Jussi Vähämäki – Maksukyvyttömyydestä maksuhaluttomuuteen

digital_monkey (http://www.flickr.com/photos/rajkamalaich/4682065514/sizes/l/)

Palkat, palvelut, sosiaaliset oikeudet, luonto ja demokratia. Siinä budjetin tasapainottamisen ensimmäiset uhrit. Valtionvelan supistaminen merkitsee enemmän työtä, pidempään töissä ja vähemmän oikeuksia. Taistelu velallisuutta vastaan tuo enemmän oikeuksia ja vapautta, lyhyempiä työpäiviä ja vähemmän työtä.

Globaali finanssikapitalismi on kolmenkymmenen vuoden ajan tuhonnut säälittä planeettaa ja sillä asuvien ihmisten elämää: spekuloinnin kohteena milloin asunnot, milloin ruoka ja vesi, milloin yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja liikkuminen, milloin työ ja sosiaaliturva. Siksi finanssikapitalismin historian analyysin on keskityttävä fordistisen mallin kriisistä ja Bretton Woodsin rahajärjestelmän romuttamisesta aina nykyiseen valtioiden velkakriisiin ja suvereenisuuden romahdukseen erityisesti elämänolosuhteiden ja voittojen, tulojen ja työllisyyden toisistaan erkaantumisen historiaan ja käytäntöihin. Tämä erkaantuminen (mitä enemmän voittoja ja finanssituloja yhtäällä, sitä huonommat elämänolosuhteet ja paskemmat duunit toisaalla) on finanssitulojen tuottamisen tai yrittäjän voiton sijoittajan tuloksi muuttumisen perustana. Se on myös alkuperä prosessille, joka vuoden 2007 subprime-kriisin ja nykyisen eurokriisin pyörteissä on paljastanut maailman pankkijärjestelmän heikkouden ja synnyttänyt käynnissä olevat epätoivoiset yritykset pelastaa taloudellisen kasvun nimissä finanssimarkkinoiden valta poliittisin ja institutionaalisin keinoin: ennen kaikkea puuttumalla sosiaalisen ja yhteiskunnallisen alueelle tuhoamalla julkista sektoria, säästämällä sekä yksityistämällä sitä yhteistä ja yhteisen tuotantoa, jota ihmiset osin juuri julkisen sektorin hajottamisen seurauksena rakentavat. IMF:n mukaan ”markkinoiden paine voisi onnistua siinä, missä muut lähestymistavat ovat epäonnistuneet”. Poikkeukselliset toimet ja shokkihoito (Naomi Kleinin ”shock economy”) ovat olleet leimallisia kansanvälisten instituutioiden toimille aiemmin esimerkiksi koulutusjärjestelmien uudistamisessa. Nyt niiden kohteena on yhteiskunta ja ihmisten elämä kokonaisuudessaan.

Säästöpolitiikka, on kyse sitten leikkauksista tai ”toiminnan tehostamisesta”, kätkee taakseen pääoman ja työn suhteen sovittamattoman luonteen. Eikä sille löydy oikeudenmukaista ratkaisua, objektiivista tasapainon tilaa. Ilman vastarintaa, sopeutumalla tai innokkaasti alistumalla, kuten meillä Suomessa, pääoman vaatimuksiin, leikkauksille, säästöille ja elämän pääomalle alistamiselle ei näy loppua.

Velallisesta velkojaksi

Euroopan velkakriisi on nostanut pöydälle termin, jonka aiemmin tunsivat lähinnä vain oikeuden ja yritystoiminnan asiantuntijat ja joka julkisuudessa yhdistettiin hämärään liiketoimintaan: konkurssin. Nyt konkurssin puolesta puhuvat kuitenkin myös yhteiskunnalliset liikkeet ja poliittiset suuntaukset, joille se aiemmin oli lähinnä kirosana.

Konkurssilla on kaksi toisistaan poikkeavaa tasoa ja merkitystä. Ensinnäkin laillinen, makrotaloudellinen taso: ”Konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus käytetään konkurssisaatavien maksuun. Konkurssin tarkoituksen toteuttamiseksi velallisen omaisuus siirtyy konkurssin alkaessa velkojien määräysvaltaan. Velallisen omaisuuden hoitamista ja myymistä sekä muuta konkurssipesän hallintoa varten on tuomioistuimen määräämä pesänhoitaja” (Konkurssilaki). Yrityksen omaisuus realisoidaan velkojen maksamiseksi ja yrittäjä vapautuu henkilökohtaisista velvoitteista. Nykyään kuitenkin makrotalouden tasolla – esimerkiksi ”valtioiden velkakriisin” yhteydessä – ei puhuta niinkään konkurssista kuin velkajärjestelystä tai valtion ”kaatumisesta”. Velkajärjestelyssä velallisen julistaminen makukyvyttömäksi nyt tai velallisen (poliittinen) päätös jättää osa veloista tai koroista maksamatta ei johda velkojen maksamatta jättämiseen vaan niiden ”uudelleen järjestelyyn”. ”Valtioiden konkurssit”, kuten Argentiinan, Ecuadorin tai Islannin tapauksissa, ovat merkinneet joko niiden velkojen ja korkojen osittaista jäädyttämistä tai uudelleenjärjestelyä eikä varsinaista konkurssia.

Sen sijaan mikrotasolla, kun käytettävissä olevat tulot eivät riitä laskujen, lainanlyhennysten tai vuokrien maksamiseen ja ne jätetään maksamatta, tehdään laiton ”henkilökohtainen konkurssi” eikä veloista vapauduta. Päinvastoin ne alkavat kasaantua. Ongelma on, että kun työ, tuotantovälineet ja omaisuus ovat vahvasti kiinni yksittäisessä henkilössä, tämän persoonallisissa kyvyissä, kun palkkatyöläisestä on tullut ”mikroyrittäjä” ja kun julkisen aluetta on hajoitettu ja yksityistetty (terveys, koulutus, liikkuminen, kommunikaatio), niin konkurssia pitäisi soveltaa koko taloudellisen järjestelmän alueelle. Vähintäänkin prekaarilla työläisellä, joka joutuu investoimaan itseensä useimmiten velkaantumalla, pitäisi olla oikeus maksukyvyttömyyteen, oikeus konkurssiin.

Kapitalismissa yhteiskunnallisen suhteen perustana ei ole vaihdon tasa-arvoisuus, vaan luoton/velan epäsymmetrisyys ja se edeltää sekä historiallisesti että teoreettisesti tuotantoa ja palkkatyötä. Rakenteellisesti ihminen on kapitalismissa aina velkaantunut, koska vain velkaantumisesta syntyvät lisäarvo ja pääoman kasautuminen.

Tavallaan työväenluokan taistelun tavoitteena on aina kapitalistin asettaminen konkurssiin (koska tämä ottaa velaksi työvoiman käyttöönsä) ottamalla yhteiseen käyttöön tämän hallussa olleet tuotantovälineet.

Nykykapitalismissa, jossa prekaarista työläisestä tulee mikroyritys, olemme kuitenkin kaikki velallisia. Kyse on paljon enemmästä kuin yrityksen tai valtion budjetin alijäämästä. Nyt oikeus konkurssiin, maksamatta jättämiseen voi toimia vastavallan muotona, jos ja kun sitä kollektiivisesti organisoituna sovelletaan riistosuhteen tilassa ja sen kautta pyritään saamaan epäsuorasti lisätuloa, ottamaan haltuun omaa tuloa: ei pelkkää pummilla matkustamista, vaan myös asumista, vettä, sähköä, terveydenhoitoa, kulttuuria ja jopa pankkitoimintaa (kuten Christian Marazzi ehdottaa haastattelussaan ”Velka ja syyllisyyden etiikka”)

Yksilöllinen konkurssi voisi näin haastaa finanssimarkkinoiden ”biovallan” (velan, luoton täyttämän ja haltuun ottaman elämän) ja samalla tehdä näkyväksi finanssivetoistumisen todellisen merkityksen pääoma/työ-suhteen hallitsemisessa.

Velkoja ja velkoja

” Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna?” B. Brecht

On olemassa velkoja ja velkoja. Valtioiden velkakriisistä ja velan osuuden kasvusta BKT:ssa suuri osa on Euroopassa peräisin julkisen vallan tukitoimista luototusjärjestelmälle, jonka romahtamista on pelätty 2000-luvun puolivälistä lähtien. Tukitoimissa on kyse menetetyistä rahoista, koska pankkien ja luottolaitosten rahoittaminen, eräänlainen sijoittajakeynesiläisyys, ei tuota samoja kerrannaisvaikutuksia kuin perinteiden keynesiläisyys: tuet eivät Kataisen & co:n retoriikasta huolimatta käänny investoinneiksi tuotantoon ja työllisyyden, palkkatulojen ja voittojen kasvun kautta kysynnän kasvuksi, vaan ne valuvat suoraan kansainvälisille sijoittajille. Lisäksi säästötoimet budjetin tasapainottamiseksi vaikeuttavat edelleen tilannetta, vaikka ne saisivatkin valtiontalouden näyttämään hetken tasapainoiselta.

Voidaanko puhua laittomista tai epäoikeudenmukaisista lainoista, sellaisista sopimuksista, jotka ovat vastoin tietyn valtion kansalaisten etuja, vaikka olisivatkin edullisia esimerkiksi hallitsijoille? Afrikan valtion ja eri diktatuurien kohdalla tämäntyyppinen puhe on ollut ymmärrettävää (erityisesti 1980-luvulla): diktaattorien varoja on jäädytetty eikä diktaattorien velkoja ole välttämättä sälytetty uusien hallitusten niskoille.

Kirjansa ”Les dettes illégitimes. Quand les banques font main basse sur les politiques publiques” (Editions Raisons d’agir, 2011) kolmannessa luvussa François Chesnais tarkastelee ”illegitiimejä velkoja” tai velkoja, jotka valtio on tehnyt vastoin kansalaistensa etuja ja jotka luoton antaja on tarjonnut tietoisena seurauksista. Asehankinnat ovat klassinen esimerkki. Chesnais muistuttaakin, että Kreikan tapauksessa maan julkista velkaa ovat kasvattaneet ennen muuta aseostot. SIPRI:n raportti vuodelta 2010 kertoo, että Kreikka on ollut yksi Euroopan viidestä suurimmasta aseiden hankkijasta vuosina 2005-2009. Amerikkalaisten ja ranskalaisten taisteluhävittäjien ja saksalaisen sotilaskaluston hankinnat muodostivat 38 % maan tuonnista. Ja kuinka ollakaan ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat Kreikan suurimpien velkojien joukossa. Ne ovat rahoittaneet Kreikan asehankintoja ja samalla auttaneet hieman omia sijoituksiaan maidensa aseteollisuudessa. Ehkä aseiden avulla pannaan kreikkalaiset kuriin ja herran nuhteeseen yhteisin eurooppalaisin voimin, kiertäähän Kreikassa jo sitkeä huhu, että mielenosoitusten ”rauhoittamiseen” on osallistunut eurooppalaisen sotilaspoliisin Eurogendforin joukkoja. Euro, unelma yhteisestä Euroopasta, on muuttunut ahdistavaksi (ja pamputtavaksi) painajaiseksi.

Chesnais esittää spekulaatioille alttiiden julkisten velkojen auditointia Euroopassa, eli yhteistä arvioimista siitä, missä määrin valtion velkamenojen kasvu ja niiden rahoittaminen on perustunut kansalaisten tarpeille ja missä määrin velkarahaa on ohjattu illegitiimisiin kohteisiin, kuten asevarusteluun sekä pankki –ja finanssisektorin voittojen tukemiseen jne. Samalla auditointi tekisi paremmin näkyväksi verotuksen ”kehittämistä” viime vuosikymmenet hallinneen rikollisen politiikan, jossa yritysten ja ylimpien tuloluokkien jatkuvien veronkevennysten ja kulutukseen kohdistuvien epäsuorien verojen kasvattamisen takia sosiaaliturvajärjestelmää on hajotettu ja perheitä on pakotettu velkaantumaan. Kyse on eräänlaisesta ”totuuskomissiosta”, joka nyt on kuitenkin kansalaisten eikä eliitin väline. Julkisen velan auditointi olisi siten väline, jonka avulla sekä kansallisesti että koko Euroopan tasolla velkojen jäädyttäminen ja niiden uudelleen järjestely auttaisi irrottamaan velat siitä spekulaation kehästä, jossa ne nyt pyörivät. Tässä mielessä inhovelkojen tai roskalainojen esiin nostaminen ja puuttumiset pääomamarkkinoiden toimintaan kulkevat käsi kädessä. Eivätkä, kuten Chesnais sanoo, kreikkalaiset voi tehdä sitä muiden Euroopan kansojen puolesta. Eurooppa, huolimatta eurosta ja sen kohtalosta, on ainoa näyttämö auditoinnille. Kuten kreikkalainen komitea velkaa vastaan toteaa: ”Ensimmäinen tavoite auditoinnille on menneisyyden selvittäminen. Mitä rahaa tämä laina on? Millä ehdoilla lainasta on sovittu? Kuinka paljon korkoja on maksettu, millä prosentilla ja kuinka paljon pääomasta on jo maksettu takaisin? Miten velka on kasvanut hyödyttämättä kuitenkaan kansalaisia?”. Tämä on röyhkeyttä, koska näiden kysymysten kautta astutaan kapitalistisen järjestelmän pyhimpään, jonne pääsy on tavalliselta ihmiseltä moninkertaisesti kielletty ja jota suojaavat median, talouden ja politiikan sähköisten sanojen piirit.

Kuinka rakentaa yhteiskunnallista liikettä epäoikeudenmukaisia velkoja vastaan, velkoja, jotka ovat seuraus viime vuosien verohelpotuksista, pankkien tukemisesta, sotilasmenojen kasvattamisesta ja ennen kaikkea finanssikeinottelusta valtionvelalla johdannaisten avulla?

Velasta ja syyllisyydestä vapauteen

On päästävä eroon velalla hallitsemisesta. Alistuminen sille merkitsee suostumista sosiaalisten oikeuksien kieltämiseen, tulojen suistamiseen, julkisten menojen leikkauksiin ja sosiaaliturva rippeiden hävittämiseen. Ajatus auditoinnista ja konkurssioikeudesta on kannatettava, mutta miten se olisi toteutettava? Mistä lähteä liikkeelle, miten järjestäytyä velkaa vastaan? Miten konkurssioikeudesta voidaan tehdä subjektiivinen oikeus? Miten rakentaa ”poliittinen” ohjelma, joka ei pelkästään vastusta velkaantumista ja velkaa, vaan rakentaa elämää velasta ja syyllisyydestä riippumatta?

Kysymys perustulosta on ollut vuosikausia autonomisten poliittisten liikkeiden esityslistalla organisoitumisen välineenä. Kapitalismin kriisin syvetessä se on tullut yhä ajankohtaisemmaksi, koska perustulon kautta voidaan ottaa haltuun finanssitulojana ja luoda yhteiskuntatuloa, joka vastaa paremmin nykyisten työmarkkinoiden tarpeita, tuotannon laadullisia muutoksia ja arvon luomisen tapoja. Mutta se kasvattaa myös ihmisten autonomiaa suhteessa pääomaan, velkatalouteen ja valtioon. Tämä on selvää, mutta siitä huolimatta kysymys perustulosta ei näyttäydy erilaisia liikkeitä yhdistävänä vaatimuksena. Ehkä yksi syys siihen on, että nykyisessä velalla hallitsemisen tilanteessa perustulo näyttää vaatimukselta, joka on täysin yhteen sovittamaton edustuksellisen poliittisen järjestelmän ja politikoinnin kanssa.

Perustulo on olennaisesti väline (poliittisen) vallan hajottamiseen ja hajaannuttamiseen, eikä keino sen keskittämiseen. Kansallisvaltion politiikan piirissä se voi näyttäytyä korkeintaan utopistisena sloganina ja jonkun poliittisen ryhmittymän taktisena erottautumiskeinona, vallan keskittämisen välineenä, osana edustuksen järjestelmää, jossa puhutaan ja toimitaan muiden puolesta. Juuri siksi sen käytännön muotojen kokeileminen ja rakentaminen edustuksellisen poliittisen järjestelmän ulkopuolella on olennaista.

Nykyisessä finanssikapitalismissa ja erityisesti Euroopan euroalueella, jota hallitsevat finanssimarkkinat ja valtionvelan rahoituksen kokonaan finanssimarkkinoille siirtänyt Euroopan keskuspankki, oikeus konkurssiin on hahmoteltava siten, että se ei yhdisty kansallisvaltion suvereenisuuden palauttamiseen suhteessa finanssimarkkinoihin. Tähän on yksinkertainen syy: konkurssioikeuden vaatiminen kansallisella tasolla katkaisisi suhteet ulkomaailmaan, sulkisi pääsyn rahoituslähteisiin, mutta ennen kaikkea se kampittaisi kaikki yritykset yhteiseen yhteiskunnalliseen kamppailuun koko Euroopan mitassa ja asettaisi eri kansallisuudet vastakkain juuri sillä tavoin kuin nykyinen kriisi on tehnyt. Kysymys luokkataistelusta on tässäkin yhteydessä kysymys solidaarisuuden käytäntöjen rakentamisesta eikä ”syyllisen” löytämisestä, vihollisen identifioimisesta ja sitä kautta sulkeutumisesta itseen. Velalla ja syyllisyydellä hallitseminen on porvarillisen politiikan peruskeino.

Finanssivetoistumisen logiikan ja sille luonteenomaisen velan avulla hallitsemisen alkuperä on työn ja pääoman suhteessa, lisäarvon ja välttämättömän työn suhteessa. Finanssikapitalismi toimii velka-ansan avulla. Se käyttää julkista ja yksityistä velkaantumista myydäkseen tai realisoidakseen elävästä työstä puristamansa lisäarvon. Siksi velka globaalissa mittakaavassa ei ole muuta kuin anastetun lisäarvon, lisätyön kasvot rahamuodossa, riiston globaali ilmaus. Ja se on ansa, koska se estää elävää työtä irrottautumasta riistosta, estää sitä itsenäistymästä ja pitää sitä velkaorjuudessa.

Finanssitaloudessa velka on lisäarvon rahamuoto, työvoiman riiston globaali tekniikka. Se on ansa ennen kaikkea siksi, että se estää elävää työtä irrottautumasta riistosta, estää sitä pakenemasta velalle luonteenomaisesta riippuvuussuhteesta. Se yrittää tehdä riippuvuussuhteesta, pääomalle alistumisesta moraalisen universaalin.

Taistelun velkaa vastaan, kamppailun konkurssioikeudesta, on lähdettävä elävän työn järjestämisestä kamppailuun lisäarvon velkaluonnetta vastaan. Siinä sitoutuminen kansallisvaltioon ja poliittisen edustuksen järjestelmään on sitoutumista velkaan ja velan lyhentämiseen. Nykyään valtio on vain globaalin finanssikapitalismin ”yrityksen” paikallinen ”tehdas”. Reformismi on jo taivutettu kaikissa muodoissaan ja jäänyt makaamaan voimattomana. Työvoiman ja pääoman välillä ei ole mitään elimellistä suhdetta, mitään yhdistävää, välittävää tekijää. Liberaalin demokratian ja poliittisen edustuksen aikakausi on päättynyt. On päästävä eroon poliittisen ja sosiaalisen, poliittisen ja yhteiskunnallisen erottelusta, koska finanssikapitalismi on luopunut siitä ja asettanut elämän ja elävän sellaisenaan riiston kohteeksi. Demokratia ei enää ole hallitusmuoto, se voi olla vain toimintaa ja elämäntapa.

Elävä työ kapitalismia vastaan. Se merkitsee kamppailua oikeudesta asua velkaantumatta, liikkua velkaantumatta, syödä velkaantumatta, kommunikoida velkaantumatta, tehdä työtä ja elää velkaantumatta. Se merkitsee vapautta ilman syyllisyyttä, hallitsemista vailla hallitusta.

Jussi Vähämäki

Facebook-kommentit
One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *