Vapaakauppasopimus on sodanjulistus demokratiaa vastaan

George Monbiot valottaa kysymystä investointisuojasta, jota ajetaan Yhdysvaltain ja EU:n vapaakauppasopimukseen kuin käärmettä pyssyyn. Härskeimmillään investointisuoja tarkoittaa sitä, että yhtiöt voivat vetää valtioita oikeuteen päätöksistä, joita tehdään esimerkiksi ympäristön tai kansalaisten hyvinvoinnin ehdoilla. Suomessa keskustelua on käyty mm. Helsingin sanomissa, johon tutkija Markus Kröger kirjoitti 31.10. investointisuojan ongelmia eritelleen vieraskynän Vapaakauppasopimus voi tietää Suomelle ongelmia. Näkökulma on lähellä Monbiotin tekstiä. Eilen 5.11. sekä ulkoministeriön osastopäällikkö Markku Keinänen että Euroopan komission kauppapolitiikan tiedottaja John Clancy vastasivat HS:n yleisönosastolla Krögerille kuin tilauksesta, että ongelmat ovat liioiteltuja ja aiheesta on turha innostua.

vapaakauppa

Vieläkö muistatte kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, tulisiko EU ja Yhdysvallat yhdistää yhdeksi markkina-alueeksi? Siis sen, jossa päätettiin tulisiko yrityksille antaa valtaoikeudet lakien kumoamiseen? En tosiaan minäkään. Muistan tietysti muitakin asioita huonosti. Äsken käytin kymmenen minuuttia ranteessani olleen kelloni etsimiseen. Ehkä tämän kansanäänestyksenkin unohtaminen kertoo vain siitä, että ikäännyn kovaa vauhtia, sillä tietenkin näin tärkeistä asioista on äänestetty, onhan? Kaiken EU:ssa mukanaolosta käydyn porun ja torun jälkeen hallituksella ei yksinkertaisesti voi olla kanttia luovuttaa itsemääräämisoikeuttamme epädemokraattiselle ja hämärälle toimijalle ilman julkista keskustelua. Vai voiko?

Kuten muutama viikko sitten mainitsin, transatlanttisen vapaakauppasopimuksen tarkoitus on purkaa talouden sääntelyyn liittyviä eroja Yhdysvaltain ja Euroopan valtioiden välillä. Jätin kuitenkin kaikkein tärkeimmän yksittäisen seikan mainitsematta: sopimus takaa suuryrityksille mahdollisuuden vetää asukkaidensa etua suojelevat hallitukset oikeuteen. Sen myötä sallitaan menettely, jossa yrityslakimiesten salakähmäinen markkinatuomioistuin voi kävellä parlamentaaristen päätösten yli ja näin tuhota suojan, jonka lait kansalaisille tarjoavat. Jostain syystä yleensä kansallisesta itsemääräämisoikeudesta vaahtoavat tahot pysyvät nyt vaiti.

Mekanismi, jota tässä hyödynnetään, tunnetaan nimellä investoijayritysten ja valtioiden välinen markkinatuomioistuin. Sitä sovelletaan varsin laajamittaisesti jo nyt välineenä, jonka avulla tuhotaan säätelyä, jolla suojellaan ihmisten etuja ja planeettamme elinvoimaisuutta.

Australiassa hallitus päätti pitkän parlamentissa ja sen ulkopuolella käydyn kiistan päätteeksi, että tupakkaa saa myydä vain blankoissa pakkauksissa, joiden ainut kuvitus koostuu tuotteen terveyshaittojen esittelystä. Australian korkein oikeus vahvisti päätöksen. Tupakkayhtiö Philip Morris on kuitenkin vedonnut Australian ja Hong Kongin väliseen kauppasopimukseen ja vaatinut itselleen mittavaa korvausta sillä perusteella, että yhtiön mukaan päätös vahingoittaa sen aineetonta pääomaa.

Keskellä Argentiinan finanssikriisiä valtio jäädytti pilviin kohonneiden veden ja sähkön hintatasot vastauksena niiden kallistumisen aiheuttamaan yleiseen raivoon. Asianosaisina olleet kansainväliset sähkö- ja vesiyhtiöt, joiden mittavien laskujen takia valtio ylipäänsä puuttui tilanteeseen, vetivät valtion oikeuteen. Tämän ja muiden rikosten takia valtio on joutunut maksamaan yli miljardi dollaria korvauksia. El Salvadorissa paikallisyhteisöjen onnistui kovasta hinnasta huolimatta (kolme kampanjoitsijaa murhattiin) suostutella hallitus kieltämään lupa, jota tarvittiin suuren, vesivaroja saastuttavan kultakaivoksen perustamiseen. Oliko tämä demokratian voitto? Ei välttämättä ainakaan kovin pysyvä sellainen. Kanadalainen yhtiö, jonka oli määrä suorittaa kaivaustyöt, on vetänyt El Salvadorin valtion oikeuteen ja penää siltä 315 miljoonan dollarin korvaussummaa – menetettyjen tulevaisuuden voittojen takia.

Kanadassa tuomioistuimet peruuttivat kaksi amerikkalaisen Eli Lilly -lääkeyhtiön patenttia sillä perusteella, että yhtiö ei ollut kyennyt tuottamaan riittävää näyttöä tuotteidensa väitetyistä terveysvaikutuksista. Eli Lilly -yhtiö onkin vetänyt Kanadan hallituksen oikeuteen 500 miljoonasta dollarista ja vaatii maan patenttilainsäädännön muuttamista.

Nämä valtioita oikeuteen vetävät yhtiöt (satojen muiden joukossa) hyödyntävät kauppasopimuksiin sisällytetyn investoijayritysten ja valtioiden markkinatuomioistuimen sääntöjä, joiden noudattamiseen valtiot ovat sitoutuneet. Sääntöjen toimeenpanosta vastaavat erilliset raadit, joiden päätöksenteko ei sisällä samoja suojamekanismeja joita oikeusistuimilta odotetaan. Kuulemiset järjestetään salatusti. Tuomareina toimii yrityslakimiehiä, joista monet työskentelevät samanlaisissa yhtiöissä kuin joiden toimintaa kuulemiset koskevat. Vaikka päätökset vaikuttavat asianosaisina oleviin kansalaisiin ja julkisyhteisöihin, näillä ei ole prosessissa oikeudellista asemaa. Myöskään valitusoikeutta päätösten asianmukaisuudesta ei ole. Tästä huolimatta nämä toimielimet voivat kävellä valtiollisten parlamenttien itsemääräämisoikeuden yli ja pyörtää korkeimpien oikeusasteiden päätöksiä.

Etkö usko? Yksi kuvatun kaltaisessa erityistuomioistumessa tuomarina toiminut kommentoi työtään seuraavasti: “Kun herään yöllä pohtimaan tätä oikeusmenettelyä, en koskaan lakkaa kummastelemasta miksi suvereenit valtiot ovat ylipäänsä suostuneet investointeja koskevaan oikeuskäytäntöön… Kolmelle yksityishenkilölle annetaan valta arvioida kaikkea hallituksen toimintaa, kaikkia oikeusjärjestelmässä tehtyjä päätöksiä ja kaikkia parlamenttien säätämiä lakeja ja sääntelykeinoja, eikä prosessiin sisälly mitään rajoitteita tai valitusmenettelyä.”

Kansalaisilla ei ole vastaavanlaisia oikeuksia. Markkinatuomioistuimia ei voi käyttää yhtiöiden ahneudelta suojaavien käytäntöjen vaatimiseen. Kuten Democracy Centre toteaa, kyse on “yksityistetystä oikeusjärjestelmästä globaaleille yhtiöille”.

Vaikka mainittuja oikeusjuttuja ei tuomittaisi yhtiöiden hyväksi, jo niiden olemassaololla voi olla hyytäviä vaikutuksia lainsäädäntöön. Kanadalainen valtion virkailija on todennut: “Olen nähnyt kirjeet, joita New Yorkin ja [Washington] DC:n lakifirmat ovat viimeisen viiden vuoden aikana lähettäneet Kanadan hallitukselle käytännössä jokaisen ympäristön suojeluun liittyvän sääntelytoimen ja ehdotuksen johdosta. Ne koskevat kuivapesukemikaaleja, lääkkeitä, tuholaismyrkkyjä, patenttilainsäädäntöä. Lähestulkoon kaikki uudistukset pyrittiin estämään ja vain harva niistä toteutui”. Näissä olosuhteissa demokratia muuttuu käytännössä mahdottomaksi.

Jos USA-EU-vapaakauppasopimus astuu voimaan, meistäkin tulee tämän järjestelmän osallisia. Sekä Yhdysvallat että Euroopan komissio pyrkivät sisällyttämään investoijayritysten ja valtioiden välisen markkinatuomioistuimen vapaakauppasopimukseen; molemmat osapuolet ovat yhtiöiden määräysvallan alaisia, vaikka niiden tulisi säännellä yhtiöiden toimintaa.

Euroopan komissio oikeuttaa poliittista linjaansa väittämällä, että kotimaiset tuomioistuimet eivät kykene takaamaan yhtiöille riitävää oikeusturvaa, sillä ne “saattavat olla puolueellisia tai liian epäitsenäisiä”. Mistä tuomioistuimista tässä puhutaan? Yhdysvaltalaisista? EU:n jäsenmaiden tuomioistuimista? Komissio ei kerro. Tosiasiassa Komissio ei ole onnistunut esittämään yhtäkään konkreettista perustelua sille, että tällainen oikeusjärjestelmän yläpuolinen uusi toimielin perustetaan. Päinvastoin, yhtiöt haluavat perustaa normaalit tuomioistuimet ohittavan järjestelmän juuri siksi, että ne eivät yleisesti ottaen ole puolueellisia tai epäitsenäisiä. Euroopan komissio pyrkii korvaamaan avoimet ja vastuunalaiset riippumattomat tuomioistuimet suljetulla ja korruptoituneella, eturistiriitojen ja mielivallan täyttämällä järjestelmällä.

Markkinatuomioistuimien sääntöjä voitaisiin soveltaa murskaamaan yritykset pelastaa terveydenhuoltojärjestelmä yksityistämiseltä, palauttaa pankit sääntelyn alaisiksi, rajoittaa energiayhtiöiden ahneutta, kansallistaa rautatiet uudelleen ja jättää fossiiliset polttoaineet maahan. Nämä säännöt sulkevat demokraatiset vaihdoehdot pois. Niiden myötä vasemmistolaisesta politiikasta tehdään laitonta.

Juuri tästä syystä Britannian hallitus ei ole pyrkinyt millään tavalla tiedottamaan kansalaisiaan meneillään olevasta hyökkäyksestä demokratiaa vastaan – puhumattakaan siitä, että kansalaisia olisi kuultu. Ja juuri tästä syystä konservatiivit, jotka yleensä puhisevat kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, ovat nyt hiljaa. Herätys, ihmiset, meitä kustaan silmään.

Twitter: @georgemonbiot. Teksti on julkaistu eri versioina esimerkiksi The Guardianissa ja kirjoittajan kotisivulla.

Facebook-kommentit
9 Comments
  1. Harmillista että tällaiset uutiset eivät saa valtamediassa juurikaan huomiota 🙁 Eikö tutkivan journalismin tulisi märehtiä juuri tällaisia epäkohtia. Kun valtiot luovuttavat suvereniteettiaan markkinoille, niin se edistää talousfasismia.

  2. Eikös tämä tarkoita sitä, että kansallinen korporatismi viedään ylikansalliselle tasolle? Tiedotusvälineet voisivat lähteä peilaamaan nyt käynnissä olevaa, komissaari Rehnin Oxfordin väitöskirjaan ja sen huomoihin.

    Avoimesta internetistä alkuun hakusanaseteillä:
    harmaa hallinto EU
    LJL 3/2011 koplaus

  3. EU perustettiin Manhattanilta käsin suojamaan amerikkalaisten sijoitukset Euroopassa sodan jälkeen, Nyt kyseessä kakkosvaihe.

  4. Pingback: Pääoma 2000-luvulla

  5. Yllättävää, että vapaakauppasopimuksesta käydään kriittistä julkista keskustelua kovin vähän. Näin on siitä huolimmatta että esimerkkejä sen seurauksista on jo nähtävissä. Demokratiaa ei tule myydä suuryrityksille alehintaan.

  6. Pingback: Pelin jälkeen: luokkasodan fläppitaulu

  7. Pingback: KAPITALISTIN MÄRKÄ UNI | Simpanssifilosofiaa

  8. Pingback: USA-EU -vapaakauppasopimus sodanjulistus demokratiaa vastaan | Uutissivusto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *