Miten voitat häviämättä? Arvio kehysriihestä

Download PDFLataa PDF lukulaitteeseen tai tulostettavaksi

Valtiovarainministeriö julkaisee lähipäivinä tarkempia numeroita kehysriihen päätöksistä. Niillä pyritään osoittamaan, että jokainen hallituspuolue voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Teksti tarjoaa poliittisen analyysin tilanteesta, jotta kehysriihen tuloksia kyetään ymmärtämään ja arvioimaan. Kehysriihestä ja sitä pohjustaneesta poliittisesta prosessista on opittava, opittava ja opittava.

lähde: Iltalehti

Miten voitat häviämättä?

Hallituskauden puoleen väliin mennessä hallitus ei ole onnistunut missään itselleen asettamissaan kansantaloudellisissa tavoitteissaan.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma oli kunnianhimoinen, sillä sen tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä 4 % ylijäämä, 72 % työllisyysaste ja 5 % työttömyysaste. Lisäksi hallituksella on perälaudat 1 % “rakenteellisesta alijäämästä” ja velkaantumisen taittamisesta. Perälaudat kunnioittavat siis Euroopan vakaus- ja kasvusopimusta, jonka mukaan alijäämä ei saa nousta yli 3 % eikä velkaantuminen yli 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallituksen aloittaessa 2011 Suomen alijäämä oli 2,5 %, työllisyysaste 68,7 %, työttömyysaste 8,4 % ja velan suhde bkt:hen 49 %. Kaksi vuotta myöhemmin alijäämä on 3,8 %, työllisyysaste 66,9 %, työttömyysaste on 8,7 % ja velkasuhde 54 %. Hallitus on siis onnistunut kasvattamaan ensimmäisen kahden vuoden aikana alijäämää, työttömyysastetta ja velkasuhdetta sekä heikentämään työllisyysastetta.

Sixpackillä ei ole ollut edellytyksiä tehdä Suomen eikä Euroopan kannalta järkevää politiikkaa ja näyttää koko ajan selvemmältä, ettei ole ollut tarkoituskaan. Kehysriihen jälkeen epäiltiin jopa, että hallitus on luopunut kokonaan alijäämätavoitteesta, kun pääministeri Katainen korosti kehyspäätöksen taittavan ainoastaan valtion velkaantumisen.

Kirjoitimme vuoden 2011 hallitusneuvotteluiden aikaan Euroopasta, miten leikkausinto luo itseään ruokkivan kierteen:

“Tilannetta voi verrata kotitalouteen, joka huomatessaan elävänsä yli varojen päättää erottaa äidin perheestä, jotta perhe voi vähentää menojaan. Äidin lähdön myötä perhe ei kuitenkaan tule paremmin toimeen, koska tulot vähenevät menojakin enemmän. Nykyinen budjetin tasapainottaminen on johtamassa samanlaiseen lopputulokseen.”

Ja kaikki poliitikothan rakastavat äitejä, kunhan heidän elämäänsä ei vain tarvitse helpottaa millään tavalla.

Lisäys kehysriihen ilmestyttyä

Oleellista tänään julkaistussa kehysriihessä ovat seuraavat luvut valtiontalouden kehityksestä suhteessa viime vuoteen sekä siihen, miten talouden uskotaan tästä eteenpäin kehittyvän. Valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan:

”Vuonna 2012 julkisyhteisöjen alijäämä syveni 2,3 prosenttiin kokonaistuotantoon suhteutettuna. Niin valtion, kuntien kuin sosiaaliturvarahastojenkin rahoitusasema heikkeni matalasuhdanteen vuoksi.”

Valtiontalouden kehyspäätöksen 2014-2017 mukaan:

”Vuonna 2013 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 0,4 %. Ennusteessa oletetaan suhdannekäänne parempaan, mutta historiaan nähden kasvunäkymät ovat alhaiset. Keskipitkän aikavälin peruslaskelman mukaan kokonaistuotanto kasvaa vuosina 2014—2017 keskimäärin 1,7 % vuodessa.”

On melko todennäköistä, että nykyisessä suhdanteessa alijäämätavoite ei toteudu 0,4 % BKT:n kasvulla. Tämä tarkoittaisi lisää sopeutusta eli veronkorotuksia ja leikkauksia ensi vuonna. Valtion omien laskelmien mukaan (VM: talousarvio 2013, s. 99) velkaantuminen kasvaa ainakin vuoteen 2015 asti. Jos perälaudoista pidetään kiinni, leikkauksia ja veronkorotuksia lienee luvassa tässä taloudellisessa tilanteessa.

Hallituksen suuret uudistukset

Kelan entinen pääjohtajan Jussi Huttusen mukaan sote-uudistuksessa ollaan ottamassa takapakkia. Huttunen ei ole 40 vuoden aikana nähnyt samanlaista asiantuntijoiden sivuuttamista:

“Työ­ryh­mäl­lä oli yk­si­mie­li­nen esi­tys, ja mal­lin ta­ka­na oli suu­rin osa Suo­men asian­tun­ti­jois­ta. Sit­ten yli yön teh­tiin jo­tain, mi­tä me em­me ym­mär­rä. Ai­van kä­sit­tä­mä­tön­tä. Ku­kaan ei näy­tä ole­van sel­vil­lä, sii­tä, mi­tä [hal­li­tuk­ses­sa] on pää­tet­ty ja mis­tä syys­tä. … Niitä [hallituksen linjauksia] on hyvin vaikea tulkita, mutta ne näyttävät vievän järjestelmää taaksepäin niin, että erikoissairaanhoito pirstaloituu, mutta toisaalta perusterveydenhuollon ongelmia ei korjata.”

Nuorisotakuun toteutuminen vaikeutuu, sillä opetuspaikkoja karsittiin ja työmarkkinatuki päätettiin siirtää kunnille samalla kun yhteisöveron lasku kaventaa kuntien tuloja sadoilla miljoonilla. Lisäksi kuntauudistuksesta mainitaan, että tarkoituksena on luoda toimintaohjelma, jolla vähennetään lakisääteisiä tehtäviä ja pyritään saavuttamaan 1 miljardin kokonaisvähennys kuntien ja kuntayhtymien toimintamenoihin. Tällä menolla kuntaliitoksiin tulee vauhtia.

Hallituksella ei ole myöskään ollut tahtotilaa harmaan talouden suurten ongelmien torjunnassa. Arvioiden mukaan Suomi menettää harmaan talouden johdosta 4-6 miljardia euroa vuosittain.

Itse asiassa listaamattomien yhtiöiden 60 000 euron osinkovapauden poistaminen teki Suomesta listaamattomien yritysten veroparatiisin: esimerkiksi listaamattomien suuryritysten omistajat voivat nostaa osinkotuloja 8 prosentin veroasteella niin paljon kuin sielu sietää.

Pahalta näyttää – mutta onhan tässä vielä kaksi vuotta aikaa ryhdistäytyä!

Mitä kehysriihessä tapahtui?

Hallituksen aloittaessa sovittiin 2,5 miljardin leikkauksista ja veronkorotuksista. Viime vuoden kehysriihessä sovittiin 2,7 miljardin lisäsopeutuksesta (1,5 miljardia veronkorotuksia ja 1,2 miljardia leikkauksia).

Vuoden 2013 kehysriihi on siitä poikkeuksellinen, ettei hallitus ilmoita enää erikseen leikkauksia ja veronkorotuksia vaan ainoastaan nettosopeutuksen suuruuden, 600 miljoonaa. Kehysriihi osoittaa, että hallitus antaa koko ajan epämääräisemmin tietoa omasta politiikastaan, mikä tekee myös sen arvioinnin vaikeammaksi. Tämä tyrehdyttää myös avoimen keskustelun.

Toisekseen hallitus on ottanut tuohon 600 miljoonaan mukaan esimerkiksi yritysveron laskun (tulopohja vähenee vajaan miljardin) tuottamat dynaamiset vaikutukset. Nämä laskelmat jatkanevat hallituksen ylioptimistista linjaa. Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto on ehtinyt kommentoida, että yritysveron laskun dynaamisia vaikutuksia on liioiteltu ja jos niitä tapahtuukin, ne tulevat vuosien viiveellä.

Ylipäätänsä vetoaminen dynaamisiin vaikutuksiin on tässä taloudellisessa tilanteessa puhtaasti toiveikasta arvailua. Kuvaava on, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vaatimusta yhteisöveron 10 prosenttyksikön alentamisesta perusteltiin 100 000 uudella työpaikalla. Missään ei kuitenkaan perusteltu millä aikavälillä ihme tulee tapahtumaan.

Tällä viikolla tulevat vielä hallituksen viralliset madonluvut – sellaiset, joihin jokainen hallituspuolue voi olla tyytyväinen. Arvioitaessa virallisia numeroita ja hallituksen tiedotusta tulee muistaa, että myös hallituksen viestintää ohjaa valtionhallinnon viestintäsuositus. Sen mukaan viestinnän tulee olla avointa, luotettavaa ja tasapainoista, eikä annettu tieto saa olla harhaanjohtavaa.

 Kuka voitti ja kuka hävisi? 

Ihmisten verotus kovenee, yritysten kevenee. Työtulovähennys on tietenkin pienituloiselle hieno asia, mutta se lähinnä kompensoi vuoden 2012 työntekijän työeläkemaksujen nousua. Lisäksi sähkön, alkoholin, tupakan ja makeisten verotus kiristyy.

Ympäristölle haitallisia yritystukia ei leikata, mutta Windfall-veroa leikataan 120 miljoonalla eurolla. Hallitus tuskin onnistuu yhteisesti sovituissa tavoitteissaan heittäytymällä verokilpailuun suuryritysten ehdoilla, mutta ainakin kokoomus ja EK saavuttavat tavoitteensa.

2011 jaettiin verovapaita osinkotuloja 2,4 miljardia, joiden verottaminen nykyisellä verokannalla toisi vuosittain 600 miljoonaa lisää. Ei ole kuitenkaan mitään takuita, että nyt tehdyt päätökset tulisivat edes kompensoiduiksi, saati että Suomen velkaantumispaine olisi poistunut.

Kaiken huippu on, että EK sai historiallisen yritysveron alennuksen ilman minkäänlaisia myönnytyksiä ammattiyhdistysliikkeelle. Palkat eivät nouse, eikä nouse Suomikaan. Kuten talouden tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat jo usean vuoden ajan tuoneet esiin, kokonaiskysynnän lasku on erityisesti näinä aikoina myrkkyä hyvinvoinnille.

 Luokaton journalismi

Kaksi viikkoa ennen kehysriiheä Yle julkaisi blogikirjoituksen, jonka mukaan Katainen hallitsee pelon politiikalla. Hallitus on jatkuvassa hajoamisen vaarassa, minkä varjolla runnotaan läpi tärkeät päätökset ja torjutaan punavihreät uudistukset, kuten transaktiovero.

Oli blogikirjoituksessa sitten kyse demareiden mustamaalaamisesta tai porvarihallituksen haikailusta, iltapäivälehdet tulkitsivat sitä siten, että hallitus on hajoamassa, ellei merkittäviä päätöksiä synny.

Kehysriihen alla julkisuuteen vuoti tieto, että demarit pyrkivät muuttamaan opintotukea lainapainotteisemmaksi. Tämä piti opintoasioista vastaavan ministeri Arhinmäen kiireisenä, kun opiskelijaliike ryntäsi vastustamaan opintotuen heikennyksiä. Samaan aikaan iltapäivälehdet mässäilivät harmaan talouden työryhmässä olevan ministeri Hautalan pimeällä oviremontilla, mikä oli kiusallista vihreille ja puheenjohtaja Niinistölle. Huonoa tuuria tai tietoista politiikkaa, kehysriihen alla kolmella ministerillä ja opiskelijaliikkeellä oli joka tapauksessa perinteisen ja sosiaalisen median kiukku riesanaan.

Kehysriihi ja siitä käyty keskustelu osoittavat, että lehdistö käsittelee politiikkaa yksilöiden tai yksittäisten asioiden kautta: opintotuki siellä, harmaa talous täällä, hevosenlihakohu kaikkialla, hallituksen talous- ja veropolitiikkaa ei missään.

Vasemmisto, vihreät ja opiskelijaliike voivat kuitenkin kaikki olla tyytyväisiä kehysriiheen, koska ne saivat näyttää voimansa ja torpata suunnitellut heikennykset. Paljon pahempaa jälkeä olisi tullut ilman reagoimista uhkailuun. Tämä on vihervasemmiston pelin henki hallituksessa: voittaessasi lyhyellä tähtäimellä henkilökohtaisesti häviät pitkällä tähtäimellä poliittisesti.

Vihervasemmiston itseltään kieltämä pettymys ja kauna on Helsingin Sanomien armeliaan julkaisupolitiikan vaikutuksesta kanavoitunut 300 tonnia pääomatuloilla tienanneeseen lukiolaiseen.

Tulevaisuuden opiskelijan tunteellinen mielenosoituskritiikki olikin sitten kaikki, mitä HS aiheesta kirjoitti. Se näytti jälleen kyntensä provosoidessaan keskustelun epäolennaisuuksiin. Kateudesta ja koulukiusaamisesta saarnaavaa kotrolaista, apuslaista, sarasvuolaista tai enbuskemaista kolumnia odotellessa.

 Mitä on opittava?

Vaadi 10 prosentin alennusta yhteisöveroon, saat 4,5. Hyvä diili?

Ole siis realisti, vaadi mahdotonta. Häkämies ja Katainen ymmärtävät, miten politiikkaa tehdään kun tilanne on päällä. Ennen kaikkea he tarttuvat tilaisuuksiin ja ottavat sen, mitä otettava on.

Puolusta saavutettuja etuja ja saat ehkä ne, mutta joudut antamaan periksi ja myymään kaikki tärkeimmät periaatteesi. Pelottelu on kätevä juttu, sillä pelottelussa voittavat kaikki.

SAK:n Matti Tukiaisen mukaan tieto yritysveron laskusta vuoti EK:lle ennen työmarkkinaneuvottelujen päättymistä. Katainen kommentoi väitteiden olevan “täyttä puppua“ ja kieltäytyi kommentoimasta tarkemmin, minkä jälkeen hän kuitenkin vielä tarkensi:

“Se vaikuttaa vähän mahdottomaltakin, koska teimme lopulliset päätökset näistä asioista vasta, kun neuvottelut olivat kariutuneet [...] Ensinnäkään EK:stä ei ole kysytty. Osa EK:n lähellä olevia ihmisiä on kysynyt, mutta ei ole vastattu mitään, koska ei olla osapuoli palkkaneuvotteluissa. Toisekseen hallituksen piti tehdä ratkaisut riippumatta siitä, mitä työmarkkinaosapuolet tekee.”

Ensinnäkin, jos lopullinen päätös tehtiin vasta työmarkkinaneuvottelujen kariuduttua, miksei myös EK:n lähellä oleville ihmisille (keitä he muuten ovat?) vastattu, ettei ratkaisua vielä oltu tehty?

Toisekseen, vaikka työmarkkinajärjestöt toimivat toisistaan riippumatta, Häkämies on itse istunut Kataisen hallituksessa ja nähnyt miten Katainen pitää yhteyttä työmarkkinajärjestöihin. Häkämies ehti seurata kaikessa rauhassa hallituksen toimintakykyä ja nähdä sen heikkoudet, mitä on varmasti hyödynnetty häpeilemättä veroratkaisun synnyttämisessä.

Lisäksi Häkämies on Kataisen luottomies ja läheinen neuvonantaja. Kuka uskoo, etteivät kansalaiset Katainen ja Häkämies olisi suunnitelleet minkäänlaista roolitusta yhteisesti jakamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi, kun elinkeinoministeri siirtyi EK:n johtoon? Eikö kokoomuslaisella ministerillä ja kokoomuslaisella työmarkkinajohtajalla ole yhtenäinen tavoite yhteisöveron laskemiseksi?

Politiikassa ratkaisee lopputulos. Toiminnan mies Häkämiehen astuttua EK:n johtoon järjestö on saanut tavoitteensa läpi tehokkaammin kuin yksikään hallituspuolue. Avoimuudesta ja rehellisyydestä saarnaavat SDP, vasemmistoliitto ja vihreät voisivat kertoa, mitä ihmettä siellä riihessä oikein tapahtui. Miksi kukaan ei tunnu tietävän mitään ja kaikki ovat hiljaa?

Joka tapauksessa kansalaiset Katainen ja Häkämies voivat onnitella toisiaan. Tästä huolimatta Häkämies ehti kuitenkin jo haukkua yhteisöveron alennuksen riittämättömäksi. Oikeiston voitonjano on kova samaan aikaan kun häviäjät ovat nielleet tappionsa.

Tappiomieliala on ymmärrettävä, sillä Katainen ja Häkämies osaavat asiansa. Vaikka Katainen tilailee Himaselta hovifilosofiaa ja Taloustutkimuksen kyselyssä yli 40 % vastaajista katsoi, että pääministerin uskottavuus on horjunut Himaskohun takia, onnistuu hän rauhoittelemaan kansaa kuin hyväntahtoinen isoisä. Hän saa kaikki muut näyttämään oman edun tavoittelijoilta ja samalla puolustelemaan Kokoomuksen politiikkaa.

“Sateenkaarihallituksen kokoaminen tällaisena aikana on poliittisesti fiksua: oikeiston luomaan talouskriisiin otetaan laaja kokoonpano puolueita kantamaan yhteinen ideologinen vastuu.”, Li Andersson ennakoi kesän 2011 hallitusratkaisun yhteydessä. On syytä palauttaa mieliin puheenvuorot muutaman vuoden takaa, mitä hallitusohjelma tarkoittaa ja minkälaiseen politiikkaan se tulee johtamaan.

Kokoomus käyttää taitavasti hyväkseen sitä tyhjiötä, jonka perussuomalaisten jytky on tuonut politiikkaan. Kriittiset äänet eivät uskalla puhua suoraan perussuomalaisiin samaistumisen pelossa, ja toisaalta vakiintuneiden voimasuhteiden muututtua pehmeä-ääniselle isähahmolle on huutava tilaus. Taustalla häärii Häkämies.

Vaihtoehdottomuus

Kokoomus ja EK ajoivat kehysriihessä vero- ja työmarkkinapoliittiset tavoitteensa maaliin. Kun ottaa huomioon, että SDP:llä, vasemmistoliitolla ja vihreillä on ministereiden enemmistö hallituksessa, riihen lopputulos on erittäin nolo kaikille näille puolueille. Itse asiassa sen tulisi voimasuhteiden valossa olla mahdoton.

Niin hallitukselta, poliittiselta vasemmistolta kuin vihreiltäkin puuttuvat poliittiset tavoitteet. Tämä on johtanut epätoivoiseen tilanteeseen, jossa työpaikkojen, hyvinvoinnin ja ekologisesti kestävän ympäristöpolitiikan luomisen sijaan toivotaan, että verokilpailu on riittävä toimenpide kestävyysvajeeseen ja eurokriisiin. Politiikassa korostuvat lyhyen tähtäimen ratkaisut, joissa päällimmäistä on paniikinomainen tarve kotiuttaa epävarmoja pikavoittoja kaikille niille toimijoille, jotka ovat vahvassa asemassa, tai vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Euroopalta ja Suomelta puuttuu kestävä taloudellisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen vakauden tuottamisen malli. Tästä aiheutuva epävarmuus köyhdyttää valtiot ja ajaa alas eurooppalaisen yhteiskuntamallin kaikki edistykselliset saavutukset. Lopulta Euroopan alasajo kertoo siitä, että konsensuspolitiikka on epäonnistunut.

SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden tehtävänä on kertoa äänestäjilleen, että ilman heitä olisi tehty vieläkin oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa. Vasemmistoliitto on omaksunut roolinsa kipusiskona, jonka tehtävänä on lohduttaa niitä köyhiä ja syrjäytettyjä, joita eliitti kyykyttää yhä määrätietoisemmin.

Tällainen oikeistolaisen talouspolitiikan “kirjopesu” on punavihreän politiikan irvikuva ja kertoo siitä poliittisesta umpikujasta, johon Suomen vasemmisto on ajautunut. Merkelin Saksan talouskurin varaukseton hyväksyminen ja Kyproksen pankkiryöstön juhliminen sijoittajavastuuna on tämän vaihtoehdottomuuden symboli. Kajoamista pankkien talletuksiin samalla kun omistajat ja velkojat päästetään pälkähästä perustellaan sillä, että kyseessä on juuri venäläisten rahanpesijöiden raha. Tämä on huolestuttavaa ja kertoo Euroopan unionin poliittisesta kriisistä.

Oikeisto hallitsee pelon politiikalla, vasemmisto puuhastelee itsensä paitsioon.

Vanhan vitsin mukaan sosialismi toimii parhaiten sotatilassa. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että toimimatonta markkinaliberalismia voidaan pitää parhaiten pystyssä pysyvän poikkeustilan eli jatkuvien pienten ja suurempien kriisien avulla. Usein myrsky vesilasissakin riittää pitkälle.

Hallitusta on kritisoitu epärealistisen suurten tavoitteiden asettamisesta. Ylimitoituksen takana on kuitenkin häikäilemätön politiittinen strategia. Kun tavoitteet ovat talouskehityksen vuoksi joka tapauksessa mahdotonta, ristiriidalla oikeutetaan aina uusia leikkauksia. Ne kuitenkin saadaan samassa näyttämään maltillisilta ja kompromissiluonteisilta välttämättömyyksiltä.

Tälle kehälle perustuva strategia on murrettava.

Onko suurten reformien aika ohi?

Suomen poliittisen vasemmiston kädet ovat hallituksessa niin sidotut, ettei se ole kyennyt vastaamaan sen enempää oikeistopopulismin kuin markkinaliberalismin haasteeseen. Jos ja todennäköisesti kun kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta perustavat seuraavan hallituksen markkinaliberalismille ja oikeistopopulismille, he saavat kiittää vasemmistoa sen toimintakyvyttömyydestä.

Yhdysvalloissa markkinaliberaalien ja konservatiivien poliittinen liitto on saanut aikaan tuhoisaa jälkeä 1990-luvulta alkaen. Keskeistä sille on ollut, että republikaanit ja Wall Streetin eliitit onnistuivat vetoamaan arvokonservatiivisten alaluokkien modernisaatiota ja kansainvälistymistä kohtaan tuntemiin pelkoihin.

Clintonin “siniverisillä” ei ollut tarjota oikeastaan muuta kuin talouskuria ja painotonta kulutushysteriaa niille amerikkalaisille, joilla siihen ylipäätään oli varaa. IT-kuplan puhkeamisen jälkeen tätä tekohengitettiin kulutusluotoilla, kiinteistökuplalla ja finanssikeinottelulla. Uuskonservatiivit ja republikaanien voimapoliitikot muodostivat odottamattoman liittouman ja saivat 1990-luvun aikana Amerikan pihtiotteeseen. Asetelma ei ole muuttunut oleellisesti Clintonin, Bush nuoremman ja Obaman kausilla. Kuvaavaa on, että Obaman terveydenhuoltouudistusta vastustivat kaikkein eniten ne, jotka siitä olisivat eniten hyötyneet.

Kun lukee toimittaja Johanna Korhosen tuoretta populismin ja osattomuuden suhdetta käsittelevää kirjaa, on selvää, että Suomen kehityslinjat 1990-luvun lamasta alkaen muistuttavat  kehityksestä Yhdysvalloissa. Talouskriisin myötä suomalaistakin poliittista keskustelua ovat nousseet määrittämään tuloerot, siirtolaisuus, syrjäytyminen, terveyserot, seksuaalisuus, sosiaalinen liikkuvuus, äitiys ja isyys, palkat, työttömyys, verotus, vähemmistöt, abortti, uskonto, ruoka ja kulttuuriset tavat.

Pinnallinen arvokiistely näistä pisteaiheista eristää ne toisistaan ja muuttaa ne omantunnon kysymyksiksi.

Nykymuotoinen arvopolitiikka suosii sumeilematta hyväosaisia ja tämä on myös sen tarkoitus. Poliittinen tilanne on rakentunut automaatiksi, jossa välttämätön vastaus “pyhien arvojen” puolustamiseen on hyväksyä tulonsiirrot eliitille, sosioekonominen epätasa-arvoistuminen ja yhteiskunnallisten ongelmien kärjistyminen.

Luokkapolitiikan paluu? 

Tämän hetken todelliset historialliset materialistit ovat luokkapolitiikkaa tekevät Häkämies ja Katainen.

Kurjistuminen ei sitä paitsi edes kiinnosta ketään. Vain tunteellisilla aiheilla on väliä. Tunteellistaminen ja yksilöllistäminen maskeeraa sitä, miten varallisuuden, terveyden ja mahdollisuuksien jakautumisen nykysuunta rakentaa Suomeen uutta luokkayhteiskuntaa. THL totesi tämän jo 2010 raportissaan Mikä meitä jakaa?. Näiden jakolinjojen tunteminen on välttämätöntä, jotta oikeiston luokkapolitiikkaa ja sen vaikutuksia voidaan ymmärtää ja jotta siihen kyetään vastaamaan.

Nyt tehdään politiikkaa, jossa imuroidaan koko ajan enemmän rahaa omistavalle luokalle. Tämä raha ei valu takaisin investointeihin, työpaikkojen luomiseen eikä Euroopan “kansojen varallisuuden” eli hyvinvoinnin ja ekologian edistämiseen.

Nyt tehdään “tuloeroja kaventavaa” politiikkaa, joka ei muuta omistajien ja palkansaajien välistä tulonjakoa eikä työnjakoa edistykselliseen suuntaan. On itsepetosta parantaa vasemmalla kädellä sosiaaliturvaa ja kärjistää yhteiskunnallista eriarvoisuutta oikealla.

Lauri Lyly totesi eilen, että kriisiä on hoidettu markkinoiden ehdoilla. On surullista, mutta samalla myös piristävää, että se liike, joka tämän lopulta saa sanotuksi, on jähmeänä pidetty SAK. Lyly on kuitenkin oikeassa. Arvostettu lääketiedejulkaisu The Lancet esittää 27.3.2013 julkaistussa raportissaan, että talouskriisin epäonnistunut hoitopolitiikka maksaa ihmishenkiä Euroopassa.

Oikeiston voittoputken voi katkaista vain vahvimman lenkin kohdalta eli eurooppalaisen talouspolitiikan kentällä. Olemme tarjonneet keskustelunavauksen Euroopan talousjärjestelmän uudistamisesta Suomen Kuvalehdessä.

Koska euroeliitin linja on osoitettu viime kuukausina taloudellisesti kestämättömäksi, on se alkanut vaatia puhetta Euroopasta poliittisena rauhanprojektina. Rauhan ja talouden projekti on tietenkin kannatettava, eikä kukaan halua nähdä kaupunkeja raunioina enää koskaan. Siksi Suomen on korkea aika kysyä itseltään, haluammeko todella hännystellä Saksaa vielä kolmannenkin kerran.

Joel Kaitila
Antti Ronkainen
Joonatan Virtanen

*alijäämässä käytetty lehtitietoja.


share this
Download PDFLataa PDF lukulaitteeseen tai tulostettavaksi

Share