Uusliberaalia kaupunkipolitiikkaa

srv

Anne Haila ja Mika Hyötyläinen käsittelevät kirjoituksessaan Helsingin, Tamperen ja Espoon kiinteistö- ja tonttikauppoja. Kaupat ilmentävät uusliberaalia kaupunkipolitiikkaa, jossa kaupungit luopuvat vuokratuloista sekä oikeudesta tulevaan kaupunkiin ja pahimmassa tapauksessa alkavat maksaa vuokraa myymistään kohteista.

Viimeisimmät kaupat Helsinki on solminut rakennusliike SRV:n kanssa Jätkäsaaren bunkkerista, johon on luvassa asuntoja ja uimahalli. Helsinki myy bunkkerin 23 miljoonalla eurolla, sitoutuen samalla vuokraamaan tilat SRV:ltä seuraavan 25-35 vuoden ajaksi. Vuokralaisena kaupunki maksaa vuokraa vähintään 100 miljoonaa euroa.

12.5.2016 Helsingin Sanomat uutisoi uimahallin rakentamisesta Etelä-Helsinkiin. “Vihdoinkin” sanovat etelähelsinkiläiset. Helsingin Sanomat hehkuttaa uimahallin rakentamisen tärkeyttä ja siteeraa mm. vihreiden Hannu Oskalaa, joka lausui: ”Meillä on harvoin näin mahtavaa hanketta päätettävänä”. Kokoomuksen Arja Karhuvaaran mielestä taas on kohtuullista, että eteläinen Helsinki, “joka rahoittaa muun kaupungin palveluita, saa vihdoin oman uimahallinsa”.

Uutisoitu hanke on kuin sokerilla kuorrutettu luoti. Sokerikuorrutus on etelähelsinkiläisten vihdoin saama uimahalli. Luoti on Helsingin kaupungin rakennusliike SRV:n kanssa tekemä sopimus. Uutisen mukaan Helsingin kaupunki myy Jätkäsaaressa sijaitsevan betonisen bunkkerin SRV:lle 23 miljoonalla eurolla, SRV aikoo purkaa bunkkerin kolme ylintä kerrosta ja rakentaa bunkkerin päälle kerrostalon 300 asukkaalle.

Vastineeksi kaupasta SRV lupaa rakentaa alakerroksiin suuren uimahallin ja liikuntahallin. Uutinen ei kerro, ovatko uimahalli ja liikuntatilat avoimia kaikille helsinkiläisille vai vain asukkaille. Vastineeksi uimahallin ja liikuntatilojen rakentamisesta Helsingin kaupunki maksaa SRV:lle 25 vuoden ajalta reilut 100 miljoonaa euroa. Uutinen ei myöskään kerro, mitä uimahallille ja liikuntatiloille tapahtuu 25 vuoden jälkeen.

Kaupungit myyvät tontit ja luopuvat tuloista

Valitettavasti Helsingin kaupunki ei ole ensimmäistä kertaa myymässä kiinteistöjään. Ennen Antinkadun nimeämistä Annankatu jatkui julkisena tilana Viiskulmasta linja-autoaseman läpi Tennispalatsille. Vuonna 2002 Helsingin kaupunki antoi Kampin rakentamisoikeudet SRV:lle ja luovutti SRV:lle tontin Kampissa 63 miljoonalla eurolla. Vuosina 2003 ja 2004 Helsingin kaupunki luovutti lisää maata SRV:lle Kamppi-keskuksessa. SRV ei maksanut saamastaan maasta rahaa, vaan vastineeksi rakensi infrastruktuuria.

Vuonna 2006 Royal Bank of Scotland ja Boultbee Construction ostivat Kamppi-keskuksen ja maksoivat 345 miljoonaa euroa. Ilmeisesti Kamppi oli onnistunut kauppa ja rakennusprojekti SRV:lle ja houkutteleva sijoitus kansainväliselle rahoittajalle – linja-auto- ja metroaseman kautta kulkee päivittäin tuhansia kuluttajia.

Myös muualla Suomessa ovat kaupungit myyneet maataan ja kiinteistöjään. Tampereen keskustaan rakennetaan uutta Ratinan kauppakeskusta. Tampereen kaupunki myi tontin rakentajalle 20 miljoonalla eurolla. Ratinasta kallista toimitilaa vuokraavat liikkeet ja yritykset maksavat vuokraa maanomistajalle, eli kauppakeskukselle. Jos Tampere olisi vuokrannut kiinteistön, se olisi saanut tulevat vuokratulot, jotka mitä todennäköisimmin ylittäisivät nyt saadun 20 miljoonan myyntitulon.

Espoon kaupunki puolestaan on sijoittanut kirjastonsa Sellon ja Ison Omenan kauppakeskuksiin. Espoo on myynyt nämä tontit kauppakeskuksille ja joutuu nyt vuokraamaan kirjastojen toimitilat kauppakeskuksilta. Korkeat vuokrat tarkoittavat esimerkiksi, että kirjastojen päätehtävään, kirjavalikoimaan, on vähemmän rahaa käytettävissä. On syytä mainita, että yksi Ison Omenan omistaja on Singaporen valtion sijoitusyhtiö: siis vuokratulot menevät Singaporen valtiolle.

Tonttikaupoilla kaupungit menettävät oikeuden tulevaan kaupunkiin

Mistä näissä kaupunkien maakaupoissa on kysymys? Miksi kaupungit myyvät maata, joka tuottaisi tulevaisuudessa vuokratuloja? Onko kaupunkien myytävä maaomaisuuttaan, vai olisiko myyntipolitiikalle vaihtoehtoja?

Myydessään omistamaansa maata kaupungit harjoittavat varsin lyhytnäköistä maapolitiikkaa. Tonttikaupoista saadaan toki välittömästi suuri myyntitulo ja kasvava kaupungin kassa saa päättäjät vaikuttamaan tehokkailta maan- ja rahankäyttäjiltä. Pääministeri Juha Sipilää lainaten, kaupunkien päättäjät ”panevat omaisuuden töihin”.

Maan myynnin hyödyllisyys on kuitenkin kyseenalainen. Myydessään tontin kaupunki ei vain luovu tulevista pitkäaikaisista vuokratuotoista, vaan myös oikeudesta vaikuttaa tulevaan kaupunkiin.

Kaupungit eivät toimi kuten yritykset, jotka laskevat voittonsa vuosittain tai neljännesvuosittain. Kaupunkien aika on pidempi. Kaupunkien hallinnassa ja taloudenhoidossa jopa 25 vuotta on lyhyt aika; kaupunkeja rakennetaan vuosisadoiksi eteenpäin. Tämän vuoksi maapolitiikan ei tulisi olla yritystoimintaa, vaan pitkäjänteistä kaupunkilaisten hyvinvoinnin kehittämistä. Kaupunkilaisten hyvinvointia ei edistetä siirtämällä kaupungin tulevia vuokratuloja yksityisten kiinteistönomistajien ja -sijoittajien taskuun.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *