Populaarin utopiateorian kestämättömyys

Johdanto

Tommi Uschanov kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomien sunnuntainumeroon (HS 2.6.2013) kiinnostavan kolumnin utopioista. Voi vain ilahtua kun tekstissä mainitaan itselleni niinkin tärkeä filosofi kuin Ernst Bloch. On kuitenkin samalla surullista, että itse Blochia Uschanov ei näytä tuntevan – tai ainakaan hän ei tämän ajattelua sovella kolumnissaan. Ensiksikin hän näyttää samastavan kaiken utooppisen ajattelun lähinnä Blochin abstrakteihin, historiallisen toteutumisen kannalta mahdottomiin utopioihin verratessaan utopioita lapsen fantasiaan ”maailmasta, josta aikuiset ovat yhtenä aamuna kuolleet tai kadonneet. Siellä saa siksi tehdä aamusta iltaan mitä haluaa: syödä jäätelöä tai katsoa televisiota keskiyöhön”. Hän näyttää unohtavan kokonaan Blochin konkreetit utopiat, jotka perustuvat yhteiskunnallisten prosessien ja tendenssien tarjoamille historiallisille mahdollisuuksille. Utopismi voidaan perustaa myös reaalitodellisuuden esteiden kartoittamiselle. Ja vaikka Uschanov aivan oikein korostaakin utopioiden ja yhteiskunnallisten kriisien välistä yhteyttä, ei hän kumminkaan näytä ymmärtävän utopian käsitteen hyvinkin moninaisia, ristiriitaisiakin ulottuvuuksia.

Tässä tekstissä tarkastelen utopiatutkimuksen metodologiaan liittyviä kysymyksiä Darko Suvinin ajattelun pohjalta ja totean saman kuin Suvinkin: utopioiden ei tarvitse olla staattisia, vaan ne voivat olla myös dynaamisia, historiallisista tilanteista muodostuvia horisontteja. Tällöin toimijan ei, toisin kuin Uschanov kolumnissaan väittää [1], tarvitse olettaa pitäytyvän halujensa kohteissa koko loppuelämäänsä. Halut ja toiveet voivat muuttua historiallisesti ja toimija voi myös (joskaan ei täydellisesti) reflektoida kulloistenkin halujen ja toiveiden miellekkyyttä ja rationaalisuutta. Tämänhän vuoksi Blochkin puhui ”valistuneesta toivosta”. Utooppinen horisontti voi muuttua historiallisten olosuhteiden ja niistä nousevien haasteiden muuttuessa. Pyrkimyksenä on pelkästään poistaa kulloisenkin toimijan (joka voidaan ymmärtää myös kollektiivitoimijaksi, vaikkapa työväenluokaksi) vapautumisen esteet. Uusien olosuhteiden luominen puolestaan luo vapautumiselle uudet haasteensa, jotka luovat puolestaan uudenlaisen utooppisen vapautumisen horisonttinsa.

Haluan ennen varsinaiseen argumentaatiooni siirtymistä kiittää Uschanovia tärkeästä puheenvuorosta, mutta samalla ihmettelen hänen väitettään, että kaikki poliittiset suuntaukset  vaativat politiikkaan täyskäännöstä ja juuri heidän ihanteidensa kritiikitöntä noudattamista. Hän kirjoittaa: ”Kaikki – punaisimmasta sosialistista sinisimpään (tai mustimpaan) porvariin – ovat sitä mieltä, että kriisi vaatii juuri heidän vaatimuksiinsa alistumista, kyselemättä ja reunaehtoja asettamatta”. Missä tällaiset poliittiset suuntaukset oikein luuraavat? Ainakaan Suomen eduskunnassa tai hallituksessa ne eivät ole. Hallitus jakaa kuitenkin kaikkein vasemmistolaisimman ja oikeistolaisimman puolueensa kanssa saman liberalistisen perusparadigman, jonka haastaminen tulee yhä tärkeämmäksi talouskriisin ja inhimillisen kärsimyksen pahentuessa. Täyskäännöstä tuntuvat vaativan vain hullut ja marginaaliin sysätyt teoreetikot, poliittiset toimijat ja tutkijat, eikä yleinen poliittinen keskustelu tunnu kyseenalaistavan nykyistä järjestelmää riittävän laajasti. Tässä tekstissä teoretisoin vaihtoehtojen ajattelemisen käsitteellisiä perustoja, ilmoittaudun hulluksi teoreetikoksi ja totean kuten Edgar Kuningas Learissa: ”Mielettömyyttä, mieltä sekaisin! Älyä hulluudessa!”

Utooppinen horisontti ja locus

Darko Suvinin (1997) mukaan utopiatutkimuksessa on olemassa kaksi toisiinsa kytkeytyvää, mutta painotuksiltaan erilaista suuntausta [2]. Ensimmäinen suuntauksista tutkii utopioita lähinnä kirjallisuuden genrenä, toinen puolestaan käsittelee todellisia utopiayhteisöjä ja utooppisia liikkeitä sosiologian ja historiantutkimuksen menetelmin. Kolmanneksi ryhmäksi näiden väliin Suvin laskee ”filosofisen” utopiatutkimuksen, jonka kiinnostus on utopioiden aatehistoriassa ja poliittisessa teoriassa. Omat tutkimukseni lukeutuu väistämättä kolmanteen ryhmään. Näille ryhmille ei kuitenkaan ole olemassa mitään yhtenäistä metodologiaa, joka sitoisi eri näkökulmat yhtenäiseksi teoriaksi. Tämän puutteen Suvin pyrkiikin korjaamaan ehdottamalla joitain kaikille ryhmille yhteisiä tutkimusvälineitä, joka voisi taata tutkimuksen yhteisten linjojen mahdollisuuden.

Utopiatutkimuksen ongelmat liittyvät Suvinin siihen, että ne tulevat, usein haluamattaaan, kieltäneeksi utopiat. Utopioita käsitellään dogmaattisina, suljettuina ja staattisina, vaikka kaikki utopiat eivät edes ole olleet sellaisia. Löytyy pikemminkin paljon evidenssiä myös sen puolesta, että myös avoimia ja dynaamisia utopioita on ollut. Tästä Suvin eritteleekin kaksi teoreettista utopiamallia: avoin ja suljettu utopia. Sille, että utopiat nähdään väistämättä suljettuina ja staattisina, ei hänen mukaansa ole teoreettisia (eikä edes lähdemateriaaliin, utooppisiin teksteihin sidottuja) perusteita. Ja vaikka kaikki utooppiset tekstit olisivat esittäneetkin staattisen ja suljetun kuvan ihanneyhteiskunnista, ei tämä tarkoittaisi sitä, että utopiat olisi välttämättä nähtävä sellaisina.

Utopia käsitteenä ei Suvinille merkitse niinkään ontologista kuin epistemologista kategoriaa. Utopia merkitsee hänelle ajatuskoetta. Erityisesti kaunokirjalliset utopiat olivat täydellisyyden kuvittelemisen heuristisia välineitä. Utopia merkitsee filosofisofisesti pikemminkin metodia kuin ontologista tilaa, jolloin sitä ei voida realisoida, ainoastaan soveltaa. Voitaisiin sanoa, että utopia on metodi, jonka avulla mahdollisia maailmoja voidaan kuvitella. Se on metodi, joka mahdollistaavaihtoehtojen ajattelemisen. Vaikka utooppiset tekstit ovatkin formaalisti suljettuja, ovat ne temaattisesti avoimia: ne pakottavat lukijaa reflektoimaan omaa topostaan.

Avoimen ja suljetun utopian tarkastelussaan Suvin erottelee kaksi näkökulmaa. Toinen näkökulmista tarkastelee utopiaa paikkana/tilana (utopian locus) ja toinen näkökulma puolestaan tulkitsee utopian horisonttina (utopian horizon). Marxilaisessa traditiossa kysymystä utopiasta ei voida erottaa kysymystä kommunismista, joka näyttäisi rinnastuvan kiinnostavalla tavalla Suvinin asettamiin näkökulmiin. Marx ja Engels määrittelevät kommunismin Saksalaisessa ideologiassa (1970, 30) seuraavasti: ”Kommunismi ei ole meille olotila, joka on pystytettävä, ihanne, jota kohden todellisuuden on suuntauduttava. Me kutsumme kommunismiksi todellista liikettä, joka tekee lopun nykyisestä olotilasta. Tämän liikkeen ehdot ovat nykyisin olemassaolevien edellytysten luomat”. Eräässä toisessa kirjoituksessaan Engels (1970, 70) määrittelee kommunismin opiksi ”proletariaatin vapautumisen ehdoista”. Kommunismi näyttäisi siis merkitsevän marxilaisuudessa ennen muuta utooppista vapautumisen horisonttia kuin määrättyä locusta.

Kuva: Mervi Lakkala.

Kuva: Mervi Lakkala.

On aivan selvää, mitä kommunismin ei tulisi olla. Sen tulee poistaa sota, riisto ja valtiokoneisto. Konkreettisempia sisällöllisiä määreitä kommunismille ei juuri anneta. Kommunismin positiiviset kuvaukset näyttävät tiivistyvän sen globaalisuuteen ja sen intentioon lopettaa inhimillinen vieraantuminen yksityisomistuksen poistamisen kautta. Kapitalistinen tuotantotapa on tehnyt ihmisistä maailmanhistoriallisia yksilöitä, mikä tekee mahdottomaksi kommunismin paikallisen toteuttamisen (Marx & Engels 1970, 29). Vieraantumisen lakkaaminen kommunismissa puolestaan merkitsee ihmisen olemuksen ja hänen olemassaolonsa (hänen potentiaaliensa ja niiden objektivoitumien) välistä sopusointua. Vieraantuminen on kapitalismille ominainen patologia, joka on seurausta paitsi yksityisomistuksesta (Marx 1973, 63-81, ks. myös Oizerman 1976 & Heiskanen 2001, 75-82), niin myös työnjaosta, joka liittyy lähinnä tuotannon ja siten tavarantuotannon tehostamiseen. Työnjako kaventaa ja yksiulotteistaa ihmistä. Työprosessin pilkkominen osiinsa merkitsee sitä, että yksittäisen ihmisen kädenjälki näkyy yksittäisessä tuotteessa yhä vähäisempänä.

Kun työn tuote vielä yksityisomistuksen nimissä anastetaan työntekijältä vain kasautuakseen pääomaksi, kasvaa ihmisen olemuksen ja hänen olemassaolonsa välinen kuilu yhä syvemmäksi. Sitä vastoin ”kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole mitään yksinomaista toimintakehää, vaan kukin voi täydellistyä mille alalle tahansa, yhteiskunta sääntelee yleistä tuotantoa ja juuri sen kautta luo mahdollisuuden tehdä tänään tätä, huomenna tuota, aamupäivällä metsästää, iltapäivällä kalastaa, illalla hoidella karjaa ja syönnin jälkeen kritisoida, aivan kuten mieleni tekee, ilman että olisin aina metsästäjä, kalastaja, paimen tai kriitikko” (Marx & Engels 1970, 28). Tätä sitaattia myös Uschanov sanoo itse siteranneensa usein. Minäkin siteeraan sitä mielelläni, mutta en pidä sitä poliittisesti konkreettisena tavoitteena. Toki kommunistiseen toimintaan sisältyy tällaisia yleisiä kauniita ja moraalisesti yleviä periaatteita ja päämääriä (ja kuten eräs toveri on sanonut: ”Kommunismi sisältää kaikki kauniit ajatukset yhdenvertaisuudesta yhteisomistukseen”), mutta nämä periaatteet eivät ole sen konkreettisin osa. Konkreeteissa kamppailuissa kommunismi merkitsee työväenluokan vapautumisen esteiden poistamista. Kommunismi merkitsee utooppista horisonttia, jonka intentiona on mahdollistaa inhimillisten kykyjen täysi kukoistus yksityisomistuksen lakkauttamisen keinoin. Kommunistinen horisontti merkitsee yhteiskunnallisesti työläisen ja hänen työnsä (ymmärrettynä vastoin palkkatyötä yleisenä inhimillisenä potentioiden aktualisaation prosessina) välistä sopusointua. Kommunismi ei ole valmiiksi määrätty locus.

Marxilaisen traditioon sisältyvää utopismia tulee siis tarkastella teoriaan sisältyvänä vapautumisen utooppisena horisonttina. Tämä näyttää myös liittyvän valistuksessa tapahtuneeseen muutokseen, jossa tilalliset utopiat muuttuivat tulevaisuuteen suuntautuneiksi ajallisiksi utopioiksi. Toisaalta Suvinin mukaan myös klassisten utopistien teksteissä on nähtävissä sekä utooppisen locuksen että utooppisen horisontin tunnuspiirteitä. Apukäsitteikseen Suvin valitsee orientaation ja mahdollisen maailman käsitteet. Ernst Blochiin vedoten hän väittää, että esimerkiksi Platonin utopia on vain näennäisesti paikkaan, topos ouraniokseen (taivaalliseen tilaan, Platonin ideamaailmaan) sidottu utopia. Olennaisempaa Platonin filosofiassa on Suvinin mukaan kuitenkin sen tapa orientoitua edessä siintävään parempaan maailmaan, maailmaan, joka osoittaa vallitsevan maailman epätäydellisyyden ja puutteellisuuden. Utooppisen ajattelun kohdalla onkin hänen mielestään jopa niin, ettei locus, johon utooppinen horisontti suuntautuu, ole lopullinen ja määrätty. Utooppinen ajattelu suuntautuu imaginaariseen tilaan, jota mitataan arvon kautta ja arvona (kvaliteetti) pikemminkin kuin etäisyytenä (kvantiteetti).

Kaiken yllä esitetyn pohjalta voidaankin kehitellä merkityksellisen utooppisen liikehdinnän välttämättömät elementit: (1) toimija (agent), joka liikkuu ja (2) imaginaarinen tila, jossa toimija liikkuu. Imaginaarinen tila puolestaan sisältää itsessään kolme elementtiä: (a) paikka, jossa toimija liikkuu, hänen locuksensa, (b) horisontti, johon toimija suuntautuu ja (c) orientaatio, locuksen ja horisontin yhdistävä vektori. Horisontille olemuksellista on se, että se muuttuu jatkuvasti toimijan liikkeiden, tämän locuksen mukaisesti. Orientaatio puolestaan voi locuksen muutoksista huolimatta pysyä halun ja kognition vakiona. Näiden käsitteiden lisäksi utooppinen ajattelu tarvitsee mahdollisten maailmojen konseption. Utooppisen fiktion traditioon kuuluvat tekstit rakentavat empiiriselle todellisuudelle analogisen mahdollisen maailman. Vertailukohdaksi voidaan tässä yhteydessä ottaa Ernst Blochin oman ontologiansa analogiana käyttämä riemannilainen relatiivinen fysiikka, joka perustui ajatukselle, että avaruus on kausaalisesti riippuvainen materiasta, jolloin se myös muuttuu materian liikkeiden mukaisesti. Avaruus ei ole staattinen ja homogeeninen, vaan muuttuvan materiaalisen prosessin vaikutuksen alainen. Myös historiallinen locus on riippuvainen historiallisen materian liikkeistä. (Suvin 1997, 131-133.)

Suvinin teoretisointi mahdollistaa neljän erilaisen utopiakäsityksen erittelyn. Ensimmäinen korostaa horisontin ylivaltaa locukseen nähden (formalisoiden: H > L). Locus ei ole vain yhtenevä horisontin kanssa, vaan ne myös vuorovaikuttavat toisiinsa. Tätä asetelmaa voimme kutsua avoimeksi, dynaamiseksi utopiaksi. Toisessa utopiakäsityksessä locus nielaisee horisontin (L = H tai L > H). Tällaisessa utopiassa muutokselle ei näytä olevan sijaa, mikä tekee siitä dogmaattisen, staattisen ja suljetun utopian (esimerkkinä voidaan käyttää Campanellan Aurinkovaltiota). Kolmas mahdollinen utopiakäsitys, heterotopia (L (H = 0)), näkee locuksen ja horisontin täysin identtisinä, horisonttia uuden syntymiselle ei kertakaikkiaan ole. Neljäs ja viimeinen utopiakäsityksen tyyppi korostaa utooppista horisonttia locuksen kustannuksella (H (L = 0)). Tällainen utopiakäsitys on tyypillistä kaikille abstrakteille yhteiskunnallisille pohjapiirroksille ja toteutumattomille utooppisille ohjelmille. Tällaiset utopioita voidaan kutsua abstrakteiksi tai ei-narratiivisiksi utopioiksi. Tätä utopiatyyppiä ei voi esiintyä fiktiivisissä utopioissa, joissa esiintyy aina jonkinlainen narratiivi. (Suvin 1997, 133-134.)

Lopuksi

Utopioita ei Suvinin teoreettisten erottelujen pohjalta tarvitse ymmärtää staattisiksi fantasioiksi, vaan dynaamisessa muodossaan utopiat voidaan ymmärtää myös poliittisen toiminnan kannalta hyödyllisiksi strategisiksi visioiksi. Näiden visioiden on kuitenkin pohjauduttava yhteiskuntatieteelliseen historiallisen tilanteen ja sen perustendenssin tutkimukselle. Utopiat eivät ole ensisijaisesti kauniita, mutta tyhjiä fantasioita vaan historiallisissa kriisitilanteissa tärkeiksi vaihtoehtoja hahmotteliviksi ajatuskokeiksi. Omia kirjoituksiani utopiatutkimuksen alalla voidaankin kutsua yhteiskunnallisen mielikuvituksen metodologiaksi. Millaisilla käsitteillä yhteiskunnallisia vaihtoehtoja ajatellaan?

On tietysti epäreilua kritisoida Uschanovin kolumnia sen pinnallisuudesta, enkä kohdistakaan kritiikkiäni suoraan Uschanoviin. Kolumnit ovat aina pinnallisia ja usein niistä löyhkää pitkälle väkisinvääntämisen haju. Ongelma ei kuitenkaan koske tekstilajia, vaan yleisempää tapaa hahmottaa utopioita, joka vain sattuu manifestoitumaan Uschanovin tekstissä. Tätä ”populaaria utopiateoriaa” vastaan omat kirjoitukseni aiheesta on suunnattu. Utopian käsitteen pitkä historia ja sen rikkaus poliittisen teorian käsitteenä on tunnustettava. Sen laiskasta käsittelystä on päästävä eroon.

 

Keijo Lakkala

 

Viitteet:

1. Uschanov siis kirjoittaa näin: ”Monien utopioiden päähenkilö tuntuu olevan nuorehko aikuinen, fyysisesti terve, naimaton ja lapseton ihminen – useammin mies kuin nainen. Ihmissuhteet tai perhe eivät ole hänelle kovin tärkeitä. Hän tietää, mitä haluaa elämältään, eikä usko vaihtavansa halujen kohdetta myöhemminkään”.

2. Tämä osa kirjoitusta on ilmestynyt aiemmin blogissani olemisenporteilla.blogspot.com.

 

Kirjallisuus: 

Engels, Friedrich (1970). Kommunismin periaatteet. Teoksessa Karl Marx & Friedrich Engels, Valitut teokset 1. Moskova: Kustannusliike Edistys. 70-84.

Heiskanen, Jukka (2001). Ihmisen vieraantuminen luonnosta. Teoksessa Marx ja ekologia. Toim. Jukka Heiskanen. Helsinki: TA-Tieto/Demokraattinen Sivistysliitto. 60-92.

Marx, Karl (1973). Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844. Moskova: Kustannusliike Edistys.

Marx, Karl & Friedrich Engels (1970). Feuerbach. Materialistisen ja idealistisen katsantokannan vastakkaisuus (”Saksalaisen ideologian” 1. luku). Teoksessa Karl Marx & Friedrich Engels,Valitut teokset 1. Moskova: Kustannusliike Edistys. 10-69.

Oizerman, T. I. (1976). Marxin ”Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset” ja niiden tulkinnat. Helsinki: Kansankulttuuri.

Shakespeare, William. (2005). Kuningas Lear. Helsinki: WSOY.

Suvin, Darko (1997). ”Locus, Horizon, and Orientation: The Concept of Possible Worlds as a Key to Utopian Studies”. Teoksessa Not Yet: Reconsidering Ernst Bloch. Ed. Jamie Owen Daniel & Tom Moylan. London/New York: Verso. 122-137.

Uschanov, Tommi (2013). ”Aamulla lääkäri, illalla bussikuski”. Helsingin Sanomat. 2.6.2103.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *