Pelin jälkeen: luokkasodan fläppitaulu

latkastrategia

 

I’m listening to the fucking song!
– Jeff Hanson

Kiakkovieraat löivät itsenäisyyspäivänä pankin, kirkon ja ostoskeskuksen ikkunoita rikki. Ja samalla särön kaikkien suomalaisten sydämiin. Vaikka poliisin mukaan kyseessä oli vain “rosvojoukko”, jolla ei pääministeri Kataisen mielestä edes ollut poliittista agendaa, Suomessa on mussutettu viikko kiakkovieraista. Mahahapon liikaeritys on kaiketi ylittänyt peruskrapulan, eikä viikon mittaiseen närästykseen samarinit auta.

Aihetta on käsitelty televisiossa, radiossa, lehdissä ja internetissä, koko media on kuohunut niin puolustajien kuin vastustajien suilla (analyyseistä kannattaa lukea ainakin nämä ylämummot: 1, 2, 3, 4). Kiivailu osoittaa, että kiakkovieraat onnistuivat politisoimaan viimeaikaiset yhteiskunnalliset kehityslinjat rasismista leikkauksiin ja elitismistä osattomuuteen. Poliitikot ja toimittajat ovat tietenkin tehneet kaikkensa viedäkseen keskustelun henkilökohtaiseen jeesusteluun. Kaikkihan me tässä keskiluokkaa ollaan! Suuri osa närästyksestä näyttäisi kulminoituneen termiin “luokkasota”. Pyrimme tässä tekstissä ymmärtämään millä reunaehdoilla kiakkovieraan käyttämä puheenparsi luokkasodasta on itse asiassa hyvin osuvaa.

Miten luokkasotaa käydään? 

”Mitäs täällä on, mitäs minä näen! Ehei, ei poijat, ei sotaa näin käydä! Mennäänpäs poijat tuon pikku suon yli niin että heilahtaa!”
– Kaarna

Luokkasodan aseina eivät ole ainoastaan komposiittimailat, päihteet, hevoset tai pippurisumutteet. Laki- ja tasekirjat ovat kaikki kaikessa. Vajaa viikko kiakkovierasjuhlien jälkeen uutisoitiin, että “Fortum myy odotetusti Suomen sähkönsiirtoliiketoimintansa” (HS 12.12.).

Käytännössä Fortum myy sähkönjakelun monopolin yksityisille omistajille, jotka tulevat ulkomailta. Kyseessä on Suomen suurin sähkönsiirtoverkko ja se kattaa markkinoista noin 20 %. Yrityslainsäädännön mukaan yritysten tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Jokainen voi tykönään aprikoida, mitä seurauksia monopoliaseman yksityistämisellä on kuluttajahinnoille.

Fortumin sähkönjakelun liikevaihto on ollut 1,1 miljardia euroa vuodessa ja se muodostaa noin 20 % yhtiön liikevoitosta. Fortum on suunnitellut myyvänsä myös Ruotsissa ja Norjassa sijaitsevat sähkönjakeluverkkonsa. Kun Pekka Haavisto sanoo, että ”sähkönjakeluverkko ei ole sellainen infrastruktuurin osa, johon valtion olisi kannattanut lähteä sijoittamaan” (HS 12.12.), voidaan aiheellisesti kysyä mihin valtion ylipäätään kannattaa sijoittaa? Talvivaaran ympäristötuhon siivoamiseen ja Euroopan konkurssipankkien pelastamiseen?

Valtio on myynyt alihintaan osuuksia sellaisesta infrastruktuurista kuin lentoliikenne, kaivosteollisuus, metsäteollisuus, teleliikenne posti, pankkitoiminta ja energiantuotanto. Kauppojen seurauksena monopolit ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen ja hinnat nousseet. Ostajat ovat voittaneet, valtio ja kansalaiset hävinneet. Jos Suomessa esimerkiksi puhkeaisi asuntokupla, suomalaiset asuntovelalliset olisivat ulkomaisten pankinomistajien armoilla. Tämä lienee ollut vastuullisten poliitikoiden tarkoituskin yhteiskunnan perusinfrastruktuurin suhteen.

Markkinatalouden kanssa tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Voittoja ”vapaassa” markkinataloudessa on se, joka rikkoo kaikista eniten yhteisiä pelisääntöjä. Kyseessä on kapitalismin erityisen synkkä vaihe, jossa valtionyhtiöiden “luonnollisia monopoleja” käytetään surutta hyväksi. Valtion tuottamista monopoleista luodaan koukeroisilla bonus- ja optiopalkitsemisjärjestelmillä rahasampoja omistavalle luokalle.

Fortumin myynti osoittaa jälleen kerran, että ainoaa uskottavaa politiikkaa on luokkasota. Sodasta puhuminen on hämmästyttävän täsmällinen tapa luonnehtia sitä, mihin merkittävä osa taloudesta nykyään perustuu. Antakaa kun selitämme.

Luokkasodan luonne

”Olisiko käynyt niin että vihtaasi on kustu? Missä on se valta, joka puuttuu kansalta?”
– Lapinlahden linnut

Sodankäynti on perinteisesti tähdännyt hyökkäyksen kohteena olevan alueen luonnonvarojen, julkisen omaisuuden ja maaomaisuuden anastamiseen. Toisaalta sodalla on pyritty ottamaan haltuun valloitetun alueen väestö ja erityisesti heidän kuulias ja kaikin tavoin joustava työvoimansa. Lisäksi sodankäynti on viimeistään ensimmäisestä maailmansodasta alkaen nähty toimivana keinona tehdä häviäjistä kansoista velallisia sotakorvauksien avulla. Juuri näitä tavoitteita toteutetaan kehittyneissä moderneissa ja globaaleissa kapitalistimaissa rahoitus- ja lainsäädäntöteitse. Koska edunsaajina tässä pelissä ovat ainoastaan omistavat luokat, on perusteltua puhua luokkasodasta.

Yritystoimintaa tulee toki edelleen harjoittaa, mutta paljon kannattavampaa on tehdä poliittisia investointeja. Siis palkata liukaskielisiä lobbareita puhumaan poliitikoille julkisen omaisuuden yksityistämisen puolesta tai edistämään omistavalle luokalle mieleisen kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön ja verotuksen laatimista.

Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää meneillään olevia Yhdysvaltain vapaakauppanevuotteluita Euroopan unionin sekä Tyynenmeren maiden välillä. Samalla verotuksen painopisteen siirtäminen pois omaisuuden (maat, kiinteistöt, pääomat ja arvopaperit) verottamisesta kohti palkkatulojen ja yritysten voittojen verottamiseen on mitä parhain osoitus siitä, miten finanssisektorin toimijat määräävät tällä hetkellä nykyisen luokkasodan tahdin ja suunnan.

Vaikka luoteina toimivat keskeisesti lakipykälät ja erilaiset rahoitusinstrumentit, on osuvaa että nykyaikaisen luokkasodankäynnin tavoin uhreina eivät pääasiallisesti ole rintamilla kamppailevat etulinjan soturit vaan siviiliväestö, joka ei välttämättä edes ehdi ymmärtää mikä heihin iski.

Nykyisessä talouskurin ja kestävyysvajeen Suomessa ja Euroopassa olisi elintärkeää verottaa nimenomaan omaisuustuloja: ne eivät kontribuoi yhteiskuntien hyvinvointiin tai tuottavuuteen, vaan lähinnä nostavat hintoja ja siten ovat useimpien näkökulmasta pelkkä tarpeeton menoerä. On poliittinen valinta, ettei esimerkiksi asuntojen, osakkeiden ja muun varallisuuden hinnannousua lasketa inflaatioksi. Keskimääräisen yhdysvaltalaisen palkansaajan tuloista jopa 75-80% menee asumiskuluihin, velkoihin ja veroihin. Suurin osa tästä on suoraa tulonsiirtoa finanssisektorilla saalistaville spekulanteille. Ja sitten jotkut ihmettelevät, miksi järjestelmässä on kysyntäongelmia!

Kun talousjärjestelmä muuttuu jättimäiseksi Ponzi-huijaukseksi, koituu tästä merkittäviä makrotaloudellisia seurauksia. Kuten Zerohedge uutisoi tällä viikolla, nykymuotoisen finanssikorttitalon pystyssä pitämiseksi on luotava noin 350 miljardia dollaria joka ikinen kuukausi. Oleellista on, että jo yli puolet niistä tulee Kiinasta.

Filosofi Gilles Deleuze kirjoitti joskus, että jokainen terve yksilö toivoo Perjantain lopulta syövän Robinson Crusoen. Samoin finanssisektorin verenimijät on verotettava kuiviin ja talousrikolliset suljettava vankilaan. Muutoin isäntä kuolee parasiitin mukana.

Steve Hanson & Jutta Katainen

Lähteet

Gibson, Mel (2004) Passion of the Christ.
Hill, George Roy (1977) Slap Shot (suom. Lämäri).
Lapinlahden linnut (1988) Seitsemän kuolemansyntiä.

niimpa

Facebook-kommentit
4 Comments
  1. ”Kiakko” oli siinä mielessä osuva kehys mielenosoitukselle,että se jos mikä edustaa porvarillista urheilua muka epäpoliittisuudessaan: jumalaton krääsäkulttuuri, pömpöösit monitoimihallit, sikamaiset lippujenhinnat, ”eletään vaan tää vaihto filosofia”. Puhumattakaan mopoautoista tai harrastuksen hinnasta.
    Oli siis erinomainen idea tehdä ”kiakosta” spektaakkeli ja tuoda se kadulle -”luonnonjäälle”. Tämä puoli jäi vähäiselle huomiolle ja korostukselle.
    Olisi syytä kysyä minkälaisen ”ihanteen” tulevaisuudessa-ekokatastrofin,vähenevien luonnonvarojen, yhteiskunnallisen rappion aikana ammatti urheilija: jonka autotallissa makaa useita autoja, pelimatkat tehdään lentokoneella,naama myydään mille tahansa eniten tarjoavalle firmalle jne tarjoaa.Olisiko vastaus:läpeensä kaupallinen, kulutuskeskeinen ja porvarillinen? ”Kiakko” takaisin kansalle ja ammattiurheilu pitäisi lopettaa epäeettisenä. Tämä siis vaan lisäyksenä: ”luokkasota” analyysi” osui naulankantaan.

  2. Tää oli huonoin analyysi, mitä olen kiakkovierasjuhlista tähän asti lukenut. Oisin odottanut Revan kykenevän parempaan, mut aina ei osu maaliin.

    Kaikessa akateemisuudessaan Suoranta herätti enemmän tunteita:

    http://suoranta.wordpress.com/2013/12/07/rosvojoukon-luokkasota/

    Kannattaa myös lukea ainakin seuraavat:

    http://www.politiikasta.fi/kolumni/huomioita-keskustelusta-tampereen-mellakoiden-j%C3%A4lkeen

    http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2013/joulukuu/anarkistinen-mellakka

    http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155821-kiakkovierasjuhlat-onnistuivat-yli-odotusteni

  3. Luokkasodan fläppitaulu kirjoitus analysoi ”luokkasota” termin käyttöä ja miksi se on ihan korrekti termi (ja syystäkin tunteita herättävä.Kuka nyt sodassa tieten tahtoen haluaisi olla?).Ei kiekkovierasjuhlia sinänsä.Mielestäni se teki sen oivaltavasti ja selkeästi. Kannattaakin lukea juttu uudestaan.Referointi on turhaa sillä mm. edunsaaja pointti on siinä hyvin selkeästi ilmaistu.
    Taitaa vain olla niin, että ihmiset löytävät itsensä sodasta lähes huomaamattaan….. Tämä kryptisenä loppukaneettina ;););)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *