New Green Deal

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kertoi viime maanantaina Suomen tuoreista ilmastopäästöjen vähennystavoitteista, joiden mukaan päästöjä pyritään vähentämään 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on täsmälleen sama Yhdysvaltojen vähennyspyrkimysten kanssa, jotka Barack Obaman johdolla julistettiin viime toukokuussa. Kyseessä on New Green Deal tai kotimaisesti ilmaistuna ”ilmastotalkoot”, joilla globaalista talouskriisistä pyritään ponnistelemaan kuiville. Kun finanssijärjestelmään saadaan palautettua kansalaisten, kuluttajien ja investoijien luottamus pankkien tekohengityksellä, maailmantalouden uudeksi veturiksi ollaan nostamassa ns. ”vihreä talouskasvu” – tuunattu ja avoimesti läpikapitalisoitu versio 1990-luvulla kehitetystä termistä ”kestävä kehitys”.

Green dealillä luodaan myös uusia markkinoita päästöttömälle energiakaupalle. Kuten Teknillisen korkeakoulun professori Peter Lund asian muotoili, kolmen uuden ydinvoimalan rakentaminen nostaisi Suomen vientiä energiakaupassa. Jyrki Katainen muistutti, että lisäydinvoiman puolesta puhuu jo sekin, että venäläistä ydinvoimaa tulisi korvata kotimaisella. Katainen veti viikonloppuna pesäeron Vihreiden ilmastopolitiikkaan linjaamalla, että Kokoomuksen energiapolitiikan tarkoituksena on maksimoida työpaikat ja pelastaa suomalainen hyvinvointi. Kataisen mukaan vihreiden ydinvoiman itsepintainen vastustus on uhka hyvinvointivaltiolle, sillä se pitää energian hinnat kalliina, joka puolestaan on este viennin kasvulle. Kataista lainaten keinot vihreämmän talouskasvun saavuttamiseksi eivät ole ihmisten pakottaminen vähentämään energian kulutusta tai yritysten pakko maksaa korkeampia hintoja energiasta.

Päästökauppa on jo aloitettu eli käytännössä saastuttaminen maksaa jatkossa yhä enemmän. Tämä kannustaa valtioita siirtymään yhä päästöttömämpiin energiaratkaisuihin ja vanhojen teknologioiden hylkäämiseen, mikä siivittänee talouskasvua ainakin teollistuneissa maissa jonkin aikaa. Suomessa Yhdysvaltojen asettamiin tavoitteisiin pyritään radikaaleilla energiasektorin uudelleenjärjestelyillä ja arkipäivän elämänmuutoksilla. Hiilestä energianlähteenä halutaan eroon, joka Suomessa tehdään a) tuulivoimaa lisäämällä ja b) lisäydinvoimaa rakentamalla. Yksityiselämän puolella esimerkiksi polttomoottoriautoista tulee päästä eroon, josta seuraa energiaystävällisten ja vähäpäästöisten autojen kysynnän nousu.

Tätä on green dealin realismi: päästöissä on hintalaput ja vähäpäästöisesti tuotettu ydinvoima käy pian kaupaksi kuin väärä raha. Suurempi kauppa tietää tietenkin entistä enemmän ydinjätettä, jota Suomessa on jo päätetty alkaa ensimmäisenä valtiona maailmassa pumpata peruskallioon. Päästökauppa, energiakauppa, lisäydinvoima, vihertyöpaikat, vähäpäästöiset autot sekä kaiken aikaa suurempi määrä ydinjätettä on se uusi rahasampo, josta on tuleva koko maailmantalouden perusta ja joka on pelastava myös suomalaisen hyvinvoinnin taantuman ja hitaan talouskasvun kurimuksesta.

Voidaan esittää kysymys, mikä green dealissä itseasiassa enää on vihreätä, sillä green deal ja sen perusta viimeistään osoittavat, että porvarillisessa vihreydessä tärkeintä eivät ole periaatteet tai päämäärät vaan ne keinot, joilla päämääriin pyritään. Vihreässä talouskasvussa vihreys on vain sponsorimerkki tai muu tuotteen brändiä kohottava päälle liimattu tarralappu, joka on tarkoitus lisätä myyntiä, joka lisää tarjontaa, joka lisää tuotantoa, joka lisää saastuttamista ja niin edelleen.

Teollisuusmaiden usko green dealiin punnitaan joulukuun ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa, jossa sovitaan Kioton ilmastosopimuksen jatkosta, jonka voimassaolo päättyy vuonna 2012. Hyvin todennäköisesti sen kummempiin valtioiden välisiin sopimuksiin ei päästä vaan jokainen valtio päättää jatkossakin itse, minkälaisia päästönvähennyksiä se tavoittelee ja minkälaisin keinoin se osallistuu ilmastotalkoisiin. Kävi Kööpenhaminassa niin tai näin, merkittävintä green dealissa on sen luoma positiivinen markkinahenki vihreyttä ja vihreää talouskasvua kohtaan.

Päästökaupassa ja energiapolitiikassa vihreällä talouskasvulla pyritään korjaamaan uusliberalismille ja vapaalle markkinataloudelle ylitsepääsemättömiksi käyneet ristiriidat. Valtiokontrolli on palannut, finanssijärjestelmää muutettu läpinäkyvämmäksi ja johdannaiskauppaa jopa hillitty, josta hiljalleen siirrytään energiakauppaan, suhdanneherkästä futuuripääoman kaupasta päästökauppaan. Vaikka valtio on ottanut vastuuta ja markkinoita haltuun, mikään ei perustavanlaatuisesti ole muuttunut kapitalisessa reproduktioprosessissa. Elvytyksestä käydyssä keskustelussa on sivuutettu kysymys tuotannosta ja tuotantovoimista sekä niiden uudelleenjärjestelyistä niin oikealla kuin vasemmalla. Valtio on mukautettu markkinoita elvyttäväksi ja tekohengittäväksi lisäkkeeksi, eikä talouden rakenteille olla läpivalaisun ja näennäisten rajoitteiden lisäksi juuri mitään pystytty tekemään.

Kuten tiedämme kriisien historiasta, niiden aikana pääoman on erityisen helppoa talouden taantumaan vetoamalla runnoa läpi kaikki kapitalistista yhteiskuntamuotoa säilövät elementit, jotka eivät kuitenkaan kykene tai halua puuttua tuotantoprosessin sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Kriisi ilmenee liikatuotantona, keinotteluna, työttömien ja prekariaatin kasvuna, pääoman alati laajempana kasautumisena harvojen käsiin, monopolien kasvuna sekä muina yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymisinä, mutta samaan aikaan se luo kapitalismille puitteet ylittää omat ristiriitansa yhä uudelleen esimerkiksi tekemällä työn entistä intensiivisemmäksi, synnyttämällä ja kasvattamalla työttömien ja sekatyöläisten voimalla alati uusia ja monipuolisempia tuotannonoloja sekä entistä enemmän kulutukseen perustuvia tarpeita ja haluja, kun luottojärjestelmien kehittyessä rahaa on saatavissa entistä helpommin entistä monipuolisempiin tarkoituksiin.

Vihreä talouskasvu on paradoksi, joka ei voi olla millään tasolla vihreää niin kauan kuin ajatellaan markkinaliberaalisti, etteivät tuotannonkasvu ja luonnon säilyminen ole toisensa poissulkevia ilmiöitä. Esimerkiksi vihreiden entisen puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan talouskasvua ei saa rajoittaa liian tiukilla päästörajoituksilla. Mikäli kestämättömälle kapitalistiselle talouskasvulle halutaan tehdä jotain, ihmisten välistä sosiaalikuilua olisi tasoitettava nopeasti eli tulojen tulisi jakautua väestön kesken tasaisemmin. Biosfääri ei kestä edes sitä, että jokaisella kiinalaisella olisi auto, saati sitä että Afrikka kehittyisi lännen tasolle. Samaan aikaan olisi siis herättävä siihen tosiasiaan, että elämän turvaamiseksi maapallolla modernin lännen edessä on välttämätön elintason lasku, minkä on toteuduttava rinnan tasapuolisemman tulonjaon kanssa. Tämän kuvion olisi kehityttävä tasaisesti kansallisvaltioiden sisällä sekä suhteessa toisiinsa.

Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa tehokkaammin ”eettisiin” tai ”vähäpäästöttömiin” kuluttajavalintoihin kannustamisen sijaan sosiaalipoliittisilla ratkaisuilla, lainsäädännöllisesti sekä yksityistä kulutusta vähentämällä. Mikäli green dealin myötä jatketaan samalla henkilökohtainen on poliittista -linjalla, vihreyteen ei edes Suomessa ole monellakaan varaa. Kelan tutkimusosaston päällikön Olli Kankaan mukaan Suomessa vähävaraisissa talouksissa elää nykyisin jopa miljoona ihmistä. Vihreys ja mahdollisuus vihreyteen onkin green dealin myötä yhä enemmän taloudellinen ja sosiaalinen kysymys – luokkakysymys. Siksi sekä ilmastotalkoiden että talouskriisin suhteen tulisi verokevennysten, kuntaliitosten, sosiaalietuisuuksien leikkaamisen ja energiakaupan sijaan aktiivisesti miettiä ja kehittää niitä ratkaisuja, joilla yhteiskunta turvaa kansalaisilleen ekologisesti halvan asumisen, julkisen liikenteen, toimivat peruspalvelut ja niin edelleen.

Jos vasemmistolla on jotain konkreettista annettavaa vihreydelle niin sen on nähtävä ekologisuuden ja peruspalveluiden kehittämisen kulkevan käsi kädessä. Jos vihreydelle enää on ylipäätään annettavissa jotain sisältöä poliittiseen päätöksentekoon niin sen soisi keskittyvän selkeämmin, konkreettisemmin ja kriittisemmin green dealin materiaaliseen perustaan ideologisen loruilun, periaateohjelmien kirjoittelun ja näytösluontoisen ydinvoiman vastustamisen sijaan.

Antti Ronkainen

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *