Mielenosoitusvapaus teoriassa ja käytännössä

ratsupoliisi

Alkusanat

Mielenosoitusvapaus on yksi tärkeimmistä demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvista perusoikeuksista. Sen kehittäminen ja siitä keskustelu ovat välttämättömiä sekä poliittisissa että oikeudellisissa yhteisöissä. Tämän artikkelin tarkoitus on osallistua tähän keskusteluun, minkä ohella esitän yleiskatsauksen voimassa olevaan mielenosoituksia koskevaan lakiin.

Arvostelen kirjoituksessa nykyistä järjestelmää ja poliisin toimintaa mielenosoitusten estämiseksi. Näkökulmani edustaa perus- ja ihmisoikeusmyönteistä lainoppia. Haluan tällä julkaisulla antaa laajemmalle yleisölle mahdollisuuden arvioida mielenosoitusvapauden säätelyä lainsäädännössä sekä hallinnon toimia vapauden rajoittamiseksi. Mielestäni aihe on nyky-yhteiskunnassa tärkeä. Aiheesta tarvitaan keskustelua ja myös oikeuspoliittista kritiikkiä.

Kalevi Hölttä, oikeustieteen tohtori

SISÄLTÖ

  1. Mielenosoitus
  2. Suomen laki
  3. Sananvapaus ja sen rajat
  4. Kokoontumisvapaus ja sen rajat
  5. Mielenosoitusten rajoittaminen ja estäminen
  6. Rajoittaminen ja estäminen käytännössä
  7. Näkymiä

 1. Mielenosoitus

Tarkastelen tässä kirjoituksessa mielenosoitusvapauden sisältöä ja rajoja oikeusvaltiossa. Mielenosoitusvapaus itsenäisenä perusoikeutena on jäänyt vähälle huomiolle lainopillisessa keskustelussa. Tämä johtunee siitäkin, että mielenosoitusvapaus sisältää osaltaan muita perusoikeuksia, kuten sananvapautta, kokoontumisvapautta ja liikkumisvapautta. Toimintaa suojaavat samanaikaisesti monet perusoikeussäännökset. Mielenosoituksiin liittyy tavallisesti perusoikeuskonkurrenssi.[1]

Määrittelen mielenosoituksen menetelmäksi, jota käyttäen esitetään mielipide julkisuudessa näkyvällä tavalla. Mielenosoitus voi olla joukkokokous, mutta myös kirjallinen tai suullinen esitys. Se voi olla tavanomaisesta kokouksesta suurestikin poikkeavaa toimintaa, kuten tilojen haltuunottoa ja taiteellisia tempauksia. Mielenosoitusmuotoina on kauan tunnettu kokoukset, kulkueet ja lippujen polttamiset.[2] Uudempaa käytäntöä ovat kadunvaltaukset, katuteatteri, istunnat (”sit-in”) esimerkiksi tavarataloissa, symboliset saartorenkaat, yövartiot, iskulauseriimittelyt, omat symbolit ja taiteelliset tehosteet.[3] Myös eräänlaiset istumalakot ja valtaamiset on katsottu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (EIS) 11 artiklan kokoontumisvapauden piiriin kuuluviksi.[4] Mielenosoitus ei siis välttämättä ole kokous. Olennaista mielenosoituksessa on toiminnan julkisuus ja ympäristöstä erottuva näkyvä ja kuuluva tahdon ilmaus.

Mielenosoitusvapauden merkitystä demokraattisessa oikeusvaltiossa ei voi korostaa liikaa. Se on poliittisten perusoikeuksien ytimessä ja osa diskursiivista kontrollia, jolla voi pyrkiä hallinnollisen vallan kritiikkiin ja jopa rajoittamiseen.[5] Demokraattisen oikeusvaltion keskeisiä tunnusmerkkejä on mielipiteen ja sen ilmaisemisen vapaus. Mielenosoitus tarkoittaa yksilön tai ryhmän oman mielipiteen korostamista, joten se ei ole keskustelua siinä mielessä kuin asioita pohdittaessa esimerkiksi yhdistyksen kokouksessa. Laajemmin ymmärrettynä mielenosoitus on kuitenkin osa julkista keskustelua, joka kestää pitempään kuin yhden mielenosoituksen ajan. Mielenosoituksen tarkoitus on myös provosoida yhteiskuntaa hereille esimerkiksi totalitarismin etenemistä vastaan.[6]

Mielenosoitus voi olla demokraattisen oikeusvaltion puolustamiskeino. Yksi ilmaus vapaan toiminnan merkityksestä on Saksan perustuslain (Grundgesetz Art. 20) mukainen vastarintaoikeus. Se antaa jokaiselle oikeuden ryhtyä vastarintaan perustuslain kumoamista vastaan. Vastarinta tarkoittaa tässä yhteydessä myös joukkotoimintaa, poliittisia lakkoja ja kansalaistottelemattomuutta.[7]

Demokratian puolustamisessa mielenosoitukset ovat erityisen tärkeitä, kun media on vahvasti keskittynyt joko valtion tai yksityisten monopolien käsiin.[8] Ne ovat keino toteuttaa perustuslain (PL) 2 § 2:ssa ilmaistua periaatetta yksilön oikeudesta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Mielenosoitus ei ole kuitenkaan mikään ”viimeinen keino” tilanteessa, jossa ei ole muita vaikuttamiskeinoja. Se on hyväksyttävä vaikuttamiskeino koska tahansa rinnakkain muiden kommunikaatiomuotojen kanssa.

2.  Suomen laki

Mielenosoitusvapaus perusoikeutena on säädetty PL 13 § 1 momentissa: ”Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin”.

Mielenosoitusvapautta turvaavat myös lukuisat kansainväliset sopimukset, kuten EIS 10 ja 11 artikloissa mainitut sananvapaus ja kokoontumisvapaus.

Mielenosoitusvapaus on oma perusoikeutensa, johon sovelletaan myös kokoontumislakia. Kun mielenosoitusvapauteen on yhdistettävissä useita perusoikeuksia, systematisoinnissa on merkitystä sillä, mikä perusoikeus antaa mielenosoitukselle parhaan suojan. Mielenosoitusvapautta ei ole rajoitettu samalla tavalla kuin sananvapautta. Onko mielenosoituksessa siis oikeus enempään ilmaisuvapauteen kuin esimerkiksi lehtikirjoituksessa? Kysymykseen voi vastata myöntävästi perusoikeuksien konkurrenssia koskevien teorioiden valossa.[9] Mielenosoitusvapaus on tavallaan erityissäännös, lex specialis, verrattuna sananvapauteen.

Tieteen ja taiteen vapaudesta on säädetty PL 16 § 3:ssa. Taiteen yhteydessä puhutaan määrittelykiellosta siinä mielessä, että viranomaiset eivät saa loukata taiteen vapautta määrittelemällä vain omasta mielestään riittävän tasokkaan tuotteen taiteeksi. Johdonmukaisuus vaatii kysymään muidenkin perusoikeuksina suojattujen intressien määrittelyn oikeutusta. Esimerkkinä on esitetty vastaavasti journalismin määrittelykielto.[10]  Vastaavasti jos poliisi määrittelee tapahtuman muuksi kuin mielenosoitukseksi (vaikkapa ilkivallaksi), olennainen poliittinen perusoikeus voi joutua loukatuksi tarkoitushakuisen määrittelyn vuoksi. Jäljempänä kerrottavan Kiakkovieras -tapahtuman yhteydessä poliisijohtaja nimitti poliittisluonteista mielenosoitusta rosvojoukoksi, joten joukolla ei ilmeisesti hänen mielestään ollut kokoontumis- ja mielenosoitusvapautta.[11] Poliisijohtaja sai eräänlaisen nuhtelun eduskunnan oikeusasiamieheltä väärästä ”sananvalinnasta”. Poliisijohtajan tietoon saatettiin lakien sisältöä.[12]

Perusoikeuksien rajoittamispyrkimykset voidaan pukea juuri määrittelyjen muotoon. Laajasti, myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuissa on katsottu että ns. vihapuhe ei nauti sananvapauden suojaa.[13] Puheella ja kirjoituksella tehdyt rikokset eivät tietenkään nauti sananvapauden suojaa, mutta jo käsitteenäkin hämärä vihapuhe ei ole sinänsä mikään rikos.[14] Pitkälle vietynä muutkin perusoikeudet voivat joutua vaaraan, jos tuomioistuimet ja hallintoviranomaiset määrittelevät perusoikeudet käytännössään kovin suppeasti.

3. Sananvapaus ja sen rajat

Sananvapaudessa on olennaista, että ketään ei ennakolta estetä ilmaisemasta ja saattamasta julkisuuteen viestejään. Mielipiteen esittämisestä rankaiseminen jälkikäteen on puolestaan joko laillista puuttumista rikokseen tai perusoikeuden loukkaus esimerkiksi syrjintänä. Tässä yhteydessä rankaisemisena pidetään myös työnantajan huomautusta tai varoitusta virkamiehelle tai työntekijälle.

Sananvapauden rajoittamista on perusteltu myös työsopimuslain (TSL) 3: 1:stä ilmenevällä uskollisuusvelvollisuudella, joka ulottuu työntekijän vapaa-aikaan.[15] Uskollisuusvelvollisuus (”lojaliteettivelvoite”) on eräänlainen muinaisjäänne. Se soveltui agraariyhteiskunnan ja palkollissäännön aikakauteen. Tulkinnassa on otettava huomioon, että se perustuu perin yleisluonteiseen säännökseen tavallisessa laissa. Sananvapaus on perusoikeutena tietysti pääsääntö. Minkäänlaisia laajennusyrityksiä työnantajien isäntävaltaan sananvapauden rajoittamiseksi ei markkinatalousjärjestelmän oloissa voi hyväksyä.

Mielenosoitusten sanoma on usein protesti julkisen tai yksityisen vallan päätöksiin. Tällaisia tilanteita koskee rikoslain (RL) 24: 9.2, jonka mukaan kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka koskee menettelyä politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa tai niihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa.

Sananvapautta koskevan EIS 10 artiklan tulkintakäytäntö ei ole täysin johdonmukainen. Useimmiten EIT on puolustanut sananvapautta, kun jäsenvaltioissa on rangaistu kriittisistä lausunnoista. Sananvapauden rajoittaminen on kuitenkin varsin usein hyväksytty EIT:n tuomioissa. Eniten langettavia tuomioita on saanut Turkki, mutta esimerkiksi Unkarikin on viime vuosina saanut langettavia tuomioita.[16]

Suomen viranomaisten menettely tuomittiin EIS:n 10 artiklan vastaisena vuonna 2006. Viranomaiset olivat takavarikoineet eräiden mielenosoitusten tutkinnan yhteydessä kotietsinnässä monisteita, joissa arvosteltiin turkistarhausta ja erästä tavarataloyhtiötä. Poliisi loukkasi sananvapautta EIT:n tuomion mukaan ilman laillisia perusteita.[17]

Ruotsi on tuomittu salaisen poliisin Säpon tekemän mielipidekortistoinnin vuoksi. Poliisi piti kortistoa vasemmistolaisen järjestön jäsenistä pelkän mielipiteen perusteella. Tämän katsottiin jo itsessään tekona, ipso facto loukkaavan 10 artiklaa.[18]

Erikoinen näyte EIT:n käytännöstä on tapauksessa, jossa eräiden juutalaisyhteisöjen vaatimuksesta oli Saksan tuomioistuinten kieltotuomiolla estetty eläinsuojeluyhdistyksen kampanjointi ilmoituksin ja lentolehtisin. Ilmoituksissa olevissa kuvissa verrattiin natsi-Saksan keskitysleirejä ja tuotantoeläinten ahdistusta. Kampanja katsottiin ihmisarvoa alentavaksi. Sananvapauden rajoittamista ja mainosten kieltämistä ei pidetty EIS 10 artiklan loukkauksena, mikä osittain selittynee Saksan historialla. Tähän viittasi eriävän mielipiteen tuomioon esittänyt tuomari, joka katsoi toisenlaisen arvion mahdolliseksi jossain toisessa valtiossa.[19] Mielestäni tuomio on osoitus EIT:n poliittisuudesta ja epävakaudesta, joka voi johtaa yllättäviin rajoituksiin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

4. Kokoontumisvapaus ja sen rajat

Kokoontumisvapaudessa on olennaista, että julkinen valta ei saa etukäteen rajoittaa kokoontumista siinä käsiteltävien asioiden perusteella, mikä merkitsisi ennakkosensuuria.[20]

Tavallisia kaikille sallittuja kokouspaikkoja ovat kunnan ja myös yksityisten omistamat alueet, kuten torit, kadut ja puistot. Lainsäätäjän tarkoitus lienee, että kokoontumislain (KokL) 9 §:n mukaisen yleisen kokoontumispaikan vastakohtana ovat vain sisätilat, jotka eivät ole yleisessä käytössä. Yleisiä paikkoja ovat pääsääntöisesti myös katetut kauppakeskusten tilat, joihin on vapaa pääsy. Yleiseen kokoukseen ei tarvitse pyytää omistajan lupaa, mutta hyvä mielestäni tapa on ilmoittaa kunnan kiinteistöhallinnolle järjestelyistä. Se selventää viranhaltijoille kokoontumisen luonnetta ja laajuutta. Jos kysymyksessä on niin sanottu yleisötilaisuus eikä kokous, kunta päättää, antaako se luvan tilaisuuden järjestämiseen. Viranhaltijat ratkaisevat, onko kysymyksessä yleinen kokous vai KokL 2 § 3:ssa tarkoitettu yleisötilaisuus. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on omat ohjeensa ja lupalomakkeensa yleisötilaisuuksia varten. Kaupunki ei edellytä, että kokouksista tai niissä käytettävistä välineistä ja rakennelmista ilmoitetaan, eikä lain mukaan sellaista ennakkoilmoitusta voikaan vaatia. Rajanveto ei aina ole selvä. Yksi kriteeri on tilaisuuden kaupallisuus. Yleinen kokous on voittoa tavoittelematon aatteellinen tapahtuma. Taiteellisia esityksiä voi sisältyä myös kokouksen ohjelmaan ilman, että se muuttuisi yleisötilaisuudeksi.

Eräänlaisena rajoituksena, mutta myös kokoontumisvapauden turvaamisena, on ilmoitusvelvollisuus.  Jos kokous pidetään ulkona, siitä on tehtävä alueen poliisille suullinen tai kirjallinen ilmoitus viimeistään kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista. Myöhemminkin tehty ilmoitus on KokL 7 §:n mukaan pätevä. Ilman kutsua kokoontuneesta spontaanista mielenosoituksesta voi ilmoittaa myös tilaisuuden jo alettua.[21] Myös spontaani mielenosoitus, josta ei ole tehty ilmoitusta ollenkaan, on perustuslain suojan piirissä ja viranomaisten on turvattava myös sellaisen tilaisuuden häiriötön kulku.[22]

Ilmoituksen laiminlyönti ei tee itse kokousta tai mielenosoitusta laittomaksi. Tämä on todettu usein myös EIT:n oikeuskäytännössä. Esimerkiksi työntekijöiden mielenosoitus hajotettiin Ankarassa vuonna 2001. Poliisi hajotti kokoukset sillä perusteella, että ne järjestettiin kielletyllä alueella, yleisellä aukiolla. Lisäksi vedottiin siihen, että kokouksesta ei ollut ilmoitettu kolmea päivää aikaisemmin, kuten Turkin laki vaati. Tuomioistuin totesi, että kysymyksessä oli kokoontumisvapauden peitelty estäminen, kun kokouksesta ei aiheutunut normaalia enempää häiriötä eikä vaaraa julkiselle järjestykselle Turkin todettiin rikkoneen EIS 11 artiklaa.[23] Samoin kävi Unkarissa, jossa mielenosoitus oli estetty laissa määritellyn ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin takia. Poliisin toiminta oli suhteetonta puuttumista kokoontumisvapauteen.[24]

Poliisi voi KokL 10 § 2:n mukaan eräillä perusteilla määrätä yleisen kokouksen siirrettäväksi toiseen paikkaan neuvoteltuaan yhteyshenkilön kanssa. Perusteet luetellaan lainkohdassa tyhjentävästi.[25] Kokouksen saa määrätä siirrettäväksi, jos sen järjestäminen ilmoitetussa paikassa

  • vaarantaa turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle
  • häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä taikka
  • häiritsee kohtuuttomasti valtiovierailuun tai julkisyhteisön järjestämään kansainväliseen kokoukseen kuuluvaa tai suojelun tarpeeltaan niihin rinnastettavaa tilaisuutta.

Siirtopäätös on pyydettäessä annettava kirjallisena, ja siitä voi valittaa.

Kulkueen reitti voidaan määrätä muutettavaksi liikenteen sujuvuuden sitä vaatiessa. Reitin muutoksella ei saa vaarantaa kulkueen tarkoitusta. Jos se on esimerkiksi jonkin tapahtuman protestoiminen kulkemalla mielenosoituksellisesti tilaisuuden ohi, poliisi ei tämän lainkohdan nojalla saa siirtää reittiä niin, että kulkuetta ei havaittaisi paikasta, jossa protestoitava tilaisuus on meneillään. Reitin muuttaminen on perusteltua ainoastaan liikenteellisistä syistä.[26]

Mielenosoituksia silmälläpitäen rikoslaissa on eräissä tarkoin rajatuissa tilanteissa naamioitumiskielto. Yleistä naamioitumiskieltoa ei nykyään kuitenkaan ole. Demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta naamioituminen mielenosoituksissa on kielteinen ilmiö. Se osoittaa, että ihmiset eivät uskalla ilmaista mielipidettään avoimesti, vaan pelkäävät haitallisia seuraamuksia. Niitä voivat olla viran tai työsopimuksen irtisanominen, kohtelu työpaikalla tai vaikeuksia työpaikan saamisessa. Ihannetila olisi, että jokainen ilmaisisi mielipiteensä vapaasti omissa nimissään. Oikeutta tähän varjostaa pelko joutumisesta poliisin videonauhalle ja kortistoon. Poliisin, kuten suojelupoliisin (Supo, salainen poliisi), kortistosta annetaan vuosittain tuhansia turvallisuusselvityksiä työnantajille. Osa näistä lausunnoista perustuu salaisiin tiedostoihin. Lainvalmistelussa kiinnitettiin ongelmaan huomiota, mutta katsottiin vain ulkomaisten pakolaisten tarvitsevan naamioimisen antamaa suojaa mielenosoituksissa kotimaansa vallanpitäjiä vastaan, vaikka Suomessa suomalaisilla on samanlainen riski tulla syrjityksi.[27]

Vastaavasti poliisin pitää olla tunnistettavissa. Demokratiassa poliisin naamioituminen mielenosoituksissa ei ole hyväksyttävää. Poliisin on ilmoitettava nimensä toimenpiteidensä kohteelle ja poliisiasetuksen 17 §:n mukaan myös esitettävä virkamerkkinsä.

Poliisi voi KokL 20 §:n nojalla rajoittaa tietyin edellytyksin kokoontumista. Poliisi voi antaa määräyksiä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden (YJT) ylläpitämiseksi, terveyden, omaisuuden tai ympäristön vahingoittumisen estämiseksi, sivullisten oikeuksien turvaamiseksi sekä liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi. Määräykset on annettava kirjallisina, jos järjestäjä vaatii. Niihin on mahdollisuus hakea muutosta, vaikka käytännössä mahdollinen muutos tulee vasta jälkikäteen. Valitusviranomaisen päätöksellä on teoriassa merkitystä lain tulkinnassa tulevissa tapauksissa.[28]

Äärimmäinen kokoontumisvapauden rajoitus on, että poliisi määrää kokouksen lopetettavaksi ja hajottaa väkijoukon sen jälkeen. Päällystöön kuuluvalla poliisilla on oikeus tähän, jos muut toimenpiteet eivät riitä vaaran ehkäisemiseksi tai kun kokousta järjestettäessä toimitaan muuten olennaisesti lainvastaisesti. Perusoikeuksien näkökulmasta viittaus yleisesti lainvastaisuuteen on arveluttavan laaja. Lainkohdassa mainitut kokouksen lopettamisperusteet on lueteltu tyhjentävästi. Tässä yhteydessä on huomattava, että poliisilain (PolL)  2: 9:n mukainen oikeus määrätä väkijoukko hajaantumaan tai siirtymään yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä liikenteen turvaamiseksi ei koske kokouksia, vaan vain satunnaisia väenkokouksia, jotka ovat muodostuneet ilman kokoontumistarkoitusta ja järjestäjää.[29] Joka tapauksessa on selvää, että ennakkoilmoituksen laiminlyönti ei oikeuta kokouksen keskeyttämiseen tai lopettamiseen.[30] Vähäiset poliisin määräysten rikkomiset eivät nekään oikeuta siihen.

Rikoslailla on pyritty suojaamaan kokoontumisvapautta. Poliittisten toimintavapauksien loukkaamista RL 13: 5:n mielessä on mielipiteiden ilmaisemisen estäminen. Lain tarkoittamaa loukkaamista on lisäksi yleisiä asioita varten järjestettyyn kokoukseen tai kulkueeseen osallistumisen estäminen. Rikoslaissa ei mainita mielenosoitusta, mutta on täysin selvää, että laissa tarkoitetaan etenkin mielenosoituksia.

Jokaisella on oikeus osallistua yleiseen kokoukseen. Järjestäjätkään eivät saa estää henkilöitä tulemasta mielenosoitukseen, vaikka olettavat tämän olevan itse mielenosoituksen kohteesta eri mieltä.

Erityisesti yleisiä kokouksia suojaamaan on säädetty RL 13: 6, joka koskee kokouksen, kulkueen tai tilaisuuden estämistä. Suojan kohde on tässä tapauksessa kokouksen järjestämisoikeus. Kokoontumisvapauden suoja ulottuu jo kokouksen valmisteluun.[31] Tunnusmerkistöön kuuluu oikeudeton estäminen väkivalloin tai sillä uhkaamalla.

5. Mielenosoitusten rajoittaminen ja estäminen

Mielenosoituksien rajoittamista perustellaan tavallisesti YJT:n ja liikenteen turvaamisella. Mielenosoitusvapauteen pätevät kuitenkin samat rajoitusedellytykset kuin muihinkin perusoikeuksiin. Mielenosoitusvapauden rajoittamisessa on lähinnä kysymys lailla säätämisen vaatimuksesta, tarkkarajaisuusvaatimuksesta, suhteellisuusvaatimuksesta ja oikeusturvavaatimuksesta. Näitä vaatimuksia laiminlyödään käytännössä eniten, kun mielenosoituksia estetään.

Vain lailla voidaan säätää perusoikeuksien rajoituksista, mutta poliisin määräykset eivät aina ole lakiin perustuvia.Tarkkarajaisuusvaatimusta eivät täytä perustelut epämääräisillä käsitteillä, kuten ”hyvän tavan vastaisuus” tai YJT. Suhteellisuusvaatimusta ei oteta huomioon määrättäessä liikkumisrajoituksia ja ottamalla henkilöitä kiinni epäiltyinä aikomuksesta ryhtyä järjestysrikkomuksiin. Oikeusturvavaatimusta loukataan aina, kun poliisi estää suoralla toiminnallaan mielenosoituksen.

Seuraavassa esittelen mielenosoitusten rajoittamista kokoontumislain ohella koskevia säännöksiä.

a) Rikoslaki

Mielenosoitukseen saattaa liittyä voimakasta liikehdintää. Jos siinä ilmenee väkivaltaa tai omaisuuden vahingoittamista, sovelletaan mellakkaa koskevaa RL 17:2:a. Lainkohdan mukaan rangaistaan henkilöä, joka osallistuu vastoin viranomaisen hajaantumiskäskyä väkijoukon toimintaan sen aikoessa selvästi ryhtyä väkivaltaan tai omaisuuden huomattavaan vahingoittamiseen.

Lähes kaikissa valtioissa on usein suuria mielenosoituksia, joissa väkijoukko ei tyydy pelkkään mielenilmaisuun. On tilanteita, joissa jopa estetään viranomaisia ja kansanedustajia hoitamasta tehtäviään. Estäminen voi olla virastorakennusten piirittämistä ja virkamiesten estämistä pääsemästä työpaikalleen. Tällainen tilanne jatkui esimerkiksi Kiovassa useita kuukausia marraskuusta 2013 alkaen, ja tasavallan presidenttikin karkotettiin väkivalloin. Myös osa kansanedustajista estettiin osallistumasta parlamentin toimintaan. Vastaavissa tilanteissa Suomen laki on selvä. Virastoon ja työpaikkaan on oltava oikeus päästä ilman, että kukaan estää fyysisesti tai uhkaamalla. Rikoslain kannalta mainitunlainen piiritys on pakottamista ja pitemmälle vietynä pahoinpitely. Suomessa tuskin sallittaisiin edes viikon kestäviä piiritystilanteita, barrikadeja, polttopulloja tai leiriytymistä kaupungin keskustassa. Ne ovat selvästi lainvastaisia toimia riippumatta tarkoituksista.

Rikoksia viranomaisia vastaan tehdään toisinaan, kun poliisi estää mielenosoituksen. Lievimpänä muotona on niskoittelu ja kovimpana virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

b) Poliisilaki

Mielenosoituksen estäminen on RL 14: 6:n mukaan rangaistava teko. Lain tarkoitus on turvata yhteiskunnallista vaikuttamista. Kukaan ei saa ennakolta estää mielenosoituksen järjestämistä. Rikoslaki koskee poliisiakin, mutta se voi tietyin edellytyksin siirtää kokouksen ajan ja paikan.[32] Se ei merkitse kokouksen estämistä kokonaan. Kokonaan estämistä on kuitenkin menettely, jolla esimerkiksi ajankohtaiseen tilanteeseen liittyvä mielenosoitus määrätään siirrettäväksi sellaiseen ajankohtaan, ettei sillä ole mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekijöihin, taikka sellaiseen paikkaan, jossa ”kukaan ei heitä kuule eikä näe”.[33]

Poliisi voi PolL 2: 8:n mukaan eristää alueen ja YJT:n ylläpitämiseksi eristää, sulkea tai tyhjentää yleisesti käytettyjä alueita ja rajoittaa liikkumista. Ohjeena on luonnollisesti, että eristäminen on tehtävä alueellisesti ja ajallisesti mahdollisimman rajoitettuna.[34] Tunnetuin esimerkki eristämisestä on Presidentinlinnan alueen eristäminen itsenäisyyspäivinä. Metalliaidoilla ja mellakkavarusteissa olevilla poliisirivistöillä estetään mielenosoittajien kuuluminen ja näkyminen juhliin. Eristämistä voi kritikoida kokoontumisvapauden ja sananvapauden näkökulmasta. Vastakkain ovat perusoikeudet ja yleinen järjestys. Järjestys ja etenkin yleinen järjestys on epämääräinen käsite, joka ei voi oikeuttaa perusoikeuksien rajoittamista.

Yleisen järjestyksen ylläpito ei ole KokL10 § 2:n mukaan peruste kokouksen siirtämiselle, josta on kysymys myös Presidentinlinnan eristämisessä. Siirtämiseen voisi oikeuttaa lainkohdassa oleva sääntö, että julkisyhteisön järjestämää kansainväliseen kokoukseen rinnastettavaa tilaisuutta ei saa häiritä kohtuuttomasti. Sen varalta poliisi voisi asiasta neuvoteltuaan osoittaa toisen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivan paikan antamalla siitä asianmukaisen valituskelpoisen päätöksen.[35] KokL 10 §:n ilmaisema normi ei oikeuta mielenosoituksen estämistä Presidentinlinnan edessä. Laissa edellytetään, että kokouksen siirtämiseen on oikeus vain, jos se häiritsee kohtuuttomasti itse tilaisuutta. Presidentinlinnan juhlat eivät todellisuudessa häiriintyisi edes Esplanadilla järjestettävän mielenosoituksen vuoksi.

Poliisi voi PolL 2: 9:n mukaan määrätä väkijoukon hajaantumaan tai siirtymään, jos kokoontuminen vaarantaa YJT:tä tai on esteenä liikenteelle. Ellei hajaantumis- tai siirtymismääräystä noudateta, poliisilla on oikeus hajottaa väkijoukko voimakeinoin sekä ottaa niskoitteleva henkilö kiinni. Lainkohdassa on viittaus kokoontumislakiin osoituksena siitä, että PolL 2: 9:ää ei sovelleta yleisiin kokouksiin. Jos kokoontuminen on mielenosoitus, sovelletaan kokoontumislakia. Jos kokoontuminen on satunnaisesti koolle tullut joukko, sovelletaan poliisilakia. Mainittu lainkohta mahdollistaa hajottamisen YJT:n vaarantamisen perusteella. Kokoontumislaissa edellytetään yksilöidympiä syitä, joihin ei kuulu YJT:n vaarantuminen. Perusoikeuksien näkökulmasta on siis tärkeää pitää erillään nämä erilaiset kokoontumisen muodot. Poliisi onkin ottanut tämän huomioon hajottaessaan mielenosoituksia. Se on ensin määrännyt kokouksen lopetettavaksi ja sen jälkeen kohdellut osanottajia satunnaisena väenkokoontumisena. Ratkaisevaa on poliisin omaksuma määritelmä.

Mielenosoituksiin ja kulkueisiin liittyen liikenteen sujuminen on ollut aina voimakkaasti suojattu oikeushyvä. Poliisikirjallisuudessa on pidetty jopa erityisen vaarallisena tilannetta, jossa väkijoukko ryhtyy häiritsemään liikennettä.[36] Liikenteellä poliisit tarkoittavat vain ajoneuvoliikennettä, mutta eivät jalankulkijoita edes kulkueena.

Poliisialan kommentaareissa kokoontumisvapaus ja YJT ovat samanarvoisia.[37] Tällainen punninta johtaa perusoikeuksien vähättelyyn. Poliisin oppikirjassakin on sama tendenssi. Poliisille opetetaan, että PolL 2: 9 on annettu sen vuoksi, että YJT vaarantuu, kun väkijoukko kokoontuu yleiselle paikalle ja kysymyksessä on ”laiton mielenosoitus”.[38] Laittomuudella tarkoitettaneen sitä, että ei ole tehty ilmoitusta kuutta tuntia ennen mielenosoituksen alkamista. Käsitys on perustuslain ja kokoontumislain vastainen.

Poliisin toimivaltansa puitteissa antaman käskyn noudattamatta jättäminen on RL 16: 4:ssä säädetty rangaistavaksi sakolla tai vankeudella niskoitteluna poliisia vastaan. Poliisin piirissä on tulkittu, että PolL 2: 9:n mukaista hajaantumiskäskyä on noudatettava välittömästi. Joka ei heti noudata hajaantumiskäskyä, syyllistyy siis niskoitteluun.[39] Ongelmallista tässä tulkinnassa on, että monen sadan henkilön kokoontuminen ei ole kovin lyhyessä ajassa hajotettavissa varsinkaan, jos poistumisteitä ei ole. Tungoksesta poistuminen pitää mahdollistaa antamalla riittävästi aikaa hajaantumiskäskyn noudattamiseen.

Tässä yhteydessä on syytä tarkastella yleisen järjestyksen käsitettä.[40] Sillä perustellaan usein pakkokeinot, kuten kiinniotot, poistamiset, hajottamiset, takavarikot ja valvonta. Perustuslain mukaan perusoikeuksien rajoittaminen edellyttää aina laintasoista tarkkarajaista sääntelyä, jossa ihmisoikeudet ja oikeusturvakeinot otetaan huomioon. Yleinen järjestys olisi määriteltävä tarkasti, jotta se kelpaisi edes perusoikeuksien rajoittamisperusteiden testiin.

Mitään absoluuttista termillä yleinen järjestys kuvattavaa olotilaa ei ole olemassa ainakaan oikeustieteellisessä mielessä, ellei sitten tarkoiteta täydellistä poliisivaltiota. Koko käsite on joustava ja sen sisältö vaihtelee olojen ja yhteiskunnan kehitysasteen mukaan. Ei ole mittaa, jonka mukaan voisi esittää, mitä yleinen järjestys vaatii toimeenpantavalta mielenosoitukselta.[41]  Yleinen järjestys tarkoittaa vain, että yleisellä paikalla noudatetaan hyviä tapoja.

Sisäministeriön järjestyslakioppaassa yleistä järjestystä kuvataan normaalin tilan säilymisenä yleisellä paikalla. Siihen kuuluu, ettei kukaan häiritse rauhaa enempää kuin paikan tai tapahtuman luonteeseen nähden on soveliasta.[42]

Poliisilain valmistelussa YJT:tä pyrittiin selvittämään uusilla sanonnoilla. Käsitteen piiriin kuuluu hallituksen esityksen mukaan toiminta, jonka tarkoitus on luoda ja ylläpitää turvallista elin- ja toimintaympäristöä ja poistaa häiriöitä rikostorjunnan ohella.[43] Yritys YJT:n määrittelemiseksi on epäonnistunut.

Poliisikirjallisuudessa väkijoukkoa on pidetty virkavaltaa uhkaavana tekijänä.[44]. Joukkojenhallintatilanteessa poliisin ”ennaltaestäviä keinoja” ovat YJT:tä vaarantavien henkilöiden tunnistaminen etukäteen, tilaisuuden videointi ja läsnä olevien rauhoittaminen. Jos mielenosoitus on uhkaamassa, ennaltaehkäisevänä toimena voidaan käyttää tarpeellisen kaluston ja miehityksen varaamista. Lisäksi tulee käyttää aitaamista ja katuosuuksien sulkemista. Jos tavoiteltua tulosta ei saavuteta ennakkovalmisteluilla, tilanne on tukahdutettava. Tukahduttamisen onnistumismahdollisuudet ovat riippuvaisia poliisin voimavarojen suhteesta yleisön määrään.[45] Poliisin tavoitteet jäävät hämärään, mikä on demokratian kannalta ongelma.

Poliisin strategiaan kuuluu joukkojen hallinta (Jouha). Sitä tarvitaan varauduttaessa järjestyshäiriöihin, joita voi seurata mm. taloudellisen tilan yleisestä heilahtelusta, kansainvälisestä tilanteesta, jengiytymisestä ja katsomoväkivallasta. Tähän tarvitaan erikoisjoukkoja, joita ovat Jouha -joukot.

Jouha -joukot perustettiin salassa 1990-luvun alussa yli kymmeneen kaupunkiin. Operaatiota perusteltiin jalkapallohuliganismilla, laittomien maahanmuuttajien vyöryllä ja sosiaalisista epäkohdista kumpuavilla massaprotesteilla.[46] Mitään sellaista tarvetta joukoille ei ole ollut. Jouha-joukkoja on käytetty vain vähäisten mielenosoitusten tukahduttamiseksi, Linnan juhlien eristämiseen, Smash Asem6;n hajottamiseen sekä ”Kiakkovierasjuhlien” häiriköinnin lopettamiseen. Tapahtumissa ei ole ollut kysymys suurista joukoista, vaan hajanaisten nuorisojoukkojen kokoontumisesta.

Yhtenä Jouha -joukkojen tehtävänä on mainittu sosiaalisten epäkohtien aiheuttaman vastarinnan estäminen. Kun vastarintaa tehdään laillisesti, poliisilla ei ole mitään valtuutta puuttua siihen.

Mielenosoituksia ajatellen erikoisjoukoilla on pelottava vaikutus, ja siihen pyritäänkin näyttämällä varusteita ja voimaa, mukaan lukien aseistuksen esilläpito.[47]

c) Laki järjestyksenvalvojista

Järjestyksenvalvojista annettua lakia ei ole tarkoitettu rajoittamaan mielenosoitusvapautta. Kokoontumislakia on kuitenkin tulkittu niinkin, että järjestyksenvalvojien asettamisvelvollisuus muodostaa tosiasiallisen esteen kokoontumiselle. Velvollisuus järjestyksenvalvojien asettamiseen koskee ensisijaisesti yleisötilaisuuksia, mutta myös rajoitetummin yleisiä kokouksia. Laissa ei ole erikseen mainittu poliisin oikeutta määrätä hankkimaan järjestyksenvalvojia, vaan tämä oikeus on johdettu KokL 20 §:n tulkinnalla. Järjestyksenvalvojien asettamisvelvollisuus on poikkeuksellista. Esimerkkinä on mainittu huomattavan mielenosoituksen järjestäminen kaupungin keskustassa, joka edellyttää myös liikennejärjestelyjä. Tällöinkään poliisi ei saa väistää velvollisuuttaan järjestyksen ja turvallisuuden säilyttämiseksi.[48]

Järjestyksenvalvojilla on lain mukaan laajat valtuudet jopa pakkokeinojen käyttöön. Tässä yhteydessä on luovuttu virkamieshallintoperiaatteesta ja tulkittu laajasti PL 124 §:ää, jonka mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaisille.

Vartiointiliikkeitä ovat yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (282/2002) mukaiset yritykset. Vartiointitehtävä on lain 2 §:n mukaan omaisuuden vartioimista ja henkilön koskemattomuuden suojaamista. Vartijalla on 28 §:n mukaan oikeus voimakeinoin poistaa henkilöitä vartiointialueeltaan. Yksityinen yritys voi siis mielenosoitustilanteissa esiintyä mielenosoittajien vastapuolena myös yleisellä paikalla, kuten ostoskeskuksissa. Tällöin on punnittava perusoikeuden painoarvoa suhteessa vartijan valtuuksiin, jotka perustuvat tavalliseen lakiin ja yrityksen omistajan määräyksiin. Käytännössä mahdollisia konfliktitilanteita ratkotaan vasta jälkikäteen.

d) Järjestyslaki

Järjestyslain (612/2003) tarkoitus on edistää YJT:tä. Lailla on varsin tyhjentävästi kielletty häiriöiden ja pahennuksen aiheuttaminen, kuten meluaminen ja uhkailu. Laki on lähinnä poliisin valmistelema, mikä näkyy esimerkiksi 7 § 3:sta, jossa on kielletty lainvastaisten esitysten järjestäminen yleisellä paikalla. Miksi lainvastainen toiminta pitää kieltää toisella lailla?

Järjestyslaki on kokoontumislakiin nähden toissijainen. Sitä ei sovelleta kokouksiin, vaan sillä suojataan myös kokoontumisvapautta. Esimerkiksi äänekäs mielenosoitus ei ole järjestyslain 3 §:ssä tarkoitettua meluamista, mutta mielenosoituksen häiritseminen meluamalla on.[49]

Järjestyslakia sovelletaan kuitenkin, jos mielenosoitus itsessään on järjestyslaissa mainittu teko. Mielenosoitus voi olla tarkoitettukin aiheuttamaan vaaraa tai uhkaa. Tulkinnan on oltava erityisen suppeaa, koska mielenosoituksen luonteeseen kuuluu nimenomaan kärkevä ja kärjistävä esiintyminen.

e) Muita säädöksiä 

Mielenosoitusvapauteen liittyviä rajoituksia on annettu myös lakia alemmantasoisilla säädöksillä, kuten pelastusasetuksen yleisötilaisuuksia koskevilla yksityiskohtaisilla säännöksillä ja diplomaattisten edustustojen suojelua koskevilla säädöksillä.

Pelastuslain 16 §:ssä on säädetty yleisötilaisuuksissa tarvittavista pelastussuunnitelmista. Lain tarkoitus ei ole asettaa esteitä kokoontumisille, mutta käytännössä sillä on vaikeutettu kokouksien järjestämistä.

Pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen (407/2011) 3 §:n mukaan yleisötilaisuuteen on laadittava erityinen pelastussuunnitelma seuraavin edellytyksin:

  • osallistujia arvioidaan olevan vähintään 200
  • tilaisuudessa käytetään avotulta, ilotulitteita ja muita vastaavia pyroteknisiä tehosteita
  • poistumisjärjestelyt ovat poikkeavat
  • tapahtuma aiheuttaa huomattavaa vaaraa ihmisille.

Asetusta tulkittiin Kotkan kirjastoon aiotun keskustelutilaisuuden yhteydessä niin, että vaadittiin erityisen vaativa pelastussuunnitelma järjestyksenvalvojineen ja poistumissuunnitelmineen. Yksikään asetuksessa mainituista kriteereistä ei kuitenkaan täyttynyt. Poliisin tulkinta johti kokoontumisen peruuttamiseen. Tavallinen sisätiloissa järjestettävä keskustelutilaisuus leimattiin yleisötilaisuudeksi, minkä myös apulaisoikeuskansleri (AOK ) hyväksyi.[50]

Myös työsopimuslain tulkinta voi johtaa mielenosoitusvapauden rajoittamiseen työnantajan direktio-oikeuden kautta. Poliittiseen mielenosoitukseen osallistuminen työaikana ei kuitenkaan  sinänsä merkitse lojaliteettivelvollisuuden tai edes työntekovelvollisuuden rikkomista. Jos on kysymyksessä lyhytaikainen poliittinen mielenosoitus esimerkiksi työnseisauksen muodossa, työntekijät käyttävät siinäkin perusoikeuttaan. Ristiriitatilanteissa on arvioitava työnantajan omistusoikeuteen kohdistuvan väliaikaisen rajoituksen painoa verrattuna työntekijöiden vapauteen osoittaa mieltään yhteiskunnallisista asioista. Osallistuessaan työaikana mielenosoitukseen työntekijä saattaa kuitenkin syyllistyä sopimusrikkomukseen, jota on myös arvioitava suhteellisuusperiaatteen valossa. Suomessa poliittiset työtaistelut ovat normaalisti aina sallittuja, ja tilanteita on arvioitava työsopimuksen rikkomisen kannalta. Jos poliittinen mielenosoitus järjestetään joukkoirtisanoutumisena, sitä ei voi rajoittaa edes työoikeudellisin perustein.

6. Rajoittaminen ja estäminen käytännössä

Olen aikaisemmin kuvannut eräitä mielenosoituksiin liittyneitä poliisioperaatioita ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisujen valossa.[51]

Tässä yhteydessä on aiheellista palata Smash Asem6 -mielenosoitukseen Helsingissä, jonka poliisi esti ja hajotti 9.8.2006.

Poliisin toimintaa arvioi eduskunnan oikeusasiamies (EOA), joka laati tapahtumista selvityksen.[52] Hallitusten välinen Asem6 alkoi vasta mielenosoitusta seuraavana päivänä noin viiden kilometrin päässä, joten tämän kansainvälisen kokouksen häirinnästä ei ollut kysymys. Poliisin ja rajavartioston erikoisjoukot ottivat kiinni 128 paikalla ollutta henkilöä eli yli kolmasosan paikallaolijoista, useimmat epäiltyinä mellakasta. Viimeisin pidätetyistä päästettiin säilytystiloista vasta 12.9. klo 11:n jälkeen. EOA:n selvitys perustuu vain poliisin ja rajavartiolaitoksen lausuntoihin.

Poliisi oli etukäteen valmistautunut mielenosoituksen estämiseen tiedustelutietojensa perusteella. Poliisi oli seurannut keskustelua internetissä ja nähnyt lentolehtisiä, joiden perusteella oli muodostettu uhka-arvio mahdollisista rikoksista ja epäjärjestyksestä. Poliisi oli määrännyt mielenosoituksen estämiseen 360 Jouha-poliisia mellakkavarusteineen, 70 muuta poliisimiestä kevyissä Jouha-varusteissa ja 50 rajavartiolaitoksen Jouha-miestä sekä varannut linja-autoja ja nippusiteitä kiinniotettujen sitomista ja kuljettamista varten. Lisäksi mielenosoittajien joukkoon oli komennettu siviilipukuisia poliiseja vakoilemaan ja tehostamaan kiinniottoja. Kokoontumislain mukaisessa ennakkoilmoituksessa mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat järjestävänsä Asem-kokousta kritisoivan kokouksen ja sen jälkeen kulkueen. Poliisi päätti, että kulkue estetään ja tilaisuus sallitaan vain Kiasman aukiolla. Tämä on pääteltävissä selvityksestä, vaikka poliisin edustajat ovat kiistäneet päättäneensä jo etukäteen estää kulkueen. Etukäteen oli annettu määräys noudattaa erityisen matalaa kiinniottokynnystä, ja ohje oli esittää kiinnioton perusteluksi ”mellakka”. Mielenosoitus määrättiin ensin vallitsevan hälinän vuoksi lopetettavaksi ja eristettiin sitten saartorenkaalla. Sen jälkeen väkijoukko komennettiin hajaantumaan, mikä oli mahdotonta. Kokouspaikan ulkopuolelle poliisi järjesti vielä laajemman saartorenkaan, johon joutui satoja keskustassa olleita vapaa-ajan viettäjiä. Sen yhteydessä poliisi esti kokonaan liikenteen Mannerheimintiellä, vaikka yksi perustelu alkuperäiselle kokouksen saartamiselle oli juuri liikenteen turvaaminen Mannerheimintiellä. Tästä saarrosta otettiin kiinni 21 henkilöä. Siinä vaiheessa poliisi ei enää tiennyt, mitä joukkoa nämä olivat.

Apulaisoikeusasiamies hyväksyi pääosin poliisin toiminnan, vaikka piti sitä suhteettomana ainakin kestoltaan. Joissakin suhteissa hän näki huonoa harkintaa ja jopa lainvastaisuutta, mutta päätyi ratkaisussaan vain kiinnittämään poliisin huomiota harkinnan käyttämiseen paremmin vastaisuudessa. Hän hyväksyi puhelinten takavarikon, koska niitä käyttäen oli annettu ohjeita ”mellakoivalle” väkijoukolle.

Poliisi pyrki ennakolta tiedotteillaan estämään ihmisiä osallistumasta mielenosoitukseen. Perusteluna oli, että osallistumalla voi joutua osalliseksi rikolliseen toimintaan. Epäilykin perustui kyseenalaiseen ennakkotietoon.[53] Tiedotus osoittaa paitsi poliisin suunnitelmien valmiutta myös herkkyyttä reagoida julkiseen valtaan kohdistuviin mielenilmaisuihin jo ennalta. Oikeusasiamies ei havainnut tässä mitään ongelmaa. Tämä on mielestäni erityisen huolestuttavaa, koska kysymyksessä oli mielenosoituksen ennakkosensuuri.

Kokoontumisvapautta pyritään estämään epämääräisin perustein. Tässäkin tapauksessa apulaisoikeusasiamies viittasi siihen, että aikaisemmin on ollut mielenosoituksia, joiden yhteydessä on aiheutettu vahinkoa. Tämän vuoksi poliisilla oli laillisuusvalvojan mielestä oikeus estää kulkue. Perusteluna oli, että liikkuvan mielenosoituksen hallinta on vaikeaa. Tosiasiassa koko mielenosoitus estettiin julkisuudessa esitettyjen mielipiteiden perusteella. Kokouksen lopettamisen ja saartamisen alkaessa kukaan ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.[54]  Rikosnimikkeet liittyvät tämän saartamisen vastustamiseen. Laillisuusvalvoja puuttui vain yksilöiden oikeusturvaa loukkaaviin poliisitoimiin, kuten linja-autossa kytkettynä pitämiseen ja nöyryyttämiseen muun muassa niin, että kiinniotettuja ei päästetty luonnollisille tarpeilleen. Henkilörekisterin luomiseen kaikista paikallaolijoista dna-näytteineen, kuvineen ja sormenjälkineen AOA ei ottanut kantaa.

Smash Asem6 -tapahtumien yhteydessä poliisi teki useita aiheettomia kiinniottoja samalla kaavalla, jopa ulkonäön perusteella.[55] Poliisi otti kiinni myös tapahtumia kuvanneen toimittajan, jolla oli lehdistökortti näkyvästi esillä. Toimittaja kertoi olevansa työtehtävissä, mutta joutui silti syytteeseen niskoittelusta ja tuomittiin rangaistukseen, koska oli kieltäytynyt poistumasta. Myös EIT hyväksyi poliisi toiminnan äänin 5–2, koska oikeutta toimia toimittajana loukattiin vain ”lyhyen ajan”. Sananvapautta ei siis EIT:n mielestä loukattu.[56]

Uudempaa oikeuskäytäntöä Suomen vähäisistä mielenosoituksista on niukasti. Tampereen poliisin todettiin toimineen lain vastaisesti 4.6.2008 järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä. Asevarustelua vastustavat mielenosoittajat, noin kymmenen henkeä, kytkivät itsensä ketjuilla kiinni sotilasaseita valmistavan yhtiön toimiston oveen. Aktivistit otettiin kiinni hallinnan loukkauksen perusteella. Lisäksi otettiin kiinni kolme tapahtumia seurannutta ja valokuvia ottanutta henkilöä. Poliisin mukaan oli todennäköistä, että he syyllistyisivät rikokseen, ja kuuluivat samaan joukkoon. Kiinniotto kesti useita tunteja niin, että puolustusvoimain lippujuhlan rituaalit saatiin pidetyiksi ennen vapaaksi päästämistä. Apulaisoikeusasiamies katsoi aiheelliseksi kiinnittää poliisin huomiota poliisilain sisältöön, koska kiinniotto oli lakiin perustumaton.[57]

Luonnonsuojeluaktivistit ja Green Peace järjestivät 25.11.2007 näyttävän operaation Porvoossa öljynjalostamoon tuotavan palmuöljylastin protestoimiseksi. Osa mielenosoittajista jakoi lentolehtisiä Neste Oy:n portilla ja osa lähestyi merellä öljyä tuovaa laivaa kiinnittääkseen iskulauseita laivan kylkeen. Rajavartiolaitos otti veneillä liikkuneet kiinni pakkotoimin, muun muassa pippurisumutetta käyttäen. Muodollisena perusteluna kiinniotolle oli veneiden kunnon ja varustuksen tarkastaminen. Myös polttoainetankit takavarikoitiin, mikä merkitsi liikkumisvapauden rajoitusta. Koska kysymyksessä oli meriturvallisuuteen liittyvä perustelu, poliisitoimet katsottiin asianmukaisiksi. Kun muita aluksia ei tarkastettu, virkamiesten toiminta antaa aiheen epäilyyn tarkoitussidonnaisuuden periaatteen rikkomisesta.

Sen sijaan portilla lehtisiä jakaneita poliisi kohteli laillisuusvalvojankin mielestä lain vastaisesti. Heidät määrättiin ensin poistumaan portin vierestä muun muassa liikenteeseen vedoten. Yhdessä todettiin sopivaksi paikaksi läheinen aukio, mutta pian poliisi määräsi mielenosoittajat etäälle portista erään koulun alueelle, joka oli yhtiön yksityisissä ”järjestysmääräyksissä” osoitettu mielenosoitusten paikaksi. Kun jakajat olivat siirtyneet koululle, josta heitä ei enää havaittu, poliisi otti heidät kiinni, osan yli 24 tunniksi. Perusteluna oli epäily, että he ryhtyvät tekemään rikoksia, kuten pakottamista, liikenteen vaarantamista ja poliisia vastaan niskoittelua. Laillisuusvalvoja totesi poliisin tässä ylittäneen selvästi harkintavaltansa, koska mitään perusteltuja epäilyjä mainituista rikoksista ei ollut. Lehtisten jakajat eivät uhanneet tai käyttäneet väkivaltaa. Poliisi perusteli toimiaan myös sillä, että kokoukseen ei ollut ”anottu lupaa”, mitä voi pitää karkeana perusoikeuden loukkauksena. Oikeus kokoontumiseen ilman lupaa on selvä perustuslain sääntö, joka on jo vuosia ollut esillä, joten poliisin on välttämättä tiedettävä, ettei mitään anomuksia tarvita. Laillisuusvalvoja otti kuitenkin poliisia ymmärtävän kannan ja katsoi kysymyksessä olleen vain epäonnistuneen sanamuodon. Tarkoitus oli hänen mukaansa ollut vain todeta, että ennakkoilmoitusta ei tehty.[58]

Poliisin rikkomuksiin ei näissä tapauksissa todellisuudessa puututtu lainkaan. Ankarin seuraamus oli, että poliisin tietoon saatettiin perusoikeuksia koskevaa lainsäädäntöä. Poliisi syyllistyy toistuvasti samanlaisiin rikkeisiin mielenosoitusten yhteydessä, ja on ilmeisen immuuni laillisuusvalvojien huomautuksille.

Uudehko tapaus on Tampereelta vuoden 2013 itsenäisyyspäivältä, jolloin järjestettiin eräänlainen vaihtoehtotapahtuma ”Kiakkovierasjuhlat”. Kysymyksessä oli suuren huomion saanut mielenosoitus, jonka poliittinen sanoma oli vallitsevan järjestelmän ja elitistisen itsenäisyyspäivän vastaanoton protestointi. Varsinaiseen ”biletyyppiseen” kokoontumiseen Tammelan torilla kello 18:n aikaan osallistui lehtitietojen mukaan lähes 400 nuorta. Torilla ei tapahtunut häiriöitä eikä poliisi puuttunut tapahtumiin. Myöhemmin illalla noin 200 ”kiakkovierasta” lähti metelöimään Tampere-talon läheiseen puistoon, jossa Jouha -joukot estivät pääsyn lähelle presidentin kutsuvierasjuhlaa. Tilanne kärjistyi häiriköinniksi, jonka poliisi lopetti käyttämällä kaasua, patukoita ja fyysistä voimaa[59] sekä ratsupoliisien rynnäkköjä. Poliisi otti kiinni 28 henkilöä, jotka saivat niskoittelusta sakkoja.[60]  Poliisijohto määritteli kokoontumisen muuksi kuin mielenosoitukseksi, joten perusoikeuspunnintaa ei tehty ainakaan Tammelan torin kokouksen jälkeen.

Poliisin toiminta mielenosoituksissa on lisääntynyt resurssien myötä. Helsingissä vuoden 2014 perinteiseen työväen vappukulkueeseen poliisi puuttui väkivaltaisesti yli 70 vuoden jälkeen. Jouha-joukot estivät parin sadan henkilön osallistumisen vappukulkueeseen. Poliisi häiritsi vappukulkuetta moottoripyörin ja ratsuin. Vappujuhlan jälkeen poliisi anasti ja rikkoi vasemmistojärjestöjen lippuja ja niiden tankoja. Jälkeenpäin poliisi kävi ”lahjoittamassa” uusia lipputankoja Helsingin Vasemmistoliitolle olettaen, että rikotut esineet olivat sen omaisuutta.

Euroopan ihmisoikeussopimus EIS on tärkeä mielenosoitusvapauden tae. Siihen sitoutuneiden valtioiden toimintaan on lukuisia kertoja puututtu EIT:n tuomioissa. Mielenosoitusvapautta loukkaavat yleensä valtioiden virkamiehet. Valtiot ovat saaneet langettavia tuomioita muun muassa ennakkoilmoituksen laiminlyönnin, liikenteen estämisen ja YJT:n perusteella tehdyistä väkivaltaisista mielenosoitusten hajottamisista.[61]

Poliisin ennakkotiedustelujen ja oletettujen järjestysrikkomusten vuoksi mielenosoituksia on usein hajotettu, ja EIT on antanut langettavia tuomioita.[62]

Joissakin valtioissa mielenosoitukselta on edellytetty viranomaisten lupaa, mitä EIT:n linjauksissa ei ole pidetty täysin EIS 11 artiklan vastaisena.[63]  Käytäntö on osin ristiriitainen. Vuoden 2008 tapaus Moldovasta osoittaa suuntaa. Siinä EIT nimenomaan totesi, että ennakkolupajärjestelmä on EIS 11 artiklan vastainen.[64]

Tämän aiheen kannalta kiinnostavampia ovat tapaukset, joissa EIT on hyväksynyt mielenosoitusten estämisen tai sallinut sen hajottamisen ja pidätykset.

Unkarissa ilman ennakkoilmoitusta järjestetty mielenosoitus esti liikennettä sillalla vuonna 2005. Tässä tapauksessa sopimuksen rikkomista ei katsottu tapahtuneen, kun mielenosoitus oli saanut jatkua jo kahdeksan tuntia ennen hajottamista.[65] Valitus hylättiin.

Saksassa pidettiin vuonna 2007 valtioiden johtajien G8 -kokous. Kokouspaikalle Rostockiin kokoontui tuhansia mielenosoittajia. Poliisi arvioi ennakolta, että paikalle tulisi 25.000 mielenosoittajaa, joista kymmenesosa olisi väkivaltaisia. Lisäksi oli vaara omaisuuden turmelemisesta. Poliiseja määrättiin paikalle 17.000. Kokoontumiset johtivatkin nujakointiin, joiden yhteydessä pidätettiin 1.112 mielenosoittajaa. Jatkotilanteessa mielenosoittajat kokoontuivat vaatimaan pidätettyjen vapauttamista. Mielenosoittajien autossa oli kaksi julistetta, joissa vaadittiin vankien vapauttamista. Julisteet takavarikoitiin. Oikeudenkäynnissä tapahtumia tulkittiin liittovaltion valtiosääntötuomioistuinta myöten niin, että valittajat yllyttivät väkijoukkoa vapauttamaan vangitut mielenosoittajat poliisin säilytystiloista. Valittajien pidätykset hyväksyttiin EIT:n tuomiossa, mutta vain sillä perusteella, että he eivät olleet suostuneet todistamaan henkilöllisyyttään poliisille. Sen sijaan väkivaltaisista aikeista ei ollut näyttöä. Pidätykset olivat jatkuneet koko G8:n ajan eli 6.–8.6. Saksan todettiin rikkoneen 5 artiklaa aiheettomalla vapaudenriistolla sekä 11 artiklaa.[66]

Poliisin tiedustelutoiminta oli keskeinen perustelu Lontoossa vuoden 2001 vappuna poliisiväkivallalle. Poliisi käytti saartorengasta mielenosoittajien kiinniottamiseksi. Ennakkoarvio oli, että globalisaation vastainen mielenosoitus olisi uhka YJT:lle. Tapaus tuli EIT:n tutkittavaksi sosialistipuolueen edustajan, rouva Austinin, valituksesta. Hänet oli pidetty saartorenkaassa 6–7 tuntia eikä häntä päästetty hoitamaan 11 kuukauden ikäistä lastaan. Poliisi oli varautunut olettamalla, että mielenosoitukseen tulisi noin 500–1000 väkivaltaisesti käyttäytyvää henkilöä. Eri puolilla maailmaa oli vuosina 1999 ja 2000 rikottu YJT:tä vastaavissa globalisaatiomielenosoituksissa muun muassa World Trade Centerin edessä. Poliisi sai ulkomaan tapahtumista aiheen pitää osaa mielenosoittajista sekä ulkopuolisia ohikulkijoitakin piiritysrenkaassa ilman mahdollisuutta päästä edes luonnollisille tarpeilleen. Joukosta pidätettiin sitten yli 100 henkilöä. Valitus koski lopulta vain henkilökohtaisen vapauden ja liikkumisvapauden rikkomista. Äänin 14–3 valitus hylättiin ja valtion toiminnan katsottiin siten olevan sopusoinnussa EIS 5 artiklan kanssa.[67]

Ratkaisu jättää monia epäilyjä EIT:n puolueettomuudesta. Olisiko vastaavanlainen poliisitoiminta hyväksytty, jos mielenosoitus olisi järjestetty muuta kuin markkinoiden kansainvälistä valtaa vastaan? Huomattavaa on, että mielenosoitus oli väkivallaton.

Tapausta on sittemmin arvioitu Suomessakin poliisin saartorenkaan hyväksyttävyyden kannalta.[68] Tapausta kommentoineella Timo Häkkisellä on poliisin näkökulma.  Hän korostaa, että tuomio on poliisin tarpeita palveleva ennakkotapaus. Häkkinen toteaa, että mielenosoitus muuttui joiltain osin ”rauhattomaksi” vasta sen jälkeen kun poliisiketju eristi suuren osan mielenosoittajista. Tämä rauhattomuus antoi EIT:n mielestä oikeuden eristää laaja joukko. Ongelmana on, tarkoittaako EIS 11 artiklan sanonta ”rauhanomaisten” kokoontumisten suojasta ”rauhattomien” mielenosoitusten vastakohtaa. Mielestäni näin ei ole, vaan EIS 11 artiklan suojan ulkopuolelle on rajattu väkivaltaiset kokoontumiset, mikä on eri asia kuin rauhattomuus. Häkkinen katsoo, että ratkaisussa punnittiin yksilön oikeutta ja poliisin tehtäviä keskenään. Niin varmaan tehtiin, mutta ihmisoikeuden eli yksilön henkilökohtaisen vapauden arvo katsottiin vähäisemmäksi kuin poliisin valtuudet. Häkkinen katsoo, että olennainen perustelu oli toimenpiteen välttämättömyys ja tehokkuus. Mistään ei ilmene kuitenkaan, että ihmisten saartaminen olisi ollut välttämätöntä. Häkkinen kysyy, miten poliisi voisi pystyä ”hallitsemaan läpeensä väkivaltaista mielenosoitusjoukkoa” ilman saartorenkaan käyttämistä. Vastaan tähän: ottamalla rikolliset kiinni ja jättämällä väkivallattomat mielenosoittajat rauhaan. Jos joku mielenosoitus olisi läpeensä väkivaltainen, ei siinä tarvita erityistä uutta menetelmää eli saartorengasta, vaan perinteistä poliisitoimintaa. Kuten Häkkinen toteaa, Lontoon poliisi toimi samalla tavalla kuin Jouha -poliisit  Helsingissä Smash asem6 -mielenosoituksen estämisessä.

Selkeämmin mielenosoituksen kohteen ja sisällön vaikutus on havaittavissa seuraavassa tapauksessa. Kokoontumisvapauden rikkomista ei katsottu tapahtuneen Unkarissa toimivan Unkarin kaartin kulkueen estämisessä vuoden 2007 joulukuussa. Myös järjestö lakkautettiin, koska se edustaa unkarilaista fasistiperinnettä Nuoliristi-järjestön toiminnan jatkajana. Kulkueen piti mennä läpi romaanien asuttaman alueen, joten EIT katsoi sen estämisen perustelluksi turvallisuussyistä.[69]

Mielenosoitusten sisältö on selvästi vaikuttanut EIT:n ratkaisuihin uskontoja sivuavissa tapauksissa. Venäjällä ei ollut EIT:n mukaan oikein, että kiellettiin vähemmistöuskovaisten tilaisuus ortodoksikirkon edessä, kun ei ollut vaaraa konkreettisesta konfliktista. Sen sijaan Ranskassa oli oikein kieltää sianlihaa sisältävän ruoan mielenosoituksellinen jakelu köyhille, koska se voisi olla provosoivaa ja muodostaa potentiaalisen riskin yleiselle järjestykselle. Köyhien joukossa arveltiin olevan maahanmuuttajia, joiden uskonto saattaisi olla islam.[70]

Luonnollista on, että EIS 11 artiklaa sovelletaan tilanteissa, joissa mielenosoitusvapautta punnitaan jotain toista EIS:n mukaista vapautta vastaan. Edellä olen maininnut tapauksia, joissa kokoontumisvapauden rajoittajana ei ollut  toinen perus- tai ihmisoikeus, vaan YJT ja poliisin toimivalta. Seuraavassa esimerkissä on kysymys mielenosoitusvapauden rajoitusedellytyksistä silloin, kun mielenosoitus haittaa elinkeinotoimintaa. Englantilaisessa ostoskeskuksessa järjestettiin eräänlainen hiljainen mielenosoitus nimienkeruuna. Tarkoitus oli protestoida nuorison urheilualueen hävittämistä uudisrakennusten tieltä. Kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat häätivät nimenkerääjät ulos. Ratkaisussa hyväksyttiin menettely sillä perusteella, että omistusoikeus pitää turvata.[71] Omistajilla on oikeus valita, keitä he päästävät kampanjoimaan kauppakeskuksen tiloihin. Ratkaisua voi arvostella sillä perusteella, että kauppakeskus on oikeastaan julkista tilaa tai ainakin quasi-public ( suomeksi lähinnä ”puolijulkinen”). Kauppakeskus toimii markkinataloudessa yleisenä kohtauspaikkana eikä se ole liikkeenharjoittajien yksityisyyden piirissä. Mielestäni ratkaisussa ei tehty kunnollista punnintaa ihmisoikeuksien välillä. Huomioon ei otettu sitä, että elinkeinotoiminta jatkui ilman häiriötä koko ajan. Tuomion perusteluna esitetään jopa, että mielenosoittajia ei kielletty jatkamasta kampanjaansa, koska heillä oli mahdollisuus kerätä nimiä adressiinsa muualla kaupungilla. Tällaisella perusteella sanan- ja kokoontumisvapaus voitaisiin estää kaikkialla.[72]

Mainittua Appleby-tapausta on kiintoisaa verrata EU:n tuomioistuimen (silloin EYT) ratkaisuun, jossa mielenosoitus moottoriliikenteen aiheuttamien ongelmien johdosta Itävallan ja Italian raja- alueella hyväksyttiin vuonna 2000, vaikka se keskeytti kokonaan liikenteen.[73] EU:ssa on tietysti kysymys tavaroiden vapaan liikkumisen periaatteesta verrattuna sanan- ja kokoontumisvapauteen eli nimenomaan elinkeinon vapaudesta. Siitä huolimatta tavarankuljetus sai väistyä 30 tunnin ajaksi mielenosoituksen tieltä. Ratkaisua on pidetty ainoana mahdollisena, koska toisenlainen lopputulos olisi ollut ”tyrmäysisku” EU:n perusoikeuskehitykselle. Arvostelua on voitu esittää lähinnä tuomion perusteluista, joissa perusoikeuksia pidetään EU:n doktriinien mukaisesti vain intresseinä neljään perusvapauteen verrattuna.[74] Onko EIT menossa enemmän omistusoikeutta painottavaan suuntaan myös mielenosoituksia arvioitaessa, on varmaan lähiaikojen suuri kysymys.

7. Näkymiä

Mielenosoitusvapaus näyttää olevan vastatuulessa kaikkialla. Sitä ei mielletä kansalaisyhteiskunnan tärkeäksi osatekijäksi, vaan mielenosoitukset nähdään kartettavana toimintamuotona.

Sananvapautta rajoitetaan monin tavoin, ja pelkästä väärästä sananvalinnasta voidaan syyttää. Julkisessa keskustelussa on myös eräänlainen mediaa hallitsevien itsesensuuri. Usein toistuu amerikkalaisesta keskustelusta tullut termi ”vihapuhe”. Ainoa tähän liittyvä säännös on RL 11: 8:n mukainen kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tähän verrattuna esimerkiksi paljon rasismia kokeneissa Amerikan Yhdysvalloissa puhe on vapaampaa.  Siellä rasistinenkaan puhe ei sinänsä ole kiellettyä. Vasta syrjintä tekee rasismista rikoksen.[75]

Työtuomioistuinkin on asettunut rajoittamaan sananvapautta  työehtosopimuksen nojalla. Työnantajan kovasanainen arvostelu työajan ulkopuolella saattaa työtuomioistuimen mielestä olla peruste työsopimuksen purkamiselle. Asian tekee ongelmalliseksi myös se, että työtuomioistuimen tuomioista ei voi valittaa mihinkään korkeampaan asteeseen, PL 21 §:n oikeusturvasäännöksen vastaisesti.[76]

Myös kunnalliset viranomaiset rajoittavat aika ajoin mielenosoitusvapautta. Rajoitusten ja ennakkosensuurin perusteena on ollut tilaisuuden oletettu sisältö. Lisäksi mielenosoitustoimintaa on vaikeutettu uusilla määräyksillä. Yhtenä vähäisenä esimerkkinä mainittakoon tässä Kuntaliiton tiedotustoiminta. Kuntien muodostaman liiton verkkosivuilla on yleisen kokouksen järjestäjän velvollisuudeksi väitetty kokouksesta ilmoittaminen kirjallisesti ja kokouksen jälkeenkin, jos ennakkoilmoitusta ei ole tehty.[77] Ohje on lakiin perustumaton. Sen tarkoitus on vaikeuttaa kansalaistoimintaa.

Yksi perusoikeuksien loukkaamista lisäävä tekijä on, että loukkauksista ei ole yleensä mitään seuraamuksia. Perusoikeuksia loukannut virkamies voi enimmillään saada huomautuksen laittomasta menettelystään. Demokratian ja laillisuuden kannalta on huolestuttavaa, että samaa menettelyä jatketaan välittämättä laillisuusvalvojien kannanotoista. Eduskunnan oikeusasiamies Paunio on esittänyt, että loukatulle pitäisi hyvittää esimerkiksi rahallisesti hänen kokemansa loukkaus. Lainsäädäntöä ei vielä ole, mutta oikeusasiamiehen ratkaisuissa on toisinaan suositus hyvityksen antamisesta loukatulle.[78]

Yhä yleisempää on, että viranomaiset arvioivat ennakolta mielenosoituksen mahdollisesti muuttuvan väkivaltaiseksi tai omaisuuden vahingoittuvan. Poliisi käyttää paljon voimavaroja tiedustelutoimintaan. Ennakolta muodostetaan uhkakuvia mahdollisista laittomuuksista, jotka sitten estetään ennen kuin mitään laitonta on tapahtunut.

Poliisin toiminta mielenosoitusten rajoittamiseksi on lisääntynyt, myös EIT:n tuella. Poliisin voimavaroja on lisätty, ja mielenosoituksia valvotaan tehokkaasti. Poliisin taktiikkaan kuuluu yhä enemmän mielenosoitusten valvonta ja rajoittaminen ennakolta. Suomesta on esimerkkejä Smash Asem6 -tapauksen lisäksi jo kuokkavierastapahtumien ajalta sekä viimeksi vuoden 2013 itsenäisyyspäivän rinnakkaistapahtuman ”Kiakkovierasjuhlan” järjestäjien tarkkailusta jo syyskuussa 2013.[79] Poliisin toiminta perustuu PolL 4: 3:een, joka mahdollistaa henkilötietojen saamisen verkkopalveluyrityksiltä, kun vain on vireillä jokin ”tehtävä”. Salaiset pakkokeinot ja teletietojen valvonta on tarkkaan säännelty ja tuomioistuimille on säädetty sananvapauslain 17 §:ssä harkintavalta tunnistetietojen luovuttamisesta. Poliisilakiin on kuitenkin jätetty lähes säätelemätön oikeus vaatia henkilötietoja millä tahansa perusteella ilman tuomioistuimen lupaa. Ilmeisesti lainkohdan tarkoitus on antaa poliisille välineitä rikosten torjunnassa, mutta laki on kirjoitettu laveasti. Sen sanamuoto oikeuttaa poliisin vaatimaan tietoja millä tahansa perusteella myös mielenosoitusten järjestäjien valvomiseksi ennakolta ilman rikosepäilyjäkin. Asiaa ei ole käsitelty perustuslakivaliokunnassa ja AOA:kin otti välttelevän poliisia myötäilevän kannan jättäen lausumassaan kokonaan mainitsematta sananvapauslain.[80] Esikuvat on todennäköisesti haettu Länsi-Euroopasta. Britanniassa poliisi on pitkään ennakoinut ja suunnitellut muun muassa lakkovahtien toiminnan eliminoimisen. Sen toimintaan kuuluu myös ”opetuksen antaminen” mielenosoittajille sekä yllättävien operaatioiden käyttäminen.[81] Suomessa mielenosoittajat yleensä kuvataan, jotta heidät voidaan tunnistaa myöhemmin. Tämä tapahtuu valikoidusti riippuen mielenosoituksen tavoitteista. Menettely ei ole yleensä lainvastaista, joten oikeuskäytäntöä ei ole odotettavissa ainakaan kotimaisista tuomioistuimista. Poliisi on kehittänyt myös uuden käsitteen ”mellakointi”, joka on eri asia kuin rikoslaissa mainittu mellakka. Se yhdistetään ”äärivasemmistoon”, mikä osoittaa poliisin poliittista suuntautumista. Äärivasemmisto ja anarkismi ovat poliisille sama asia.[82]Demokratian kannalta uhkana on, että poliisin toimintaa ei valvota.

Yhtenä lisääntyvänä uhkana mielenosoitusvapaudellekin on lisääntyvä ”yksityisten poliisien” eli vartiointiliikkeiden toiminta. Henkilökohtaista vapautta ja liikkumista rajoittaa yhä useammin vartija eikä virkavastuulla toimiva virkamies. Kaupunkitilasta yhä enemmän muuttuu ”puolisuljetuksi”.[83]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkin käytännössä on nähtävissä tendenssi ihmisoikeuksien punnintatilanteissa suosia omistusoikeutta ilmaisuvapauden kustannuksella ja hyväksyä yksilön vapauteen kohdistuvat pakkokeinot poliittisin perustein.

Vuoden 1995 perusoikeusjärjestelmän uudistamiseen sisältyi myös mielenosoitusvapauden nimenomainen mainitseminen yhtenä perusoikeutena. Siitä huolimatta mielenosoituksiin suhtaudutaan vieläkin torjuvasti, ikään kuin kielteisenä ilmiönä. Tämä näkyy erityisesti poliisin toiminnassa, joka osin näyttää myös puolueelliselta. Mielenosoitusvapauden käyttämistä on perustuslain 14 § 4 momentin ja 22 §:n hengessä edistettävä ja rohkaistava. Se on olennainen ja myönteinen vaikuttamistapa demokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Viitteet


[1] Perusoikeuskonkurrenssista ks. Neuvonen, Riku – Rautiainen, Pauli: Perusoikeuskonkurrenssi Suomen perusoikeusjärjestelmässä, Lakimies (LM) 2013 s. 1011–1031.

[2] Suppola, Salme: Suomalainen mielenosoitus. Oikeusministeriön lainsäädäntöosaston julkaisu 10/1973 s. 33.

[3] Suoranta, Juha – Ryynänen, Sanna: Taisteleva tutkimus, Into, Riika 2014, s. 234.

[4] Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu: Ihmisoikeudet – käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Edita, Porvoo 2013 s. 603.

[5] Ks. Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi, WSOY Vantaa 2000 s.108 ss.

[6] Nitovuori, Bjarne: Barrikadimaisteri –  Pentti Järvinen ja 1960-luvun marssijat, Into, Riika 2013 s. 131.

[7] Kissel, Otto; Arbeitskampfrecht, München 2002 s. 236.

[8] ks. www.mediaauditfinland.fi (8.9.2014): Helsingin Sanomien lukijamäärä 837.000, Ilta-Sanomien 544.000, Iltalehden 428.000, Aamulehden 270.000, Turun Sanomien 213.000 ja edelleen alenevasti eri alueiden valtalehdet. Tilastoon pääsee poliittiseksi itsensä luokitelluista vain ”Demokraatti” 30.000 lukijalla. Kaikki mainitut julkaisut edustavat samanlaista poliittista suuntausta.

[9] Neuvonen – Rautiainen 2013 s. 1023.

[10] Neuvonen – Rautiainen 2013 s. 1026, 1031.

[11] Pirkanmaan poliisilaitoksen tiedote 7.12.2013: ”Kyse oli häiriön aiheuttamisesta, ei sananvapaudesta” ja ”Kysymys ei ollut mielenosoituksesta, vaan kysymyksessä oli rosvojoukko”.

[12] AOA Dnro 5448/4/13

[13] ks. esim. KKO 2012: 58; poliitikon satiiriksi tarkoitettu kirjoitus tulkittiin kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, koska se oli omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja jopa vihaa kansanryhmää kohtaan. Kyseessä oli KKO:n mielestä vihapuheen kaltainen esitys, joka ei nauti sananvapauden suojaa.

[14] Ollila, Riitta: KKO 2013: 50 – laiton uhkaus ja vihapuheet, LM 6/ 2013 s. 1128–1135; s.1128 ja 1133.

[15] Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja lojaliteettivelvollisuus työsuhteessa LM 2/2013 s. 230–252; s. 240–241.

[16] Unkarissa kiellettiin aikoinaan jopa sellaiset rintamerkit, joissa oli punainen tähti. Kielto oli EIS 10 artiklan loukkaus, ks. EIT Vajnai vs. Unkari, valitus 33629/06, 8.7.2008.

[17] Gusev ja Marenk vs. Suomi, valitus 35083/97, 17.4.2006.

[18] Segerstedt – Wiberg ym. vs. Ruotsi, valitus 62332/00, 6.9.2006.

[19] Peta vs. Saksa, valitus 43481/2009, 18.3.2013. Saksan, mutta ei sen liittolaisten, natsihistoriaan on viitattu muuallakin perusteluna; ks. Raitio, Juha: Kontekstuaalisuus, Klamin finalismi ja EU:n oikeus LM 4/2014 s.519–541; s. 535.

[20] HE 309/1993 vp, 10a §:n yksityiskohtaiset perustelut.

[21] Pohjolainen, Teuvo – Majuri, Tuula: Kokoontumisvapaus, Kauppakaari, Pieksämäki 2000 s. 140.

[22] Pohjolainen – Majuri 2000 s. 66; myös EIS 11 artikla suojaa spontaaneja kokoontumisia, Hirvelä – Heikkilä 2013 s. 608.

[23] EIT tapaus Nurettin Aldemir vs. Turkki, valitukset 32124/02 ym., 18.12.2007.

[24] EIT tapaus Bukta ja muut vs. Unkari, valitus 25691/04, 17.7.2007.

[25] HE 145/1998 vp s. 25; PeVM 13/1998 vp s. 6.

[26] Pohjolainen – Majuri 2000 s. 156. Käytännössä poliisi kuitenkin määrää reittejä ja suuret poliisijoukot seuraavat valitsemiaan kulkueita; ks. esim. HS 7.12.2006.

[27] HE 81/2004 vp s. 13.

[28] Eduskunnan apulaisoikeusasiamies (AOA), Dnro 3417/4/05, 4.3.2007.

[29] HE 145/1998 vp s. 39.

[30] HE 145/1998 vp s. 33 ja erityisesti PeVM 13/1998 vp s. 7.

[31] Nuutila, Ari-Matti: RL 14: rikokset poliittisia oikeuksia vastaan s. 301–311 teoksessa Olavi Heinonen ym. Rikosoikeus, WSLT Juva 1999, s. 308.

[32] Poliisi on toisinaan haluttu asettaa rikoslain yläpuolelle esimerkiksi vapauttamalla poliisimies perusoikeuspunninnasta silloin kun hän noudattaa esimiehen käskyä: ks. Terenius, Markus: Poliisin voimankäyttö, SLY Sastamala 2013, s. 129–130 ja 855.

[33] Sinisalo, Kari: Poliisin toimivallan määräytyminen, Suomen lakimiesliitto Vammala 1971 s. 137.

[34] Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Salminen, Markku: Poliisioikeus, Kauppakaari Jyväskylä 1999 s. 98.

[35] AOA Dnro 3417/4/05.

[36] Helminen – Kuusimäki – Salminen 1999 s. 89. Linjaus on yleismaailmallinen; esim. USA:sta ks. Mitchell, Don: The right to the street and the right to the city: for bread, and roses too. Oikeus 3/ 2011 s. 313–325; s. 321.

[37] Helminen – Kuusimäki – Salminen 1999 s. 91.

[38] Rantanen, Jari: Poliisin toimivallasta ja toimivaltuuksista, Poliisikoulun julkaisuja oppikirja 2, Helsinki 2003 s. 107.

[39] Lahti, Ari: Poliisi ja joukkojenhallinta, SM:n poliisiosasto Helsinki 1997 s. 115.

[40] Tässä oleva erittely YJT:stä on tiivistelmä väitöskirjassani esittämästäni; ks. Hölttä, Kalevi: Toimintaoikeudet ja työtaisteluvapaus, SLY Helsinki 2012 s. 135–142.

[41] Sinisalo, Kari: Poliisi, Tammi Helsinki 1973 s. 131.

[42] Luntiala, Pentti: Järjestyslakiuudistus ja turvallisuus, SM:n poliisiosaston julkaisu 2003 s. 6; samoin Kerttula, Timo: Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä, Helsinki 2010 s. 70. Ks. myös HE 330/2010 vp järjestyslain uudistamiseksi s. 4.

[43] HE 224/2010 vp s. 70–71.

[44] Lahti 1997 s. 19. Tietääkseni Lahden kirja ei ole enää varsinainen poliisin tutkintoon kuuluva oppikirja.

[45] Lahti em. s. 25–27.

[46] Saari, Kari: Sosiologisia näkökulmia poliisiin ja joukkojenhallintaan: poliisi aktiivisena toimijana joukkotilanteissa, Oikeus 1/2004 s. 38–54; s. 46; Saari, Kari: Poliisi ja joukkojenhallintatoiminta Suomessa Espoo 2007 s. 81–82: nimi mellakkapoliisi muutettiin hyväksytymmäksi Jouhaksi.

[47] Lahti 1997 s. 26; 130.

[48] Pohjolainen – Majuri 2000 s. 192, 121–122.

[49] Luntiala 2003 s. 9.

[50] AOK Dnro OK V/439/1/2013; ratkaisu aiheuttaa epäilyn, että tilaisuus haluttiin estää sen poliittisen sisällön vuoksi. Tarkoitus oli keskustella kirjasta Koivulaakso, Dan – Brunila, Mikael – Andersson, Li: Äärioikeisto Suomessa, Into, Riika 2012. AOK:n poliisille ja pelastuspäällikölle myötämielinen ratkaisu perustui muun ohella siihen, että kokoussaliin mahtui enintään 200 henkilöä, ja järjestäjät olivat toiveikkaasti arvioineet salin täyttyvän. Johtopäätös on, että poliisille ei kannata kertoa etukäteen sisätiloissa pidettävistä kokouksista.

[51] Hölttä 2012 s. 132–135: Tampereen Mustavihreät päivät 1998, Kuokkavierasjuhlat 2001, Kuusamon erämaakiista 1995, Helsingin toksikologikonferenssi 1998 ja palestiinalaisten mielenosoitus 2002.

[52] Viranomaisten toiminta smash asem6 -mielenosoituksen yhteydessä 9.9.2006, AOA Jukka Lindstedtin 18.11.2007 sisäministeriön poliisiosastolle osoittama ratkaisu Dnro 1836/2/07.

[53] Suoranta – Ryynänen 2014 s. 175–176.

[54] Poliisin menettelyllä on huomattava yhtäläisyys Lontoon poliisin menettelyn kanssa vuoden 2001 vappuna, josta jäljempänä.

[55] AOA Dnro 2940/06, 28.11.2007.

[56] EIT Pentikäinen vs. Suomi, valitus 11882/19; 4.2.2014; erityisesti kohta 49. Asia on vielä syksyllä 2014 jatkotutkinnassa.

[57] AOA Dnro 2037/4/08, 3.3.2010.

[58] AOA Dnro 4267/4/08, 18.11.2010.

[59] Pirkanmaan poliisilaitoksen tiedote 6.12.2013.

[60] Pirkanmaan poliisilaitoksen tiedote 8.12.2013. Pyysin joulukuussa 2013 sähköpostitse tietoja poliisilaitokselta kiinniottojen perusteista ja varsinaisen mielenosoituksen sujumisesta sekä poliisipäällikön kannanotoista. Poliisilaitos ei vastannut kyselyyni.

[61] Esimerkkejä: EIT Oya Ataman vs. Turkki, valitus 74552/01, 5.12.2006. EIT hyväksyi kuitenkin pippurisumuttimien käytön, joten EIS 3 artiklaa ei rikottu; Nurettin Aldemir ym. vs. Turkki, valitukset 32124/02–32138/02, 18.12.2007 ; Bukta vs. Unkari valitus 25691/04, 17.7.2007; Öllinger vs. Itävalta, valitus 76900/01, 29.6.2007; Pekuslan ym. vs. Turkki, valitukset 4572/06 ja 5684/06, 20.6.2012.

[62] EIT Disk ja Kesk vs. Turkki, valitus 38676/08, 29.4.2013; Genderdog-Mos vs. Moldova, valitus 9106/06, 12.9.2012; Sáska vs. Unkari, valitus 58050/08, 27.11.2012.

[63] Hirvelä – Heikkilä 2013 s. 606–607.

[64] EIT Hyde Park vs. Moldova, valitukset 6991/08 ja 15084/08, 14.12.2010.

[65] EIT Eva Molnar vs. Unkari, valitus 10346/05, 7.1.2009.

[66] EIT Schwabe ja M.G. vs. Saksa, valitukset 8080/08 ja 8577/08, 1.12.2011.

[67] EIT Austin ym. vs. Yhdistynyt kuningaskunta, valitukset 39692/09, 40713/09 ja 41008/09; 15.3.2012.

[68] Häkkinen, Timo: Grand Chamberin prejuridikaatti poliisin saartorenkaan käyttämisestä mielenosoituksessa – EIT:n tapaus Austin and Others v. United Kingdom, LM 2013 s. 131–138.

[69] EIT Gabor Vona vs. Unkari, valitus 35943/10, 9.7.2013.

[70] EIT Barankevitš vs. Venäjä, valitus 10519/03, 26.7.2007 ja Association Solidarité des Français vs. Ranska, valitus 26787/07, 16.6.2009.

[71] EIT Appleby ym vs. Yhdistynyt kuningaskunta, valitus 44306/98, 24.9.2003.

[72] Hölttä 2012 s.114.

[73] C-112/00 Eugen Schmidberger Internationale Transporte Planzüge vs. Itävalta.

[74] Ojanen, Tuomas: Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-112/00 Eugen Schmiedberger Internationale Transporte Planzüge vastaan Itävallan tasavalta – Luxemburgin tuomarit tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja perusoikeuksien välistä suhdetta pohtimassa. LM 1/2004 s. 126–135; s. 133–134.

[75] Kalliala, Mari: Politiikkaa toisaalla. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 23, Helsinki 2005 s. 12, 108 ja168.

[76] TT 2013: 191.

[77] Ks. http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/demokratia/osallistuminen/ (24.10.2013). Kysyessäni perusteluja, Kuntaliiton virkailijat eivät suostuneet antamaan selitystä sillä perusteella, että kysymyksiin vastaaminen ei kuulunut kenenkään virkailijan tehtäviin. Nyttemmin virheellinen ohje on Kuntaliiton julkaisussa Vallakas.

[78] EOA Dnro 3793/2/12 s. 15; EOA viittasi myös EIS 13 artiklaan, johon voi vedota suoraan hyvityksen tueksi. Hyvitys voi olla pelkkä anteeksipyyntö tai rahallinen korvaus, ks. Kuusikko, Kirsi: Hyvitysesitykset oikeusasiamiehen toimintamuotona LM 1/ 2014 s. 3–22: s. 13–14, 19. Hyvitysesitykset mm. kärsimyskorvauksina ovat toteutuneet jossain määrin, ks. Pölönen, Pasi: Ylimmät laillisuusvalvojat, s. 435–462 kirjassa Koivurova – Pirjatanniemi 2014 s. 459.

[79] ks. verkkosivu http://takku.net/article.php/20131004020550982 (9.10.2013), jossa poliisin pyyntö keskustelupalstalle osallistuneiden henkilöllisyyden paljastamisesta PolL 36 § 1 momentin nojalla, DN:o 2013-4-006133, RekN:o 2013-4-012771, keskusrikospoliisin tekninen tiedonhankinta. Perusteluna teleoperaattorille mainittiin tietoja tarvittavan ”rikoksen estämiseksi/selvittämiseksi tai tärkeän yleisen/yksityisen edun johdosta poliisitutkinnassa”. Poliisi ei siis lainkaan yksilöinyt tiedonhankinnan syytä. Poliisin toiminta herätti julkisen keskustelun, jossa muun muassa julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen piti poliisin toimintaa virheellisenä, koska poliisin ei ”pitäisi” selvitellä anonyymien nettikirjoittelijoiden nimiä ilman rikosepäilyä. Keskusrikospoliisin päällikkö Robert Lardot vastasi, että poliisi vaatii verkkosivukirjoittelijoiden tietoja ”lähtökohtaisesti” rikosten torjumiseksi; Helsingin sanomat 21.10.2013 s. A 16. Poliisin tiedustelusta antoi AOA lyhyessä ajassa lausuntonsa, jolla hän hyväksyi poliisin toiminnan, AOA Dnro 4654/2013.  Erikoista AOA Pajuojan lausunnossa on, että siinä ei edes mainita sananvapauslakia. Sananvapauden tärkeitä elementtejä ovat lain 16 §:n lähdesuoja sekä 17 §:n tunnistetietojen luovuttamista koskeva rajoitus ja tuomioistuinmenettely. Perusoikeuspunnintaa ei siis tehty lainkaan, vaan laillisuusvalvojalla oli puhtaasti poliisin näkökulma; ks. myös ”Oikeudellinen elämä”, Oikeus 4/2013 s. 469–470.

[80] Savola, Pekka: Tunnistamistietojen luovuttamismääräykset ja telepakkokeinot, LM 5/2013 s. 886–908; s. 900; AOA Dnro 4654/4/13.

[81] Waddington, David – Jones, Karin – Critcher , Chas: Flashpoints. Studies in public disorder, Routlidge London and New York 1989 s. 89–93, 107; myös Espanjassa on lainsäädäntöhankkeita mielenosoitusvapauden rajoittamiseksi mm. määräämällä huomattavia sakkoja ennakkoilmoituksen laiminlyönnistä ja objektiivisen vastuun mahdollisista väkivaltaisuuksista järjestäjille. Poliisin valokuvaaminen aiotaan säätää rangaistavaksi; ks. Caceres, Imayna – Oberndorfer, Lukas: Verlangt das Gesetz der bürgerlichen Sicherheit die Einschränkung der politischen Freiheiten?, Juridikum 4/2013 s. 453–463; s. 453–454.

[82] SM:n raportti 14.3.2014 ”Väkivaltainen ekstremismi Suomessa – tilannekatsaus 1/2014, s. 1–2.

[83] Hirvonen, Ari: Kiistojen kaupunki sääntöjen, hallinnoinnin ja vastarinnan tilana, Oikeus 3/2011 s. 293–312; s. 297–298 ja 304.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *