Vapaa liikkuvuus – Romanisiirtolaisten kohtelusta

Vapaa liikkuvuus -verkosto kirjoittaa romanisiirtolaisten kohtelusta. Teksti on julkaistu verkoston kotisivuilla, Vallankumouksen hedelmien vieraskynässä ja solidaarisuudesta romanisiirtolaisia kohtaan nyt myös Revalvaatiossa.

Kuva: Kukka Ranta / Fifi

Vapaa liikkuvuus -verkosto haluaa esittää joitakin huomautuksia Helsingin kaupungin työryhmän raportista ”Linjauksia kerjäläisongelman käsittelemiseksi Helsingissä”. Raportti antaa epätotuudenmukaisen ja tarkoituksenhakuisesti negatiivisen kuvan sosiaalikeskus Sataman toiminnasta. Tässä kannanotossa puutumme kutenkin vain romanien majoituksen mahdollista tukemista käsitteleviin kohtiin.

Vapaa liikkuvuus -verkosto jakaa raportin alussa ilmaistut lähtökohdat. Romanit liikkuvat paetakseen rasismia, syrjintää, työttömyyttä ja köyhyyttä. Itä-Euroopan romanivähemmistön tilanne ei tule lyhyellä aikavälillä parantumaan oleellisesti, eikä kaupunki voi estää EU-kansalaisten oleskelua sen alueella. Raportin johtopäätöksistä ja esityksistä käy kuitenkin selväksi, että ulkomaalainen romanivähemmistö nähdään pelkästään haittana ja ongelmana kaupungille.


VÄITTEET MAJOITUKSEN TUKEMISEN ONGELMISTA

1) Räihän työryhmän raportissa todetaan, että majoituksen tarjoaminen romanisiirtolaisille asettaisi yhden kansanryhmän eriarvoiseen asemaan.

Perussuomalaisia lukuun ottamatta Suomi tuskin on luopumassa periaatteesta, jonka mukaan lähtökohdaltaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä ja ryhmiä voidaan tukea erityistoimin. Romanisiirtolaisten tukemisessa ei ole ylipäätään kyse muusta kuin siitä, että yhden EU-kansalaisryhmän asema on niin heikko, että heillä ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua eurooppalaiseen yhteiskuntaan.

Hallintokeskuksen oikeuspalveluiden lausunnon mukaan se, että romaneilla ei ole varaa asua Rastilan leirintäalueella ”ei suoranaisesti liity etniseen taustaan”, eikä siten toimi perusteluna sille, että romaneille varattaisiin erillinen leirintäpaikka. Kaikki asiantuntijat Euroopan perusoikeusvirastosta alkaen ovat yhtä mieltä siitä, että romanivähemmistön heikko taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema on nimenomaan seurausta siitä, että heitä syrjitään etnisenä vähemmistönä.

Vapaa liikkuvuus -verkoston ehdottama leiripaikka voi hyvin olla avoin myös muille vastaavassa asemassa oleville ryhmille, jotka eivät kuulu kaupungin normaalin palvelujärjestelmän piiriin.


2) Talous- ja suunnittelukeskuksen mukaan kaupungilla ei ole oikeudellista velvollisuutta romanisiirtolaisten majoituksen tukemiseen.

Suomi on kuitenkin vastuussa kaikkien alueellaan oleskelevien henkilöiden ihmisoikeuksien turvaamisesta. Riippumatta siitä minkälaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja tästä vastuusta vedetään, on selvää, että köyhien siirtolaisten siisti ja organisoitunut asuminen ei ole pelkästään heidän vaan kaikkien kaupunkilaisten etujen mukaista.

Kaupunki haluaa vähentää romanien oleskeluun ja elinkeinoihin liittyviä ”lieveilmiöitä”. Nimenomaan romanien jatkuva häätäminen paikasta toiseen lisää näitä haittoja. Yleisten töiden lautakunnan mukaan pelkästään Kalasataman alueen leirien purku ja siivoaminen maksoi viime vuonna rakennusvirastolle noin 30 000 euroa. Kuten Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg toteaa ”valtiot, jotka nykyisin käyttävät huomattavia summia palauttaakseen romanit lähtömaihinsa, voisivat käyttää rahansa paremmin sijoittamalla ne toimenpiteisiin, jotka helpottavat romaneiden osallistumista kohdemaan yhteiskuntaan” (Hammerberg 2011, 19).

Siistimmän ympäristön lisäksi järjestäytynyt leiripaikka nimenomaan lisää romanisiirtolaisten asuinolojen paloturvallisuutta.


3) Työryhmän raportissa väitetään, että leirit johtavat slummiutumiseen ja lisäävät romanien eristymistä.

Argumentti on järjetön: laillisen asuinpaikan puute nimenomaan eristää, luo suojattomuutta ja asettaa romanit alttiiksi myös rasistiselle väkivallalle. Järjestetty majoitustila tai leirintäalue ei olisi slummi vaan sen vastakohta: se toimii järjestäytyneenä paikkana, joka mahdollistaa romanisiirtolaisten ja muiden kaupunkilaisten kohtaamisen. Juuri tällaisena tilana raportissa lähinnä negatiivisessa valossa esitetty sosiaalikeskus Satama on toiminut. Sen kautta romanit ovat mm. saanet kielikoulutusta, ottaneet vastaan apua sekä löytäneet työpaikkoja.

Romanit asuvat Romaniassa slummeissa ja eristyneinä – juuri näitä oloja paetakseen he ovat Suomessa. Euroopan unionin perusoikeusviraston selvityksen mukaan Romaniassa 72 %:ssa romanien asunnoista ei ole viemäröintiä, 73 % on ilman juoksevaa vettä, 12 % ilman sähköä ja 14 % käyttää kotinsa lämmittämiseen jätettä tai ei lainkaan lämmitä kotejaan. (FRA 2009C, 67).

Eri Euroopan maissa viranomaisten, kolmannen sektorin ja romanisiirtolaisten yhteystyöstä on runsaasti positiivisia kokemuksia. Esimerkiksi Nantesin kaupungissa Ranskassa perustettiin kolme karavaanileiriä järjestöjen ja viranomaisten yhteistyöllä. Asuntovaunut, perusfasiliteetit sekä tulkin ja vastaanotosta huolehtivan asiamiehen palkat maksettiin kaupungin, maakunnan ja säätiöiden yhdessä rahoittaman projektin varoista. Aluehallinto tukee taloudellisesti myös kansalaisjärjestöjen työtä asiassa. (Romeurope 2008, 16–17.)

Madridin kaupunki on tukenut vuosikymmenen ajan vähemmistöjen integraatioprojektia, jonka kohteena ovat pääasiassa Itä-Euroopan romanit – se on kuitenkin avoin myös muille ryhmille. Kansalaisjärjestön järjestämä projekti tarjoaa väliaikaisia suojia juuri saapuneille. Perheille tarjotaan myös koulutusta ja hoitoa, sekä apua viranomaisten kanssa asioimisessa, kielenopetusta, tukea työnhaussa jne. Perheitä autetaan oman vuokra-asunnon hankkimisessa. (FRA 2009A, 161.)

On käsittämätöntä, että Räihän raportissa ei lainkaan selvitetä tai käydä läpi esimerkiksi Euroopan perusoikeusviraston julkaisemia tutkimuksia hyvistä käytännöistä EU:n sisällä liikkuvien romanien majoitusongelmien ratkaisemisessa.


4) Sekä raportissa että sosiaalilautakunnan lausunnossa viitataan huolestuneeseen sävyyn romanilasten asemaan.

Tässäkin asiassa moraalisen paniikin sijaan yksinkertaisten tosiseikkojen ymmärtäminen on eduksi. Romanisiirtolaisilla on lapsia. Osa heistä matkustaa vanhempien mukana ja osa on kotimaassa usein muun perheen hoivassa. Romanilasten oikeudet mm. terveydenhuollon ja koulutuksen suhteen eivät lähtömaissa toteudu vaan ovat normien kannalta sietämättömällä tasolla (ks. esim. FRA 2009A). Romaniperheet liikkuvat juuri taatakseen tuleville sukupolville paremman kohtalon – aivan kuten köyhät ihmiset ovat aina tehneet.

Raportissa tuntuu olevan epäselvyyksiä sekä lasten oikeuksien sopimuksen että Suomen lainsäädännön suhteen. Suomea sitova lasten oikeuksien sopimus velvoittaa valtioita huolehtimaan jokaisen lapsen oikeudesta terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja koulutukseen. Lapsen oikeuksien sopimus ei tee eroa ulkomaalaisten ja kansalaisten välillä, vaan pätee kaikkien sopimuksen allekirjoittaneen valtion (siis myös Suomen) lainkäyttövallan alaisten lasten kohdalla.

Raportissa todetaan, että koska leirissä eläminen ei sovellu lapsille ja ”lasten perusoikeuksiin kuuluu myös oikeus koulunkäyntiin […] meillä on velvollisuus kannustaa perheitä palaamaan kotimaahansa eikä päinvastoin luoda olosuhteita, jotka kannustavat jäämään”. (s. 16). Tämä ajattelu on vastuutonta ja valheellista.

Pitkäaikainen huostaanotto sen perusteella, että vanhemmat ovat varattomia on lastensuojelulain vastaista. Toimenpiteet, joissa huostaanotolla uhataan vanhempia ilman, että pitkäaikaiselle huostaanotolle olisi perusteita tai perheen asemaa pyritään kohentamaan ovat räikeästi lasten oikeuksien sopimuksen vastaisia. Lapsen edun sijaan niissä siirretään kustannukset romanilasten oikeuksien toteutumisesta sellaisen valtion harteille, jonka kohdalla tiedetään, että se ei tule näitä oikeuksia turvaamaan. Huostaanotolla uhkailu on tuottanut tilanteen, jossa romanit pyrkivät salaamaan lasten läsnäolon leireissä, koska pelkäävät, että he menettävät lapsensa tai heidät käännytetään. Tämän voidaan arvioida vaikeuttavan avun hakemista ongelmatilanteissa esim. lapsen sairastuessa.

Maassa oleskelevien romanilasten hyvinvoinnin varmistamisen kannalta on ensisijaista, että heidän perheillään on mahdollisuus leiriytyä turvallisessa paikassa, joka ei vaaranna heidän terveyttään. Organisoitu leiripaikka myös mahdollistaa muun lapsiin ja perheisiin kohdistuvan tukitoiminnan.


5) Leirin perustamista ei nähdä pitkällä tähtäimellä kestävänä ratkaisuna, apua pitäisi suunnata lähtömaihin.

Romanien auttaminen lähtömaissa ja Suomessa eivät ole vastakkaisia vaan toisiaan tukevia prosesseja. Olennaista on se, kohtelevatko suomalaiset viranomaiset romaneita samalla tavalla kuin lähtömaiden virnaomaiset eli polkevat heidän oikeuksiaan repressiivisillä toimilla vai pyrkivätkö he parantamaan niitä. Kansalaisjärjestöjen pyörittämä leiripaikka mahdollistaisi nimenomaan kouluttautumisessa ja työnhankinnassa auttamisen.

Leirejä tulee olemaan joka tapauksessa. Ihmiset liikkuvat toimeentulon perässä riippumatta siitä, millaiset majoitusolot on kussakin paikassa tarjolla. Suomessa romanisiirtolaisia on vähän, koska Suomen työmarkkinat ovat suhteellisen suljetut ja Suomi on kaukana. Pullojen keräys, kerjääminen ja musisointi eivät elätä suurta määrää ihmisiä ja kausi- ja keikkahommia on täällä tarjolla paljon vähemmän kuin esim. Etelä-Euroopassa. Yksi edullinen leirintäpaikka ei lisää merkittävästi romanisiirtolaisten toimeentulomahdollisuuksia Helsingissä.

Raportti on myös sävyltään täysin Suomen romanipoliittisten tavoitteiden vastainen. Suomen romanipoliittisessa käsikirjassa todetaan: ”Romanien tulee voida osallistua ja tosiasiallisesti vaikuttaa heidän asemansa parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja seurantaan. Romaniväestön osallistuminen ja sitoutuminen heitä itseään koskeviin asioihin on ratkaisevaa kehittämistoimien onnistumiselle” (s. 12). Onkin hämmästyttävää, että Räihän työryhmän raportissa Itä-Euroopasta tulleita romaneja tarkastellaan vain ulkopuolisena haittana, joilla ei ole mitään sanottavaa itseään koskevissa asioissa.

Helsingin kaupungin olisi valittava linjansa: haluaako se kuulua niihin toimijoihin, jotka harjoittavat romaneja syrjivää politiikkaa; vai haluaako se luoda ennakkoluulottomasti romanivähemmistön asemaa parantavia ratkaisuja.


LÄHTEET

Amnesty International: Stop Forced Evictions of Roma in Europe. April 2010.

ERRC: Standards do not apply. Inadequate Housing in romani Communities. A Report by the European Roma Rights Centre. December 2010.

Euroopan unionin Perusoikeisto (FRA): Housing conditions of Roma and Travellers in the European Union Comparative report. October 2009A.

Euroopan unionin Perusoikeisto (FRA): Case studies on specific housing initiatives for Roma and Travellers. October 2009B.

Euroopan unionin perusoikeisto (FRA): The situation of Roma EU citizens moving to and settling in other EU Member States. November 2009C.

Hammarberg, Thomas: Annual Activity Report 2010, Strasbourg, 13 April 2011.

Helsingin kaupunki: Linjauksia kerjäläisongelman käsittelemiseksi Helsingissä. Työryhmän raportti, 27.4.2011.

Khs 2010-776. Lausunnot kerjäläisraportista.

Romeurope: Report 2007-2008. Publication, September 2008.

Suomen tavoitteet eurooppalaisen romanipolitiikan edistämiseksi. Suomen eurooppalaisen romanipolitiikan käsikirja. Työryhmän raportti. 24.3.2011.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *