Valeuutisten huuma ja vaara

“Valeuutisista” ja “totuuden jälkeisestä ajasta” on huolestuttu osittain siksi, että valtavirtatiedotusvälineiden rooli julkisen keskustelun portinvartijana on murenemassa. Craig Gentin mukaan valtamedian pyrkimys erottaa toisistaan “valeuutiset” ja “oikeat uutiset” on elitistinen ja ongelmallinen projekti. Julkaistu alunperin Jacobinissa (13.1.). Käännös Antti Ronkainen ja Syksy Räsänen.

“Valeuutisten” käsite on aina ollut ontto. Donald Trump osoitti miten se voi olla vaarallinen.

Keskiviikkona 11.1. järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, joka keskittyi spekulointiin vuodetusta muistiosta presidentin ja Venäjän yhteyksistä, Trump haukkui CNN-uutiskanavaa “valeuutisorganisaatioksi”. Purkaus oli osoitettu CNN:n toimittaja Jim Acostalle, ja paikallaolijat ottivat sen vastaan naurun, huokausten ja aplodien sekaisissa tunnelmissa. Pari päivää myöhemmin Trump syytti samalla tavoin BuzzFeediä siitä, että se oli julkaissut asiakirjan, jonka sisällön sivusto itse myönsi “varmistamattomaksi ja ehkä mahdottomaksi varmistaa”.

Vaikka jotkut valtavirtajournalistit puolustivat CNN:ää, harva on ollut yhtä solidaarinen BuzzFeediä kohtaan. Varmistamattoman materiaalin julkaisemiseen liittyy aina eettisiä kysymyksiä, mutta monille kriitikoille riittää se, että BuzzFeed edustaa “klikkijournalismia” ja “infoviihdettä” (joka on ominainen piirre uudelle verkkomedialle) menemättä epämiellyttäviin totuuksiin Buzzfeedin resursseista, lukijakunnan suuruudesta tai sen huippujournalistien laadusta. Presidentiksi valittu Trump huutamassa CNN:lle on pahaenteistä, mutta BuzzFeedin kohdalla se on ymmärrettävää – olemmehan kaikki mollanneet sitä jossain välissä, vai kuinka?

Ei ole kauaa siitä, kun “valeuutisista” pitivät suurinta meteliä Hillary Clintonin kannattajat, joiden mukaan Trump sai kiittää käsittämättömästä voitostaan valeuutisilmiötä – jotkut menivät jopa niin pitkälle, että vaativat Facebookin ryhtyvän toimiin.[1] Samoin Iso-Britanniassa EU-jäsenyyden kannattajat valittivat, että kansanäänestyksen aikaan virheellisiä väitteitä vastaan kamppaileminen oli toivotonta. Atlantin molemmin puolin olemmekin saaneet kuulla pop-up-teorioita niin kutsutusta “totuuden jälkeisestä ajasta”.

Liberaalille ajattelutavalle ”valeuutiset” ovat vastenmielisiä ennen kaikkea siksi, että ne haittaavat ihmisten mahdollisuutta olla tarpeeksi hyvin informoituja osallistuakseen hyvässä uskossa demokraattisen yhteiskuntaan. Ensisilmäyksellä näkemys on ihan mukiinmenevä, mutta kun sen pintaa raaputtaa hieman tarkemmin, niin se alkaa näyttää elitistiseltä. Ajatuskulku menee jotakuinkin näin: jos ihmisillä ei ole pääsyä tarpeeksi monipuolisiin näkemyksiin, joita “objektiiviset” journalistit heille välittävät, miten nämä ihmiset voisivat päätyä harkittuihin johtopäätöksiin?

Pinnan alla on oletus siitä, että tarvitsemme “oikeita” uutisia ja tämä väite on kuorrutettu kaikilla mediamaailmaa kuvaavilla sloganeilla, kuten puolueeton, neutraali ja tasapainoinen. “Oikeat uutiset” asetetaan sankarin rooliin, joka pelastaa meidät ja demokratiamme “valeuutisten” uhalta.

Todellisuudessa tämä idealisoitu kuva neljännestä valtiovallasta palvelee niiden intressejä, joiden mukaan media on ennemminkin eliitin valtakunta. Heidän mukaansa ihmisten ei voi antaa muodostaa itse mielipidettä oikean ja väärän välillä heidän skrollatessaan tyhjämielisesti loputonta somevirtaa, joten uutiset on parempi jättää ammattilaisten hoidettavaksi (kunhan kyseessä ovat “perinteisten” julkaisujen palkkalistoilla olevat ammattilaiset).

Tämä ei ole kannanotto median etiikkaa vastaan, eikä sitä, etteikö kirjoittajien ja televisiotoimittajien pitäisi ottaa vastuuta teoistaan. Mutta kuten Trump osoitti, nykyisin on liiankin helppoa poimia lehti tai sivusto, josta ei pidä ja liittyä valeuutissyytösten kuoroon.[2] Sen sijaan meidän tulisi välttää kiusausta yrittää erotella “valeuutiset” ja “tosiuutiset”, koska se on parhaimmillaankin ainoastaan epäpoliittinen umpikuja. Pahimmillaan se antaa innokkaille poliittisille johtajille vapaat kädet uhkailla medioita, jotka yrittävät tarkastella heitä kriittisesti, olipa niiden asema median hierarkiassa mikä tahansa.

Pyrkimys siivota “valeuutisten” ongelma pois lakien avulla liberaaleihin ja demokraattisiin arvoihin vedoten (kuten Facebookin algoritmien puoleen kääntyneiden tapauksessa) välttelee juuri sitä nimenomaista asiaa, joka tekee demokratiasta niin toimivan: politiikkaa.

Rajan vetäminen perinteisen median (joka on pyhä) ja uuden median (joka on yksi iso harmaa alue) välille auttaa valtavirtajulkaisuja ylläpitämään “Overtonin ikkunaa”, eli tiettynä aikana poliittisesti hyväksyttävien näkökantojen kirjoa, ja samalla näiden julkaisujen valtaa määrittää mistä puhutaan. Mikäli vasemmistolaiset hyväksyvät tämän jaottelun siksi, että he pitävät mediamaiseman myrkyllisempiä kolkkia niin inhottavina, he etsivät teknistä ratkaisua poliittiseen ongelmaan.

Sen sijaan, että yritettäisiin rakentaa vastamediaa, joka voisi sekä uhata valtavirtaa että kaivaa maata oikeistolaisen roskalehdistön jalkojen alta (sekä paperilla että verkossa) vapaassa mediaympäristössä, “valeuutisten” kielen omaksuminen mystifioi ja välttää käsittelemästä sitä, miten nuo julkaisut toimivat poliittisesti ja mitä ne merkitsevät lukijoilleen. Samaan aikaan se sallii valtavirtalehtien pönkittää auktoriteettiaan. Ei liene sattumaa, että näihin päiviin saakka syytökset “valeuutisista” on säästetty siihen, että haukutaan valtavirrasta poikkeavia (myös vasemmistolaisia) medioita, jotka niin kovasti ärsyttävät valtavirran asiantuntijoita. Tämä haiskahtaa elitistiseltä snobbailulta sekä pieniä riippumattomia mediaprojekteja että niiden oletetun vähäjärkisiä lukijoita kohtaan.

Taktiikka ei suinkaan ole uusi. 1900-luvun alkupuolella kirjailija ja toimittaja Walter Lippmann saarnasi siitä, kuinka tarvitaan neutraali media, joka koostuu ammattimaisten journalistien kerrostumasta, jonka työnä on pitää huoli julkisen mielipiteen tietämättömyydestä välittämällä hallituksen politiikkaa yhteiskunnan huipulta alaspäin. Lippmannin ehdotukset, jotka ovat edelleen vaikutusvaltaisia, olivat vastaus kahteen ongelmaan. Ensimmäinen oli vakava kritiikki siitä, miten Yhdysvaltain lehdistö oli (kritiikittömästi  ja voi sanoa “valheellisesti”) käsitellyt Venäjän vallankumousta. Toinen oli kasvava huoli siitä, että joukkotiedotusvälineiden uudet teknologiat saattaisivat herätellä julkista mielipidettä yli sallittujen rajojen. Kuulostaako tutulta?

Samalla kun journalistiset huolet periaatteiden (mikäli niitä siksi haluaa kutsua) ylläpitämisestä kenties voimakkaimman teknologisen kehityksen keskellä ovat tänään yhtä tärkeitä kuin aiemminkin, on vähemmän selvää, kuka saa määritellä sallittujen, auktoriteettina pidettyjen ja “oikeiden” uutisten parametrit. “Valeuutisten” leiman tultua muotiin monet valtavirtajulkaisut eivät ole kyenneet vastustamaan kiusausta määritellä itsensä “valeuutisten” vastakohtana.

Trumpin viimeaikaiset kommentit osoittavat kuinka venyviä näiden syytteiden rajat ovat, niin että jopa valtavirtajulkaisut ovat joutuneet puolustamaan itseään syytöksiltä – joita eivät ole tehneet toiset toimittajat vaan Yhdysvaltain presidentti. Kun ottaa huomioon, että rasistinen liike Pegida on herättänyt henkiin natsiaikojen propagandatermin die Lügenpresse (“valhemedia”) ja sitä on puolustettu kaksi vuotta sitten Donald Trumpin neuvonantaja Steve Bannonin julkaisussa Breitbart, pitäisi olla selvää, että puheista “valeuutisista” on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Craig Gent

Viitteet

[1] Suuren kritiikin myötä Facebook on aloittanut valeuutisten seulomiset. Esimerkiksi Ranskan presidentinvaaleihin liittyen Facebook ja Google ovat aloittaneet yhteistyön kahdeksan media-alan yrityksen kanssa. Facebook antaa käyttäjille mahdollisuuden ilmoittaa valheelliseksi epäilemästään tiedosta, minkä lisäksi Facebook antaa mediataloille oikeuden tähän tietoon. Mikäli kaksi mediataloa toteaa tiedon vääräksi, Facebookin algoritmit alkavat hylkiä valheelliseksi todettua tietoa ja Facebook varoittaa käyttäjiään siitä.

[2] Twitterissä Trump on toistuvasti kuitannut hänelle epämieluisia väitteitä valeuutisiksi, puhunut epämääräisesti “fake news mediasta” ja syyttänyt CNN:n ja BuzzFeedin lisäksi NBC Newsiä ja New York Timesia valeuutisista.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *