Anna Kontula – Kyproksen tukipaketin mytologia

Näyttökuva 2013-04-24 kohteessa 14.42.27

Kuten vuosia on ennakoitu, sai Kypros tukipakettinsa, sopeutusohjelmat ja päälle sijoittajavastuun – siis ratkaisun talouspulmiinsa kaikilla herkuilla. Tai niin asia ainakin esitetään.

Kriisitoimien myyminen eurooppalaisille on hankalaa. Niitä vastustavat kaikki, leikkauksien runtelemien kriisimaiden asukkaat yhtä lailla kuin tukien takuumiehiksi joutuneet pohjoisen kansatkin. Siksi Kyproksen tukipaketin myyntipuheissa vilisee myyttejä ja avoimia kysymyksiä, jotka Suomen keskusteluissa on sivuutettu luvattoman huolettomasti.

Ensinnäkin, koko operaatio lepää sen oletuksen varassa, että jo vuonna 2018 Kyproksen talous on 4 % ylijäämäinen. Uskoa tähän ihmeparantumiseen ei näytä lainkaan horjuttavan se seikka, että Kyproksen talouden odotetaan jäävän kuluvana vuonna 3,5 % miinukselle ja että vastaavat ennusteet ovat aikaisemmissa tukijärjestelyissä osoittautuneet järjestään yltiöoptimistisiksi.

Homma on tarkoitus hoitaa kotiin Kyproksen vähäisten hyvinvointivaltiorakenteiden alasajolla ja julkisen omaisuuden alennusmyynnillä, vaikka vastaava talouskuritus on muissa kriisimaissa johtanut vain entistä syvempään lamaan ja aiheuttanut valtavaa inhimillistä kärsimystä.

Toiseksi, tukipakettia on hehkutettu sen sisältämän sijoittajavastuun takia, kun sekä omistajat, velkojat että suurtallettajat joutuvat pelastustoimien maksumiehiksi. Onkin ihan oikein laskuttaa rikkaita, rahanpesijöitä ja veronkiertäjiä. Paha kyllä, talletusvero koskee myös monia julkislaitoksia, esimerkiksi sairaaloita. Sekään ei ole yhdentekevää, että yrityksillä on vaikeuksia maksaa talletusveron myötä palkkoja. Tämä yhdistettynä pankkisulkuihin heijastuu väistämättä palkansaajien vuokranmaksukykyyn ja muuhun arkipäiväiseen elämään.

Sijoittajavastuu kuuluu kapitalismiin. Kyproksen tukipaketissa on kuitenkin kyse pikemminkin sijoittajavastuun irvikuvasta, sillä näyttää ilmeiseltä, että jälleen kerran pankkikriisin aiheuttaneet tahot ovat päässeet kuin koirat veräjästä. Kyproksen ja sen pankkijärjestelmän johdossa jatkavat edelleen samat henkilöt, jotka ovat koko sopan keittäneet. Maan hallintoa ja pankkeja lähellä olevat tahot ovat siirtäneet varansa turvaan hyvissä ajoin ennen talletusveroa, joten myöskään taloudellinen tulosvastuu ei heitä koske.

Kolmanneksi, Kyprosta on nyt ylistetty Euroopan laajuisena edistysaskelena rahanpesun, veronkierron ja harmaan talouden torjunnassa. Kun otetaan huomioon Kyproksen kansantalouden marginaalinen koko, on ilmeistä, että kyse on jälleen enemmän vahvasta uskosta kuin tiedosta.

Mikäli EU:ssa todella haluttaisiin puuttua harmaaseen talouteen, veronkiertoon ja keinotteluun, olisi pankkien avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä säädettävä kaikkia EU-maita sitovasti. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi investointi- ja liikepankkien irrottamista toisistaan, jolloin pankit eivät voisi keinotella asiakkaidensa varoilla ja veloilla. Säätelyn yhteydessä voitaisiin myös Brasilian mallin mukaan vastuuttaa pankkien johtajat päätöksistään henkilökohtaisella varallisuudella. Tällaisia rakenneuudistuksia ei kuitenkaan ole tiedossa.

Neljänneksi, Kyproksen tukipaketin sanotaan osoittavan, että pankkiunionin talletussuoja pitää. Näin toki Kyproksen kohdalla näyttääkin tapahtuvan, kun talletusvero ulotetaan vain yli 100 000 euron tileille. Näin pitää ollakin.

Mikään tiedossani oleva seikka ei kuitenkaan takaa, että talletussuoja pitäisi myös jatkossa. Päinvastoin kuin väitetään, Kypros pikemminkin kertoo talletussuojan olevan uhan alla: alun perinhän talletusvero oli tarkoitus ulottaa kaikkiin talletuksiin, ja järjestelyyn myöntyivät useimmat maat, muun muassa Kypros itse sekä Suomi. Ilman kansalaisten pontevaa vastustusta olisi leikkaukset ulotettu tavallisten ihmisten pieniinkin säästöihin.

Nyt tekeillä on Kyproksen innoittamana EU-direktiivi, jolla talletusvero ulotettaisiin yleiseksi toimintaohjeeksi koko Euroopan pankkikriisin ratkaisemisessa. On aivan mahdollista, että tiukan paikan tullen vero voidaan ulottaa myös alle 100 000 euron talletuksiin.

Todellisuudessa euroalueella on mainiosti tiedossaan keinot, jolla eurotalous voitaisiin tervehdyttää. Toistaiseksi niitä ei ole voitu ottaa käyttöön, koska virheiden tunnustaminen on noloa ja koska monet vaikutusvaltaiset taustatoimijat hyötyvät ”pelastuspakettien” eteläiseen Eurooppaan tuottamista työvoiman ja julkisen omaisuuden alennusmyynneistä.

Loputtomiin ei näin voida jatkaa. Mikäli tahtoa vakavaan kriisitoimien linjatarkistukseen ei ala löytyä, ei Euroopasta ole pian jäljellä kuin muutama pulska koronkiskuri ja kasa savuavia raunioita.

Julkaistu alunperin Anna Kontulan blogissa.
Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *