Itsenäisyyden pyhää välilihaa on kosketeltu ilman lupaa

Itsenäisyyspäivän mellakoitsijat vahvistivat kansan syvien rivien vieraantumista yhteiskuntakriittisestä ajattelusta ”ainakin 100 000 euron edestä”. Samaan aikaan taloustasa-arvosta ja muista Tärkeistä Asioista huolissaan olevat mielenosoittajat kevensivät oloaan huutamalla suomenkielisiä lauseita ääneen. Linnalle koitettiin päästä, mutta aika moni sai teleskooppipampusta reisille, päätyen myös putkaan. Molemmat tahot toimivat ukkosenjohdattimena paremmin tietävien viisastelevalle pahennukselle, sekä tietenkin kätevänä maaliosastona valtion pakkovaltaresurssien vuotuisharjoituksissa. Myös räkää kärkkyvien iltapaskojen irtomyynti kasvoi.

tervovaakajh020911_503_et
”Tehtiin mitä piti – vedettiin ikkunaa turpaan.” Vastuussa köyhän miehen kristalliyöstä mitä ilmeisimmin olivat Luokkaretken hyvin suhteellisen anonymiteetin suojissa rähinöintiin sosiaalisen toimiluvan itselleen kaapanneet keskenkasvuiset tarkkislaiset, joiden maailmankuvassa kilpa-autot, silikonibimbot, ja Kike Elomaan kasariperse muodostavat ajattelemattomuuden mustan aukon. Karvanoppajannujen jännän äärellä apinointi on tietenkin pientä verrattuna Pekka Perän aiheuttamaan ekotuhoon, lapsilisien leikkauksiin, saamelaisten heikkoon asemaan, EU-kerman vatkaamaan eltaantuneeseen liittovaltiovoihin, Stubidon ja kumppaneiden transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuuden viimeistelemään epäitsenäisyyteemme, tai vaikkapa Helsingin rannoilla jostain kumman syystä edelleen hiipivään Guggenheil-vedätykseen. Mutta ”nimiä peliin”, vaatii lörtsyraivoissaan nykivä kansakunta! Itsenäisyyden pyhää välilihaa on kosketeltu ilman lupaa, ja jopa Jari Tervo tuohtui hourailemaan yhä isäntämäisemmäksi käyvään tyyliinsä miten satavuotias veteraani sai anarkisteista horjuntavoiton. Tervolla ei tietenkään ole mitään todellista käsitystä anarkismista, mutta a-sanasta on tullut vapaata riistaa, ja sitä isketään nykyään kenen hyvänsä muotista poikkeavan otsaan – kuten nyt vaikkapa ilkivaltaa harjoittavien lähiöpersujen. Titteli myös omitaan herkästi, sillä vaikka henkilöllä ei olisi tästä nyttemmin jo hyvin iäkkäästä yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta mitään käsitystä, on se ilmeisen seksikäs juttu. Niinpä lähiöpoika vetää hupun päähän, kulkupeliä kuonoon, ja vonkaa seuraavalla viikolla suurena sankarina naapurikoulun punkkaripillua.

Kun linnan liepeillä leikittiin rosvoa ja poliisia, pesunkestävät uusnatsit pitivät toisaalla soihtukulkueen. Olivat kuulemma oikein hartaina, ja onhan se komeata kun voi kiveskarvat jöpöttäen marssia kuoleman, raiskausten ja pelon ilmapiirin puolesta. Osasivat olla oikein siististi, ja puhtaushan onkin tärkeä asia tälle kansanosalle. Rotupuhtaus, ajattelun puhtaus, maihinnousuviiksien puhtaus jne. Tiedän tämän omakohtaisesti, sillä vuonna 1983 soitin eräistä kotibileistä Naantalin valtakunnankanslerille eli nyttemmin jo kuolleelle Pekka Siitoimelle. Herutin luuriin, että edustan valistuneiden kansallismielisten nuorten joukkoa, joka on kiinnostunut ”näistä sun ajatuksista”. Führerin itsetuntoa hyväilevä makeiluni sai miehen porisemaan kuin hapankaalikeitto, ja tämä kuvailikin lapsekkaan innostuneesti miten he olivat juuri olleet ”poikien kanssa ampumaradalla”. Puhelu jatkui asiaankuuluvin vihajorinoin ja etovan aseveljeilyn kera. Pekka halusi ehdottomasti laittaa lisäinfoa tulemaan, ja niinpä annoin kotiosoitteeni minne materiaalia saisi toimittaa. Seuraavalla viikolla ovikelloa soitti asennossa jöpöttävä lapsekas ja punaposkinen kuulapää, joka kunniatehtävästään pakahtumaisillaan ojensi sankarikirjurin elkein käteeni huomattavan paksun paketin. Vielä reipas natsimoikkaus, ja pakaraväliä kiristävien arjalaisfarkkujen etääntyessä avasin lähetyksen… Keskiaikaiseen haarniskaan pukeutuneita valkoisia sankareita rynnäkkökivääri ja ristin kuvalla varustettu normannikilpi kädessä… Hirrestä roikkuvia mustaihoisia miehiä. Vääränväristen epäihmisten raiskaamien kuulasihoisten neitojen sydäntäraastavia ”muistelmia” siniristilippuihin käärittynä. Lyhyesti; hevosen annos sairasta ja äärimmäisen pelokasta lietettä, joka avasi silmäni rasismin, natsiaatteen, pimeyden ytimeen kaapatun kansallisylpeyden, sekä äärifundamentalistisen kristinuskon elämänvastaiselle ja kieroutuneelle todellisuudelle.

1800223_595826420546573_5262433161528809340_n

Mutta palataan takaisin linnalle ja itsenäisyyspäivään. Eikö sosiaaliturvaa nauttiva kansalainen saa arvostella yhteiskuntaa, joka tuet maksaa? Moni sohvaltahuutelija on nimittäin tyhjentänyt tuomiopajatsonsa kerralla, ja nettilehtien mukakauhua lorottavista kuvagallerioista aktivistit omalla kristallipallollaan tunnistaen todennut näiden edustavan työttömiä ja sosiaaliturvan varassa eläviä laiskoja kusipäitä. Toistan kysymyksen: ”Eikö sosiaaliturvaa nauttiva kansalainen saa arvostella yhteiskuntaa, joka tuet maksaa?” Onko ao. henkilö saamiensa tukien vuoksi jotenkin erityisesti velkaa yhteiskunnalle? Pitäisikö hänen tilanteestaan johtuen hakeutua vaikkapa kuntouttavaan orjatyöhön Nalle Wahlroosin jättisikalaan, missä eläinten vallankumous on kuohittu EU-direktiivien mittaisiksi anaalitapeiksi eliitin runkkausrinkeihin? Ja miten ihmeessä sivultahuutelijat ihan oikeasti muka tietävät keitä mielenosoittajat ovat olleet? Minun tietojeni mukaan paikalla on ollut tavallista työväkeä, opiskelijoita, äitejä, opettajia, asiantuntijatehtävissä vaikuttavia ihmisiä, sekä sitten niitä työttömiä. Onhan se toki kamalaa, että työtön ja tukiin turvautuva suomalainen uskaltaa valittaa asemastaan. Jotta olisi puheoikeus, pitää kai ensin ryhtyä yksityiseksi liikkeenharjoittajaksi, naida entinen missi, ajaa volvoa, sekä uskoa edustuksellisen demokratian valheeseen. Niinkö?

Mellakointia esiintyy yleensä rakenteellisista syistä, eli ”järjestelmän väkivallasta” johtuen. Oma tuska on aina subjektiivista, mutta jos kovin moni potee pahaa oloa tai ainakin merkittävää epävarmuutta, on syy yhteiskunnallinen. Vaikka vain hyvin pieni osa huolestuneista kansalaisista kävelee ulos ja osoittaa mieltään, kertoo se eräänlaisen kuumemittarin tavoin aina laajemmasta ongelmasta. Onkin harvinaislaatuisen sääli, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu niin kovin vahvasti yhdenmukaisuuden ja häpeilevän hyssyttelyn perinne. Jos kansalaisten enemmistö haluaa itsenäisyyspäivänä katsoa tuntitolkulla kätteleviä pingviinejä ja kauneuskemialta haisevien hiuspöheröiden alla hyllyviä paljettialleja, on se ihan ok. Mutta miksi sama väki haluaa leimata kantaaottavat anarkistit todellisuudesta irtautuneiksi terroristeiksi? Ovatko ne luksusliikkeiden ikkunat ja kiiltävät peltilehmät todella niin kovin arvokkaita, että lapsi menee pesuveden mukana? Vastarinnalle on sitä paitsi kamppailun tolkuttomasta epäsymmetrisyydestä johtuen helvetin helppo nauraa. Onhan se surkean hupaisaa kun luuserit ja omaehtoisen ajattelun kurimukseen juuttuneet empaatikot valittavat ääneen meidän kaikkien luusereiden puolesta. Olisivat helvetti voittajia, se on kivempaa!

Tästä päästäänkin johtopäätöksiini. Mielenosoitukset aiheuttavat Suomessa mielipahaa, sillä suomalaiset ovat niistä pahaa mieltä. Muutenkaan mielenosoitukset eivät saavuta mitään, sillä kohti sanoinkuvaamatonta ekotuhoa ja erilaisten ihmisjärjestelmien romahdusta kiitävää sivilisaatiotamme ei pelasta enää mikään. ”Vastaus on lukittu” ns. kehitysansan myötä, eli systeemin muuttaa vain systeeminen tilamuutos. Tämä taas on luonnollisesti sama kuin systeemin romahdus. Sitä ennen suomalaisten enemmistö katsoo tanakassa sokerihumalassa mielipideteollisuuden väkirehua suoltavaa telkkaria, ja pieni vähemmistö kokee sisäistä pakkoa tehdä edes jotain todellista. Tässä mielessä yhteiskunnan epäkohtiin huomiota kiinnittävät aktivistit ovat oman elämänsä sankareita.

Näköjään useimmat kutsuvat heitä idiooteiksi. Minä puhuttelen heitä veljiksi ja sisariksi.

Miika Vanhapiha

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *