Vastaus Helsingin Sanomien (19.9.) pääkirjoitukseen

Valtakunnan suurilevikkisin sanomalehti on lähtenyt pääkirjoituksessaan 19.9. ajamaan lainuudistusta, jolla mahdollistettaisiin työttömien pakottaminen työhön. Pahoittelen suorasanaisuuttani, mutta Hesarin teksti oli alusta loppuun yhtä argumentoimatonta soopaa ja on vaikea uskoa, että kukaan ajatteluun kykenevä ihminen kykenee tuottamaan sellaista, ellei taustalla ole järkeä vahvempi poliittinen ideologia. Jos et usko, lue tästä.

Haluan seuraavassa nostaa esiin kaikki kyseisen pääkirjoituksen pääargumentit(numeroituna ja lihavoituna) ja tuoda esiin oman pitkäaikaistyöttömän näkökulman.

1. Mielekäs työ on yksi ihmisen hyvinvoinnin perusteista.

Tietyt materiaaliset puitteet, terveys ja vapaus päättää omasta elämästään sekä kokemus elämän omakohtaisuudesta ovat hyvinvoinnin perusta. Harva työ tarjoaa näitä ja pakkotyö arvatenkin sitäkin vähemmän. Lakimuutoksen kannattajia ei siis kiinnosta hyvinvoinnin toteutuminen työssä tai paremman ja oikeudenmukaisemman talouden tai työkulttuurin vaatiminen, vaan huonon kelpuuttaminen vallitsevaksi standardiksi. Tätä ei voi hyväksyä.

2. Työ lisää yksilön omanarvontuntoa ja yleistä aktiivisuutta.

Riippuu työstä. Jos kokee työnsä vastenmieliseksi, moraalisesti arveluttavaksi, merkityksettömäksi tai häpeälliseksi, mitään omanarvontuntua ei synny. Väitän, että valtaosa nykyisestä työstä herättää omanarvontunnon sijaan paremminkin jotakin edellisistä tuntemuksista.

Vastaavasti väite, että työ lisää yleistä aktiivisuutta on hattaraa. Tunnetusti valtaosa ihmisistä tekee työpaikalla vain ja ainoastaan sen verran työtä kuin mitä on pakko. Tämä ei täytä mitenkään yleisen aktiivisuuden kriteerejä. Intohimojaan vapaasti toteuttava ihminen puolestaan ei laske tunteja, ei karta haasteita eikä tingi työnsä laadusta. Miten mahtaa olla pakkotyöllistettyjen kohdalla?

3. Työn tekeminen liittää ihmisen osaksi yhteiskuntaa.

Totisesti ja siinä tämän koko debatin ydin onkin, tosin lause on läpeensä kierosti muotoiltu. Auki kirjoitettuna se menee näin: työn tekeminen liittää ihmisen osaksi taloutta. Tämä on koko kirjoituksen tarkkanäköisin väite.

Lienee rehellistä myöntää, että yhteiskuntien aikakausi on ohi ja jäljellä on talous pienten alueellisten tai kulttuuristen vivahteiden värittämänä. Tämän HS tunnustaa, ja juuri tästä on työhön pakottamisessakin viime kädessä kyse. HS:ää eikä muita lakimuutosta ajavia kiinnosta mihin ’yhteiskunta’ perustuu, miten sitä ylläpidetään tai voisiko siitä kenties tehdä mielekkäämmän, vaan se, että talous – kaikista sisällöllisistä ongelmista huolimatta – ja sen tuottama valta ja voitot toteutuvat tahtonsa mukaan. Tähän tahtoon täytyy myös ihmiset täytyy pakottaa.

Ihmislähtöinen ja yhteisöllinen ajatus olisi kovin erilainen ja menisi jotakuinkin näin(pahoittelut nationalistisesta sananvalinnasta, yritän seurailla ajatuksella HS:n linjaa): terveen suomalaisen toimeentulon, elinkeinon ja elämän mielekkyyden pitää toteutua siten, että erilaiset ihmiset voivat olla vapaita ja tasavertaisia elämään tahtonsa ja halujensa mukaan ilman ulkokohtaista taloudellista tai muita imperatiiveja. Paljon puhuvaa on se, ettei kukaan edes pohdi tällaista. Sanomalehdet tai poliitikot eivät uskalla tai osaa keskustella tällä tasolla. Vaihtoehdottomuus ei kuitenkaan ole todellista – se on vain yhden politiikan kovaäänistä ajamista.

Jos aiheesta syntyy keskustelua olen mielelläni valmis täsmentämään ja puolustamaan seuraavia väitettäni: nykyinen yhteiskunta ei ole kestävä, ei yhdenvertainen, ei oikeudenmukainen, ei vapaa, eikä edes hyvinvointia lisäävä vaan rajoittava, epäreilu, merkityksetön ja sortava talouskone, joka tuhoaa elämän sosiaalisia ja taloudellisia edellytyksiä – sanan ’talous’ laajassa merkityksessä. HS, miksi tällaiseen pitää liittyä osaksi?

4. Nykyään on muotia korostaa vapaa-ajan merkitystä.

Siksi, että ihmiset saataisiin pysymään töissä.

Vapaa-aika on lupaus oikeasta elämästä. Se on ohimenevä hetki, jolloin saa tehdä sitä mitä todella elämässään haluaisi tehdä. Kuvittelemalla vapaa-aikaa ihmiset sietävät tarkoituksettomammankin työn – tarkoitus elämään tulee sitten vapaalla tai haudassa.

On oleellista huomioida, ettei työtä instituutiona – eikä näin vapaa-aikaakaan – ole historiallisesti esiintynyt muissa kuin erilaisissa komentotalouksissa ja yhtäjaksoisesti vasta teollistumisen jälkeen, jota voidaan perustellusti kutsua parlamentaristisen valtion oikeuttamaksi omistajien ja johtajien diktatuuriksi. Muissa yhteiskunnissa työtä tai vapaa-aikaa ei ole tunnettu vaan elinkeino on ollut eriytymätön osa elämää. On siis välillä menty metsään, kalaan tai pellolle tai hoidettu lapsia tai kudottu, syöty ja nukuttu tai soitettu ja juhlittu, sen sijaan, että mentäisiin töihin ja sieltä kotiin ja sitten lomalle. Talous ja toimeentulo on ollut jokaisen ulottuvilla, ei vain palkansaajan. Ollaan oltu vaan ihmisiä, eikä työläisiä tai työttömiä.

5. Ilman työn ja vapaa-ajan vuorottelua yksilön elämästä tulee harmaata puuroa.

Tämä ei pidä paikkaansa eikä perustu mihinkään muuhun kuin työhön itsensä kadottaneen toimittajan harmaaseen mielikuvituksettomuuteen.

Olen ollut työttömänä vuosikausia, mutta tällaista kokemusta minulla ei ole. Työttömyyttäni ei todellakaan leimaa monotonisuus, joka kuuluu paremminkin työntekijän arkeen. Päin vastoin. Olen työttömyyteni aikana tehnyt valtavasti erilaisia asioita, ja olen joka aamu vapaa valitsemaan lukuisista vaihtoehdoista mitä aion tehdä vai teenkö mitään; luenko, kirjoitanko, teenkö taidetta, käynkö tapaamassa tuttuja, kutsunko ystäviä syömään, käynkö jeesailemassa läheisessä sosiaalikeskuksessa, soitanko kitaraa, kirjoittanko runoja, menenkö kahvilaan tai konserttiin tai baariin, käynkö kasvimaalla, järjestelenkö vinttiä, siivoanko, sotkenko, otanko päiväunet, lähdenkö käymään toisessa kaupungissa, toiminko aktivistina poliittisessa kampanjassa, provosoinko syrjäytyneitä nauttimaan elämästään, mietinkö paremman elämän lähtökohtia tai opiskelenko matematiikkaa tai espanjaa ja niin edelleen. Vuosien varrella kaikki edellämainitut elämän aktiviteetit ovat kehittyneet ja muuttuneet entistä merkityksellisemmiksi, ja jos yhteiskunta sallisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia tämä lista olisi tietysti paljon monipuolisempi. Voin liioittelematta sanoa, etten ole tylsistynyt tai kokenut pitkästymistä vuosiin. Tämä on kaukana puurosta, joka on perinteisesti ollut huonopalkkaisen työläisperheen aamiainen. Toimittaja, jos luet tätä, niin huomautan, että teillä Hesarissa on erittäin sairas huumorintaju.

Tätä ’työttömyyden harmaata puuroa’ ei tue myöskään mikään empiria. Sellaisesta ei löydy mainintoja vaikkapa antiikin kreikkalaisista kirjoituksista, ajalta, jolloin vapaat miehet eivät tehneet eläessään päivääkään työtä. Sen ajan kirjoituksia leimaa paremminkin viinin, runouden, taiteen, tarinoiden, ajattelun ja elämän nautinnon ylistys sekä kaikenlainen hilpeä elostelu. En väitä, että kreikan orjatyövoimaan perustuva yhteiskunta olisi ihanne, vaan että kysymys on pohjimmiltaan kulttuurinen. Negatiivinen syrjäytyminen on suomalaisen kulttuurin ongelma ja sitä lietsoo Hesarin kaltaiset fanaatikot. Tuloksena on se, että elämme kulttuurissa, joka ei hyväksy yksilöitä, jotka eivät tuota vähintään painonsa verran kultaa. Siksi näille hyödyttöminä pidetyille yksilölle ei tarjota mitään muuta kuin lamaannuttavaa ahdistusta ja reseptilääkkeitä. Antiikin kreikkalaiselle mikään muu ei olisi tullut kysymykseenkään kuin syrjäytyminen – vapauttava ja nautinnollinen syrjäytyminen!

6. Yhteisöllisyys syntyy osaltaan siitä, että kaikki tekevät työtä kykyjensä mukaan.

Lukuisat aikalaisdokumentit kertovat, että vankileirillä, joissa jokainen teki työtä kykyjensä mukaan vallitsi vahva yhteisöllisyyden tuntu. Onko yhteisöllisyys siis itseisarvo, vai pitäisikö kuitenkin pohtia mitä ovat yhteisön laadulliset ehdot; voisiko yhteisö tarjota jotain positiivista ja elämänarvoa lisäävää? Hyvässä yhteisössä jokainen tekee työtä halunsa mukaan, ei kykynsä. Tästä ollaan vielä hyvin kaukana, eikä työhön pakottaminen auta pätkän vertaa.

7. Jos siihen, että kaikki tekevät työtä voi luotaa, huolenpito kaikkein heikoimmista on entistä helpompaa.

Yhteiskunnan heikommat ovat heitä, jotka tarvitsevat eniten toisten apua tullakseen toimeen. Näitä ovat yritysjohtajat, poliitikot ja muut sosiopaatit, joiden olemassaolo perustuu toisten hyväksikäyttöön ja joita Hesari komppaa. Se, että kaikki tekevät tässä talousjärjestelmässä ja poliittisessa ympäristössä työtä tarjoaa kyllä luottamuksen siitä, että tasavertaisuus ei tule koskaan toteutumaan.

Mitä tulee taas vähäosaisiin, niin työnteko ei takaa vähäosaisten oikeuksia. Yhtäältä vähäosaisten hyväksikäyttöön perustuvat talous ylläpitää globaalia kroonista vähäosaisuutta. Toisaalta todellinen huolehtiminen ja välittäminen tapahtuu suoraan ihmiseltä toiselle, eikä sitä tehdä työnä tai osteta rahalla.

8. ”…sitä (pakkotyöllistämistä) vaatii työttömän oma etu ja hyvinvointi. Ihmiset pitää saada oikeisiin palkkatöihin, vaikka sitten vähitellen ja puolipakolla.”

Tämä on väitteistä kaikista julkein. Työttömän oma etu ja hyvinvointi ovat työttömän itse koettavissa, tulkittavissa ja päätettävissä. Sitä ei pysty määrittelemään kukaan ulkopuolinen, ei poliitikko, sosiaali- ja terveysministeriön tutkija eikä pääkirjoitustoimittaja. On ylimielistä väittää muuta. Ihmiset pitää saada pois turhasta, merkityksettömästä ja haitallisesta palkkatyöstä heti!

Yhteenvetona voi todeta, että Helsingin Sanomat ovat ottaneet selvän kannan pakkotyön puolesta sen sijaan, että heitä kiinnostaisi merkityksellisemmän, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmän ja vapaamman yhteisön luominen – tai edes niiden olosuhteiden edistäminen, joihin – hyvin kiistanalainen – nykyinen hyvinvointi pohjaa. Vallitsevassa talouden ja politiikan murroksessa, jossa parhaillaan elämme on kaikkinainen pakottamisen lietsominen äärimmäisen vaarallista. Kun vallan ja vaurauden perusta horjuu jokaisesta totalitarismin mahdollisuudesta tulee mielivallan ase ihmisiä vastaan.

Jos syrjäydyt – syrjäydy kunnolla!

Facebook-kommentit
5 Comments
  1. Tyhmemmille tiedoksi, että kyseinen ”pakkotyöehdotus” on vain hallituksen läppä jonka tarkoitus ei ole mennä läpi vaan kääntää keskustelu pois siitä että suomessa muka ei ole pakkotyötä tai sellaisen esitys on torpattu. Toivoisin analyysiä siitä miten työkokeilut muka poikkeaa esitetystä mallista siis muutoin kuin suoritetun työajan suhteen

  2. Moi. Jos nykyinen järjestelmä ja ”pakkotyö” ahdistaa niin aina voit kupata yhteiskunnan varoja muutaman vuoden ja muuttaa korpeen ja tuottaa itse kaiken tarvitsemasi ja lopettaa työttömyyskorvausten kuittaamisen. Yhteiskunta kyllä tarjoaa sulle sivistyksen välineet kaupan päälle vaikket haluaisi ja runoja voit rustailla niistä välineistä inspiroituneena.

  3. Peksi: Just korpeenhan tässä kaikki haluaa muuttaa. Ja vaikka oliskin erakkoluonne se ei takaa mitään. Ei aikaakaan kun siinä on joku ruopimassa jäkälää ja laittamassa kaivosta sun perunamaalle tai valuttaa mykkyä sun veteen.

  4. Valtamediahan on rahan ja vallan vahtikoira, kansalaisten etujen vastainen instituutio, joka räksyttää pikkujutuista, mutta paljastaa karvansa tämänkaltaisilla kannanotoillaan.

    Kuten blogissanikin kirjoitan:
    ”Tuollainen räikeän osoitteleva, syyllistävä ja syrjivä työttömien ja syrjäytyneiden kohtelu ei täytä sivistysvaltion tunnusmerkkejä, jollaista kuvaa päättäjämme niin kovasti tahtovat maailmalle välittää.
    Jos ne minut pakkotöihin laittavat, otan sen henkilökohtaisesti ja suutun. Tulen tekemään mahdollisimman paljon vahinkoa.
    Tulen antamaan takaisin moninkertaisesti kokemani vääryyden. Kehotankin kaikkia kaltoinkohdeltuja suuttumaan, ottamaan sen henkilökohtaisena loukkauksena, sillä lait eivät ole puolellamme.
    Riipikää oikeus heikäläisiltä, osoittakaa, että ette ole karjaa. SUUTTUKAA SYSTEEMILLE!”

  5. Wahlroosin ja Ollilan, samoin kuin Elopin tapaukset ovat malliesimerkkejä prosessista, joka synnyttää rikkaan pohatan, jonka ei itse tarvitse tehdä mitään tuottavaa työtä rikastuakseen ja jatkaakseen rikastumista. Näiden herrojen omaisuuden voisi omistaa valtio ja käyttää sitä niitä hyödyttävällä tavalla, jotka ovat ne selkänahastaan repineet. Kapitalistinen järjestelmä ei ole minkään luonnonlain tuottama, vaan se perustuu alunalkaenkin ihmisten erottamiseen omistamistaan tuotantovälineistä. Se prosessi tapahtui Englannissa ja manner-Euroopassa 1400-1500 luvuilla. Ehdotan, että HSn toimittajat perehtyvät tri K.Marxin Pääoman ensimmäiseen osaan. Seon varsin helppolukuinen teos, josta kyllä selviää, minkäluontoisesta asiasta puhutaan, kun puhutaan työstä kapitalistin hyväksi. Eihän teilläkään, hyvät toimitgajat ole hesarille muutamyytävää kuin työvoimanne. Ette tekään ala kirjoittamaan ilmaisjuttuja, vai alatteko ?

Vastaa käyttäjälle aikias Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *