PYD:n ja Venäjän liitto vapaata Aleppoa vastaan

syria-gov-flag

Teksti: Michael Karadjis
Käännös: Joonas Laine
Kuva: Freedom House. Rebels step on a Syrian flag that was left behind by the army in the newly liberated town of Marayan in northern Syria etc. (CC-lisenssi)

Rojavaa hallitseva kurdien PYD/YPG on lähtenyt vastavallankumoukselliselle tielle yrittäessään yhdistää Rojavan kantonit valtaamalla arabienemmistöisiä alueita, väittää Michael Karadjis. Hänen mukaansa yrittämällä yhdistää Rojavan erilliset kantonit Venäjän ilmapommitusten tuella ja tuhoamalla alueen arabikapinallisten vallankumoukselliset neuvostot kurdien autonomialiike kaivaa omaa hautaansa. (Toim.)

Tämä kirjoitus käsittelee aihetta, josta monella Syyriaa seuranneella on voimakkaita mielipiteitä, ja monia se tulee epäilemättä ärsyttämään. Kysymys on kurdien PYD-puolueen ja sen Kansan suojeluyksiköiden (YPG) roolista Venäjän käynnissä olevassa salamasodassa Syyrian kapinallisia vastaan vapaassa Aleppossa. Olen tukenut pitkään kurdien taistelua oikeuden ja itsemääräämisen puolesta ja ihailin aiemmin PYD:tä merkittävistä saavutuksista Rojavassa, eikä minulla ollut minkäänlaista halua päätyä tässä esitettyihin johtopäätöksiin. Todellisuutta on kuitenkin katsottava silmiin, jotta sen voisi analysoida, sen sijaan että se hämärrettäisiin ideologian ja myyttien avulla.

Olen kiitollinen kommenteista ja keskustelusta. Jos tähän sisältyy jonkinmoinen annos vihapostia, niin se kertoo enemmän postin lähettäjistä kuin omasta yrityksestäni rehelliseen mutta suorapuheiseen keskusteluun tärkeästä aiheesta. Kaikki rakentava kritiikki, ankarakin, otetaan vakavasti.

Kirjoitus on aivan liian pitkä, sillä pitkälti se dokumentoi sitä, mitä on ollut tekeillä. Erityisesti se dokumentoi sitä, mitkä kapinallisryhmät hallitsevat tai ovat hallinneet Aleppon maakunnan osia, jotka nyt ovat Venäjän ja YPG:n välisen liiton hyökkäyksen kohteena. Tämän katastrofaalisen linjan puolustajat ovat tarkoituksellisesti hämärtäneet molemmat asiat. Siksi olen laatinut kirjoitukseni enemmän tietolähteen kuin helposti luettavan esseen muotoon.

Johdanto

Kun Venäjä aloitti salamasotansa Syyrian vallankumouksen Aleppossa olevia joukkoja vastaan ja Assadin hallituksen tueksi – joukkomurha, jonka seurauksena kymmeniä ja satoja tuhansia on paennut pohjoiseen kohti Turkkia ja johon liittyy suurimittainen, tietoinen sairaaloihin, kouluihin ja muihin siviili-instituutioihin kohdistunut pommitus – tapahtui myös erittäin epämiellyttävä käänne, joka on johtanut kiivaaseen keskusteluun Syyrian vallankumouksen tukijoiden keskuudessa.

Kyse on Aleppon länsipuolella sijaisevan kurdien Afrin-kantonin Kansan suojeluyksiköiden (People’s Protection Units, YPG) aloittamasta hyökkäyksestä Vapaan Syyrian armeijan (Free Syrian army, FSA) ja muiden Aleppon kapinallisten – ts. Venäjän imperialistisen pommituskampanjan kohteiden – kimppuun, hyökäten ja vallaten kapinallisten hallussa olevia, arabienemmistöisiä kaupunkeja kautta koko alueen, käyttäen suoraan hyväkseen Venäjän pommituksia. Mitkä tahansa olivatkin Syyrian vallankumouksen ja Rojavan vallankumouksen suhteiden nousut ja laskut ennen tätä hetkeä (ja uskoakseni sekä Syyrian oppositiota että kurdijohtoa voidaan syyttää monista virheistä), ainoa mahdollinen johtopäätös tällä hetkellä on, että PYD/YPG on erittäin selvästi liittynyt vastavallankumouksen riveihin sen murhaavimmalla hetkellä. Se on pahin kuviteltavissa oleva este arabien ja kurdien yhdistymiselle Assadin hallitusta vastaan.

Kun monet Rojavan vallankumouksen edistyksellisemmistä piirteistä tulivat vuoden 2014 kuluessa esiin, kannatin niitä vaikuttuneena kuten lukemattomat muutkin (vaikka en lähtenytkään mukaan tapahtumien romantisointiin); kannatin myös voimakkaasti kehitystä, joka näytti johtavan YPG:n ja FSA:n suhteiden paranemiseen ISIS:in hyökätessä kurdikaupunki Kobanêa vastaan loppuvuonna 2014. Minulla ei siis ollut mitään subjektiivisia motiiveja päätyä tässä kirjoituksessa esiintyviin johtopäätöksiin. Mutta Venäjän imperialistinen maailmanlopun sota on yhtä ratkaiseva Syyrian vallankumoukselle kuin Kobanên vastarinta ISIS:iä vastaan oli Rojavan kohtalolle. FSA:n osoittaman solidaarisuuden sijaan PYD on kuitenkin liittynyt vapaan Aleppon vastavallankumoukselliseen saartoon.

On tietenkin selvää, että puhuttaessa tapahtumiin liittyvästä joukkomurhasta YPG on pikkutekijä. Pääsyylliset ovat Venäjä, Assad ja Iran, ja kokonaisen artikkelin omistaminen YPG:lle ei tarkoita, että sillä olisi asiassa yhtä suuri vastuu. Mainitut taantumukselliset valtiot kuitenkin tekevät, mitä taantumukselliset valtiot tekevät, ja jos omien sanojensa mukaan radikaaliin demokratiaan pohjautuvaa valtiomaista kokonaisuutta johtava, oletetusti vallankumouksellinen järjestö liittyy mukaan imperialististen maahanhyökkääjien ja paikallisen fasistivaltion hankkeisiin, niin se jos mikä ansaitsee oman analyysinsa.

Vielä yksi seikka: Turkki. Turkin hallitus on jo kuukausien ajan käynyt omaa terrorismin vastaista sotaansa itäisen Turkin kurdiväestöä ja PKK:ta vastaan. Satoja siviilejä on tapettu hallituksen käyttäessä tankkeja, tykistöä ja raskaita aseita väestön vastarinnan nujertamiseksi. Turkki on omista syistään yksi Assadin vastaisen kapinan merkittävimmistä tukijoista. Turkissa ja Syyriassa käytävien sotien ero on tietenkin huimaava: Erdoğanin operaatio on ollut käynnissä kuukausia, ja siinä on kuollut satoja; Assadin operaatio on ollut käynnissä 5 vuotta, ja kuolleita on melkein puoli miljoonaa. Kenelläkään, jolla on ripauskin solidaarisuutta, ei pitäisi olla vaikeuksia tukea molempia kansannousuja ja vastustaa hallitusten operaatioita niiden tukahduttamiseksi kummassakin tapauksessa, riippumatta geopolitiikasta tai taktisista liittolaiskuvioista. Sorron vastustajat eivät näe tässä mitään ristiriitaa.

PYD:n ja YPG:n tekosyy, että ne taistelevat “Turkin tukemia joukkoja” vastaan, on äärimmäisen kyyninen. Jos YPG sai käyttää Kobanên puolustamisessa avukseen Yhdysvaltain imperialismia, joka on maailmanlaajuisesti syyllistynyt paljon suurempaan määrään rikoksia kuin Turkin hallitus, niin miksi on väärin, että Syyrian kapinalliset saavat tarvitsemaansa apua Turkista Assadin toimeenpanemaa kansanmurhaa vastaan? Selkä seinää vasten joutuneen on pakko ottaa apua sieltä, mistä onnistuu sitä saamaan, ja Syyrian kapinalliset jos ketkä ovat selkä seinää vasten. Tätä vastoin Rojava on saanut olla rauhassa Assadilta, ja se on pysyvästi Yhdysvaltain ilmavoimien suojeluksessa. Jos Turkki hyökkäisi kurdien Afriniin ja Syyrian kapinalliset toimisivat Turkin maajoukkoina karkottaen YPG:n pois kurdialueilta, tulisi se ehdottomasti tuomita. Tilanne ei kuitenkaan ole tämä viimeksi mainittu, vaan itse asiassa tapahtuu täysin päinvastaista.

Tausta: PYD, YPG, SDF

Syyriassa on kolme kurdikeskittymää: Aleppon maakunnan luoteisosassa sijaitseva Afrin, maakunnan koilliskulmassa sijaitseva Kobanê, ja Syyrian koillisosassa sijaitseva laajempi Jaziran kantoni, johon sisältyy myös Hasakan kaupunki. Alueita on vuoden 2012 puolivälin tienoilta hallinnut PYD, Turkissa toimivan Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) poliittinen liittolainen. PYD:n asejoukkoina toimivat YPG sekä sen sisarjärjestö, Naisten suojeluyksiköt YPJ, vaikkakin teoriassa niissä on mukana muitakin kuin PYD:n johtamia tahoja. PYD, YPG ja YPJ ovat julistaneet nämä alueet “Rojavaksi”, mikä tarkoittaa Länsi-Kurdistania, mutta eivät pyri irtautumaan Syyriasta itsenäisen kurdivaltion muodostamiseksi. Tätä vastoin niiden virallisesti ilmoitettu tavoite on edistää “demokraattista konfederalismia” muuallakin Syyriassa, jolloin nykyinen kurdienemmistöinen Rojava on vain pelkkä ydinalue, joka mahdollistaa tämän yhteiskuntamallin esittelyn.

Kannattajien mukaan malli perustuu radikaaliin, neuvostoperustaiseen ruohonjuuritason demokratiaan, on voimakkaan feministinen, monietninen ja lahkolaisvastainen (non-sectarian). Arvostelijoiden mukaan siitä huolimatta, että demokratia saattaa kukoistaa paikallistasolla, tekee PYD kaikki keskeiset päätökset ja tosiasiassa hallitsee yksipuoluevaltiota, jossa poliittinen oppositio vaiennetaan. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Rojavassa otetaan naisten aseman parantaminen vakavasti, ja alueellisessa vertailussa ollaan tässä asiassa kaukana muiden edellä. Monietnisyydestä esitetyt arviot ovat ristiriitaisempia. Yhtäältä esitellään erittäin hyvältä vaikuttavia perustuslaillisia näkökohtia, toisaalta kiinnitetään huomiota vakavaan ja laajamittaiseen arabien kaltoinkohteluun YPG:n ISIS:iltä valtaamilla alueilla (PYD on kiistänyt jälkimmäiset väitteet).

PYD:n ja YPG:n johtama Syyrian demokraattiset voimat (Syrian Democratic Forces, SDF) perustettiin vuonna 2015 kurdien ja muita etnisiä ryhmiä edustavien, melko pienten tahojen yhteistyöjärjestöksi. Sen tavoitteissa puhutaan vain ISIS:n mutta ei Syyrian hallituksen vastaisesta taistelusta, ja sillä on Yhdysvaltain tuki; Yhdysvallat näkee sen hyödyllisenä keinona torjua Turkin vastalauseet Yhdysvaltain ja YPG:n välisen sotilaallisen liiton johdosta, samalla kun tämä tuki vahvistaa ISIS:n vastaisia voimia ilman että aiheuttaa ongelmia Assadin hallitukselle, jonka Yhdysvallat haluaa pitää vallassa.

  • Jazirassa YPG:n keskeisin arabiliittolainen SDF:ssä on al-Sanadid -miliisi, joka pohjautuu Shammar-heimoon (mikä taas sotkee YPG:n epäsuorasti alueellisiin heimokiistoihin). Vaikka Shammar-heimo on enimmäkseen vastustanut Syyrian hallitusta, on olemassa viitteitä, että al-Sanadidilla on aiemmin ollut joitakin hallituskytköksiä. Joka tapauksessa al-Sanadid ei ole milloinkaan kuulunut FSA:han.
  • Kobanên–Raqqan alueella YPG oli liitossa eräiden FSA-ryhmien kanssa loppuvuonna 2014 Kobanên puolustuksen yhteydessä, mutta YPG:n suhteet näistä keskeisimmän ryhmän kanssa ovat sittemmin menneet pahoin poikki, ja tästä johtuen Yhdysvallat on kieltäytynyt aseistamasta sitä Raqqan vapauttamiseksi. Tästä huolimatta eräitä pienempiä FSA-ryhmiä (esim. Pohjoisen aurinko -prikaati [Northern Sun Brigade]) on edelleen liitossa YPG:n ja SDF:n kanssa; jos tähän sisältyy pienen Jarabulusin kaupungin arabiopposition edustajia, antaisi se uskottavuutta YPG-vetoiselle hankkeelle ISIS:n hallussa olevan kaistaleen valtaamiseksi.
  • Aleppossa SDF:n keskeisin ryhmä (YPG:n lisäksi) on Jaysh al-Thuwar, joka näyttää koostuvan joukosta entisiä FSA-taistelijoita, joiden motiivina on kostaa Jabhat al-Nusralle tämän tuhottua FSA-prikaati Harakat Hazmin tammikuussa 2015 (suurin osa entisistä Hazm-kaadereista ei halua liittyä Nusraan mutta pitää Assadia ja ISIS:tä päävihollisina ja liittyivät siksi FSA-prikaateihin ja alueen Shamiya-rintamaan). Idlibissä Jaysh al-Thuwarin ja SDF:n liitto tuntuisi olevan pelkkä myytti.

Kobanên ja Afrinin “linkittäminen”: taantumuksellinen hanke

Haluan aluksi selventää puheena olevan alueen etnistä kokoonpanoa, sillä seikka on tärkeä sekä käynnissä olevan konfliktin että PYD:n kohtalokkaan päätöksen ymmärtämiseksi. PYD ilmoittaa tavoitteeseen “linkittää” kurdien Afrin- ja Kobanê-kantonit yhteen. Polat Can, PYD:n korkea-arvoinen johtohenkilö, sanoi äskettäin, että “Meillä YPG:ssä on strateginen tavoite, Afrinin ja Kobanên välinen linkki. Teemme kaikkemme sen saavuttamiseksi.”

Aleppon maakunta on laaja, laajempi kuin vain sen keskuksena oleva samanniminen kaupunki. Kurdienemmistöiset Afrinin ja Kobanên kantonit, jotka sijaitsevat Turkin vastaisella rajalla pohjoisessa, ovat maakunnan vastakkaisilla laidoilla lännessä ja idässä. Molemmat ovat osa PYD:n Rojava-valtiota.

Afrinin ja Kobanên välissä oleva 60 kilometrin välinen alue ei kuitenkaan kuulu Rojavaan, kuten Rojavan ihailijat (Rojava Firsters) huolettomasti väittävät. Alla on alueen demografinen kartta (klikkaa suuremmaksi):

Syria_Ethnic_summary_lg

Kartan suurentaminen Aleppon ympäriltä auttaa pysymään mukana seuraavassa:

  • Maakunnan luoteisosassa oleva oliivinvihreä alue on kurdien Afrin.
  • Seuraavana pohjoisrajalla on keltainen, arabien tiheästi asuttama ja Syyrian kapinallisten hallussa oleva alue, johon Venäjän ja YPG:n liitto parhaillaan hyökkää. Alue alkaa Azazin kaupungin muodostaman kapean “kielekkeen” jälkeen Afrinin itäpuolella, ja laajenee siitä etelään ja länteen (ja yhtyy lopulta kapinallisten hallussa oleviin alueisiin Idlibissä ja Haman pohjoisosassa); tähän lukeutuu puolet Aleppon kaupungistakin. (Kaupungin toinen puoli on Syyrian hallituksen hallussa ja sieltä on kapea reitti hallituksen alueelle etelässä, mutta pohjoisessa hallituksella ei ole asemia.)
  • Turkin rajalla, itään kapinallisten hallussa olevasta Azazin–Maren–Aleppon “pystysuorasta” käytävästä alkaa ISIS:in hallussa oleva Aleppon maakunnan itäinen osa. Sinertävällä värillä merkitty, ISIS:n hallussa oleva rajakaistale on turkmeenien tiheästi asuttama ja yksi Syyrian merkittävimmistä turkmeenialueista.
  • Tästä idempänä ISIS:n hallussa olevalla alueella Eufrat-joen länsipuolella on arabien kansoittama Jarabulusin alue, merkitty kartassa keltaisella.
  • Jarabulusista itään Eufratin toisella puolella on Kobanê (merkitty oliivinvihreällä).

Tästä selviää, että PYD/YPG:llä ei ole minkäänlaista jumalalta saatua oikeutta “linkittää” toisiinsa erillisiä kurdienemmistöisiä alueita valtaamalla arabi- ja turkmeenienemmistöisiä alueita! On totta, että ISIS:n hallussa on muita kurdienemmistöisiä alueita kauempana Turkin rajalta etelään, jotka YPG:llä on oikeus vallata (esim. Manjib, Jarabulusin eteläpuolella), mutta selvästikin ainoa “linkki” joka Afrinin ja Kobanên välille voidaan muodostaa, voi perustua vain kurdien, turkmeenien ja arabien solidaarisuuteen (ts. siihen, mitä juuri nyt räjäytetään kappaleiksi). Turkki vastustaa PYD:n aikomaa Afrinin ja Kobanên “linkkiä”, mikä perustuu tietenkin Turkin kurdivastaisiin tavoitteisiin. Siitä, että Turkin nationalistiset tavoitteet ovat väärin, ei kuitenkaan seuraa, että kurdien nationalistiset suunnitelmat jyrätä muiden väestöryhmien yli ovat hyväksyttävissä. Näin ollen paikallisten kapinallisten paikalliseen väestöön perustuva vastarinta PYD:n mainittua suunnitelmaa kohtaan, siitä huolimatta että edellinen sattuu käymään yksiin Turkin suunnitelmien kanssa, on oikeutettu omista lähtökohdistaan käsin.

Kurdien vaarallinen kansallissovinistinen tavoite johtaisi toteutuessaan valtavaan verenvuodatukseen. Onko tämä osa YPG:n Venäjä-avusteisen hyökkäyksen tarkoitusta? Jos on, eivätkö kapinallisten epäilyt PYD:n motiiveista olisi silloin osoittautuneet oikeiksi?

Mitä Turkin hallitukseen tulee, on sillä kaksi erillistä vaikutinta Syyrian-politiikassaan. Ensimmäinen on sen taantumuksellinen kurdivastainen intressi, erityisesti nyt kun se käy omaa terrorisminvastaista sotaansa omaa kurdiväestöään vastaan maan itäosassa; toinen on sen tavoite päästä eroon rajoillaan vallitsevasta epävakaudesta – siis Assadin hallituksesta – jonka vuoksi maahan on virrannut 2,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista. Yllä mainittu Roy Gutmanin artikkeli ei siis ole väärässä sanoessaan, että yksi Turkin syistä vastustaa Afrinin ja Kobanên “linkkiä” on, että “jos YPG valtaa alueen, [Turkin hallitus] pelkää miljoonien Syyrian arabien ja turkmeenien pakenevan Turkkiin”.

Tämän lisäksi, aivan kuten toinen Burning Country-kirjan kirjoittajista, Leila al-Shami, on huomauttanut, juuri yritykset muodostaa uusi valtio kantonien yhdistämisen kautta on jyrkässä ristiriidassa demokraattisen konfederalismin kanssa – periaate, jota al-Shami itse voimakkaasti tukee – puhumattakaan siitä, että tällainen valtio synnytetään sotilaallisen valloituksen keinoin, Venäjän ilmatuella ja tämän “linkin” alueella elävien arabikansojen vallankumoukselliset neuvostot tuhoamalla.

Venäjä–YPG -koordinaatio ja vaatimukset “todisteista”

Jouduttuaan vastakkain YPG:n häikäilemättömän Venäjä-operaation kanssa on joukko Rojavan ihailijoita alkanut vaatia “todisteita”. En täysin ymmärrä vaatimusta, sillä YPG:n toimet kapinallisten hallussa olevien kaupunkien valtaamiseksi ovat uutisissa kaikkialla, kuten myös se, että Venäjä pommittaa mainittuja kaupunkeja. Olin siksi epävarma siitä, tarkoitettiinko tällä jotain, joka ei ole ollut uutisissa, vai tarkoitettiinko joitakin salaisia asiakirjoja, jotka todistaisivat koordinaatiosta; voihan olla niin, että ehkä Venäjä ja YPG vain sattumalta hyökkäävät samoja kaupunkeja vastaan. Koska minulla ei ole tällaisia asiakirjoja enkä pidä sellaisten olemassaoloa todennäköisenä, olen vain koonnut joukon “todisteita” niitä varten, jotka eivät ole jaksaneet seurata mitä on ollut tekeillä.

Ensiksi on kuitenkin sanottava, että on totta, että aluksi julkaistiin tietoja muutamista kylistä, jotka olivat pyytäneet kapinallisia poistumaan ja YPG:tä tulemaan heidän sijaansa – ei rakkaudesta YPG:tä kohtaan, vaikka siksi, ettei Venäjä pommittaisi kyliä. Näissä tapauksissa ei voida syyttää YPG:tä. Mutta väite, että tämä olisi sääntö eikä poikkeus, tuli kumotuksi pian, kun julkaistiin valtava määrä todisteita hyökkäävän YPG:n ja paikallisen, puolustavan FSA:n välisistä aseellisista taisteluista näiden valloitusten johdosta.

Mutta on muitakin tekosyitä. PYD:n Salih Muslim kysyy, “haluatteko Nusra-rintaman jäävän tänne, vai haluatteko että hallitus valtaa alueen?” Tässä itse asiassa yhdistyy kaksi tekosyytä. Ensinnäkin hänelle sopii, että YPG valtaa mainitut kaupungit (ilman Venäjän apuakin) jos ne ovat Nusran hallussa (omasta mielestäni se ei olisi oikeutettua); väitteeseen sisältyy myös oletus, että kaupungit olisivat enimmäkseen Nusran hallussa (omasta mielestäni eivät ole, kuten alempana käy ilmi). Onkin niin, että YPG:llä on tapana kutsua mitä tahansa kapinallisia “Nusraksi”, jos se sattuu taistelemaan niitä vastaan tai jos Venäjä pommittaa niitä.

Toiseksi, hänelle sopii, että YPG valtaa mainitut kaupungit samalla kun Venäjä pommittaa niitä, koska YPG:n tarkoitusperät ovat hyvät. Venäjä pommittaa kaupunkeja joka tapauksessa ja Assad yrittää vallata ne, joten on parempi että me valtaamme ne, vaikka paikalliset vastustaisivatkin, koska me olemme parempi vaihtoehto kuin hallitus.

Jos YPG olisi osoittanut solidaarisuutta paikallisille kapinallisprikaateille ja sanonut: “emme halua vallata aluettanne, mutta jos hallitus hyökkää, me autamme puolustamisessa”, olisi ollut mahdollista pitää Assad loitolla – puhumattakaan siitä, mitä tällainen julkilausuma olisi tehnyt arabien ja kurdien keskinäisen solidaarisuuden hyväksi.

Vielä tätäkin uskomattomamman version tapahtumista on kertonut İlham Ehmed, yksi SDF:ään liittyvän Syyrian demokraattisen neuvoston puheenjohtajista, kirjoituksessaan joka valitettavasti on julkaistu Green Left Weeklyssä. Hän toistaa kuvottavan valheen siitä, että “suurin osa alueen oppositiovoimista kannattaa Jabhat al-Nusraa” ja ovat “muiden ohjailtavissa (proxies) ilman omaa poliittista ohjelmaa” ja lisäsi vielä, että “tästä syystä he pakenivat äskettäisten venäläispommitusten jälkeen”! Ehmed väitti, että tästä syystä YPG “yritti estää hallituksen joukkojen etenemisen valtaamalla jihadistien hylkäämiä alueita”. Eli siis kaikki lukuisat uutiset ja videot YPG:stä taistelemassa paikallisia FSA-joukkoja ja kapinallisia vastaan sen vallatessa näitä kaupunkeja venäläisten pommien putoillessa ovat pelkkää harhaa; YPG vain valtaa tyhjiä kaupunkeja. Olen varma, että Orwell tapaisi mielellään näiden näkemysten esittäjät.

Alla muutamia todisteita YPG:n ja Venäjän yhteisestä hyökkäyksestä kapinalliskaupunkeihin sekä kapinallisten vastarinnasta:

Syrian Observer uutisoi, kuinka Aleppon maakunnan neuvosto “on pakotettu jättämään pääasemansa Hreiteinin kaupungissa ja tekemään työnsä teltassa Azazin kaupungin itäpuolella” jouduttuaan Venäjän hävittäjien hyökkäyksen kohteeksi sekä “Assadin joukkojen edetessä”. Tämä ei kuitenkaan ollut neuvoston ensimmäinen pakkomuutto, sillä tätä edelsi lähtö sen edellisestä tukikohdasta Deir al-Jamaalissa, minkä kurdien Kansan suojeluyksilöt valtasivat kuukausia sitten tuloksena siitä, että Venäjän lentokoneet olivat ottaneet sen kohteekseen”.

Artikkelista Syyrian maltilliset kapinallisryhmät vaarassa tuhoutua saamme lukea:

“YPG ja kapinallisryhmät ovat suojelleet siviilejä näiden matkatessa Azazista. Samanaikaisesti kuitenkin YPG on hyökännyt maltillisia ja islamistikapinallisia vastaan Afrinin ympärillä yrittäessään laajentaa kurdialuetta. Venäjän ilmaiskut lauantaina ovat auttaneet kurditaistelijoita ja YPG:n sunniarabiliittolaista, Jaysh al-Thwaria, valtaamaan strategisen Tal Zinkah -kukkulan Aleppon pohjoispuolella”, ja saman artikkelin mukaan PYD-johtaja Salih Muslim sanoi, että ’Venäjän ilmaiskut kohdistuvat terroristeihin, Ahrar al-Shamiin ja Jabhat al-Nusraan’”.

Syria Direct uutisoi samoin SDF:n suorittamaa Minaghin lentotukikohdan valtausta edeltäneistä tapahtumista:

“Venäjän hävittäjät, jotka ovat olleet ratkaisevassa asemassa Syyrian hallituksen edetessä pohjoiseen, pommittivat kapinallisten asemia Minaghin lentotukikohdan ympärillä keskiviikkona taistelujen raivotessa SDF:n ja kapinallisten välillä, raportoi oppositiota kannattava Aleppo News Network keskiviikkona. Lentotukikohdassa paikalla oleva sotakirjeenvaihtaja vahvisti Syria Directille, että Venäjän koneet ovat keskiviikkona suorittaneet 16 ilmaiskua kapinallisten asemiin. Tiistaina SDF valtasi kaksi kylää ja sotilastukikohdan Minaghin sotilaslentokentän liepeillä” (ja itse tukikohdan keskiviikkona).

Sama uutinen kertoo myös joulukuun lopussa neuvotellusta aselevosta FSA:n ja YPG/SDF:n välillä, täsmentäen että “FSA ei halunnut liikkua kohti kurdien hallitsemia alueita ja päinvastoin”. Uutisen jatko tekee ilmeiseksi, kuka rikkoi tämän epäilemättä järkevän tulitauon:

“Tämänviikkoinen tunkeutuminen kapinallisten alueelle Pohjois-Aleppossa on neljäs aseleporikkomus niiden ja Maren johtokeskuksen (Marea Operations Room) välillä, kertoi Mohammed Najem a-Din, oppositiota kannattavan Smart Newsin kirjeenvaihtaja Syria Directille keskiviikkona. ‘SDF ja Jaish al-Thuwwar ovat käyttäneet hyväkseen sitä, että kapinalliset ovat taistelleet hallituksen joukkoja vastaan Nublissa ja Zahraassa’ vallatakseen alueita kapinallisilta, Najem a-Din sanoi.”

Syrian Observer raportoi, että

“Lännen tukema Syyrian demokraattiset voimat (SDF) on saavuttanut merkittävän sotilaallisen voiton Tel Rifaatin alueella Pohjois-Aleppon maaseudulla ja ottanut hallintaansa Kafrnayan kylän sen eteläpuolella […] päivää sen jälkeen kun ne olivat vallanneet Ayn Daqnahin yrittäen saartaa kaupungin kolmelta puolelta. Lähteiden mukaan Venäjän hävittäjät olivat tukeneet SDF:tä sen yrittäessä tunkeutua kaupunkiin ja hyökkäsivät opposition asemia vastaan kymmenillä raketeilla ja pommeilla.

Scott Lucasin mukaan:

“Samanaikaisesti kun hallituksen, Venäjän, Iranin ja Hizbollahin hyökkäys Aleppon kaupungin pohjoisosaan aiheutti painetta kapinallisille, kurdijoukot alkoivat edetä aiemmin tässä kuussa kapinallisalueille, vallaten sarjan kyliä ja Deir Jawadin kaupungin Turkin rajalla […] Turkin interventiosta huolimatta kurdijoukot etenevät yhä. Ne valtasivat Azazin itäpuolella sijaitsevan Ayn Daqnan sunnuntaina. Ne myös jatkavat hyökkäyksiä tärkeää Tal Rifaatin kaupunkia vastaan, mistä ne joutuivat perjantaina ja lauantaina vetäytymään. Venäjä tukee nyt avoimesti kurdeja ilmaiskuilla – sunnuntaina kerrottiin ainakin 15 iskusta Tal Rifaatiin.”

Lucasin raportti huomautti myös, että media-aktivisti Ahmad Khatib “sekä hänen veljensä saivat surmansa taisteluissa Tal Rifaatista”.

Juuri julkaistu, Venäjän ja Assadin tietoisia iskuja sairaaloita vastaan käsittelevä Amnestyn raportti kertoo, että

“Kaksi lääkäriä ja yksi aktivisti Tel Rifaatista, jotka lähtivät kaksi päivää ennen kuin Kansan suojeluyksiköt (YPG), joka on osa Syyrian demokraattisia voimia (SDF), ottivat kaupungin hallintaansa 15. helmikuuta, kertoivat Amnestylle että kaikki kolme terveydenhoitopaikkaa – mukaanlukien kenttäsairaala, kuntoutuskeskus (rehabilitation center) ja munuaisdialyysikeskus – joutuivat suoraan ohjusten kohteeksi helmikuun 8. päivän viikolla, samalla kun maahyökkäys kaupunkiin alkoi. Hyökkäyksissä loukkaantui kuusi terveydenhoitoryhmän jäsentä ja kolme siviilipotilasta, eikä jäljelle jäänyt yhtään toimivaa terveydenhoitopaikkaa. Kenttäsairaalaa, kuntoutuskeskusta ja munuaisdialyysikeskusta johtava lääkäri ‘Faraj’ (hänen oikea nimensä on muutettu turvallisuussyistä), kertoi Amnestylle:

Kurdit alkoivat saada joitakin kyliä hallintaansa Aleppon maaseudun pohjoisosassa helmikuun alussa ja etenivät kohti Tel Rifaatia. Niiden lähestyessä Venäjän ja Syyrian hallituksen joukot tuhosivat tarkoituksellisesti terveyskeskukset. Lopputuloksena pommituksessa haavoittuneet siviilit jouduttiin siirtämään Syyrian ja Turkin rajalle, koska sairaalat eivät olleet enää toiminnassa.’”

Roy Gutman kirjoittaa:

“Itse asiassa Moskova lisäsi enimmäkseen kapinallisten hallussa olevien, lähellä Aleppoa sijaitsevien kaupunkien sekä kapinallisten pääasiallisen, Turkkiin vievän huoltoreitin pommitusta ohjuksilla ja rypälepommeilla. Venäjä on jopa koordinoinut ilmaiskut kurdien Kansan suojeluyksiköiden (YPG) kanssa näiden vallatessa kaupunkeja ja kyliä Assadia vastustavilta kapinallisilta kiivaan pommituskampanjan jälkeen”.

Gutman kuvaa seuraavan huikaisevan yksityiskohdan:

“30 000 asukkaan Tal Rifaatissa, joka sijaitsee lähellä pääväylää Turkista Aleppoon, Venäjän lentokoneet suorittivat keskimäärin 100 ilmaiskua päivässä kuluneena viikonloppuna, tyhjentäen koko kaupungin asukkaista ja tuhansista pakolaisista, jotka humanitaarista apua jakavien viranomaisten mukaan pakenivat Turkin rajalle. YPG valtasi kaupungin maanantaina.”

Gutman jatkaa seuraavalla väitteellä:

“Assadin hallitus kärsii miespulasta ja luottaa siksi siihen, että kurdien YPG valtaa keskeisiä kohteita kapinallisista keskeisen Turkkiin vievän väylän varrelta.”

Käyvätkö ylläolevat lainaukset todisteista? Vai onko kaikki vain yhteensattumaa?

Samanaikaisesti on julkaistu niin suuri määrä Twitter-viestejä ja suoria raportteja kentältä siitä, miten YPG hyökkää/valtaa Venäjän ilmavoimien tukemana, että niillä voisi täyttää useita sivuja, mutta toivottavasti tosiasiat ovat nyt selvillä. Tässä muutama:

Syrian Kurds backed by Russian airstrikes advance on Syrian airbase

Aleppo: Syrian Rebels recaptured Al Alagamiyah & Al Shil’aa after heavy clashes with YPG & treacherous so called “Jaish Thuwar”

YPG has sent an ultimatum to the FSA and Ahrar Al-Sham and other groups, either give them the Menagh Airbase or they will take it militarily.

Following airstrikes by the Russian Air Force, the Kurdish People’s Protection Unit (YPG) in the enclave of Afrin in northern Aleppo province took control of Ziyarah.

YPG has captured Maarnaz from FSA-Ahrar Al-Sham.

YPG seized Maranaz and Deir Jamal villages in northern Aleppo after clashes with the rebels, mainly Shami front (former Tawheed brigade).

YPG/Jaish al-Thuwar have taken Deir Jamal from the rebels, with Russian air support.

With Russian Airstrikes, YPG progressing around Azaz.

Kurds militias withdraw their positions surrounding #Azaz after heavy clashes with #FSA HEROES. #Aleppo cs #Syria FEB 11.

Lopuksi Jim Rodney M neuvoo meidät tänne, missä näytetään tapahtumat päivä päivältä. Hän on seurannut asioita tarkkaan ja sanoo, että kartta näyttää miten “SAA liittolaisineen puski läpi Aleppon kaupungin itäpuolella venäläisten pommikoneiden tuhotessa kaiken niiden tieltä. Ne kohtasivat vastarintaa koko matkan pituudelta mutta etenivät Nubliin ja Zahraahan, missä ne joutuivat vastatusten YPG:n kanssa Dayr Jamalin ja Mayerin välissä, mutta sen sijaan että olisivat ottaneet yhteen, ne muodostivatkin yhteisen rintaman kapinallisia vastaan, samalla kun YPG eteni länteen Venäjän ilmavoimien tukemana, valtasi kaupungin toisensa jälkeen ja huipensi operaation katkaisemalla arabikapinallisten tien Aleppoon kokonaan. […] Tapahtumia ei voi kuvata muuten kuin siten, että YPG:n ja Assadin akseli on liitossa yhteistä vihollista, vapaan Syyrian kapinallisia vastaan.”

Samanaikaisesti #Aleppon paikallinen koordinaatiokomitea (LCC) raportoi SDF:n, venäläisten ja Assadin hallituksen edustajien väitetystä tapaamisesta Afrinissä, ja väittää että “venäläinen osapuoli lupasi SDF:lle kiihdyttävänsä ilmaiskuja Azazin kaupunkia ja Aleppon pohjoista lähiötä vastaan, jotta SDF voi edetä ja vallata Azazin ja #Tal Rafaatin, ja Assadin joukot voivat edetä kohti Aleppon kaupunkia”; samoin komitea väittää järjestetyn erään aiemman kokouksen, missä olisi sovittu siitä, että SDF valtaa Menaghin lentotukikohdan.

Minkä kapinallisryhmien hallussa ovat Venäjän/YPG:n hyökkäyksen kohteena olevat kaupungit?

Pohjois-Aleppon kartta ajalta ennen viimeisimpiä taisteluita. Rojavan kurdit (keltaisella), kapinalliset (vihreällä), hallitus (punaisella) ja ISIS (mustalla).

untitled24

Yksi keskeinen seikka, joka usein nousee keskusteluissa esiin, on se, mitkä kapinallisryhmän hallitsevat Aleppon eri alueita, jotka ovat nyt hyökkäyksen kohteena.

Monet Rojavan ihailijat löytävät tästä hyvän tekosyyn tukea vastavallankumouksellista toimintaa: “Mutta aluehan on Nusran hallinnassa, joten on vain hyvä että ‘demokraattiset’ voimat ajavat ne tiehensä” (jopa Venäjän ilmatuen avulla – yritetäänpä: “Mutta Irakissahan on vallassa Saddam Hussein, äärimmäisen raaka tyranni, joten tokihan tarvitsemme Yhdysvallat käymään salamasotaa rinnallamme hänen syrjäyttämisekseen, jne. jne.)

Erityisen vastenmielinen (ja lähteen huomioiden äärimmäisen masentava) esimerkki tästä oli vasemmistolaisen, kurdiperustaisen, Turkissa toimivan HDP-puolueen johtajan, Selahattin Demirtaşin lähettämä tweetti: “Davutoğlu sanoo #Azez ei kukistu. Keitä on Azezissa? Al Nusra ja Ahrar ash-Sham. Raiskaajia & ihmisiä jotka myyvät naisia.”

Tweetissä ilmenevä suoranainen rasismi ja epäinhimillistäminen on uskomatonta (eli tavallisia arabeja ei asu kaupungissa lainkaan? Olivatko Venäjän pommittamassa äitiyssairaalassa kuolleet vauvatkin raiskaajia?); ja tietenkin on myös valhe, että Nusra tai Ahrar al-Sham harjoittavat raiskauspolitiikkaa (Assadin hallituksen politiikkaa se kyllä on) tai myyvät naisia (ISIS), huolimatta näiden todellisista synneistä. Mutta kuten tulemme näkemään, väite Azazin hallussapitäjistä on myös valhe.

Ensin haluan kuitenkin olla eri mieltä eräästä lähtökohdasta. On paikallisen väestön asia valita ja vaihtaa poliittinen/sotilaallinen johtonsa vallankumouksellisissa tilanteissa (kuten PYD/YPG on vallassa kurdialueilla); siinäkin tapauksessa, ettemme ehkä pitäisi joistakin heistä, ei ole ulkopuolisten voimien tehtävä valita heitä, ja vielä vähemmän se on sellaisten voimien asia, jotka pyrkivät Venäjän ilmatukeen nojautuen syrjäyttämään heidät väkisin. Sotilasoperaatioihin liittyvää etnistä tekijää ei voi jättää huomiotta, vaikka SDF:llä teoreettisesti onkin hyvät lähtökohdat monietnisyyskysymyksessä.

Jopa henkilökohtaisesti inhoamani Nusran tapauksessa on uusi ilmiö vasemmistolaisessa ajattelussa, että on ok asettua imperialistisen, maata pommittavan maahantunkeutujan puolelle edes paikallista taantumuksellista miliisiä vastaan. Jos taivaalta satavan kansanmurhan oloissa edes Nusra saisi käsiinsä kunnollisia ilmatorjuntaohjuksia ja ampuisi kymmenittäin venäläisiä lentokoneita alas, se olisi ihmisyyden voitto. (Jos joku haluaa hermostua tästä, niin voi käydä esittämässä näkökantansa Venäjän pommien kappaleiksi repimille lapsille Aleppossa.)

Tämän lisäksi suurin osa kapinallisalueista on ollut kapinallisryhmien muodostamien yhteenliittymien hallinnassa. Yritykset löytää alueita, jotka olisivat vain “Nusran” hallinnassa voivat osoittautui turhauttaviksi: yleisesti ottaen kaikki Assadin ja ISIS:in vastaiset ryhmittymät ovat löyhässä sotilaallisessa liitossa keskenään, mikä johtuu ISIS:in ja erityisesti Syyrian hallituksen sotilaallisesta ylivoimasta ja niiden välisestä yhteistyöstä. Poliittisesti Nusra nousee esiin muihin ryhmiin verrattuna, mutta sotilaallisesti on täysin järkevää, että FSA on torjunut Yhdysvaltain vuosia kestäneet yritykset saada se käymään Nusran kimppuun (huolimatta siitä, että FSA ottaa usein yhteen Nusran kanssa puolustaakseen itseään). Ja joka tapauksessa, kuten alempana käy ilmi, Nusra liittyy Alepposta käytäviin taisteluihin paljon vähemmän kuin yleisesti esitetään.

Alla lyhyt yhteenveto.

Azaz

Ensin Azaz. Syyskuussa 2013 ISIS vatasi Azazin Vapaan Syyrian armeijaan kuuluvalta Pohjoinen myrsky -prikaatilta. Ennen sitä Pohjoinen myrsky oli vastustanut ISIS:n piiritystä useita kuukausia, mikä myös suojeli PYD:n hallitsemaa Afrinia kauempana lännessä; YPG ei nostanut sormeakaan. Mutta tammikuussa 2014 FSA ja muut kapinalliset ajoivat ISIS:in tiehensä koko Länsi-Syyriasta (ja tilapäisesti suuresta osasta Itä-Syyriaa), ja tietenkin myös Azazista. Tammikuusta 2014 lähtien Azaz on jälleen ollut kapinallisten keskeisin väylä saada varoja, rahaa, suojaa jne. Turkista sekä käydä kauppaa Turkin suuntaan. Tästä johtuen Azazin hallinta on kapinallisille niin tärkeää.

Tämän perusteellisen artikkelin mukaan kaupunkia hallitseva miliisi on mainitusta ajankohdasta eteenpäin ollut FSA:lainen Pohjoinen myrsky (Liwa Asifat al-Shamal), aivan kuten ennen syyskuuta 2013; näin ollen YPG hyökkäsi Venäjän lastensairaalaan tekemien ilmaiskujen tukemana niiden kimppuun, jotka kaupunkia aiemmin suojelivat. Mainittu artikkeli jatkaa: “Azazissa on läsnä myös, tosin ilman minkäänlaista hallitusvaltaa, Syyrian al-Qaida, Jabhat al-Nusra” (joka pitää moskeijaa), kun taas Pohjoinen myrsky “hallitsee yksin myös (läheistä) Sawranin kaupunkia”.

Azazin ja Afrinin välien pitkäaikaisesta kireydestä huolimatta on huomattavaa, että myös merkittävällä yhteistyöllä on ollut sijansa. Tämä alleviivaa sekä mahdollisuuksia että YPG:n toimeenpaneman Azazin piirityksen mielettömyyttä:

“ISIS:n karkottamisen yhteydessä tehtiin kuitenkin rajoitetussa määrin yhteistyötä […] Pohjoisen myrskyn palattua Azaziin virallisesti Liwa al-Tawhidin ja Aleppon Islamilaisen rintaman (nykyisin Levantin rintaman) alaisuudessa, virallinen neutraliteetti on ollut vallalla riippumatta epäilyistä, että hallituksen joukkoja kannattavat shiiakylät, Nubl ja Zahara, saavat vahvistuksia Afrinista. Afrinista saatavan veden turvaaminen vaatii aktiivista yhteistyötä PYD:n kanssa, mikä saattaa olla yhtenä syynä helmikuussa (2015) julkistettuun sopimukseen PYD:n sotilaallisen siiven, YPG:n ja Levantin rintaman välillä. Sopimuksessa sovitaan yhtenäisestä oikeusjärjestelmästä, jonka puitteissa perustetaan yhteiset sharia- ja dawatoimistot Aleppoon ja Afriniin sekä tehdään yhteistyötä rikollisuuden torjumiseksi. On selvää, että Jabhat al-Nusra vastustaa tällaisia sopimuksia PYD/YPG:n kanssa, sillä se pitää näitä jumalankieltäjinä.

Minaghin lentotukikohta

Syria Direct raportoi, että lentotukikohta oli ollut Ahrar al-Shamin ja Jabha al-Shamiyan (tunnettu myös nimellä Shamiya-rintama, tai Levantin rintama) yhteishallinnassa. Samanaikaisesti saamme myös lukea, että “YPG on lähettänyt uhkavaatimuksen FSA:lle, Ahrar al-Shamille ja muille ryhmille, että näiden on luovutettava Menaghin lentotukikohta tai se vallataan sotilasvoimin”; FSA:n julkaisema kannanotto taas väittää, että se oli “FSA:n kansallisten prikaatien hallussa”. Rudaw väittää myös, että YPG valtasi sen “Levantin rintamalta”, ts. Shamiya-rintamalta.

Näyttää siis siltä, että sekä FSA, Shamiya-rintama että Ahrar al-Sham olivat paikalla. Väite, että “Nusra” oli paikalla lainkaan on todennäköisimmin YPG:n peruspropagandaa. Jos jätetään FSA huomiotta, voi kahta muuta ryhmää nimittää “islamisteiksi”. Kuten Leila al-Shami selventää, “islamistit edustavat Aleppon maaseudun konservatiivisia arvoja. He koostuvat pääosin Aleppon pojista, veljistä ja isistä”, joilla “on vahva paikallinen tuki takanaan”. Järjestöt edustavat kuitenkin hyvin erilaisia “islamismeja”. Ahrar al-Shamin linja on suhteellisen kova, mutta kuten al-Shami sanoo, sillä on aidot juuret paikallisen väestön keskuudessa, minkä lisäksi se on toistuvasti tuominnut Nusran vääryydet (katso esim. tämä kannanotto, jossa Nusran hyökkäys Pohjois-Idlibin druuseja vastaan saa ankaran tuomion) ja on viime aikoina ottanut sen kanssa yhteenkin.

Shamiya-rintaman osalta on sanottava, että vaikka sitäkin voi laajasti määriteltynä nimittää “islamistiseksi”, määritelmä pitää paikkansa ainoastaan samassa merkityksessä kuin erilaiset kristilliset “vapautuksen teologiaan” perustuvat liikkeet ovat “poliittista kristillisyyttä” (jos tämä väite nostattaa verenpainetta, kannattaa tarkistaa islamofobiatasonsa). Shamiya-rintama koostuu joukosta maltillisia, FSA:n kanssa liittoutuneita “islamisteja” – jotka edustavat aivan eri linjaa kuin Ahrar al-Sham tai Jaysh Islam – jotka ovat näytelleet merkittävää osaa taistelussa ISIS:iä vastaan, ja rintaman “islamismin” laatu käy parhaiten ilmi tästä videosta, jossa vangittuja ISIS-taistelijoita kohtaa valeteloitus. Videon loppu on huima.

Ansaitseeko tällainen “islamistiryhmä” todellakin joutua Venäjän terroripommitusten tukemien YPG:n ja SDF:n hyökkäyksen kohteeksi?

Tel Rifaat

On vaikea saada selvää kuvaa siitä, kuka “hallitsee” Tel Rifaatin ikonista vallankumouskaupunkia, ellei kyseessä sanota olevan vain jokin yhteenliittymä, kuten muuallakin. Se mitä asiasta tiedetään on, että juuri Tel Rifaatissa kapinalliset surmasivat ISIS:n ideologi Hajji Bakrin aivan ISIS:in vastaisen sodan alussa tammikuussa 2014. Liwa al-Tawhid – maltillinen “islamistinen” prikaati, joka aiemmin hallitsi Aleppoa ennen hajoamistaan sen johtajan jouduttua Assadin joukkojen surmaamaksi – otti hänen perheensä vangiksi. Järjestö on itse asiassa niin “maltillinen”, että eräs sen aiempi jäsenryhmä, Pohjoinen aurinko -prikaati, on nyt mukana SDF:ssä (eli SDF:ssäkin on “islamisteja”!), vaikkakin suurin osa yksinkertaisesti liitty Shamiya-rintamaan.

Tel Rifaatissa on järjestetty kuukausien mitaan lukuisia vallankumousta tukevia mielenosoituksia, joissa vaaditaan vallankumouksellisten prikaatien yhdistymistä vihollistensa kohtaamista varten, ja ainoat nähtävissä olevat liput ovat FSA:n lippuja. Tel Rifaatissa toimivat aktivistit julkaisivat kannanoton, jossa vaadittiin järjestöjen johtajia eroamaan ja näin ottamaan vastuu äskettäisistä tappioista. Tämä pieni merkki ruohonjuuritason demokratiasta johtikin Shamiya-rintaman varakomentajan eroamiseen. Ei kuulosta kaupungilta, joka tarvitsisi “vapauttaa” satojen Venäjän ilmaiskujen voimin (kuten yksi yllä lainaamani lähde asiantilaa kuvaili).

Samanaikaisesti YPG:n voittoisat taistelijat (jos siis Venäjän ilmatuella saavutettu lopputulos on mikään “voitto”) voidaan tällä videolla nähdä vahingoniloisina (gloating) Tel Rifaatia puolustaneiden FSA-taistelijoiden ruumiiden äärellä.

Mare (Marea)

On tällä hetkellä vielä epäselvää, onko Mare – eräs toinen ikoninen vallankumouksen keskus, joka lisäksi sijaitsee ISIS:iä vastaan käytävän taistelun eturintamassa – kukistunut Venäjän ja YPG:n hyökkäyksen johdosta. Muutamia päiviä sitten YPG-lähteet väittivät paikallisten kapinallisten tehneet heidän kanssaan sopimuksen. Tämä on tietenkin mahdollista – jos joutuu miettimään, “haluatteko venäläisten liittolaistemme tuhoavan teidät ja Assadin valtaavan kaupungin, vai luovutatteko sovinnolla kaupungin meille?”, niin se ei ainakaan ole osoitus siitä, että YPG suorittaa jonkinlaista humanitaarista tehtävää. Joka tapauksessa FSA-lähteiden mukaan Mare on edelleen heidän hallussaan.

Marea hallitsee Maren komentokeskus (Mare Operations Room). Erittäin luotettavan Archcivilians-nettisivun mukaan keskus koostuu Suqor al-Jabal -prikaatista (FSA; tunnettu myös nimellä Zawiya-vuoren haukat -prikaati, joka aiemmin kuului viidenteen armeijakuntaan), Fursan al-Haq -prikaati (FSA; on nyt yhdistynyt pohjoisen divisioonan muiden FSA-ryhmien kanssa), Liwa Ahrar al-Surya (FSA), Fastaqim Kama Umirt -liitto (FSA) ja Faylaq al-Sham; jälkimmäisin prikaati on yhteyksissä muslimiveljeskuntaan ja myös löyhästi FSA:han, samalla “pehmeän islamismin” aaltopituudella kuin Shamiya-rintama. Komentokeskusta käsittelevä wikipediasivu lisää luetteloon Shamiya-rintaman, ja lisäyksen paikkansapitävyys vaikuttaa todennäköiseltä. Jotkut lähteet lisäävät turkmeenilähtöisen Sulttaani Murad -prikaatin (FSA), ja jotkut vielä Ahrar al-Shamin; molemmat vaikuttavat todennäköisiltä. Mikään lähde ei viittaa Nusraan. Juuri Maren komentokeskus on viimeisen kuuden kuukauden aikana sattuneiden pienehköjen yhteenottojen lomassa solminut tulitaukoja YPG:n kanssa; yhteenotot ovat liittyneet Jaysh al-Thuwariin, eräiden katkeroituneiden entisten FSA-taistelijoiden muodostamaan ryhmään (joka on YPG:n ohella Aleppon SDF:n suurin ryhmä). Viimeisin tulitauko joulukuussa kielsi kumpaakin osapuolta menemästä toisen alueelle (mihin Jaysh al-Thuwar oli syyllistynyt joulukuussa ja vallannut Venäjän ilmatuella neljä FSA:n hallussa ollutta kaupunkia). On melko ilmeistä, kuka on nyt rikkonut tulitauon.

Tämän artikkelin mukaan ISIS ja YPG hyökkäävät vallankumoukselliseen Mareen samanaikaisesti.

Aleppon kaupunki

Mitä Aleppoon itseensä tulee, niin kaupunki on suurikoalitio Fatah Halabin (“Aleppon valtaus”) hallussa. Yhteenliittymän perustivat 31 enimmäkseen FSA:n kuulunutta prikaatia (kaikki suuret, esim. Fursan al-Haq, divisioonat 13, 16 and 101; muut on listattu edellisessä, Marea käsitelleessä kohdassa); mukana on joitakin pehmeää islamismia edustavia prikaateja (Shamiya-rintama, Nour al-Din al-Zenki, Aitousrintama, Jaysh Mujahideen, Faylaq al-Sham) sekä myös Ahrar al-Sham, mutta ei Nusra. Koalitioon liittyi myöhemmin 19 pientä, paikallista FSA-prikaatia.

Aleppon paikallisista neuvostoista on myös kirjoitettu paljon, vaikkakin vuosia kestäneet tynnyripommitukset ovat epäilemättä verottaneet niiden toimintakykyä siitä, mitä se voisi olla. Tämä Leila al-Shamin ruohonjuuritason taistelun kuvaus Alepposta antaa hyvän käsityksen siitä, mitä on panoksena:

“Kun puhutaan ‘vapautetuista alueista’, se on muutakin kuin retoriikkaa. Aleppossa on uhattuna monet paikalliset neuvostot, jotka varmistavat jokaisen alueen hallinnoinnin ja ovat tuottaneet paikalliselle väestölle palveluita valtion luhistuttua. Puhe on yli sadasta kansalaisjärjestöstä, toiseksi suurimmasta aktiivisen kansalaisyhteiskunnan keskittymästä Syyriassa. Näihin lukeutuu noin 28 vapaan tiedonvälityksen ryhmää, naisjärjestöä ja hätäapujärjestöä kuten Kansalaisten puolustusvoimat (Civil Defense Force). Mukaan lukeutuu myös sivistyksellisiä järjestöjä kuten Kesh Malek, joka tuottaa ei-ideologista koulutusta lapsille – usein ihmisten kellareissa – varmistaakseen koulunkäynnin jatkumisen pommituksista huolimatta. Assadin totalitaarisen valtion alaisuudessa itsenäistä kansalaisyhteiskuntaa ei ollut olemassa, kuten ei myöskään itsenäisiä medioita. Vapaassa Aleppossa demokratia kuitenkin on voimissaan ihmisten organisoidessa itse asuinalueidensa toiminnan.”

Missä Nusra luuraa?

On mielenkiintoista panna merkille, että vaikka “Nusran” väitetään jatkuvasti olevan kaikkialla, yllä käsitellyt yksityiskohtaiset tiedot viittaavat siihen, että Nusra on läsnä Azazissa vain jossain määrin, että sitä ei välttämättä ole läsnä lainkaan Minaghin lentotukikohdassa (ja jos on, niin vain toissijaisessa roolissa), että se ei ole läsnä Maressa tai Tel Rifaatissa, ja että Aleppossa se on ainoa aseellinen järjestö, joka on suljettu ulos suurkoalitiosta. Nusra on tietenkin olemassa ja toimii enimmäkseen omillaan, vaikkakin myös erillisessä sotilasrintamassa Ahrar al-Shamin kanssa, Ansar al-Shariassa (eli Ahrar toimii sekä Fatah Halabissa ja Ansar al-Shariassa); ja etelämpänä, Etelä-Aleppossa lähempänä pääasiallista tukialuettaan Idlibiä, se näyttää olevan merkittävämpi voima. Mutta sen suhteellinen heikkous ei ole arvoitus: viime vuoden puolivälistä ja loppupuoliskolla, kun Turkki alkoi vaatia “turvavyöhykettä” rajalleen pakolaisten sijoittamista varten (mihin väitteiden mukaan piti liittyä Turkin tukema kapinallisten hyökkäys ISIS:iä vastaan Azazin ja Jarabulusin välisellä alueella; Yhdysvallat esti suunnitelman toteutumisen), Nusra oli ainoa prikaati Aleppossa, joka vastusti hanketta. On hämmästyttävää, että ryhmä jota usein sanotaan “Turkin tukemaksi”, sanoi Turkin olevan Syyrian etujen sijaan kiinnostunut vain “omista kansallisista eduistaan” ja julisti, että hanke “ei ole aseellisten ryhmittymien oman vapaan tahdon seurausta”, vaikka kapinallisilla “on kyky taistella ISIS:iä vastaan – jos he yhtyvät sharia-lain hyväksymiä keinoja käyttäen … eivätkä pyri saamaan kansainvälisten tai alueellisten voimien apua”. Tästä johtuen Nusra ilmoitti vetäytyvänsä Azazista, Maresta, Tal Rifaatista ja kaikilta pohjoisemmilta ja itäisemmiltä alueilta, jotka nyt ovat olleet hyökkäyksen kohteina (siten siis ensimmäisen, tammikuulta 2015 olevan linkin tieto, että Nusra oli jossain määrin läsnä Azazissa, saattaa olla vanhentunut).

Eräässä myöhemmässä haastattelussa Nusran päällikkö Joulani julisti avoimesti, että kysymys Turkin “kansallisesta turvallisuudesta”, johon Nusra ei halunnut sekaantua, liittyi “kurdeihin”, ja selvensi, että Nusra ei suinkaan vetäytynyt Aleppon maakunnan pohjoisosista helpottaakseen Turkin vyöhykkeen syntymistä, kuten jotkut ovat esittäneet, vaan koska ”meistä ei ole hyväksyttävää taistella ISIS:tä vastaan turkkilaisen tai kansainvälisen ilmatuen avustamana”.

(Sivuhuomautus. Huolimatta siitä, että henkilökohtaisesti en arvosta Nusraa kovin korkealle, tämä kannanotto on itse asiassa todiste oudosta poliittisesta älystä. Vaikka suhtautuisinkin ymmärtäväisesti tukeen, jota muiden kuin Nusran muodostama kapinallisrintama on osoittanut Turkin suunnitelmalle, on mielenkiintoista, että myös kaikkein taantumuksellisin järjestö ymmärsi selvästi Turkin toimivan omien etujensa edistämiseksi, mikä ei välttämättä käy yksiin syyrialaisten kansanjoukkojen etujen kanssa. Nusran nimittäminen Turkin tukemaksi on siis vailla perusteita. Ja se tosiasia, että Nusra havaitsi Turkin tarkoitusperät ja niiden kurdivastaisuuden eikä halunnut olla asian kanssa missään tekemisissä, kertoo siitä, että Nusran PYD-vastaisuus on enemmän poliittista laatua [siis PYD:n harjoittaman politiikan vastaista] ja monopolistista [Nusra on hyökännyt FSA-prikaatien kimppuun paljon useammin kuin YPG:n], ei niinkään merkki “kurdivastaisuudesta”.)

Johtopäätös. Hyökkäys Syyrian vallankumousta vastaan ja Rojavan vallankumouksen mahdollinen itsemurha

On vaikea sanoa tätä käännettä muuksi kuin puhtaaksi YPG:n johdon petokseksi, josta on todennäköisesti katastrofaaliset seuraukset kaikille osallisille. Juuri nyt YPG on suoraan osallinen Aleppon alueen arabikansojen ja heidän vallankumouksensa kärsimässä katastrofissa, ja se on suoraan liitossa Venäjän pommituskampanjaan ja siten epäsuorasti (olkaamme anteliaita) Syyrian fasistiseen hallitukseen ja sitä tukeviin, Iranin johtamiin globaaleihin lahkolaisiin maahantunkeutujiin.

Huomenna tämä petos saattaa osoittautua katastrofiksi myös kurdisiviileille ja kurdien omalle vallankumoukselle. Vaikka ei ole tavatonta, että nationalistinen johto tekee päätöksiä oman kansakuntansa kapeasta näkökulmasta katsoen (vasemmistolaiselta johdolta olisi tosin voinut odottaa enemmänkin), tässä tapauksessa valinta on lyhytnäköinen jopa tästä kapeasta näkökulmasta käsin. Assadin hallituksen edustaja Genevessä, Bashar al-Jaafari, neuvoi PYD:tä, että näiden kannattaisi unohtaa autonomia ja federalismi, “hävittäkää mielestänne ajatus Syyrian alueiden erottamisesta toisistaan” […] “olemme sanoneet jo aiemmin, että valitsemamme teema näihin keskusteluihin on syyrialaiset Syyriassa, ja meidän ennakkoehtomme on maan ja kansakunnan yhtenäisyyden suojeleminen”. Kun tähän lisää muutaman viimeaikaisen pommituksen, jotka Assad on kohdistanut YPG:hen, Syyrian hallitus käytännössä nauraa kurdijohdolle vaikka samalla julistaa, että “amerikkalaisten tukemilla Syyrian kurdeilla on myös Syyrian hallituksen tuki” – “tuki”, joka jatkuu niin kauan kuin YPG:n toiminta palvelee Syyrian hallituksen tavoitteita, mutta ei päivääkään sen jälkeen.

Näin PYD/YPG:n tässä sodassa seuraamalla linjalla on ratkaiseva merkitys sekä koko vallankumouksen olemassaololle että myös Rojavan vallankumoukselle. Virheen tekeminen tässä kohdassa voi merkitä sitä, että radikaalia demokratiaa koskevat, lahkolaisvastaiset, monietniset, feministiset mallit ja haaveet – liioittelusta ja romantisoinnista huolimatta tietty osuus näistä on epäilemättä totta – voivat pian muuttua tuhkaksi. Rojavan vallankumousta on suojellut kolmen vuoden ajan Assadin tynnyripommeilta, ohjuksilta, sariinilta jne. ainoastaan koko muun maan, Syyrian arabien vallankumouksen tekemät valtavat uhraukset, niiden satojentuhansien Rojavan ulkopuolella asuvien ihmisten veri, jotka kuolivat taistelussa Assadia vastaan, joiden omat paikalliset neuvostot pommitettiin tuhkaksi ja joiden uhrauksen avulla Rojavan malli on voitu rakentaa. He olivat Rojavaa ympäröivä muuri, ja hetki, jolloin se kaatuu, Assad muuttaa Rojavan matemaattisella varmuudella romukasaksi, sillä kukaan ei ole sitä enää auttamassa. (Mieleen muistuu Martin Niemöllerin kuuluisa runo.) Siinä kohtaa Assad ja Erdoğan saattavat huomata, että ei heillä niin paljon keskinäisiä ongelmia enää olekaan.

PYD näyttää luottavan siihen, että sen nykyiset tukijat, Yhdysvallat ja Venäjä, omien etujensa vuoksi pelastavat sille jonkin verran autonomiaa, vaikka se merkitsisi, että Assad – tai “Assadin hallitus ilman Assadia” – ei pystyisi toteuttamaan uhkaustaan “maan yhdistämisestä” täysimääräisesti. Mikään ei ole poissuljettua. Samanaikaisesti kun SDF:n puheenjohtajiston jäsen İlham Ehmed puhuu Syyrian jakamisesta kolmeen “federatiiviseen alueeseen”, joista pohjoisin jää SDF:lle ja joka vastaa likeisesti yhdysvaltalaisen Rand Corporationin äskettäin esille nostamaa suunnitelmaa, John Kerry sanoo nyt, että maan jakaminen osiin saattaa olla osa “B-suunnitelmaa”, jos tulitauosta ei onnistuta sopimaan. Mutta PYD/YPG:n asettaminen johtamaan “pohjoista” osavaltiota, joka ulottuu paljon kurdialueita laajemmalle, ei ole sama kuin kurdien autonomia. Se muuttaisi YPG:n Yhdysvaltain ja Venäjän tukemaksi poliisiksi, jota alueella asuva sunniarabien enemmistö pitää raa’an miehitysvallan päältäkatsojina – puhumattakaan niistä miljoonista, jotka ovat paenneet Pohjois-Syyriasta. Mieleen palautuvat vastaavankaltaiset asetelmat muualta Lähi-Idän historiasta. Jopa tässä tapauksessa “ratkaisu” jäisi uskoakseni väliaikaiseksi, kunnes Assadin jälkeinen hallitus saa taas koottua voimansa.

Minulla ei ole mitään erityistä syytä haluta päätyä näihin johtopäätöksiin. Tuin aina Rojavan vallankumousta osana laajempaa vallankumousta Syyriassa, ja siitä huolimatta että olin eri mieltä monien PYD:n johtoa ja sen linjauksia kritiikittömästi kannattavien kanssa, olin valmis tunnustamaan Rojavassa käynnissä olevien muutosten suhteellisen edistyksellisen poliittisen luonteen. Lisäksi olen Rojavasta riippumatta tukenut alueen kurdien oikeutta itsemäärämiseen, mukaanlukien kurdivaltion perustaminen, jos he niin haluavat. Mutta PYD/YPG:n johto on tehnyt tässä käsitellyt päätökset, ja sen on vastattava niistä.

Arabi- ja kurdijohdon vastuu arabien ja kurdien hajaannuksesta

On tietenkin totta, että kaikki eri oppositiojohtajat, sekä poliittiset että sotilaalliset, jakavat vastuun siitä, etteivät ole ilmaisseet selvää kantaa kysymyksessä kurdien kansallisesta itsemääräämisestä. Maanpakolaisten varaan rakennettu Syyrian oppositio kieltäytyi aluksi luopumasta “arabi”-sanasta “Syyrian arabitasavalta”-nimessä, mikä oli symbolisesti tärkeä asia. Oppositio vaatii yleisellä tasolla oikeuksia kurdeille ja muille vähemmistöille, ja kurdien kansallinen neuvosto (Kurdish National Council, KNC), joka koostuu noin 15 puolueesta, on jäsenenä Syyrian kansallisessa koalitiossa (Syrian National Coalition, SNC). Kun KNC liittyi koalitioon virallisesti vuonna 2013, julkaistiin yhteinen julkilausuma, missä koalitio vahvisti sitoutumisensa kurdien kansallisen identiteetin perustuslailliseen tunnustamiseen, ilmaisi pitävänsä kurdikysymystä maan kansallisen kysymyksen ratkaisun yhtenä keskeisenä osana, tunnustavansa kurdien kansalliset oikeudet Syyrian kansan ja maan yhtenäisyyden viitekehyksessä, pyrkivänsä lopettamaan syrjinnän sekä kumoamaan kaikki lait ja käytännöt, jotka suuntautuvat kurdikansalaisia vastaan, sekä huolehtivansa syrjinnän seurausten korjaamisesta ja oikeuksien palauttamisesta vääryyden uhreiksi joutuneille tahoille.

Tästä huolimatta KNC taistelee edelleen SNC:n sisällä saadakseen selvemmän kannanoton. Kristallinkirkas kanta itsemäärämiseen (eikä vain “Syyrian kansan ja maan yhtenäisyyteen”) on keskeisessä asemassa yritettäessä saada kansalliset vähemmistöt kuten kurdit vallankumouksen puolelle. On kuitenkin merkittävää, että Syyrian kansallinen koordinaatioelin demokraattisen muutoksen puolesta (Syrian National Coordination Body for Democratic Change), johon PYD on pitkään kuulunut, ei ole ottanut kurdikysymykseen sen selvempää kantaa kuin SNC:kään.

Keskustelua vallankumouksen kohtalosta on käytävä pitkällä aikavälillä. Syyrian vallankumouksen kannattajat ovat kuitenkin vain harvoin antaneet tukensa sillä ehdolla, että vallankumouksen tämä tai tuo johto olisi poliittisesti edistyksellinen; maanpakolaisista muodostetut eri johtojärjestöt ovat konservatiivisia ja porvarillisia, ja ruohonjuuritasolla toimivat vallankumoukselliset arvostelevat niitä laajasti, kun taas maan sisäiset siviili- ja sotilasjohtajat FSA:ssa, paikallisissa koordinaatiokomiteoissa jne. ovat käytännöllisiä, ruohonjuuritasolta nousseita vallankumouksellisia, joilla ei ole vahvaa poliittisen tietoisuuden taustaa ja perinnettä sen vuoksi että ovat olleet 40 vuotta Assadien vallan alaisena. Tätä vastoin PYD ponnistaa tietoisen vasemmistolaisesta ja sosialistisesta perinteestä, ja siltä olisi siksi voinut odottaa parempaa lähestymistapaa kuin nyt nähty petollinen menettely.

Lisäksi ei ole edes selvää, ovatko tavalliset kurdit – mitä epäilyksiä heillä sitten eri oppositioryhmiä kohtaan saattaa ollakaan – PYD/YPG:n valitseman linjan takana, tai että heidän oppositiota kohtaan tuntemansa epäluulo on PYD:n valitseman linjan syynä (tässä kurdien FSA-ryhmän kannanotto, jossa PYD:n toimet tuomitaan). Vaikka kurdit ovat Syyriassa kärsineet kansallista sortoa – mihin erityisesti Assadin hallitus on syyllistynyt – niin viimeisen viiden vuoden aikana kaikkein eniten on kärsinyt sunniarabien muodostama enemmistö; se on joutunut valtavan teurastuksen kohteeksi, kun taas Rojavan kurdit ovat saaneet olla rauhassa. Tällaisissa oloissa kurdijohdon – erityisesti vasemmistolaisen kurdijohdon – suhtautuminen arabeihin on yhtä ratkaisevassa asemassa kuin päinvastoin. Tämän lisäksi PYD-johdon linjaus Assadin vastaisesta kansannoususta oli epäselvä alusta lähtien, ja ajan mittaan se kehittyi “rutto ja kolera” -tyyliseksi näkemykseksi. PYD asetti itsensä kolmanneksi vaihtoehdoksi eikä ryhtynyt vallankumousta tukevaksi kriittiseksi vasemmistosuuntaukseksi.

Assad vetäytyi kurdien pääasiallisilta asuinseuduilta loppuvuodesta 2012 ja antoi ne PYD:n hallintaan. Assad ei tietenkään tehnyt näin tukeakseen kurdien autonomiaa vaan voidakseen keskittyä muun vallankumouksen muodostamaan välittömämpään uhkaan; PYD ei hyväksynyt tilannetta siksi, että kannattaisi Assadia, vaan siksi että piti järkevänä rakentaa omaa Rojava-hankettaan sen sijaan että kerjäisi tynnyripommituksia. PYD:tä tuskin voi syyttää tästä, mutta tilanne oli kuitenkin omiaan vahvistamaan PYD:n näkemyksen itsestään “kolmantena, neutraalina voimana”, mikä taas sai monet opposition kannattajat – oikein tai väärin – näkemään PYD:n Assadin työrukkasena. Tämä johti (enimmäkseen pienimuotoisiin) yhteenottoihin, mutta myös vallankumouksellista yhteistyötä tehtiin.

PYD väittää Rojava-hankkeen olevan monietninen, ja paikoin tämä näyttää pitävän paikkansa, mutta mahdollisuudet arabien ja kurdien yhteisille, hallituksenvastaisille mielenosoituksille vuosina 2011–2012 olivat olemassa PYD:istä riippumatta (tämä artikkeli antaa hyvän yleiskuvan mainitusta aikajaksosta). Jotkut ovat, ironista kyllä, jopa väittäneet, että Rojavan pitäminen erillään Assadin-vastaisesta taistelusta heikensi näitä mahdollisuuksia. Minulla ei ole todisteita tämän näkökannan tueksi, mutta on huomionarvoista, että kun PYD tukahdutti kurdioppositiota – tunnetuin tapaus oli Amudassa 2013 – se suuntautui kurdiaktivisteihin, joilla oli vahvat siteet laajempaan vallankumoukselliseen liikkeeseen.

Jihadististen voimien nousu, ensin Nusran ja sitten ISIS:in, johti uusiin yhteenottoihin, erityisesti koska maan pohjois- ja itäosat olivat jihadistien tukialueita, ja olivat siis taistelemassa jossain määrin samoista alueista, voimavaroista ja rajanylityspaikoista kuin PYD. Etenkin loppuvuodesta 2013 jihadistit hyökkäsivät useita kertoja maan koillisosan kurdien kimppuun. Vaikka Syyrian oppositio ei hyväksynyt tätä, jotkut pienet kapinallisryhmät jäivät jihadistien ja YPG:n väliin, ja paikalliset satunnaistekijät usein määrittivät, kuka oli kenenkin päävastustaja kullakin hetkellä; tätä kautta joillakin alueilla paikalliset FSA:laiset ryhmät saattoivat näyttää omaksuneen YPG-vastaisen linjan. Mutta se yksinkertaistava väite, että “FSA liittyi jihadisteihin hyökätäkseen kurdien kimppuun” loppuvuodesta 2013 on lähinnä panettelua, erityisesti koska FSA kävi sotaa jo tuolloin myös ISIS:iä vastaan.

Sekä arabi- että kurdijohdon tekemien virheiden selvittämiseen vaadittaisiin paljon tutkimustyötä. Viime kädessä on kuitenkin vaikea nähdä PYD:n tämänhetkisiä toimia Aleppossa vain jonain vallankumouksellisen vasemmistojohdon “virheinä” vaikeassa tilanteessa, kuten minulle on kerrottu. (Ja huvittavaa kyllä, samat ihmiset ovat usein kertoneet minulle miten katalaa on, että Syyrian kapinalliset saavat apua Erdoğanin hallitukselta Turkista – aivan kuin juuri Syyrian kapinalliset eivät kärvistelisi valtavan, yli-inhimillisiä voimia vaativan paineen alla ja joille apu Turkista, ja se vähä tuki mikä saadaan Azazin kautta, on ehdottoman välttämätöntä; pata kattilaa soimaa, todellakin!)

Miten PYD päätyi tähän?

PYD:n petos perustuu siihen, että se ei ole ylittänyt nationalistisen järjestön toimintapiiriä, retoriikastaan huolimatta. Täsmällisemmin ottaen tämä liittyy laajamittaisten päätösten tekemiseen yksipuoluevaltiossa, riippumatta siitä, kuinka paljon valtaa demokraattisilla neuvostoilla on paikallisessa päätöksenteossa. PYD on esimerkiksi juuri kieltänyt kurdien Rudaw-julkaisun toiminnan Rojavassa, ja on myös “kieltänyt journalisteja ja vapaita toimittajia lähettämästä tekstejään Rudawille ja kehottanut kaikkia medioita katkaisemaan välinsä sen kanssa”. Päättivätkö tästä poliittisesta sortotoimenpiteestä paikalliset neuvostot, joilla oli asiaa koskevat tiedot, keskusteltiinko asiasta kautta Rojavan, ja viimein päädyttiin tähän? Vai tekikö päätöksen joku PYD:n poliittinen komitea?

Oma näkemykseni on lisäksi, että PYD:n tie Venäjän Aleppoa vastaan kohdistaman vastavallankumouksellisen salamasodan maajoukoiksi alkoi silloin, kun se muuntautui Yhdysvaltain johtaman liittouman maajoukoiksi, joka myös pommitti Syyriaa.

Yhteistyö Yhdysvaltain kanssa loppuvuonna 2014, kun Yhdysvaltain ilmavoimat tuli pommittamaan ISIS:in pois Kobanêsta, oli epäilemättä välttämätöntä, kun kaupungin selviäminen ISIS:in muodostamasta uhkasta oli tärkeää. Kun FSA:n joukot muodostivat liiton YPG:n kanssa Kobanên puolustamiseksi, se merkitsi arabien ja kurdien vallankumouksellisen yhtenäisyyden huippukohtaa sekä johdon että joukkojen tasolla. Mutta Yhdysvaltain ja YPG:n välinen järjestely muuttui pitkän aikavälin liitoksi, ei enää vain Kobanên puolustamiseksi, vaan ISIS:iä vastaan käytävän sodan välineeksi. Suuri osa Islamilaista valtiota muodostaa hirviömäisen, taantumuksellisen valtion, joka on hävitettävä, mutta on kyseenalaista voidaanko tavoite saavuttaa puhtaasti Yhdysvaltain ilmatukeen nojautuvien nationalististen kurdijoukkojen voimin, kun ISIS toimii arabien keskuudessa. Alkuvuodesta 2015 lähtien jokainen YPG:n hyökkäysoperaatio ISIS:iä vastaan on tukeutunut Yhdysvaltain ilmaiskuihin, joissa on kuollut kasvava joukko siviilejä (jopa tällä viikolla Yhdysvallat pommitti YPG:n ISIS:iä vastaan tekemän hyökkäyksen aluksi Shadadan kaupungissa Hasakassa sijaitsevaa leipomoa, tappaen 28 siviiliä); YPG on ainoa maavoima joka välittää koordinaatteja Yhdysvalloille; Yhdysvaltain erikoisjoukot ovat saapuneet Rojavaan tekemään yhteistyötä YPG:n kanssa; ja Rojavan alueelle on perustettu jopa Yhdysvaltain lentotukikohta.

Tämä johti riippuvuuteen ulkomaisesta imperialismista, ja tunne voimakkaiden valtioiden suojeluksesta synnytti ylimielisyyttä, joka on nyt saavuttanut traagisen huipentumansa.

Vielä yksi asia: jonkin verran käydään keskustelua siitä, että PYD on nyt siirtynyt “tukemaan Venäjää” ja etääntynyt liitosta Yhdysvaltain kanssa. Näin ei ole. Näkemys perustuu liikaa “kylmä sota” -myyttiin ja jättää huomiotta Venäjän ja Yhdysvaltain Syyria-näkökantojen “perustavaa laatua olevan samankaltaisuuden”, kuten John Kerry muotoili – erityisesti tämä näkyy Yhdysvaltain tarkoituksellisessa ja kylmässä välinpitämättömyydessä Venäjän teurastaessa Aleppon vallankumouksellisia voimia.

Onko todellakin yllätys, että juuri niinä viikkoina joina YPG on toiminut Venäjän maavoimina Aleppossa, Yhdysvallat ja YPG käynnistävät uuden hyökkäyksen Hasakan alueella; että SDF on liittänyt Yhdysvaltain johtaman liittouman logon liittolaismiliisiensä luetteloon; että Yhdysvaltain hallituksen terrorisminvastainen keskus, joka 2014 oli liittänyt PYD:n ja PKK:n yhteen, poisti liitoksen 2016; ja että Brett McGurk, Yhdysvaltain lähettiläs ISIS:in vastaisessa liittoumassa ja Obaman hallinnon virallinen edustaja kävi virallisella vierailulla PYD:n luona Kobanêssa “ilmeisesti ensimmäisellä virallisella vierailulla Syyrian maaperällä moneen vuoteen”, missä YPG:n perustajajäsen ja entinen PKK:n jäsen, Polat Can, lahjoitti hänelle muistolaatan? Näin PYD:n nyt noudattama vastavallankumouksellinen linja on Yhdysvaltain ja Venäjän yhtenevien Syyria-näkemysten ruumiillistuma, ei tulosta jostakin “kylmästä sodasta”.

Michael Karadjisin alkuperäinen kirjoitus (28.2.2016) on julkaistu hänen blogissaan.

Facebook-kommentit
One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *