Toveri presidentti Evo Moralesin puhe Helsingin yliopistolla

Helsingin yliopiston globaalin hallinnon huippuyksikkö ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kutsuivat Bolivian presidentin Evo Moralesin puhumaan Helsingin yliopistolle, kun hän vieraili 21.-25.5.2010 Suomessa Bolivian ensimmäisen virallisen valtiovierailun merkeissä.

Evon saapumista saatiin odottaa puoli tuntia täpötäydessä juhlasalissa, väkeä oli arvioiden mukaan jopa 900 eivätkä kaikki mahtuneetkaan sisälle. ”Presidenttien aikataulut ovat tiukkoja, etenkin jalkapalloilevien presidenttien” tokaisi Teivo Teivainen yleisölle, jota odottaessa viihdytti bolivialais-suomalainen musiikkiryhmä.

Tilaisuuden aluksi yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson lausui avajaissanat ja kertoi Helsingin yliopiston olevan Bolivian kanssa samalla asialla, sillä Helsingin yliopiston strategiassa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on korkealla sijalla.

Teivo Teivaisen tulkatessa espanjaa ymmärtämättömille, Evo Morales kertoi puheessaan omasta henkilöhistoriastaan, Bolivian yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta muutosprosessista sekä kapitalismin ja ympäristöasioiden yhteydestä. Puheen Evon henkilöhistoriaa koskeva osuus oli ehkä liian pitkä, ja vaikka se taustoittikin Bolivian muutosta, se vei aikaa muilta aiheilta.

Evo oli hyvä ja karismaattinen puhuja, muistilappuja ei käsissä näkynyt. Presidenteille tyypillisesti juhlavan ja universaaliyleisölle suunnatun puheen lisäksi olisi ollut kiinnostavaa kuulla myös tarkempaa analyysia Bolivian ja Etelä-Amerikan vasemmistolaisten prosessien ongelmista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista, mutta tällaiselle varattu aika ei toki olisi riittänyt.

Seuraavassa referoituna ja tiivistettynä muodossa Evo Moralesin puheen sisältö.

Evo Morales syntyi köyhään perheeseen, jossa ruokana oli maissia kaikilla aterioilla, paitsi niillä, jolloin sitäkään ei ollut. Ruokaa välillä patikoiden kaukaakin hakiessa Evo kertoi syöneensä bussimatkustajien heittelemiä banaaninkuoria ja miettineensä, että jonain päivänä hänkin vielä matkustaa bussilla ja syö banaania. Pimeällä vuoristoisessa viidakossa liikkuessa piti tunnustella kepillä tietä, kun taskulampusta oli loppunut patteri. Työnteon, opiskelun ja ay-toiminnan kautta johtajaksi noussut presidentti paljastui varsin zizekiläisten teemojen kannattajaksi kannustaessaan kuulijoita kurinalaisuuteen ja itseopiskeluun.

Vielä 1950-luvun alussa Boliviassa äänioikeus puuttui naisilta, lukutaidottomilta ja niiltä joilla ei ollut varaa maksaa veroja. 1952 työväenluokka nousi kuitenkin vaatimaan laajempia oikeuksia ja loi pohjan nykyisellekin muutosprosessille. 1980-luvulla Evo Morales toimi aktiivisesti ammattiyhdistysliikkeessä ja kansalaisoikeusliikkeessä. 1994 kansalaisliikkeet katsoivat, että sopimuksista mitä he ovat onnistuneet saavuttamaan, ei ole ole hyötyä tai ne eivät ole pitäviä, ja että kansan ja intiaanien tulisi saada hallita itseään. Tämä johti uuden puolueen perustamiseen, jonka yhdeksi neljästä kansanedustajasta Evo Morales valittiin vuoden 1997 vaaleissa. Kansanedustuslaitoksessa Evo näki kuinka uusliberalistit ajoivat vain omaa henkilökohtaista etuaan ja kun hän nimitti kasanedustuslaitosta mafiaksi, hänet erotettiin.

Vuoden 2005 vaaleihin monet maanviljelijät, ammattiyhdistysjärjestöt sekä joukko sosialistisia ja kommunistisia puolueita yhdistivät voimansa. Prosessi ei ollut helppo, mutta se onnistui, ja liike nosti presidentiksi Evo Moralesin. Liikkeen keskeisiä vaatimuksia oli fossiilisten polttoaineiden sosialisointi sekä peruspalveluiden ja -oikeuksien laajentaminen. Yhdessä Kuuban ja Venezuelan avustuksella lukutaidottomuus on muutamassa vuodessa onnistuttu poistamaan Venezuelasta.

Vappuna 2006 liike järjesti marssin öljy- ja kaasukentille ja julisti, että tästä lähtien nämä luonnonvarat kuuluvat Bolivian kansalle (aiemmin vain maan sisässä olleet luonnonvarat olivat kansan omaisuutta, ja yritykset omistivat maasta pumppaavansa öljyn). Kun aiemmin yritykset olivat saaneet 82 prosenttia luonnonvarojen tuotosta ja kansa 18 prosenttia, nyt luvut kääntyivät päälaelleen.

Tämä muutti myös kansallisen talouden rakennetta. Bolivian 1940-2005 jatkunut budjettivaje oli kahlinnut politiikan edellytyksiä ja uskoa parempaan. Kun vuonna 2003 maa oli Maailmanpankin budjettikuurilla ja verot nousivat, vuonna 2006 maalle saatiin ylijäämäinen budjetti ilman veronkorotuksia. Neljässä vuodessa on onnistuttu luomaan makrotaloudellinen tasapainotila ja kansallinen varallisuus on noussut 1,7 miljardista 8,5 miljardiin dollariin.

Lisääntyneet varat on käytetty lasten ja vanhusten palveluihin. Tuet eivät ratkaise yhteiskunnallisia ongelmia, mutta helpottavat elämää. Evo peräänkuulutti uuden Bolivian uutta ilmettä ja rehellisyyttä, jossa rahaa ei myöskään ole tuhlattavaksi. Tästä esimerkkinä työläisten palkat ovat nousseet 40 prosenttia, mutta presidentin ja ministerien palkkoja on laskettu 60 prosenttia.

Uusi perustuslaki painottaa oikeutta peruspalveluihin ja sen mukaan perusoikeuksiin kuuluu myös oikeus veteen ja luonnonvaroihin, julkisina hyödykkeinä niiden hyödyntäminen kuuluu kaikille, ei yksityisille yrityksille.

Lopuksi Evo puhuin ilmastonmuutoksesta ja ilmaston lämpenemisen estämisestä. Liioiteltu ja rajoittamaton teollistaminen tuottaa ilmastonmuutosta, erityisesti teollinen sotilaallinen tuotanto länsimaissa on käsittämätöntä. Teknologiaan tietenkin tarvitaan (Suomea oli Evolle kehuttu puhtaan teknologian maana), mutta kapitalistinen taloudellinen elämänmuoto ei voi olla hyväksi maalle, maaemolle, äiti maalle, tai miksi sitä kukin haluaa kutsua.

Ihminen ei tule toimeen ilman maapalloa, vaikka maapallo epäilemättä tulee toimeen ilman ihmistä. Evo Morales kiitti mahdollisuudesta saada puhua suomalaisille ja bolivialaisille tovereille ja totesi, että meidän vaihtoehtomme on joko pelastaa kapitalismi tai maapallo.

Jiri Sironen

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *