Näin täystyöllisyyden tavoite katosi Suomen laista

tyokkari

Täystyöllisyyden tavoite on kadonnut paitsi talouspoliittisesta keskustelusta myös Suomen lainsäädännöstä. Siitä on tullut melkeinpä tabu.

Täystyöllisyyttä on takavuosina pidetty talouspolitiikan tärkeänä päämääränä, ainakin tavoittelemisen arvoisena joskaan ei aina kovin realistisena tavoitteena. Vielä vuonna 1998 Jukka Pekkarinen julkaisi pamfletin ”Takaisin täystyöllisyyteen” ja vuonna 1999 Osmo Soininvaara kirjasen ”Täystyöllisyyteen ilman köyhyyttä”.

Ja vielä runsas vuosi sitten täystyöllisyyden tavoite sisältyi Suomen lainsäädäntöön. Laissa julkisesta työvoimapalvelusta, joka säädettiin vuonna 2002 ja joka oli voimassa vuoden 2012 loppuun asti, oli seuraava kohta, 4 pykälän 3 momenttina:

”Toimeentulon turvaavaan, työpaikan vapaaseen valintaan ja tuottavan työn tekemiseen perustuvan täystyöllisyyden saavuttamiseksi valtio edistää vakaata ja alueellisesti tasapainoista talous-, työllisyys- ja muuta yhteiskunnallista kehitystä.”

Tämä laki korvasi vuoden 1987 työllisyyslain, jossa täystyöllisyyden tavoite oli vielä selvempi ja jossa se esitettiin jo 2 pykälässä:

”Täystyöllisyyden toteuttamiseksi valtion tulee edistää korkeaa ja tasaista työvoiman kysyntää yleisillä talouspoliittisilla sekä muilla työllisyyteen vaikuttavilla toimenpiteillä.”

Lain ensimmäisessä pykälässä todettiin juhlallisesti, että lain tarkoituksena on järjestää Suomen kansalaiselle mahdollisuus tehdä työtä.

Vuoden 1987 työllisyyslaki korvasi vuoden 1971 työllisyyslain, jossa täystyöllisyyden käsitettä ei ollut, mutta kuitenkin ”korkean ja tasaisen työllisyyden” edistäminen heti lain 2 pykälässä. Ensimmäinen työllisyyslaki on vuodelta 1963, ja siinä puhuttiin vaatimattomammin ”työllisyyden turvaamisesta”.

Tilalle työmarkkinoiden ”toimivuus”

Kun täystyöllisyys on kadonnut lainsäädännöntavoitteista, mitä on ollut tilalle?

Vuoden 2002 laki totesi ensimmäisessä pykälässään tarkoitukseksi työvoimarkkinoiden toimivuuden edistämisen. Nyt on voimassa vuonna 2012 säädetty laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta. Sen 1 pykälän otsikkona on ”Työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen” ja siinä sanotaan:

”Talouden kasvun, korkean työllisyyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi valtio edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja työvoiman tarjontaa yhdessä kuntien, työmarkkinajärjestöjen, yritysten ja muiden työnantajien sekä kansalaisten kanssa.

Työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan edistämiseksi valtion tulee huolehtia työ-, talous-, elinkeino-, koulutus- ja sosiaalipolitiikan yhteensovittamisesta ja tasoittaa toimillaan suhdannevaihteluita.”

Tässä huomataan, että avainkäsitteeksi on noussut työmarkkinoiden toimivuus. Se ei kuulosta sinänsä huonolta tavoitteelta, mutta voi kysyä, miten sitä mitataan. Työttömyyttä ja työllisyyttä voidaan mitata kohtalaisen tarkasti, mutta työmarkkinoiden toimivuudella ei liene mitään yleisesti hyväksyttyä tai ainakaan helposti saatavilla olevaa mittaria.

Toiseksi huomataan, että uudessa laissa heti ensimmäisessä pykälässä keskeiseksi tavoitteeksi nousee työvoiman tarjonnan edistäminen, joka mainitaan pykälässä kahteenkin kertaan. Vuoden 1987 laissa painopiste oli selvästikin työvoiman kysynnän edistämisessä, kuten aikaisemmasta sitaatista huomataan. Myös vuoden 2002 laissa valtiovallan tehtäväksi asetetaan työvoiman kysynnän edistäminen:

”Valtio edistää korkeaa ja tasaista työvoiman kysyntää yleisillä talous- ja elinkeinopoliittisilla sekä muihin työllisyyteen vaikuttavilla toimenpiteillä” (4 §).

Täystyöllisyyden tavoite oli aikaisemmin kytketty työvoimankysynnän turvaamiseen, mutta nyt lähdetään liikkeelle työvoiman tarjonnasta, joka on avain muihin tavoitteisiin.

Erittelyä jatkettaessa huomataan, että myös suhdannevaihtelujen tasoittamisen tavoite on väljähtynyt. Uusimassa laissa se kyllä sisältyy lain yleistavoitteisiin, mutta edelliset lait velvoittivat konkreettisesti sekä valtiota että kuntia investoimaan suhdannevaihteluja tasoittavalla tavalla.

Lakien sanamuotoja voi tulkita muillakin tavoilla. Aikaisemmin lähtökohtana oli kansalainen, tai vieläpä työtön kansalainen, jonka ”mahdollisuus tehdä työtä” ja toimeentulo oli turvattava. Nyt tavoitteissa saa aikaisempaa suuremman painon ”osaavan työvoiman saatavuus” ja yritysten toimintaedellytysten kehittäminen, kuten uuden lain 2 pykälässä muotoillaan.

Työvoiman tarjonta ratkaisee?

Tällaiset muutokset eivät ole sinänsä kovin yllättäviä, kun otetaan huomioon talouspolitiikan suunnan muutokset ja vallitsevat ideologiset virtaukset. Vaikka työurien pidentäminen on virallisen talouspolitiikan ykköstavoite, sitä ei aiota eikä haluta edistää lisäämällä työvoiman kysyntää julkisen vallan toimin. Päinvastoin, mm. VATTin johtajan Juhana Vartiaisen suulla tärkeämmäksi asiaksi on nostettu työvoiman tarjonnan lisääminen. Se tarkoittaa eläkeiän nostamista, maahanmuuton lisäämistä, sosiaaliturvan ja opintotuen ehtojen kiristämistä ym. Vaikka työttömyys on kohonnut finanssikriisin aikana tuntuvasti, sitä ei Vartiaisen opissa eikä ilmeisesti monella muullakaan taholla sinänsä koeta ongelmaksi, vaan perusongelmaksi julistetaan ”työvoiman tarjonnan” vähäisyys. (Ks. Vartiainen, Juhana: Työvoima tehokkaaseen käyttöön eli miksi työn tarjonnan lisääminen ratkaisee kestävyysvajeemme. Helsinki: Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiö 2013.)

Työmarkkinoiden toimivuuden suhdetta työttömyyden vähentämiseen kuvattiin jo 1990-luvulla seuraavasti eräässä työministeriön selvityksessä: “Työvoimapolitiikan tehtävänä ei ole yleiseen työttömyyden tasoon vaikuttaminen, vaan työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen.” (Toimivampiin työmarkkinoihin 1997). Ei siis pidä luulla, että työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen on sama asia kuin työttömyyden vähentäminen! Nyt tämä on asiallisesti ottaen kirjattu myös lakiin, mutta tietenkin kiertoilmaisuja ja erilaista sanasymboliikkaa käyttäen.

Enemmän kuin tätä käännettä sinänsä voi ihmetellä sitä, että linjanmuutokset hyväksyttiin eduskunnassa varsin vähin äänin sekä vuonna 2002 että nykyisen hallituksen aikana. Vuoden 1987 työllisyyslain kumoaminen oli Lipposen II hallituksen aikaansaannoksia ja siirtyminen uuteen työvoima- ja yrityspalvelulakiin perustuu Kataisen hallituksen esitykseen. Täystyöllisyyden tavoitteen vesittyminen oli vuoden 2002 laissa tosin vielä osittaista ja melko lailla symbolista, mutta vuoden 2012 laki voidaan tulkita jo selvemmäksi suunnan muutokseksi, varsinkin kun täystyöllisyyden tavoite pyyhittiin laista kokonaan pois.

Kansanedustajien hiljaisuutta selittää kylläkin se, että hallituksen esityksen (HE 133/2012 vp) perusteluissa ei suoraan kerrottu, että täystyöllisyyden tavoite pudotetaan uudesta laista pois. Sen saattoi huomata vain vertaamalla uutta ja vanhaa lakia. Hallituksen esityksen kerrottiin kuitenkin, että useisiin kansainvälisiin sopimuksiin sisältyy täystyöllisyyden tavoite. Tämä koskee YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleissopimusta, ILO:n yleissopimusta työllisyyspolitiikasta ja Euroopan neuvoston sosiaalista peruskirjaa. Myös sopimukseen Euroopan unionista sisältyy pyrkimys täystyöllisyyteen. Tämänkin vuoksi voi ainakin ihmetellä, miksi Suomen laista täystyöllisyyden tavoite pudotettiin pois.

Ei enää työllisyyskertomusta eduskunnalle

Vuoden 1987 työllisyyslaki ja vuoden 2002 työvoimapalvelulaki edellyttivät vuosittaisen työllisyyskertomuksen esittämistä eduskunnalle, osana hallituksen toimenpidekertomusta tai sen liitteenä. Uusin laki ei sitä enää edellytä. Hallituksen esityksessä (133/2012) vedottiin siihen, että eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta oli todennut kertomuksen tarpeettomaksi käsitellessään viimeiseksi jäänyttä, vuoden 2011 kertomusta. ”Ei voisi vähempää kiinnostaa” näyttää olevan myös kansanedustajien, tai ainakin joidenkin kansanedustajien asenne työllisyyteen ja työttömyyteen, jopa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

Työllisyyskertomuksesta luopuminen on vain yksi uusi vaihe työllisyyspolitiikan tavoitteiden laimentamisessa. Vuoden 1987 laki edellytti, että hallitus laatii vuosittain työllisyyspolitiikan tavoiteohjelman. Tästä luovuttiin jo vuoden 2002 laissa, joten on tavallaan johdonmukaista, että myös työllisyyspolitiikan systemaattisesta seurannasta luovutaan.

Facebook-kommentit
4 Comments
  1. Pingback: Perustulo tekee työstä jokamiehenoikeuden « Politiikan pikajuna

  2. Pingback: Viron mallissa köyhä on maksumies - Jaakko Alavuotunki

  3. Pingback: Ilmainen lounas on olemassa « Vaalisuora

  4. Pingback: Ilmainen lounas on olemassa | Jarkko Lampuoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *