Naomi Klein – Ryöstelyä valot päällä

 

Käännös Mikko Jakonen

Olen kuullut runsaasti vertailua Lontoon ja muiden eurooppalaisten kaupunkien mellakoiden välillä – Ateenassakin on rikottu ikkunoita ja Pariisissa poltettu autoja. Yhtäläisyyksiä varmasti on: poliisiväkivalta sytyttää mellakat, kokonainen sukupolvi kokee itsensä unohdetuksi.

Mutta muiden eurooppalaisten kaupunkien mellakoita leimasi tuhoaminen. Ryöstely sen sijaan oli vähäistä. Viime vuosina on kuitenkin esiintynyt myös valtavia joukkoryöstelyitä. Ehkä meidän olisi puhuttava myös niistä. Bagdadissa ryösteltiin runsaasti Yhdysvaltain invasioon jälkeen – mielettömiä tuhopolttoja ja ryöstelyitä, jotka tyhjensivät kirjastot ja museot. Myös tehtaita ryöstettiin. Työntekijät veivät kaiken mahdollisen arvokkaan ja sytyttivät tehtaan sitten palamaan. Varastosta ei jäänyt jäljelle muuta kuin kuumuudessa kupruilleiden metallilevyjen veistos.

Silloin televisiossa haastatellut ihmiset ajattelivat, että ryöstely oli erittäin poliittista. He sanoivat, että näin tapahtuu kun hallituksella ei ole enää oikeutusta kansan silmissä. Katseltuaan pitkään kuinka Saddam Hussein ja hänen poikansa “auttoivat itseään” saamaan mitä ja kenet tahansa, monet tavalliset irakilaiset tunsivat, että he olivat ansainneet oikeuden ottaa jotain myös itselleen. Mutta Lontoo ei ole Bagdad, eikä brittien pääministeri David Cameron ole Saddam, joten Bagdadin esimerkistä ei tietenkään voida oppia mitään.

Kävisikö sitten demokraattinen esimerkki? Argentiina, noin 2001. Talous oli vapaassa pudotuksessa ja tuhannet kurjilla alueilla (jotka ennen uusliberaalia aikaa olivat menestyviä tuotantoalueita) asuvat ihmiset ryöstivät ulkomaalaisessa omistuksessa olleita supermarketteja. He kävelivät ulos kaupoista työntäen tavaraa täynnä olevia ostoskärryjä. He veivät tavaraa, johon heillä ei ollut enää varaa – vaatteita, elektroniikka, lihaa. Hallitus julisti “piirityksen” palauttaakseen järjestyksen. Mutta ihmiset eivät pitäneet siitä ja kaatoivat hallituksen.

Argentiinan joukkoryöstelyitä kutsuttiin nimellä el saqueo – rosvous [1]. Se oli poliittisesti tärkeää, koska juuri samaa sanaa käytetiin kuvailemaan maan eliitin toimintaa sen myydessä maan kansallisisvarallisuutta räikeän korruptoituneiden yksityistämiskampanjoiden kautta, jonka jälkeen he piilottivat rahansa ulkomaille. Lopulta johtajat esittivät laskun kansalle kovan säästökuurin muodossa. Argentiinalaisten mukaan kauppakeskusten saqueo ei olisi tapahtunut ilman suurempaa, koko maan rosvousta, sillä suurimpia ganstereita olivat maan johtajat. Mutta Englanti ei ole Latinalainen Amerikka, eivätkä Englannin mellakat olleet poliittisia, kuten meille jatkuvasti toistetaan. Mellakoijat ovat vain lakiarikkovia kakaroita, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen ottaakseen sellaista mikä ei kuulu heille. Ja englantilainen yhteiskunta inhoaa tuollaista käytöstä, kertoo Cameron.

Tämä sanotaan kaikella vakavuudella. Ikäänkuin massiivista pankkien pelastamista ei olisi tapahtunut ja johtajien huippubonuksia ei olisi koskaan jaettu. Ja ikään kuin näitä tapahtumia seuranneita G8 ja G20 hätäkokouksia ei olisi ollut. Näissä kokouksissa johtajat päättivät kollektiivisesti, että he eivät tee mitään rankaistakseen pankkiireja kaikesta tästä tai tee muutenkaan mitään merkittävää estääkseen vastaavan kriisin syntymistä uudelleen. Sen sijaan heistä kukin palasi kotimaahansa ja pakotti kaikkein heikommat kantamaan taakkaa. He irtisanoivat julkisensektorin työntekijöitä, syyllistivät opettajia, sulkivat kirjastoja, korottivat opintomaksuja, peruuttivat ammattiliittojen sopimuksia, yksityistivät nopeasti julkista omaisuutta ja leikkasivat eläkkeitä – coctailin sekoitus riippuu siitä missä asut. Ja ketkä ovatkaan televisiossa luennoimassa siitä kuinka meidän täytyy luopua näistä “etuoikeuksista”? Tietysti pankkiirit ja sijoitusrahastojen johtajat.

Tätä on globaali rosvous, suuri anastamisen aikakausi. Se perustuu sairaalloiseen kuvitelmaan etuoikeudesta. Tämä ryöstely on tehty valot päällä, ikäänkuin siinä ei olisi mitään salattavaa. Jotkut asiat kuitenkin aiheuttavat kiusallista pelkoa. Wall Street Journal kertoi Heinäkuun alussa, lainaten uutta mielipidetiedustelua, että 94% miljonääreistä pelkää “väkivaltaa kaduilla”. Näyttää siltä, että tämä osoittautui todelliseksi peloksi.

Tietenkään Lontoon mellakat eivät olleet poliittinen protesti. Mutta ihmiset jotka ryöstelevät öisin tietävät täysin varmasti, että eliitit ovat ryöstelleet päivällä. Rosvoaminen on tarttuvaa. Toryt ovat oikeassa sanoessaan, että mellakat eivät liity leikkauksiin. Mutta mellakoilla on paljonkin tekemistä sen kanssa, mitä nuo leikkaukset edustavat: ne edustavat eristämistä. Leikkaukset tarkoittavat lukituksi tulemista paisuvan alaluokan joukkoon, josta aikaisemmin ulos johtaneet mahdolliset pakoreitit – työ ammattiliitossa, hyvä ja kohtuuhintainen koulutus – on tukittu. Leikkaukset ovat viesti. Ne sanovat kokonaiselle yhteiskunnan sektorille, että te olette jääneet jumiin siihen missä olette, samaan tapaan kuin siirtolaiset ja pakolaiset jotka käännytämme pois yhä vankemmin vartioiduilta rajoiltamme.

Cameronin vastaus mellakoihin on tehdä tästä eristämisestä kirjaimellista: häädöt julkisin varoin ylläpidetyistä asunnoista, uhkaukset riistää kommunikointivälineet ja käsittämättömät vankilatuomiot (viisikuukautta naiselle joka otti vastaan varastetut shortsit). Näin lähetetään jälleen kerran viesti: hävitkää ja tehkää se hiljaa.

Viimevuoden Toronton leikkauksia käsittelevässä G20 huippukokouksessa protestit muuttuivat mellakoiksi ja lukuisia poliisiautoja poltettiin. Se ei ollut mitään verrattuna Lontooseen 2011, mutta se oli silti shokeeraavaa meille kanadalaisille. Tuolloin suuri kiistanaihe oli se, että hallitus oli käyttänyt 675 miljoonaa dollaria huippukokouksen “turvallisuuteen” (eivätkä he silti kyenneet estämään noita tuhopolttoja). Moni meistä huomautti tuolloin, että kalliit uudet aseet jotka poliisi oli saanut – vesitykit, äänitykit, kyynelkaasu ja kumiluodit – eivät olleet tarkoitettu ainoastaan katujen protestoijia vastaan. Niiden pitkäaikainen tarkoitus olisi pitää köyhät kurissa, kun heillä ei uusien leikkausten jälkeen olisi enää juuri mitään menetettävää.

Juuri tämän Cameron on ymmärtänyt väärin: poliisin budjettia ei voi leikata samaan aikaan kun leikataan kaikkea muuta. Sillä kun ryöstät ihmisiltä sen vähän mitä heillä on vain siksi, että näin suojellaan niiden etuja joilla on enemmän kuin kukaan ansaitsee, sinun tulisi odottaa vastarintaa – joko organisoituja protesteja tai spontaania ryöstelyä. Ja tämä ei ole politiikkaa. Se on fysiikkaa.

[1.] Espanjan sana saqueo tarkoittaa rosvousta, mutta se on myös lähellä sanaa säkki. Näin ollen “säkittäminen” olisi täsmällinen suomennos. Suom.huom.

 

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *