Työväenliikunta haastaa kaupalliset urheilutapahtumat – Kilpisjärven vaihtoehtoinen liikuntajuhannus

Juhannushiihtoa

Juhannushiihtoa Saanan rinteillä, kuva Hanna-Kaisa Hoppania

 

Liikunta on yksi suosituimmista sosiaalisen toiminnan muodoista. Mitkä muut tapahtumat suurten festivaalien ohella keräävät kokoon yhtä paljon ihmisiä nyky-yhteiskunnassa, kuin liikuntatapahtumat? Puhumattakaan sellaisten urheilutapahtumien kuten Olympialaisten tai jalkapallon MM-kilpailujen yleisö- ja katsojamääristä.


Työväki liikkuu

Myös työväenliikkeen yksi laajimmista ilmenemismuodoista on ollut urheilu- ja liikuntatoiminta. Työväen liikuntakulttuuriin ei ole kuulunut ainoastaan tavanomainen kilpaurheilutoiminta työläisistä koostuvissa ja työläisjohtoisissa seuroissa, vaan myös liikunnan muodot ovat olleet proletaarisempia kuin porvarillisessa urheilussa.

Erityisen suosittuja ovat olleet voimistelu, retkeily, pyöräily ja muu kuntourheilu. Monet työväen urheiluseurat ovatkin jo nimeltään “voimistelu- ja urheiluseuroja”, kuten 1907 perustettu W&US Oulun Tarmo tai nyt 90 vuotta täyttävä V&US Säynätsalon Riento. Retkeilyn parissa on vaikuttanut reittien merkitsemistä ja majojen rakentamista harrastanut kansainvälinen Naturfreunde -järjestö, johon Työväen retkeilyliittokin kuuluu (Marjomäki 1988). Pyöräily oli työläisille lähes ainoa mahdollinen tapa liikkua pitkiäkin matkoja ennen yksityisautoilun aikaa.

Länsimaisen työväenurheilun katsotaan syntyneen 1800-luvun lopulla. Työväen urheiluliiton TUL:n järkälemäisen historian kirjoittaneen Seppo Hentilän mukaan työläisurheilu nähtiin työväenkulttuurin muotona ja työväen urheiluliike kytkeytyi syntyessään myös ohjelmallisesti sosialistisen työväenliikkeen vallankumouksellisiin tavoitteisiin (Hentilä 1982).

Suomessa Viktor Damm perusti vuonna 1887 työväenurheiluseura Helsingin Ponnistuksen. Työväen urheilun synnytti osaltaan teollistuminen ja kasvanut vapaa-aika. Urheilu nähtiin vastapainona yksipuoliselle tehdastyölle ja liikunnan katsottiin tarjoavan myös aivan uuden sosiaalisen yhteisön (Keskinen 2011). Voidaan sanoa, että liikunta ja urheilu joukkoisti työväkeä tehtaiden ulkopuolella ja mahdollisti tavan toimia vapaamuotoisemmin ilman valvovaa silmää.

Lauri Keskinen kirjoittaa (2011) työväenurheilusta myös seuraavaa: “Karl Marxille urheilu oli osa ideologista ylärakennetta, joka heijasti vallitsevia tuotantotapoja. Urheilulla tuli kehittää sekä ruumista että sielua ja näin ollen työläisen tietoisuutta ja hallussa ollutta pääomaa eli työtätekevää ruumista. V. I. Lenin jatkoi Marxin näkemyksen kehittelyä ja totesi, että urheilulla on kasvatettava kokonaisia ihmisiä; seikka, jota ei kapitalistisessa yhteiskunnassa hänen mielestään huomioitu. Urheilu nähtiin myös keinona selättää tupakointi ja alkoholinkäyttö, edistää naisten emansipaatiota, ja valmistaa yksilöitä työhön ja maanpuolustukseen. (Riordan 1977, 56–67)“.

Porvoon Veikot

Porvoon Veikkojen voimistelijattarien 20-lukulaista tyyliä, kuva TUL:n historiasta

Vaihtoehto kaupalliselle urheilukulttuurille

Nykyisin urheilusta on tullut yksi kaupallisuuden ja kapitalismin lempilapsista. Yhä useampi urheiluharrastus on tullut monille liian kalliiksi ja osallistuminen katsojaksi vaatii usein pieniä omaisuuksia. Naisten emansipaatiota ja tasa-arvon kehittymistä tuskin voidaan palauttaa urheiluun ja liikuntaan, etenkin jos katsotaan ketkä urheilussa tienaavat ja keitä seurataan.

Monissa urheilutapahtumissa alkoholimainonnalla on suuri rooli osana urheiluun liittyvää sponsorikulttuuria, ja alkoholiteollisuuden ja urheilun epäpyhän allianssin valta näyttäytyi viimeksi hallituksen esityksessä jättää muun muassa urheilutapahtumat alkoholin ulkomainontakiellon ulkopuolelle. Monikansalliset yritykset ovat vähintään yhtä suuressa osassa kuin itse kisailijat. Viimeeksi näyttävintä monopolisointia nähtiin Lontoon olympialaisten aikaan, kun olympiarenkaita saivat käyttää vain viralliset sponsorit, paikallisten pienyritysten jäädessä nuolemaan näppejään. Kaukana tästä ei ole myöskään esimerkiksi Jyväskylän Suurajojen toiminta, jonka nimikin vaihtui jo aikapäiviä sitten Neste Oil Rallyksi ja kun jopa kaupunkisuunnittelussa alueita kaavoitetaan sen mukaan, että ne palvelevat ralleja.

Kaupallisille urheilutapahtumille löytyy onneksi myös vaihtoehtoja. Seuraavassa esittelemme yhden tällaisen vaihtoehtoisen tapahtuman, Kilpisjärven liikuntajuhannuksen. Liikuntajuhannus on kiinnostava, koska siinä yhdistyy vaihtoehtoisen ei-kaupallisen tapahtuman lisäksi niin työväen raittius-, retkeily- kuin urheiluliikkeenkin vaikutuksia, vaikka tapahtuma ei olekaan vain työväenliiketaustaisten toimijoiden järjestämä. Kilpisjärven liikuntajuhannus tarjoaa “tuskaisen krapulahien sijaan vaihtoehtoisen tavan hikoilla tervehenkisen liikunnan merkeissä”, kuten Janne Hernesniemi veisteli Kansan Uutisissa (2011). Sinne on hyvä suunnata vaikka suoraan Sodankylän leffafestareiden jälkeen.


Saanan veikot

Juhannushiihtoperinne sai alkunsa juhannuksena 1946 tunturiopas ja valokuvaaja Yrjö Metsälän toimesta. Toisen maailmansodan ja saksalaisten vetäytymisen jälkeen Saanalla ei saanut liikkua kuin oppaan seurassa ja Metsälä kuljetti retkeilijöitä maastossa. Retkeilijöiden jatkuvaan ryyppäämiseen kyllästynyt Metsälä päätti tarttua toimeen ja järjesti hiihtokilpailut vaihtoehtoisen tekemisen tarjoamiseksi, kun juhannukselle suunniteltu opastusretki peruuntui liian maistissa olevien kulkijoiden takia.

Kilpisjärven liikuntajuhannus järjestetään kaukana Helsingin trendikkäimmistä juhannusjuhlapaikoista, mutta osittain kuitenkin pääkaupunkilaisten voimin. Nykyään järjestelyistä vastaa paikallisen urheiluseura Kilpisjärven Saana-Veikkojen apuna työväen raittiusliikkeen perinteestä ponnistava Kunnon Elämä ry. Järjestäjien lisäksi myös tapahtuman osallistujat ovat eri puolilta Suomea.

Juhannushiihtoperinne on jatkunut vuodesta 1946 lähtien katkeamattomana, vaikka etenkin viime vuosina on välillä jännitetty Saanan lumitilannetta. Viime vuonna kunnon lumituiskuja tuli Kilpisjärvelle vasta toukokuussa, kun tämän vuoden toukokuussa oli taas ennätyshelteet, jotka sulattivat lumia myös Saanaa korkeampien vuorten rinteiltä. Ilmastonmuutoksen johdosta nähdään vielä sekin päivä, kun lunta ei hiihtoon enää riitä. Järjestäjien mielikuvitus tulee kyllä keksimään keinot senkin päivän varalle.

Hiihtopaikka haetaan Saanan rinteiltä sieltä, mistä parhaiten löytyy lunta. Tämä tarkoittaa 30-60 minuutin patikoimista hiihtopaikalle ja myös hiihto-olosuhteet vaihtelevat vuosittain. Joskus lumimattoa saattaa olla leveästi ja tasaisesti lähes 500 metriä, joskus taas hiihdetään vain 50 metriä ja sekin kaltevalla tasolla.

Osallistujia hiihtoihin on yleensä 50-100 henkeä, kilpaurheilijoista lapsiin ja mummoihin, kotimaan kulkijoista eri puolelta maailmaa saapuneihin. Lainasukset ja lyhyt matka takaavat jokaiselle mahdollisuuden nauttia kisatunnelmasta. Liikuntajuhannuksen ohjelmassa on perinteisten aattohiihtojen lisäksi myös tunturisuunnistusta, joka järjestettiin tänä vuonna pistesuunnistuksena, jossa joukkueilla on kolme tuntia aikaa etsiä ja kerätä eri arvoisia rasteja Saanan rinteiltä. Myös saappaanheitto ja kovaa kuntoa vaativa vuorijuoksu keräävät osallistujia ammattilaisista amatööreihin.

Vuorijuoksua

Vuorijuoksua vuonna 2012, kuvaaja Hanna-Kaisa Hoppania

Liikuntaa jylhässä tunturimaisemassa

Monet liikuntajuhannuksen osanottajat patikoivat myös lähiseutujen polkuja. Tapahtumalehtisen mukaan “rauhallisempaa tahtia kulkeville tarjoutuu päivittäisiä vaelluskohteita upeitten tunturimaisemien katveessa – osallistujien tahdon, taidot ja keliolot huomioiden.”

Käsivarren tunturipanoraama eroaa muusta lappilaisesta maisemasta niin karuudeltaan kuin korkeudeltaan ja 1000 metrisiä huippuja on Käsivarressa kolmekymmentä. Saanatunturi sijaitsee aivan Kilpisjärven kylän kupeessa järven rannalla, jonka pinnalta Saanan huipulle on 556 metriä. Korkeusero on suhteellisesti mitattuna Suomen suurin. Kilpisjärven kylää ympäröi useita luonnonkulkijaa kiinnostavia kohteita. Mallan luonnonpuiston karu ja paljas tunturimaisema näyttäytyy laajana Saanan laelta. Pohjoismaiden pisin vaelluspolku Kalottireitti kulkee kylän vierestä ja vaellusmatka Haltille on noin 55 kilometriä. Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteinen rajapiste, kolmen valtakunnan rajapyykki, sijaitsee lähellä Kilpisjärven itäistä reunaa lyhyen patikointimatkan päässä. Metsähallituksen luontopalveluiden autio-, päivä- ja varaustuvat tarjoavat hyvät puitteet levätä reittien varrella. Jäämeren Suomea lähinnä olevan vuonon pohjukassa sijaitseva Skibotn – suomeksi Yykeänperä – on Kilpisjärveltä vain 50 kilometrin päässä.

Vaikka matka Kilpisjärvelle saattaa monille olla yhtä pitkä kuin tuleviin Sotsin Olympialaisiin, on se vapaa kapitalistisesta urheilun tuotannosta. Kaikkien maiden työläisliikkujat, liittykää yhteen Saanan rinteillä!

Laura Mankki & Jiri Sironen

Lähteet:

Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia I, Karisto 1982
Hernesniemi, Janne: Juhannushiihdot keskiyön auringossa, Kansan Uutisten Viikkolehti 29.6.2012
Keskinen, Lauri: Suomalaisten työväenaatteiden suhde urheiluun vuosina 1903–1923., Liikunta & Tiede 48, 2011
Marjomäki, Heikki: Proletaariset luonnonystävät, teoksessa Uuteen liikuntakulttuuriin, Vastapaino 1998

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *