Pääkirjoitus 2.0

Reilu vuosi on kulunut Revalvaation perustamisesta. Tavoitteena oli luoda uusi ja avoin julkaisualusta kirjoittajille, jotka eivät olleet löytäneet omaa paikkaansa suomalaisilla julkaisufoorumeilla. Tarkoitus oli opetella, kokeilla, jakaa, kannustaa.

Reva on venynyt. Lehti on kasvanut vuodessa kolmesta ihmisestä löyhäksi kirjoittajakollektiiviksi. Juttuja kertyi ensimmäisen vuoden aikana kasaan nelisenkymmentä – blogauksia, mielipiteitä, arvioita, artikkeleita. Joitain lehden tavoitteista on siis jo saavutettu.

Vaikka Reva tykkää tahdikkuudesta, itse julkaisualustan ei tule olla kankea. Syy reilun neljän kuukauden hiljaiseloon oli julkaisualustan uusiminen. Joomlassa ei toiminut kommentointi, eikä mikään muukaan. Uusi alusta palvelee jatkossa toivottavasti paremmin. Kuten näette, se on paitsi selkeä, joustava ja hyväryhtinen, myös nätti, hipster, poppers ja web 2.0.

Liberaalius on edelleen Revalvaation julkaisupolitiikan perusta. Tavoitteenamme jatkossa onkin laventaa julkaisupolitiikkaa käsittämään aiempien suhteellisen teoriapainotteisten tekstien lisäksi huumoria, pakinoita, kulttuuria, journalistismia, haastatteluja, reportaaseja. Toivomme tämän madaltavan myös uusien kirjoittajien kynnystä kirjoittaa Revaan.

Osoituksena uudesta linjauksesta käynee Revalvaation sävellyskilpailu, jossa etsitään säveltäjää Taisto Pajarin jäämistöstä löytyneelle eeppiselle runoelmalle Sinivalkoinen.

Julkaisu pysyy jatkossakin kollektiivisena, eikä journalistisia ohjesääntöjä ole edelleenkään allekirjoitettu. Luonnollisesti myös nimimerkit sallitaan.

Emme julkaise mitä tahansa, mutta olemme innoissamme lähes mistä tahansa – metafysiikasta anarkiaan, kyynisyydestä kiimaan ja filateliasta fetisseihin, lyhyistä ja pitkistä jutuista, keskeneräisistä, hiotuista, höylätyistä, vitsikkäistä ja mustanpuhuvista. Tietenkin harmaus sallitaan jatkossakin!

Uuden Revan odotus palkitaan julkaisemalla myös pitkään suunniteltu kirjasto. Jotta sivuston julkaisu ei kirjaston kehittämisen vuoksi olisi venynyt entisestään, kirjastossa on toistaiseksi simppelissä aakkosjärjestyksessä reilut 600 nimikettä filosofiaa, feminismiä, marxismia, fenomenologiaa, situationismia, historiaa, journalismia, sosiologiaa, anarkiaa, taloustiedettä.

Olemme edelleen vasemmalla, mutta emme ole kiinnostuneita tylsämielisestä tai sisäänpäinkääntyneestä puoluepolitiikasta.

Viva La Reva Lotion!
Revalvaation toimituskunta

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *