Marjastus on poliittista

Anna-Mari Kaján

Marjastus on uusi city-vihreiden harrastus, kertoi jokin uutislehti kesällä. Olen itsekin siis city-vihreä. Meille city-vihreille marjastus on tavallaan poliittista, sillä tavalla positiivisesti. Mustikka voittaa mennen tullen humpuuki-gojimarjan, metsässä oleilu tekee psyykelle hyvää ja marjat ovat ekologisesti parempia kuin talvella muualta rahdatut hedelmät. Marjastus on todellinen ekologinen valinta! En ymmärrä, miksi se puuttuu Kokoomuksen vihreällä on monta sävyä -mainoksesta.

Mutta marjastus ei ole pelkästään city-vihreiden harrastus. Marjoja eivät kerää vain söpöihin saappaisiin ja pilkkuhuiveihin sonnustautuneet city-vihreät. Ehei! Monet meistä ovat kuulleet hirvittäviä huhuja näistä näkkileipääkin laihemmista kerääjistä, jotka tulevat kuin heinäsirkkaparvi ja joilla on ainakin metrin levyiset jättipoimurit, joissa on sellaiset piikit, että ne riipivät metsästä suurin piirtein mullatkin mennessään. Näiden hai-poimurien jäljiltä jää tyhjä, raiskattu Lappi ja Pohjanmaa. Marjat on viety, kaikki on viety.

Marjastus on itse asiassa erittäinkin poliittista, jos unohdetaan se city-vihreys. Siinä missä suomalaiselle marjastus on harrastuksen laadusta riippuen joko hyvä lisä ravintoon talven kylmiin ja pimeisiin päiviin tai mukava lisäansio syksyllä, on se tuhansille ulkomaalaisille kerääjille merkittävä toimeentulon keino. Nämä ahkerat poimijat ovat jo useina vuosina tulleet Suomeen keräämään marjat hinnalla, jolla suomalaiset eivät niitä Riitan Herkulle, Arktisille aromeille ja muille marjayrityksille keräisi.


Tämä on suomalainen mustikka.

Marjan poimijoita on ainakin kahta joukkoa. Toinen ovat marjafarmeille saapuvat kerääjät, mansikoiden, viinimarjojen ja muiden pensas-marjojen kerääjät. Myös suomalaisille nuorille tällainen marjojen poiminta on tuttua huonosti palkattua ja työehtojen toteutumisen kannalta hieman epäilyttävää kesätyötä. Heillä kuitenkin ON työehtosopimus (Työsuojeluhallinto). Toinen joukko sen sijaan on lähinnä pohjoiseen sijoittuvat kerääjät, jotka keräävät marjanostoyrityksille luonnonmarjoja. Kirjoitan tässä jälkimmäisestä joukosta.

Ulkomaalaiset poimijat keräävät marjoja luonnollisesti – paljon. Tulojen sanotaan olevan kerääjän kotimaan ansioihin verrattuna suuret, valtavat. Lapin Kansa kertoi ulkomaalaisten kerääjien ansioista heinäkuussa: “Työpäivä on keskimäärin 15 tuntia, ja velkojen maksun jälkeen koko urakasta jää käteen noin 1 500 euroa.”

Tähän rahasampoon liittyy kuitenkin ongelmia. Ensinnäkin pelkästään keräämään tuleminen Suomeen on riskialtista, sillä päästäkseen maahan on yleensä otettava lainaa. Marjanostoyritykset kohtelevat marjastajia itsenäisinä yrittäjinä, jotka tulevat omasta halustaan ja omalla riskillään keräämään ja myymään keräämänsä marjat. Marjavuosi ja sitä myötä tulot ovat kuitenkin pitkälti säistä kiinni. Yrittäjän riski kasvaa kohtuuttoman suureksi. Vuonna 2008 “noin puolet poimijoista palasi takaisin velkaisina huonon marjasadon vuoksi”, kertoi Kaleva.

Tänä kesänä kävi vielä rahatonta paluuta vähän “ikävämmin”, kun yksi Suomeen tulleista poimijoista katosi metsään. Ei tiedetä, mitä on tapahtunut. Tätä kirjoitettaessa poimijaa ei ole vielä löytynyt, sillä etsinnät jouduttiin lopettamaan tuloksettomina heinäkuun lopussa.

Jokseenkin tutunoloinen poliittisen keskustelun kaava paikallisten ja siirtotyöläisten oikeuksista toistuu marjan poiminnasta käytävässä debatissa. Virallisesti marjojen kerääminen on tärkeää ja se kuuluu jokamiehen oikeuksiin, jotka koskevat myös ulkomaalaisia. Lapin liitto otti juuri tällaisen kannan, todetessaan ulkomaalaisten marjastajien olevan teollisuudelle tärkeitä (Ylen uutinen). Luonnollisesti liitto velvoittaa marjayrityksiä myös noudattamaan “pelisääntöjä”, eli jokamiehenoikeuksiin liittyviä tapoja.

Sitten on se toinen puoli, närä: “Perussuomalaisten Lapin maakuntavaltuustoryhmän mukaan Lapin liiton olisi selvitettävä mahdollisuuksia rajoittaa ulkomaalaisten marjanpoimintaa ja turvata siten paikallisten marjastajien taloudellisia etuja.” Ylen uutisesta voisi päätellä, että lappilaiset marjastajat ovat rasisteja, juntteja metsäläisiä ja itsekkäitä paskiaisia. Turha tulla meijjän maille.

Kuten poliitikko tai asiantuntija (tai filosofi) toteaisi tässä vaiheessa, juttu on kuitenkin monimutkainen.

On yritysten tarve ja yritysten oikeudet. Niille halpatyö on kannattavaa. Jos marjoista maksettaisiin suomalaisen hintatason mukainen palkka, kerääminen työllistäisi suomalaisia. Lisäksi kun poimijoita tulee Suomeen monista eri maista, kuvioon mahtuu monta välikättä, joilla on omat tavoitteensa. Sitten ovat itse poimijat ja heidän oikeutensa. Näitä oikeuksia osa ihmisistä haluaisi arvioida suurin piirtein sillä perusteella, että “poimijat saavat isot tulot tullessaan tänne”. Tällöin pätisi jotakuinkin analoginen oikeuksien tulkinta kuten vaikkapa ihmiskaupassa, siirtotyössä ja naisten tekemässä hoivatyössä: länsimaat ovat mahdollisuuksien maita, joihin kannattaa tulla työskentelemään paremman tulevaisuuden puolesta. Suomi – lottovoitto! Sitten ovat vielä paikalliset, joiden silmissä toiminta näyttää yhtäältä hyvien marjapaikkojen ryöväämiseltä, toisaalta ylipäänsä epäilyttävältä bisnekseltä.

***

Marjastus kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Jokamies saa onkia ja pilkkiä, poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia. Jokamies saa myös kulkea, oleskella ja yöpyä melko vapaasti mailla ja mannuilla kunhan ei vahingoita luontoa. Jokamiehen oikeudet ovat pitkälti käytöstapoja jotka perustuvat suhteellisen laajoihin luonnon resursseihin: metsiin, joissa marjoja ja tilaa riittää.

Minustakin marjastus on kiva harrastus. Myönnän aivan auliisti perverssin ilon siitä, että kun talvella kaupan pakastealtaasta maksettuna marja on hillittömän kallis, surkuttelen sen hintaa suhteessa sen potentiaaliseen ekologisuuteen ja syön onnellisesti mutta säästeliäästi omia marjavarantojani. Minulla ei olisi missään tapauksessa varaa ostaa suomalaisia marjoja. Marjastus aiheuttaa kesän loppua kohti myös hillitöntä marjastressiä, jonka myötä voi myhäillä kierosti pakkomielteelleen: kuinka monta litraa, desin tarkkuudella, on nyt kerätty? Koska se nyt puolukka kypsyy? MILLOIN PÄÄSEE METSÄÄN?

Ja sitten, totta kai se ottaa päähän. Etsiytyä ensin marjapaikalle ja sitten huomata, että se on jo kerätty. Kun kykit neljä tuntia metsässä ja tuloksena on kolme litraa marjoja, niin tulos kieltämättä saattaa sapettaa. Pidemmän päälle vatsalihakset kramppavat ja alaselkä on tulessa, biljoona ötökkää pörrää naamassa ja – kiitos ilmastonmuutoksen – hirvikärpäsetkin nousevat jatkuvasti pohjoisemmaksi. Autottomana marjojen etsimisen kanssa pitää vielä sisseillä ympäri maakuntaa pyörän ja kantamusten kanssa. Ei paljon naurata, ei.

Tai no, ollaan rehellisiä. Oikeasti vähän naurattaa. Minulla on varaa nauraa. Kerään marjoja omaksi ilokseni ja omasta tahdostani. Sissiretket parinkin litran takia voi hyvin ottaa ulkoilun ja arkiliikunnan ja metsässä liikkumisen kannalta aivan ongelmitta. Lisäksi olen tähän mennessä aina saanut kerättyä sen verran, että voin omassa pienessä taloudessani olla määrään tyytyväinen. Sille, jos joku on ehtinyt marjat kerätä, ei oikein voi mitään. Se nyt vain kuuluu asian luonteeseen. City-vihreänä marjastajana minulla ei ole myöskään määrättyjä ja varmoja marjapaikkapiiloja – vaikka toki olenkin pyrkinyt niitä viime vuosina etsimään – joten olen aika lailla kulloisenkin tilanteen armoilla.

Mutta miltä tuntuu kerätä marjoja 15 tuntia? Ilman lepopäiviä? Tuntemattomassa metsässä? Suomessa? Tarkoituksena elättää marjatuloilla loppuvuosi perhettä?

Selailin nettiä kadonneen thai-marjastajan tietojen perässä. Ei juuri löytynyt tietoa. Sen sijaan löysinkin nopeasti erään blogin. Lapin maakuntavaltuuston ja Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen sekä Perussuomalaisten puolueen jäsen ja Rovaniemen yhdistyksen varapuheenjohtaja Hemmo Koskiniemi on kirjoittanut marjastuksesta ja poimijoiden oikeuksista lukuisia merkintöjä. Jäin selaamaan tekstejä läpi. Katsotaan miltä marjastus näyttää näiden merkintöjen kautta.

Sekä kirjoitusten että kommenttien lukeminen on hämmästyttävää. Ensimmäisenä iskevät Uuden suomen fontti, vähän väliä käytetyt CAPSIT ja lihavoinnit ja otsikot jotka ovat kuin suoraan Ilta-Sanomista. Sitten ovat itse kirjoitukset. Hämmentäviä historiallisia ja ajankohtaisia kirjoituksia ja näkemyksiä kansallissosialismista, Karjalasta, avioliittolainsäädännöstä, Venäjän lainsäädännöstä, Kokoomuksesta, demareista ja Vasemmistoliitosta, maahanmuutosta, työttömyydestä, ydinvoimasta… oikeastaan vähän kaikesta. On kehuttava myös huumorintajusta. Koskiniemi on muun muassa keksinyt uuteen yliopistolakiin kivasti sointuvan uudistuksen: palkataan thaimaalaiset sadalla eurolla töihin yliopistolle tutkijoiksi! Mitä tähän voi lisätä, kansainvälisiä huippututkijoitahan yliopistolle kaivataan.

Hälyä Lapissa kuitenkin syntyi muun muassa tästä Koskiniemen kirjoituksesta, jossa kerrotaan marjastajien pelottaneen paikallista kerääjää ja keränneen härskisti marjat. Koskimies kysyy, pitääkö “asukkaiden ottaa valta ja järjestyksenpito omiin käsiin”. Hän syyttää “marjamafiaa”, johon Lapin liitto kuuluu, piittaamattomuudesta ja poliisia neuvottomuudesta. Monilla muilla nettisivuilla vilisee kertomuksia tilanteista, jossa marjastajat tukkivat tien, aiheuttavat vaaratilanteita, keräävät yksityisiltä alueilta, käyttäytyvät uhkaavasti…

Keskusteluihin voi tutustua itse tarkemmin. Tekstiä Koskiniemeltä löytyy. Onko thaimaalainen marjabisnes mafian pyörittämää? Miksi marjoista maksetaan niin vähän nykyään – koska orjatyöläiset romauttavat hinnat. Venäjällä maksetaankin enemmän. On myös kritiikkiä globaalista marjastusbisneksestä. Ja niin edelleen. Marjastuksesta tehtyjä kannanottoja ja lausuntoja on kerätty Suomen marjanpoimijat ry:n nettisivuille.

Nationalismilta ja sen oheen jotenkin vaan aina tarrautuvalta rasismilta ei voi täysin välttyä. (Joo, puhutaan vaan maahanmuuttopolitiikkaa.) Ihan aina lappilainen huumori kaikkine sävyineen ei sekään tällaisellekaan mustan huumorin ystävälle täysin avaudu. Mutta onpahan myös hyviä ja aiheellisia havaintoja. Koskiniemi esimerkiksi kirjoittaa marjayritysten ja kuntien haluttomuudesta ottaa ulkomaalaisten oikeudet vakavasti. Kyse on suomalaisen lainsäädännön ja eettisen keskustelun laiminlyönnistä. Sen sijaan “Ruotsissa käydään avointa keskustelua, jossa politiikot ja virkavalta ovat mukana thaimaalaisten ja vietnamilaisten marjanpoimijoiden hyväksikäytöstä. Avoimesti kysytään, missä on ruotsalainen sopimusyhteiskunta ja noudatetaanko lakeja?”

Kun Suomessa pidetään perinteisesti jokamiehen oikeuksia hyvinä ja tarpeellisina, marjafirmoille juuri ne mahdollistavat työoikeuksien polkemisen. Ongelma on jopa aika alkeellinen: kuuluvatko marjanpoimijat työsopimuksen piiriin? Muun muassa Lapin SAK on katsonut marjanpoiminnan täyttävän työsuhteen määritelmän (Pohjolan Sanomat). Tällä hetkellä marjanpoiminta on kuitenkin verotonta ja näennäisesti vapaata toimintaa, eivätkä poimijat – vaikka heitä tuodaankin tuhansittain pelkästään tätä työtä varten Suomeen – kuulu työsopimusten piiriin.

Ruotsissa (jossa oikeasti porvaritkin ovat Suomen porvareita edistyksellisempiä!!!) tilanne on monella tavalla pidemmällä kuin Suomessa. Siellä “maahanmuuttovirasto on päättänyt, että metsämarjan poimijoita välittävät firmat joutuvat maksamaan 16000 kruunua kuukausipalkkaa”, kirjoittaa Koskiniemi. Toisaalta tänä kesänä marjastajien tilanne on lainsäädännön uudistuksista huolimatta Ruotsissa niin huono, että lakot ja väkivalta ovat puhjenneet marjastajien keskuudessa.

***

Kaiken kaikkiaan on kovin vaikea välttyä näkemästä kuviossa jonkinlaista historiallisesti kovinkin tuttua. Juttu on kuin suoraan oppikirjan kappaleesta “kapitalismin leviämiseen liittyvien ristiriitojen välttämättömyydet”. Oikeisto kannattaa yleisessä retoriikassaan perinteisiä arvoja ja traditioita, kun samalla toisaalta huomautetaan että juuri voittoon pyrkivien yritysten tapa käyttää ulkomaalaista halpatyövoimaa “tuhoaa” paikallisen perinteisen kulttuurin ja luonnon. Lisäksi vaikka ulkomaalaisviha ei ole välttämätöntä, se kuitenkin leviää ja mukautuu tarvittaessa helposti. Vihan kohteeksi joutuvat ovat lähinnä niitä ihmisiä, jotka eivät kuviota ole olleet pistämässä käyntiin. Tässä tapauksessa siis ulkomaalaiset marjastajat.

Muutama lakitekninen huomio työn tekemisestä tähän väliin.

Työsopimus on työnantajan ja työntekijän keskenään tekemä sopimus niistä ehdoista, joilla joku tietty henkilö jossain tietyssä yrityksessä työskentelee. Jos työsopimuksessa sovitut ehdot ovat huonommat kuin laista tai voimassaolevasta työehtosopimuksesta määrittää, ei sopimus näiltä osin ole pätevä. Luonnonmarjoja keräävillä ei ole tätä sopimusta, eivätkä he siten kuulu myöskään työsuojelupiiriin (yle). Siksi Suomessakin kommentteja kerääjien oikeuksista on antanut vähemmistövaltuutettu.

Työehtosopimus (TES) taas on jonkun alan työnantaja- ja työntekijäjärjestestöjen tekemä sopimus siitä, mitkä ovat kyseisen alan minimityöehdot. Sopimus voi olla joko normaalisitova, jolloin sopimukseen sitoutuneiden työnantajien on noudatettava sopimusta kaikkiin työntekijöihinsä, olivatpa nämä sopimuksen tehneen liiton jäseniä tai eivät; tai se voi olla yleissitova, jolloin kaikkien työnantajien (niidenkin jotka eivät kuulu työnantajaliittoihin) on noudatettava sopimusta kaikkiin työntekijöihin, kuuluivatpa he liittoihin tai eivät.

Suomessa on vaadittu vuosi sitten luonnonmarjoja poimiville vähimmäisansiotasoa. Se, että Lapissa tänäkin kesänä käydään rasismilta todellakin näyttäviä kiistoja, marjasotaa, marjastusoikeudesta ja -tavoista, johtuu marjojen poimintabisneksen mallista. Ulkomaalaiselle poimijalle, hänen välikädellensä ja marjat ostavalle yritykselle logiikka on hyvin yksinkertainen: marjoja kerätään niin paljon kuin mahdollista. Siinä se. “Yhteisten pelisääntöjen” (eli jokamiehenoikeuksien) noudattamisen vaatiminen marjastajilta on sekä tekopyhää että tehotonta, ja monet tietävät tämän.

Vakavasti ottaen siis, city-vihreänä marjastajana, mitä itse olen mieltä asiasta? Sitä, että ulkomaalaisten poimijoiden tulotaso ja oikeudet on taattava. Poimijoiden työ tulee tuoda tuoda työsopimusten ja työehtosopimusten piiriin ja valvoa niiden noudattamista. Ainoastaan tällä tavoin voidaan taata sekä ekologiset että kulttuuriset arvot ja paikallisten elinkeinon ja harrastuksen säilyminen – ja lopettaa ulkomaalaisten marjastajien orjatyö.

***

Ohje smoothieen, eli pirtelöön.

  • banaani
  • marjoja
  • jogurttia tai rahkaa

Soseuta. Makeuta halutessasi.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *