Michael Hudson – Uuden kylmän sodan kahtiajako

G20-maiden johtajat Australiassa 2014.

G20-maiden johtajat Australiassa 2014.

 

Revalvaatio julkaisi aiemmin Michael Hudsonin tekstin IMF liittyi uuteen kylmään sotaan, joka käsitteli Kansainvälisen valuuttarahaston sääntömuutosta lainojen myöntämiseksi Ukrainalle. Oheisessa tekstissä tarkastellaan syvällisemmin viime joulukuussa tehdyn päätöksen globaaleja seurauksia. Sääntömuutos kärjistää maailman poliittista kahtiajakoa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sekä BRICS-maiden välillä. Molemmat osapuolet ovat imperialistisia, mistä johtuen nykyinen kehitys on huolestuttavaa.  

Yhdysvaltain geopoliittisten strategistien painajainen on käymässä toteen: ulkomainen taloudellinen itsenäisyys Yhdysvaltain hallinnasta. Venäjän ja Kiinan hallitukset eivät yksityistä ja harjoita uusliberalismia Yhdysvaltoihin keskittyneen taloudellisen suunnittelun ja omistuksen alaisuudessa. Sen sijaan ne investoivat naapuritalouksiinsa ehdoilla, jotka sementoivat Euraasian taloudellisen integraation, joka perustuu Kiinan rahoitukseen ja Venäjän öljyyn. Aasian infrastuktuuri-investointipankki (Asian Infrastructure Investment Bank, AIIB) uhkaa korvata Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund, IMF) ja Maailmanpankin kehitysohjelmat, jotka suosivat yhdysvaltalaisia yrityksiä, pankkeja ja osakkeenomistajia (ja joihin Yhdysvalloilla on ainutkertainen veto-oikeus)

Venäjän laina Ukrainalle vuonna 2013, jota pyysi Ukrainan silloinen Venäjä-mielinen hallitus, osoitti kahden valtion keskinäisen kaupan ja investointisuhteiden hyötyjä. Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanovin mukaan Ukrainan “kansainväliset reservit riittivät hädintuskin kattamaan kolmen kuukauden tuonnin, eikä kukaan velkoja ollut valmis lainaamaan Kiovalle mahdollisilla ehdoilla. Venäjä tarjosi 3 miljardia dollaria 5 prosentin korolla samaan aikaan kun Ukrainan valtion velkakirjat tuottivat 12 prosenttia.[1]

Yhdysvaltain strategeja häiritsi erityisesti se, että tätä Venäjän lainaa suojasi IMF:n lainauskäytäntö, joka vielä tuolloin esti uusien velkojen myöntämisen valtioille, jotka olivat laiminlyöneet ulkomaisia velkoja (tai vähintään eivät neuvotelleet lainojen takaisinmaksamisesta). Kyseiset velat on kirjattu Lontoon kansainvälinen välimiesmenettelytuomioistuimen velkojia koskevien määräysten mukaisesti.

Joulukuun 3. päivä eli viikko ennen kuin IMF muutti sääntöjään Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti, että Venäjä “ja muut Euraasian unionin (Eurasian Economic Union, EEU) maiden tulisi käynnistää neuvottelut Shanghain yhteistyöjärjestön (Shanghai Cooperation Organisation, SCO) ja Kaakkois-Aasian liiton (Association of Southest Asian Nations, ASEAN) valtioiden kanssa mahdollisesta taloudellisesta yhteistyöstä”.[2] Lisäksi Venäjä etsii mahdollisuutta rakentaa energiaputkensa Eurooppaan mieluummin itselleen mieluisten kuin Yhdysvaltain tukemien valtioiden kanssa.

Kiinan ja Venäjän siirtyessä käyttämään kaupassa ja investoinneissa omia valuuttojaan dollarien sijasta ne ovat luomassa geopoliittista järjestelmää, joka ei ole Yhdysvaltojen ohjauksessa. Sen jälkeen kun Yhdysvaltojen virkamiehet uhkasivat häiritä Venäjän pankkiyhteyksiä sulkemalla sen SWIFT-selvitysjärjestelmän ulkopuolelle, Kiina nopeutti vaihtoehtoisen maksujärjestelmän (China International Payments System, CIPS) luomista, mihin sisältyy kokonaan oma luottokorttijärjestelmä suojaamaan Euraasian talouksia Yhdysvaltain uhkailulta.

Venäjä ja Kiina tekevät samaa mitä Yhdysvallat on tehnyt jo pitkään: käyttävät kauppa- ja velkakytköksiä lujittamaan geopoliittista diplomatiaa. Tämä geopoliittinen siirtymä on kopernikaalinen uhka uuden kylmän sodan ideologialle: sen sijaan että maailmantalous kiertäisi Yhdysvaltoja (ptolemaioslainen idea Amerikasta “korvaamattomana kansakuntana”), se saattaisikin kiertää Euraasiaa. Niin kauan kuin globaali rahoituksen paavinvalta pysyy Washingtonissa IMF:n ja Maailmanpankin toimistoissa, Amerikan inkivisitio tulee taistelemaan kaikilla voimillaan tämänkaltaista painopisteen muutosta vastaan.

Kuvitellaanpa seuraava skenaario viiden vuoden päähän. Kiina on käyttänyt puolet vuosikymmenestä nopeiden rautateiden, sähköjärjestelmien ja muiden rakennelmien luomiseen Aasian ja Afrikan valtioille, mikä mahdollistaa niiden kasvun ja viennin lisääntymisen. Vienti tulee maksamaan infrastuktuurilainat takaisin. Kuvittellaan myös, että Venäjä tarjoaa näiden projektien vaatimat öljyt ja kaasut.

Aasian infrastuktuuri-investointipankki lisää Yhdysvaltojen uuskonservatiivien pelkoa siitä, että maailma ei enää olisikaan Yhdysvaltojen ohjauksessa. Kansakunnat voisivat luoda omaa rahaa ja pitää hallussaan toistensa velkaa kansainvälisinä reserveinään sen sijaan että lainaisivat dollareita ja alistuisivat IMF:n ja Yhdysvaltain valtiovarainministeriön taloudelliseen suunnitteluun, jotka vaativat velallisilta talouskuria. Olisi vähemmän tarvetta rahoittaa ulkomaisten hallitusten budjettialijäämiä myymällä keskeistä julkista infrastruktuuria ja yksityistämällä kansantalouksia. Sen sijaan että julkinen kulutus lakkautettaisiin, AIIB ja laajempi Euraasian unioni voisivat tehdä sitä mitä Yhdysvallat itsekin harjoittaa eli etsiä omavaraisuutta perustarpeiden kuten ruoan, teknologian, pankkitoiminnan, luotonluonnin ja rahapolitiikan osalta.

Oletetaan tämän jälkeen että amerikkalainen diplomaatti tapaa Kiinan, Venäjän ja AIIB:n luotottamien maiden johtajia ja tekee seuraavan ehdotuksen: “Nyt kun olette saaneet kasvaneen tuotantonne rullaamaan, miksi maksaa velkoja takaisin? Teemme teistä rikkaita kunhan jätätte velkanne maksamatta vastustajillemme uudessa kylmässä sodassa ja liitytte Länteen. Autamme teitä eurooppalaisten liittolaistemme kanssa luovuttamaan infrastruktuurin teidän ja kannattajienne haltuun ja annamme näille varoille markkina-arvon myymällä osakkeet New Yorkissa ja Lontoossa. Tämän jälkeen voitte kuluttaa ylijäämänne Lännessä.”

Kuinka Kiina ja Venäjä voivat vastata tällaiseen tilanteeseen? Ne voivat nostaa oikeusjutun. Mutta mikä oikeusistuin tunnustaa heidän vaatimuksensa – tarkemmin sanoen mistä kansainvälisestä oikeusistuimesta Länsi välittää?

Tämänkaltaisesta tilanteesta Yhdysvaltain ulkoministeriön ja valtiovarainministeriön virkamiehet ovat keskustelleet yli vuoden. Lähenevä konflikti tuli välittömäksi Ukrainan kolmen miljardin dollarin velan erääntyessä Venäjälle 20. joulukuuta 2015. Yhdysvaltain tukema Ukrainan hallitus on ilmaissut aikovansa jättää velat maksamatta. Lisäksi Yhdysvaltain lobbarit ovat muuttaneet IMF:n sääntöjä poistaakseen valtin, johon Venäjä ja muut hallitukset ovat tähänasti perustaneet lainojensa takaisinmaksun valvonnan.

1. Kansainvälisen valuuttarahaston rooli velkojen valvojana

Mitä tulee hallitusten välisten velkojen takaisinmaksuun, IMF:llä ja Pariisin klubilla on keskeiset neuvotteluvaltit. Keskuspankkien “vakautuslainojen” (uusliberaali kiertoilmaus velallisten painostamiseksi talouskuriin ja epävakauteen) koordinaattorina IMF voi kieltäytyä antamasta omaa lainaa, mutta myös estää muita hallituksia ja pankkeja osallistumista velallisten uudelleenrahoitukseen. Valtioita, jotka eivät suostu yksityistämään infrastruktuuriaan ja myymään sitä länsimaisille ostajille, uhataan sanktioilla ja Yhdysvaltojen tukemalla “vallanvaihdoksella” ja “demokratian edistämisellä” Maidanin tyyliin.

Tämä oli tilanne, kun IMF:n päätiedottaja Gerry Rice ilmoitti 8. joulukuuta: “IMF:n johtokunta kokoontui tänään ja päätti muuttaa politiikkaansa liittyen maksamattomiin velkoihin liittyvää nollatoleranssia. Tarjoamme asiasta lisää tietoa ja perusteluja seuraavien päivien aikana.” Aiemmin IMF:llä on ollut periaate, jonka mukaan hallitus, jolla on maksamattomia velkoja millekään muulle hallitukselle, ei ole oikeutettu IMF-lainaan eikä myöskään tukipaketeihin, joissa muut hallitukset ovat mukana. Dollariin perustuva maailman rahoitusjärjestelmä on perustunut tähän viimeiset 70 vuotta. Hyötyjiä ovat olleet Yhdysvaltain dollareita lainanneet velkojat.

Tässä Amerikka-keskeisessä maailmankuvassa Kiina ja Venäjä näyttäytyvät potentiaalisesti suurina uhkina, sillä ne ovat Yhdysvalloista riippumattomina valtakeskuksina luomassa Shanghain yhteistyöjärjestöstä vaihtoehtoa NATO:lle ja AIIB:stä vaihtoehtoa IMF:lle ja Maailmanpankille. Jo pelkkä nimi “Aasian infrastruktuuri- ja investointipankki” viitaa siihen, että hallitukset rahoittavat liikennejärjestelmät ja muun infrastruktuurin, eikä niitä aiota luovuttaa yksityisille tulovirtojen ja korkojen lähteeksi.

Keskittyminen tällaiseen julkisen ja yksityisen talouden sekoittamiseen asettaa AIIB:n ristiriitaan myös TPP-sopimuksen (Trans-Pacific Partnership) kanssa, jonka tarkoituksena on alistaa hallitusten suunnitteluvalta pankki- ja yrityssektorien lyhyen tähtäimen voitontavoittelulle sekä ennen kaikkea estää hallitusten rahanluonti ja rahoitussektorin sääntely. Tutkimusinstituutti Nomuran pääekonomisti Richard Koo on selittänyt, miksi AIIB nähdään uhkana IMF:lle: “Mikäli IMF:n kilpailija on vahvasti Kiinan vaikutuksen alainen, sen kautta tukea saavat maat tulevat uudistamaan talouksiaan Kiinan ohjauksessa, minkä seurauksena Kiinan suora tai epäsuora vaikutus tulee todennäköisesti kasvamaan.”[3]

Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov luonnehti IMF:n päätöstä “hätäiseksi ja puolueelliseksi”.[4] Päätöksestä on kuitenkin keskusteltu ympäri vuoden, minkä lisäksi on punnittu lukuisia skenaarioita ajatellen kansainvälistä oikeutta. IMF:n sääntöjen muuttamisen tarkoituksena ei ole eristää ainoastaan Venäjää vaan erityisesti Kiinaa lainanantajana Afrikan maille ja AIIB:n tuleville velallisille. Yhdysvaltain virkamiehet kävelivät juridisten itsemurhaliiviensä kanssa IMF:n päämajaan Washingtonissa ja ilmoittivat päättäneensä, että Venäjän kyky periä velkaansa Ukrainalta ja ennen kaikkea Kiinan suunnitelmat uudesta silkkitiestä, riippumattomuudesta Yhdysvaltain rahoituksesta ja kaupasta sekä Euraasian taloudellisesta integraatiosta oli aika suistaa raiteiltaan.

NATO-mielisen Atlantti-seuran vanhempi jäsen Anders Åslund on huomauttanut, että IMF:n henkilöstö alkoi miettiä sääntömuutosta keväällä 2013, koska Kiinan kaltaiset epätavanomaiset velkojat olivat alkaneet tarjota kehittyville talouksille merkittäviä lainoja. Ensimmäinen ongelma oli, että nämä luotot oli myönnetty IMF:n käytännöistä poikkeavilla ehdoilla. Kiina ei kuulunut Pariisin klubiin, jossa velkojen järjestelyistä keskusteltiin, joten oli aika päivittää sääntöjä. IMF:n oli tarkoitus omaksua uusi käytäntö keväällä 2016, mutta kiista Venäjän 3 miljardin dollarin lainasta Ukrainalle kiihdytti muutoin hidasta päätöksentekoprosessia.[5]

Myös Wall Street Journalin mukaan IMF:n sääntömuutoksen taustalla oli huoli Kiinan lainanannon muodostamasta uhasta IMF:lle ja sen vaatimalle talouskurille: “Asiantuntijoiden mukaan IMF suunnitteli alunperin, ettei Kiina pystyisi vesittämään IMF:n lainausta tukipaketteja etsiville jäsenmaille samalla kun Peking on kasvattanut lainanantoaan kehittyville talouksille ympäri maailman.”[6] Yhdysvaltain strategit ovat siis suunnitelleet menettelytavan kauppa- ja rahoitussopimusten estämiseksi Yhdysvaltain ohjauksen ulkopuolella sekä IMF:ssä ja Maailmanpankissa, jossa sillä on ainutlaatuinen veto-oikeus.

Suunnitelma on riittävän yksinkertainen. Kauppa seuraa rahoitusta, ja yleensä velkoja määrää säännöt. Toisesta maailmansodasta lähtien Yhdysvallat on hyödyntänyt dollaristandardia ohjatakseen kolmannen maailman kauppaa ja investointeja tavoilla, jotka hyödyttävät sen omaa taloutta.

Kauppaluottojen ja pankkilainojen perusta on velkojien kyky periä neuvoteltavat kansainväliset velat. Tämän vuoksi Yhdysvallat ja muut velkojamaat ovat käyttäneet Kansainvälistä valuuttarahastoa välikätenä vaikuttaakseen lainojen “rehelliseltä välittäjältä” (ja rehellinen välittäjä tarkoittaa käytännössä alisteisuutta Yhdysvaltain veto-oikeudelle). Vaikutusvaltansa vahvistamiseksi IMF on noudattanut sääntöä, jonka mukaan se ei rahoita lainasopimuksia hallitukselle, joka on jättänyt maksamatta velkoja millekään muulle hallitukselle. Kuitenkin jo mainitun Åslundin mukaan IMF voi helposti muuttaa käytäntöjään, sillä kyseistä periaatetta ei ole sisällytetty IMF:n perustamissopimukseen. IMF:n johtokunta voi päättää politiikkaansa muuttamisesta yksinkertaisella enemmistöllä. IMF on lainannut esimerkiksi Afganistanille, Georgialle ja Irakille keskellä sotaa. Venäjällä ei ole päätöksiin veto-oikeutta, sillä sillä on ainoastaan 2,39 % äänistä. Kun IMF on lainannut Georgialle ja Ukrainalle, johtokunnan muut jäsenet ovat jättäneet Venäjän vastustuksen huomiotta.[7]

Åslund huomautti, että sääntömuutoksen jälkeen “IMF voi jatkaa Ukrainan lainoittamista huolimatta siitä mitä Ukraina tekee Venäjän velkansa suhteen, joka erääntyy 20. joulukuuta 2015.”[8]

Globalization Problems -instituutin johtaja Mikhail Delyagin on ilmaissut IMF:n kaksinaismoraalin seuraavasti: “IMF antaa Kiovalle seuraavan lainaerän ainoastaan sillä ehdolla, ettei Ukraina maksa Venäjälle dollariakaan sen 3 miljardin dollarin velasta. Juridisia muodollisuuksia noudatetaan, mutta Ukraina on velvoitettu maksamaan poliittisista syistä ainoastaan länsimaisille velkojille.”[9] On oikeastaan IMF:n johtokunnasta ja viime kädessä sen pääjohtajasta kiinni, pitävätkö ne valtiota luottokelpoisena vai eivät. Yhdysvaltain edustaja on luonnollisesti torjunut aina johtajat, jotka eivät ole kiitollisuudenvelassa Yhdysvalloille.

Kreikan tukipaketit vuoden 2010 jälkeen ovat esimerkki Yhdysvaltain ohjauksesta. IMF:n henkilökunta laski, ettei Kreikka todennäköisesti selviäisi ulkomaisten pankkien ja osakkeenomistajien tukipakettien maksamisesta. Useat johtokunnan jäsenet olivat samaa mieltä (ja myöhemmin myös tekivät tästä paljastuksia julkisuuteen). Heidän protesteillaan ei kuitenkaan ollut merkitystä. IMF:n silloinen johtaja Dominique Strauss-Kahn kannatti Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankin (EKP) näkemystä – sen jälkeen kun presidentti Barack Obama ja valtiovarainministeri Timothy Geithner olivat tehneet selväksi, että yhdysvaltalaiset pankit olivat lyöneet luottoriskijohdannaisilla (credit default swap, CDS) vetoa Kreikan maksukyvystä ja olisivat menettäneet rahansa mikäli Kreikan velkoja olisi alaskirjattu. Vuonna 2015 nykyinen johtaja Christine Lagarde kannatti niinikään Yhdysvaltain ja EKP:n kovaa linjaa henkilökunnan protesteista huolimatta.[10]

2. IMF:n sääntömuutoksen ajankohta

Brasiliaa IMF:n johtokunnassa edustava Otaviano Canute huomautti: “IMF:n ehto lainauskiellosta [oli suunniteltu] varmistamaan, että kyseinen maa jatkoi neuvotteluja velkojien kanssa hyvässä hengessä sopimuksen aikaansaamiseksi”.[11] Hänen mukaan tämän ehdon hylkääminen mahdollistaa myös muille maille vastaavanlaisten vapautusten vaatimisen sekä sen, etteivät ne neuvotte vilpittömästi sopimuksen aikaansaamiseksi velkojamaiden hallitusten kanssa.

Lisäksi IMF:n perustamisasiakirja vuosilta 1944-1945 kieltää rahastoa lainaamasta sisällissotaa käyvälle maalle tai maalle, joka on sodassa toisen jäsenmaan kanssa sekä ylipäätään lainaamisen sotilaallisiin tarkoituksiin. Kun pääjohtaja Lagarde myönsi viimeisimmän IMF-lainaerän Ukrainalle keväällä 2015, hän teki symbolisen eleen toivomalla, että Ukrainaan tulisi rauha. Ukrainan presidentti Petro Porošenko ilmoitti kuitenkin välittömästi vauhdittavansa venäjää puhuvan väestönosan kanssa käytävää sisällissotaa idässä Donbassissa. Donbassisa on valmistettu suurin osa Ukrainan vientituotteista, pääasiassa Venäjälle. Nämä markkinat on toistaiseksi menetetty nykyisen hallituksen sotaisuuden vuoksi Venäjää vastaan.

Tämän olisi pitänyt estää Ukrainaa saamasta IMF:n tukea. Kieltäytyminen IMF-lainasta olisi voinut olla merkittävä painostuskeino rauhan edistämiseksi ja Minskin sopimusten noudattamiseksi, mutta Yhdysvaltain diplomaattinen painostus johti tämän mahdollisuuden hylkäämiseen.

Jatkuva sodankäynti idässä rikkoo räikeästi IMF:n ehtoja, sillä se estää Ukrainan realistisen mahdollisuuden uusien lainojen takaisinmaksamisesta. Åslund viittaa prosessin sisäiseen ristiriitaisuuteen: Ukraina on saavuttanut budjettitasapainon, koska inflaatio ja Ukrainan valuutan hryvnian jyrkkä arvonalennus ovat merkittävästi vähentäneet eläkemaksuja. Alhaisemmat eläkkeet ovat vahvistaneet Ukrainan Maidanin jälkeisen juntan vastustusta: “Presidentti Porošenkon ryhmittymän johtavat poliitikot vaativat massiivisia veronkevennyksiä, mutta eivät menoleikkauksia, mikä aiheuttaisi IMF arvioiden mukaan valtavan 9-10 prosentin suuruisen budjettialijäämän suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT), jota ei voitaisi mahdollisesti rahoittaa”.[12] Miten IMF:n vaatimaa talouskuria voitaisiin toteuttaa ilman poliittista takaiskua?

Näin ollen IMF rikkoo neljää sääntöä. Ensiksi lainaaminen maalle, jolla ei ole nähtävissä olevia keinoja maksaa velkojaan takaisin rikkoo niin sanottua “Ei enää Argentiinoja” -sääntöä, joka otettiin käyttöön vuoden 2001 katastrofaalisen lainan jälkeen. Toiseksi lainaaminen maalle, joka kieltäytyy neuvottelemasta varsinaisten velkojiensa kanssa on vastoin IMF:n roolia kansainvälisten velkojien välittäjänä. Kolmanneksi IMF on rahoittamassa sodassa olevaa lainaajaa, joka on tuhoamassa oman vientikapasiteettinsa ja maksutaseensa ja siten myös kykynsä maksaa velkojaan takaisin. Viimeiseksi, IMF on lainaamassa valtioille, jonka kyky toimeenpanna IMF:n pahamaineiset sopeutusohjelmat oman väestönsä vahingoksi on epätodennäköistä ilman, että demokraattinen oppositio vaiennetaan totalitaarisella tavalla. Sen sijaan että Ukrainaa kohdeltaisiin kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä hylkiönä, se otetaan järjestelmään mukaan ja sille myönnetään rahoitusta.

Lopputulos (ja IMF:n lainanannon uuden periaatteen tarkoitus) on luoda uusi rautaesirippu, joka jakaa maailman Yhdysvaltoja kannattaviin uusliberaaleihin talouksiin ja kaikkiin muihin talouksiin, ne mukaanlukien jotka pyrkivät ylläpitämään julkisia investointeja infrastruktuuriin, progressiivista verotusta ja mitä ennen pidettiin edistyksellisenä kapitalismina. Kiina ja Venäjä voivat lainata niin paljon kuin tahtovat muille hallituksille, joskaan ei ole olemassa mitään kansainvälistä käytäntöä näiden velkojen takaisinmaksun varmistamiseksi sen alaisuudessa, mitä ennen on kutsuttu kansainväliseksi oikeudeksi.

Kieltäytymällä hylkäämästä omia tai Euroopan keskuspankin saamisia Kreikalta IMF on erittäin halukas näkemään Venäjän, Kiinan tai jonkun muun valtion velkojen kiistämisen – valtioiden, jotka eivät ole Yhdysvaltain uuskonservatiivien hyväksymällä listalla. Nämä uuskonservatiivit käyttävät veto-oikeutta IMF:ssä, Maailmanpankissa ja vastaavissa Yhdysvaltain renkaaseen kuuluvissa kansainvälisissä taloudellisissa järjestöissä. IMF:n sääntöjen muuttaminen lainojen myöntämiseksi Ukrainalle ja muille velkojaan laiminlyöneille hallituksille voidaan perustellusti katsoa Amerikan uuden Venäjää vastaan suuntautuvan kylmän sodan kärjistymisenä, mutta myös Kiinan vastaisena strategiana.

Tämänkaltaisissa juonissa ajoitus on kaikki kaikessa. Georgetownin yliopiston oikeustieteen professori ja valtiovarainministeriön asiantuntija Anna Gelpern varoitti, että ennen kuin “IMF:n henkilökunnalla ja johtokunnalla [olisi] riittävästi aikaa sääntömuutoksen toteuttamiseksi”, Venäjä saattaisi turvautua “lausekkeeseen liiallisesta velasta suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) jouduttaakseen velkojensa takaisinmaksua koska tahansa ennen joulukuuta sotkeakseen IMF:n sääntömuutosprosessin.”[13] Lausekkeen mukaan Ukrainan ulkomaisen velan noustessa yli 60 prosenttiin suhteessa BKT:hen Venäjän hallituksella on oikeus vaatia välitöntä velkojen takaisinmaksua. Putin kuitenkin pidättäytyi tämänkaltaisesta perinnästä ja on valmis myönnytyksiin Ukrainan tilanteessa.

Kuitenkin paljon painavampi syy Yhdysvalloille viivytellä kesän yli IMF:n sääntömuutoksen kanssa oli se, että Ukrainan poikkeuslupa olisi murtanut lailliset padot, mikä olisi mahdollistanut esimerkiksi Kreikalle vastaavan poikkeusluvan anomisen troikalle (eli Euroopan komissiolle, Euroopan keskuspankille ja IMF:lle itselleen) maksettavien vuoden 2010 jälkeisten tukipakettien suhteen, jotka ovat painaneet maan syvempään lamaan kuin 1930-luvulla. “Kuvitelkaa, että Kreikan hallitus olisi vaatinut EU-instituutioita hyväksymään samanlaiset velkojen leikkuut kuin maan yksityiset velkojat joutuivat hyväksymään”, Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov sanoi. “Reaktio Euroopan pääkaupungeissa olisi ollut jäätävä. Tämä on kuitenkin kanta, jonka Kiova on ottanut Ukrainan 3 miljardin dollarin suuruiseen velkaan Venäjälle.”[14]

Juuri tämä oli Yhdysvaltojen ja euroalueen strategien suurin pelko viime kesänä. Kreikan talouden murskaamisen tarkoitus oli saada Espanjan Podemos ja vastaavat liikkeet Italiassa ja Portugalissa luopumaan kansallisen hyvinvoinnin tavoittelusta euroalueen talouskurin sijaan. Oven avaaminen tämänkaltaiselle vastarinnalle Ukrainan myötä olisi vesittänyt Amerikan taktiikan suorittaa taloudellinen isku Venäjää vastaan samaan aikaan kun sen maksutase on alhaalla öljyn ja kaasun hintojen romahduksen seurauksena.

Vasta sen jälkeen kun Kreikka antautui euroalueen talouskurille, reitti oli selvä Yhdysvaltain viranomaisille IMF:n sääntöjen muuttamiseksi ja Venäjän eristämiseksi. Tämä taktinen voitto on otettu kuitenkin IMF:n ja koko globaalin rahoitusjärjestelmän sääntöjen peruuttamattoman muutoksen kustannuksella. Vast’edes myös muut valtiot voivat hylätä Ukrainan esimerkkiä seuraten lainaehtonsa ja pyytää heidän ulkomaisten velkojensa alaskirjauksia.

Seuraukset eivät rajoitu pelkästään Kansainväliseen valuuttarahastoon. Koko kansainvälisen oikeuden kudos on revitty riekaleiksi. Jokaisella teolla on vastavaikutus geopolitiikassa. Yhdysvaltain uuskonservatiivit ovat itse käynnistäneet Euraasian itsenäisen blokin nousun.

3. Venäjän neuvotteluyritys

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ja ulkoministeriöt ovat suunnitelleet yli vuoden ajan Venäjän sulkemista ulos Iso-Britannian lain piiristä, jonka mukaan sen lainat Ukrainalle on kirjattu. Laillisista keinoista, joita Ukraina voisi käyttää välttääkseen takaisinmaksua Venäjälle, se voisi professori Gelpernin mukaan julistaa velat “laittomiksi” sillä perusteella, että velat on otettu pakon tai korruption vuoksi. Washingtonissa sijaitsevalle pankkialan etujärjestö Peterson Institute of International Economicsille laatimassaan asiakirjassa Gelpern ehdotti, että Britannian tulisi kieltää Venäjältä oikeusistuimiensa käyttö vahvistaakseen Venäjälle asetettuja rahoitus-, energia- ja kauppapakotteita sen jälkeen kun Krim äänesti liittyäkseen Venäjään.[15]

Ukraina olisi voinut vaatia myös Venäjältä sotakorvauksia “hyökkäämisestä” alueelleen, koska se suojeli Krimin ja Dombassin alueita Oikean sektorin haltuunotolta. Tämänkaltaisella suunnitelmalla olisi kuitenkin ollut vain pienet mahdollisuudet menestyä kansainvälisissä tuomioistuimissa (ilman että ne olisivat näyttäytyneet NATO:n uuden kylmän sodan politiikan jatkeina). Tämä olisi voinut kuitenkin viivyttää Venäjän velkojen perintää sitomalla sen pitkään ja kiusalliseen oikeusjuttuun.

Vakuuttaakseen, että Ukrainan velka Venäjälle oli “laiton” tai muutoin lainvastainen, “Presidentti Porošenko sanoi rahan olleen tarkoitettu varmistamaan edellisen presidentti Viktor Janukovitsin lojaalius Moskovalle ja kutsui maksuja “lahjonnaksi” tämän vuoden kesäkuussa Bloombergille annetussa haastattelussa.”[16] Tämänkaltaisten argumenttien laillinen ja moraalinen ongelma on, että ne pätevät yhtä lailla IMF:n ja Yhdysvaltojen lainoihin. Venäjän velkoja väittäminen “laittomiksi” mahdollistaisi velkojen maksamatta jättämisen myös maille, joita IMF:n ja Yhdysvaltain johtajien tukemat diktatuurit ovat ottaneet. Yhdysvaltain pyrkimyksiä Ukrainan velkojen mitätöimiseksi voitaisiin käyttää kumoamaan tai vähintäänkin alaskirjaamaan IMF-lainoja, joiden ehtona lainaajat ovat hyväksyneet Yhdysvaltain, Saksan ja muiden NATO-maiden sijoittajia suosivan yksityistämisen, talouskuriohjelmat ja sotakaluston ostamisen (kuten saksalaiset sukellusveneet joita maksaakseen Kreikka lainasi).

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan “nyt vireillä oleva uudistus, joka on suunniteltu ainoastaan Ukrainalle, voi asentaa kaikkiin IMF:n tukipaketteihin aikapommin”. Tämä osoittaa laajuuden, jolla IMF on Yhdysvaltain uuden kylmän sodan kävijöiden alaisuudessa. “Pohjimmiltaan tämä uudistus kiteyttää seuraavan: siitä asti kun Ukraina on ollut poliittisesti tärkeä – ja se on tärkeä ainoastaan, koska se vastustaa Venäjää – IMF on ollut valmis tekemään Ukrainan puolesta kaiken mitä se ei ole ollut valmis tekemään muiden maiden kohdalla ja tilanne, jonka pitäisi 100-prosenttisesti tarkoittaa maksukyvyttömyyttä nähdäänkin yhtäkkiä IMF:n mahdollisuutena rahoittaa Ukrainaa.”[17]

Kuten yllä on todettu, olettamalla Ukrainan etsivän keinoja Venäjän lainojen maksamatta jättämiseksi, Putin pidättäytyi käyttämästä Venäjän oikeutta vaatia välitöntä takaisinmaksua, kun Ukrainan ulkomainen velka nousi yli 60 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Marraskuussa hän tarjosi maksujen lykkäämistä, mikäli Yhdysvallat, Eurooppa tai kansainväliset pankit takaisivat velkojen uudelleenjärjestelyn. Putin ehdotti suotuisampia lainaehtoja velkojen uudelleenjärjestelylle kuin mitä IMF vaati. Hän ehdotti “uudelleenjärjestelyä ilman maksuja vuonna 2015 ja miljardi dollaria seuraavan kolmen vuoden aikana”. Mikäli IMF, Yhdysvallat ja EU “ovat vakuuttuneita, että Ukrainan maksukyky paranee”, niiden ei pitäisi “nähdä mitään riskiä tämänkaltaisen luoton takaamisessa. Olemme pyytäneet näitä takuita joko Yhdysvaltain hallitukselta, Euroopan unionilta tai yhdeltä suurista kansainvälisistä rahoitusinstituutioista.”[19]

Putinin mukaan johtopäätös oli, että “mikäli ne eivät voi myöntää vakuuksia, ne eivät myöskään usko Ukrainan talouden tulevaisuuteen”. Eräs professori huomautti, että tarjous oli linjassa sen tosiasian kanssa, että “Ukraina on jo saanut vakuudet Yhdysvalloilta lainoilleen edellisen lainan liikkeellelaskun yhteydessä”. Miksi Yhdysvallat, Eurooppa tai jokin johtavista liikepankeista ei voi tarjota samanlaista vakuutta Ukrainan Venäjältä ottamille veloille?[20]

IMF, Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät siis uskone omiin valoisiin ennusteisiin Ukrainan maksukyvystä vakuuksien suhteen. Ulkoministeri Lavrov teki selväksi mitä tämä tarkoitti: “Kieltäytymällä takaamasta Ukrainan velkaa osana Venäjän tarjousta velkojen uudelleenjärjestelystä, Yhdysvallat käytännössä tunnusti, ettei näköpiirissä ole maan maksukyvyn parantumista. … Virallinen kieltäytyminen ehdotetusta suunnitelmasta tarkoitti, ettei Yhdysvallat usko Ukrainan vakavaraisuuden palautumiseen.”[21]

Venäjän parlamentin ylähuoneen kansainvälisten asioiden komitean varapuheenjohtaja Andrei Klimov moitti Yhdysvaltojen soittavan “ykkösviulua Kansainvälisessä valuuttarahastossa samalla kun Euroopan unioni soittaa kakkosviulua. Nämä kaksi rahoittivat eniten Maidania, joka on vuoden 2014 vallankaappauksen symboli”.[18]

4. Yhdysvaltojen liittolaiset Lähi-idässä

Harvat ovat laskeneet kuinka paljon Amerikan uusi kylmä sota Venäjän repii toisen maailmansodan jälkeen luotuja kansainvälisiä yhteyksiä. Ottaen huomioon IMF:n ja Maailmanpankin tiiviin yhteyden Yhdysvaltain yksipuoliseen geopolitiikkaan, kuinka pitkään Länsi-Eurooppa on valmis luopumaan sen kauppa- ja investointi-intressinsä Venäjän kanssa? Saksa, Italia ja Ranska tuntevat jo rasitteet.

Jos ja kun käänne tapahtuu, se ei ole marginaalinen vaan geopoliittinen maanjäristys.

Venäjän energiaviennin sivuuttamiseksi suunniteltu öljy- ja kaasuputkisota on tarkoittanut anarkiaa Lähi-idässä jo yli vuosikymmenen ajan. Tämän seurauksena Eurooppaan tulee pakolaisia ja Amerikassa pelätään terrorismia. Republikaanien presidenttiehdokasväittelyn yksi kärkiteema on ollut suojautuminen islamistijihadisteilta. Yksikään ehdokas ei ole selittänyt terrorismin yhteyttä Yhdysvaltojen liittoon wahhabistisen Saudi-Arabian ja Qatarin kanssa tai Al Qaidan ja ISIS/Daeshin kanssa, mikä aiheuttaa epävakautta alueilla, jotka pyrkivät itsenäiseksi Yhdysvaltain hallinnasta.

Yhdysvallat on valinnut liittolaisikseen uudessa kylmässä sodassa maallisten hallitusten sijaan fundamentalistiset ja jihadistiset uskonnot Libyassa, Irakissa, Syyriassa ja aiemmin myös Afganistanissa ja Turkissa. Iranin maallisen pääministeri Mohammed Mossaddeghin kaatamisesta 1953 lähtien Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on perustunut oletukseen, että maalliset hallinnot vastustavat yksityistämistä ja uusliberaalia talouskuria.

Tähän fataaliin oletukseen perustuen Yhdysvaltain kylmän sodan kävijät ovat asettuneet paitsi maallisia hallituksia, mutta myös demokraattisia regiimejä, jotka pyrkivät edistämään omaa hyvinvointiaan ja taloudellista itsenäisyyttä sekä vastustamaan uusliberalismia perinteisen julkisen ja yksityisen sekatalouden säilyttämisen puolesta.

Tämä on taustatarina Yhdysvaltain taistelulle muun maailman kontrollista. IMF:n sääntöjen rikkominen on ainoastaan viimeisin luku. Laaja vietti Venäjää, Kiinaa ja niiden mahdollisia Euraasian liittolaisia vastaan on surkastunut taktiikoiksi ilman ymmärrystä siitä, kuinka nämä samat strategiat nimenomaan aiheuttavat monenkeskeistä maailmaa, jonka torjumiseksi ne alunperin on suunniteltu.

Amerikan tai Euroopan sosiaalidemokratian ydinarvot on revitty juuriltaan. Valistuksen ideaalit maallisesta demokratiasta ja kansainvälisen oikeuden säännöt kaikkien valtioiden tasavertaisesta kohtelusta, klassinen teoria vapaista markkinoista (jossa markkinat ovat vapaita ansaitsemattomista tuloista ja koronkiskonnasta) sekä julkiset investoinnit infrastruktuuriin elämisen ja yrittämisen kustannusten alentamiseksi uhrataan Yhdysvaltain “korvaamattoman kansankunnan” sotilaalliselle yksipuolisuudelle.

Lain kirjaimen ja kansallisten intressien yläpuolelta Amerikan uuskonservatiivit julistavat, että heidän kansakuntansa kohtalo on käydä sotaa ulkomaisten maallisten demokratioiden käyttäytymisen estämiseksi, joka ei ole kuuliaista Yhdysvaltain diplomatialle. Käytännössä tämä tarkoittaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa kontrolloivan rahoitusalan ja yritysmaailman intressien suosimista. Valistuksen ei tullut osoittautua tällaiseksi. Sata vuotta sitten klassisen teollisuuskapitalismin odotettiin kehittyvän hyvinvoinnin taloudeksi. Sen sijaan elämme Pentagonin finanssikapitalismissa, joka heikentyy jakautuneeksi koroillaeläjien taloudeksi ja vanhanaikaiseksi imperialismiksi.

5. Dollariblokin uusi rautaesirippu

IMF on siunannut Ukrainan velkojen maksamattajättämisen. Putin ja Lavrov ovat sanoneet vievänsä jutun Britannian tuomioistuimiin. Mutta onko lännessä ainuttakaan tuomioistuinta, joka ei olisi Yhdysvaltain veto-oikeuden alaisuudessa?

Mitä Kiina ja Venäjä tekevät, kun IMF toimii kenttätuomioistuimena, jonka päätöksiä sovelletaan Yhdysvaltain veto-oikeuden mukaan? Suojellakseen autonomiaansa ja itsemääräämisoikeuttaan ne ovat luoneet vaihtoehtoja Kansainväliselle valuuttarahastolle, Maailmanpankille, NATO:lle ja jopa dollarille.

Amerikan viimeisin manööveri uudessa kylmässä sodassa on osoittanut, että kahta keskeistä Bretton Woods -instituutiota ei voida reformoida. On helpompi luoda uusia Aasian infrastruktuuri-investointipankin kaltaisia instituutioita kuin yrittää varustaa vanhoja ja puutteellisesti suunniteltuja instituutioita, joiden perintönä on perustamisajankohdan erityisintressit. On helpompi laajentaa Shanghain yhteistyöorganisaatiota kuin antautua NATO:n uhalle.

Yhdysvaltain geostrategit näyttävät olettavan, että mikäli Kiina, Venäjä ja muut Euraasian ja Shanghain yhteistyöorganisaation valtiot suljetaan ulos Amerikka-keskeisestä kauppa- ja rahoitusjärjestelmästä, ne päätyvät samaan taloudelliseen jamaan Kuuban, Iranin ja muiden sanktioilla eristettyjen valtioiden kanssa. Tarkoituksena on pakottaa valtiot valitsemaan ulossulkemisesta aiheutuvan köyhtymisen ja Yhdysvaltojen tarjoaman uusliberalismin väliltä.

Näistä suunnitelmista puuttuu kuitenkin käsitys kriittisestä massasta. Yhdysvallat voi käyttää Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Maailmanpankkia valttikorttina niiden valtioiden ulossulkemiseksi kansainvälisestä kauppa- ja rahoitusjärjestelmästä, jotka eivät kuulu Yhdysvaltain renkaaseen. Samoin se voi kovistella Eurooppaa asettamaan kauppa- ja rahoitussanktioita Venäjälle. Tämänkaltaiset toimet tuottavat kuitenkin vastareaktioita. Tämä on geopolitiikan ikuinen Newtonin laki. Ilmeinen vastareaktio muilta valtioilta onkin luoda oma kansainvälinen rahoitusorganisaatio vaihtoehtona Kansainväliselle valuuttarahastolle ja omia tukilainoja myöntävä instituutio Maailmanpankin rinnalle.

Tämän edellytyksenä on kansainvälinen tuomioistuin riitojen käsittelyyn, joka ei ole Yhdysvaltain ohjauksen alainen, eikä tee kansainvälisestä oikeudesta Washingtonin sanelemaa kenttätuomioistuinta. Euraasian unionilla on oma tuomioistuin riitojen ratkaisemiseksi. Se voi toimia vaihtoehtona esimerkiksi New Yorkin liittovaltion tuomioistuimelle, joka päätti Argentiinan velkaneuvottelujen epäonnistuttua korppikotkarahastojen eduksi maan sulkemisesta ulkomaisten rahoitusmarkkinoiden ulkopuolelle. Jos Lontoon kansainvälinen välimiesmenettelytuomioistuin (jonka sääntöjen mukaan Venäjän Ukrainalle myöntämät velkakirjat on rekisteröity) myöntyy Porošenkon kevytmielisiin vaateisiin, myös siitä tulee geopolitiikan uhri.

Mitä itsekkäämpää Yhdysvaltain geopolitiikka politiikka on (Al Qaidan seurauksena radikaalien fundamentalistien tukeminen Lähi-idässä ja oikeistolaisen nationalistihallituksen tukeminen Ukrainassa), sitä suurempi on paine kasvattaa Shanghain yhteistyöorganisaatiota, Aasian infrastruktuuri-investointipankkia sekä muita vastaavia Euraasian instituutioita irrottautumiseksi Bretton Woods -järjestelmästä, jota Yhdysvaltain ulko-, puolustus- ja valtiovarainministeriöt ovat johtaneet yhdessä NATO:n kanssa toisen maailmansodan päättymisestä lähtien.

Kysymys onkin, voivatko Venäjä ja Kiina luottaa BRICS-maihin ja erityisesti Intiaan. Paul Craig Roberts tiivisti ajatukseni vast’ikään summaamalla, että olemme palanneet George Orwellin 1984:n maailmanlaajuiseen murrokseen Oseanian (Yhdysvallat, Iso-Britannia ja niiden pohjois-eurooppalaiset NATO-liittolaiset) ja Euraasian välillä.

Michael Hudsonin uusimman kirjan “Killing the Host” saa tilattua e-kirjana CounterPunch Booksista ja kovakantisena IsletistäKäännös Antti Ronkainen.

Viitteet

[1] Anton Siluanov, “Russia wants fair rules on sovereign debt”, Financial Times, 9.12.2015.

[2] “Putin Seeks Alliance to Rival TPP,” RT.com, 4.12.2015. Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan perustivat Euraasian unionin (Eurasian Economic Union, EEC) vuonna 2014, johon ovat liittyneet myös Armenia ja Kirgisia. Shanghain yhteistyöorganisaation (Shanghai Cooperation Organisation, SCO) perustivat 2001 Kiinan, Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Tadžikistanin ja Uzbekistanin johtajat. Lisäksi Intian ja Pakistanin on määrä liittyä Iranin, Afganistanin ja Valko-Venäjän kanssa “tarkkailijoina” sekä muiden Itä- ja Keski-Aasian maiden “vuoropuhelukumppaneina”. Indonesia, Malesia, Filippiinit, Singapore ja Thaimaa perustivat ASEAN:in (Association of Southeast Asian Nations) vuonna 1967 ja se on myöhemmin laajentunut. Kiina ja Aasian infrastruktuuri- ja investointipankki (Asian Infrastructure Investment Bank, AIIB) pyrkivät korvaamaan Maailmanpankin. Yhdysvallat kieltäytyi liittymästä AIIB:hen.

[3] Richard Koo, “EU refuses to acknowledge mistakes made in Greek bailout,” Nomura, 14.7.2015.

[4] Ian Talley, “IMF Tweaks Lending Rules in Boost for Ukraine”, Wall Street Journal, 9.12.2015.

[5] Anders Åslund, “The IMF Outfoxes Putin: Policy Change Means Ukraine Can Receive More Loans,” Atlantic Council, 8.12.2015. Åslund oli Venäjän uusliberaalinen shokkihoidon ja talouskurin voimas kannattaja ja on pitänyt Latvian talouskuria menestystarinana.

[6] Ian Talley, ks. viite 4.

[7] Anders Åslund, “Ukraine Must Not Pay Russia Back,” Atlantic Council, 2.11.2015

[8] Anders Åslund, ks. viite 5.

[9] Siteerannut Tamara Zamyatina, “IMF’s dilemma: to help or not to help Ukraine, if Kiev defaults,” TASS, 9.12.2015.

[10] Teoksessani Killing the Host (2015) on tarkempi kuvaus Kreikan tuhosta.

[11] “IMF rule change keeps Ukraine support; Russia complains” Reuters, 8.12.2015.

[12] Anders Åslund, ks. viite 5.

[13] Anna Gelpern “Russia’s Bond: It’s Official! (… and Private … and Anything Else It Wants to Be …),” Credit Slips, 17.4.2015.

[14] Anton Siluanov, ks. viite 1. Siluanov lisäsi: “Venäjän rahoituksen tarkoitus ei ollut taloudellinen hyöty. Kuten Amerikka ja Britanniakin tekevät, myös tarjoaa tukea valtioille, joiden politiikkaa se tukee. Yhdysvallat tukee tällä hetkellä Ukrainan nykyistä hallitusta Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysviraston (USAID) ohjelman kautta.

[15] John Helmer, “IMF Makes Ukraine War-Fighting Loan, Allows US to Fund Military Operations Against Russia, May Repay Gazprom Bill” Naked Capitalism, 16.3.2015.

[16] “Ukraine Rebuffs Putin’s Offer to Restructure Russian Debt” Moscow Times, 20.11.2015.

[17] “Lavrov: U.S. admits lack of prospects of restoring Ukrainian solvency,” Interfax, 7.11.2015.

[18] Siteerannut Tamara Zamyantina, ks. viite 9.

[19] Vladimir Putin: “Responses to journalists’ questions following the G20 summit” Kremlin.ru, 16.11.2015.

[20] Anton Tabakh, “A Debt Deal for Kiev?” Carnegie Moscow Center, 20.11.2015. Tabakh on Rus-Ratingin johtaja ja dosentti Moskovan National Research University Higher School of Economicsin.

[21] Lavrov, ks. viite 17.

[22] “In Conversation with Dmitry Medvedev: Interview with five television channels” Government.ru, 9.12.2015.

Facebook-kommentit
2 Comments
  1. Tähän tiivistyy artikkelin älyllinen integriteetti:

    ”Ukraina olisi voinut vaatia myös Venäjältä sotakorvauksia “hyökkäämisestä” alueelleen, koska se suojeli Krimin ja Dombassin alueita Oikean sektorin haltuunotolta. ”

    Miksi vasemmistolainen Revalvaatio julkaisee foliohattuista pro-Kreml sontaa?

  2. ”Killing the Host” on siis tappaa isäntänsä. Loinen syö kantajansa. Ja Hudsonilla että finanssikapitalismi imee reaalitalouden kuiviin.

    Luin Hudsonin hienon kirjan syksyllä. Mieheen olin tutustunut kun hän yksi harvoja, joka ymmärsi missä 2008 mentiin ja siksi selvitti tilaamme eli jamaamme eli jumiamme Financial Timesissä ! Nyttemmin ei häntä ole siellä näkynyt. Hätä meni ohi kun Fed ja kansalaiset pelastivat rahavaltiaansa.

    Enpä tänne Revalvaatioon ennen osunutkaan kuin tänään. Ronkainen on yleisötilaisuuksista tuttu. Asiani olisi kertoa kun kerta lukenut olen, että Michael Hudsonin tavoin asioita ymmärtäviä on sofistokoiduimman mahtieliitin tasalla. Siis tabuihin kajoajia. QE on sitä, miinuskorot ovat sitä. Lord Adair Turner ihan establismentin terävintä kärkeä esittää helikopterirahaa budjettivajeiden täyttämiseksi, ja sieltä edelleen kiertoon, tai suoraan tykitettäväksi kansalaisten pankkitileille. Kirjan nimi on Between Debt and the Devil: Money, Credit, and Fixing Global Finance. Lokakuu 2015. Toinen kirja olisi John Kayltä (FT kolumnisti keskiviikkoisin Yliopistomies ja Selvitysmies Cameronin hallitukselle osakemarkkinoista) Other People´s Money : The Real Business of Money. Syyskuu 2015.

    Näitä intellektuaalisesti ja siis moraalisestikin häikäiseviä taloussosiologisia kirjoja ilmestyy kaiken aikaa. Suomalaisessa keskustelussa ne eivät kuulu -ei niitä juuri löydy kirjastoistakaan, korkeakoulujenkaan. Mutta onhan Amazon. Ota osasi loiseudesta !

    Kiitos teille jotka tätä hengenpaloaukiota raivaatte täällä Revalvaatiossa ja Talousdemokratiassa.Jukka Sjöstedt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *