Itsenäinen harkintavalta – hulluttelua bentsodiatsepiineillä ja vakuutusoikeudella

Hyvä Milla, pitkäaikainen lääkärini,

kiitos lähettämästäsi artikkelista[1].

Oletan, että koska pidät muun ammattikuntasi tavoin sen kirjoittajaa arvossa, käsityksesi lääkityksestäni on nyt lähestynyt omaani. Huttusen väittämähän on keskeiselle osalle meistä potilaista itsestäänselvyys, koettu ja koeteltu tosi. Ongelma se on ollut vain Sinun ammattikunnallesi. Niinpä iloitsen siitä, että lääkehoitoni bentsodiatsepiineillä on nyt turvattu, enkä joudu enää paikkaamaan sen puutteita apteekkimyyntiä kalliimmasta katukaupasta.

Minähän olen nyt sairastanut runsaat kymmenen vuotta. Kaikkien lääkärieni, myös Sinun, diagnoosi on ollut alusta alkaen sama: F33.1-2 Keskivaikea tai vaikea-asteinen masennustila, F34.1 Neuroottinen depressio, ja aika ajoin, diagnosoijasta riippuen, vielä F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Itsekin pidän diagnoosiani niin täsmällisenä kuin psykiatrialta voi kohtuudella odottaa. Koska SSRI- ja muut masennuslääkkeet eivät ole sairauttani hoitaneet, eivätkä siis elämäni laatua kohottaneet, mutta bentsodiatsepiinit ovat, on jälkimmäisten pihtaaminen ollut perusteetonta vittuilua. Voin nimetä asian näin täsmällisesti, koska siitä on seurannut minulle hyvin konkreettista vahinkoa – onhan aluksi väärä, myöhemmin puutteellinen, lääkitys ollut ilman muuta aiheuttamassa kumpaakin itsemurhayritystäni.

Se toinen, hoitosuhteen edistymisestä ja itse sairaudestani riippumaton, hallintoviranomaisten ammattinsa edellyttämällä tavalla ylläpitämä ongelma kuitenkin säilyy yhä.

Onnettomuudekseni sairastan Suomessa, Suomen kansalaisena. Ja sehän tarkoittaa sitä, että omani kaltaiset tilat ovat taloudellis-hallinnollisia, eivät lääketieteellisiä.

Tähän asiaan meidänkin olisi ehkä syytä kiinnittää rupatellessamme enemmän huomiota, terapeuttisen vaikutuksen toivossa. (Kansallista keskusteluahan aiheesta ei synny, kun ei sitä käyty edes asiakokonaisuudesta; Suomi-yhteisön auktoriteettien pari vuosikymmentä sitten luomasta uudesta sosiaalipolitiikasta, kansakunnan kohtelemisesta kieli- ja kulttuuriyhteisön sijaan liikeyrityksenä.)

Useampikin psykiatrian erikoislääkäri on näiden vuosien aikana suositellut minulle työkyvyttömyyseläkettä. Täyttänyt B1-lomakkeen, kukin kykyjensä ja asiantuntemuksensa mukaan. Kuinkapa muutenkaan, olenhan tämän minulle lakiemme mukaan kuuluvan etuuden ehkäisy-yritykset nujertanut; läpäissyt Kansaneläkelaitoksen määräämät terapeutit, ja jopa, hah, ”ammatilliset kuntoutukset”. Toisaalta yhä sairaana, toisaalta yhä hengissä.

Kuten tiedät, Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta, vakuutusoikeus, ei ole työkyvyttömyyseläkettä minulle kuitenkaan myöntänyt.

Diagnoosia ei ole kyseenalaistettu.

Minun ei ole väitetty parantuneen sairaudestani.

Mitään lääkitys-, terapia- tai muita hoitomuotoja ei ole väitetty jätetyn kokeilematta.

Edes oikeuttani lukuisin, tk-eläkettä suosittaviksi tarkoitetuin lääkärinlausunnoin puoltavaan etuuteen ei ole kiistetty.

Näiden mahdollisuuksien sijaan hylkäävän päätöksen kulloisetkin esittelijät ja muut ratkaisuun osallistujat ovat perustelleet jokaisen hylkäävän päätöksensä samoin: ”Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalla on ratkaisutoiminnassaan itsenäinen harkintavalta, joten lääkärinlausuntojen työkyvyttömyyttä puoltavat kannanotot eivät ole Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaa sitovia.”

Itsenäinen harkintavalta.

Se käsite ei ole hullutellessakaan päässyt unohtumaan.

Toki on myös niin, että eläke-etuuteni suosittelijoiden, B1:steni täyttäjien, joukkoon on mahtunut monenlaista alan yrittäjää.

Muistat varmasti yksityiseltä puolelta Ps. EL NN:n. Hänet, joka olisi kovasti halunnut hoitaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Minullahan ei ole tarjota kuin tämä yksisuuntaiseni… Deprakinea hän silti minulle kirjoitti. Sen reseptin seurauksia tikattiinkin sitten poliklinikalla. (Kerroinkos sinulle hänen liikuttavasta repliikistään tuon tapahtumaketjun jälkeen: ”Monenlaista tasaavaa lääkettä on vielä kokeilematta”?)

Tai hänet, jonka täyttämien B1-lomakkeiden kohdan 3.2 eläkettä suosittavaksi väittämät sanamuodot paljastuivat vakuutusoikeuden kysymyksiin keskittyneen asianajajani tarkastelussa niin tulkinnanvaraisiksi, että vakuutusoikeuden työntekijöillä on nyt mahdollisuus esittää nuo lausunnot erikoislääkärin eriävinä mielipiteinä? B1:nä, joiden mukaan terveydentilani ei voidakaan katsoa aiheuttavan kansaneläkelain tarkoittamalla tavalla työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavaa työkyvyttömyyttä?[2]

Ja se ”köyhien vaihtoehto”? Asuinpaikkakuntamme Mielenterveyskeskuksen johtavan ylilääkärin, Ps. EL NN-N:n teoria minulle suositellun etuuden toistuvasta eväämisestä? Saatana! Hänen mukaansahan en ollut oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen, ”koska en ollut toimittanut vakuutusoikeudelle todistetta siitä, että olen ylipäätään ollut mukana työelämässä.”

Työsuorite työkyvyttömyyseläkeoikeuden ehtona?

Kotiäidit?

Syntymästään saakka sairastaneet?

Tämä uuden kansallisen identiteettimme luoma, kohdusta hautaan tauotta työtön yhteiskuntaluokkamme?

NN-N:n lausumanhan päädyin myös tarkistuttamaan asianajajallani. Kun oman maisterintutkintoni pääaine nyt sattuu olemaan valtio-oppi – sivuaineina sen ilmeisimmät täsmennykset – oli mahdotonta niellä tätä yhteiskuntatieteiden maallikon kehotusta hakkeroittaa itsensä verottajan tietokantaan, imuroida sieltä verotustietonsa ja toimittaa ne sitten takaisin verottajalle kansalaisoikeuksiensa hyväksyttämiseksi. Muuta tapaahan tällaisen asian todistamiseen ei kaltaisellani, työelämässä free-lancerina toimineella kansalaisella ole.

Luonnollisesti asianajajani nauraa Ps. EL NN-N:lle yhä.

Ongelmaa on siis siinäkin, miten psykiatrit ammattivelvollisuutensa rajaavat. Tulonhankintaan kykenemättömät potilaat eivät voi jättää itseensä suunnattua yhteiskunnallista, etenkään taloudellista, vallankäyttöä huomiotta. Mutta heidän lääkärinsä toki voivat mieltää sairaudet sairastettavan tyhjiössä, laboratorio-olosuhteissa.

En epäile, etteikö jonkin omaamme suuremman taajaman jossain työpisteessä olisi myös vakuutusoikeuden muuttuvia linjauksia toimenkuvaansa kuuluvaan tapaan seuraavia psykiatreja. Mutta pikkukaupungissa tällaiset asetelmat ovat korostuneen riskialttiita. Mielenkiinnon puutetta vakuutusoikeuden kulloisiinkin linjauksiin ei B1-lomakkeen täyttöoikeuden ainoilta haltijoilta voida kuitenkaan hyväksyä täälläkään.

Yleisesti ottaen tärkeimmäksi kysymykseksi myös minun elämäni mahdollisen jatkumisen kannalta jää nyt lääkehoitoni kitkan tasaannuttua se, kuinka ihmeessä Suomen tavoin parlamentarismin lainsäädännälle rakentuneen yhteiskunnan sosiaaliturvan sekä hallinnoivalla että toimittavalla viranomaisella voi olla ”itsenäinen harkintavalta”?

Vain hieman ivaten: Mikä on suomalaisen vakuutusoikeuden ja järjestäytyneen rikollisuuden ero, kun jälkimmäisen määritelmäksi otetaan vaikkapa Abadinsky: järjestönomaisen kokonaisuuden päämäärien ja toiminnan toisaalta piittaamattomuus, toisaalta riippumattomuus yhteisönsä juristerian hengestä ja jopa kirjaimesta?[3]

Ajattelen tämän asian loukkaavan Sinua itseänikin enemmän. Toistan, että koska kansalaisen lääketieteellisiksi mieltämät tilanteet ja ongelmat ovat Suomessa hallinnollisia tilanteita ja ongelmia, sinun ammattisi harjoittajilla on de facto vain kosmeettinen rooli.

Joskus sitä kuvitteli siinä olevan kylliksi, että potilaasi joutuvat aivan liian usein hyväksyttämään ns. sic-resepteinäkin toteuttamasi hoitotoimenpiteet apteekin pillereitä ja päiviä minuutintarkasti ynnäävillä puotipuksuilla.

Mutta tämä tästä. Tällä kertaa. Halusin vain kiittää postistasi ja huomiostasi.

Kuinka muuten voin?

Tämänhetkistä mielialaani on Huttusen Sinussa aiheuttaman muutoksen lisäksi kohentanut tietoisuus siitä, kuinka kauan jo onkaan kulunut viimeisestä tuloverona maksamastani sentistä. Enää en tunne kustantavani Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan esittelijöiden ja ratkaisijoiden jännittäviä alusasuja, sisustuksellisia seikkailuja, kulinaristisia iloja, virkistysmatkoja värikkäisiin kulttuureihin, uutuuttaan kihisevää kodin elektroniikkaa – enkä heidän terveyden- ja sairaanhoitoaan.

Varma aina varmaa, taloudeksi harmaa, kuten leikkisästi sanotaan.

Viitteet

[1] Essee kommentoi tältä osin Matti O. Huttusen artikkelia Bentsodiatsepiinit ovat hyötyineen ja haittoineen edelleen hyviä lääkkeitä. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2012; 128 (20) 2120-2.

[2] Vinkki nykyisille ja tuleville työkyvyttömille: Työkyvyttömyyseläkettä suosittelevan lääkärin tulee – tämän esseen laatimishetkellä – kirjoittaa B1-lomakkeen kohtaan 3.2.  lause ”Potilas on työkyvytön.” Mikä tahansa tähän lauseeseen lisätty lause, virke tai sana  tulkitaan vakuutusoikeudessa siten, ettei tämän lääkärin mieleen tule työtä, jota potilas kykenisi tekemään, mutta hän ei nimenomaisesti kiellä mahdollisuutta, etteikö joku toinen lääkäri sellaista työtä keksisi. Kun tällainen tulkinta on kerran päästy tekemään, sen katsotaan kumoavan kaikki tulevatkin tk-eläkettä suosittelevat anomukset, joten prosessi on päättynyt sairaan kansalaisen tappioon.

[3] Howard Abadinskyn määritelmän mukaan ”järjestäytynyt rikollisuus on epäideologista toimintaa, jota joukko hierarkkisesti vähintään kolmeen tasoon/arvoasemaan järjestäytyneitä, läheisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olevia henkilöitä harjoittaa voittoa ja valtaa saadakseen osallistumalla laittomaan ja lailliseen toimintaan.” Lunde, Paul: Järjestäytynyt rikollisuus. Gummerus 2004, 8.

vakuutusoikeus

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *