Yanis Varoufakis & Noam Chomsky: Euroopan tekopyhä eliitti

Revalvaatio julkaisee otteita Yanis Varoufakisin ja Noam Chomskyn keskustelusta New York Public Libraryssä 26.4.2015. Varoufakis ja Chomsky keskustelivat muun muassa uusliberalismista, talousteoriasta, eurokriisistä ja IMF:n roolista troikassa. Valikoidun teemoittelun ja translitteraation laatinut Johan Meriluoto, käännös: Olli Herranen, Antti Ronkainen & Miika Salo.

I Uusliberalismi

Yanis Varoufakis: Hienoa olla täällä horjuttamassa käsitystä, ettei julkinen sektori voi tarjota mitään hyvää.

Noam Chomsky: Voisimme puhua uusliberaalista hyökkäyksestä maailman väestöä vastaan viimeisten vuosikymmenien aikana, mistä olet kirjoittanut niin mainiosti.

Yanis Varoufakis: Minulle kävi erityisen selväksi viimeisen melko vaiherikkaan vuoden aikana uusliberalismin filosofinen ja ideologinen katkos. Törmäsin tähän jatkuvasti Kreikan niin sanottujen “neuvottelujen” aikana, joita kansainvälisen finanssieliitti hallitsi omien etujensa pohjalta.

Ajatelkaa esimerkiksi niitä libertaareja ja uusliberalisteja, jotka haukkuvat kaikkea verovaroilla rahoitettua toimintaa. Ja jos mietitte miksi minä olen täällä tänään, enkä ole täällä Kreikan valtiovarainministeri, niin vastaus on, että kieltäydyin uudesta sadan miljardin verovaroilla taatusta lainasta maksukyvyttömälle hallitukselle, johon velkojat minua painostivat.

Tämä on naurettavaa! Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan komissio vaativat, että maksukyvytön valtiomme ottaa uuden sadan miljardin lainan lainaehdoilla, jotka varmistavat, ettemme voi maksaa takaisin Euroopan veronmaksajille, jotka käytännössä myöntävät nämä rahat meille. Ja tämä ehdotus kumpuaa uusliberalismista, joka on vastustavinaan verovaroin rahoitettuja lainoja hallituksille ja joka uskottelee, että konkurssiin ajautuneella ei ole moraalista oikeutta ottaa uusia lainoja.

Noam Chomsky: Mutta kuten toit esiin, 90 prosenttia kyseisistä lainoista meni ranskalaisille ja saksalaisille pankeille.

Yanis Varoufakis: Se oli ensimmäinen tukipaketti. Tässä viimeisessä lainassa oli kyse ainoastaan siitä, että laina siirtyy yhden velkojen taskusta toisen velkojan taskuun, jotta voidaan jatkaa sen teeskentelemistä, ettei Kreikka ole vararikossa. Tarkoitan, että uusliberaali eliitti on niin tekopyhää, ettei se ole kiinnostunut lainkaan pysymään omassa ideologiassaan. Kyseessä on 1800-luvun valtapolitiikka, jossa jokainen heitä vastustava murskataan.

Noam Chomsky: Mutta tämähän on itse asiassa tavanomaista. Uusliberalismin yksi paradoksi on, että se ei ole uutta eikä liberaalia.

II Tekopyhyys ja tarina isosta pahasta sudesta

Noam Chomsky: Tekopyhyydestä puheenollen. Talouden kärkikasti on jo siirtynyt elektroniikasta biologiaan ja luonnontieteisiin. Saalistajat pyrkivät hyödyntämään verovaroin tuotetun luonnontieteen tutkimustuloksia niin sanotulla yksityisellä sektorilla. Tämä on jo tekopyhyyden tuolla puolen. Ja tätä kutsutaan vapaaksi yritteliäisyydeksi ja markkinataloudeksi.

Yanis Varoufakis: Juuri näin. Tämä tekopyhyys on keskeistä koko yrityskulttuurille. Koko ajatus siitä, että voisi olla markkinajärjestelmä irrotettuna – käsivarren mitan päässä – viholliseksi tulkittavasta valtiosta, on ihmiskunnan historian sairaimpia vitsejä. Koko tämä tarina yksityisestä vauraudesta, jota iso paha susi (valtio) jatkuvasti kuppaa ammattiyhdistysliikkeen ja työväenluokan puolesta, tarina sosiaaliturvaverkostosta, on mieletön totuuden nurinpäinkääntyminen. Vauraus luodaan alunpitäen kollektiivisesti ja sitä kupataan yksityisesti.

Yhteismaiden aitaaminen Isossa-Britanniassa, jolla talonpojat ajettiin esi-isiensä mailta sekä tuotteistettiin työvoima ja maa, ei olisi koskaan tapahtunut ilman kuninkaan armeijaa ja valtion raakuutta. Tämä loi perustan kapitalismin kasvulle. Vain puoli tuntia sitten jotkut meistä näkivät suurenmoisen kokoelman karttoja New Yorkin kaupungista tässä hienossa rakennuksessa, ja yhden Alabaman kartan. Näimme täsmällisen kuvauksen alkuperäiskansojen maiden varastamisesta ja siitä miten ne lohkottiin ja tavaramuotoistettiin. Tämä ei olisi koskaan tapahtunut ilman valtion raakalaismaista väliintuloa joka yksityisti maan ja tätä kautta tavaramuotoisti sen.

III Adam Smith ja vapaakauppa

Noam Chomsky: Itse asiassa yksi mielikatkelmiani Adam Smithilta on se jossa hän neuvoo juuri vapautettuja siirtomaita, kuinka niiden pitäisi tavoitella vankkoja talouksia. Tämä on hyvin pitkälle sama mitä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sanoo kolmannelle maailmalle tänään. Smithin neuvo oli: teidän pitäisi keskittyä siihen mitä myöhemmin tultaisiin kutsumaan suhteelliseksi eduksi, eli tuottaa maatalouden tuotteita jossa olette hyviä, ja viedä turkiksia, kalaa ja niin edelleen. Mutta älkää pyrkikö tehdastuotantoon, koska Britannialla on ylivoimaiset tehdastuotteet. Tämän vuoksi teidän pitäisi tuoda ne Britanniasta. Te olette hyviä puuvillassa ja maississa – joista puuvillaa ei tosin tuotettu vapaalla yrittelijäisyydellä – mutta hallussanne olevia resursseja ei pidä pyrkiä monopolisoimaan. Jos toimitte suhteellisen edun periaatteen mukaan voivat kaikki lopulta paremmin, ja talousteoria todistaa sen.

No, Yhdysvallat sattui olemaan vapaa Englannin kontrollista joten niiden oli mahdollista toimia juuri päinvastoin, aivan kuten Englantikin oli toiminut: asettaa korkeat tariffit jotka estivät brittiläisten tuotteiden markkinoille tulon. Tällä Yhdysvallat mahdollisti oman tekstiiliteollisuutensa ja teollisen vallankumouksensa synnyttämisen. Myöhemmin samalla vuosisadalla terästeollisuus esti ylivertaisen brittiläisen teräksen markkinoille pääsyn. Sama on jatkunut nykypäivän korkean teknologian ja muun teollisuuden kanssa, aivan kuten olen tuonut esille.

Mitä monopolisoitumiseen tulee, Yhdysvallat pyrki mitä suurimmassa määrin monopolisoimaan varhaisen teollisen vallankumouksen perusvoimavarat, erityisesti puuvillan, joka vastasi 1800-luvulla tässä mielessä öljyä. Yhdysvalloilla oli suurin osa siitä, muttei kaikkea. Meksikon valloitus [Meksikon-Yhdysvaltain sota] – joka ei varsinaisesti ollut vapaan yrittelijäisyyden aikaansaannosta – selittyykin Yhdysvaltojen pyrkimyksellä saavuttaa puuvillamonopoli joka auttaisi heitä päihittämään sen aikaisen pääkilpailijan, Britannian.

1800-luvun “jacksoniaanisen” ajan presidenttien ajatus oli, että monopolisoimalla puuvilla saataisiin Englanti polvilleen – kukistumaan kunnolla. Tämä ei aivan onnistunut, mutta ohimennen mainiten, Saddam Husseinia syytettiin vastaavasta vuonna 1990. Syyte oli naurettava – siis että hän yritti monopolisoida öljyn ja saada meidät kaikki polvillemme. Yhdysvallat kuitenkin yritti monopolisoida puuvillan ja tämä on osa sitä kuinka valta siirtyi Englannista Yhdysvaltoihin. Ja tämä on aika hyvä todiste siitä kuinka hyvin tämä vankka taloustiede on toiminut vuosien varrella.

On ollut paikkoja joissa taloustiedettä – liberaalia politiikkaa – on sovellettu, nimittäin kolmannessa maailmassa. Eikä tämä ole sattumaa. Vilkaiskaapa globaalia etelää: yksi valtio kehittyi, Japani, se yksi maa jota ei kolonialisoitu. Vilkaiskaapa poikkeusta Itä-Aasian tiikereistä: maata jonka Yhdysvallat valloitti 1898 ja jossa kuoli tuolloin muutama satatuhatta ihmistä, ja joka on edelleen osittain kolonialisoitu [Filippiinit]. Siellä ei tapahtunut teollistumisen räjähdysmäistä kasvua. Kaava on yhtenäinen, mutta jostain syystä se ei ole päässyt talousteoriaan. Miten tämä on mahdollista? Sinä olet taloustieteilijä…

IV Talousteorian sosiologia, darwinistisen kehityksen vastakohta

Yanis Varoufakis: Tätä kaavaa ja näitä kokemuksia ei koskaan liitetty talousteoriaan, koska taloustieteestä alkoi kehittyä yliopistoissa 1950-luvulta lähtien yhteiskuntatieteiden kuningatar. Taloustieteen diskursiivisen vallan ja monopolin akateemisessa ympäristössä mahdollisti väite, että se on ainoa yhteiskuntateoria joka kaupustelee matemaattisin keinoin todistettuja universaaleja totuuksia. Ja se onnistui. Eli kun sosiologi, antropologi ja taloustieteilijä hakivat rahoitusta, taloustieteilijä sai sen joka kerta koska sillä oli diskursiivinen monopoli.

Ainoa tapa saada malli toimimaan matemaattisesti ja ratkaista sen yhtälöt on tehdä oletuksia, jotka etäännyttävät kyseisen mallin todellisesta kapitalismista. Esimerkiksi, sinun täytyy olettaa ettei aikaa tai tilaa ole, koska jos päästät ajan häiritsemään mallia tai tila työntyy siihen, saat lopputulokseksi epämääräisyyttä. Toisin sanoen, päädyt yhtälöjärjestelmään jota ei voi ratkaista tai jolla on ääretön määrä mahdollisia ratkaisuja. Tällöin menetät ennustusvoimaisuuden. Tämä ei vain käy päinsä.

Tässä meillä on hyvin kiinnostava käänteis-darwinistinen prosessi: mitä menestyksekkäämmin taloustieteilijät loivat malleja jotka eivät sanoneet mitään kapitalismista, sitä paremmin ne yliopistoissa menestyivät. Heistä tuli sellaisten julkisten intellektuellien vastakohtia joista sinä olet kirjoittanut [viittaa Noam Chomskyyn]. Taloustieteilijät loivat suurenmoisia abstraktioita, esteettisesti miellyttäviä malleja joiden opiskeluun käytin useita vuosia samoin kuten te menette museoon ja katsotte abstraktia taideteosta. Mutta ettehän te odota löytävänne totuutta kapitalismista sen muodosta. Eli tämä on ammattimaisen taloustieteen kiinnostava tiedon sosiologia.

V Bretton Woodsin loppu ja pankkisektorin vapautuminen

Yanis Varoufakis: Tähän liittyy myös rinnakkainen siirtymä: Bretton Woodsin loppu, joka vapautti pankkitoiminnan. Pitäkää mielessä, että Roosevelt asetti Bretton Woods -konferenssin – jossa suunniteltiin ensimmäinen sodanjälkeinen aikakausi 1940-luvun puolesta välistä aina noin vuoteen 1971, 1973 – ehdoksi, ettei sinne päästetä tiettyä porukkaa: pankkiireja! Yksikään pankkiiri ei osallistunut Bretton Woodsin kokoukseen ja tämä oli Franklin D. Rooseveltin yksiselitteinen määräys.

Tästä johtuen pankkitoiminta oli tylsää vuosien 1944 ja 1971 välillä. Mutta tämän jälkeen – ja syistä voidaan keskustella – pankkitoiminta äkillisesti vapautettiin valloilleen ja niiden kyvystä painaa yksityistä rahaa tuli rajoittamatonta. Tämä on keskeistä myös mitä tulee toiseen sodanjälkeiseen globaalin ja amerikkalaisen kapitalismin ja amerikkalaisen hegemonian aikakauteen.

Kun pankkeja vapautettiin nousi samalla tarve perustella tämä teoreettisesti ja ideologisesti. En siis syytä kanssa-taloustieteilijöitäni sen liipasimen painamisesta, joka synnytti niin paljon tuhoa vuonna 2008 (ja ennen sekä jälkeen sen). Tämän sijaan syytän heitä niiden matemaattisten mallien tarjoamisesta – saarnoista – jotka vakiintuivat rahoittajien käsissä ja antoivat heille mahdollisuuden uskoa, että kaikki mitä he tekivät oli täysin ok, tieteen kanssa ristiriidattomassa suhteessa, ja matemaattisesti todistettu riskittömäksi. Tämä varusti heidät sellaisella hengen ja tunteen palolla joka salli heidän tehdä paljon enemmän tuhoa kuin he olisivat muuten tehneet.

Noam Chomsky: Vuosi 2008 oli tosiaan yksi poikkeuksellisen kiinnostava hetki tieteen ja oppineisuuden historiassa. Kuten tiedät, taloustieteilijät olivat jo vuosikymmeniä äärimmäisen ylimielisesti väittäneet ymmärtävänsä täydellisesti ja kykenevänsä hallitsemaan ja hoitamaan taloutta. Ketä tahansa kuka ei hyväksynyt tehokkaiden markkinoiden hypoteesin ja rationaalisten odotusten kaltaisia perustavanlaatuisia periaatteita, pidettiin kummallisena tomppelina. Sitten koko järjestelmä romahti, koko älyllinen ajatusrakennelma romahti mitä ällistyttävimmällä tavalla, eikä se jättänyt ammattikuntaan jälkeäkään!

VI Finanssikriisi

Yanis Varoufakis: Kyllä se jätti. Sen vaikutus oli – – tarkoitan, että joskus kun ajamme maantiellä, ja normaalisti minä ajan huomattavaa ylinopeutta – tuomitkaa jos haluatte – ja tulen poliisin pysäyttämäksi, ajan sen jälkeen 20 minuuttia rajoitusten mukaan. Mutta se kestää vain 20 minuuttia, ja sen jälkeen jatkan jälleen normaaliin tapaan. Täysin sama pätee taloustieteilijöihin. Joillain heistä oli nopea nöyryyden hetki ja he pitivät jalkansa maassa, mutta vain hetken. Mutta 20 minuutin päästä he olivat unohtaneet kaiken ja jatkoivat saman roskan opettamista opiskelijoilleen.

Mutta mikä on kiinnostavaa – kaksi pientä pointtia: taloustieteilijät eivät menneet päätä pahkaa tähän matemaattiseen uskontoon – koska sitä se on, yhtälöuskontoa ripauksella surkeaa tilastotiedettä – vaan kaksi asiaa tapahtui: Ensinnäkin, eräänlainen “etninen puhdistus” siivosi jokaisen, joka oli säilyttänyt järkensä talousajattelussa. Eli, oli kyllä taloustieteilijöitä jotka haastoivat tämän näkemyksen, järjestelmä ei vain yksinkertaisesti antanut heille mahdollisuutta siirtää ajatteluaan eteenpäin. He eivät saaneet rahoitusta, jatko-opiskelijoita, opettajan tehtäviä, apulaisprofessuureja – se oli henkilökunnan puhdistus.

Toisekseen, ja paljon kiinnostavampaa on, etteivät yleisen tasapainon mallin luoneet kauniit mielet – katolisen kirkon papit – olleet itse uskovaisia! Otetaanpa esimerkiksi Kenneth Arrow, Gérard Debreu ja John Nash, jotka perustivat matemaattiset teoreemat joille kaikki tämä tekopyhyys perustuu.

Muistan kun Ken Arrow puhui NWU:ssa [Northwestern University] parille kymmenelle ihmiselle hyvin matemaattisesta tekstistä. Hän kävi innolla läpi yhtälöitä kun yksi professori keskeytti hänet huomauttamalla: “Professori Arrow, yhtälö 3.3 Muistuttaa mielestäni argumenttia joka puoltaa tämän kaltaista veroa tuon kaltaisen sijaan.” Ken pysäytti hänet välittömästi ja vastasi: “Poika hyvä (hän oli hieman alentuva, ja syystä), sekoitat nyt sen mikä on vain kiinnostavaa käytännölliseen. Tämä on kiinnostavaa, ja jos yrität soveltaa sitä mihinkään todelliseen, se on vaarallista.”

Gurut, paavit, kyllä ymmärsivät, että kyseinen teoria tutki kapitalismin jälkeistä maailmaa: maailmaa ilman työmarkkinoita, ilman työvoiman riistoa, ilman monopoleja, ilman työntekijöiden, yrittäjien tai konglomeraattien pienintäkään mahdollisuutta vaikuttaa hintoihin. Koska mikä on yritys? Yritys on markkinoista vapaa alue, hierarkia, pieni Neuvostoliitto jossa on keskusjohto ja suunnittelukomitea. Sitä Google ja Microsoft ovat…

Noam Chomsky: Sitten sinulla on Coasen teoreema, siitä on iso apu…

Yanis Varoufakis: Kyllä, mutta Coasen teoreemaa opetetaan viisi sekuntia ja sitten se unohdetaan… Tämäkin tapahtuu vain siksi, että heillä tulisi sellainen olo jotta he voivat kokea sanoneensa jotain siitä miksi firmoja on olemassa. Mutta niissä makrotalousmalleissa joista makrotalouspolitiikka johdetaan, joita käytettiin Clintonin jälkeen ja erityisesti hänen aikanaan, ei ole firmoja. Ei ole aikaa, ei firmoja, ei tiloja. Kaikki sijoittuvat samaan pisteeseen kartalla jolloin kuljetuksille tai vastaavalle ei ole kustannuksia. Kuvittele maailma jossa talouspolitiikka johdetaan malleista jotka olettavat ettei aikaa, tiloja, firmoja, voittoja, tai taloudellisia oikeuksia ole olemassa. Tätä on syytä totisesti pelätä!

VII Taloustieteilijöiden ja velkojien erilaiset roolit

Noam Chomsky: Okei, mutta on kysymys, johon sinulla on varmasti omiin kokemuksiisi pohjaava vastaus, koska se koskee IMF:ää ja kokemuksiasi valtiovarainministerinä. Tämä minua on askarruttanut nykyajan taloustieteilijöissä. Vaikuttaa että IMF:n ekonomistit olisivat melko rankasti kritisoineet troikan talouskuripolitiikkaa, mutta itse IMF tuki sitä vahvasti. Mitä ihmettä siellä oli meneillään?

Yanis Varoufakis: Juuri näin se meni ja näin tapahtuu myös tälläkin hetkellä. Wikileaks vuoti mainion keskustelun vanhan ystäväni Poul Thomsenin ja hänen seuraajansa, romanialaisen Delia Velkouleskoun välillä. Thomsen sai nimeä Kreikan talouden tuhoamisen vuoksi ja näillä ansioilla hänet vielä ylennettiin IMF:n Euroopan johtajaksi. Lukekaa se keskustelu, se on fantastinen, koska he kertovat siinä totuuden. He sanovat siinä täsmälleen sen, mitä toit juuri esille – he myöntävät sen… [keskustelu harhautuu]

Vein ensimmäiseen tapaamiseeni Poul Thomsenin kanssa ehdotuksen eräänlaisesta velkojen vaihdosta, tarkoittaen juuri sellaista rahoitusjärjestelyä jossa Wall Street on hyvä, muttei sellaista jota odottaisit vasemmistolaiselta valtiovarainministeriltä. Halusin kuitenkin saada asiat vain toimimaan siinä kohtaa, enkä toivonut yhteenottoa hänen kanssaan. Tiedätkö mitä hän sanoi? “Tämä on liian vähäistä. Meidän pitää ottaa huomattava osa teidän velkaa ja alaskirjata se välittömästi!” Vastasin, että tämä on musiikkia korvilleni Poul. – Kuinka aiot vakuuttaa Wolfgang Schäublen tästä? Thomsen vastasi: “Se on ongelma, mutta löydämme kyllä keinon.”

Eli kahdenvälisten neuvottelujen tasolla jopa IMF:n johto ymmärtää mitä he ovat tehneet. He tietävät tehneensä jotain inhottavaa ja yrittivät keksiä verukkeita tekosilleen. Pankkien pelastaminen esitettiin solidaarisuuden osoituksena kärsivälle valtiolle ja he yrittivät tehdä asialle jotain. Mutta kun ratkaisun hetki tuli, he seisoivat muiden velkojien kanssa yhtenä rintamana ja pysyivät heille uskollisina. He levittivät huhuja joiden mukaan hallituksellamme on mahdottomia vaatimuksia emmekä halua reformeja, eikä meillä ole ehdotuksia. Me menimme heidän luokseen Wall Street -tyyppisten rahoitusjärjestelyehdotusten kanssa, eikä heillä ollut muuta tarjottavaa kuin ne eleet, joita he päästelivät suustaan.

Mutta nähdäkseni kävin tärkeimmän keskusteluni vielä korkeamman tahon kanssa IMF:n hierarkkiassa (nimi ei tule esille, mutta ketkä olivat vielä Thomsenia korkeammalla?). Kymmenen tunnin neuvottelujen jälkeen, kun olimme todella asian ytimessä, tavanneet todella tylsiä apulaisia, neuvonantajia, asiantuntijoita, jne. – – ja lopussa kun keskustelimme kahden luottamuksellisesti, kuulin seuraavat sanat: “Yanis, tietysti olet oikeassa, nämä politiikkatoimet joita yritämme määrätä teille eivät voi toimia.” Ajattelin, että nyt, syvällä sisimmässäsi sinä tiedät – – enkä tiedä tuleeko sinulla tällaista? Ei varmaan, olet Noam Chomsky, mutta minä olen huomattavasti vähemmän kokenut näissä peleissä joissa otetaan yhteen vallan kanssa tällä tasolla.

Syvällä sisimmässäni – jos psykoanalysoin itseäni – halusin todella ajatella että vallassa olevat aikuiset ihmiset tietävät mitä he tekevät, että IMF:n valtahuippu tietää mitä se tekee. Ehkä he tietävät enemmän kuin uskonkaan, mutta kun nämä ihmiset kääntyvät puoleeni ja sanovat että “olet oikeassa, ei se voikaan toimia … se mitä tarjoamme sinulle ei voi toimia” – – “Mutta Yanis, sinun täytyy ymmärtää, että olemme sijoittaneet tähän niin paljon poliittista pääomaa että perääntyminen on mahdotonta, ja uskottavuutesi riippuu siitä.” Tämä vastannee kysymykseesi.

Noam Chomsky: No, kuinka sitten osallistujien ja troikan keskustelu reagoi IMF:n ekonomistien teknisiin papereihin joissa sanottiin – eli heidän omat ekonomistinsa, kuten Blanchard ja muut sanoivat – että nämä politiikkatoimet taantuman aikana ovat tuhoisia?

Yanis Varoufakis: Se oli hyvin yksinkertaista: he eivät välittäneet niistä. Euroryhmässä niitä ei mainittu koskaan. Minä mainitsin ne. Lainasin kohtia heidän omilta tilasto- ja taloustieteilijöiltään kuten Olivier Blanchardilta ja vastaavilta. Yksi papereista, hätkähdyttävä IMF:n tutkimus osoitti että työmarkkinoiden vapauttaminen (työntekijöiden turvan, eli ammattiyhdistysliikkeen suojan, ammattiyhdistysoikeuksien, epäreiluilta potkuilta suojaavien säädösten ja vastaavien poistaminen), se, on lopulta haitallista kilpailukyvylle ja tuottavuudelle. IMF tuli julkisuuteen tämän kauniin raportin kanssa keväällä 2014. Se olisi voinut olla edistyksellisten taloustieteilijöiden kynästä.

Noam Chomsky: Mitkä olivat sen täsmälliset johtopäätökset?

Yanis Varoufakis: Sen johtopäätös oli, että ne työmarkkinauudistukset joita IMF on tunkenut Afrikan, Aasian ja Euroopan maiden kurkuista alas eivät toimi. Ne eivät paranna kilpailukykyä, erityisesti silloin kun investointeja on hillitysti. Tämä oli aina argumenttini! – – Joten siteerasin tätäkin euroryhmässä. Olisin voinut yhtä hyvin laulaa Ruotsin kansallislaulua, se olisi ollut täysin sama asia. Sinun pitää ymmärtää, että nämä tapaamiset olivat brutaaleja, he olivat jo päättäneet mitä aikovat tehdä. Ministereitä kohdellaan kuin syöpäläisiä heidän omien kaitsijoidensa ja edustajiensa toimesta troikassa…

Vain muutamat ihmiset tietävät että itse asiassa troikka johtaa tosiasiallisesti euroryhmää, ei valtiovarainministerit, vaaleilla valitut valtioiden edustajat. Totta puhuen, euroryhmää johtaa hän, jonka Wolfgang Schäuble nimittää. Sitten hänen vieressään on Euroopan unionin todellinen johtaja, herrasmies nimeltä Thomas Wieser, jota kukaan ei tunne. Todellinen valta on hänellä.

Noam Chomsky: Mikä hänen asemansa on?

Yanis Varoufakis: Hän on eurotyöryhmän johtaja, joka on euroryhmän alainen kabinetti. He ovat olemattoman euroryhmän varjokabinetti. Ja tämä herrasmies on ollut mukana kuvioissa vuosia.

Noam Chomsky: Kuinka euroryhmä vakiintui? Et puhu tästä kirjassasi, sanot vain että se on siellä.

Yanis Varoufakis: Ymmärtääkseni se vain ponnahti esiin kuorestaan! Aivan kuin Afrodite Kyproksella.

Kun loimme loputtomassa viisaudessamme yhteisvaluutan ja yhteisen keskuspankin, mutta ilman sitä vastaavaa valtiota – – tämän keskuspankin luonti perustui lupaukselle ettei se koskaan tulisi hätiin, ikinä, niille valtioille joille se toimisi keskuspankkina. He päättivät, no – – aina silloin tällöin näiden valtioiden valtiovarainministerien – joilla ei nyt ole keskuspankkia mutta jotka ovat luoneet keskuspankin – pitäisi lyöttäytyä yhteen keskustelemaan talouspolitiikasta ja koordinoida sitä. Näin se ilmaantui. Eikä sitä ole edes perussopimuksessa.

VIII Euroalue ja kultakanta, kuka vihaa ja ketä?

Yanis Varoufakis: Siitä lähtien kun euroalue, joka muuten ohimennen mainiten on hiilipaperikopio 1920-luvun kultakannasta. – – Se luotiin 1920-luvun kultakannan kuvaksi. Se mahdollisti nousujohteisen 20-luvun, valtavan finansoitumisen, valtavan teollisuusmahdin keskittymisen jonka rahoitti rahoitussektorin ja myöhemmin Wall Streetin vahvistuminen…

Noam Chomsky: Ja valtavan eriarvoistumisen.

Yanis Varoufakis: Ilman muuta. Suunnattoman eriarvoisuuden, joka johtuu rahoitussektorin huolettomasta yksityisen rahan painamisesta. Ja kun kanat palasivat kotiin kukon luokse vuonna 1929, tuon ajan yhteisvaluutta, kultakanta, romahti ja aloitti hajaannuksen. Pian saksalaiset vihasivat ranskalaisia ja ranskalaiset saksalaisia, kaikki vihasivat kreikkalaisia ja me sukelsimme 1930- ja 1940-lukujen syvyyksiin.

Arvaa mitä tapahtui meidän sukupolvemme vuoden 1929, eli vuoden 2008 jälkeen? Kultakanta alkoi aiheuttaa hajaannusta. Euroopassa sitä kutsuttiin euroksi. Hyvin pian saksalaiset alkoivat osoittaa syyttävällä sormellaan kreikkalaisia, kreikkalaiset muistivat natsimiehityksen, kaikki vihasivat ranskalaisia, ja nyt olemmekin pirstoutumisen tilassa jossa pakolaiset ovat ongelma.

[Keskustelu jatkuu mielenkiintoisena, mutta asiat ja fraasit tuttuja muista yhteyksistä. Periaatteessa tämä asia kulminoituu siihen, miten kaikki päättyy saksalaisten pyrkimykseen pitää Ranska aisoissa. Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja ovat vain välikappaleita tässä valtataistelussa.]

IX “Haluan viedä Troikan Pariisiin”

[Mitä tapahtui Varoufakisin keskustellessa Schäublen kanssa troikan uhkavaatimuksesta Kreikalle]

Yanis Varoufakis: Se on pitkä tarina, mutta lyhyesti sanottuna, kysyin häneltä: “Allekirjoittaisitko tämän? Unohdetaan hetkeksi että olemme valtiovarainministereitä. Olen ollut politiikassa viisi kuukautta, sinä 40 vuotta. Olet tolkuttanut minulle että minun pitäisi allekirjoittaa tämä, joten älä kerro enää mitä minun pitäisi tehdä. Tiedät että kansani kärsii tällä hetkellä suuresta lamasta, lapset kouluissa pökertyvät aliravitsemuksen seurauksena. Voitko tehdä minulle palveluksen ja vastata minulle ihmisinä, neuvoa minua, mitä minun pitäisi tehdä? Älä sano mitä pitäisi tehdä valtiovarainministerinä valtiovarainministerille, vaan demokraattisesta maasta tulevana Wolfgangina Yanisille.”

Hänen kunniakseen on sanottava, että hän katsoi hetken aikaa ulos ikkunasta ja kääntyi sitten puoleeni ja sanoi: “Isänmaanystävänä en allekirjoittaisi.” Tietysti seuraava kysymys oli ‘miksi sitten pakotat minut allekirjoittamaan sen?’, johon hän vastasi: “Etkö ymmärrä? Tein tämän Baltiassa, Portugalissa, Irlannissa – – meillä on kuri jonka perään pitää katsoa, ja haluan viedä troikan Pariisiin.”

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *