Mikko Jakosen puhe Jyväskylän naistutkimuksen 20-vuotisjuhlassa

Mikko Jakonen käsittelee puheessaan naistutkimuksen avaamia tieteellisiä, filosofisia ja poliittisia näkökulmia sekä naistutkimuksen antia kriittiselle yhteiskuntatutkimukselle, kuten esimerkiksi työn ja prekarisaation tutkimukselle. Naistutkimus on immanentissa kritiikissään välttämätöntä niin sosiologian, valtio-opin kuin filosofiankin opiskelijoille, sillä kapitalistisen yhteiskunnan ristiriidat ilmenevät paitsi talouden, myös sukupuolijärjestelmän ja siihen liittyvien vallan ja kulttuurin ristiriitoina.

Hyvät naistutkijat,

Minua pyydettiin pitämään lyhyt puheenvuoro tähän seminaariin viime kevään naistutkimuksen oppiainetta koskeneiden tapahtumien jälkeen. Kuten kaikki tiedämme, naistutkimuksen oppiainetta kohdeltiin jokseenkin omituisella logiikalla niin yliopiston johdon, kuin valitettavasti myös yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen taholta.

Lyhyesti sanottuna naistutkimus esitettiin tuottamattomana oppiaineena, jolle ei uudessa tehokkaassa yliopistossa olisi välttämättä tilaa. Naistutkimus haluttiin eräällä tapaa ulkoistaa pois yliopistolta ja laitokselta. Tällä liikkeellä ajateltiin kenties turvattavan muiden oppiaineiden taloudellinen asema ja tulevaisuus. Yleisesti esitettiin siis ajatus, että jos opiskelijat haluavat opiskella naistutkimusta, niin siihen on mahdollisuus jossain toisessa yliopistossa, mitä todennäköisimmin Tampereen yliopistossa Allianssi -yhteistyön kautta.

Mielestäni nämä ulkoistamissuunnitelmat ja Allin ja Anssin häävalssit kertovat pikemminkin siitä, että naistutkimuksen oppiaineen tarjoamaa tieteellistä näkökulmaa ei ole laitoksellamme, saati yliopistossamme tai yhteiskunnassamme tarpeeksi sisäistetty. Miksi näin? Vastaukseni kulkee naistutkimuksen opiskelijan näkökulman kautta.

Aloitin sosiologian opinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 2001. Tätä ennen minulle oli karttunut työkokemusta niin ”naisvaltaisilta” kuin miesvaltaisilta aloilta. Olin työskennellyt muun muassa kirjastossa, kehitysvammaisten lasten ohjaajana, lastentarhassa sekä puuseppänä. Olin hoitanut kahta lastamme kotona ja opiskellut avoimessa yliopistossa.

Opiskeltuani sosiologiaa cum lauden verran huomasin kuitenkin, että kyseinen oppiaine, kaikella kunnioituksella, ei vastannut niihin oletuksiin ja toiveisiin, joita olin sille asettanut. Sosiologian tieteelliset ansiot ovat merkittävät, mutta silti näkökulma jäi jotenkin vaisuksi ja osin jopa kritiikittömäksi. Näin ollen keskityin toiseen suureen oppiaineeseen, filosofiaan. Luin lopulta filosofian laudaturin, mutta jotain jäi puuttumaan. Sama ongelma liittyi osin myös lopulliseen pääaineeseeni valtio-oppiin.

Nämä oppiaineet ovat tarjonneet minulle runsaasti tietoa siitä, kuinka yhteiskuntamme, taloutemme ja valtajärjestelmämme toimii. Jyväskylän yhteiskuntatieteen ja filosofian laitosta ei voi millään syyttää kriittisyyden puutteesta, mutta silti minusta tuntuu, että kritiikkiin hahmotteluun olennaista ”eron filosofiaa” olen omaksunut parhaiten naistutkimuksen opiskelun kautta. Miksi näin? Opintojeni puolivälissä, siis noin 2003 tai 2004 aloittamani naistutkimuksen opinnot tarjosivat toisenlaisen position, josta analysoida globaaleja yhteiskunnallisia ja taloudellisia ilmiöitä.

Naistutkimus avasi tavan jäsentää uudelleen niin sosiologian, filosofian kuin valtio-opinkin opinnot. Se tarjosi tavan ajatella näiden oppiaineiden tärkeän, mutta joskus niin kyllästyttävän ja miehisen ”suuren kertomuksen” sivussa.

Naistutkimus tarjosi toisenlaisen historiallisen ja tieteenfilosofisen perspektiivin vallitsevan epistemen eri muotoihin.

Ja poliittisena ihmisenä ja nykyisenä politiikan tutkijana minun täytyy sanoa, että se tarjosi akateemisista oppiaineista kenties poliittisimman, siis kriittisen ja antagonistisen näkökulman vallitsevaan yhteiskunnalliseen järjestykseen.

Itselleni naistutkimuksen opiskelu siis jäsensi tapaa ajatella marxilaisesti sanottuna immanentisti yhteiskunnan sisällä, mutta kuitenkin samalla sitä ”vastaan”. Naistutkimus konkretisoi ja jäsensi minulle myös vähitellen kysymyksen työn käsitteen keskeisyydestä yhteiskunnassa ja yhteiskuntatieteessä. Kun aiemmin yritin tutustua työtä käsittelevään tutkimukseen, sain huomata, kuinka vaikeaa oli löytää työntutkimusta, joka jollain tapaa vastaisi sitä kokemusta, joka minun sukupolvellani työstä ja työelämästä oli.

Ensimmäisiä valonpilkahduksia työntutkimusta käsittelevässä kirjallisuudessa havaitsin naistutkimuksen tenttikirjassa Työelämän sukupuolistavat käytännöt. Myöhemmin sain sitten huomata, kuinka mielenkiintoista työntutkimusta myös Jyväskylän yliopistossa tehdään. Erityisesti huomiota kiinnittivät Raija Julkusen tutkimukset ja viimeisimpänä Eeva Jokisen kirja Aikuisten arki, joka on loistava esimerkki feministisesti painottuneesta ja eron filosofian syvällisesti sisäistäneestä yhteiskuntatieteestä.

Itselleni työskentely uuden työn ja prekarisaation käsitteiden parissa onkin ponnistanut liikkeelle naistutkimuksen ja feministisen työntutkimuksen avaamasta näkökulmasta. Tärkeää näille keskusteluille ovat muun muassa ajatukset työn naisistumisesta, tuotannon ja reproduktion suhteen muutokset, sekä yleisesti työväenhistoria feministisestä näkökulmasta katsottuna. Uuden työn keskusteluihin ovat vaikuttaneet paljon myös feministiset liikkeet, joista esimerkkinä voidaan mainita espanjalainen ryhmittymä Precarias a la deriva.

Näin ollen yhteiskunnallinen ilmiö nimeltä työ, joka opiskelujeni alkuvaiheessa näytti kenties tylsimmältä mahdolliselta tutkimuksen kohteelta, on vetänyt minut mukaansa, vaikken täysipäiväiseksi työntutkijaksi ole päätynytkään. Uskaltaisin väittää, että tänä päivänä kaikki relevantti ja yhteiskunnan todellisia muutosprosesseja kartoittava työntutkimus tulee feministisestä perinteestä ponnistavalta tutkijajoukolta.

Naistutkimus on mielestäni itseymmärrykseltään heterogeeninen, ristiriitainen ja poliittinen tieteenala. Sen juuret ovat selvästi naisliikkeessä, mikä tekee feminismin ja naistutkimuksen samanaikaisen yhteyden ja eron selvästi artikuloiduksi.

Tämä on minusta lopulta myös tieteellisesti huomattavasti avoimempi positio, kuin monissa muissa tieteenaloissa, joiden poliittisuus on hautautunut niiden itsestään selvän ”arkijärjestyksen” alle. Eikä tässä yhteydessä tarvitse mennä edes Evelyn Fox Kellerin Tieteen sisarpuoli teoksen syvällisiin analyyseihin, riittää kun katsoo Suomen yhteiskuntatieteen lähihistoriaa.

Politiikan tutkijalle naistutkimuksen opinnot ovat nähdäkseni välttämättömät. Kapitalistisen yhteiskunnan sisäiset ristiriidat ovat paitsi talouden, myös sukupuolijärjestelmän ja siihen liittyvän vallan ja kulttuurin ristiriitoja.

Mutta naistutkimus on yhtälailla välttämätön oppiaine myös muiden yhteiskuntatieteiden tutkimukselle sekä tieteelle ja tutkimukselle yleisesti. Ja juuri siksi esitän, että yliopistollamme tai laitoksellamme ei ole vielä tarpeeksi sisäistänyt naistutkimuksen ehdottoman tärkeää roolia koko tiedeyhteisölle.

Tämä ei tarkoita sitä, että kannattaisin näkökulmaa, jonka mukaan naistutkimusta voitaisiin opettaa muiden oppiaineiden sisällä ja niiden osana. Yhtä vähän kuin filosofia tai valtio-oppi on valmis luopumaan asemastaan ja sulautumaan osaksi muita oppiaineita, on naistutkimus valmis luopumaan itsenäisestä asemastaan ja sulautumaan muiden oppiaineiden hassuksi lisukkeeksi tai pikemminkin ”vaaralliseksi lisäykseksi”.

Naistutkimusta ei voi opettaa eikä sitä voi opiskella, jos naistutkimusta ei harjoiteta omana oppiaineenaan kaikissa yliopistoissa. Ja jos laajennamme aihetta nyky-yliopistolle tärkeään ”yhteiskunnallisen vaikuttavuuden” ulottuvuuteen, niin emme näe tarpeeksi naistutkimuksen tai sukupuolentutkimuksen tuottamia opintosisältöjä ammattikorkeakouluissa, lukioissa tai ammattikouluissa, saati peruskoulussa. Tässä palaamme jälleen poliittiseen kysymykseen, josta varmasti riittäisi analysoitavaa.

Jotta naistutkimuksen avaamat tieteelliset, filosofiset ja poliittiset näkökulmat todella tulisivat sisäistetyiksi niin yliopistoissa kuin ennen kaikkea yhteiskunnassa, tulee naistutkimuksen opetusta, opiskelua ja tutkimusta jatkaa täysipainoisesti. Itse en ainakaan vielä koe olevani ”täysin oppinut”.

Mikko Jakonen

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *