Kutsu Blockupy Frankfurtiin: Odotus on ohi – pysymme liikkeessä

Tule leiriytymään kanssamme ja ota osaa kansainvälisen vastarinnan suunnitteluun torstain kokouksissa! Osallistu Blockupyn ensimmäisen toimintapäivän kollektiiviseen kansalaistottelemattomuuteen perjantaina! Liity lauantain antikapitalistiseen blokkiin!

 

Odotus on ohi – pysymme liikkeessä

Die Interventionistische Linken viesti Blockupy Frankfurtin alla

Ei ole mikään kevyt viikonloppuloma matkustaa kaukaa muutamaksi päiväksi Frankfurtiin. Meillä ei ole makuupusseja tarjottavaksi. Tiedämme, että kapitalistista kriisiä vastustetaan yhteiskunnallisissa suhteissa, jotka ovat kaikkialla jokapäiväisessä elämässä. Siitä huolimatta voi olla vaivan arvoista tuoda jokapäiväiset kamppailumme tällä tavoin yhteen näyttääksemme esimerkkiä – voi olla vaivan arvoista asettaa politiikan äänensävy itse.

Blockupy 2012 oli vasta ensimmäinen kipinä sille poliittiselle väliintulolle, joka yltää kauas yksittäisen tapahtuman tuolle puolen. Se, että valtio vastaa protesteihimme absurdeilla turvatoimilla kertoo ainoastaan sen, mitä vallanpitäjät tulevat tekemään kun valitsemme kohteen ja iskemme. Kansalaisoikeudet? Mielenosoitusoikeus? Muodollinen demokratia? Kaikki nämä poliitikkomme kumosivat. Viime vuoden protestien tukahduttaminen ainoastaan lietsoi haluamme tehdä Frankfurtista tänäkin keväänä saksalais-eurooppalaista Troikkaa vastaan käydyn taistelun polttopiste. Tarkastellessamme jälkikäteen ensimmäisen yrityksemme ilmeisiä heikkouksia ja puutteita emme pyri ainoastaan teknisiin ja taktisiin parannuksiin suhteessa meidän ja monien muiden toimintaan kansainvälisenä M31-toimintapäivänä vapunaattona 2012 ja kansalaistottelemattomuuteen ensimmäisessä Blockupyssä. Tämän toukokuun 31:n ja kesäkuun 2:n päivän välillä tulemme käyttämään paljon enemmän energiaa ymmärtääksemme, millaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia ja aiempia kokemuksia meillä on jokapäiväisen kriisin yksilökeskeisen ja pelotteluun perustuvan komennon murtamisessa pitkällä aikavälillä. Aikomuksemme ei siis ole jatkaa perinnetapahtumaa, vaan pikemminkin avata uusi poliittinen tila radikaalille yhteiskunnalliselle vasemmistolle: vasemmistolle, joka harjoittelee ja saa kokemusta osallistumalla suoraan toimintaan ylikansallisessa kamppailussa Eurooppaa runtelevassa kriisissä.

I. Nopea katsaus menneeseen

Vuoden 2012 Blockupy ja sitä edeltäneen vapunaaton M31 olivat yritys luoda yhteys Saksan yhteiskunnallisten liikkeiden ja Etelä-Euroopan suurmielenosoitusten välille. Saksan poliittinen ja taloudellinen eliitti on kyennyt toteuttamaan Troikan agendaa laajan, osittain Saksan suurien ammattiliittojen hyväksynnälle perustuvan konsensuksen ansiosta. Kokoontuminen Frankfurtiin on siis ennen muuta solidaarisuuden osoitus niiltä, jotka eivät hyväksy tätä konsensusta, kaikille Kreikan, Espanjan, Portugalin ja Italian indignadoille. Mutta solidaarisuudeen eleet Etelä-Euroopan valtauksille ja lakoille olivat myös tietoinen yritys vahvistaa kriisin hallintaan kohdistuvaa vastarintaa Saksassa. Kunnia vuoden 2012 Blockupyn onnistumisesta täytyy siksi antaa sille laajalle suosiolle, jonka radikaalivasemmiston, Occupy- ja globalisaatioliikkeen aktivistien, sisäisen opposition ammattiliittojen ja vasemmistopuolue Linken yhteistyö sai aikaan. Viime vuonna Frankfurtiin tulleet halusivat muutakin kuin laillisen mielenilmauksen, lentolehtisiä ja marssin pisteestä A pisteeseen B. Radikaalivasemmisto on historiallisesti harjoittanut voimaantumista suoran toiminnan ja kansainvälisen solidaarisuuden merkeissä – viimeaikaiset kokemukset ovat näyttäneet, ettemme enää ole yksin käytäntöinemme.

Suoran toiminnan yleistymisen tekee mahdolliseksi myös värinä alueellisten poliitikkojen ja poliisijohtajien äänessä: siitä voi päätellä koko lainopillisen viitekehyksen olevan valmis räjähtämään hetkellä millä hyvänsä. Jos pääoma on vaarassa, demokratialla ei enää ole väliä. Nyt muuallakin kuin radikaalivasemmistossa nähdään, että kapitalismi itsessään merkitsee kriisiä; että kysymys ei ole pelkästä pankkiirien ahneudesta, vaan uusliberaalin ideologian hulluudesta, finanssimarkkinoiden päästämisestä valloilleen. Yhä useammat ihmiset tajuavat, että aina uusien ultimatumien luoman spektaakkelin politiikassa, jossa ollaan jatkuvasti kuilun reunalla ja poliitikko- media- ja finanssijoukkiot jatkavat alaspäin itse kohtaamiaan tönäisyjä. Eilen Kreikka, Islanti, Espanja, Italia, tänään Kypros…

II. Kapitalismi on kriisi 

Kapitalismi ei ole kriisi ainoastaan siksi, että se alistaa meidät armottomalle riistolle ja ajaa satoja tuhansia Euroopassa ja miljardeja globaalissa etelässä tappavaan köyhyyteen. Kapitalismi ei ole kriisi ainoastaan siksi, että se riistää maapalloa, saastuttaa ilman, joet, järvet ja meret sekä terrorisoi koko maailmaa imperialistisella “sodalla terroria vastaan”. Kapitalismi on kriisi yksityisomistuksen ehtojen ja dynamiikan vuoksi – eivätkä ne näy ainoastaan riistona, köyhtymisenä ja syrjäyttämisenä, vaan ovat läsnä sosiaalisten suhteidemme kaikissa ulottuvuuksissa. Kriisi, joka kapitalismi itsessään on, koostuu tuotannon ja uusintamisen muotojen jatkuvasta muokkaamisesta ja uudelleen tuottamisesta. Tämä ei koske ainoastaan taloudellista ja poliittista järjestelmää. Se koskettaa myös jokapäiväistä elämää, ihmisten välisiä suhteita ja yhteiseloa, joita myös jatkuvasti hajotetaan, puretaan, järjestetään väkivaltaisesti uudelleen vain jotta ne voitaisiin myöhemmin jälleen repiä kappaleiksi. Kun ulkoinen kuri hellittää, yksilön sisäistämä kontrolli kehittyy. Mikäli sisäinen kontrolli ei enää riitä, tullaan ulkoinen kuri palauttamaan entistä kovempana. Mikäli tarpeen, tämä tehdään kiristyksen klassisimmalla muodolla: riistämällä elämän kannalta kaikkein välttämättömimmät elinhyödykkeet.

Jos pääoman kriisi tosiaan sulkee sisäänsä “koko pallon” pakottaessaan voiton maksimoinnin “pesiytymään kaikkialle, kotiutumaan kaikkialle ja solmimaan suhteita kaikkialla” (Marx & Engels), on se myös taisteluiden tulos. Kriisi on tulos taisteluista tuotannossa ja tuotannon vuoksi, samoin kuin uusintamisessa ja uusintamisen vuoksi, taisteluista talouden ja lain, politiikan ja ideologian saralla, jokapäiväisistä elämänmuotojen ja yhteistoiminnan taisteluista, joissa syntyvät toisiin ja itseemme suhtessa olemisen käytännöt. Kriisi, joka kapitalismi itsessään on, on näin ollen aina vastaus moninaiseen vastarintaan. Ja mikäli pääoman kriisi tuhoaa kaikki ylittämänsä rajat, on emansipatoristen liikkeidenkin toimittava rajoista piittaamatta. M31 ja Blockupy pyrkivät tähän. Rajojen ylittämisessä ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan maantieteellisestä ulottuvuudesta: on ylitettävä myös eri taisteluita näennäisesti erottavat rajat, sillä pääoman levitessä kaikkialle luokkaristiriita ei yksinkertaistu vaan muuttuu lukuisiksi luokkaristiriidoiksi. Tästä Blockupyssa on kysymys: meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuhota taisteluiden väliset rajat itse. Jatkuva epävarmuus, elämän vaarantaminen ja sen vaatimien hyödykkeiden niukentaminen historiallisesti ennenäkemättömän varallisuuden aikana aiheuttaa uutta nationalismia, fasismia, antisemitismiä ja rasismia. Se vahvistaa vanhinta sorron muotoa, patriarkaattia. Päivästä toiseen kriisi, joka kapitalismi itse on, kutsuu esiin kaikista viheliäisimmät tunteet ja sallii taloudellisen, etnisen, rasistisen ja seksistisen väkivallan nousta pintaan.

III. Taistelu kriisistä

Tällä hetkellä Troikan hallinto toimii kahdella tasolla. Talouskurin ehtojen mukaisesti se tuottaa, talouden käsittein sanottuna, oikeuksien supistamista, sisäistä devalvaatiota eli viime kädessä työvoiman yletöntä riistoa sisältäen kovilla taisteluilla saavutettujen sosiaalisten ja poliittisten oikeuksien, erityisesti lakko-oikeuden, tuhoamista. Tämän seurauksia kiihdyttää julkisten palveluiden ryöstöä terveydenhuollon, asumisen, julkisen liikenteen ja koulutuksen lisääntyvänä yksityistämisenä – minkä viitoittama tie on kivetty “velan lyhentämisellä”. Poliittinen seuraus on muodollisen demokratian tyhjentyminen, jonka näimme toteutuvan Kreikan ja Italian finanssivallankaappauksissa. Kriisinhallintatoimien vaikutusvallan laajeneminen tapahtuu yhtäältä suoraan (ja teknokraattisten “asiantuntijamaaherrojen” kuten Romano Prodin, Mario Draghin ja Lucas Papademoksen toimesta). Toisaalta se täydellistyy jatkuvissa päätäntävallan siirroissa kansallisilta elimiltä EU-elimille; siis sellaisten ylikansallisten valtiokoneistojen levittäytymisessä, joilla ei ole mitään demokraattista legitimiteettiä ja joiden intressinä on Euroopan enemmistöasemassa olevien yhteiskuntien, erityisesti Saksan, kilpailukyky. Tämä oikeutetaan ideologisesti yhdistämällä “vaihtoehtoja ei ole” -diskurssi puheeseen “vakuuksista” pääoman viimeisenä tarjouksena niille, jotka vielä kuta kuinkin kuuluvat sen piiriin.

Näitä hyökkäyksiä on ensisijaisesti vastustettu Etelä-Euroopan yhteiskunnallisissa kamppailuissa: Espanjan ja Portugalin torikokouksissa, Italian (jopa Troikan laittomaksi toteamien) teknokraattivaalien yhteydessä ja ennen muuta Kreikassa, jossa valtava vastarinta on nyt jatkunut jo vuosia. Oli vastarinta sitten kumouksellista karkuruutta, katutason aktivismia, itseorganisoituja solidaarisuushankkeita tai Syriza-ryhmän perustuslaillista vaihtoehtoa, me vastaamme Euroopan vallankäyttäjien haluun upottaa meidät syvyyksiin. Olemme moninkertainen kollektiivisten vastaanhangoittelijoiden ja kieltäytyjien liike, joka – keskinäisine eroineenkin – ilmaisee toisenlaisen yhteiskunnan juuria. Vaikka emme voi ennustaa tulevaisuutta olemme vakuuttuneita siitä, että Euroopan puolesta taistelemisen strategiset kysymykset asettuvat juuri tähän poliittiseen horisonttiin: onko kriisin dynamiikka jatkossakin pohjoisen EU:n valtakeskusten ja saksalaisen pääoman määrittämänä etelän ylle langetettu? Vai onnistuuko dynamiikan kääntäminen ympäri: saako etelän vastarinta ajettua EU:n kriisiin, joka ravistelee autoritaarisia hallinnan muotoja ja saa vallan erkanemaan niiden käsistä? Taistelu siitä käydään kaikesta huolimatta – ja nähdäksemme kaikki riippuu tästä – ei vain Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa, vaan myös pohjoisessa ja siksi myös Frankfurtissa. Troika, pääoma, Saksan hallitus ja Frankfurtin kaupunginhallitus haluavat juhlia itseään uuden vuonna 2014 avattavaksi suunnitellun EKP:n kaksitornisen päärakennuksen muodossa. Kyse ei ole ainoastaan eliittiedustajien politiikan jälkeisestä kimalluksesta. Kyse on perustuslaista ja todellisen vallan täytäntöön panosta: vuodesta 2014 alkaen EKP:n on tarkoitus hallita ja valvoa kaikkia euroalueen pankkeja. Valvonta ei koske ainoastaan pankkeja ja palvelualttiita hallituksia, joiden parlamentaarinen suvereniteetti on kadonnut kauan sitten. Muutos antaa EKP:lle vallan määrittää, mitä portugalilainen sairaanhoitaja tai kreikkalainen opettaja voivat tienata ilman että ”euron vakaus” tai “finanssimarkkinoiden luottamus” joutuu vaaraan. Blockupy 2013 on tila sen selvittämiselle, miten kumoamme tämän spektaakkelin. Saksassa on heräämässä uudenlainen yhteiskunnallinen vastarinta. Suora toiminta nousevia vuokria ja pakkohäätöjä, prekarisoituvia työoloja, työvoimatoimiston häirintää vastaan, ekologisen ja demokraattisen energianhallinnan puolesta, päivittäistä rasismia vastaan ja globaalin vapaan liikkuvuuden puolesta.

IV. Euroopan tuolle puolen

Taistelua eurooppalaisen kriisin suunnasta on jo jonkin aikaa käyty muuallakin kuin Euroopassa. Arabivallankumoukset eivät ainoastaan pyyhkäisseet pois Ben Alien ja Mubarakien despotismeja, eivätkä ne pelkästään avanneet aikaa ja tilaa pitkälle taistelulle demokratiasta ja vapaudesta sotilasvallan ja uskonnollisten fundamentalistien tarjoamia reaktiivisia “vaihtoehtoja” vastaan. Sen lisäksi ne loivat muutamassa kuukaudessa uuden poliittisen universaalin. Jos pitää paikkansa, että aikakauden murros vuonna 1989 päätti lyhyeksi jääneen 1900-luvun – Lokakuun vallankumouksesta valtiososialismin romahtamiseen, – niin arabivallankumoukset ja niiden maailmanlaajuinen leviäminen merkitsevät historian paluuta. Tässä mielessä ne kytkeytyvät myös vaihtoehtoisen globalisaation “liikkeiden liikkeeseen”, joka etsi tietä ulos Imperiumista. Tunisin ja Kairon torikokoukset vahvistivat kokemusta siitä, että unohduksiin jäänyt kysymys vallasta voidaan esittää uudestaan, ja on esitettävä uudestaan. Näiden paikallisten järistysten globaali kaiku vahvisti kriisiä EU:ssa, kriisiä Yhdysvalloissa ja kytevää kriisiä BRICS-maissa sekä globaalin kapitalismin kriisiä. Tässä hengessä kysymys vallasta ymmärrettiin uudestaan paikoissa, joissa erilaiset kamppailut tapahtuivat globaalisti samanlaisen kutsun “Occupy!” alla vuosina 2011 ja 2012. Yhteys näiden kapinoiden välillä on tietenkin pienempi, kuin niiden nimen leviämisen ilmaisema into. Tuo into ei tietenkään korvaa sitä pitkää globaalin vaihdon prosessia, joka tulee pitämään sisällään koko joukon ristiriitoja ja useamman kuin yhden katkoksen keskuudessamme. Jos opimme Tunisista ja Kairosta, että kysymys vallasta voidaan esittää yhtäkkisesti, vain muutamassa päivässä, olemme myös oppineet Etelä-Amerikasta, että siihen vastaaminen vie vuosia. Oppitunti ei ole huono.

V. Takaisin Frankfurtiin

M31 ja viime vuoden Blockupy olivat vastaus Puerta del Solin, Syntagman ja Tahririn aukion valtauksiin. Blockupy 2013 tulee olemaan askel kohti taitsleua Euroopan kriisistä – taistelua, joka ei pysähdy Euroopan rajalla. Lukuisat rajoja vuosien ajan ylittäneet ovat varmistaneet ettei näin tule olemaan; eurooppalaisen rajavalvonnan lukuisat päivittäiset uhrit varmistavat, ettei näin tule olemaan. Taistelu Euroopan kriisistä tulee näin ollen olemaan myös taistelu avoimesta eurooppalaisesta kansalaisuudesta, joka tunnustaa poliittisesti antirasistisen tunnuslauseen: “kaikki täällä olevat ovat täältä”. Troikka on jo antanut vastauksensa – Blockupy 2013 tuo meidät lähemmäs omaa vastaustamme.

Me myös opimme virheistämme. Viime vuoden Blockupy ei onnistunut kaikessa, missä se olisi voinut onnistua. Saimme aikaiseksi vähemmän kuin aioimme. EKP:n ja Frankfurtin keskustan blokkaus järjestyi pitkälti poliisin toimesta – sen halusimmekin saada aikaan, mutta kuvittelimme oman toimintamme merkitsevän enemmän. Siitä huolimatta Blockupy 2012 ei ollut atomisoitunut kampanja. Se ei ollut individualistinen “tapahtuma”, vaan ennemmin askel tarinassa, joka alkoi kauan sitten ja jatkuu tänä vuonna. Keskeistä on tavoite jatkaa tarinaa samassa paikassa, Frankfurtissa, sillä se ei ole mikä tahansa kaupunki, vaan EKP:n päämaja ja Troikan taistelujoukkojen kotipesä. Tämän todistaa jo se, että Frankfurtin finanssialueen “red zonen” kolmella-neljällä kadulla noin 70 000 henkilöä 220:ssä pankissa ja finanssialan yrityksessä liikuttaa päivittäin 4 000 miljardia euroa edestakaisin. Tästä syystä Frankfurt on globaalisti verkostoitunut ja Euroopan kriisin keskipisteistä haavoittuvaisin. Ja kuitenkin, Frankfurt on vain yksi kaupunki. Se, mitä haluamme tehdä siellä voidaan tehdä ja tehdään muissa paikoissa.

VI. Radikaali yhteiskunnallinen vasemmisto

Blockupy on myös poliittinen ryhmittymä, joka tuo yhteen ihmisiä, joilla on hyvin erilaisia maantieteellisiä, yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja poliittisia taustoja. Tänäkin vuonna toverit monista Euroopan maista tulevat Frankfurtiin. Tänäkin vuonna tuhannet jossain muualla katselevat meitä. Tänäkin vuonna radikaalivasemmisto liittyy yhteen ammattiliittojen aktivistien, vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen, lukuisten yhteiskunnallisten liikkeiden ja Saksan vasemmistopuolueen kanssa. Paikalla tulee olemaan monia, jotka ovat henkilökohtaisesti päättäneet ottaa osaa, kenties ensimmäistä kertaa. Tavoitteemme on jälleen luoda kansainvälistä, ylikansallista ja kansallismielisyyden vastaista solidaarisuutta ja syövyttää saksalaisten eturyhmien valta kriisissä. Tavoitteemme on vastustaa seksististä, kansallismielistä, rasistista, antisemiittistä, fasististista “ratkaisua kriisiin” – niin sanoissa kuin suorassa toiminnassa ja tottelemattomuudessa. Frankfurtin blokkaus pyrkii luomaan etäisyyden valtioon, kansakuntaan ja pääomaan – tätä eroa haluamme kasvattaa.

Vastarinta virtaa arkeemme: jokapäiväiseen elämään eurooppalaisessa kriisissä, prekarisoituun arkeen, josta puuttuvat oikeudet ja arvokkuus, väkivallan, riiston ja luokka-, rotu- ja sukupuolien työnjaon määräämään arkeen. Siitä tulee äärimmäistä jokapäiväisen vastarinnan elämää. Kysymykset liikkeestä ja organisoitumisesta tulevat heräämään, ja meidän täytyy vastata niihin itse yhdessä muiden kanssa. Tällä on paljon tekemistä niiden kokemuksien kanssa, joita meillä on suorasta demokratiasta torikokouksissa ja kyvystämme luoda vastuullisia rakenteita ylikansallisella tasolla. Luova prosessi saavutetaan ainoastaan kun sekä arjesta että yhteentulemisen hetkistä muotoutuu tila avoimelle 2000-luvun Pantheon-klubille, “tasavertaisten salaliitolle”. Tämä ensimmäinen kommunistinen yhdistys on ajankohtainen, koska se puolusti päättäväisimmin tärkeintä lausetta vallankumouksellisen Euroopan ensimmäisessä perustuslaissa vuodelta 1793: “Kun hallitus rikkoo ihmisten oikeuksia, on kapina kaikkien ihmisten koskemattomin oikeus ja välttämätön velvollisuus.” Emme halua luovuttaa eurooppalaisen kriisin dynamiikkaa valtiolle ja pääomalle. Nyt ensimmäinen askel on jättää taakse radikaalivasemmiston identiteettipolitiikan toivottomuus ja huijaus. Vallankumouksellisen antagonismin tulevaisuus löytyy ainoastaan sen radikaalista yhteisyydestä, sen vapaasta leviämisestä. Mikään ei muutu välittömästi eikä huomenna, mutta ellemme kaikki itse muovaudu, ellemme pyri etsimään uusia reittejä, mikään ei tule liikkumaan. Kapina alkaa vasta kun me aloitamme sen. Tapaamma Frankfurtissa 30. toukokuuta, 2. kesäkuuta saakka. Se, muuttaako EKP uuteen päämajaansa Frankfurtissa ja kuinka tuo muutto sujuu on vielä päättämättä. Puutu asiaan! Paljon on pelissä. 

Tule leiriytymään kanssamme! Osallistu Blockupyn ensimmäisen päivän kollektiiviseen kansalaistottelemattomuuteen! Liity lauantain antikapitalistiseen blokkiin!

Lue Blockupy-viikon koko ohjelma englanniksi täällä.

Jos olet lähdössä Frankfurtiin ja haluat olla yhteydessä muiden lähtijöiden kanssa, viesti osoitteeseen revalvaatio at gmail.com.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *