin laajoja ääriviivoja ja kokonaisvaikutuksia on ollut joidenkin liikkeen ihanteiden häiritsevä yhtyminen uusliberalistisen kapitalismin vaatimuksiin. Onko toisen aallon feminismi kenties tarjonnut keskeisen ainesosan ”kapitalismin uudelle hengelle”, Fraser kysyy Boltanskiin ja Chiapelloon viitaten. 

Kapitalismin kriisi ja vasemmiston kykenemättömyys vastata siihen ovat tehneet selväksi, että sekä puoluekentällä harjoitettu poliittisen toiminnan tapa, että vasemmistoteoreetikkojen harrastama käsitteiden pyörittely ovat tulleet tiensä päähän. On aloitettava uudelleen alusta.

Vasemmisto on kadottanut kykynsä tutkia vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Se tarvitsee uutta luokkakantaista politiikan tekemisen tyyliä, johon voidaan saada aineksia seurailemalla parjatun, väheksytyn ja demonisoidun Leninin askeliaⁱ. Hän oli nimittäin eräs Zürichin ja Pietarin parhaimmista tanssijoista.

Miika Kabatan Tampereella 16.10.2009 pidetyn Talouskriisi ja Marxin paluu -seminaarin alustuksen pohjalta kirjoittama laajennettu artikkeli. Kabata tuo tekstissä monipuolisesti esiin niitä marxilaisten kriisiteorioiden käsitteellisiä ja teoreettisiä erotteluja, joita valtavirtakeskustelussa ei olla riittävästi otettu huomioon. Voiton suhdeluvun ja kriisien yleisen muodon tarkastelun lisäksi Kabata esittää negatiivisen teesin, joka kehoittaa välttämään formalistista tapaa soveltaa Marxin kriisiteoriaa pyrittäessä ymmärtämään nykyistä kriisiä, yhteiskunnallisia ilmiöitä ja historiallisia konjunktuureja.

Marxin käsitykseen luonnosta on hyvä palata aikakaudella, jota kuvaa kapitalismi vihreine veroineen ja teknologioineen. Pyrin kirjoitelmassani osoittamaan, että tuttu ennakkoluulo Marxin välinpitämättömyydestä luontoa kohtaan on auttamattoman väärä. Luonto ei ole Marxille mikään radikaali, pelkästään raivokkaasti hyödynnettävä ”toiseus”, vaan poliittista ja yhteiskunnallista panostamista vaativa kohde, joka ansaitsee puheet kestävästä kehityksestä. Marxin mukaan ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa kapitalismin alaisena luonnosta tulee pelkkä kohde ja hyödyn asia. Marx myös osoittaa, että samaisessa taloudellisessa järjestelmässä ihmisen ja luonnon välinen aineenvaihdunta (Stoffwechsel) muuttuu kestämättömäksi. Pääoman tuotannossa on jo olemuksellisesti ristiriita ympäristökysymysten kanssa.

”They say... they say things are gonna get better / All I know they fuckin better”
Black Flag, Depression
http://www.youtube.com/watch?v=vpuw7sQeg_k

Tamperelainen Totuusradio alusti vieraantumista käsittelevän lähetyksensä asiaankuuluvasti ristiriidalla. Ohjelman blogissa siteeratun katkelman mukaan vieraantumisesta ei saa tai voi puhua analyyttisesti uskottavalla tavalla. Kuitenkin voimme kokea jotain sen kaltaista.

Vieraantumisteoria ei ole muodikasta. Teorian muunnelmat ansaitsevat usein kaiken sen kritiikin, mitä niitä kohtaan esitetään. Mutta että vieraantumisella ei olisi perustoja ja että puhe siitä olisi jotenkin lähtökohtaisesti epäkelpoa? Ilmeisesti siitä, mistä ei (vielä) voida puhua olisi alettava yhdessä kirjoittamaan.[1]

Globaalin talouslaman myötä on myös akateemisessa maailmassa koettu jälleen uutta Marx-renessanssia. Tämä onkin hyvä, sillä kenelläpä muulla yhteiskuntafilosofilla olisi yhä uudelleen samanlaista relevanssia kuin Marxilla, jonka ”Pääomaa” on jopa Wall Streetillä asti luettu. Kirjoituksen tarkoituksena on hakea hieman erilaisempaa tulokulmaa Marxiin neuvostofilosofi Evald Iljenkovin ajattelun näkökulmasta.

Yliopistoliikkeen toinen aalto iskee virallisten ylioppilaskuntien edustajistoihin. Yliopistoliike synnytti yliopistojen sisälle ja liepeille myös vähemmän näkyviä fraktioita, joiden käsitykset "demokraattisista pelisäännöistä" ovat lopullisesti häiriintyneet.

Nämä fraktiot ovat osa nousevaa vihreää vasemmistoa Suomessa.

Useissa maissa piraattipuolueina toimivaa poliittista piraattiliikettä pidetään tavallisesti täysin uutena ja ainutlaatuisena 2000-luvun ideologiana. On toki totta, että tämä yhä harvinaisen yhtenäinen rintama toimii jokseenkin eri logiikalla kuin perinteiset poliittiset instituutiot ja että yhdistetyt asiat, jotka ovat sellaisinaan jo tuttuja, muodostavat tuoreen kokonaisuuden. Myös vasen-oikea-keskustelun väistäminen johdonmukaisesti perusteltuna strategiana on selkeästi perinteisestä politiikanteosta poikkeava seikka.

Commons-ajattelu tekee tuloaan poliittiselle kentälle. Mistä commonseissa ja vertaistuotannossa on oikein kysymys? Tässä tekstissä tarkastellaan joitakin commons-keskustelun keskeisiä ulottuvuuksia; lisäksi hahmotellaan lähtökohtia kapitalismille vaihtoehtoisen vertaistalouden rakentumiselle ja vertaistuotannon organisoitumiselle. Pelkän internet-pohjaisen vertaistuotannon esittelyn sijaan tekstissä artikuloidaan pikemminkin vertaistuotannon vahvistamista ja levittämistä kaikkialla yhteiskunnassa.