Velka vahvin voitehista – viagraa euroalueen kalustoon

IMF, euromaat sekä Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska päättivät sunnuntaina 85 miljardin euron suuruisen apupaketin antamisesta Irlannille.

Pelastusoperaatio toteutetaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti: pankkisektorin pelastaminen on välttämätön, sillä muutoin eurokriisi leviää dominoefektin tavoin saavuttaen lopulta myös Suomen. Toisekseen Irlannin tukipakettiin lyödään niin suuri korko (7,5 vuoden lainalle korkoa 6,05%, vrt. Kreikan 5,2% korko), että lainaajat eivät voi kuin voittaa. Kolmanneksi velvoitteet lainan saamiseksi asetetaan erityisen korkeiksi: Irlannin tulee pudottaa lainaehtojen mukaan nyt yli 30 prosentin alijäämänsä (pankkien pelastuspaketti mukaanlukien) vuoteen 2015 mennessä 3 prosenttiin.

Irlannin apupaketista 50 miljardia laitetaan valtiontalouden tasapainottamiseen ja 35 miljardia euroa pankkisektorin tukemiseen. Ongelmapankkeja ovat Bank of Ireland ja Anglo Irish Bank, jotka ollaan kansallistamassa. Leijonanosa ”tukipaketista” menee siis ulkomaalaisten rahoittajien ja investoijien saatavien pelastamiseen. Irlantilaiset maksavat saksalaisten (perittäviä 5,3 miljardia euroa), ranskalaisten (4 miljardia), brittiläisten (3 miljardia) ja muiden pankkien saatavia. Anglo Irish Bankilta saataviaan perivien yksityispankkien lista on komea, mukana komeilevat mm. Goldman Sachs, Rothschild, Pohjola, Nordea jne.

Pankkien ja investoijien saatavista oli kyse myös Islannin auttamisessa (IMF lainannut tähän mennessä 900 miljoonaa euroa) ja Kreikan apupaketissa (120 miljardia). Rahoitusjärjestelmä on maailmantalouden selkäranka, jota pidetään pystyssä viime kädessä veronmaksajien työllä. Vertailu rapakon takaa antanee jonkinlaisen kokonaiskuvan tilanteen vakavuudesta:

Jokaisen euromaan budjetti oli alijäämäinen viime vuonna. Koska ei ole mitään takuita, että Irlanti jäisi viimeiseksi apuatarvitsevaksi euro- tai EU-maaksi, nykyisen vakautusmekanismin likviditeettiä on kasvatettava. Saksa ja Ranska ovatkin vaatineet Euroopan vakautusmekanismin (European Financial Stability Facility) kehittämistä. Mikäli Portugali turvautuu Irlannin jälkeen EU:n ja IMF:n apuun, rahaa ei enää riitä Espanjan auttamiseen (Espanjan avuntarve 3 seuraavan vuoden aikana HSBC Holdingsin mukaan noin 350 miljardia euroa). EFSF:ää on tarkoitus rukata vuoteen 2013 mennessä niin, että IMF:n ja yksityisen sektorin rooli (ja huhujen mukaan myös vastuu) tulisi olemaan jatkossa selkeä ja pysyvä. Varmaa on kuitenkin se, että yksityisen pankkisektorin intressit ovat jatkossakin vahvasti edustettuina, kun seuraavan ongelmatalouden rahoitusjärjestelmän vakauttamisesta päätetään.

Kaikkein vähiten kannattaa kuvitella uusliberalismin kärsiväna jonkinlaisesta kuolonkorinasta, vaikka pankit ovat vähän väliä konkurssin partaalla. Kehitys Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden romahtamisen jälkeen osoittaa, ettei pankkien tarvitse olla enää huolissaan edes siitä, että ne ajautuisivat keinottelun seurauksena konkurssiin. Uusliberalismin strategiana oman jatkuvuutensa takaamiseksi onkin viime vuosikymmeninä ollut nimenomaan valtiontalouksien ja kotitalouksien massiivinen velkaannuttaminen. Kotitalouksien oletetaan maksavan velkansa takaisin elinaikanaan, kun valtioiden ei ole tarkoituskaan päästä veloistaan. Molempia tapauksia yhdistää se, että velkaa on aina kyettävä lyhentämään, jotta velan saanti taattaisiin myös jatkossa.

Kotitalouksien (yksityishenkilö) ja veronmaksajien (ihminen julkisena eläimenä) sitominen yksityiseen ja julkiseen velkaan onkin ”kuolinlaukkaansa korisevan” uusliberalismin keskeisimpiä keinoja uusintaa vallitsevat luokkasuhteet sekä oikeuttaa tähänastisen talouspolitiikan ajaminen jatkossakin. Velan takaisinmaksu pakottaa ihmiset töihin ja oikeuttaa valtion säästöt, leikkauslistat, tuottavuusohjelmat, veronkorotukset, yksityistämiset, markkinoiden vapauttamisen, työurien pidentämiset jne. Velkaa paisuttamalla uusliberaali politiikka ajetaan pitkällä aikavälillä Euroopan valtioiden hallitusohjelmiin, oli äänestystulos yksittäisissä vaaleissa mikä tahansa.

* * *

Keskustelu sekä Kreikan että Irlannin tukemisesta on Suomessa polkenut paikallaan, kiitos suomalaisten poliitikoiden ja toimittajien. Koska Suomella ei ole minkäänlaisia reaalisia mahdollisuuksia sanoa ei Irlannin tukemiselle, keskustelu eduskunnassa ja mediassa jääneekiin näytösluontoisen vaisuksi pöyhistelyksi. Irlannin tukipaketin eduskuntakäsittelyn mielenkiintosimmiksi puheenvuoroiksi jääneekin persuihin loikanneen Markku Uusipaavalniemen ulostulot.

Uusipaavalniemen jutut menevät mediassa läpi paitsi siksi, että Uusiksella on suhteellisen syvällinen käsitys maailman rahoitusjärjestelmän luonteesta, mutta myös siksi, että Uusis on kuluneen eduskuntakauden ainoa kansanedustaja, joka on esittänyt vaihtoehdon nykyiselle elvytykselle ja kriisinhoidolle. Uusiksen mukaan jatkuva velanotto on lopetettava ja valtioiden alijäämät on jatkossa hoidettava keskuspankkien painamalla setelirahalla. Koska tämä ei ole tapahtumassa Euroopan johtavien talouksien toimesta, Uusiksen ainoaksi ratkaisuksi jäänee kuitenkin vain tiukka leikkauspolitiikka, johon hän rationalistina on täysin valmis. Vaikka Uusiksen systeemi on herkkä ajautumaan pula-aikaan, lamaan ja fasismiin, Uusis pääsi jo pari päivää loikkauksensa jälkeen väittelemään Sixten Korkmanin kanssa siitä, ajautuuko Suomi konkurssiin.

Miksi vasemmisto ei sitten saa ääntään kuuluviin näinä vaikeina ja kylminä aikoina?

Kun vasemmisto näkee talouskriisin osoituksena Euroopan rahajärjestelmän komeasta kriisiytymisestä (Ismo Alangon sävellykseen perustuen) ja globaalin finanssikapitalismin saattohoidon tarpeesta, Uusipaavalniemi osoittaa nykyisen velkavetoisen järjestelmän seuraukset Suomelle: Uusis ennusti Suomen kulkevan Kreikan ja Irlannin kanssa samaa tietä konkurssiin ennen kuin kaksi vuotta on kulunut.

Vasemmisto on aivan oikein vastustanut Irlanti-apua, syyttänyt Jyrki Kataista epäpäteväksi (Pekka Korpinen kertasi myös Kataiselle talouspolitiikan perusteita) valtiovarainministeriksi ja vaatinut kansanpankin perustamista, yksityisen pankkisektorin vastuuttamista sekä tietenkin perinteisestä finanssikapitalismista luopumista. Ei kuitenkaan riitä, että systeemiä sanotaan epäoikeudenmukaiseksi (voitot ovat yksityisiä, tappiot yhteisiä) tai keinotekoiseksi (talouskasvu perustuu reaalitalouden sijaan keinotteluun) ja vaaditaan sen muuttamista jollain taikaloitsulla oikeudenmukaiseksi, todelliseksi ja demokraattiseksi. Uusiksen ja vasemmiston kritiikin ero perimmiltään tämä: kun Uusikselta on odotettavissa täysistunnossa suhteellisen korkeatasoista systeemitason kritiikkiä globaalista kapitalismista, kun vasemmisto tyytyy mukaälykkääseen piikittelyyn ja systeemin pelastamiseen perustuslaillisilla lääkkeillä – regulaatiolla ja demokratialla.

Porvarillista mediaa ei kiinnosta arvoistaan riitelevä vasemmisto. Oikeistolainen politiikka on otettava maalitauluksi ja tämän kritiikin pohjalta on kyettävä esittämään vaihtoehtoinen talouspoliittinen malli, joka saa oikeistolaiset takajaloilleen.

Ilman minkäänlaista organisoitua vastarintaa ei voida laskea finanssikapitalismin romahduksen varaan, mutta nykyisellä meiningillä voisi jo lyödä vetoa hyvinvointivaltion romahduksen puolesta. Ei ole ollenkaan vaikea viedä Uusipaavalniemen apokalyptisiä profetioita muutamaa askelta pitemmälle:

Suomen seuraavalla hallituksella on ratkaistavanaan monta kiusallista ongelmaa. Valtionvelka kasvaa vuoteen 2014 mennessä yli 100 miljardiin, minkä lisäksi budjetti pysyy koko tuon ajan alijäämäisenä. Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien historiallisen alhaisten ohjauskorkojen inflaatiovaikutukset varallisuusarvoissa näkyvät vasta vuosien kuluttua. Keskuspankkien nostaessa ohjauskorkoja lisää valtion velkojen vuosittaisia hoitokuluja nopeasti sadoilla miljoonilla ellei miljardeilla euroilla. Tämän lisäksi korkojen nousu tuo suuren lisän asuntolainojen lyhennyksiin, mikä saattaa tulla monelle tuoreelle asunnonomistajalle yllätyksenä. Paineita kansantaloudelle aiheuttavat myös kasvavat eläkemaksut suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Lisäksi työntekijöiden määrä kääntyy ensimmäistä kertaa Suomen historiassa laskuun. Summa summarum haasteina ovat vastaisuudessakin ongelmiin ajautuneiden euromaiden auttaminen, mutta myös ylivelkaantumisen pysäyttäminen, eläkepommi sekä mahdollisesti puhkeava asuntokupla.

Porvarihallitus on säästänyt leikkauslistat ja veronkorotukset seuraavalle hallitukselle. Venyttämällä kansantalouden tasapainottamisen kannalta elintärkeitä päätöksiä jopa useilla vuosilla porvarihallitus on ajanut seuraavaan hallitusohjelmaan yksityistämiset, sosiaalipalveluiden leikkaukset ja veronkorotukset reaalipoliittisina välttämättömyyksinä. Tässä konkreettinen osoitus siitä, kuinka oikeistolainen talouspolitiikka luo itse oman kysyntänsä.

Toisin kuin Uusis, vasemmisto ajaa vahvaa julkistaloutta ja valtion selkeää roolia talouden tasapainottajana. Vasemmiston ongelmana kuitenkin on, ettei se edelleenkään ole kyennyt esittämään uskottavaa vaihtoehtoa uusliberaalille politiikalle. Toisin sanoen ei ole onnistuttu selkeästi osoittamaan, miten toisaalta globaali talouskriisi ratkaistaisiin ja miten samaan aikaan säilytettäisiin hyvinvointivaltion perusteet. Tämä edellyttää sitä, että otetaan laskutikku kauniiseen käteen ja aletaan laskea.

Tähänastinen kriisinhoito osoittaa, etteivät maailman vauraimmatkaan maat kykene hallitsemaan globaaleja pääomavirtoja. Viimeistään tämä kehitys osoittaa, ettei pääomaa vastaan voida myöskään saada valtioiden sisäisessä kamppailussa kuin kiusallisen karvaita torjuntavoittoja. Perinteinen sosiaalidemokratia on tulossa tiensä päähän Skandinaviassakin, joskin kymmenen vuoden viiveellä.

Keskeisiä kysymyksiä tulevaisuuden kannalta ovat, onnistuuko liberaalioikeisto hallitsemaan kriisiin liittyvän elvytyspolitiikkaa ja tätä kautta säilyttämään globaalin hegemoniansa sekä toisaalta, onnistuuko vasemmisto kyseenalaistamaan oikeiston talouspoliittisen mallin ja tarjoamaan tilalle uusliberalismin vaihtoehdon. Liberaalioikeiston strategiana on veronmaksajien sitominen velkataakkaan, mutta toistaiseksi mikään ei viittaa vasemmistolaisen vaihtoehdon syntymiseen. Mikäli sekä liberaalioikeisto että vasemmisto epäonnistuvat, seurauksena leikkauslistoista ja vyönkiristyksestä voi hyvinkin olla äärioikeistolaisen, fasistisen ja autoritäärisen kapitalismin nousu, joista on jo saatu merkkejä sekä koti- että ulkomailla.

Antti Ronkainen

Facebook-kommentit
2 Comments
  1. Pingback: Saksittua 2.12.2010 « Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

  2. Pingback: Totuusradio » Blog Archive » EUROOPPA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *