Syyrian vallankumous ja SDF

SDF:n joukkoja Pohjois-Syyriassa YPG:n, YPJ:n ja FSA:n tunnusten kanssa.

Syyrian SDF:n ja islamististen militioiden väliset taistelut Aleppon maakunnan pohjoisosissa ovat saaneet australialisen Michael Karadjisin kirjoittamaan pitkällisen SDF:ää ja kurdipuolue PYD:tä kritisoivaa kirjoituksen (Revalvaatio 11.4.). Vaikka sosialistiksi tunnustautuva Karadjis julistaa ihailevansa Syyrian Rojavan vallankumousta ja pariinkiin otteeseen kertoo mm. olevansa toki Al Nusran (Syyrian Al-Qaida) jyrkkä vastustaja, hän paradoksaalisesti päätyy kirjoittamaan pitkän puolustelun Syyrian sunni-islamistisille militioille ja toistelemaan näiden syytöksiä Rojavan itsepuolustusjoukkoja (YPG) ja näiden liittolaisia vastaan.

Karadjisin kirjoitus ei juuri ansaitsi vastausta ellei se heijastelisi länsimaisen median vahvasti ruokkimia myyttejä Syyrian sankarillisista kapinallisista ja vasemmistonkin piirissä kiertäviä romantisointeja Syyrian aseellisesta oppositiosta.

Tarkoitus ei ole sinänsä kieltää sitä etteikö Syyrian vallankumous, osana Arabikevättä olisi ollut merkittävä ja autenttinen kansanliike jossa oli nähtävissä edistyksellinen potentiaali Syyrian demokratisoimiseksi. Tuhannet ihmiset olivat valmiita kuolemaan taistelussa Assadin diktatuuria vastaan demokraattisemman ja oikeudenmukaisemman Syyrian rakentamiseksi, synnyttäen massiivisen ruohonjuuritason liikkeen.

Olisi kuitenkin yhtä lailla tosiasioiden kieltämistä väittää että ne aseelliset ryhmät jotka nykyään hallitsevat kapinallisalueita ja käyvät sotaa Assadin hallintoa vastaan edustaisivat Syyrian vallankumouksen edistyksellistä potentiaalia tai että ne olisivat suoraa jatkumoa Assadin eroa vaatineelle ruohonjuuritason liikkeelle.

Imperialismia vastaan, taas kerran

Karadjisin kirjoituksessa PYD:n suurin synti näyttää olevan liitto “Venäjän imperialistisen maailmanlopun sodan” kanssa, vaikka Karadjis ei oikeastaan pysty edes esittämään tästä konkreettisia todisteita. Sitä vastoin Karadjis on valmis sympatisoimaan jopa Syyrian Al-Qaidan taistelua Venäjän “imperialistista pommituskampanjaa” vastaan. Tällaisenaan Karadjisin kirjoitus on kuin karikatyyri länsimaisesta vasemmistolaisesta anti-imperialismista paskimmillaan. Tälla kertaa vain imperialistiseksi ykköspahikseksi on vaihdettu USA:n sijaan Venäjä.

Sen sijaan että Karadjis tukisi, tai edes kuuntelisi Syyrian vasemmistoa, hän on valmis anti-imperialismin nimissä hurraamaan “imperialistisia maahantunkeutujia” vastustavalle islamistiselle äärioikeistolle.

Paitsi poliittista akrobatiaa, Karadjisin puolustuspuhe islamistisille militioille vaatii myös sopimattomien tosiasioiden sivuuttamista. Ironista kyllä, samalla kun Karadjis kritisoi SDF:n yhteistyötä USA:n kanssa, hän jättää mainitsematta että Afrin ja Sheikh Maqsoud ovat olleet niin tämän yhteistyön ulkopuolella. Afrinin ja Sheikh Maqsoudin YPG on ylipäätään ollut Syyriassa niitä harvoja ryhmiä joilla ei ole ollut ulkopuolisia rahoittajia ja aseistajia, jollei Euroopan kurdidiasporaa sellaiseksi lasketa. SDF:ää vastaan taistelleet islamistiset militiat sen sijaan ovat saaneet avokätistä tukea paitsi Turkista, myös alueen vastavallankumouksen keskuksista, Saudi-Arabiasta ja Qatarista, sekä tietysti USA:sta. Islamististen militioiden taistelua SDF:ää vastaan on käyty todistettavasti CIA:n toimittamilla aseilla.

FSA ja muut islamistiset militiat

Karadjis käyttää huomattavan osan vuodatuksestaan sen todisteluun kuinka SDF:ää vastaan taistelevat militiat edustavat “pehmeää islamismia” ja kuinka jopa tiukan linjan salafisti-islamistinen Ashrar Ash-Shamilla on “aidot juuret paikallisen väestön keskuudessa” ja “se on toistuvasti tuominnut Nusran vääryydet”.

Karadjis myös siteeraa Leila Al-Shamia kertoen että “islamistit edustavat Aleppon maaseudun konservatiivisia arvoja. He koostuvat pääosin Aleppon pojista, veljistä ja isistä”, joilla “on vahva paikallinen tuki takanaan”.
Samalla voisi toki kertoa että Ashrar-Ash-Sham on ottanut selkeän ja avoimen kannan demokratiaa vastaan ja teokratian puolesta.

Levantin rintamasta Karadjis yltyy vieläkin puolustelu yltyy vielä satuilevammaksi, kertoen kuinka:

“Shamiya-rintaman osalta on sanottava, että vaikka sitäkin voi laajasti määriteltynä nimittää “islamistiseksi”, määritelmä pitää paikkansa ainoastaan samassa merkityksessä kuin erilaiset kristilliset “vapautuksen teologiaan” perustuvat liikkeet ovat “poliittista kristillisyyttä”

Mitään kummempia perusteita tälle väitteelle Karadjis ei esitä, mutta jokainen voi miettiä, mistä lähtien Levantin rintaman tärkeimmät rahoittajat, Saudi-Arabia ja Qatar, ovat tukeneet mitään vapautuksen teologiaan viittaavaa. Tarkemmin tutkittaessa Levantin rintaman tärkeimmäksi osaksi paljastuukin “Islamilainen rintama”, johon taas kuuluu mm. juuri yllä mainittu Ashrar-Ash-Sham, yhtä pahamaineinen Jaish-al-Islam ja muita avoimesti antidemokraattisia jihadistijärjestöjä.

Azazin kaupungin kohdalla kaupungin keskeisimpänä aseellisena ryhmänä on “Pohjoinen Myrsky”, FSA:n tunnuksia käyttävä ryhmittymä ja siten Karadjisisn narratiivin mukaan “maltillisia” kapinallisia edustava.

Kuitenkin jo Karadjisin linkkaamaa artikkelia lukemalla selviää kuinka jopa “maltillisen” Pohjoisen Myrskyn jäsenet kuvaavat koko konfliktia keskeisiltä osin “uskottomien” shiiojen ja alaviittien vastaisena taisteluna ja vitsailevat avoimesti ampuvansa kaikki näköpiiriinsä osuvat shiiat.

Pienellä haulla on myös helppo todeta että ”Pohjoinen Myrsky” on FSA-tunnusten käytöstä huolimatta osa myös Islamilaista rintamaa, ilmeisesti allekirjoittaen kaikki tuon liittouman antidemokraattiset julistukset.

Surullinen totuus on se että varsinkin Pohjois-Syyriassa ylivoimainen valtaosa myös FSA:n nimeä käyttävistä ryhmistä toimii avoimesti sunni-islamistisen retoriikan ja tunnusten alla.

Maassa jonka asukkaista merkittävä osa on kristittyjä, druuseja, shiioja ja alaviitteja ja muita uskonnollisia vähemmistöjä, tämä ei ole missään mielessä merkityksetöntä. Puhe alaviittien kansanmurhaamisesta on aseellisen opposition keskuudessa täysin valtavirtaa eikä tämä ole jäänyt pelkän puheen tasolle. FSA:n, Nusran ja ISIS:n Latakiassa 2013 yhteistyössä toteuttamat alaviittisiviilien joukkomurhat ovat verinen varoitusmerkki siitä millaisia seurauksia aseellisen opposition voitosta voisi olla.

Jos Karadjis kritisoi YPG:n olevan monietnisen kuoren alla yhä kurdinationalistinen, kapinallispuolen militiat eivät ole liiemmin piilotelleet sunni-islamistista lahkolaisuuttaan. Keskeinen syy sille, miksi Assadin hallinto on onnistunut pysymään pystyssä, onkin kapinallisjoukkojen oma toiminta joka on ajanut varsinkin uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia syyrialaisia Assadin puolelle. Esim. kapinallisjoukkojen tunkeutuessa Aleppoon 2012 nämä ammuskelivat paikallisia kirkkoja huudellen “alaviitit hautaan, kristityt Beirutiin!”. Tämän seurauksena siihen asti odottavalla ja neutraalilla kannalla olleet Aleppon kristityt muodostivat pikavauhtia oman militiansa joka ajoi kapinalliset ulos kristityistä kaupunginosista liittoutuen Assadin hallinnon kanssa.

Samoin druusit, shiiat ja jopa kurdit ovat päätyneet hallituksen riveihin. Alaviiteille taistelu Assadin puolella kapinallismilitioita vastaan on muodostunut käytännössä eloonjäämiskysymykseksi, olivatpa alaviitit Assadista sinänsä mitä mieltä tahansa.

Toki vaikka kotoisen Soldiers of Odininkin voisi kuvata “edustavan maaseudun konservatiivisia arvoja” ja “koostuvan pääosin maakuntien pojista, veljistä ja isistä”, joilla “on vahva paikallinen tuki takanaan”. Ehkä kuitenkaan kenenkään vasemmistolaisen mieleen ei tulisi tältä pohjalta lähteä puolustelemaan kyseisen ryhmän toimia.

Ruohonjuuritason demokratiaa vai islamistista teokratiaa?

Karadjis mainitsee myös kapinallisalueiden paikallisneuvostot ja kansalaisjärjestöt todisteina “vapaudesta” joka kapinallisalueita vallitsee. Se mitä Karadjis ei mainitse, ovat sharia-oikeusistuimet, jotka ovat nousseet paikallisneuvostojen ohi ylimmäksi vallankäyttäjäksi kaikkialla Pohjois-Syyriassa kapinallisalueita. Näin myös jossa Karadjis kuvaamassa Azazissa, jossa islamistisiin ryhmiin sidoksissa oleva sharia-oikeusistuin hoitaa paitsi kaikkia oikeusasioita, toimii myös ratkaisijana kaikissa kiistakysymyksissä.

Vallankumouksen synnyttämät paikallisneuvostot ja kansalaisjärjestöt ovat toki saaneet jatkaa työtään välttämättömien kunnallispalveluiden hoitajana islamistisen komennon alaisuudessa. On kuitenkin vaarallista poliittista naivismia väittää että jätehuollon hoitaminen tekisi näistä paikallisneuvostoista alueensa suvereeneja vallankäyttäjiä. Yhtä lailla holtitonta romantisointia on ajatella että nämä islamistien alaisuudessa toimivat, hampaattomiksi riisuttu paikallisneuvostot edustaisivat radikaalia ruohonjuuritason demokratiaa, ainakaan sen enempää kuin Suomen kunnallishallinto.

Mitä tulee ilmaisunvapauteen, on kyseenalaista ovatko sen rajat kapinallisalueella juuri avarammat kuin Assadin hallinnon alaisuudessa. Mm. Syyrian ruohonjuurivallankumouksen johtohahmo, ihmisoikeusjuristi Razan Zaitouneh, katosi kapinallisalueella aviomehensä ja toveriensa kanssa jo 2013, ilmeisesti islamistiryhmä Jaish-Al-Islamin (Islamin armeija) vankityrmiin. Vaikka Assadin hallintoa vastustavien vasemmistoryhmien liikkumatila hallituksen kontrolloimilla alueilla on rajoitettu, on selvä että kapinallisalueilla jossa islamistiset ryhmät ovat valmiita julistamaan kuolemantuomioita “ateistisille jumalankieltäjille” (kategoria johon vasemmistolaiset lähes automaattisesti luokitellaan), tilanne on vielä heikompi.

Kuin varmuuden vuoksi Karadjis haluaa myös kierrättää väitteitä PYD:n yksipuoluevallasta ja arabien kaltoinkohtelusta. Koska Karadjis ei edes yritä kerätä todisteita näiden väitteiden todeksi, kenties riittää se toteamus että Rojavassa toimii vapaasti suuri joukko puolueita ja poliittisia järjestöjä. Rojavan hallinnossa on edustettuna näistä edustettuna useita, mutta myös hallintoa ja vaaleja boikotoineilla puolueilla (tärkeimpänä Barzania tukeva kurdinationalistinen KDP-S) on toimintavapaus. Mitä tulee arabien kaltoinkohteluun, kenties ne tuhannet arabit jotka osallistuvat Rojavan hallintoon ja taistelevat vapaaehtoisina YPG:n/SDF:n riveissä ovat paras todiste Rojava-projektin monietnisyydestä.

Mitä tulee Rudaw-uutistoimiston toimittajien karkottamiseen, nopealla haulla Karadjiskin olisi voinut löytää tiedon että kyseessä ovat olleet Ciziren ja Kobanen demokraattisten kantonihallintojen päätökset, jotka näin ollen eivät koske ainakaan Afrinia. Päätöksen taustalla ovat olleet epäilyt vakoilusta Turkin hyväksi ja Rudaw:in levittämä räikeä disinformaatio. Päätöksiä voi kritisoida, mutta on huomattava että Rojavassa toimii päätöksestä huolimatta koko joukko PYD:tä ja paikallishallintoa ankarastikin arvostelevia tiedotusvälineitä.

“Kurdien ja arabien solidaarisuus”

Karadjis liittyy siihen äänekkääseen kuoroon, joka tuomitsee SDF:n etenemisen kapinallisalueille Aleppon pohjoispuolella. Karadjisin mukaan kyseessä on SDF:N/YPG:n aggressio joka “uhkaa kurdien ja arabien välistä solidaarisuutta”. Kuitenkin Karadjis ja kumppanit tuntuvat unohtavan YPG:n ja kapinallisten välisen konfliktien historian. Ongelmaksi nämä konfliktit näyttävät muodostuneen vasta nyt kun kurdit ovat muuttuneet altavastaajista voittavaksi osapuoleksi.

Tähän tarinaan ei mahdu se kuinka Al-Nusra tappoi Aleppon pohjoispuoleisten alueiden kurdisiviilejä 2013 ajaen tuhansia pakosalle tai kuinka FSA, Ashrar Ash-Sham, Nusra ja ISIS hyökkäsivät yhdessä YPG:tä vastaan 2013-2014 Tel Abyadissa, Serekaniyessa (Ras-Al-Ain), Tel Hamisissa ja Tel Brakissa. Kardjisin version mukaan:

Vaikka Syyrian oppositio ei hyväksynyt tätä, jotkut pienet kapinallisryhmät jäivät jihadistien ja YPG:n väliin, ja paikalliset satunnaistekijät usein määrittivät, kuka oli kenenkin päävastustaja kullakin hetkellä; tätä kautta joillakin alueilla paikalliset FSA:laiset ryhmät saattoivat näyttää omaksuneen YPG-vastaisen linjan. Mutta se yksinkertaistava väite, että “FSA liittyi jihadisteihin hyökätäkseen kurdien kimppuun” loppuvuodesta 2013 on lähinnä panettelua, erityisesti koska FSA kävi sotaa jo tuolloin myös ISIS:iä vastaan.

Kumma kyllä opposition virallinen poliittinen äänitorvi SNC julisti kuitenkin vielä tammikuussa 2014 tukensa FSA:n ja ISIS:in liitolle YPG:tä vastaan Tel Hamisissa: “We pay tribute to the heroes defending the town, and we reiterate that the PYD is an anti-revolution group.”

Karadjisin paatos siitä kuinka “Rojavan vallankumousta on suojellut kolmen vuoden ajan Assadin tynnyripommeilta, ohjuksilta, sariinilta jne. ainoastaan koko muun maan, Syyrian arabien vallankumouksen tekemät valtavat uhraukset” tuntuu näinä päivinä erityisen irvokkaalta kun Aleppon kapinallisryhmät ovat käyttäneet tulitaukoa hyväkseen suunnatakseen “helvetinkanuunansa” SDF:n kontrolloimaan Sheikh Maksoudin kaupunginosan terroripommituksiin, joissa on kuollut jo ainakin toistasataa siviiliä. Kun sanomaa alleviivatakseen, kapinallisryhmien kerrotaan käyttäneen pommituksissaan myös kemiallisia aseita.

Toisaalta on myös kysyttävä, kuinka moni kapinallisryhmä olisi jo joutunut ISIS:in jyrän alle, ellei YPG/SDF olisi pysäyttänyt ISIS:in voittokulkua Syyriassa. Mitä tulee FSA:n ja YPG:n yhteistyöhön Kobanen puolustuksessa 2014, ne ryhmät jotka tähän käytännössä osallistuivat, ovat kaikki liittyneet SDF:n riveihin.

Olemattoman Nusran seikkailut

Karadjis käyttää paljon palstatilaa todistellakseen kuinka Nusra-rintaman, joka tunnetaan myös Syyrian Al-Qaidana, rooli SDF:n ja kapinallisten välisessä taistelussa olisi olematon. Todisteena Karadjis (kuten monet muutkin) esittää lausunnon tammikuulta jossa Nusra kertoo vetäytyvänsä kapinallisten ISIS:in vastaiselta rintamalta Marean ja Azazin itäpuolella.

Todellisuudessa kuitenkin tämä julistus kertoo hyvin vähän Nusran roolista Pohjois-Syyrian (Latakian, Idlibin ja Aleppon maakunnat) kapinallisten keskuudessa. Yleisen käsityksen mukaan Nusra on Pohjois-Syyrian vahvin kapinallisryhmä ja sillä on hegemoninen rooli alueen kapinallisten keskuudessa. Tätä hegemoniaa Nusra on rakentanut tuhoamalla poikkiteloin asettuneet kapinallisryhmät. Nusran kohteeksi joutuneiden Pohjois-Syyrian kapinallisryhmien listalla ovat Karadjisin ohimennen mainitsemat Hazm-liike, Syyrian vallankumouksellisten rintama, Divisioona 30 ja uusimpana tapauksen Divisioona 13, jonka kimppuun Nusra hyökkäsi maaliskuussa Maarat-al-Noumanissa.

USA:n tukema ja kouluttama Divisioona 30 joutui Nusran hyökkäyksen kohteeksi heinäkuussa 2015 juuri Azazissa, josta Nusra oli Karadjisin kertoman mukaan vetäytynyt jo puoli vuotta aiemmin. Nusran hyökkäyksen seurauksena Divisioona 30 käytännössä lakkasi olemasta ja sen jäänteet pakenivat Afrinin kantoniin YPG:n suojiin.

Ilman SDF:ää Nusran tuhoamien kapinallisryhmien listalle olisi voinut lisätä myös Jaish-Al-Thuwarin. Karadjis pyrkii parhaansa mukaan vähättelemään tätä SDF:ään marraskuussa 2015 liittynyttä ryhmää, jonka taistelijoiden määrä on kuitenkin jossain 1000 ja 3000 välillä. Karadjis väittää islamisteja mukaillen JaT:n vallanneen joulukuussa 2015 neljä kylää Azazin länsipuolelta, vieläpä Venäjän ilmaiskujen tuella. Todellisuudessa kuitenkin taistelut käynnistyivät islamististen militioiden toimesta, näiden pyrkiessä tuhoamaan tämän YPG:n kanssa liittoutuneen FSA-ryhmän. Nusran ja muiden islamistien hyökkäys kohdistui Azazin länsipuolen kyliin jotka olivat olleet jo pidemmän aikaa JaT:n tukialuetta.

YPG kuitenkin tuki JaT:ia islamistien hyökkäystä vastaan, jonka seurauksena päädyttiin tulitaukoon. Kyseessä ei toki ollut silloinkaan ensimmäinen yhteenotto Afrinin YPG:n ja Aleppon maakunnan islamistien välillä. Esim. elokuussa 2015 joukko (Karadjisin mukaan olemattomia) Nusran taistelijoita hyökkäsi Azazista käsin Afriniin ja islamistien ajoittaiset kranaatinheitiniskut niin Afriniin kuin YPG:n hallussa olevaan Sheikh Maksoudiin Aleppon kaupungissa olivat jatkuneet jo pitkään.

Joulukuusta 2015 alkaen SDF:n ja eri islamistiryhmien sovittiin todella neljästä tulitauosta. Kuitenkaan yhdessäkään näistä Nusra ei ollut osapuolena. Käytännössä tulitus SDF:än alueille jatkui ja tulitaukoihin sisältynyt vapaa liikkuminen Afrinin ja Sheikh Maqsoudin välillä ei milloinkaan toteutunut.

Aggressio vai vapautus?

YPG:n ja JaT:n helmikuinen eteneminen Azazin eteläpuolella on Karadjisin silmissä “vastavallankumouksellinen aggressio”. Todellisuudessa tätä operaatiota islamistisia militioita vastaan voi hyvin kutsua alueen vapauttamiseksi. Vaikka Karadjis välttelee aihetta, SDF:n nopea eteneminen alueella perustui merkittävältä osin maltillisempien kapinallisten loikkaamiseen tai vapaaehtoiseen vetäytymiseen sekä sopimuksiin paikallisneuvostojen kanssa. Operaation taustalla oli myös Afrinissa järjestetty alueen edustajien kokoontuminen, joka tuki alueen vapauttamista “terroristisista voimista”. SDF:n eteneminen pysähtyi lopulta Azazin ja Maren edustalle, tiukan linjan islamistien pysäytettyä neuvottelut, joissa maltillisemmat kapinalliset olisivat olleet valmiit luovuttamaan Maren SDF:n kontrolliin.

Karadjis esittelee kirjoituksessaan myös etnisiä karttoja todistellakseen kuinka SDF:n suunnittelema offensiivi Aleppon maakunnan pohjoisosan vapauttamiseksi on “taantumuksellinen hanke”, toistaen islamististen arabinationalistien huutokuoroa joka on johdonmukaisesti valittanut niin SDF:n olemassaolosta kuin sen voitoista ISIS:iä vastaan. Hieman epäselväksi jää, onko hän vakavissaan sitä mieltä että ISIS:in hallinto kyseisellä alueella on jotenkin vähemmän taantumuksellinen. On selvää että SDF:n tavoitteena alueella on monietninen demokraattinen hallinto, aivan kuten muuallakin Rojavassa. Jos ja kun SDF tulee alueelle etenemään, keskeisessä roolissa ovat alueelta peräisin olevat FSA-ryhmät jotka ovat liittyneet SDF:ään.

Rojava – Syyrian vallankumouksen toivo

Syyrian vallankumouksen kohtalo Assadin autoritaarisen hallinnon ja taantumuksellisen islamismin välissä on ollut traaginen. Rojavan vallankumous on Syyrian kansannousun merkittävin saavutus ja sen suurin toivo. Rojavan ympärille syntymässä oleva demokraattisten voimien yhteenliittymä on realistisin mahdollisuus pelastaa Syyrian vallankumous tai edes osa sen tavoitteista. Tämä tulee merkitsemään jatkossakin taistelua sekä Assadin hallintoa että äärioikeistolaisia islamistisia ryhmiä vastaan.

Todellisuudessa Syyrian vallankumouksen edistyksellisten ja maltillisten elementtien ryhmittyminen liittoon Rojavan kanssa on jo todellisuutta. Joulukuussa 2015 perustettu Syyrian demokraattinen kokoontumine (MSD) on kerännyt riveihinsä Rojavan puolueiden ja liikkeiden lisäksi myös aseettoman opposition edistyksellisiä ryhmiä. YPG/YPJ:n ja liittolaisten muodostama SDF puolestaan on kerännyt riveihinsä uusia ryhmiä ja vapaaehtoisia. YPG:n ja YPJ:n riveissä taistelevien arabien määrä on sekin kasvanut tuhansiin.

Kaikki tämä tulee todennäköisesti johtamaan yhä aggressiivisempiin reaktioihin niiden islamististen ryhmien taholta jotka pyrkivät esiintymään Syyrian vallankumouksen edustajina. Tämä näkyy nyt Aleppossa, jossa islamistiset militiat Ashrara-Ash Shamin johdolla ovat käyttäneet hallituksen kanssa sovitun tulitauon hyväkseen hyökätäkseen YPG:n ja JaT:n puolustamaan Sheikh Maqsoudin kaupunginosaan. Näinä aikoina Rojava ja Syyrian vallankumouksen ansaitsee kaiken tukemme. Vähintään voisi toivoa että USA:n, Saudi-Arabian, Turkin ja Qatarin rahoittamien äärioikeistolais-islamististen militioiden romantisointi vasemmiston piirissä loppuisi.

Facebook-kommentit
One Comment
  1. Sanottakoon ensin, että en ole lähtökohtaisesti samaa mieltä kuin Karadjis, vaikka käänsin hänen kirjoituksensa. (Suhtaudun kuitenkin Rekoa positiivisemmin arabialaisen Syyrian vallankumouksellisten mahdollisuuksiin.) Reko ei pitänyt Karadjisin artikkelia juuri minään, ja omastakin mielestäni sen sävy oli monin paikoin valitettava enkä pitänyt kaikkia siinä esitettyjä kantoja kovin hyvinä edes lähtökohtaisesti. Mutta koska esim. Libcomissa asioiden yksityiskohdista hyvin (siltä se minusta näytti, ja pidin hänen kritiikkejään hyvinä) perillä oleva käyttäjä ”Flint” vastasi Karadjisille pitkästi, mutta jätti mielestäni monia asioita käsittelemättä (ehkä siksi ettei niihin ollut huomauttamista, ajattelin), ja koska muutenkaan en ollut nähnyt siihen sen kummempia vastauksia ja koska toisaalta PYD:in toiminta ei nauti universaalia luottamusta, pidin artikkelissa esitettyjä näkökohtia hyödyllisinä. Rekon vastineesta huolimatta – joka keskittyy Syyrian arabien aseellisiin ryhmiin – minusta PYD:n epävirallinen liittolaisuus Assadin hallitukseen, Venäjään ja Yhdysvaltoihin on ongelmallinen, samoin kuin ongelmallinen on Syyrian kapinallisten liittolaisuus ja suhde islamistisiin ryhmiin (ja sitä kautta välillisesti saudeihin ym.). Siitä, kumpi on enemmän ongelmallinen, minulla ei ole selvää mielipidettä. Mutta pointti on, että pidän sitä ongelmallisena ja minusta on hyvä että Karadjisin kirjoitus käsitteli asian tätä puolta. Rekon vastineenkin jälkeen – josta olen monessa kohdin samaa mieltä, sikäli kun minulla on kanta tähän tai tuohon asiaan – pidän siinä esiteltyjä näkökohtia relevantteina osina keskustelua Syyrian tilanteesta siitä riippumatta, miten pitkälti tai selvästi olen samaa tai eri mieltä. Minulla ei monien asioiden suhteen ole selvää kantaa, ainakaan yhtä selvää kuin Rekolla näyttäisi olevan.

    Sitten Rekon kirjoitukseen, jota pidän monilta osin hyvänä, tosin se kärsii siitä mistä Karadjisin kirjoituskin, ts. sävystä, joka ei varsinaisesti kannusta keskusteluun, esittämään ”tyhmiä kysymyksiä” tms. Mutta semmoista sävyähän oli Karadjisin alkuperäisessakin kirjoituksessa, eli siltä osin reilu meininki tai jotain. Koitan tässä kuitenkin vaihtaa tyylilajia.

    ”Olisi kuitenkin yhtä lailla tosiasioiden kieltämistä väittää että ne aseelliset ryhmät jotka nykyään hallitsevat kapinallisalueita ja käyvät sotaa Assadin hallintoa vastaan edustaisivat Syyrian vallankumouksen edistyksellistä potentiaalia tai että ne olisivat suoraa jatkumoa Assadin eroa vaatineelle ruohonjuuritason liikkeelle.”

    Tästä samaa mieltä. Mutta kuten sanottua, suhtaudun Syyrian arabikapinallisten mahdollisuuksiin Rekoa jonkun verran optimistisemmin. Tämä on kokonaisarvio kaiken lukemani materiaalin perusteella. Sitä on vaikea yksilöidä muutamaan linkkiin, enkä yritä tehdä sitä tässä. Minulla on työn alla kirjoitus arabialaisen Syyrian kapinallisalueista, niiden paikallisisista neuvostoista, niiden vaikeuksista, heikkouksista ja mahdollisuuksista, pyrin käsittelemään asiaa siellä yksityiskohtaisemmin.

    ”Karadjisin kirjoituksessa PYD:n suurin synti näyttää olevan liitto “Venäjän imperialistisen maailmanlopun sodan” kanssa, vaikka Karadjis ei oikeastaan pysty edes esittämään tästä konkreettisia todisteita.”

    Mitä tällaiset konkreettiset todisteet mielestäsi olisivat? Minusta Karadjis ei tarkoittanut puheella liitosta (”käyttäen suoraan hyväkseen Venäjän pommituksia”, ”ainoa mahdollinen johtopäätös *tällä hetkellä* on, että” jne.) sen enempää kuin DEV-TEM:in edustaja Aldar Xelil tarkoitti tässä haastattelussa:

    Q: What is the level of cooperation with Russia? On the one hand they allowed the Rojava administration to open up an office in Moscow…
    Aldar Xelil: Good things are coming together but there is no strategic relationship, there is no plan for the future with the Russians, there is only communication around technical and practical matters.
    http://kurdishquestion.com/index.php/insight-research/what-is-the-kurdish-calculation-in-rojava.html

    PYD varmaan säilyttää järjestöllisen itsenäisyytensä Venäjä-suhteista huolimatta, mutta (Pohjois-)Syyrian arabiväestölle Venäjän iskut heitä Assadilta puolustavia joukkoja vastaan voivat näyttäytyä toisessa valossa. (ks. alempana.)

    ”Sen sijaan että Karadjis tukisi, tai edes kuuntelisi Syyrian vasemmistoa, hän on valmis anti-imperialismin nimissä hurraamaan “imperialistisia maahantunkeutujia” vastustavalle islamistiselle äärioikeistolle.”

    Kuka lasketaan Syyrian vasemmistoon? Lasketaanko Joseph Daher, Leila al-Shami, Yasser Munif tai Yassin al-Haj Saleh? Entä Leila al-Shamin ja Robin Yassin-Kassabin haastattelemat syyrialaiset aktivistit?

    ”Toki vaikka kotoisen Soldiers of Odininkin voisi kuvata ’edustavan maaseudun konservatiivisia arvoja’ ja ’koostuvan pääosin maakuntien pojista, veljistä ja isistä’, joilla ’on vahva paikallinen tuki takanaan’. Ehkä kuitenkaan kenenkään vasemmistolaisen mieleen ei tulisi tältä pohjalta lähteä puolustelemaan kyseisen ryhmän toimia.”

    Nähdäkseni tilanne on odinien kohdalla täysin erilainen, koska he eivät ole oikeastaan millään tavalla samassa asemassa kuin syyrialaisiin perustuvan Syyrian islamilaiset miliisit, vaikka odinitkin varmaan omasta mielestään taistelevat ”maahantunkeutujia” vastaan. Minusta on selvää, että perus- tai muutkaan suomalaiset eivät tarvitse odineilta vastaavankaltaista suojelua kuin Syyrian kapinallisalueiden siviilit tarvitsevat ISIS:iä tai Assadia vastaan. On valitettavaa, että tätä suojaa tarjoavat tällä hetkellä monet islamistiryhmät. Tämä tosiseikka asettaa vallankumouksen saavutukset vaaraan, mutta samalla se toistaiseksi ja paradoksaalisesti myös suojelee niitä Assadilta ja ISIS:iltä. Mutta ei se sen paradoksaalisempaa ole kuin se, että Yhdysvallat ja Venäjä toiminnallaan edistävät PYD:iä sen omissa tavoitteissa.

    Robin Yassin-Kassab sanoo suurin piirtein saman minkä Leila al-Shami:

    ”Now, the position of many revolutionaries with regard to these islamic groups is that they’re both counterrevolutionary and revolutionary at the same time. It’s very complicated. In this war situation people like me feel torn by an obvious contradiction that we are on the one hand supporting these organisations in their fight against the regime and its foreign backers and in defending their communities, which is what they’re trying to do. And we recognise that they are Syrians, these are Syrian organisations, not foreign organisations and they have a constituency, they do represent some Syrians. They also allow […] local councils and elections, women’s centers, free newspapers etc. – in the areas controlled by these Syrian islamist militias, this kind of democratic, civil society is allowed to continue. There are obvious exceptions to this. And the biggest exception is the Douma 4, where four revolutionary and human rights activists, primarily Razan Zaitouneh whom our book is dedicated to, were abducted, almost definetely by Jaysh al-Islam, this Islamic Front militia in Douma, in the Damascus suburbs, and we’ve never seen anything of these four since. Of course Jaysh al-Islam denies doing it, it says it was the regime or some other group, it wasn’t them, but the families and friends of these activists, people who know, are convinced it was Jaysh al-Islam. So there are these terrible authoritarian tendencies – and they’ve made very sectarian comments at times, which helps Assad by continuing to alienate scared minority groups from the revolution. So in this sense they are counterrevolutionary. But as I said, they’re much better than either Assad or ISIS. So in a war situation people will put up with these kind of people and we would hope that in the future – which is nowhere near – when the regime is gone and the bombing has stopped, then the civilian councils, which *are* allowed to operate in these areas, will call for the disarmament of such militias, and as they consist of Syrian men who are of the people, I think they may listen.”
    https://soundcloud.com/freecityradio/interview-robin-yassin-kassab

    Voi olla että kuuntelevat, voi olla että eivät. Voi olla että kapinalliset kukistava Assad tekee kurdien kanssa jonkun autonomiadiilin, voi olla että ei. Valinnat eivät ole helppoja. Itse uskoisin että jos jossain vaiheessa saadaan aikaan joku tulitauko, niin ihmiset monin paikoin pyrkivät puuttumaan aseellisten ryhmien (sekä islamilaisten että muiden) toimintaan, kuten esim. näissä tapauksissa:

    Aleppo doctors on strike after brigade reportedly murders colleague: ‘We won’t go back to work until the killer is held accountable’
    http://syriadirect.org/news/aleppo-doctors-on-strike-after-brigade-reportedly-murders-colleague-%E2%80%98we-won%E2%80%99t-go-back-to-work-until-the-killer-is-held-accountable%E2%80%99/

    Al-Qaeda affiliate faces unusual backlash from fed-up Syrians
    https://www.washingtonpost.com/world/middle_east/al-qaeda-affiliate-faces-unusual-backlash-from-fed-up-syrians/2016/04/13/4dac1c6a-fab6-11e5-813a-90ab563f0dde_story.html

    Angry citizens prevent Nusra from arresting Atareb resident
    http://syriadirect.org/news/angry-citizens-prevent-nusra-from-arresting-atareb-resident/

    Yassin-Kassabin ja al-Shamin kirjan Burning Country mukaan monet syyrialaiset Nusran ja Ahrar al-Shamin jäsenet ovat liittyneet näihin järjestöihin enemmän pragmaattisista syistä kuin järjestöjen johdon linjausten vuoksi. ”Research conducted by the Voices of Syria project in early 2012 showed that the Islamist fighters interviewed were surprisingly supportive of democracy: 60 per cent of fighters from Ahrar al-Sham and Jabhat al-Nusra agreed that ’democracy is preferable to any other form of governance’ […] Though the terrors of the intervening years have likely hardened attitudes, it is probably that many of these men will leave the jihadist ranks once Assad falls.” (s. 127–128)

    Syyrialaisilla on nyt vuosien kokemus noususta Assadia vastaan raaoista tukahduttamistoimenpiteistä huolimatta. Siinä määrin kuin islamistiset miliisit koostuvat paikallisista voimista (siis poislukien Nusra ja ISIS), yhdyn Yassin-Kassabin arvioon siitä, että on olemassa todellinen mahdollisuus että Assadin mahdollisesti kaatuessa toisaalta ihmiset menevät kaduille pitkälti vallankumouksen alkuperäisten vaatimusten puolesta kun enää ei tarvi pelätä pommituksia, ja toisaalta paikallisista voimista koostuvat islamistiprikaatit kokevat jäsenkadon, kun pragmaattisista syistä (mm. aseiden saatavuus) liittyneet jättävät toiminnan päätavoitteensa (Assadin kaatamisen) onnistututtua, ja niihin jäljelle jääneet eivät rupea ampumaan suuria joukkoja ”omia”, vaikka nämä eivät jakaisikaan heidän näkemystään Syyrian islamilaisesta tulevaisuudesta.

    ”Vallankumouksen synnyttämät paikallisneuvostot ja kansalaisjärjestöt ovat toki saaneet jatkaa työtään välttämättömien kunnallispalveluiden hoitajana islamistisen komennon alaisuudessa. On kuitenkin vaarallista poliittista naivismia väittää että jätehuollon hoitaminen tekisi näistä paikallisneuvostoista alueensa suvereeneja vallankäyttäjiä.”

    Samaa mieltä, ts. eivät todellakaan ole mitään suvereeneja vallankäyttäjiä. Mutta jos kysymys on ”ruohonjuuritason demokratiaa vai islamistista teokratiaa?”, niin vastaus on: tällä hetkellä tilanne on sekä että. Lukemani lähteiden perusteella sharia-tuomioistuimet ovat kapinallisalueilla paljon yleisempiä kuin maalliseen lakiin perustuvat tuomioistuimet, mutta se ei tarkoita, että paikalliset neuvostot tai koordinaatiokomieat yksiselitteisesti toimisivat islamistien ”alaisuudessa” – ja sitä vähemmän, jos sotatila saadaan loppumaan.

    ”Mitä tulee ilmaisunvapauteen, on kyseenalaista ovatko sen rajat kapinallisalueella juuri avarammat kuin Assadin hallinnon alaisuudessa.”

    Tässä olet mielestäni väärässä. Kapinallisalueilla ilmestyy kymmenittäin itsenäisiä sanomalehtiä, siellä toimii radioasemien lisäksi n. 400 paikallista neuvostoa ja lisäksi muita kansalaisjärjestöjä. Assadin hallituksen alaisuudessa käytännössä kaikki järjestöt olivat valtion hyväksymiä, eikä mitään kansalaisyhteiskuntaa ollut. En tiedä onko tämä vallankumouksen myötä muuttunut, mutta jos on, niin sekin on mielestäni laskettava lähinnä vallankumouksen ansioksi. Monia esimerkkejä varmaan on siitä, miten siellä tai täällä aseelliset ryhmät ovat estäneet sitä tai tätä, mutta onko lähteitä, joka osoittaisi hallituksen alueella toimivien sanomalehtien tai ihmisten omasta aloitteesta perustettujen kansalaisjärjestöjen tai sanomalehtien määrän?

    ”Karadjisin paatos siitä kuinka “Rojavan vallankumousta on suojellut kolmen vuoden ajan Assadin tynnyripommeilta, ohjuksilta, sariinilta jne. ainoastaan koko muun maan, Syyrian arabien vallankumouksen tekemät valtavat uhraukset” tuntuu näinä päivinä erityisen irvokkaalta kun Aleppon kapinallisryhmät ovat käyttäneet tulitaukoa hyväkseen suunnatakseen “helvetinkanuunansa” SDF:n kontrolloimaan Sheikh Maksoudin kaupunginosan terroripommituksiin, joissa on kuollut jo ainakin toistasataa siviiliä.”

    Assad on alusta saakka käyttänyt etnistä/uskonnollista hajota ja hallitse -politiikkaa hyväkseen, ja vetäytyminen kurdialueilta oli yksi osa tätä (eikä se ole PYD:in vika). Toinen osa on esim. shiiakylien jättäminen pommittamatta, kolmas salafistien vapauttaminen vankilasta jne. Mutta minusta tuntuisi selvältä, että toisaalta Assadin valinta jättää kurdit rauhaan sekä sen mahdollistama joukkojen sitominen taisteluun kapinallisia vastaan on taannut kurdialueille sen rauhan, jonka turvin PYD on siellä voinut toimia tavoitteidensa mukaisesti. Hyvä niin. Minustakin Rojava näyttää poliittisesti olevan paremmassa jamassa kuin mikään kapinallisalueiden vastaava. Mielestäni tätä pitkän aikavälin kokonaistilannetta ei muuta se vahingollinen tosiasia, että islamistit pommittavat kurdien asuinaluetta Sheikh Maqsoudia.

    Taistelu Sheikh Maqsoudistakin muuten liittynee kapinallisten yrityksiin estää hallitusta saartamasta Aleppoa. Alueen vierestä kulkeva tie on esim. Al-Monitorin artikkelin mukaan kapinallisille tärkeä huoltoreitti.

    ”The facts on the ground indicate that the regime plans to adopt the same strategy that proved successful in Homs in Aleppo, whereby ’liberated’ areas of the city would be isolated from its countryside and the siege slowly tightened around them. […] Currently, the rebel-held eastern part of the city can be accessed through one solitary main road known as the Castello Road, which is heavily bombarded on a daily basis by regime artillery and helicopters lobbing explosive barrels, making traveling on it dangerous. […] However, there are many other routes that lead to Aleppo, reducing the possibility of the regime completely besieging the city. Yet, the continuous advance by regime forces in the Sheikh Najjar area, northeast of Aleppo, can allow them to block the main roads leading to the city, blocking the rebels’ main supply routes.”
    Read more: http://www.al-monitor.com/pulse/originals/2014/05/syria-regime-siege-aleppo-homs-repeat.html#ixzz46B4M6ZJY

    DEV-TEM:in edustaja kiistää että kyse olisi tästä:

    ”It is they [the opposition groups] who want to cut the road. They are doing this to keep our people from going back and forth from the center of Aleppo. They are not fighting with the regime but with the Kurds. They are attacking the Kurds so that they cannot develop their autonomy.”
    http://kurdishquestion.com/index.php/insight-research/what-is-the-kurdish-calculation-in-rojava.html

    Vaikka en epäile islamistien (ja muidenkin) kurdivastaisia asenteita (jotka varmaan ovat lisäksi sodan sekä Assadin tietoisen politiikan kärjistämiä) tai sotarikoksia ylipäätään, minusta kuulostaa uskottavammalta että perussyy taisteluun Sheikh Maqsoudissa on huoltoreitti eikä kurdivastainen sovinismi.

    ”FSA ja muut islamistiset militiat”

    FSA:ssa on ja on ollut kaikenkarvaista porukkaa, mutta mielestäni on liioittelua vetää tällä tavoin yhtäläisyysmerkit FSA:n ja islamismin välille. Itsekin olet mielestäni tätä mieltä, kun kirjoituksessasi puhut FSA-yksiköistä jotka ovat liittyneet SDF:ään. Kaikki FSA-yksiköt eivät kuitenkaan toimi sellaisilla alueilla, joissa ne voisivat mielekkäästi liittyä osaksi SDF:ää.

    FSA-ryhmiä koskevia muistiinpanojani Mohja Kahfin raportista ’Then and Now. The Syrian Revolution to Date’, 2013:

    ”Vaikka paikalliset FSA-prikaatit muodostuvat ’paikallisista jätkistä’, Kahfin mukaan FSA-yksiköiden toimintaa on erittäin vaikea arvostella, sillä useasti arvostelu tulkitaan sen hyväksymiseksi, että ilmeisesti hallitus sitten saa vapaasti tappaa kenet tahansa. (s. 15, 16). ”Joillakin asuinalueilla FSA-ryhmiä ei toivoteta tervetulleiksi alueen puolustajina, vaan heitä karsastetaan talojen, autojen ja muiden voimavarojen luvattoman käyttöönoton vuoksi.” (s. 16) FSA-ryhmät saattavat poiketa toisistaan muillakin tavoilla. Loikanneiden sotilaiden ryhmät ovat tavallisesti kurinalaisimpia, mutta ryhmät, joiden jäsenet ovat mukana esim. tupakan tai rahan vuoksi ovat paljon epäluotettavampia.” (s. 18)

    ”Vapaan Syyrian armeija perustettiin 29. heinäkuuta, kun hallituksen joukoista loikanneet, Turkkiin paenneet upseerit ilmoittivat asiasta julkisesti. Tämä johti FSA-nimen alle perustettujen ryhmien syntymiseen kaikkialla Syyriassa, vaikkakin se merkitsi lähinnä yhteisen periaatteellisen tavoitteen – hallituksen kaatamisen – hyväksymistä, ei asettumista yhtenäiseen komentorakenteeseen perinteisen armeijan tapaan.” (emt., s. 15)

    ”Toisaalta on myös kysyttävä, kuinka moni kapinallisryhmä olisi jo joutunut ISIS:in jyrän alle, ellei YPG/SDF olisi pysäyttänyt ISIS:in voittokulkua Syyriassa.”

    Samaa mieltä.

    ”[Karadjisin mukaan] SDF:n suunnittelema offensiivi Aleppon maakunnan pohjoisosan vapauttamiseksi on “taantumuksellinen hanke”, toistaen islamististen arabinationalistien huutokuoroa joka on johdonmukaisesti valittanut niin SDF:n olemassaolosta kuin sen voitoista ISIS:iä vastaan.”

    Käsittääkseni kapinalliset eivät halua Rojavan kantonien yhdistämistä etupäässä sen takia, että se katkaisee heidän huoltoreittinsä Turkkiin. Vaikuttaa todennäköiseltä, että huoltoliikenne rajan yli lakkaa, jos PYD hallitsee koko Turkin-vastaista rajaa (ainakin Turkki varmaan haluaa estää tarvikkeiden joutumisen kurdeille).

    ”As Lebanese Hezbollah, militias from Iraq, and Syrian troops – all led by Iran – have inched their way around the top of Aleppo, the Kurdish YPG, supported by Russian air cover, has been making strident moves towards areas they have avoided throughout the conflict. […] The same strip is the last remaining supply line to battered rebel groups and lifeline to refugees fleeing the fighting.”
    http://www.theguardian.com/world/2016/feb/15/kurds-carve-out-new-reality-in-northern-syria

    Se katkaisee kyllä islamistien huoltoreitit, mutta samalla se todennäköisesti johtaa Aleppon näännytyssaartoon ja kukistumiseen. Sama temppu tehtiin Homsissa Hizbollahin tuella 2013; Yassin-Kassabin ja al-Shamin mukaan Homsissa ei enää ole paikallisia neuvostoja eikä mielenosoituksia (Burning Country, s. 92).

    ”On selvää että SDF:n tavoitteena alueella on monietninen demokraattinen hallinto, aivan kuten muuallakin Rojavassa. Jos ja kun SDF tulee alueelle etenemään, keskeisessä roolissa ovat alueelta peräisin olevat FSA-ryhmät jotka ovat liittyneet SDF:ään.”

    Manbij (arabienemmistöinen suurehko kaupunki) oli aiemmin kapinallisten hallussa ja siellä oli melko hyvin toimiva (tosin pelkästään miehistä koostuva) vallankumousneuvosto ennenkuin ISIS valtasi sen joskus 2014 vai milloin se oli. Jos SDF karkottaa ISIS:in Manbijista, on mielenkiintoista nähdä miten asiat hoidetaan (huom: ”mielenkiintoista nähdä” ei sisällä tippaakaan ironiaa).
    http://rudaw.net/english/middleeast/syria/07042016?keyword=manbij

    ”Syyrian vallankumouksen kohtalo Assadin autoritaarisen hallinnon ja taantumuksellisen islamismin välissä on ollut traaginen. Rojavan vallankumous on Syyrian kansannousun merkittävin saavutus ja sen suurin toivo.”

    Rojava on minunkin mielestäni paras yksittäinen kokonaisuus, mutta minusta sitä ei voi irrottaa muun Syyrian kokonaisuudesta tällä tavoin. En pidä todennäköisenä että Syyrian sota ratkeaa siihen että SDF etenee Damaskokseen ja valtaa Assadin palatsin, vaan ratkaisun elimellinen osa ovat arabialaisen Syyrian alueella tällä hetkellä paikallisissa neuvostoissa, koordinaatiokomiteoissa ja kansalaisjärjestöissä toimivien ihmisten – myös Assadin diktatuuria vastustavien uskovaisten – panos ja se kokemus, jonka he ovat saaneet viiden vuoden aikana vallankumouksen kestäessä. Rojavan sinänsä hyvät olot eivät heitä siinä välttämättä auta, eivätkä kurdien keskuudessa vallitsevat suhteellisen edistykselliset asenteet varmaankaan juurru salamannopeasti arabien keskuuteen kaikkialla muualla Syyriassa. Mitään takeita ei tietenkään ole siitä, että islamistit eivät lopulta voittaisi, mutta mitä takeita vallankumouksissa ylipäätään on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *