Christian Marazzi – Velan ja alijäämän siunaajat


Suomennos Jussi Vähämäki

Taloustieteissä ja uskonnossa on jotain samankaltaista. Kuten uskonnossa, niin taloustieteessä parasta saavat aikaan kerettiläiset. Taloustieteen tarvetta kerettiläisiin ovat korostaneet amerikkalaiset, jotka ovat pitkään katselleet levottomana sitä, mitä Euroopassa tapahtuu, ja erityisesti tuota pahamaineista oppirakennelmaa, jonka mukaan on tehtävä kaikki mahdollinen valtion talouden tasapainottamiseksi. Sillä tarkoitetaan poliittisten toimenpiteiden kautta tehtyjä julkisten menojen leikkauksia ja verotulojen kasvattamista, jotta pienennettäisiin alijäämää ja velkoja taantuman aikana. Tulos on todellinen taloudellinen itsemurha, jonka maksavat kalliisti eurooppalaiset kansalaiset ja josta hyötyvät suoraan pankit, koska Kreikan, Portugalin, Espanjan ja Italian (tähän mennessä) kaatumisen estämiseksi keskuspankkien lainaamat rahat päätyvät pankkien taskuun auttamatta millään tavoin todellista talouden toipumista. Tämän taloudellisen opin autismin, jonka kärjessä ovat saksalaiset, mutta joka on saastuttanut jo koko Euroopan, Yhdysvalloissa on kasvamassa todellinen ajattelun koulukunta, jonka johdossa on James K. Galbraith, kuuluisan isän John Kenneth Galbraithin, kolmekymmentäluvun laman tutkijan ja John F. Kennedyn taloudellisen neuvonantajan, poika. Modern Monetary Theory, kuten sitä kutsutaan, väittää, että valtionvelan ja alijäämän kestävyyden tasolle ei ole mitään rajoitteita, koska keskuspankeilla on rajaton valta rahoittaa niitä painamalla rahaa. Ja tämä ei ole vain mahdollista, kuten jo nähdään Yhdysvaltojen, Britannian ja Japanin keskuspankkien politiikasta, ja jopa itsensä EKP:n, vaan ennen kaikkea se on välttämätöntä. “Tie kasvuun kulkee alijäämäisten julkisten menojen lisäämisen kautta, ne on rahoitettava keskuspankin luoman likviditeetin avulla. Eikä suinkaan korkoja korottamalla: ei vielä.” Suuntauksessa, jota muiden muassa Obama kuuntelee, on ”vallankumouksellista” se, että se ei pelkästään kumoa taloustieteellisen oikeiston typeryyksiä ja ristiretkeä julkisia menoja vastaan julkisen velan tasapainon ja kotitalouksien, ”jotka eivät voi elää yli varojensa”, menojen tasapainon samaistamisen nimissä. Se myös kritikoi paljon älykkäämpiä kantoja, kuten Paul Krugmanin tai Joseph Stiglitzin, jotka vaikka he pitävätkin julkisten menojen kasvattamista kriisistä pääsemiseksi välttämättömänä, ajattelevat edelleen, että pitkällä aikavälillä velka synnyttää inflaatiota, ennen kaikkea jos sitä rahoitetaan painamalla rahaa, ja siksi velasta on päästävä mahdollisimman nopeasti. Galbraithin ja hänen koulukuntansa ekonomistien mukaan inflaation vaaraa ei ole. “Inflaatio on todellinen vaara vain kun lähestytään täystyöllisyyttä, ja tämänkaltainen tilanne oli vallalla yleisenä vain ensimmäisen maailmansodan aikaan.” Innovatiivisin puoli suhteessa nykyiseen rahapolitiikkaan ja paranoiaan inflaatiota kohtaan on kuitenkin ehdotus valtioiden suoraan luomasta likviditeetistä valtioiden itsensä ostaessa suoraan liikkeelle laskemiaan valtionobligaatioita ilman pankkijärjestelmän välitystä, pankkijärjestelmän, joka käyttää tätä likviditeettiä järjestelmällisesti spekulaatioon luoden finanssikuplan toisensa perään. Valtioiden on kuitenkin toteutettava interventionsa sillä tavoin, että ne sisäistä kysyntää luomalla lisäävät varallisuutta tasapuolisemmalla ja kestävämmällä tavalla. Siis täysin päinvastoin kuin nykyään tapahtuu Euroopassa. 

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *