Ylioppilaskunta 2.0

Yliopistoliikkeen toinen aalto iskee virallisten ylioppilaskuntien edustajistoihin. Yliopistoliike synnytti yliopistojen sisälle ja liepeille myös vähemmän näkyviä fraktioita, joiden käsitykset ”demokraattisista pelisäännöistä” ovat lopullisesti häiriintyneet.

Nämä fraktiot ovat osa nousevaa vihreää vasemmistoa Suomessa.

Yliopistolaki tuli ja meni, kuten Revalvaatiossa toisaalla kirjoitetaan. Sen sijaan ylioppilasliike jäi. Kamppailut jatkuvat, kuten vaikkapa Helsingin asuntotoiminta ja Opiskelijatoiminnan aktiot näkyvästi osoittavat.

Ylioppilaskuntien edustajistovaalit syksyllä 2009 ovat tilaisuus uudelle vasemmistolaiselle ja kriittiselle joukolle avata yliopistopolitiikan merkitystä yhtenä poliittisen toiminnan osaa-alueena. Ei liene pelkästään toiveikasta näköharhaa väittää, että vaaleissa todella kuhisee ja sihisee. Kyynikkojen mielestä yliopistojen edustajistovaalit ovat parhaimmillaankin vesilasivaalit, mutta todettakoon, että todennäköisesti kampanjoijat itsekin tiedostavat tämän seikan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vihreä vasemmisto pyrkii muuttamaan veden kuohuviiniksi. Vesilasimyrskyiltäkään tuskin vältytään.

Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa toimivien vihreän vasemmiston ryhmien yleisilme on helposti tunnistettavissa (Helsingissä toimii Sitoutumaton vasemmisto vaalirenkaassa HYY:n Vihreiden kanssa). Ryhmien suhtautuminen muun muassa yliopistolakiin, opintotukijärjestelmän uudistamiseen, ja käsitys edustajistopolitiikan suhteesta yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun osuvat yhteen.

Kampanjoinnista päätellen vasemmistoryhmittymien ensisijaisena tavoitteena ei ole vain kerätä ylioppilaskuntiin hyveellisiä työmyyriä hoitamaan ”pienen opiskelijan etua”. Vasemmistoryhmien vahvaan edustukseen toki pyritään. Tämän edustuksen pyrkimyksenä on sekä esittää ja ajaa konkreettisia etuvaateita. Sen sijaan toinen, affektiiviseksikin kutsuttava tavoite on osoittaa vääräksi oikeiston niin mielellään ylläpitämästä harha konsensuksesta – myös yliopistopolitiikassa. Vaikka yliopistopolitiikkaa voi kutsua sisäsiittoiseksi, patakonservatiiviseksi ja toisinaan surkuhupaisan eliitin kohkaamiseksi, on vasemmistoryhmittymillä vaaleissa saavutettavanaan muutakin kuin vain paikka edustuksessa.

Yliopistoliikkeen jälkitunnelmat, yliopistolain synnyttämä uusi tilanne ja uuden vihreän vasemmiston nousu Suomessa ylipäänsä kuvastavat yleisellä tasolla muutosta opiskelijoiden asenteissa. Täsmällisemmin muutokset johtuvat yliopistoliikkeestä. Kun siis yliopisto on muuttunut, on edustajistopolitiikankin muututtava.

* * *

Kevään yliopistokamppailu paljasti puutteita ja uhkia opiskelijoiden asemassa sekä suhteessa yhteiskuntaan että yliopistoon. Kysymykset opiskelijoiden oikeudesta kunnolliseen ja vakaaseen opiskeluun sekä toimeentulosta, asumisesta sekä asemasta työmarkkinoilla ja kaupunkien halpatyövoimana ohitettiin. Keväällä kävi valitettavan selväksi, miten näennäiset opiskelijan mahdollisuudet osallistua yliopistoinstituution kehittämiseen yritysyliopistojen ja olemassaolevien ylioppilaskuntien ehdoilla olivat. Institutionalisoitunut ylioppilasliike (SYL ja paikalliset ylioppilaskunnat) ohitti koko yliopistouudistuksen ja sen ympärille kerääntyneen liikehdinnän olankohautuksella. Harva ylioppilaskunta esiintyi uskottavasti opiskelijoiden edunvalvojana. Paikkakuntakohtaisista eroista huolimatta voidaan sanoa, etteivät paikalliset ylioppilaskunnat myöskään uskottavasti tukeneet autonomisia ylioppilasliikkeitä.

Erityisesti vihreä vasemmisto on kuitenkin ottanut opiskelijaliikkeen vaateet omakseen ja edelleen kehiteltäviksi – ylioppilaskuntien sisällä. Kolmen yliopistokaupungin – Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen – vihreän vasemmiston vaaliteemojen tarkastelu osoittaa, että ryhmittymillä on selkeitä opiskelijoiden materiaalisiin etuihin liityviä yhteiskuntapoliittisia vaatimuksia. [1]

Ylioppilasliikehdinnän tavoin ryhmien pyrkimyksenä on nostaa yliopistopolitiikan yhteiskunnallista vaikuttavuutta, uskottavuutta ja vaatia ylioppilaskuntia aktuellisti valvomaan opiskelijan etuja. Näiden etujen valvonta tarkoittaa uudessa yliopistossa yhä enemmän poliittista ja yhteiskunnallista kannanottamista, suoraa vaikuttamista ja suoria vaatimuksia – ja luonnollisesti myös konkreettisia tekoja paikallisen hyvinvoinnin puolustamiseksi.

Mitä ryhmät sanovat perustulosta?

  • Tampere: ”Opintotuesta on siirryttävä perustuloon. Perustulon pitää mahdollistaa täysipäiväinen opiskelu ilman työntekoa.”
  • Helsinki: ”Elämiseen riittävä perustulo on ratkaisu niin opiskelijoiden kuin muidenkin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa elävien ongelmiin. Opintorahan välitön korottaminen ja sitominen elinkustannusten nousuun on välttämätöntä.”
  • Jyväskylä: ”Opintoraha riittävälle tasolle ja asumislisä ympärivuotiseksi. Opiskelijoiden tavoitteeksi perustulo, joka takaa toimeentulon ja mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun. Ei lainapohjaista opintotukijärjestelmää.”

Perustulo on käsitteenä jatkuvasti hankalassa asemassa. Sitä on kannatettu monissa piireissä ja monin eri versioin. Kun vihdoin jopa Keskustan Opiskelijaliitto kannattaa perustuloa, vastakkainasetteluja eri ryhmien perustulokäsitysten välille todella tarvitaan.

Mitä siis tarkoittaa perustulo vasemmistolaisittain? Se tarkoittaa kaikille – opiskelijat eri elämäntilanteissaan ovat paljon muutakin kuin opiskelijoita – tukijärjestelmää, joka toimii yksiselitteisenä toimeentulona. Perustulossa kyse ei ole ainoastaan teknisesti yksinkertaisesta ratkaisusta, vaan pyrkimyksessä turvata elintaso vaihtuvissa elämäntilanteissa. Sen tarkoitus on kieltää taloudellisilla pakotteilla ohjailu ja vallankäyttö yhteiskunnassa, jossa työnteko ja työllistyminen on joka tapauksessa usein ongelmallista, vaikeaa ja jopa nöyryyttävää.

Yliopistoissa vaatimus perustulosta tarkoittaa myös selvää kannanottoa opintotuen kehittämiseen. Kun yliopistouudistus oli tämän vaalikauden tärkeä hanke, ensi vaalikaudella oikeisto yrittänee EVAn tahdittamana puskea läpi lainaperustaista opintotukijärjestelmää. Vasemmiston mielestä tämä on lähinnä epäonnistunut paluu menneisyyteen ja aikaan ennen opintotukea. Ikään kuin koulutukseen, osaamiseen ja ”inhimilliseen pääomaan” ei enää kannattaisikaan sijoittaa valtiollisesti opintorahan muodossa, vaikka näiden tekijöiden nimiin vannottiin 1990-lamaa elvytettäessä kuin Kekkoseen konsanaan!

Lainaperustaisuus ei palvele opiskelijoita nykyisissä epävarmoissa ja vaihtuvissa elämän- ja työllistymisen tilanteissa. Tämä ei kuitenkaan estä esimerkiksi Vihreiden työministeri Sinnemäkeä liputtamasta lainanoton puolesta EVAn peräänkuuluttaman nopean valmistumisen nimissä -asia joka vaikuttanee myös Vihreiden opiskelijoiden ja paikallisryhmien perustulokantoihin. Vasemmiston tulisi kritisoida ja pyrkiä kumoamaan oikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan tendenssejä, joissa koko elämä pyritään sitomaan lainanoton ja työn noidankehään.

Vasemmistolaiseksi ratkaisuksi opintotukijärjestelmän uudistamiseen onkin esitetty erilaisten elämäntilanteiden tarpeisiin nykyistä opintotukijärjestelmää paremmin vastaavaa perustuloa. Perustulon tehtävänä ei kuitenkaan ole vain yksinkertaistaa tukijärjestelmiä, vaikka tämä onkin eräs sen positiivisista ulkoisvaikutuksista. Vasemmistolaisen perustulon on taattava opiskelijoille toimeentulo ja joustavat mahdollisuudet erilaisten tulomuotojen yhdistelemiseen.

* * *

Vasemmiston on uudistettava myös poliittisen kulttuurin ilmapiiriä ja selkeytettävä sen sääntöjä.

Oikeisto ja useat sitoutumattomat ryhmät painottavat yliopistopolitiikassa neutraaliutta ja keskittymistä ”omien asioiden” hoitamiseen. Vasemmistoryhmittymien pyrkimyksenä on sen sijaan politiikan tuominen yliopistopolitiikkaan. Edustajiston on käsiteltävä konkreettisia opiskelijoiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun liityviä vaateita. Näin tehtäessä välttämättä kyseenalaistuu teknokraattinen käsitys ”asioiden hoitamisesta”. Edunvalvonta tarkoittaa opiskelijoiden poliittisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden ja vaatimusten jäsentämistä ja ajamista. Perustulon näkökulmasta tätä voi merkityksellistää toteamalla, että itse vaatimusta – ja siten koko opintotuen merkityksen avaamista – on mahdotonta tehdä erittelemättä sitä yhteiskunnallista kontekstia, jossa yliopistojen tietotyöläiset ja muut prekaarit toimivat. Toimeentulon kysymykset ovat sosiaalipoliittisesti sidottuja kysymyksiä.

Kontrastia luodaksemme katsokaamme vastapainoksi, mitä jyväskyläläiset poliitikot ajattelevat politiikasta.

Vaalien aikana Jyväskylässä vallitsee niin sanottu ”vaalikaranteeni”. Karanteenin mukaan politiikka on kiellettyä tiettynä aikana ja tietyissä paikoissa. Kampanjointia saa harjoittaa vain – niin maantieteellisesti kuin mediankin osalta – rajoitetuilla alueilla: esimerkiksi paikallinen ylioppilaslehti on kielletty alue. Ei toki aivan siinä määrin, etteivätkö maksulliset vaalimainokset kävisi. Ongelmia kampanjointisääntöjen tulkinnasta on ollut muutenkin. Ehdokkaiden kesken on ollut epätietoisuutta ja närää siitä, miten sääntöjä pitää tulkita. Miksi erään ehdokkaan kirjoitus on näkynyt ylioppilaskunnan nettisivujen etusivulla? Joku taas on nähnyt kielletyllä alueella vaalitarran. Ja mitä ihmettä tarkoittavat keskusvaalilautakunnan ”sanktiot”? Entä kuka itse asiassa on laatinut, ja missä on luettavissa kampanjoinnin ”pelisäännöt”? Saako vastakkaisen puolueen nimen mainita, vai onko se propagandaa? Näihin kaikkiin kiinnostaviin poliittisiin kysymyksiin voi kuka tahansa tutustua JYY:n ylläpitämällä foorumilla.

Ulkopuolisen näkökulmasta sekä karanteeni että kiista kuulostavat herkullisilta ja absurdeilta. Ylioppilaslehden karanteeni on ymmärrettävä, mutta muuten ehdokkaat näyttävät useassa ryhmässä kokevan, että jotain oleellista vaaleista ollaan eväämässä. Useinhan esimerkiksi hieman korkeampaa äänestystulosta pidettäisiin demokratian kannalta toivottavana, ja vaaleihin siten kannustetaan osallistumaan.

JYVIVAn, Demarien ja Grönionin edustajat ovatkin jo tehneet valituksen Keskusvaalilautakunnan toiminnasta. Valitus koskee JYYn keskusvaalilautakunnan perusteetonta ja mielivaltaista vallankäyttöä. Syntynyt kiista on nimetty ”Vanamo-gateksi” keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Michaël Vanamon mukaan. Valituskirjelmä on luettavissa täällä. Mikäli keskusvaalilautakunnalla ei ole asianmukaista toimeenpanovaltaa langettaa Jyväskylän keskustaopiskelijoille sanktioita rikkomuksista, JYVIVA katsoo keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vanamon johtaneen vaaliliittoja tarkoituksella harhaan uhkaillessaan näitä perättömästi keskusvaalilautakunnan sanktioilla.

Keskusvaalilautakunnan säädökset ja ukaasit vaikuttivat täysin yliampuvilta. Kenties rehtori Sallisen kanssa hyvää pataa oleva JYY-eliitti joutui varpailleen, kun huomasi yliopistoliikkeen jalkautuneen edarivaaliryhmiin?

Uuden johtajavetoisen yliopiston kannalta mahdollisimman vähän kitkaa aiheuttava opiskelijaelin on toki mieluisa. Yliopistoliikkeeseen osallistuneille yliopistohallinnon toimintatapa kävi varsin selväksi. Niinpä vaalikaranteeni ja sitä ympäröivä uhkailun ilmapiiri ovat meille jo tuttuja. Samaan tapaan muistamme ylioppilaskuntien kyvyttömyyden ja haluttomuuden informoida opiskelijoita yliopistolakiuudistuksista. JYYn suurin saavutushan edustustyössä oli aivan viimemetreillä loppukeväästä tuottaa ”vetoomus tasa-arvoisen yliopistohallinnon puolesta” – sekin vasta yliopistoliikkeen myötävaikutuksella.

Vihreä vasemmisto ei kuitenkaan hyväksy perättömiä uhkailuja. Emme hyväksy myöskään opiskelijaedustuksen kritiikittömyyttä meneillään olevia uudistusprosesseja kohtaan. Jos edustajisto ei esitä opiskelijoiden asemaa koskevia vaateita, ylioppilaskuntien ainoaksi tehtäväksi jää antaa hiljainen suostumus kaikille oikeistolaisen hallituksen ja yliopistohallinnon koulutus- ja sosiaalipoliittisille uudistuksille.

Jotta oleellinen ei unohdu, vaalien jälkeen politiikka vasta alkaa.

Revalvaation toimituskunta

Viitteet

[1] Ryhmät vastustavat opiskelun maksullisuutta. ETA/EU maiden ulkopuolisille opiskelijoille asetettavien lukukausimaksujen lisäksi ryhmät vastustavat muitakin maksullisuuspyrkimyksiä, kuten kandidaatin tutkintojen siirtämistä avoimen yliopiston maksullisiksi tutkinnoiksi. Samoin ryhmät vastustavat yliopistolakia – itse laki on mennyt läpi, joten kritiikki kohdistuu lain mahdollistamiin uusiin käytänteihin. Ryhmät vaativat muun muassa vapaita sivuaineoikeuksia, yliopiston tilojen ja resurssien avaamista opiskelijoiden tarpeisiin, päätöksenteon ja tiedottamisen läpinäkyvyyttä ja vaikuttamisen mahdollisuuksien lisäämistä.

Ryhmillä on ehdotuksia oikeusturvan puolustamiseksi ja opiskelun tukemiseksi: Jyväskylässä esimerkiksi oikeusturvalautakunnan perustaminen, Tampereella opintopsykologien lisääminen. Kaikki ryhmät vaativat enemmän edullisia opiskelija-asuntoja. Pyöräily- ja muita ympäristöystävällisiä liikenneratkaisuja halutaan tukea mm. pyöräparkein. Käytännöllinen idea on myös vaatimus jakaa opiskelijoille sellainen yliopiston käyttämätön irtaimisto (toimivat tietokoneet, huonekalut, toimistotarvikkeet), joka muutoin kipataan kaatopaikalle tai vanhentumaan varastoihin. Tämän irtaimiston sosialisoinnista on välittömästi hyötyä ja iloa opiskelijoille. Kehitysyhteistyön katsotaan edelleen kuuluvan ylioppilaskuntien tehtäväksi, samoin määrärahojen nostaminen uudelle tasolle. Ja niin edelleen.

Facebook-kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *