Christian Marazzi – Kriisin ikuinen paluu

financial-crisis

Julkaistu alunperin 27.2.2015 Tysmissä  L’eterno ritorno della crisi. Suomentanut Jussi Vähämäki.

The Economist ja The Financial Times, kaksi suurta talous –ja finanssialan lehteä, ovat julkaisseet  viime päivinä artikkeleita siitä, mitä taloustieteilijät kutsuvat perustavaksi epätasapainoksi, siis tilanteesta, jossa joidenkin maiden tuonti on liian suurta ja joidenkin vienti vastaavasti liian suurta, eivätkä viejämaat käytä vientitulojaan omiin investointeihinsa, vaan pikemminkin rahoittamaan tuojamaiden alijäämää ja velkoja. Juuri tämä perustava epätasapaino on Yhdysvalloissa 1980-luvulta lähtien johtanut julkisen velan kasvuun,  mutta ennen kaikkea se on paisuttanut yksityistä velkaa hypermyrkyllisten finanssiviritysten kautta, viritysten, jotka räjäyttivät subprimekuplan vuonna 2008 ja sytyttivät ennen kokemattoman globaalin talouskriisin. Samankaltainen epätasapino on ollut Euroopassa Saksan kauppataseen ylijäämän ja niin sanottujen perifeeristen talouksien julkisen ja yksityisen velkaantumisen välillä, myös tämä on perustava epätasapaino ja se on johtanut valtioiden velkakriisiin ja kaikkeen, mitä siitä on seurannut, siis surkeisiin leikkaustoimiin, jotka eivät ole saaneet aikaan muuta kuin julkisen velkaantumisen kasvua.

Näytti, että kriisin kuluessa epätasapaino olisi vähentynyt, mistä todisteena Yhdysvaltain kauppataseen alijäämän pienentyminen. Asiat ovat kuitenkin toisin, Euroopalla on kauppataseen ylijämä erityisesti Saksan viennin ansiosta suhteessa (Yhdysvaltoihin, mutta myös Kiinaan ja Venäjälle), ja Kiinalla, joka, siitä huolimatta, että sen kasvuvauhti on hidastunut, vie jatkuvasti enemmän kuin tuo, mutta ennen muuta niillä on ylijäämä suhteessa maihin, jotka sen sijaan, että ne investoisivat omiin talouksiinsa, jatkavat mieluummin säästöjensä spekulatiivisia investointeja ulkomaille.

Ylipäätään näytämme vain nauravan perustavalle epätasapainolle, joka tulee vääjäämättä lisääntymään Atlantin kummallakin puolella harjoitettavien toisistaan poikkeavien rahapolitiikan muotojen ansiosta. Yhdysvallat on suuntautunut korkotason nostamiseen (ja siis dollarin vahvistamiseen) ja Eurooppa puolestaan on lähtenyt likviditeetin kasvattamisen (ja euron heikentämisen) politiikan tielle.

The Economist-lehden mukaan tällä kertaa on nähtävissä kaksi uhkaa. Toinen on lyhyen tähtäimen uhka ja se johtuu dollarin revalvoitumisen seurauksena tapahtuvasta Yhdysvaltojen viennin pienentymisestä ja tuojamaiden (kuten Euroopan ja Kiinan) kysynnän heikkoudesta, jonka syynä on sekä sisäisten investointien vähäisyys, erityisesti energiasektorilla (öljyn alhaisen hinnan takia). Yhdysvaltojen talouden elpyminen uhkaa kaiken kaikkiaan loppua lyhyeen. Toinen, keskipitkän aikavälin uhka, on amerikkalaisten kotitalouksien velkaantumisen alkaminen uudelleen, velkaantumisen, joka kriisin kuluessa on toki vähentynyt, mutta on nyt jo kasvamassa erityisesti kiinteistösektorilla.

Kriisin ikuinen paluu, kriisin, jonka syynä on ikuinen palkkojen ja työllisyyden kasvattamisen vastustus finanssitulojen eduksi.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *