Eetu Virén – Otetaan vielä yhdet…

Download PDFLataa PDF lukulaitteeseen tai tulostettavaksi

Alkoholiveroa nostetaan jatkuvasti ja terveysviranomaiset vainoavat iloista juomakansaa, koska tuliliemi heikentää työkykyä ja aiheuttaa kansantaloudelle liiallisia kustannuksia. Jos joku erehtyy ottamaan muutaman liikaa ja saa maksakirroosin tai jonkin muun vaivan, saa tuo laiska paskiainen vähintään maksaa itse omat terveydenhuoltokulunsa ja mieluiten tappaa itsensä, jotta ei aiheuttaisi lisäkustannuksia jo valmiiksi liian kireän verotuksen rasittamille yrityksillemme.

Siitä huolimatta koko rahoitus- ja talousjärjestelmämme on annettu alkoholistien käsiin, ja kun he kännipäissään pistävät kaiken päreiksi, tulevat valtiot apuun ja ottavat kaikki tappiot veronmaksajien kannettavaksi. Finanssimarkkinoiden euforiasta ja ailahtelevaisuudesta on syytetty kokaiinia, mutta ehkä syynä onkin liikelounailla nautittu samppanja.

Sillä miten koko finanssimarkkinat rahoituksen ja tuotannon organisoinnin järjestelmänä ovat oikeuttaneet itsensä? Uusklassinen markkinoiden täydellisen tehokkuuden teoria väittää, että markkinat saavuttavat pitkällä tähtäimellä aina tasapainotilan, koska kysynnän ja tarjonnan laki tasapainottaa kaikki heilahtelut. Siis: jos jonkin hyödykkeen kysyntä kohoaa liiaksi, silloin sen hinta kohoaa, hinnan nousu johtaa kysynnän vähenemiseen ja lopulta markkinat palautuvat tasapainotilaan. Oletuksena on, että toimijoiden preferenssit ovat täysin markkinoiden toiminnasta ja toisista toimijoista riippumattomia: jokainen toimija tekee yksin omassa päässään pelkän hinnan perusteella rationaalisen arvion hyödykkeen tuottamasta hyödystä ja hänen kulutuspäätöksensä perustuu täydellisen informaation prosessointiin. Jos jonkin hyödykkeen hinta nousee liian korkealle, niin että sen lisäkulutus ei enää aiheuta tarpeeksi suurta hyötyä hintaan nähden, hän vaihtaa johonkin muuhun. Koko uusklassinen teoria markkinoiden luonnollisesta tasapainosta perustuu, preferenssien eksogeenisuuden ja konveksisuuden kautta, rajahyödyn käsitteeseen (uusklassista teoriaa nimitetään yleisesti ”marginalistiseksi”). Rationaalinen yksilö kykenee hahmottamaan, milloin kannattaa ottaa vielä yksi ja milloin täytyy lopettaa. Kuten Deleuze ja Guattari huomauttavat Mille plateaux’ssa, juuri tämä on alkoholistin logiikka: otan vielä yhden, mutta osaan lopettaa ajoissa. Alkoholistille, kuten uusklassisen teorian rationaaliselle ostajalle, jokainen lasillinen on aina toiseksi viimeinen. Kun subprime-lainojen johdannaisten kurssit nousevat, sijoittaja uskottelee aina itselleen, että ne voivat nousta vielä vähän, vielä vähän, mutta osaan kyllä lopettaa ajoissa.

Uusklassisen taloustieteen (ja finanssimarkkinoiden toimintaa ohjanneen tehokkuusteorian) asenne on siis sama kuin alkoholistin hybriksessä. Uusklassisen teorian mukaan kuluttaja tekee päätöksensä aina olosuhteista riippumatta, pelkästään hintojen sisältämän informaation perusteella, ja aina rationaalisesti. Alkoholisti taas väittää aina, kuten Gregory Bateson kuvasi, että hän kykenee lopettamaan, hän on ”sielunsa herra”, täysin riippumaton yksilö, joka kykenee kontrolloimaan omaa toimintaansa ja ”pulloa”. 1 Länsimaisen filosofian käsitys riippumattomasta yksilösubjektista, puhtaasta ”mielestä” tai ”hengestä”, joka kykenee hallitsemaan ruumistaan ja sen houkutteita, on siis alkoholistin metafysiikkaa.

Mutta miten juopoillemme aina käykään. Entä kun kantapöydän ”markkinoilla” on aina joku tarjoamassa? ”Otetaan vielä yhdet…”. Kun sijoittaja uskoo, että ”kurssit voivat nousta vielä vähän”, voimme nylkeä säästöt ja varastaa tulevaisuuden vielä vähän paskemmassa jamassa olevilta lähiöiden mustilta työttömiltä. Homma hanskassa, no problem. Finanssimarkkinoiden logiikka poikkeaa täysin olennaisesti uusklassisen teorian kuvaamista markkinoista siksi, että siellä ”hyödykkeitä” ei osteta kulutusta ja henkilökohtaista hyötyä varten vaan spekulaatiota, siis jälleenmyynnistä saatavaa tuottoa varten. Siksi hintojen nousu johtaa ainoastaan kysynnän kasvuun, koska sijoittaja olettaa, että hän voi hintojen noustessa edelleen myydä ostamansa osakkeen tai johdannaisen kallimmalla, on sen suhde ”reaalitalouteen” (siis yrityksen tuleviin tuottoihin) mikä tahansa. Finanssimarkkinoiden logiikka on mimeettistä: koska kukaan ei voi varmasti tietää, mikä pörssikurssien tuleva kehitys on, on turvauduttava ainoastaan jäljittelemään muita markkinatoimijoita. Koska finanssimarkkinoiden toimijat eivät ole toisista riippumattomia yksilöitä, ja koska finanssituotteiden arvo riippuu itse markkinoista ja siellä tapahtuvista vaihdoista eikä perustu mihinkään niitä edeltävään ”fundamentaaliarvoon”, ”kysynnän ja tarjonnan laki” ei yksinkertaisesti päde 2. Hintojen kohoaminen lisää eikä vähennä kysyntää siihen asti, kunnes kupla puhkeaa. Koska tavoitteena ei ole ”hyöty” vaan likviditeetti, ja myymällä saavutettu voitto, ei tasapainomalleilla ole enää mitään tekemistä markkinoiden toiminnan kanssa. Siksi näiden finanssideekujen preferenssit eivät ole ”konveksisia”: alkoholiveron nostaminenkaan ei ole saanut juuri ketään vaihtamaan keskiolutta Coca-Colaan, koska tavoitteena ei ole ”rajahyöty” vaan känni.

Jos finanssialkoholistit voidaan pelastaa, miksi ei sitten meitä prekaareja valkoviinin nautiskelijoita. Jos pankkien pelastamiseen voidaan luoda miljardeja euroja, miksei näillä voitaisi rahoittaa perustuloa. Eikä mallista ole epäselvyyttä: tonni käteen…

  1. Gregory Bateson: ”The Cybernetics of ’Self’: A Theory of Alcoholism”, teoksessa Steps to an Ecology of Mind, Chicago UP, 2000
  2. Ks. André Orlean: L’empire de la valeur. Refonder l’economie, Seuil, Paris, 2011.

share this
Download PDFLataa PDF lukulaitteeseen tai tulostettavaksi