Kääntäjä ja kansalaispalkka

Kääntäjämaailmassa kuohuu. Jo pitkään alipalkattuna olleet AV-kääntäjät (eli tekstityksiä TV-ohjelmiin, elokuviin ja muihin audiovisuaalisen ilmaisun välikappaleisiin tekevät kääntäjät) ovat joutuneet yhä ahtaammalle. Alalla pitkään suhteellisen hyvillä taksoilla töitä teettänyt käännöstoimisto Pretext on vastikään hävinnyt tarjouskilvan isoimmalle Suomessa toimivalle käännöstoimistolle, Broadcast Textille, jonka myös tiedetään polkevan palkkoja eniten. Koska AV-käännösalalla ei ole koko alan kattavaa työehtosopimusta, palkat vaihtelevat. Yhtyneet-työehtosopimuksen piirissä olevat kääntäjät, siis Ylen ja Maikkarin hovikääntäjät, saavat kohtuullisen korvauksen käännöksistään. Muut AV-kääntäjät joutuvat kuitenkin usein tekemään pitkää päivää vähällä rahalla.

Tämä on saanut monet kääntäjät takajaloilleen, ja Broadcast onkin jo osaltaan kokenut kääntäjien omaehtoisen boikotin – uusia opiskelijakääntäjiä ei enää listoille tule niin paljon kuin ennen. Broadcast Text on myös vastannut mm. soittelemalla yliopiston henkilökunnalle ja kyselemällä selitystä sille, miksi kääntäjäopiskelijat eivät hakeudu enää töihin. Tämä lienee merkki siitä, mitä uusi uljas yritysyliopisto tekee henkilökunnalle; tieteentekijöiden sijaan heidän tehtävänsä on nyt tuottaa täydellistä työvoimaa yritysten tarpeisiin – nöyriä, säyseitä ja halpoja robotteja.

Monet käännöstieteen opiskelijat aloittavat käännöstöiden tekemisen jo yliopistoaikanaan, ja oletettavasti lähes kaikki ainakin tähtäävät siihen opintojensa loputtua. Ala, joka monta kiinnostaa, on AV-kääntäminen, ja se usein on myös se ala, johon helpoiten ensimmäisenä pääsee. Opiskelijakääntäjien asema ei kuitenkaan ole kovinkaan hyvä – tästä kertoo mm. se, että muun muassa Tampereen kääntäjäopiskelijoiden ainejärjestön Translan listalle tupsahtelee säännöllisesti työtarjouksia, joissa ei luvata minkäänlaista palkkiota, tai korkeintaan nimellistä sellaista. Yliopisto itsekin toimii näin, yrittäen saada opiskelijatulkkeja mm. Kriittinen tila-tapahtumaan. (Tätä yritettiin myöhemmin selitellä vähintäänkin oudolla vastineella – ilmeisesti opiskelijoiden pitäisi jotenkin arvata, että ”ei makseta palkkaa” tarkoittaakin ”maksetaan palkkaa”…) AV-kääntäminen on pääsääntöisesti prekaaria työtä – hommaa tehdään freelancerina tai pienyrittäjänä vähäisellä oikeusturvalla ja töiden loppumiseen riittää käännöstoimiston ykskantainen ilmoitus siitä, että työtä ei enää tule.

AV-kääntäjät ovat kuitenkin yksi näkyvimmistä kääntäjäryhmistä. Katsovathan miljoonat ihmiset televisiota päivittäin, usein myös tekstitettyjä ohjelmia. Erään tutkimuksen mukaan keskimääräinen suomalainen nuori lukee ruututekstiä kahdenkymmenen kirjan verran vuosittain. AV-kääntäjien virheet myös huomataan herkimmin ja niistä valitetaan – suurin osa lukijoista tietänee Käännöskukkasia-sivuston. Tällä liene vaikutusta myös AV-kääntäjän arvostukseen. Niiden satojen rivien sijasta, jotka AV-kääntäjä kääntää huolella ja taiten, katsojien huomio kiinnittyy vain niihin muutamiin, joissa on selvästi näkyvä käännösvirhe. Käännöstoimistot tietenkin vaativat tiptop-laatua korvaukseksi ala-arvoisista palkkioistaan.

Mediankin taholta on jo huomioitu laadun vaikutus hintaan – vaikka onkin väärä tapa lähestyä tätä asiaa syyttämällä laadun heikkenemisestä kääntäjiä itseään tai väittämällä, että ruututekstejä tekisivät amatöörit. Valtaosa AV-kääntäjistäkin on alan ammattilaisia (onhan opiskelijakin jo ennen valmistumistaan hyvin usein työkokemusta omaava, asiansa osaava kääntäjä.) Eiköhän selvempi selitys ole alan kiristyvä työtahti, jota ei edes kompensoida paremmilla palkkioilla, mikä taas huonontaa motivaatiota – ja tätä luultavasti edesauttaa se, että Broadcast Textin valta-asema alalla vain kasvaa.

AV-kentällä tapahtuneet muutokset ovat jo saaneet AV-kääntäjät toimimaan. Suurimpien käännöstoimistojen kanssa on aloitettu neuvottelut, joiden toivotaan johtavan alaa koskevaan yleiseen työehtosopimukseen. Tämä olisi eittämättä tärkeä edistysaskel. AV-kääntäjiä edustaa hieman hämmentävästi Journalistiliitto Kääntäjien Ammattijärjestön KAJ:n sijaan. Tilanteesta on myös tiedotettu sekä www.av-kaantajat.fi-sivuilla että lehdistötiedotteilla. Ovatpa monet muutkin tahot, kuten yliopistolaiset ja erilaiset mediat heränneet ongelmaan, kuten jo tämänkin artikkelin monista linkeistä voi nähdä. Taas kerran huomaamme miten organisoitumisella ja ammattiyhdistystoiminnalla on paikkansa maailmassa.

Aina tällaiset toimet eivät kuitenkaan riitä, minkä vuoksi valtiotakin voidaan käyttää apukeinona. Reformi, joka varmasti auttaisi kääntäjiä olisi kansalaispalkka/perustulo. Kansalaispalkan turvin freelance-kääntäjäkin saisi enemmän valtaa siihen, milloin tekee töitä ja mitä töitä ottaa vastaan. Kansalaispalkka tarjoaa myös turvaverkon, joka mahdollistaisi paremman organisoitumisen omien työolojensa puolesta ilman, että kääntäjän tarvitsee pelätä työnsä menettämistä (ja organisoitumisen vaikutuksista huolehtimista on ollut ilmassa myös tämänhetkisten neuvottelujen aikana). On huomattava, että etenkin nuoria kääntäjiä askarruttaa se, mitkä vaikutukset työnantajan haastamisella tai työoloista valittamisella olisi hänen työtilanteeseensa.

Vaikka kansalaispalkalla elely olisikin lähes kaikissa malleissa niukkaa, olisi ainakin suuri helpotus tietää, että työtönkin voi elää ilman jatkuvaa tarvetta taistella viranomaisten, kuten sosiaaliviranomaisen, kanssa. Unohtamatta tietenkään niitä kääntäjiä, jotka haluavat toimia esimerkiksi kaunokirjallisuuden parissa – tai millä tahansa muulla kääntämisen osa-alueella, jossa palkka ei ole säännöllinen. Sen sijaan, että kansalaispalkka kannustaisi loikoilemaan himassa, se voi toimia luovien voimien vapauttajana ilman, että luovuutta hillitsee jatkuva pelko siitä, että elanto viedään suusta esimerkiksi siksi, että on tehnyt jotain muuta pätkätyötä samaan aikaan.

Kansalaispalkkaa tarkastellessa paras lähestymistapa ei ole kansalaispalkan käsittäminen pelkkänä byrokratiaa vähentävänä reformina – tehostaminen lienee enemmänkin positiivinen sivuvaikutus. Tätä positiivista sivuvaikutusta ei tule väheksyä, kaikkihan haluavat elää yhteiskunnassa, joka toimii niin mutkattomasti kuin mahdollista. Tällöin kuitenkin usein unohtuu, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, joille kansalaispalkka ei ole ainoastaan ekstraa vaan välttämättömyys – lähestulkoon elinehto aikana, jolloin mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.

Ammattiliittojen keskusjärjestöjenkin olisi hyvä siirtyä pikku hiljaa tälle kannalle. Nykyisinhän vasemmistolaisetkin ammattiyhdistystoimijat tuntuvat pitävän kansalaispalkkaa haihatteluna. Tähän luultavasti vaikuttaa oikeistolaisten ja vihreidenkin kansalaispalkan kannattajien tapa esittää kansalaispalkka pelkkänä hallinnon työn tehostamiseen ja virtaviivaistamiseen tähtäävänä toimenpiteenä – ja näiden tahojen kansalaispalkkapuheessa pulpahtelee myös esiin usein ammattiyhdistysviha. Liekö ihmekään, että ammattiyhdistykset suhtautuvat kansalaispalkkaan kielteisesti, jos sitä kannattavat tahot tuovat ilmi nimenomaisen halunsa käyttää sitä liittojen vallan vähentämiseen ja ansiosidonnaisuusjärjestelmän heikentämiseen?

Monesti kansalaispalkkaväittelyissä onkin tullut esiin liittojen pelko siitä, että kansalaispalkka toimii ammattiliikettä hajottavana asiana – kun työttömyyskassojen rooli vähenee niin tämä johtaa eroamisiin liitoista. On kuitenkin huomattavaa, että työttömyyskassat on ideatasolla jo nyt erotettu liitoista. Nykyinen ammattiyhdistysliike on yhä enemmän ja enemmän ottamassa saman roolin kuin valtionkirkko – se on jotain, johon kuulutaan enemmänkin nostalgisista kuin ideologisista tai uskonsyistä. Ammattiliitoilla on kuitenkin uudistusprosessissa kirkkoon verrattuna se etu, että ne eivät ole kirkko – ohjekirjaa ei tarvitse lukea aivan yhtä suurella pieteetillä. Loppupelissä kansalaispalkan hyväksyminen olisi positiivinen asia liitoillekin – ainakin jos ne haluavat olla muuttuvilla työmarkkinoilla relevantteja vielä tulevinakin vuosikymmeninä.

Lopuksi vielä muistutus, että kansalaispalkka ei ole ainut reformi, joka voisi pätkätyöläisen – oli hän sitten kääntäjä tai ei – asemaa auttaa. Se olisi kuitenkin näkyvä parannus, jolle on olemassa jo malleja ja jonka toteuttaminen voisi toimia aktivoivana tekijänä muillekin reformeille, kuten työajan lyhentämiselle, työn uudelleenjaolle, pätkätyöläisten lomapankille, joukkoliikenteen tukemiselle ja niin edelleen.

Vasemmistonkin olisi hyvä esittää positiivinen, tiukkaan talouspoliittiseen analyysiin perustuva vaade kansalaispalkasta. Keskustelu kansalaispalkasta ei voi olla ainoastaan oikeistohenkistä ideointia siitä, mitkä kaikki aikaisemmin työllä ja vaivalla rakennetut hyvinvointivaltion osaset sen avulla voidaan tehdä tarpeettomiksi. Projekti on vielä ehkä kesken, mutta avauksia on vastikään tullut mm. Jouko Kajanojalta (kuuntele esimerkiksi

Kajanojan puheenvuoro     
yleisötilaisuudesta Perustulo – vasemmiston tulevaisuus) – ja luultavasti tämän vuoden aikana tutkimusta ja kehittelyä tullaan tekemään lisää, esimerkiksi Tamyn perustulotyöryhmässä. Porvarillisten tahojen ei pidä antaa ottaa keskustelua haltuunsa, eikä myöskään perustulon käsitettä. Kansalaispalkan idea ei ole olla vain nykyisten hyvinvointipalvelujen korvike, vaan järkevä, tarkkaan harkittu systeemi jonka kanssa voimme olla varmoja myös siitä, että ketään ei jätetä heitteille.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *