Kapitalistisen patriarkaatin synty – Silvia Federicin haastattelu

silvia-federici

Haastattelimme joulukuussa Silvia Federiciä, joka on tunnettu marxilainen feministi, kirjailija ja aktivisti. 1970-luvulla Federici oli mukana International Feminist Collective -liikkeessä, jossa hän organisoi Wages for Housework -kampanjaa yhdessä Selma Jamesin ja Maria Dalla Costan kanssa. Hän on kirjoittanut teokset Caliban and the Witch: Women, the Body and Primitive Accumulation sekä Revolution at Point Zero: Housework, Reproduction, and Feminist Struggle.

Olimme kiinnostuneita Federicin haastattelemisesta hänen ainutlaatuisten naisten työtä, sekä kotityön ja kapitalistisen järjestelmän suhdetta tutkivien kirjoitustensa vuoksi. Sosialistisessa kirjallisuudessa on melko sekava “naiskysymystä” koskevien tekstien haara, joka pyrkii hahmottamaan sukupuolierottelua kapitalistisissa järjestelmissä. Engels (Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperästä) ja Marx uskoivat kapitalistisen tuotantomuodon kehityksen olevan edistyksellinen voima, joka tulisi hävittämään sukupuoleen perustuvat yhteiskunnalliset erot. Vaikka väittämä sukupuolten tasa-arvon edistyksestä on sittemmin hylätty, muut Marxin ja Engelsin näkökulmat ovat säilyneet keskeisinä. Rosa Luxemburg esimerkiksi esitti, että patriarkaaliset instituutiot eivät ole erityisesti kapitalismille ominaisia suhteita, vaan jäänteitä edellisistä tuotantomuodoista.

Federici lukeutuu niihin ajattelijoihin, jotka sanoutuvat tiukasti irti ajatuksesta että patriarkaatti, kotityö ja naisten alempiarvoisuus olisivat jollain lailla kapitalismin “ulkopuolisia”. Federicin ajattelu pohjaa vahvasti Marxin Pääomaan. Hän käyttää Marxin kansantaloustiedettä, työnarvoteoriaa ja alkuperäisen kasautumisen kuvausta tutkiakseen kuinka naistyövoima muuttui nimenomaan kapitalismille ominaiseen muotoon, jonka hän osoittaa olevan välttämätön kapitalistisen järjestelmän uusintamiseksi. Federici esittää, että naisten tekemä kotityö on monimutkainen järjestelmä toimintoja, joka uusintaa pääoman vaatiman työvoiman, ja jonka palkattomuudesta pääoma hyötyy. Federici tutkii myös järjestäytyneen väkivallan ja yhteiskunnallisen ulossulkemisen menetelmiä, joilla naiset pakotettiin tähän järjestykseen alkuperäisen kasautumisen aikakaudella. Hänen tarkoituksenaan onkin osoittaa, että kotityö ei ole jäänne esikapitalistisista suhteista.

Haastattelijoina: Tessa Echeverria and Andrew Sernatinger

Suomentanut: Henri Sulku

TE: Voisitko kertoa hieman itsestäsi? Kuinka päädyit mukaan feministiseen kamppailuun ja kirjailijaksi?

Silvia Federici: Lähdin mukaan feministiseen liikkeeseen 1970-luvulla, sillä useiden muiden sukupolveni naisten tavoin olin turhautunut varautumaan pääosin kotityölle omistettuun elämään. Tulin 1960-luvun lopulla Yhdysvaltoihin kirjoittamaan väitöskirjaani, jolloin olin mukana opiskelijaliikkeessä sekä sodanvastaisessa liikkeessä. Olin tuolloin hyvin turhautunut toimimaan todella miesvaltaisessa ympäristössä.

Kiinnostukseni feminismiin on kuitenkin huomattavasti pitkäikäisempi. Vartuin sodanjälkeisessä Italiassa ja sodan seuraukset olivat hyvin keskeisiä luomaan tyytymättömyyttä uusintamistyötä kohtaan: nähtyämme toisen maailmansodan aiheuttaman verilöylyn, ajatus äitiyden idealisoinnista omien äitiemme tapaan tuntui hyvin vieraalta sukupolvelleni. Lapsuuteni Italia oli tietysti myös hyvin patriarkaalinen yhteiskunta. Fasismin vaikutus oli hyvin vahva, ja fasistiseen ideologiaan kuului äitiyden ylistys sekä hyvin uhrautuva käsitys feminiinisyydestä: naisen osa on uhrautua yhteisen hyvän puolesta.

Kaikki nämä tekijät olivat hyvin tärkeitä kiinnostukselleni naisliikettä kohtaan.

AS: On hyvin vähän radikaaleja feministisiä taloustieteilijöitä, tai erityisesti naisten suorittamaan työhön keskittyviä marxilaisia ajattelijoita. Sinä olet tunnettu argumenteistasi kotityöstä maksettavan palkan puolesta (wages for housework), joten toivoimme että voisit selittää tämän teesisi ja kertoa miksi se on tärkeä?

SF: Vuonna 1972 olin lukenut italialaisen feministin Maria Dalla Costan artikkelin The Power of Women and the Subversion of Community. Tuossa artikkelissa Dalla Costa esitti analyysin kotityöstä, joka ratkaisi hetkessä useita kysymyksiä, joita olin pyöritellyt päässäni. Vastoin koko radikaalin ja liberaalin kirjallisuuden kuvausta kotityöstä, hän esitti että kotityöt – kotitaloustyöt ja kaikki muut toiminnot, joilla uusinnamme elämämme – ovat tosiallista työtä ja välttämätöntä työn kapitalistiselle järjestykselle. Kotityö ei tuota ainoastaan aterioita ja puhtaita vaatteita, vaan uusintaa koko työvoiman ja on siten oikeastaan kaikkein tuottavinta työtä kapitalismissa: ilman uusintamistyötä mikään muu tuotannon muoto ei olisi mahdollinen!

Dalla Costan analyysi jätti minuun suunnattoman vaikutuksen ja matkustin kesällä 1972 Italiaan tavatakseni hänet. Perustimme tuona aikana International Feminist Collective -liikkeen, joka tuli myöhemmin aloittamaan Wages For Housework -kampanjan. “Palkkaa kotityöstä”-vaatimus oli todellakin käytännöllinen johtopäätös Dalla Costan analyysistä, jonka mukaan kotityön arvon lasku kapitalismin aikakaudella sekä sen näkeminen “ei-työnä” johtuivat oleellisesti kotityön palkattomuudesta.

Tuohon aikaan Wages for Housework -kampanja oli todella epäsuosittu monien feministien keskuudessa, jotka syyttivät meidän haluavan vakiinnuttaa naisen aseman kotona. Mutta yksi kampanjan tehtävistä oli tehdä kotityö näkyväksi, määritellä uudelleen julkinen tietoisuus kotityön luonteesta. Halusimme näyttää, että se on välttämätöntä ja todellista työtä, eikä henkilökohtainen palvelus miehille ja heidän lapsilleen. Vaatimuksella oli myös tärkeä taloudellinen ulottuvuus, sillä näimme kuinka monet naiset pakotettiin riippuvaisiksi miehistä kotityön palkattoman luonteen vuoksi. Valtasuhteet oli upotettu tähän järjestykseen, eivätkä naiset voineet esimerkiksi katkaista sortavaa parisuhdetta taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi.

Tämä palkattomuuden tila seurasi naisia kaikkialle, jopa heidän hakiessaan töitä kodin ulkopuolelta. Nähdäksemme se, että naiset työskentelivät koko elämänsä ilman kompensaatiota kotona, oli todella syynä myös olosuhteisiin, joita he kohtaisivat työskennellessään kodin ulkopuolella: naiset olivat huonommin palkattuja, ja suurin osa naisvaltaisista ammateista oli vain kotityön laajentumia.

Emme koskaan nähneet vaatimusta päätepisteenä, vaan näimme sen työkaluna murtaaksemme valtarakenteet sekä naisten ja miesten, että naisten ja pääoman välillä. Se sisälsi kokonaisen palkan analyysin – ”Mitä palkka on?” – ja se vei meidät paljon Marxia pidemmälle: Marxille palkka piilottaa näkyvistä työläisten suorittaman maksamattoman työn, mutta Marx ei nähnyt kuinka palkkaa on käytetty myös synnyttämään työväenluokkaa jakavia hierarkioita (alkaen sukupuoli- ja rotuhierarkioista).

Me näimme kotityöstä maksettavan palkan pohjimmiltaan epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista sukupuolittunutta työnjakoa horjuttavana ja sabotoivana. Tietyssä mielessä se vastaa samaa tehtävää, joka oli orjuuden vastaisella kapinoinnilla. Meillä oli tapana sanoa, että palkkaa vaativan orjan ja palkankorotusta vaativan työläisen kamppailujen välillä on erittäin merkittävä ero: ensimmäinen hajottaa kokonaisen yhteiskunnallisen arkkitehtuurin, joka on pystynyt pitämään ihmiset eriarvoisina ja vaatimaan suunnattoman määrän palkatonta työtä.

Tämä oli kampanjamme tavoite ja perusajatus, jota – kuten sanoin – monet feministisen liikkeen haarat vastustivat. Mutta olen huomannut muutoksen viime aikoina, ja luulen että kysymyksesi heijastelee sitä. Nyt on syntynyt uutta kiinnostusta kampanjaa kohtaan. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että 30 vuotta myöhemmin suuri illuusio, joka feministisellä liikkeellä oli kodin ulkopuolisen palkkatyön vapauttavasta voimasta, on huomattavasti heikentynyt. 

TE: Olen lukenut pari ensimmäistä esseetä kirjastasi Revolution at Point Zero, joissa puhut uusintamistyöstä ja korostat sen olevan työsuhde. Näkemyksesi että uusintava työ on tuottavan työn muoto, ja erityisesti “palkkaa kotityöstä”-vaatimuksen käyttö työkaluna sen paljastamisessa, olivat minulle todella valaisevia.

SF: Todellakin! Itse asiassa valitsin kirjan avausesseen nimeksi “Wages Against Housework” juuri siksi, että meille oli todellakin selvää että kotityöstä maksettava palkka oli samalla kirjaimellisesti palkkaa kotityötä vastaan. Kotitöitään vastaan kapinoineet naiset ovat kärsineet suunnattomasta syyllisyydentunteesta. Kieltäytyessään kotitöistä he eivät ole ikinä nähneet itseään taistelevina työläisinä. Myöskään heidän yhteisönsä tai perheenjäsenensä eivät ole nähneet heitä taistelevina työläisinä, vaan heidät on sen sijaan nähty ainoastaan huonoina naisina. Niin voimakkaasti työnjako on luonnollistettu! Naisia ei nähdä työntekijöinä, vaan ainoastaan toteuttamassa luonnollista kohtaloaan naisina. Meille kotityöstä maksettava palkka katkaisi napanuoran meidän ja kotityön väliltä!

TE: Jatkaessaan keskustelua “kotityön taloustieteestä”, monet väittäisivät että kapitalistinen tuotantotapa sijaitsee työpaikoilla: myydessäsi työvoimaasi ja saadessasi palkkaa. Sitähän kapitalismi on, ja kotityö jää sen ulkopuolelle. Mietin mikähän sinun vastaus olisi tuollaiseen kuvaukseen?

SF: Olisin todellakin eri mieltä! Juuri sen vuoksi oikeastaan aloin tehdä historiallista tutkimusta, joka lopulta johti kirjaan Caliban and the Witch. Halusin luoda historiallisen ja teoreettisen perustan, jotta voisin näyttää, ettei kotityö ole jäänne esikapitalistiselta ajalta. Kotityö on tietynlaista toimintaa, joka johtuu kapitalismin synnyttämistä yhteiskunnallisista suhteista. Toisin sanoen, kotityö on täysin uudenlaista toimintaa.

Tekemäni työn tarkoitus oli osoittaa, kuinka kapitalismi synnytti kotirouvan hahmon vastaamaan eri vaatimuksiin eri historiallisina aikakausina. Niinpä aloitan 1500- ja 1600-luvuista, jolloin markkinatalouden synnyn vuoksi työtehtävät erkanevat toisistaan siten, että ainoastaan jotkin työtehtävät tunnustetaan tuottavaksi työksi. Ainoastaan palkallista työtä arvostetaan, ja palkallinen uusintava työ alkaa hävitä. Tämä on ensimmäinen perustavanlaatuinen askel.

Myöhemmin, 1700-luvun ja varsinkin 1800-luvun aikana, voit todella nähdä ilmestyneen koko joukon erittäin tarkoin laadittuja hallintatapoja. Esitän Calibanissa kuinka 1600-luvulle tultaessa naiset oli Euroopassa karkotettu suurimmasta osasta ammateista, joita heillä oli ollut kodin ulkopuolella. Keskiajalla heidät oli karkotettu killoista, jotka olivat karkeasti nykyajan ammattiyhdistyksiä vastaavia organisaatioita. Pian naiset pääsivät enää ammatteihin, jotka olivat itse asiassa erilaisia kotityön muotoja: hoitajiksi, imettäjiksi, palvelustytöiksi, sisäköiksi jne. Seuraamalla historiallisia kehityskulkuja 1500- ja 1600-luvuilla, voit erittäin konkreettisesti nähdä uuden tyyppisen työläisen muotoutumisen – työläisen, joka on tehty yhä enemmän ja enemmän näkymättömäksi.

1800-luvun loppupuolella voit nähdä erittäin määrätietoista toimintaa, jolla tuotettiin käsitys täyspäiväisen työläiskotirouvan hahmosta. Tätä kuvastaa suuri joukko uusia hallintamuotoja: “perhepalkan” synty, naisten karkotus tehtaista erilaisten työsuojelulakien avulla, avioliiton vakiinnuttaminen jne. Vaikka perustelu onkin pitkä, on kuitenkin selvää että kotityö on sisällytetty työn kapitalistiseen järjestykseen.

Itse asiassa kotityö on osa ”tuotantolinjaa”, joka tuottaa työvoiman. Marx puhuu työläisen uusintamisesta, mutta hän puhuu siitä hyvin kummallisella tavalla. Marxille työläisen uusintaminen tapahtuu palkan välityksellä, kun työntekijä hankkii palkallaan tavaroita ja kuluttaa ostamansa tavarat. Ajatus on oleellisesti, että työläinen käyttää osan palkastaan ostaakseen ruokaa ja vaatteita, ja siten uusintaa itsensä käyttäessään näitä tuotteita. Selvästikään Marxin kuvassa ei ole jälkeäkään kotityöstä.

Olen selittänyt ilmiön sillä, että Marxin aikaan oli teollisen pääoman kehityksen vaihe, jolloin tehtaissa työskentelevien naisten (erityisesti nuorten naisten) työllisyys oli huipussaan. Ehkä kirjoitusten aikaan Marx ajatteli naisten työvoiman teollistuneen, sillä teollistumisen ensimmäisessä vaiheessa naisten puhtaasti uusintavan työn määrä laski huomattavasti. Tämä on yksi selitys, minkä keksin hänen väärinymmärrykselleen. Mutta selvästikin enemmän vaaditaan työvoiman uusintamiseksi päivästä päivään ja sukupolvesta toiseen, ja 1860-luvulta lähtien tämä tehtävä on epäilyksettä langetettu naisille.

Vuosisadan vaihteeseen tultaessa ja ensimmäisen maailmansodan yhteydessä kotirouva-hahmon hyödyllisyydestä ollaan suorastaan yksimielisiä, ja kotityöstä tulee tieteellisen tutkimuksen kohde. Siitä tulee tiede, jota opetetaan koulussa jokaiselle tytölle. Samaan aikaan käydään ideologista kampanjaa kodin muuttamiseksi työvoiman tuottamisen ja uusintamisen keskukseksi. On siis hyvin vahvat historialliset perusteet, että kotityö on välttämätöntä pääoman arvonmuodostukselle.

AS: Mielestäni yksi keskeinen asia on, että monet marxilaiset näkevät arvoteorian olevan keskeinen osa kapitalismin toiminnan ymmärrystä ja kritiikkiä. Uusintavaa työtä puolestaan ei Pääoman ensimmäisessä osassa mielestäni käsitellä kuin muutamilla sivuilla, joilla jokseenkin epämääräisesti sanotaan kaiken uusintamisen olevan tuotantoa. Mietin että sisältyykö perusteluihisi kotityöstä maksettavan palkan puolesta vastaavanlaista arvoteoriaa? Jotain minkä avulla ymmärtää kuinka naiset osallistuvat lisäarvon tuotantoon?

SF: Lisäarvon tuotanto on aina yhteiskunnallista tuotantoa: se ei koskaan ole yhden tietyn toiminnan tai henkilön tuotos. Tämä Marxin ajatus on edelleen erittäin tärkeä ja pätevä. Kapitalistinen arvonmuodostus ei oikeastaan koskaan tapahdu tietyssä paikassa, vaan se määräytyy sosiaalisesti. Toisin sanoen, hyvin laaja sosiaalinen tuotantolinja (käytän sanaa kuvaannollisesti) on välttämätön lisäarvon tuotannolle. Lisäarvo tietenkin realisoituu ainoastaan työn tuotoksen myymisessä: jos sinulla on tehdas, joka tuottaa tusinan autoja, joista yksikään ei tule myydyksi, tuottamasi lisäarvo ei realisoidu.

Yritän sanoa että toiminnot, joilla palkkatyöläiset uusinnetaan, ovat osa tuota sosiaalista tuotantolinjaa: ne ovat osa sosiaalista prosessia, jossa lisäarvo määräytyy. Vaikka emme pysty osoittamaan selvää suhdetta keittiössä tapahtuvan uusintamistyön ja realisoituneen lisäarvon välille, ymmärtäessämme arvonmuodostuksen yhteiskunnallisen luonteen näemme, kuinka “sosiaalinen tehdas” levittäytyy itse fyysisen tehtaan ulkopuolelle.

TE: Entä kuinka esimerkiksi kotityöstä maksettava palkka muuttaa tuota dynamiikkaa? Johtaisiko kotityöpalkan saaminen uudenlaisiin tuotantosuhteisiin?

SF: Meille tärkeä osa Wages for Housework -kampanjaa oli sen kyky yhdistää naisia. Ei ainoastaan omaisuuden uudelleenjako – joka kyllä antaisi naisille enemmän valtaa ja haastaisi heidän riippuvaisuutensa miehistä, ja siten määrittelisi uudelleen naisten miesten väliset suhteet – vaan myös kampanjan yhdistävä voima. Kun esität vaatimuksia, haluat olla varma että vaatimus yhdistää ihmisiä ja antaa heille lisää voimia taisteluun, eikä uusinna tai syvennä jakolinjoja ihmisryhmien välillä.

Wages for Housework oli kampanja naisten yhdistämiseksi. Näimme, että vaikka pieni osa naisista toimii käytännössä kuin miehet – sillä he hallitsevat pääomaa ja ovat kapitalisteja – suurin osa planeetan naisista kuitenkin tekee kotitöitä ja ovat siten aliarvostettuja, sekä usein riippuvaisia miehistä kotona ja kodin ulkopuolella. Niinpä meille tämä vaatimus oli tärkeä ennen kaikkea naisten yhdistämisen välineenä ja tapana tuoda näkyviin sekä kotityön arvon lasku kapitalismin aikana, että työ, jota jo valmiiksi teemme. Meille päämäärä ei koskaan ollut “Ok, palkka tulee kotiin, mutta kaikki säilyy ennallaan”.

AS: Voisitko vielä hieman selventää muutamia asioita: lukiessani esseitäsi näyttäisi siltä, että aloitat idealla, joka itsessään näyttää hyvin yksinkertaiselta (kuten kotityöstä maksettava palkka), mutta löydät siitä kuitenkin hyvin paljon pieniä eroja ja nyansseja. Toivoisin, että voisit selventää niitä hieman. Sanot esimerkiksi että kotityöstä maksettavan palkan on tultava pääomalta. Sanot myös ettet argumentoi sen puolesta, että kotityö tulisi osaksi palkallista työvoimaa. Voisitko kertoa hieman “palkkaa kotityöstä”-vaatimuksesta ja siitä, kuinka näet sen toimivan – minkälaisia toimijoita se tarvitsee ja kuinka sitä hallinnoitaisiin?

SF: Usein ihmiset halusivat meidän luovan ohjelman, ja me vastustimme sitä aina. Tajusimme, että sosiaalitukien ja monien muiden hyvinvointipalveluiden tapaan myös kotityöpalkka voidaan järjestää monin eri tavoin: se voidaan järjestää ihmisiä yhdistävästi tai niitä jakavasti, hierarkioita luoden tai purkaen. Sosiaaliturvajärjestelmä on esimerkiksi järjestetty siten, että se ei huomioi ihmisiä, jotka tekevät kotitöitä: voit esimerkiksi tehdä koko elämäsi töitä kotona, mutta et silti kuulu sosiaaliturvan piiriin muuten kuin aviomiehesi kautta – ja silloinkin vasta oltuasi naimisissa yhdeksän vuoden ajan!

Vastustimme yksityiskohtiin menemistä, sillä jo tuolloin näimme, että meidän täytyisi rakentaa sellainen yhteiskunnallinen voima, joka pystyisi uhkaamaan valtiota niin, että vaatimus kotityöpalkasta todella toteutettaisiin niin kuin me halusimme sen toteutuvan. Toisin sanoen, pelkäsimme että se voitaisiin järjestää samaan tyyliin kuin sosiaaliturva, joka on rakennettu ennemminkin rankaisemaan sen piiriin kuuluvia naisia.

Olimme aina erittäin tietoisia yhteiskunnallisesta vallasta: “Mitä valtaa tulisi käyttää tietyn vaatimuksen ajamiseen?”. Tietyt asiat olivat aina hyvin selviä: Ensinnäkin, kotityöstä maksettavan palkan tuli tulla valtiolta, ei yksittäisiltä miehiltä. Näimme valtion edustavan kollektiivista pääomaa. Toisekseen, jokainen työnantaja hyötyy siitä, että joku – nainen, mies tai lapsi – on kotona tekemässä kotitöitä. Ymmärsimme siis hyvin, että meidän täytyy korostaa että vaadimme palkkaa kotityöstä, ei kotiäideille tai naisille. Näimme että vaatimus voi myös purkaa kotityön sukupuolittuneisuutta.

Tajusimme myös, että vaatimus voitaisiin toteuttaa useilla erilaisilla tavoilla – ei ainoastaan rahallisesti, vaan esimerkiksi myös asumistukina. Yksi perusteistamme oli että naisille koti on tehdas – tila, jossa tuotetaan. Silti meidän oletetaan maksavan saadaksemme olla siellä! Emme kuitenkaan halunneet taistella päivähoidon puolesta niin kuin monet aiemmin olivat taistelleet: emme nähneet että päivähoidon tehtävä olisi vapauttaa aikaa palkkatöissä käyntiin. Kotityöstä maksettava palkka voidaan tietysti toteuttaa kirjaimellisena palkkana. Toisaalta se voidaan toteuttaa myös muiden etuuksien ja palveluiden avulla, jotka huomioivat että kotityö on tuottavaa työtä, ja sen tekijöillä tulisi olla oikeus vapaa-aikaan.

Niinpä emme koskaan muodostaneet toimintasuunnitelmaa, sillä oletimme että saisimme enemmän voimaa ennen kuin alkaisimme neuvotella todellisista yksityiskohdista.

TE: Toivoisin että voisimme vaihtaa aihetta ja puhua hieman alkuperäisestä kasautumisesta, jota käsittelet kirjassasi Caliban and the Witch. Marx esitti että varhainen kapitalismi kasvoi ja tuotti lisäarvoa valloittamalla, ryöväämällä ja orjuuttamalla. Sinun esityksesi Calibanissa perustuu vahvasti Marxin näkemykseen, mutta myös eroaa siitä huomattavasti. Voisitko kertoa siitä?

SF: Alkuperäisen kasautumisen ideahan on peräisin Adam Smithiltä, mutta Marx käytti sitä myöhemmin omassa analyysissään. Jotta kapitalistinen järjestys pystyi syntymään, täytyi Marxin mukaan olla ajanjakso, jolloin osa kaikkein perustavimmasta suhteista luotiin ja kapitalismin rakenteen kannalta kriittinen varallisuus pystyi kasautumaan. Keskeistä oli erityisesti että työntekijät erotettiin heidän tuotantovälineistään.

Marx kuvaa tuota kapitalismin syntyä valmistelevaa aikakautta alkuperäisen kasautumisen ajaksi, joka tarkoitti oikeastaan lähinnä maan, työvoiman ja hopean kasautumista. Amerikan valloitus 1500- ja 1600-luvuilla tuotti suuret määrät hopeaa, joka oli keskeinen elementti rahatalouden ylläpitämisessä. Monissa osissa Eurooppaa, alkaen Englannista ja Ranskasta, yhteismaita yksityistettiin (engl. enclosures) ja maanviljelijöiden omaisuus pakkolunastettiin. Tämä prosessi muutti jossain määrin tuotantovälineensä omistaneet talonpojat, maanviljelijät ja käsityöläiset väestöksi, joka joutui työskentelemään kapitalisteille nälkäpalkkaa vastaan.

Kirjassani argumentoin, että tämä Marxin esittämä kertomus on hyvin puutteellinen. Hän selvästi näki, että siirtomaiden valloitus ja yhteismaiden yksityistäminen olivat perustavanlaatuisia ilmiöitä, mutta hän jättää huomiotta muita prosesseja, jotka minä koen keskeisiksi kapitalistisen järjestelmän syntymiselle.

Marx sivuuttaa erityisesti noitavainot, joka oli todellinen sota naisia vastaan, missä satoja tuhansia naisia pidätettiin, kidutettiin, tapettiin ja poltettiin toreilla. Hän ei myöskään kiinnitä huomiota lainsäädäntöön, jolla kriminalisoitiin kaikki silloiset ehkäisymenetelmät ja mahdollisuudet syntyvyyden sääntelyyn. Tai siihen, kuinka uusi lainsäädäntö vakiinnutti uudenlaisen perhemallin ja siten uudenlaiset seksuaaliset suhteet. Ne asettivat naisen ruumiin valtion valvontaan: Kapitalismin synnyn yhteydessä kehittyi uusi hallintamuoto, joka näkee naisruumiin ja lisääntymisen keskeisinä työvoiman uusintamisen osina. Kapitalismin synty muutti naisruumiin työläisiä tuottavaksi koneeksi, mikä selittää miksi ankara, verinen ja naisvihamielinen lainsäädäntö täytyi vakiinnuttaa. Uuden lainsäädännön myötä kaikki abortin muodot johtivat kuolemantuomioon.

Osoitin Calibanissa, että myös toinen historia on kirjoitettava: tuotantomuodon muutoksen historian lisäksi tarvitaan työvoiman uusintamisessa tapahtuvan muutoksen historia. Tämä historia kertoo valtion sodasta naisia vastaan, joka oleellisesti riistää naisten aiemman vallan ja alistaa heidät palkattoman työvoiman asemaan.

Tekemäni historiallinen työ ei ainoastaan lisää uutta lukua tuota ajanjaksoa kuvaavaan kertomukseen, vaan myös määrittelee uudelleen mitä kapitalismi on ja mitä kapitalistisen järjestyksen uusintaminen vaatii. Kirjoittaessani tuon historian loin uuden teoreettisen viitekehyksen, jota myöhemmin käytin talouden globaalin rakennemuutoksen – globalisaation – analyysiin.

TE: Puhut Calibanissa noitavainoista ja laajennat siten Marxin esitystä alkuperäisestä kasautumisesta, mutta näytät myös laajentavan käsitystä siitä mikä kasautuu. Puhut tietysti maasta, työvoimasta ja rahasta, mutta puhut myös tiedosta. Puhut erityisesti naisten ehkäisymenetelmiä koskevasta tiedosta ja siitä, kuinka tieto omasta ruumiista, lisääntymiskyvystä ja perheenmuodostuksesta anastettiin naisilta.

SF: Kyllä! Kun alat ajatella alkuperäistä kasautumista uudesta näkökulmasta, voit kuvitella useita “aitauksia” (engl. enclosures) : et ainoastaan yhteismaiden aitauksen, vaan myös “kehon aitauksen”. Kehosi on todellakin otettu hallustasi hetkenä, jolloin olet niin terrorisoitu, ettet enää voi kontrolloida omaa lisääntymistäsi tai seksuaalisuuttasi. Voimme puhua myös “tiedon aitaamisesta”, sillä tuolloin oli myös voimakas hyökkäys naisten syntyvyyden sääntelymenetelmiä vastaan: naisilta anastettiin suuri määrä perimätietoa. Nykypäivänä voisimme pudistella päätämme osalle menetelmistä ja sanoa niiden olevan epäpäteviä turvalliseen ehkäisyyn, mutta todella monia tekniikoita kulki perimätietona naissukupolvelta toiselle.

Se, mitä vastustan Marxin esityksessä – vaikka se onkin hyvin tärkeä – on sen rajoittunut näkemys siitä, mitä ihmisiltä täytyi anastaa, jotta heistä voitiin luoda moderni proletariaatti.

AS: Yksi kirjasi Revolution at Point Zero teemoista on tietynlainen marxilaisen ja antikapitalistisen kaanonin kritiikki. Voisitko kertoa tästä hieman ja selittää mitä kapitalismin sukupuolitettujen piirteiden ymmärtäminen tarjoaa poliittiselle toiminnallemme?

SF: Minulla on tunne, että kysymys uusintamisesta ei ole keskeinen ainoastaan työn kapitalistiselle järjestämiselle. Se on elintärkeä myös mille tahansa vallankumoukselliselle toiminnalle – mille tahansa aidolle yhteiskunnalliselle muutokselle. Mielestäni se on erityisen tärkeä juuri nyt, kun markkinat ja valtio ovat kykenemättömiä uusintamaan yhteiskuntaamme. Hyvinvointivaltioita puretaan kaikkialla maailmassa niin, ettei valtioista ole juuri mitään tukea yhteiskunnan uusintamisessa.

Toinen tarve liittyy siihen, kuinka kapitalismi on viimeisten 30 vuoden aikana tuhonnut yhteisöjemme sosiaalista rakennetta. Järjestäytymisen muodot ja solidaarisuuden siteet, joita olemme rakentaneet useita vuosia, ovat nyt käytännössä hävinneet. Täytyy aloittaa suuri sosiaalinen jälleenrakennustyö, jos haluamme muuttaa elämämme ja rakentaa uudenlaisen yhteiskunnan. Uusintava työ on todella perustavanlaatuinen kysymys, sillä se näyttää hyvin selkeästi jakolinjat, jotka pitävät ihmisiä orjuudessa nyky-yhteiskunnassa: erityisesti jaottelun naisten ja miesten välillä, mutta myös nuorten ja vanhojen välillä sekä rasistisen perustein.

AS: Yritän sanoa, että useat jopa todella vasemmistolaiset ihmiset – anarkistit ja marxilaiset yhtä lailla – tapaavat ajatella, että vaikka naisten kohtaamat ongelmat ovat heille hyvin keskeisiä, liikkeen tulisi silti keskittyä työpaikkoihin. He luultavasti allekirjoittavat monet väitteistäsi, mutta sanovat että vähäiset resurssimme olisi syytä keskittää taisteluun työpaikoilla, koska työtaisteluilla on suurin muutosvoima. Mietin kuinka sinä vastaisit heille?

SF: Minusta näyttäisi siltä, että tuo on hyvin lyhytnäköinen käsitys siitä, mitä ihmiset kutsuvat luokkataisteluksi. Jopa lähihistoriamme osoittaa, että monet liikkeet 1960- ja 70-luvuilla, joilla oli todella perustavanlaatuinen vaikutus yhteiskuntaamme, eivät keskittyneet taisteluissaan tehtaisiin tai työpaikkoihin. Kansalaisoikeusliike ja Black Power -liike eivät esimerkiksi keskittyneet työpaikoille. Luulisi siis olevan selvää, että yhteisöissä on vallankumouksellista voimaa, joka ei ole keskittynyt pelkästään tehtaisiin. Lisäksi työn prekarisoitumisen ja palkkatyöläisten uusien kiristysmuotojen vuoksi huomaamme, että taistelut konkreettisilla työpaikoilla ovat tehottomia, ellei niillä ole yhteisöjen tukea puolellaan. Tuo yhteys tehtaiden ja yhteisöjen välillä toimi yleisesti vielä ennen 1930- ja 40-lukujen New Deal -politiikkaa – ja meidän täytyy muotoilla tuo yhteys uudelleen!

Minusta näyttäisi siltä, että keskeinen osa nykypäivän luokkataistelua on kysymys, kuinka pystymme haastamaan nykyisen meille pakotetun uusintamismuodon, jolla uusinnamme itsemme työläisiksi, työvoimaksi ja ihmisiksi, jotka päätyvät erilaisiin riistosuhteisiin. Meidän täytyy muuttaa se uusintavaksi työksi, joka takaa jatkuvuutemme todellisten halujemme ja tarpeidemme mukaan. Se on yksi nykypäivän perustavanlaatuisista haasteista, joihin meidän on kyettävä vastaamaan!

Ilmestynyt alun perin Black Sheepissä.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *