VM:n kasvanut valta ja älyllinen epärehellisyys

Valtiovarainministeriön ylin virkamies valtiosihteeri Martti Hetemäki

Valtiovarainministeriön ylin virkamies valtiosihteeri Martti Hetemäki

 

Valtiovarainministeriö julkaisi 19.3. näkemyksensä tulevasta vaalikaudesta ja seuraavan hallituksen politiikasta. Revalvaatio julkaisee kaksi Heikki Patomäen tekstiä, jossa hän arvioi VM:n poliittista asemaa ja kritisoi virkamiesten taloudellista päättelyä. VM:n kasvanut valta hallitusneuvotteluissa ja poliittisessa päätöksenteossa kaventaa demokratiaa, minkä lisäksi virkamiesten taloudellinen ajattelu on epäjohdonmukaista ja ideologisesti värittynyttä. 

I: Valtiovarainministeriön virkamiehet tekevät politiikkaa ja kahmivat valtaa

”Valtiovarainministeriön virkamiesjohto löi eilen pöytään omat madonlukunsa talouden tilasta”, kirjoitti HS 20.3. Martti Hetemäki toteaa kasvukuilun olevan jo 18% ja vaatii kuuden miljardin euron säästökuuria.

Vaalit ovat ovella, ja tässä tilanteessa HS esittää VM:n virkamiehet poliittisena aloitteentekijänä, ja heidän aloitteeseensa täytyy poliitikkojen reagoida. Puoluejohtajat tekevätkin työtä käskettyä. Mielipiteiden kirjo ei ole yllättävä. Paljastavin on tietenkin Alexander Stubbin kommentti: ”Kokoomus on esittänyt lähes samaa omassa rakennepoliittisessa ohjelmassaan”. Kaikki muut paitsi Paavo Arhinmäki – ”leikkaukset tuhoaisivat hyvinvointivaltion” – näyttävät hyväksyvän säästöjen ja leikkausten tarpeen, eikä edes Arhinmäki esitä tässä yhteydessä ilmeistä vaihtoehtoa eli elvytystä.

Epäilyä siitä, että VM:n virkamiehet harrastavat nimenomaan kokoomuslaista politikointia, tukevat myös virkamiesten aiemmat avaukset. Esimerkiksi vuonna 2010 Martti Hetemäen johtama asiantuntijaryhmä esitti ansiotulojen rajaveroasteiden alentamista kautta linjan ja kattoa ylimmälle rajaveroasteelle.

VM:n vallan vahvistuminen alkoi 1990-luvun suuresta lamasta. Silloin Suomessa otettiin käyttöön kehysbudjetointi. Kehysbudjetointi on menonkäytön suunnittelun menetelmä, jossa eri ministeriöille valtiontaloudessa ja toimialoille kuntataloudessa osoitetaan määrärahakehys, jonka sisälle niiden pitää sovittaa kaikki menonsa. Kehykset tai raamit turvaavat sen, etteivät ministeriöt ja toimialat ylitä niiden käytettävissä olevien määrärahojen kokonaissummaa. Tämä on keskitetty tapa suunnitella valtion menoja. Sen ensisijaisena tavoitteena on rajoittaa menojen kasvua tai jopa kääntää menot laskuun.

Kehysbudjetoinnilla on ollut kaksi merkittävää vaikutusta. Ensinnäkin se on lisännyt valtiovarainministeriön valtaa suhteessa muihin ministeriöihin. Toiseksi se on toiminut tehokkaasti muun muassa sosiaali-, terveys- ja koulutusmenojen lisäämisen automaattisena rajoittimena riippumatta kuinka perusteltuja lisäykset jollekin alueelle olisivat.

VM:n virkamiehillä Raimo Sailaksesta alkaen on ollut poliittista valtaa myös monella muulla tavalla. Kuten HS-juttu osoittaa, he pääsevät esittämään julkisuudessa erityisiä poliittisia mielipiteitään ja näkemyksiään ikään kuin heidän tietonsa olisi neutraalia virkamiestietoa. Hallitusneuvotteluissa heillä on samanlainen asema. Jyrki Kataisen hallituksen kestävyysvaje-retoriikka oli paljolti VM:stä kotoisin.

Huomionarvoista on myös se, mitä valtiovarainministereille tapahtuu heidän ohjauksessaan. Esimerkiksi Antti Rinteen miedot keynesiläiset taipumukset unohtuivat saman tien kun hän astui valtiovarainministeriöön. Nyt Rinne tyytyy toppuuttelemaan säästöjen ja leikkausten vauhtia: ”Tilanne on vakava, mutta ei neljän miljardin sopeutusta voi tehdä yhdessä vaalikaudessa”.

Kulissien takana VM:n virkamiehet ovat pyrkineet edelleen lisäämään omaa valtaansa. Viimeisin vaihe on niin sanottu OHRA-hanke. Hanke on kehittänyt mallin, jossa ”sisältö- ja resurssiohjaus sovitetaan tehokkaasti yhteen ja vuorovaikutus poliittisen ja virkamiesjohdon välillä tiivistyy”. Ideaan kuuluu sellainen yksinkertainen hallitusohjelma, jossa vain luonnostellaan muutamia periaatteita. Tarkempi työstäminen jätetään hallituksen muodostamista seuraaviin kuukausiin.

Käytännössä tämä malli lisää VM:n valtaa entisestään. Poliitikkojen tehtäväksi tulee vain luonnostella yleisiä tavoitteita. Sen jälkeen monimutkaisen prosessin tuloksena tehdään yksityiskohtainen suunnitelma hallituksen toiminnasta. Prosessin jokaisessa elimessä ja vaiheessa keskeinen rooli on nimenomaan VM:n virkamiehillä.

Toisin sanoen kokoomuslainen politiikka tulee näin varmistettua, melkein riippumatta siitä, mitkä puolueet hallitusta vetävät.

Pidän säästökuuria ja halpatyövoimareservin luomista myös taloudellisesti järjettömänä. VM:n resepteillä ei luoda uutta tuotantopotentiaalia tai nosteta Suomea suosta. Olen kirjoittanut tästä aiemmin (esimerkiksi ”Hystereesi ja kerroin” ja ”Heikin elvytyslista”) ja jatkoa seuraa jo viikonloppuna.

Tämän blogin tavoitteena on varoittaa VM:n yhä vain kasvavasta vallasta, joka vielä osaltaan tukee EU:n aivan yhtä ongelmallista budjettikuria ja troikan talouspolitiikkaa. Mitään demokratiaa ei voi olla, jos vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä sen suhteen, minkälaista talouspolitiikkaa noudatetaan.

II VM:n virkamiesraportti on myös älyllisesti epärehellinen

VM:n virkamiesraportti ei ainoastaan vaadi poliitikkojen käsien sitomista virkamiesten määräämiin kehyksiin ja tavoitteisiin. Itse raportin analyysi on älyllisesti epärehellinen. Siinä sovelletaan tietoa julkistalouden vaikutuksesta talouskehitykseen ja suhdanteisiin epäjohdonmukaisesti.

Virkamiehet asettavat tiukkoja ja kovasanaisia vaatimuksia demokraattisesti valituille poliitikoille: ”Uuden hallituksen tulee arvioida mistä hyvinvointivaltion tehtävistä voidaan luopua pienimmin yhteiskunnallisin tappioin.”

Raportissa tunnustetaan, että on olemassa erilaisia talouspoliittisia ja ideologisia näkemyksiä, ja että näihin voidaan suhtautua jopa intohimoisesti, mutta samaan hengenvetoon kerrotaan kuitenkin VM:n virkamiesten ”kykenevän muodostamaan tilannekuvasta ja talouspolitiikan peruslinjoista kaikille riittävän yhteisen näkemyksen”.

Yleisesti on totta – kuten Pertti Haaparanta toteaa (HS 22.3.) – että Suomen talouspuhe on epä-älyllistä. VM:n virkamiesten tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteivätkö he tietäisi, vaan siitä että he nähdäkseni varsin tarkoitushakuisesti soveltavat tietoaan yksipuolisesti ajaakseen yhtä tiettyä poliittista agendaa.

Yhdellä tasolla raportti viljelee jo tuttua retoriikka siitä, että hyvinvointivaltion pelastaminen edellyttää sen alasajoa: ”Pidemmällä aikavälillä on kysymys siitä, että hyvinvointivaltion säilyttäminen edellyttää, että sen rakenteet sopeutetaan uuteen kasvunäkymään.” Kaikkihan me olemme hyvinvointivaltion kannattajia.

Suurempi epärehellisyys koskee julkisen menonkäytön vaikutusten arviointia. Raportin mukaan veronkorotukset vaikuttavat työllisyyteen negatiivisesti, mutta julkisten menojen leikkaamisella vastaavaa vaikutusta ei näyttäisi olevan. Tosiasiassa kerroinvaikutus on karkeasti tasamukainen: verojen korotus ja menojen vähennys molemmat supistavat taloutta ja aiheuttavat työttömyyttä varsinkin taantuman oloissa eli silloin kun kerroinvaikutus on korkea. Tosin menonkäytön vaikutukset ovat arvioni mukaan suorempia ja suurempia kuin verojen vaikutukset.

Samalla tavalla raportti puhuu myötäsyklisen suhdannepolitiikan vaaroista: ”Kunnianhimoisten meno- ja verosääntöjen tavoitteena on vähentää suhdanteita kärjistävän eli myötäsyklisen finanssipolitiikan riskiä.” Ongelmana on siis kasvun kiihdyttäminen nousuvaiheissa ja se riski pitää minimoida. Raportissa ei kuitenkaan millään lailla huomioida sitä mahdollisuutta, että supistavalla talouspolitiikalla on taantumasuhdannetta vahvistava ja pitkittävä vaikutus, vaikka tämä on niin Suomen kuin EU:n viime vuosien taloudellisen kehityksen valossa aivan ilmeistä.

VM:n virkamiehet siis tunnustavat, että talouspolitiikalla on vaikutusta kasvuun ja työllisyyteen, mutta he tuovat tämän vaikutuksen esille vain silloin kun se tukee heidän poliiittista agendaansa. Toisissa yhteyksissä he kuitenkin kieltävät talouspolitiikan vaikutuksen kokonaan. Sopeutuslaskelmissa nimittäin oletetaan, että kasvuaste on ennalta määrätty ja riippumaton noudatetusta politiikasta:

”Potentiaalisen tuotannon kasvu määrittää uran, jolla talous kasvaisi ilman korkea- ja matalasuhdanteita. […] VM:n kansantalousosaston arvion mukaan talous kasvaa lähivuosina keskimäärin vain noin prosentin vuodessa. Hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet tulee mitoittaa tämän mukaan.”

Raportissa ei nimeltä mainita julkisten menojen kerroinvaikutusta kertaakaan, mutta sen sijaan pidempikestoinen hystereesi-vaikutus mainitaan ohimennen:

”Työttömyys on Suomen ongelmista yksi vakavimmista ja sillä on kauaskantoisia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia seurauksia. Sillä on myös vakavia taloudellisia seuraamuksia. Tämän hetken työttömyys uhkaa supistaa lähivuosien ja –vuosikymmenten työn tarjontaa ja heikentää osaamista – usein tätä ilmiötä kuvataan hysteresiskäsitteellä.”

Raportissa oletetaan kerroinvaikutus silloin kun siinä puhutaan myötäsyklisen finanssipolitiikan vaaroista tai veronkorotusten vaikutuksista. Raportissa myös todetaan automaattisten vakauttajien pitäneen yllä kokonaiskysyntää.

Jos tähän tosiasiallisesti myönnettyyn kerroinvaikutukseen lisätään (vaikka sitten kapeastikin tulkittu) hystereesi-vaikutus, niin rationaalinen johtopäätös nykyolosuhteissa on seuraava: kun velan korko on niin alhaalla kuin se on nyt, niin aivan uskomattoman pienet kerroin- ja hystereesi-arvot riittävät tekemään julkisiin investointien keskittyvästä elvytysohjelmasta kannattavan. Toisin sanoen elvytys maksaa itsensä takaisin! (Aiheesta tarkemmin, ks. Haaparannan ja Patomäen versiot).

Raportissa on toki kaksi mahdollista vastausta tällaiseen kritiikkiin. VM:n kansantalousosasto on laatinut ns. Kooma-mallin, joka on yksi muunnelma uuskeynesiläisistä ns. DSGE-malleista (Dynamic stochastic general equilibrium). Tässä tullaan niihin teoreettisiin kysymyksiin, joita pohdin kirjani Suomen talouspolitiikan tulevaisuus luvussa ”Talousteorioista”.

Käytännössä DSGE-malleilla on taipumusta olettaa, että markkinat löytävät itsestään tasapainon ja ulkoiset shokit vain hieman häiritsevät talouden normaalikehitystä. Toisin sanoen niihin on rakennettu sisään oletus siitä, että vapaamarkkinat toimivat, mutta vastasyklinen talouspolitiikka ja aktiivinen teollisuuspolitiikka eivät toimi. Raportissa todetaan, että ”erilaisten elvytysvaihtoehtojen vaikutuksia on tarkasteltu valtiovarainministeriön KOOMA-mallilla”, mutta ei varsinaisesti esitetä tarkastelun tuloksia. Joka tapauksessa raportin johtopäätös, jonka mukaan ”elvyttävällä finanssipolitiikalla voidaan lieventää kokonaistuotannon laskua vain vähän”, edellyttää niin epärealistisen ja epäuskottavan alhaiset kerroin- ja hystereesi-arvot, että sellaisten voisi kuvitella vallitsevan vain kiihkeimmän korkeasuhdanteen aikana.

Oikeaoppista talousliberalismia tukeva oletus löytyy myös itse raportin päätekstistä:

”Talouskasvu tarvitsee käynnistyäkseen uutta kysyntää, joka kuitenkin Suomen nykyoloissa voi perustua vain kasvavaan vientiin ja yksityisiin investointeihin.” ”Julkinen sektori on kestävän kasvun mahdollistaja, muttei voi itse toimia kasvun lähteenä.” ”Työn kysyntä elpyy viennin ja muun yritystoiminnan vahvistuessa.”

Mikään näistä väitteistä ei ole totta. Kerroin- ja hystereesivaikutukset ovat todellisia myös Suomen kaltaisessa pienessä avoimessa taloudessa. Jos kerroin on esimerkiksi 1,7 (realistinen arvio juuri nyt), niin jokainen julkisesti kulutettu euro lisää kansantuotetta 1,70 eurolla ja verotuloja 80 sentillä sekä vähentää työttömyyden aiheuttamia kustannuksia karkeasti ehkä noin 30 sentillä. Kaikki hyötyvät. Työttömyys ja syrjäytyminen vähenevät, tulot (palkat ja voitot) voivat nousta, tulonsiirtoja voidaan parantaa, yhteiskunnan perusrakenteet ja toimintaedellytykset paranevat, ja luodaan potentiaalia tulevaisuuden menestykselle.

Talouden avoimuus vaikuttaa kertoimen suuruuteen, muttei kumoa kerroinvaikutusta. Puuttuvia yksityisiä investointeja voidaan korvata ja stimuloida lisäämällä julkisia investointeja. Investoinnit – myös inhimilliseen pääomaan, mukaan lukien sosiaalisiin tietoihin ja taitoihin – luovat tulevaisuuden tuotantopotentiaalia. Investoinneilla voidaan vaikuttaa myös vientiin luomalla uutta tuotantokapasiteettia maailmantalouden laajenevilla alueilla. Ylipäänsä pätee, että kasvu-ura ei ole annettu, vaan riippuu noudatetusta talouspolitiikasta (lista Suomessa juuri nyt tarvittavista toimenpiteistä, ks. ”Patomäen elvytyslista”).

Kuten kirjassani esitän, maan ”suhteellinen etu” maailmantaloudessa on asia jota koko ajan suunnitellaan ja rakennetaan – ja joka saattaa myös rapautua. Siksi tarvitaan poliittinen visio siitä, kuinka maa voi taata mielekkään aseman maailmantalouden työnjaossa. Arvon- ja tuottavuuden lisäys on suurinta korkeasti jalostetuilla teollisilla aloilla, varsinkin uusilla ja laajenevilla markkinoilla, ja niistä leviää myös tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä tietoja ja taitoja parhaiten. Mikään laajenevista aloista ei ole yhden maan erikoisoikeus, mutta kunkin alan sisältä voi löytyä erikoistumisen paikkoja ja evolutionääresti kehittyviä lokeroita.

Tällä on suuri merkitys kansallisen talouspolitiikan kannalta. Erityisesti on tärkeää kohdentaa yhteiskunnallistettuja investointeja alueille, joilla on tulevaisuuden maailmanmarkkinapotentiaalia, ja jotka täyttävät kestävän ja hyvinvointia lisäävän taloudellisen kasvun sosiaaliset ja ekologiset ehdot. Lisäksi sillä on paljon väliä, millaisten organisaatioiden toimintaa näin tuetaan. Rakenteellisten uudistusten avulla voidaan estää se, että konservatiivisuuteen ja hierarkiaan taipuvaiset megayhtiöt saavat yksipuolisia kilpailuetuja hyödyntämällä suuruuttaan ja liikkuvuuttaan.

Rakenteellisten uudistusten avulla voidaan avata tilaa dynaamisille uusille yrityksille, osuuskunnille ja verkostoille. Silti ei pidä unohtaa, että kyse on suurtuotannon etujen hyödyntämisestä. Myös suurten organisaatioiden muovautuvuutta ja osallistuvuutta voidaan pyrkiä lisäämään. Demokratian periaatteita voidaan soveltaa kaiken kokoisissa organisaatioissa ja yhteisöissä, koko maailmanyhteisö mukaan lukien.

Myös VM:n olisi aika alkaa kunnioittaa demokraattisen politiikan periaatteita.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *