Ilpo Puhakka – Tapaus Muxlim kertoo elinkeinopolitiikan surkeudesta

Esa Mäkisen juttu sunnuntain Hesarissa kertoo kiinnostavan case-esimerkin epäonnistuneesta yrityksestä.

Yrityksiä epäonnistuu, ja sehän kuuluu asiaan. Elinkeinopolitiikan tehtävänä olisi kuitenkin kohdistaa yhteiskunnan resursseja siten, että niillä tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti hyvinvointia. Elinkeinopolitiikan oletus on, että hyvinvointia tuottaa tehokkaimmin menestyvät kasvuyritykset.

Kasvuyrityksiä valtiovalta yrittää sitten saada aikaan seuraavilla keinoilla:

  • Rahoittamalla yritysten tutkimus- ja tuotekehitystä mm. Tekesin ja elinkeinokeskusten jakamilla yritystuilla
  • Motivoimalla kapitalisteja verohelpotusten avulla sijoittamaan rahansa uusiin yrityksiin
  • Edesauttamalla yrittäjyydelle myönteisen ilmapiirin syntymistä paskapuheilla ja -strategioilla
  • Jakamalla alle 700 euron suuruista perustulotyyppistä starttirahaa aloittaville yrittäjille noin ensimmäisen toimintavuoden ajaksi

Käyn seuraavaksi läpi, miksi nämä toimenpiteet ovat omiaan synnyttämään kuplia ja hukkaamaan resursseja.

1. Yritystuet

Yritystukia haetaan paperilla asiantuntijoista ja virkamiehistä koostuvilta komiteoilta. Jos suunnitelma näyttää paperilla hyvältä, verkostot päättäjätahon kanssa on kunnossa ja toiminnalle on onnistuttu hankkimaan riittävästi alkupääomaa tai tulorahoitusta muualta, saat todennäköisesti yhteiskunnan maksamaan 30–70 prosenttia yrityksesi kuluista.

Valitettavasti mikään näistä, ehkä tulorahoitusta lukuunottamatta, ei ole osoitus siitä, että yritys oikeasti tulee menestymään ja luomaan hyvinvointia. Komiteoiden tekemät rahoituspäätökset ovat joko mielivaltaisia, jolloin suurisuisin kusettaja imee rahat, tai sitten tuet valuvat nerokkaille lomake-eksperteille.

Yritystuissa onnistuminen vaatii aivan toisenlaista pelisilmää ja ammattitaitoa kuin toimivan organisaation rakentaminen. Yritystuet ohjaavat siksi yrittäjien toimintaa muualle kuin markkinoilla menestyvän liiketoiminnan kehittämiseen.

2.  Kapitalistien verohelpotukset

Jopa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen on eläkepäivinään tullut järkiinsä, ja syyttänyt ökyporvareita turhasta verokitinästä. Myös Jungnerin standardin mukaan voimme todeta: Ei miljoonia omistavan ja kymmeniä tuhansia vuodessa ansaitsevan ihmisen motivaation pitäisi olla enää veroprosentista kiinni.

Poliitikot ovat kuitenkin nielleet verokitinän niin hyvin politiikkansa ohjenuoraksi, että seurauksena on täysin mielivaltainen verojärjestelmä, jossa rikkaimpien on helpointa maksaa suhteessa vähiten veroja.

Kelan tutkijoiden piirtämä ”sininen suihku” kertoo, miten veroprosentti määräytyy mielivaltaisesti 0–50 prosentin välillä yli 50 000 euron vuositulojen jälkeen.

Kapitalistit kyllä sijoittavat pääomiaan siinä tapauksessa, että he huomaavat jossain liiketoiminnassa oikeasti potentiaalia. Yhtä lailla kapitalistit tekevät virheellisiä sijoituspäätöksiä.

Kapitalistit tekevät myös tietoisesti paskoja sijoituspäätöksiä kupliin, joista he voivat tilapäisesti hyötyä. Tämänhän me hyvin tunnemme persnahassamme, kiitos kapitalistien tietoisesti pumppaaman subprime-kriisin ja siitä jatkuneen talousmyllerryksen.

3. Yrittäjyyspuhe ja -ilmapiiri

Opiskelin Jyväskylän yliopistossa ennen yrittäjäksi ryhtymistä Basic Business Studies opintokokonaisuuden, jonka kruunasi Basics of entrepreneurship -yrittäjyyskurssi. Kurssi oli täynnä historiallisen hyödytöntä yrittäjyyskasvatusta, jossa lähinnä korostettiin sinnikkyyden ja sisäisen yrittäjyyden moraalista merkitystä.

Onneksi liikekumppanini joutui käymään työkkärin vastaavan kurssin, jossa kerrottiin käytännönläheisemmin vähän myös yrittäjän lakisääteisistä velvollisuuksista ja yrityksen pyörittämisestä.

Lauri Holappa kuittaa katteettoman yrityspuheen turmiollisuuden kolumnissaan niin hyvin, ettei minun ole sitä tarvetta tässä toistaa.

Yhtenä esimerkki katteettomasta yrityspuheesta voidaan pitää myös niin sanottua innovaatiojournalismia. Tämä on laji, jossa toimittajat hypettävät Muxlimin kaltaisia palveluita ennen kuin mitään innovatiivista on todellisuudessa saatu markkinoille asti ja toimimaan.

Innovaatiojournalistien kannattaisi lukea Ruukin matruunan ajatuksia innovaatioista ja siitä, miksi niistä suurin osa jää toteutumatta.

4. Starttiraha

Starttiraha on ihan kiva juttu, niin kauan kuin sitä saa. Käytännössä systeemi on kuitenkin susipaska, koska starttiraha lakkaa juoksemasta juuri silloin kuin alkava yritys todennäköisimmin on ns. kuoleman laaksossa. Tilastokeskuksen mukaan kriittisin aika yrityksen liiketoiminan jatkuvuuden kannalta on 1–3 vuoden iässä.

Käytännössä starttiraha kannustaa nykymuodossaan perustamaan useita lyhytikäisiä yrityksiä peräkkäin.

Kannattaa myös lukea Antti Kaaron tuore kolumni ihmisten oppimisesta. On täysin epärealistista olettaa, että alkava, usein persaukinen ja kokematon yrittäjä, saisi liiketoimintansa järkeväksi jo ensimmäisen toimintavuoden aikana.

Ratkaisu: Tonni käteen – ja heti!

Nykyinen elinkeinopolitiikka on suunniteltu sellaiseksi, että se pakottaa köyhät palkkatöihin ja säilyttää rikkaimpien etuoikeudet määritellä, mitä tuotetaan ja miten. Valitettavasti tämä politiikka on sellaista, ettei siitä nykyisessä kriisitilanteessa hyödy kunnolla edes kapitalistit. En tiedä, onko tämä yksi syy siihen, että Suomen kusipäisin suurkapitalisti Björn Wahlroos on esittänyt kaikkein avokätisintä perustuloa.

Vihreiden teettämien laskelmien mukaan ainakin 500–600 euron perustulo on toteutettavissa täysin kustannusneutraalisti vain nykyjärjestelmää sorvaamalla. Elämiseen riittävä perustulosta saadaan, kun laitetaan pankkijärjestelmä uusiksi ja verokitisijät kuriin.

Perustulo on parasta elinkeinopolitiikkaa, koska se antaisi kaikille tasavertaiset mahdollisuudet säätää liiketoimiensa ja ajatustensa parissa ilman mielivaltaisia aikarajoituksia ja paperisotaa. Perustulo todennäköisesti lisäisi yhteiskunnan resurssien tehokasta käyttöä, koska ihmiset voisivat paremmin keskittyä siihen, mikä kiinnostaa.

Kiinnostavien asioiden parissa työskentely johtaa tunnetusti suurempaan tuottavuuteen kuin esimerkiksi pakollinen aikakauslehtien tyrkyttäminen vastentahtoisille mummoille. Voidaan kysyä, kuinka järkevää on esimerkiksi se, että opiskelijat toimivat opintonsa rahoittaakseen kerrossiivojina tai Siwan kassoina ja laiminlyövät samalla opintojaan plus heikentävät kaupan päälle varsinaisten duunareiden työllistymismahdollisuuksia ja työehtoja?

Perustulo todennäköisesti myös kyseenalaistaisi sen, onko hyvinvoinnin tuottaminen itseasiasssa kaikkein resurssitehokkainta kapitalististen suuryritysten puitteissa. Esimerkiksi toimivien verkkopalveluiden osalta voimme huomata, että iso osa parhaiten ihmisiä palvelevista sivustoista on tuotettu jonkun muun kuin yritysrakenteen puitteissa. Kansainvälisesti tästä on loistavia esimerkkejä Wikipedia ja Couchsurfing, joka on tosin nykyisin viralliselta statukseltaan yhteiskunnallinen yritys. Suomessakin tästä on esimerkkejä, kuten poliitikkojen sanomisia ja tekemisiä seuraava Kansan muisti.

Perustulokeskustelua on viime aikoina lietsottu, ja kuun lopussa aiheesta julkistetaan kansalaisaloite. Perustulon aikaansaaminen tulee olemaan keskeisin poliittinen ase nykyisen talouslaman ylittämiseksi.

Perustulosta lisää:

Juttu on alunperin julkaistu osoitteessa: http://ajatusjalostamo.fi/2012/03/18/muxlim-tuo-esiin-elinkeinopolitiikan-surkeuden/

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *